Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 5, 1950

              pelfllBl:-
K4SSr ISTUI pöytänsä takana
siaistamaton iasi edessään. Hau oli
.^iennään Taimin kasvot oluen \'aali-ja
nuo ainaiset siniset kengät tä-pienissä
jaloissa. Hän e i tiennyt
r^tjjjsta piti enemmän, mutta "nuo sie-
'^t. pienet, siniset kengät, eivät kos.
iJsn menettäneet viehätystään hänen
mielikuvituksissaan Tämä tosin, ei o l -
mitm
häiielE ollut enää haluakaan niitä" kar-koittaa.
Etenkiä • sviina-piniissa oiles-.
saan — jopa hän.oli. tullut viimeia niia
höperöksikin, että' Veeran , koullenkiii
houri Taimista. Veera tiesi' TaimiJi
edesottamuksista ./vähän. enemmän kuli:
hän,-Kassu,.oll uskoniitkaan — t a i tah<
toriut " uskoa, • siksipä hän .vain nauroi
Kassulie päin kasvoja — jopa lupasi
t hänen ensimmäinen lasinsa sillä i l ta tarkastuttaa tämän aivokopassa olevat
llhenteli jo puolta yönä.
jo\iiosiaoli Kassu-palvonut Taimin
^y^toa — tosin silloin, k un Taimi jätti
^net ja lähti toisen miehen kanssa pois
paikkakunnalta sanomatta, edes jäähy-rajiä,
tai antamatta sormusta takaisin,
sahajauhotkin. , Tuo suututti Kassua
•etenkin; '%rapula-aikana" — kim" nuo
samat sahajauhot. pakkasivat turvota
niin ^suuriksi,.-.ettei .pääkopassa tahtonut..
-nilEe .olla kylKksi,tilaa.. ' -.
. Mitä eaem^mlji-.hätt ajatteli Taimia, ,•
hän oli kiehunut vihastaJm'ateö'tetaa^•^.sitä~•••vaTO^^ ..tuli hänen., mldes-.--
täHe-Ä-joskus kun-yhteen-saluttai- .- sään-a|atas,::ettär-VQera^;^-foUut^se.oikea
gja... Mutta noina^vihanvhetkinä-|a-;":että, |U;iiii-TaimiQ---Mneii -.täytyi. -
ciuunut- • hänen tielleen' roteva . j a ; :iä- - .;: saa^a-^hiaiiall^a' -milE - hyvä.nsä. - -Unohtu-allaan-
kaunis -Veera, -joka- .vihat- sam- • neet ^-olrvat w aikdja---sitten Taimin^ te- - -
eintteii- omalla fakkaudellaaör,.— -nlia ke.mät -^.vääryy<|et/—..rakkaus--tasoittaa•
etiälassukin-oli l.uiil|»| -^alkenv^leyao.-
clataimin-. kanssa —.olfeitavjai^menijei-.:
l a . . . . . - - . . •• -.-.-v. :,••>.
Mutta ^fuosien kuluessa oli -C^su- ai-.-
lanut-maistella miestä: väke^mpäl^.-;—..
|!^, toiset sanoivat. .hanti -juopofesikjn;;
itä. useammin.: -hän oli,-kaffistaiiut .^la-..
- kalkkij;.;päätteH'liän it^kseenrvar-ma^^ v
.••lämiB€tessääa..:;.tätä:.:-^ .ajatM^ -- —
etei?k|a.- -|uovuksESsa' - ollessaan ~-häir, .ihan;--
.•haltiolt.pi; tuo ajattdemaaä" ja-:häa-.^nä-k!--
silmiensä, ••..^essä-1-; ntiö' ..^intalset-^, siniset-kengät,
-jÄä;. olivat;--olle_et;; aivaij-iitidet-.
—-silloin: kua.hän-oli .enslmmäiseii;-ker-.
!i!B3.jK)hjaan,.-.s!tä • selveiiHniii--alkoivat' raa tais^aimpt'tytön..-. Me-.tanssivat^ ihan
tokkuvat- Taiimista -k-iösata::-liän.täi.-- iim1elä:vii»ä -hlnen-.ohitseen-. aivan.-=min- .
Essimmltä.selrä.järM pystyi ne kar- . kuin luom-iltanaj kun hän; ICassu, ..oli.,
loittaniaan huuthiiteen, vaan viimein Be, tytön parhaan ' ystä^^nss käsivarsilta
allaivatMntä'kiusata, .-pahemmin eikä- ., siepannut l5:ylän-tansseissa..-Häa eli-tuon.".
.- .- ' . ..." . - .._. . lyhyen .rakkausseilifcailunsa. aina--uudel---:
leen ja tiudeileen,- - :Se o l i :-tosin--Iyhyt- •:
kuin telan laulu <mutta sitä arvok­kaampi
hänen mielestään — sitä ei o l -
mm, ympärilleen. Jäi sitten hiljaa
(^ottamaaii..
"flerrajjestas, vai. tanssijatarI" kuis­kasi
Leena vieressäni. " E i . - k a i roh-vissj-
örikäan "tiennyt?" .Fudistiu pää­täni.
"Höh — vuan tiespäs Uapelj", höräh­ti
tämä. "Joka päevähä likka potkii
lut arkieiämi-ehtinyt -ristiriidoillaan-, pi--
lata. Se öli -kuin 'saippuakupla,.;, joka
väreillään ihan häikäisi silmiä, mutta
joka oli käsin tavoittamaton. Se oli yh­tä
hehkuva kuin se timantti siinä sor-bflttujaa
navetav vinnilä, jotta siijel muksessa, joöka-hän oli ainoiUa sääs-iiiulis
irtj piäsevä. Ja tekköö-vaekka töillään ostamit, ja joka oli maksanut
Daz^d Lean, kuamattma^Mmmmp^^^ iuikii vkdessä
mtmnsa, fiimmymUjiftär Ann ToMm kanssa okjekma,' enmn-
•Mm M'£sm£yvM-Britmnmt Yieismdiossa: Mn-Lmii^sm' kuukii-
"Sftef En;cmmter^\ Bätten vaimmsa. m (Obit jtlmusä. i\ MZS
' • M.iitiaJonkun;^ .Veera^tM-
"tiil' •tö6hbn':;liän€B ''fep^lliseen oiSsitte-'
iijunsay eikä.'-.aäyttäayt "piittaavaa rah­tuakaan,
:vaaa' köhfeii häntä' kuin' lasta
~ oiUn aivan'kuin'eihuofflaisikaaii--hii-.
nee-• ölk^iitteiojaaö. •' - löpa- -kierräö,-- km
"Kassij'"o!l tavallista"-huonommassa feun-
' -nossa, 'i^.udotti ^ hänen " .housunsa "alas^.-
kääiföi polvellieen kuin pahasen poika-lopin
j a voitte arvata ettei vaateharjasi
selkäpni.oltä käytetty' hellävaroen noille
visseille: paikoille, josta -tavallisesti oi­kut
häviävät. Tuo oli jo vähän sisulle
käjTpää —^täytyi taas yrittää keksiä jo­tain-
tepsivämpää -— -hänen -täytyi saada
Veera jättämään hänet
Kun vaimo Istahti Illalla tekeaiiääii-käsitöitään
tai vain lueskelemaasi.
ijäilseasä. täieiiteolli''hor-;
j u a ' " ; - • • - ''"'- '.',•''"..
,,'"Äfötta ^halö •-alkoSoolIth • .'tukaidHtli-
.;kMl3d'"auo' a j a t u k s e t • | ^ '.liäa: -.alkoi'
etsiä - syi'ta' -Veerä-ssa -.'jeaks- .-perustesella -
hän- .--muka - -jiiopotteli-' |a' 'häiiea' .'Imaltllii'-
•'L^in-" • skaovaa'•'•'- 'öluttypa-ystä^vllleeii:•'
"|os • '' sinul&kin olisi. .sell^neö--väiftso
kiiiö minilllä" h i in tekisit -sämoio-"-^ Vä-'
Mtellen' ^kuoli' hänen. itses3ryttävä oma-'
timtOHsa- •- niin" vperin pohjin, .että' .häa'
itsekin alkoi. uskoa noihin omiin veruk-keihihsa
joita, o l i \^€foinyt. itsepuolus-
"tiiksökseep. "•
N i i n , syy.oli kaikki Veerassa-! .-Hän
syytti :t^tä -.tästä j a tuosta — vanikka .
tiesi itselleenkin :Valehtelevansa. Ensin
koetti hän tätä sättiä mustasukkaisuu­desta,
vaan kun Veera nauroi hänelle käänsi Kassu radion päälle kaikella voi-Ä
ä lajin temppuja — seisoo ja pyö-
Jij ihav varpaasa nokallaki semmosiUa
ikineketoksilla, missei ou pohjoo ku
Voemistelevasa on kehunna.
I2 pilakuvija se vasta erj riähkä om
pnrtelemmää. Isännälläe on niissä kaa-la
kun kukkopoejalla — höhöö!"
Vienot sävelet täyttivät salin. Valot
,ainmuivat katsomosta. Esirippu ve-
'jyt\i s>TJään ja näyttämölle Hiteli K i t -
^Im hento keijukainen. Smertäväs-k-
veähelmaisessa puvussaan, paljain
.5---^om hän tanssi — koivumetsää kuvaa-kulissien
välissä, maalaisnäyttä-missä
lattia oli karkea ja k i i l l o -
-Mutta minä näin hänet pääkaii-
I'3?n ramppivaloissa, kiiltävällä par-
•-^i!l]a, loistavissa puvuissa, maskeera­ajia
kasvein, liidutuin säärin, yleisön
v^^hlsesti osoittaessa suosiotaan.
»J^oseolla mahdollista — kystan it-
::i2ni — Kitti, tanssijatar? Mutta se
^'-i Eiahdollista ja totta. Jumalani,
^^^h hän tanssi!
esitti vielä mustalaistanssin, sa-
P^y^Jssa. Kansa oli haltioissaan,
lisää. Suosionosoitukset > eivät
^-'"^neet ollenkaan loppua. Mutta esi-ei
enää auennut. Kaisa vain astui
• : 3 kiitettyään Kittiä hän ilmoitti,
-y-^inen tanssi voisi alkaa heti.
valaistiin jälleen. Istuimet, ka- -
nopeasti syrjään ja hanuri alkoi
Olin jo hetkisen etsinyt Kittiä
^••'^^cj.iaiii, ja nyt huomasin hänen taus-
^ ^ bantun kanssa ensimmäistä \-'aIs.
-J^ pamaran päänsä laman rintaan.
-r-:r;ä voinut olla täällä! Sanoin
jähteväni kävellen kotiin. H an
pitkään j a nyökäytti vain
kokonaista kaksisataa dollaria; tuo
summa oli tyn^tiinut hänestä silloin ihan
omaisuudelta, mutta Taimi oli ihastu­nut
juuri tuohon sormukseen, se oli niin
ilimeen ihana mustalla samettityjmyllä
kellosepän näytelasin takana — ja juu­ri
sen se p i t i olla!
- Mutta sitten oli tullut tuo toinen,
vanhempi mies, ja napannut Taimin hä­neltä
— aivan samoin kuin hän oli tä­män
ryöstänji; parhaalta ystävältään
. . . Taimi oli helppo ryöstettävä, totesi
hän harmikseen.
«• * :^
Mutta silloin kuin Taimin menetys
o l i ollut vielä tuore, hänen tielleen oli
tullut Veera, niin Veera . . .
Hän oli ollut "poikki", Ja he olivat
alkaneet aivan tyhjästä, mutta vuosien
!\ieriessä olivat he saaneet kokoon niin
paljon, että olivat ostaneet oman pie­lien
kodin. — E i siitä puuttunut mi­tään,
vakuutti hän itselleen aivan selvin
päin — mutta kun sai ryypyn, nim löy­tyi
tuo ainainen kiusaajakin.
Viimein tuli niin tavaksi, ettei hän
voinut ollakaan ilman tuota huumausti-laa,
jossa elämä muuttui niin ihanaksi.
Joskus Veera ihan kimpaantui ja l u ­pasi
todellakin panna hänet hullujen
huoneeseen jos hän ei lakkaisi tuota ai­naista
hourimista. Hän oli itsekin l u ­kenut
jostain, että se oli jotain lajia
mielivilvaisuutta, kun ihminen halusi
paeta todellisuutta — jopa niin pitkäl­le,
että pakeni ihan lapsuuteen asti —
tuollaisia täysikasMiisia lapsia oli kuu­lema
huUuJ^ huoneet täynnä. Häntä
-joskus selvänä.ollessaan ..Ihan pelotti tuo
ajatus — oliko ,:hän tulemasi jooppo-iraHu&
si,. ....<)Jiko^alk«^lii t<ÄllaMn
pehmittänyt häiiea- aivonsa" pilaÖe —:
päin .Ipsvoja: .."K#a-haluaisi tällaista
lihakasaa- llehitellä . . . . ? " .-niin se alkoi
tuntua hänestä itsestäänkin niin nau­rettavalta,
että hänen tä3?tyi muuttaa
nuottia ja alkaa sadatella tätä olete­tuista
murhayrityksistä syyttäen Vee­ran
sekoittavan m3rrkkyä hänen ruo-^
kaansa ja hitaasti tappavan hänet.
Tuo sai Veeran jo kimpaantumaan
— etenkin jos sattui vielä olemaan jo­ku
vieras ihminen kuulemassa. Hän l u ­pasi
ajatella asiaa pitemmälle — kuka­ties
panisi vielä käytäntöönkin jonkun
lioista Kassun ehdotuksista, ettei ikään- näytelmää, joka alkoi häntä itseäänkin
maila ja haki sitten kaikkein raaimmat
salapoliisikertomukset tai jännitysdraa-anat,
jotka tiesi olevan epämieluista
kuunneltavaa toiselle.
Mutta ei kulunut montakaan iltaa,
kun vaimo löysi vasta-aseen tuohonkin
keksintöön. Heti kun radiosta alkoi
kuulua pyssyjen pauke ja naisten kir­kumiset,
kokosi Veera työnsä kokoon ja
lähti naapuriin.
Tuo oli sellainen käänne, jota mies ei
ollut odottanut! Kassu istui miettien,
sillä aikaa kun radio pauhasi murhe-sä
tarvitsisi kuunnella hullun paapatus-ta!
Jopa levisi kylällekin tuo huhu tuos­ta
Kassun kuolemanpelosta — jolle
naurettiin makeasti, kun tiedettiin hy­vin
että Kassulla ei ollut ketään joka
olisi hänen kuolemaansa jouduttanut
enemmän kuin hänen aina janoinen
kurkkunsa.
Mutta tuo Veeran kimpaantuminen
sai joskus aikaan pelottavia ajatuksia
Kassun mielessä. Kukaties vaikka hän
itse olisikin, istuttanut tämän päähän
sellaisia ajatuksia.
Joskus ihan pelotti tosissaan —^ kuin­ka
pitkälle vaimon kärsivällisyys kes­täisi,
sillä näytti siltä etteivät mitkään
hänen tähän asti kokeilemansa keinot
saaneet Veeraa jättämään häntä. Jospa
vaimo saisikin pähänsä myrkyttää hä­net
. . .? Häntä pelotti kun oli tullut
sanottua liikaa humalassa! Kukaties,
jos tuo pitkämielinen l'eera joskus vielä
tosissaan suuttuisi . . .! Hän ei voinut
ajatella tuota mahdollisuutta loppuun ...
Kuk.aties 'voisi Veera .toteuttaa nuo
hänen epäilyksensä jotka tosin olivat
vain hänen keksimiääii kidutuskeinoja
j a pirullisia hänsäysväHneltä — Jotka
voisivat vmlä potkaista takaisiii. koiita-iokkalla-
tuloksilla . . . Täytyi.-kcka^ •
jotain viisaampaa-.'.J -
hermostuttaa niin, että hän väänsi ra­dion
niin rajusti kiinni, että nappula jäi
käteen. Mikään ei enää huvittanut,
hän otti erään julkaisun käteensä koet­taen
lukea auenneelta sivulta, jossa oli
luku: "Kuinka tulla toimeen naisten
kanssa". Siinä sanottiin, että naiset
ovat niin läpinäkyviä. Hän ei nähnyt
Veerassa «mitään läpinäkyvää. Hänestä
näytti, että Veeralla oli kummallinen
vaisto vaistota jo edeltäpiän mitä hän
yrittäisi seuraavaksi ja oli aina valmis
vastahyökkäykseen. Hän luki edel­leen:
"Naiset elävät vain siksi että hei­tä
tarvitaan ja että heitä rakastettai­siin.
Sinä päivänä kun nainen uskoo,
että hänen miehensä ei enää tarvitse —
tai rakasta häntä, kuolee hän aivan yh­tä
varmasti kuin jos hän olisi jo hau­dattuna
kuuden jalan syvyyteen maan
alle, sillä elämä on pysähtynyt hänel­le."
Sitten seurasi neuvoja kuinka hä­net
voidaan herättää uudelleen eloon.
Mutta haluaisiko Kassu herättää Vee­ran
eloon? Se on jos Veera olisi noin
vain helposti kuoletettavissa . . .?
- E i , tuhannesti ei. Hän, Kassu, ei tu­lisi
\ ^ r a a herättelemään. Hän halusi
fiäästa tästä eroon siksi, että hän.lmlttsi
toisen-,,i»isep, Vi«raii tilalle - ,. . •-
Mutta selvin päin d voinut &äm haa,-