1943-12-18-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
1943 LAUAXT.\INA, JOULUKUITN 18 PÄA^^VÄ Sivu 3
T J A KUL.TTUURI=
Renessanssi - - seurdelämän sievistyminen
. Se henkinen kehitysjakso, jota sanotaan
renessanssiksi, on 1500-luvun
alhtpttoliskolla saavuttanut asteen,
joka on kyps-yyden ja väririkkauden
keskikesä. Salassa tapahtuneen-vai-mistustyön
jälkeen, suuret persoonallisuudet
olivat luoneet uudestaan sc-kä
kirjallisuuden- ja kaiken henkisen
työskentelyn että ihmisen koko käsityksen
sckäutkomaailmasta — luonnosta
ja muista ihmisistä •—että hänestä
itsestään. - .
Se sivistys, johon uusi aika pyrkii,
on elävän elämän perustukselle rakennettua
- sivistystä. Ihmisten teki
mieli tutkia elämän monia vasta paljastettu
ja puolia sekä tutustua niihin,
ja dskenheränn^essä innossaan he u-sein
etsivät paljon enempää kuin sitä,
mikä olisi ollut lähinnä käsillä^ja mikä
olisi ollut välttämättöminiä. Viidestoista
vuosisata on dilettantismin
aikakausi; ihmisen huomattavimpia
omimisuuksia on hänen monipuolisuutensa.
Vain sellainen ajanjakso,
jonka, ihmisten tunnusmerkkinä y-lecnsä
ovat niin moninaiset harras-
\ukset ja erilaiset taidot, on kyennyt
luoman sellaista yleisneroja kuin
Lein'Baltista Albertin ja Leonardo da
Vincin:
• Korkeammalle kuin näiden tasalle,
kaikille tahbille täysin kehittyneine
taitoineen, .ei persoonallinen inoni-f^
olisuus voinut mennä. Mutta kako
iUä periaatetta, joka heissä näki korkeimmat
i kanteensa toteutettuina,
seurasi luonnonmukaisesti voimakas
Mu kaikin tavoin jalostaa ja kau-
. nistaa myöskin ihmisen ulkonaista e-lämää,
muoväUlu persoonallisuudet
taideteoksiksi, joiden muoto olisi virheetön
ja moitteeton. Tämä pyrkimys
ulkonaiseen hicnostumisccn seurasi
hengenvoimien monipuclista kehitystä
käänkuin.rinnakkaisilmiö, ja
st,tuli tietysti sitä voimakkaammaksi
ja näkyvämmäksi,, mitä pitemmälle
ajassa päästiin ja mitä suurempi tai-nl
sisällisen, kulttuurikehityksen tie- .
tä oli kuljettu.
Italian 1500-luvun kirjallisuudessa
On muuan teos, joka selvästi kuvastaa
koko aikakauden seurar ja persoonal- .
lisuusihäiinetta. Se. on keskustelun .
muotoon kirjoitettu tutkimus II Cor-tegiano
— Hovimies —jonka on se-pittduyt
kreivi Baldesar Castiglione,
"eräs maailman parhaita ritareita"
— niinkuin Kaarle V:n arvostelu hä-mtä
kuuluu..
Seuraelämä ja mieltymys seurusteluun
oli jo aikaisin tärkeä ulkonainen
piirre Italian- renessanssin kulttuuri-
<^lämässä,.ja Italiassa oltiin tässä suhteessa
paljon edellä muusta Euroopasta.
Jyrkkien säätyrajojen hävit-
"Tiisinan täytöksihän sen ylhäinen
'5ä lähettää",-selittää mies ja luo hartaan
katseen seinällä riippuvaan pylväin
kuvaan.
Kielelläni pyörii väittelyyn härnäävä
sana, mutta nielen sen alas,
sillä aika ei ole väittelylle sopiva tänään.
Mutta sainpa:, sentään "sens-sin"
suikata, miehelle: ..
"Vihainen isäsikö sinulle on kaikki
»uo tenavat laittanut? Eikö sinulla
•^evulilla ole mitään osuutta niiden
niaailmaan tulolla?"
Vastausta ei tullut, enkä sitä odot-
^»tkaan. . . • . -
. ELISA.
Kirj. WERNER SÖDERHJELM
fyä ihmiset asemaansa katsomatta o-livat
tulleet lähempään yhicytccn
toistensa kanssa, ja monet uudet harrastukset,
jotka astuivat ihmisten a-jatuspiiriin,
vaativat samanmielisten
yhteistyötä ja siten veivät heidät persoonalliseen
kanssakäymiseen. Elettiin"
vatisiuhutta aikaa, tunnettiin
Platonin "Pidot", ikäänkuin olisi itse
oltu niiden vierasten joukossa, ja tahdottiin
kaikkiin elämänsuhtcisiin valaa
ajan sivisty s henkeä ja jalostaa
vähimminkin henkistä yhteistoimintaa
jollakin vanhain ajattelijain aatteella.
Sellaisellekin huvitukselle kuin
metsästykselle voitiin jollakin runollisella
tai filosofisella ajatuksella antaa
jokin tarkoitusperä, ja kuti saalis
verisenä oli metsästäjän jalkojen juuressa,
niin joku noista oppineista o-sanottajista
saattoi yhtäkkiä hetken
mielijohteesta sepittää klassillisen runomittaisen
ylistyksen Dianalle. Juhla-
ateriat, varsinkin hääateriat, antoivat
mieluisan tilaisuuden levitellä
korkeammassa seuraelämässä nähtäväksi
useimmiten hyvin pintapuolista
loistoa, joka o!i perustuvinaan antiikin
muoteihin: milloin kuului asiaan
sankarirunojen lausuminen, milloin
höystettiin noita usein satumaisen
lukuisia ruokalajeja draamallisilla välikohtauksilla,
useimmiten mytologi
svertauskuvallisilla ; .. näytelmillä,
milloin koristettiin juklahuoneet maalauksilla,
joissa oli kuvattuna sulhasmiehen
sankaritaru, milloin taas saattoi
sattua, että koko monimutkaisen
pöytäpalveluksen suorittivat palvelijat,
jotka olivat puetut kreikkalaisiksi
jumaliksi ja jumalattariksi ja sankareiksi,
jotka, samalla kuin toimittivat
aineelliset askareensa, pitkissä
lauluissa ylistivät itseään, niitä vieraita,
joita he palvelivat, ja niitä ruokia,
joita he tarjosivat. Eräissä ylhäisissä
häissä 1400-luvuUa toi vasikanpaistin
pöytään muuan .Apollo, joka
samalla lauloi matkastaan maan päällä
ja siitä ajasta, jolloin hän oli ollut
karjanvartijana; Diana tarjoili hirven
paistia ja julisti, että hirvi oli onneton
Aktcon, jolle hän ei tietänyt ar-vokkaampaa
hautaa kuin morsiamen
mahan (!}; eräs Orfeus taritsi linnut,
jotka hän lyyrallaan oli houku-fellut
saaliikseen; Hcbe kaatoi tietysti
viinin.
Tämä ja muut sentapaiset seikat
olivat tuon ajan tunnusmerkkejä, joka
koko sielullaan seurasi sivistysin-non
ja faiteelliscn luomishalun lippua.
Mutta ei seurustelun merkitys
renessanssin sivistyksessä tietysti selviä
sellaisista ilmiöistä. Jos tahtoo
muutamin sanoin määritellä millainen
tämä merkitys oli, niin voinee panna
merkille kaksi pääkohtaa: toinen on
suoranaineit ja rajoittuu enemmän kirjalliseen
elämään, toinen on välilli-sctnpi
mutta samalla laajakantoisempi.
Yleisesti katsoen oli kehittyneen
seuraelämän ansio, että yhteiskunnassa
syntyi tapojen, ja elämänkult-tuunn
vastapaino sitl^ mJcivattai-suudelle
ja rajattomalle epäjärjestykselle,
joka poliittisessa suhteessa on
aikakauden tunnusmerkkejä; ja tästä
tuli suurin ansio hienoille ja järkeville
naisille — ylimpien seurapiiriQn
kauniille soijille. Mutta se välitön
ja kouraantuntuva merkitys, tnikä
mieskohtaisella seurustelulla oli renessanssin
henkisen työn edistämiselle,
oli siinä, että ajattelevien ihmisten
välinen aatteellinen vuorovaikutus
vilkastui ja että tuotanto sai nilkoista
yllykettä sekä henkisessä että
aineellisessa suhteessa.
Tämän vuorovaikutuksen ja tämän
yllykettä antavan toiminnan pesäpaikat
olivat erilaiset ja eriarvoiset.
Niin pian kuin Petrarca ja Boccaccio
olivat selkoselällecn avanneet ovet
humanismille, syntyi Firenzessä voi-maperflinen
yhteinen työ äskenalka-neiden
opintojen palveluksessa. Oppineiden
ja opinhaluisten keskusteluja
kuuli kaikkialla, ja m-oncn etevän
humanistin ympärille keräytyi joukoittain
tiedonhaluisia. Monet luostarit
tulivat tämän työn keskuksiksi,
mutta muillakin tahoilla, ''rikkaiden
ja kauppiasten ja valtiomiesten
joukossa", sitä harjoitettiin yhteistai-min
ja yhtcisavuln,. Muissa kaupungeissa
oli, ellei jotaJiin vastaavaa, niin
ainakin samantapaisia ilmiöitä, ja
Roomassa oli erittäinkin paavi Nikolaus
V:n kokonaan vallannut se aate,
että ikuinen kaupunki oli tehtävä antiikin
uudestisyntymisen keskukseksi.
Mutta ei ainvastaan kaupungeissa t-letty
yhdessä oppineisuuden kuulaassa
ilmakehässä. Maataloissakin
— renessanssin komeissa huviloissa,
jotka elävät vielä tänä päivänä —
luonnon rauhassa, missä lepo houkutteli
mietiskelyyn, vaiimttiin kernaasti
syviin mietteisiin ja aaterikkaisiin
keskusteluihin, ja näin seurattiin jo
itse Tnuotoon näJiden vanhojai kaunista
tapaa nauttia viisaan joutenoloa.
Tämäntapainen yhteys oppineisuuden
merkeissä kesti kauankin. Sen
tuloksena oli esimerkiksi Firenzessä
. yliopisto, jonka alkuna oli n.s. "studio
fiorentino", ja sama henki, vieläpä
erikoisesti antiikin aate, antaa aihetta
sellaisiin ilmiöihin kuin Medicicn
platonilaiseen aJcatemiaan, joka ko-
. koontui V'ia Largan varrella olevaan
palatsiin, johonkin huvilaan tahi,
myöhemmin, Rucellain puutarhoihin.
. Ja tämä akatemia oli vuorostaan mallina
koko sille joukolle n.s. akatcmi-oja,
jotka sattuvasti kuvaavat 1500-
luvun runoilijain yhteenliittymis- ja
seurustelutarvetta, mutta jäiden toi-
. minta useimmiten oli jotenkin kaukana
sekä runoudesta että sivistyksestä.
Jatkuu.
Kun rakkaus ei S3i:y
Eräs chicagolainen, jo jonkun verran
elähtänyt konttorineitonen saapui
äskettäin eräänä iltana asuntoonsa
ko\nn kiihtyneenä ja kohta kuului
hänen huoneestaan paperin repimistä
ja hysteeristä itkua. Talon emäntä
riensi hänen puheilleen ja kuuli itkun
seasta ryöppynä tulevan surun
selitj^ksen.
"Kymmenen vuotta*— nii-in, kyni-
Elokuvatähtösct Eloine Riley ja Rosemary LaPIanchc, tuikattuaan itseään eräässä Los Angclcsm uima-
altaassa tekevät nopean puutta huolellisen "liljan kultauksen", s.o. kasvojen kaunistuksen, muistaen,
sen totuuden, että filmi pääkaupungissa ja sen ympäristöllä kar.'0'ssa on tytön tulevaisuus, joko
kokonaan tai hyvä osa siitä.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 18, 1943 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1943-12-18 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki431218 |
Description
| Title | 1943-12-18-03 |
| OCR text | 1943 LAUAXT.\INA, JOULUKUITN 18 PÄA^^VÄ Sivu 3 T J A KUL.TTUURI= Renessanssi - - seurdelämän sievistyminen . Se henkinen kehitysjakso, jota sanotaan renessanssiksi, on 1500-luvun alhtpttoliskolla saavuttanut asteen, joka on kyps-yyden ja väririkkauden keskikesä. Salassa tapahtuneen-vai-mistustyön jälkeen, suuret persoonallisuudet olivat luoneet uudestaan sc-kä kirjallisuuden- ja kaiken henkisen työskentelyn että ihmisen koko käsityksen sckäutkomaailmasta — luonnosta ja muista ihmisistä •—että hänestä itsestään. - . Se sivistys, johon uusi aika pyrkii, on elävän elämän perustukselle rakennettua - sivistystä. Ihmisten teki mieli tutkia elämän monia vasta paljastettu ja puolia sekä tutustua niihin, ja dskenheränn^essä innossaan he u-sein etsivät paljon enempää kuin sitä, mikä olisi ollut lähinnä käsillä^ja mikä olisi ollut välttämättöminiä. Viidestoista vuosisata on dilettantismin aikakausi; ihmisen huomattavimpia omimisuuksia on hänen monipuolisuutensa. Vain sellainen ajanjakso, jonka, ihmisten tunnusmerkkinä y-lecnsä ovat niin moninaiset harras- \ukset ja erilaiset taidot, on kyennyt luoman sellaista yleisneroja kuin Lein'Baltista Albertin ja Leonardo da Vincin: • Korkeammalle kuin näiden tasalle, kaikille tahbille täysin kehittyneine taitoineen, .ei persoonallinen inoni-f^ olisuus voinut mennä. Mutta kako iUä periaatetta, joka heissä näki korkeimmat i kanteensa toteutettuina, seurasi luonnonmukaisesti voimakas Mu kaikin tavoin jalostaa ja kau- . nistaa myöskin ihmisen ulkonaista e-lämää, muoväUlu persoonallisuudet taideteoksiksi, joiden muoto olisi virheetön ja moitteeton. Tämä pyrkimys ulkonaiseen hicnostumisccn seurasi hengenvoimien monipuclista kehitystä käänkuin.rinnakkaisilmiö, ja st,tuli tietysti sitä voimakkaammaksi ja näkyvämmäksi,, mitä pitemmälle ajassa päästiin ja mitä suurempi tai-nl sisällisen, kulttuurikehityksen tie- . tä oli kuljettu. Italian 1500-luvun kirjallisuudessa On muuan teos, joka selvästi kuvastaa koko aikakauden seurar ja persoonal- . lisuusihäiinetta. Se. on keskustelun . muotoon kirjoitettu tutkimus II Cor-tegiano — Hovimies —jonka on se-pittduyt kreivi Baldesar Castiglione, "eräs maailman parhaita ritareita" — niinkuin Kaarle V:n arvostelu hä-mtä kuuluu.. Seuraelämä ja mieltymys seurusteluun oli jo aikaisin tärkeä ulkonainen piirre Italian- renessanssin kulttuuri- <^lämässä,.ja Italiassa oltiin tässä suhteessa paljon edellä muusta Euroopasta. Jyrkkien säätyrajojen hävit- "Tiisinan täytöksihän sen ylhäinen '5ä lähettää",-selittää mies ja luo hartaan katseen seinällä riippuvaan pylväin kuvaan. Kielelläni pyörii väittelyyn härnäävä sana, mutta nielen sen alas, sillä aika ei ole väittelylle sopiva tänään. Mutta sainpa:, sentään "sens-sin" suikata, miehelle: .. "Vihainen isäsikö sinulle on kaikki »uo tenavat laittanut? Eikö sinulla •^evulilla ole mitään osuutta niiden niaailmaan tulolla?" Vastausta ei tullut, enkä sitä odot- ^»tkaan. . . • . - . ELISA. Kirj. WERNER SÖDERHJELM fyä ihmiset asemaansa katsomatta o-livat tulleet lähempään yhicytccn toistensa kanssa, ja monet uudet harrastukset, jotka astuivat ihmisten a-jatuspiiriin, vaativat samanmielisten yhteistyötä ja siten veivät heidät persoonalliseen kanssakäymiseen. Elettiin" vatisiuhutta aikaa, tunnettiin Platonin "Pidot", ikäänkuin olisi itse oltu niiden vierasten joukossa, ja tahdottiin kaikkiin elämänsuhtcisiin valaa ajan sivisty s henkeä ja jalostaa vähimminkin henkistä yhteistoimintaa jollakin vanhain ajattelijain aatteella. Sellaisellekin huvitukselle kuin metsästykselle voitiin jollakin runollisella tai filosofisella ajatuksella antaa jokin tarkoitusperä, ja kuti saalis verisenä oli metsästäjän jalkojen juuressa, niin joku noista oppineista o-sanottajista saattoi yhtäkkiä hetken mielijohteesta sepittää klassillisen runomittaisen ylistyksen Dianalle. Juhla- ateriat, varsinkin hääateriat, antoivat mieluisan tilaisuuden levitellä korkeammassa seuraelämässä nähtäväksi useimmiten hyvin pintapuolista loistoa, joka o!i perustuvinaan antiikin muoteihin: milloin kuului asiaan sankarirunojen lausuminen, milloin höystettiin noita usein satumaisen lukuisia ruokalajeja draamallisilla välikohtauksilla, useimmiten mytologi svertauskuvallisilla ; .. näytelmillä, milloin koristettiin juklahuoneet maalauksilla, joissa oli kuvattuna sulhasmiehen sankaritaru, milloin taas saattoi sattua, että koko monimutkaisen pöytäpalveluksen suorittivat palvelijat, jotka olivat puetut kreikkalaisiksi jumaliksi ja jumalattariksi ja sankareiksi, jotka, samalla kuin toimittivat aineelliset askareensa, pitkissä lauluissa ylistivät itseään, niitä vieraita, joita he palvelivat, ja niitä ruokia, joita he tarjosivat. Eräissä ylhäisissä häissä 1400-luvuUa toi vasikanpaistin pöytään muuan .Apollo, joka samalla lauloi matkastaan maan päällä ja siitä ajasta, jolloin hän oli ollut karjanvartijana; Diana tarjoili hirven paistia ja julisti, että hirvi oli onneton Aktcon, jolle hän ei tietänyt ar-vokkaampaa hautaa kuin morsiamen mahan (!}; eräs Orfeus taritsi linnut, jotka hän lyyrallaan oli houku-fellut saaliikseen; Hcbe kaatoi tietysti viinin. Tämä ja muut sentapaiset seikat olivat tuon ajan tunnusmerkkejä, joka koko sielullaan seurasi sivistysin-non ja faiteelliscn luomishalun lippua. Mutta ei seurustelun merkitys renessanssin sivistyksessä tietysti selviä sellaisista ilmiöistä. Jos tahtoo muutamin sanoin määritellä millainen tämä merkitys oli, niin voinee panna merkille kaksi pääkohtaa: toinen on suoranaineit ja rajoittuu enemmän kirjalliseen elämään, toinen on välilli-sctnpi mutta samalla laajakantoisempi. Yleisesti katsoen oli kehittyneen seuraelämän ansio, että yhteiskunnassa syntyi tapojen, ja elämänkult-tuunn vastapaino sitl^ mJcivattai-suudelle ja rajattomalle epäjärjestykselle, joka poliittisessa suhteessa on aikakauden tunnusmerkkejä; ja tästä tuli suurin ansio hienoille ja järkeville naisille — ylimpien seurapiiriQn kauniille soijille. Mutta se välitön ja kouraantuntuva merkitys, tnikä mieskohtaisella seurustelulla oli renessanssin henkisen työn edistämiselle, oli siinä, että ajattelevien ihmisten välinen aatteellinen vuorovaikutus vilkastui ja että tuotanto sai nilkoista yllykettä sekä henkisessä että aineellisessa suhteessa. Tämän vuorovaikutuksen ja tämän yllykettä antavan toiminnan pesäpaikat olivat erilaiset ja eriarvoiset. Niin pian kuin Petrarca ja Boccaccio olivat selkoselällecn avanneet ovet humanismille, syntyi Firenzessä voi-maperflinen yhteinen työ äskenalka-neiden opintojen palveluksessa. Oppineiden ja opinhaluisten keskusteluja kuuli kaikkialla, ja m-oncn etevän humanistin ympärille keräytyi joukoittain tiedonhaluisia. Monet luostarit tulivat tämän työn keskuksiksi, mutta muillakin tahoilla, ''rikkaiden ja kauppiasten ja valtiomiesten joukossa", sitä harjoitettiin yhteistai-min ja yhtcisavuln,. Muissa kaupungeissa oli, ellei jotaJiin vastaavaa, niin ainakin samantapaisia ilmiöitä, ja Roomassa oli erittäinkin paavi Nikolaus V:n kokonaan vallannut se aate, että ikuinen kaupunki oli tehtävä antiikin uudestisyntymisen keskukseksi. Mutta ei ainvastaan kaupungeissa t-letty yhdessä oppineisuuden kuulaassa ilmakehässä. Maataloissakin — renessanssin komeissa huviloissa, jotka elävät vielä tänä päivänä — luonnon rauhassa, missä lepo houkutteli mietiskelyyn, vaiimttiin kernaasti syviin mietteisiin ja aaterikkaisiin keskusteluihin, ja näin seurattiin jo itse Tnuotoon näJiden vanhojai kaunista tapaa nauttia viisaan joutenoloa. Tämäntapainen yhteys oppineisuuden merkeissä kesti kauankin. Sen tuloksena oli esimerkiksi Firenzessä . yliopisto, jonka alkuna oli n.s. "studio fiorentino", ja sama henki, vieläpä erikoisesti antiikin aate, antaa aihetta sellaisiin ilmiöihin kuin Medicicn platonilaiseen aJcatemiaan, joka ko- . koontui V'ia Largan varrella olevaan palatsiin, johonkin huvilaan tahi, myöhemmin, Rucellain puutarhoihin. . Ja tämä akatemia oli vuorostaan mallina koko sille joukolle n.s. akatcmi-oja, jotka sattuvasti kuvaavat 1500- luvun runoilijain yhteenliittymis- ja seurustelutarvetta, mutta jäiden toi- . minta useimmiten oli jotenkin kaukana sekä runoudesta että sivistyksestä. Jatkuu. Kun rakkaus ei S3i:y Eräs chicagolainen, jo jonkun verran elähtänyt konttorineitonen saapui äskettäin eräänä iltana asuntoonsa ko\nn kiihtyneenä ja kohta kuului hänen huoneestaan paperin repimistä ja hysteeristä itkua. Talon emäntä riensi hänen puheilleen ja kuuli itkun seasta ryöppynä tulevan surun selitj^ksen. "Kymmenen vuotta*— nii-in, kyni- Elokuvatähtösct Eloine Riley ja Rosemary LaPIanchc, tuikattuaan itseään eräässä Los Angclcsm uima- altaassa tekevät nopean puutta huolellisen "liljan kultauksen", s.o. kasvojen kaunistuksen, muistaen, sen totuuden, että filmi pääkaupungissa ja sen ympäristöllä kar.'0'ssa on tytön tulevaisuus, joko kokonaan tai hyvä osa siitä. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1943-12-18-03
