1948-07-10-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
IS
V
' i l '
<
li ERÄÄ MIN EN EKSYTTÄVÄSTÄ
VALHEESTA
— Kauheata, koko ruumiini on aivan
kipeä. Jarkko, tämä on vallan kamalaa.
Kuinka sinä voit nukkua tällaisilla
vuoteilla. Valvoin ja kääntelehdin melkein
koko yön. Ja kuuma minun oli.
Eilisestä kävelystä jalkani iovat kuin
olisivat olleet kidutuspenkissä, valittelee
Elisa, tullen unisena Jarkon kattiaman
kahvipöydän ääreen.
I Se menee ohi. Vuoteitani ei vaivaa
mikään. Ihmisteniei ylipäänsä pitäisi
nukkua niin pehmeillä vuoteilla.
Ryhti säilyy, kun niikkuu kovalla, eikä
tule muutenkaan hemmoitelleeksi ruumistaan.
Käyhän tänne, Elisa. Ihmettelenpä,
kun ei Anri jo ole palaiinut,
puhelee Jarkko reippaasti.
— Minun puolestani tyttö saa viipyä
vaikka iankaikkisuuteen. Olisitpa ollut
näkemässä ja kuulemassa eilen, millainen
vastaanotto minulla täällä oli, sanoo
Elisa ja istahtaa pöydän ääreen.
— Anri selitti sitä kyllä minulle. Katsos,
Elisa. Olen kieltänyt häntä päästämästä
ketään työpöytäni ääreen ja
hän on kirjaimellisesti uskollinen kaikelle,
mikä koskee minua.
— Siltä minustakin näj-tti, että uskollisesti
hän sinua vartioi täällä ja
syystä kyllä. Te olette erinomainen
pariskunta täällä.
— Elisa, yhtä pyydän sinulta. Älä
loukkaa Anria. Hän on herkkä luonnonlapsi.
Hän voi pienestäkin loukkaantua
syvästi.
• —.A.hah, sinä näytät olevan jo huolissasi
hänestä. Mutta hän kai saa loukata
minua mielinmäärin, hyppelehtiä
edessäni kuin ilveksen pentu.
— Elisa, muista, että sinä olet saanut
aivan toisenlaisen kasvatuksen kuin
hän. Se velvoittaa sinua. Mutta emme
toki pilaa kaunista aamuajmme tällä
asialla. Minä vien sinut veneellä katsomaan
Kirunakoskea. Se on tässä aivan
lähellä. Et varmastikaan ole nähnyt
mitään niin kaunista, sanoo Jarkko,
koettaen siirtää keskustelun toisaalle.
— \*eneessä istuminen menettelee
kipein jaloinkin, myötää Elisa.
lillisa on odottamattoman outo näky
Jarkon majassa. Sen Jarkko itsekin
huomaa nyt vasta, katsellessaan häntä
.>^iinä vaaleanpunainen. sill>kinen aamutakki
yllään, vaJkoi.«;en tukan, yön papiljoteilla
olleet hiuskiehkurat, säännöllisillä
rullilla otsalla. Elisan vaatteita
riippuu kaikkialla majassa. ^ Ilmankos
Anri oli niin tuohkeissaan eilen kertoessaan,
sillä Elisan tulo suisti kyllä kaiken
järjestyksen majasta.
Yhtäkkiä Jarkko purskahtaa nauruun,
saaden Elisan hämilleen.
— Mitä ihmettä sinä naurat? kysyy
Klisa.
— Nauran .Anria, kun hän kertoi sinusta,
sanoi hän, että naisella bn punai-tana
kävelin vesitasojen laiturille. Pieniä
sisiliskoja hypähteli joka puolella.
Kaksi kalastajaa oli ongella hämärässä,
toinen oli B.O.A.C:n venemies ja toinen
muuan lähistölle määrätty eteläafrika-lainen
lentäjä. Se, mitä minä olin luullut
hitaasti ajelehtivaksi ruohokimpuk-
.•^i, o^ottautuikin krokodiilin kuonoksi.
Virtahepo korskui vastarannan kaislikossa.
Venemies pudotti rapistelevan
ahvenen koriinsa.
*^Ei koskaan tiedä, mitä saa", ylpeili
eteläafrikalainen. ''Pelkkiä Niilin kaloja
on 370 eri lajia."
Etelä-Sudani on leijonineen, leopar-deinecn,
krokodiileineen. vesipuhvelei-ncen,
hyeenoineen urheilumetsästäjUn
paratiisi. Minä tyyd\nn pienempään
riistaan, läiskin maikiittoja palatessani
majapaikkaani.
romanssi
set kynnet kuin ahvenen vatsaevät.
Elisa tuijottaa kynsiinsä. Jarkon~^
nauru karmii häntä. Hänen kyntensä
ovat kyllä punaiset, sillä vielä Putrossa
hän niitä lakkasi opasta odotellessa.
— Entä sitten, jos ovatkin punaiset?
Jokaisella sivistyneellä naisella Helsingissä
ovat kynnet tulipunaiset. Kesäisin
varpaankynnetkin, kun käytetään
sandaalikenkiä ihnan sukkia.
— Se vain oli niin sattuva huomautus
Amilta, sanoo Jarkko lepytellen, mutta
hänen suunsa on yhä naurun juonteissa.
— Jos voisit hetkenkin olla puhumatta
tuosta tytöstä, kivahtaa Elisa äkkiä.
— Saatpa nähdä, Jarkko, kuka tässä talossa
määrää. Niin kauan kuin minä
olen täällä, ei tytöllä ole muuta tekemistä
kuin laittaa ruokaa, pestä vaatteitamme
ja siivota huonetta. Sitten kun
olen lähtenyt, tulkoon jälleen sinun viereesi.
Elisa on noussut raivoissaan ja katsoo
Jarkkoon liekehtivin silmin ja kun
Jarkko ei puolustaudu, yltyy hän vihansa
vimmoissa jatkamaan:
— Sinä luulet, etten minä tiedä kaikkea.
Et olisi normaali, jollet olisi rakastunut
tyttöön, olkoonpa vain väliaikaisesti
. . . Hän ei ole lappalaisen näköinen
vähääkään ja rakastunut hän
on sinuun silmiään, korviaan myöten
. . . Ja sinä, voitko vannoa, ettet ole
ollut suhteessa häneen?
— Elisa . . . Sinun ei tarvitse olla
lähimailla montakaan tuntia, kun maailma
on jo täynnä epäsopua ja riitaa.
— Minustako se johtuu? Jos olet
rehellinen, johtuu se sinusta ja tytöstä.
Etpä rohjennut vastata äskeiseen kysymykseeni.
— Elisa, puhukaamme kaikki selväksi,
ennenkuin Anri tulee. Hänen aikanaan
me emme saa riidellä ja näyttää
alhaisuuttamme. Minä puhun sinulle
kaiken avoimesti, jos vain maltillisesti
kuuntelet minua.
Elisan^ posket näyttävät polttavilta.
Hänen suunsa on vetäytynyt kapeaksi
viivaksi ja hänen silmissään on uteliaiden
aavistelujen ilkeä kiilto.
— Siispä ala kertoa. Minä vain
kuuntelen, sanoo hän, pidätellen todellista
mieltään.
— Elisa, jos sinä vain vähänkin ajattelet
yksinäisyyttä täällä ja ennenkaikkea
sitä, että kirjeesi eivät ole olleet
viime aikoina erittäin rakkaita eivätkä
tulleet kovin tiheään muistuttamaan minua
siitä, että minulla on tyttöni etelässä,
niin sinä ymmärrät, että toisin
hetkin olen kaivannut lähelleni lämpöä.
Sellaisina hetkinä alkoi Anri vetää minua
puoleensa . . . Hänen silmistään
luin arkaa, heräävää mieltymystä, jota
hän yritti lapsellisesti kätkeä minulta.
Minä taistelin koko voimallani sitä tunnetta
vastaan, joka virisi sielussani häntä
kohtaan. Mutta jouluna, en osaa itsekään
sitä selittää, ajoimme Kairesu-
N^annon kirkosta tähtien loisteessa. Minä
suutelin häntä silloin ja senjäl-keen
— Hänestä tuli viiodekumppanisil
huudahtaa Elisa rai^kkaasti.
— Ei . . . Jarkko on noussut seisomaan
leimua\'in silmin. — Sinä olet alhainen,
Elisa. Koeta asettua asemaani
. . , Joka päivä on viettelys lähelläni,
mutta minä olen kestänj-t sen, koska
miehuuteni estää saattamasta onnettomuuteen
häntä. Hän ei ole vuode-kumppanini,
mutta minä olen suudellut
häntä usein, sillä tvjon joulutapahtuman
jälkeen hän mielellään on painautunut
syliini . . .
— .Xsh . . . älä viitsi laverrella. Olet
aika tavalla alentunut silmissäni. I^p-palaisnainen,
olkoon vain. että hän on
LAU.\NTAINA, HEINÄKUUN 10 PÄIVÄNÄ, 1948
icaunis . . . sellaisia ovat miehet . . .
Jos olisit Af rikassa iolisi sinulla aeefceri-nainen
lenmifttjmäs^. . .
Jarkko katselee, vaiti Elisan kasvoja.
_ Ne näyttävät tosi rumilta tuoUaisina
. . . Tuollaisena hän on tietenkin seisonut
Ahrinkin edessä. Ei ole siis ihme,
jos tytön mielestä hän oli ruma nainen.
— Entäs nyt, Jarkko, kiin minä olen
täällä. Miten nyt käy, jos hän haluaa
painautua syliisi, seisonko minä ääneti
ja katselen vierestä teidän syleilyänne?
sanoo Elisa pistävästi.
— Hän ei painaudu enää niiiiun syliini,
sanoo Jarkko ja kääntyy akkunaa
kohden. — Minä luulen, että sinun tulosi
ja kaikki se, «mitä hän eilen koki
ja näki, kuoletti jotakin hänen herkässä
sydämessään. Minä olen onneton
hänen tähtensä, vaikka en olisi tahtonut
sitä sinulle myöntää.
— Etpä tietenkään, mutta nytpä sen
tiedän. Somaa joutua lappalaistytön
kanssa kilpasille.
— Jospa sinä tilaisit, miten ilkeä
olet, Elisa, tulee Jarkolta väkinäisesti.
— Eihän se ole ensimmäinen kerta,
jolloin sen minulle sanot. Sinä luulet,
ettei minulla ole muita kuin sinä. Oki
Lameri kosi minua vähää ennen tänne
lähtöäni, mytta minä hupsu syöksyin
tänne . . . Eri elämässän ole tehnyt
tällaista tyhmyyttä ennen. Me olisimme
matkustaneet kihlamatkalle Italiaan,
asuneet jossakin hienossa pensionaatissa
ja huvitelleet reilusti. Mutta muistin
sinua, kaikkea, mitä välillämme on ollut
ja minut valtasi ikävä. Nyt kadun
sydämessäni, että tein tällaisen matkan,
riidelläkseni täällä sinun kanssasi
eräästä lappalaistytöstä.
— Elisa, meidän täytyy tehdä nopeasti
selvä kaikesta. Meidän riitamme
täytyy olla lopussa, ennenkuin Anri tulee,
taikka sitten saatan sinut Putroon.
Pakkaan postiautoon ja lähetän sinut
Oki Lamerin osoitteella varustettuna
Helsinkiin, sanoo Jarkko äkkiä täysin
muuttuneena ja hänen teräksenharmaa
katseensa lävistää tinkimättömänä Elisan.
Tuollaisena on Jarkko peloittava.
Tuollaisena hän on ollut ennenkin ja
silloin. Elisassa kaikki käpert>^ pieneksi.
Vain ärsyttääkseen hän on kertonut
jutun Oki Lamerista. Koko talven
hän on seikkaillut Okin kanssa,
mutta äskettäin siitä tuli surkea loppu.
Hän tapasi Okin toisen naisen kanssa
sellaisena iltana, jona hänen olisi pitänyt
tulla Elisaa hakemaan. Sittemmin
hän oli kuullut Okin ja samaisen naisen
suhteesta paljonkin. Silloin oli elämä
alkanut tympäistä liäntä ja hän oli
päättänyt tehdä Lapin-matkansa.
— Jarkko, suo anteeksi . . . Olen ,
mustasukkainen sen pienen nappisilmän
tähden, sanoo Elisa muuttuneesti ja
tulee lähemmäksi Jarkkoa, toivoen, että
tämä sulkisi hänet sovinnoUisesti sy- s
liinsä. mutta Jarkko seisoo itsepäisesti
majan akkunan luona ja tuijottaa ulos.
Silloin Elisa menee hänen luokseen ja -
kiertää kätensä hänen kaulaansa.
— Jarkko. Elisasi katuu sj-dämestään
ilkeäyttään. Vietkö hänet katsomaan
Kirunakoskea veneelläsi?
— Mennään, sanoo Jarkko ja irroit-taa
Elisan kädet kaulaltaan.
alutta kun he palaavat takaisin, on
maja edelleenkin tyhjä. Jarkon rauha
on täydelleen poissa. Elisa näkee, miten
levottomana^hän tämän tiistä menee
ulos. multa ei uskalla huomauttaa siitä,
Aika vierii hitaasti, ja tulee ilta. .Aurinko
alenee verenkarvaisena hohtaen
ja punaa koko tienoon.
— Täällä on kovin kaunista, yrittää
Elisa puhella, mutta nuo sanat ovat
Jarkolle kuin tyhjää ilmaa.
— Elisa, hänelle on voinut sattua
onnettomuus . . . tai sitten hän on
päättänyt jättää meidät tänne kahden.
Sillahan sanoit, Elisa, hänen 3
j o t ^ sellaista, että antaa^^
m, niin saamme oUa kahden.
Jarkon kasvt)?.
hatpn- Ume kiduttaa häntä, v
uuden puoleo Jarkosta, peloitta^.
Ien. Ja ensi kerran Elisa ajattdt,
Jarkko voisi sittenkin olla
rakastunut Anriin kuin itsekään«
Yhtmiä Jarkko huomaa Aa,^
rin, jonka kulma pistää esiin
teen alta. Hän Vetäisee sen esiinjj
maa, että Anrin parhaat vaatteet
poissa, smoin ramattu ja Turi M
kihlalipas.
Hän tuijottaa pitkän aikaa
tyhjään koppaan, sitten hän käjj
Elisaan päin.
— Anri on mennyt. Meidän
vitse odottaa häntä palaavaksi
Elisa nousee ja tulee Jarkon lm.
— Hän on vienyt tavaransa. IJ
aavistin tänään, kun oikein ajata
häntä, että hän hiljaa, kirvelerä ha
sydämessään vetäytyy pois, itkeä^
piilossa surunsa pois. Eläimetkia
loutuyat,.saatuaan haavan.
Elisa on vaiti, mutta hänen sidua
soinnahtää ilmoille uusi sävel,
iloitsee sydämessään ja keventjy. ]|
ko voi surra tyttöä jonkun ajan, aa
sitten hän unohtaa hänet. Ja keiS
tämä nyt saa hänet lähtemään taka
etelään ja unohtumaan. Hänen, Ela
piti vain osata hoivata oikealla ta
Jarkon surua;
UUSI ISÄSTÄ.
Anri läheni kesäyön hienossa M:
rässä Netan taloa. Hän kiersi pili;
siltä suunnalta, minne tuvan akku
eivät sattuneet ja kulki hiipivin aske
ettei havahduttaisi ketään omaisL>ti
Ressukaan ei haukkunut. Se \TEai
olla vaiti, kun' pani sormen suullee:
kielsi. Sen ihmismäisen tavan s*
oppinut .Alnrilta jo pienenä ollesiJ
jolloin se ensi kertoja alkoi hauii
luskutella kaikennäköisille mitäti
Ie seikoille.
Netan koira oli varmasti tuntuni
poropaimennessa Xetan kanssa, koä
haukkunut vastaan. Sitä .Anri oli i
ten pelännyt, sillä silloin olisivat ka
•nousseet katsomaan yöllistä tuIB
Kunpa Ristin vain olisi kotona. sSl
nä yönä Anrilla oli asiaa vain häce
Siitä asti, kun hän Kairesuvarniössai
auliisti näytteli isäntänsä lahjoja Ts
le, oli Ristin unohtanut kaiken \
nansa Anria kohtaan ja käynyt nius
tervehtimässä häntä m.ijalla. jossa
yhdessä olivat puhelleet ummet ja'
met Turi Juoksasta. sillä Ristinolii
sairas rakkaudesta häneen.
. Anri tiesi Ristinin nukkuvan na«:
ylisillä kesäisin. Sitä kohden hän s:
tasi askeleensa, koiran seuratessa uis
lisesti kintereillään. Pihalla oli
. van hiljaista. Piene: tikkaat nOiSS
ylös Ristinin makuusijalle, jonne p
tiin luukun kautta. On o\\
raittiille yötuulelle. Anri astui pan«
kelmaa ylös ja kurkisti sisään,
myssä hän näki Ristinin mak3a\-a2;
nillä kädet levällään onnellLv>-^"^
— Ristin, Ristin! kuiskasi hän.u'
sisar ei kuullut, ravisti hän tata
lasta.
Ristin kohoutui heiniltä unisena
kähtyneenä, eikä hetkeen tajunnui
tään. Sitten hän eroitti .\nrinluu^
— Minulla on sinulle tärkeää
Ristin, sanoo Anri ja kiipeää s'^
viereen ylisille, missä Io;uusi vasf
heinille ja lehmälle.
Silloin häviävät viimei.-^^l^'"
rippeet Ristinin silmistä ja han '^^
niettelevän katseen .Anriui.
— Sinä . . . Mita >inulb on
kvsvv hän. ,
'Xnri istuu hetken jalat a l l i a n i^
jottaa ulos navetan yli<ten auko=t
as siintäx-ää, hämyiltä nakoi^^
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 10, 1948 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1948-07-10 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki480710 |
Description
| Title | 1948-07-10-04 |
| OCR text |
IS
V
' i l '
<
li ERÄÄ MIN EN EKSYTTÄVÄSTÄ
VALHEESTA
— Kauheata, koko ruumiini on aivan
kipeä. Jarkko, tämä on vallan kamalaa.
Kuinka sinä voit nukkua tällaisilla
vuoteilla. Valvoin ja kääntelehdin melkein
koko yön. Ja kuuma minun oli.
Eilisestä kävelystä jalkani iovat kuin
olisivat olleet kidutuspenkissä, valittelee
Elisa, tullen unisena Jarkon kattiaman
kahvipöydän ääreen.
I Se menee ohi. Vuoteitani ei vaivaa
mikään. Ihmisteniei ylipäänsä pitäisi
nukkua niin pehmeillä vuoteilla.
Ryhti säilyy, kun niikkuu kovalla, eikä
tule muutenkaan hemmoitelleeksi ruumistaan.
Käyhän tänne, Elisa. Ihmettelenpä,
kun ei Anri jo ole palaiinut,
puhelee Jarkko reippaasti.
— Minun puolestani tyttö saa viipyä
vaikka iankaikkisuuteen. Olisitpa ollut
näkemässä ja kuulemassa eilen, millainen
vastaanotto minulla täällä oli, sanoo
Elisa ja istahtaa pöydän ääreen.
— Anri selitti sitä kyllä minulle. Katsos,
Elisa. Olen kieltänyt häntä päästämästä
ketään työpöytäni ääreen ja
hän on kirjaimellisesti uskollinen kaikelle,
mikä koskee minua.
— Siltä minustakin näj-tti, että uskollisesti
hän sinua vartioi täällä ja
syystä kyllä. Te olette erinomainen
pariskunta täällä.
— Elisa, yhtä pyydän sinulta. Älä
loukkaa Anria. Hän on herkkä luonnonlapsi.
Hän voi pienestäkin loukkaantua
syvästi.
• —.A.hah, sinä näytät olevan jo huolissasi
hänestä. Mutta hän kai saa loukata
minua mielinmäärin, hyppelehtiä
edessäni kuin ilveksen pentu.
— Elisa, muista, että sinä olet saanut
aivan toisenlaisen kasvatuksen kuin
hän. Se velvoittaa sinua. Mutta emme
toki pilaa kaunista aamuajmme tällä
asialla. Minä vien sinut veneellä katsomaan
Kirunakoskea. Se on tässä aivan
lähellä. Et varmastikaan ole nähnyt
mitään niin kaunista, sanoo Jarkko,
koettaen siirtää keskustelun toisaalle.
— \*eneessä istuminen menettelee
kipein jaloinkin, myötää Elisa.
lillisa on odottamattoman outo näky
Jarkon majassa. Sen Jarkko itsekin
huomaa nyt vasta, katsellessaan häntä
.>^iinä vaaleanpunainen. sill>kinen aamutakki
yllään, vaJkoi.«;en tukan, yön papiljoteilla
olleet hiuskiehkurat, säännöllisillä
rullilla otsalla. Elisan vaatteita
riippuu kaikkialla majassa. ^ Ilmankos
Anri oli niin tuohkeissaan eilen kertoessaan,
sillä Elisan tulo suisti kyllä kaiken
järjestyksen majasta.
Yhtäkkiä Jarkko purskahtaa nauruun,
saaden Elisan hämilleen.
— Mitä ihmettä sinä naurat? kysyy
Klisa.
— Nauran .Anria, kun hän kertoi sinusta,
sanoi hän, että naisella bn punai-tana
kävelin vesitasojen laiturille. Pieniä
sisiliskoja hypähteli joka puolella.
Kaksi kalastajaa oli ongella hämärässä,
toinen oli B.O.A.C:n venemies ja toinen
muuan lähistölle määrätty eteläafrika-lainen
lentäjä. Se, mitä minä olin luullut
hitaasti ajelehtivaksi ruohokimpuk-
.•^i, o^ottautuikin krokodiilin kuonoksi.
Virtahepo korskui vastarannan kaislikossa.
Venemies pudotti rapistelevan
ahvenen koriinsa.
*^Ei koskaan tiedä, mitä saa", ylpeili
eteläafrikalainen. ''Pelkkiä Niilin kaloja
on 370 eri lajia."
Etelä-Sudani on leijonineen, leopar-deinecn,
krokodiileineen. vesipuhvelei-ncen,
hyeenoineen urheilumetsästäjUn
paratiisi. Minä tyyd\nn pienempään
riistaan, läiskin maikiittoja palatessani
majapaikkaani.
romanssi
set kynnet kuin ahvenen vatsaevät.
Elisa tuijottaa kynsiinsä. Jarkon~^
nauru karmii häntä. Hänen kyntensä
ovat kyllä punaiset, sillä vielä Putrossa
hän niitä lakkasi opasta odotellessa.
— Entä sitten, jos ovatkin punaiset?
Jokaisella sivistyneellä naisella Helsingissä
ovat kynnet tulipunaiset. Kesäisin
varpaankynnetkin, kun käytetään
sandaalikenkiä ihnan sukkia.
— Se vain oli niin sattuva huomautus
Amilta, sanoo Jarkko lepytellen, mutta
hänen suunsa on yhä naurun juonteissa.
— Jos voisit hetkenkin olla puhumatta
tuosta tytöstä, kivahtaa Elisa äkkiä.
— Saatpa nähdä, Jarkko, kuka tässä talossa
määrää. Niin kauan kuin minä
olen täällä, ei tytöllä ole muuta tekemistä
kuin laittaa ruokaa, pestä vaatteitamme
ja siivota huonetta. Sitten kun
olen lähtenyt, tulkoon jälleen sinun viereesi.
Elisa on noussut raivoissaan ja katsoo
Jarkkoon liekehtivin silmin ja kun
Jarkko ei puolustaudu, yltyy hän vihansa
vimmoissa jatkamaan:
— Sinä luulet, etten minä tiedä kaikkea.
Et olisi normaali, jollet olisi rakastunut
tyttöön, olkoonpa vain väliaikaisesti
. . . Hän ei ole lappalaisen näköinen
vähääkään ja rakastunut hän
on sinuun silmiään, korviaan myöten
. . . Ja sinä, voitko vannoa, ettet ole
ollut suhteessa häneen?
— Elisa . . . Sinun ei tarvitse olla
lähimailla montakaan tuntia, kun maailma
on jo täynnä epäsopua ja riitaa.
— Minustako se johtuu? Jos olet
rehellinen, johtuu se sinusta ja tytöstä.
Etpä rohjennut vastata äskeiseen kysymykseeni.
— Elisa, puhukaamme kaikki selväksi,
ennenkuin Anri tulee. Hänen aikanaan
me emme saa riidellä ja näyttää
alhaisuuttamme. Minä puhun sinulle
kaiken avoimesti, jos vain maltillisesti
kuuntelet minua.
Elisan^ posket näyttävät polttavilta.
Hänen suunsa on vetäytynyt kapeaksi
viivaksi ja hänen silmissään on uteliaiden
aavistelujen ilkeä kiilto.
— Siispä ala kertoa. Minä vain
kuuntelen, sanoo hän, pidätellen todellista
mieltään.
— Elisa, jos sinä vain vähänkin ajattelet
yksinäisyyttä täällä ja ennenkaikkea
sitä, että kirjeesi eivät ole olleet
viime aikoina erittäin rakkaita eivätkä
tulleet kovin tiheään muistuttamaan minua
siitä, että minulla on tyttöni etelässä,
niin sinä ymmärrät, että toisin
hetkin olen kaivannut lähelleni lämpöä.
Sellaisina hetkinä alkoi Anri vetää minua
puoleensa . . . Hänen silmistään
luin arkaa, heräävää mieltymystä, jota
hän yritti lapsellisesti kätkeä minulta.
Minä taistelin koko voimallani sitä tunnetta
vastaan, joka virisi sielussani häntä
kohtaan. Mutta jouluna, en osaa itsekään
sitä selittää, ajoimme Kairesu-
N^annon kirkosta tähtien loisteessa. Minä
suutelin häntä silloin ja senjäl-keen
— Hänestä tuli viiodekumppanisil
huudahtaa Elisa rai^kkaasti.
— Ei . . . Jarkko on noussut seisomaan
leimua\'in silmin. — Sinä olet alhainen,
Elisa. Koeta asettua asemaani
. . , Joka päivä on viettelys lähelläni,
mutta minä olen kestänj-t sen, koska
miehuuteni estää saattamasta onnettomuuteen
häntä. Hän ei ole vuode-kumppanini,
mutta minä olen suudellut
häntä usein, sillä tvjon joulutapahtuman
jälkeen hän mielellään on painautunut
syliini . . .
— .Xsh . . . älä viitsi laverrella. Olet
aika tavalla alentunut silmissäni. I^p-palaisnainen,
olkoon vain. että hän on
LAU.\NTAINA, HEINÄKUUN 10 PÄIVÄNÄ, 1948
icaunis . . . sellaisia ovat miehet . . .
Jos olisit Af rikassa iolisi sinulla aeefceri-nainen
lenmifttjmäs^. . .
Jarkko katselee, vaiti Elisan kasvoja.
_ Ne näyttävät tosi rumilta tuoUaisina
. . . Tuollaisena hän on tietenkin seisonut
Ahrinkin edessä. Ei ole siis ihme,
jos tytön mielestä hän oli ruma nainen.
— Entäs nyt, Jarkko, kiin minä olen
täällä. Miten nyt käy, jos hän haluaa
painautua syliisi, seisonko minä ääneti
ja katselen vierestä teidän syleilyänne?
sanoo Elisa pistävästi.
— Hän ei painaudu enää niiiiun syliini,
sanoo Jarkko ja kääntyy akkunaa
kohden. — Minä luulen, että sinun tulosi
ja kaikki se, «mitä hän eilen koki
ja näki, kuoletti jotakin hänen herkässä
sydämessään. Minä olen onneton
hänen tähtensä, vaikka en olisi tahtonut
sitä sinulle myöntää.
— Etpä tietenkään, mutta nytpä sen
tiedän. Somaa joutua lappalaistytön
kanssa kilpasille.
— Jospa sinä tilaisit, miten ilkeä
olet, Elisa, tulee Jarkolta väkinäisesti.
— Eihän se ole ensimmäinen kerta,
jolloin sen minulle sanot. Sinä luulet,
ettei minulla ole muita kuin sinä. Oki
Lameri kosi minua vähää ennen tänne
lähtöäni, mytta minä hupsu syöksyin
tänne . . . Eri elämässän ole tehnyt
tällaista tyhmyyttä ennen. Me olisimme
matkustaneet kihlamatkalle Italiaan,
asuneet jossakin hienossa pensionaatissa
ja huvitelleet reilusti. Mutta muistin
sinua, kaikkea, mitä välillämme on ollut
ja minut valtasi ikävä. Nyt kadun
sydämessäni, että tein tällaisen matkan,
riidelläkseni täällä sinun kanssasi
eräästä lappalaistytöstä.
— Elisa, meidän täytyy tehdä nopeasti
selvä kaikesta. Meidän riitamme
täytyy olla lopussa, ennenkuin Anri tulee,
taikka sitten saatan sinut Putroon.
Pakkaan postiautoon ja lähetän sinut
Oki Lamerin osoitteella varustettuna
Helsinkiin, sanoo Jarkko äkkiä täysin
muuttuneena ja hänen teräksenharmaa
katseensa lävistää tinkimättömänä Elisan.
Tuollaisena on Jarkko peloittava.
Tuollaisena hän on ollut ennenkin ja
silloin. Elisassa kaikki käpert>^ pieneksi.
Vain ärsyttääkseen hän on kertonut
jutun Oki Lamerista. Koko talven
hän on seikkaillut Okin kanssa,
mutta äskettäin siitä tuli surkea loppu.
Hän tapasi Okin toisen naisen kanssa
sellaisena iltana, jona hänen olisi pitänyt
tulla Elisaa hakemaan. Sittemmin
hän oli kuullut Okin ja samaisen naisen
suhteesta paljonkin. Silloin oli elämä
alkanut tympäistä liäntä ja hän oli
päättänyt tehdä Lapin-matkansa.
— Jarkko, suo anteeksi . . . Olen ,
mustasukkainen sen pienen nappisilmän
tähden, sanoo Elisa muuttuneesti ja
tulee lähemmäksi Jarkkoa, toivoen, että
tämä sulkisi hänet sovinnoUisesti sy- s
liinsä. mutta Jarkko seisoo itsepäisesti
majan akkunan luona ja tuijottaa ulos.
Silloin Elisa menee hänen luokseen ja -
kiertää kätensä hänen kaulaansa.
— Jarkko. Elisasi katuu sj-dämestään
ilkeäyttään. Vietkö hänet katsomaan
Kirunakoskea veneelläsi?
— Mennään, sanoo Jarkko ja irroit-taa
Elisan kädet kaulaltaan.
alutta kun he palaavat takaisin, on
maja edelleenkin tyhjä. Jarkon rauha
on täydelleen poissa. Elisa näkee, miten
levottomana^hän tämän tiistä menee
ulos. multa ei uskalla huomauttaa siitä,
Aika vierii hitaasti, ja tulee ilta. .Aurinko
alenee verenkarvaisena hohtaen
ja punaa koko tienoon.
— Täällä on kovin kaunista, yrittää
Elisa puhella, mutta nuo sanat ovat
Jarkolle kuin tyhjää ilmaa.
— Elisa, hänelle on voinut sattua
onnettomuus . . . tai sitten hän on
päättänyt jättää meidät tänne kahden.
Sillahan sanoit, Elisa, hänen 3
j o t ^ sellaista, että antaa^^
m, niin saamme oUa kahden.
Jarkon kasvt)?.
hatpn- Ume kiduttaa häntä, v
uuden puoleo Jarkosta, peloitta^.
Ien. Ja ensi kerran Elisa ajattdt,
Jarkko voisi sittenkin olla
rakastunut Anriin kuin itsekään«
Yhtmiä Jarkko huomaa Aa,^
rin, jonka kulma pistää esiin
teen alta. Hän Vetäisee sen esiinjj
maa, että Anrin parhaat vaatteet
poissa, smoin ramattu ja Turi M
kihlalipas.
Hän tuijottaa pitkän aikaa
tyhjään koppaan, sitten hän käjj
Elisaan päin.
— Anri on mennyt. Meidän
vitse odottaa häntä palaavaksi
Elisa nousee ja tulee Jarkon lm.
— Hän on vienyt tavaransa. IJ
aavistin tänään, kun oikein ajata
häntä, että hän hiljaa, kirvelerä ha
sydämessään vetäytyy pois, itkeä^
piilossa surunsa pois. Eläimetkia
loutuyat,.saatuaan haavan.
Elisa on vaiti, mutta hänen sidua
soinnahtää ilmoille uusi sävel,
iloitsee sydämessään ja keventjy. ]|
ko voi surra tyttöä jonkun ajan, aa
sitten hän unohtaa hänet. Ja keiS
tämä nyt saa hänet lähtemään taka
etelään ja unohtumaan. Hänen, Ela
piti vain osata hoivata oikealla ta
Jarkon surua;
UUSI ISÄSTÄ.
Anri läheni kesäyön hienossa M:
rässä Netan taloa. Hän kiersi pili;
siltä suunnalta, minne tuvan akku
eivät sattuneet ja kulki hiipivin aske
ettei havahduttaisi ketään omaisL>ti
Ressukaan ei haukkunut. Se \TEai
olla vaiti, kun' pani sormen suullee:
kielsi. Sen ihmismäisen tavan s*
oppinut .Alnrilta jo pienenä ollesiJ
jolloin se ensi kertoja alkoi hauii
luskutella kaikennäköisille mitäti
Ie seikoille.
Netan koira oli varmasti tuntuni
poropaimennessa Xetan kanssa, koä
haukkunut vastaan. Sitä .Anri oli i
ten pelännyt, sillä silloin olisivat ka
•nousseet katsomaan yöllistä tuIB
Kunpa Ristin vain olisi kotona. sSl
nä yönä Anrilla oli asiaa vain häce
Siitä asti, kun hän Kairesuvarniössai
auliisti näytteli isäntänsä lahjoja Ts
le, oli Ristin unohtanut kaiken \
nansa Anria kohtaan ja käynyt nius
tervehtimässä häntä m.ijalla. jossa
yhdessä olivat puhelleet ummet ja'
met Turi Juoksasta. sillä Ristinolii
sairas rakkaudesta häneen.
. Anri tiesi Ristinin nukkuvan na«:
ylisillä kesäisin. Sitä kohden hän s:
tasi askeleensa, koiran seuratessa uis
lisesti kintereillään. Pihalla oli
. van hiljaista. Piene: tikkaat nOiSS
ylös Ristinin makuusijalle, jonne p
tiin luukun kautta. On o\\
raittiille yötuulelle. Anri astui pan«
kelmaa ylös ja kurkisti sisään,
myssä hän näki Ristinin mak3a\-a2;
nillä kädet levällään onnellLv>-^"^
— Ristin, Ristin! kuiskasi hän.u'
sisar ei kuullut, ravisti hän tata
lasta.
Ristin kohoutui heiniltä unisena
kähtyneenä, eikä hetkeen tajunnui
tään. Sitten hän eroitti .\nrinluu^
— Minulla on sinulle tärkeää
Ristin, sanoo Anri ja kiipeää s'^
viereen ylisille, missä Io;uusi vasf
heinille ja lehmälle.
Silloin häviävät viimei.-^^l^'"
rippeet Ristinin silmistä ja han '^^
niettelevän katseen .Anriui.
— Sinä . . . Mita >inulb on
kvsvv hän. ,
'Xnri istuu hetken jalat a l l i a n i^
jottaa ulos navetan yli |
Tags
Comments
Post a Comment for 1948-07-10-04
