Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 18, 1950

              Jatkoa.
''Vuode on kunnossa ja sieltähän si-näldn
tulet", sanoi Helvi Partasea Kaa-fflnalle.
"Mllloie lääkäri tulee?" •
"Lupasi tulla l i e l i ."
"Autatko aneita paarien sisäänkan-
''Tietysti, mistä minä nostan?"
*-:Menkää te, naiset, molemmin jalka-päUIiän,
minä liualehdin pääpuolesta.
Oletteko-valmiit nostamaan? Kas, hy-viiihän
se kävi", sanoi vosikan ajuri.
\^aaramo oli jo hetken levännyt.vuo­teessa,
kun lääkäri tuli kysyen, voisiko
lian selittää kaiken, miten kaikki tapah­tui,
hän tietäisi sitten paremmin mitä
tehdä. IMutta Vaaramo ei jaksanut. S i l -
snänsä sulkeutuivat. Lääkäri aukaisi
iuonosti sidotun haavanauhan, mikä oli
ympäri Hanneksen pään, lääkitsi ja
puhdisti otsassa olevat haavat ja antoi
liäne'le jonkinlaista pulveria. Sen teh­tyään
pyysi lääkäri Helviä ulos ja sa-moi
Hanneksen olevan siinä kunnossa,
että hän ei voi pitkiin aikoihin liikuttaa
Edisiään eikä ruumistaan. Hänet pitäisi
saada luonnonparantolaan voimisluak-eeen.
''Eikö hallussanne ole kuin vain tuo
^^ksi huone?'' kysyi lääkäri.
•Helvi nyökkäsi pilallaan.
''Käykää puhumassa kaupungin ter­veyslautakunnalle
asiasta, autan teitä
saamaan hänet hoitolaan, jos itse ensin
panette asian alulle."
Viikko oli vierähtänyt. Tuli tieto, et­tä
kaupunki huolehtii Hanneksen paran-lolakustannuksista
ja hän saa lähteä
iieti.
Hänet lähetettiin kauaksi kotoaan!
ECului yli vuoden, ennenkuin hän tuli
fotona käymään. Kätensä olivat jo hy­vässä
kunnossa, mutta jalat eivät vielä
dk^in kannattaneet. Vaaramon perhe
oli nuuittanut paikkakuntaa Hanneksen
poissaolon aikana ja nyt Helvi kävi an-
Biotyössii. Hannes o l i kotona jonkin ai­kaa
ja lähti sitten takaisin kaupunkiin,
missä hän oli ollut parantolassa. Hän
sai siellä helpon työn leipomassa, sai is­tua
ja särkeä anunia useamman tunnin
päirässli. Häa eli sillä ja kiintyi yhä
cnor.män tuohon nopeasti kasvavaan ja
vilkkaaseen kaupunkiin, minne Helvi ei
toistaiseksi • halunnut lähteä.
Helvi kantoi [:>arhaillaan heidän jäl­leennäkemisensä
hedelmää rintansa alla.
Häaeu vanhempansa viha oli alkanut
lauluua. Eräänä kauniina päivänä tuli
liänelle kirje, ei anteeksipyyntökirje,
vaan hänen vanhempansa pyysivät yhtä
lieidän lapsistaan luokseen. Heillä cli
omantunnonvaivat. Helvi kysyi Helyl­tä,
jos hän haluaisi mennä mamman ja
papan luo. Hän lähtikin yksin matkaan.
Helvi kiinnitti lapun Helyn rintaan:
*'iMatkalla Lahteen, olkaa hyvät ja aut­takaa
häntä juixien vaihdossa.'' Ja pe­sille
Hely tuli.
Helvi oli selittänyt Helylle tark­kaan
asiat, kun tiesi hyvin äitinsä van­hoillisuuden.
Hely kutsui isovanhem-phm\
mammaksi ja papaksi.
'Kun pappa- sitten eräänä päivänä ky­syi,
pitääkö H r l y olos^-ian heidän luo-öaan,
oli hänen vastauksensa:
"^linä voin olla niin kauan kuin ke-tyii
naiseksi."
''Tiedätkö, pikkuiiieu, se ottaa kauan
", saiK^ pappa.
' ' E i minkään ko\riö kauan. Äiti sa-iK>
i. että hän oli kahdentoista ja emillä
©Ien kymmeineB. Laskehan, ' pappa,
feyiiiiiic-Heiij yksitoista, kaksitoista. Äiti
sanoi \Tie1ä, että. joskus ottaa- kaiiem-a
i o . " • "
Pappa katseli tyttöä silmät pyöreinä.
Fala nousi hänen kurkkuunsa ja meni
keittiön puolelle kertomaan mammalle.
Hely jäi kamariin rauhallisesti luke­maan
kirjaa.
**Et missään tapauksessa saa tuollai­sia
puhua kenellekään", sanoi raamina
rynnäten huoneeseen.
' ' E i sitä saa pitää salassa, se on van­hanaikaista",
sanoi Hely kuin kerraten
äitinsä sanoja. "Ja vaikka pitää salas­sa,
niin sittenkin tulee naiseksi."
Mamma meni keittiöön itkien, kuinka
'•puhdas lapsen mieli on liattu". Hän
syytti (mielessään Helyä syntiseksi
omassa autuudessaan. Hän oli antanut
ohranoille Helyn isän kuvat — mutta
tervejärkiselle lapselle ei olisi saanut
puhua luonnon määräämistä laeista.
Hän tuli takaisin kamariin ja sanoi:
''Sinun äitisi on sinulle valehdellut."
'''Minun äitini ei koskaan valehtele',
vastasi Hely varmana.
*'\'oi, voi, tätä syntistä maailmaa",
vaikeroi mamma itkeä tihutellen.
"Haluaako mamma elää taivaassa?"
. "Hely, pieni, tule lähemmäksi. Äitisi
on siis puhunut sinulle taivaan ihanuu­desta",
sanoi mamma pyyhkien silmiään
ja ottaen Helyn käden omaansa.
''On, hän sanoi, että taivas on maan
päällä. Kun isällä on työtä, vähän ra­haa,
ruokaa ja vaatteita — ja mikäs se
yksi olikaan — nyt imuistan, kenkiä, sit­ten
on hyvä olla. Yksi vielä, katto pään
"Lapseni, taivas on tuolla ylhäällä."
"Minä tiedän. Äiti sanoi, että siellä
on mamman taivas, mutta minun ja äi­tini
taivas on kotona. — Mutta pappa,
miksi et sinä sano mitään? Luuletko si-r.
äkin, että me olenmie pahoja, kun ha­luamme
elää? En >minä halua kuolla,
en mi-fminä, eikä i-sä eikä äi-ti halua ol­la
nälässä."
Hely nousi ja heittäytyi itkien vuo­teelle.
"-•liti, äiti, minun on niin ikäväl" Pik­ku
sydän oli pakahtua ikävästä.
Hän muisti, kuinka äiti oli suojaten
pannut kätensä hänen ympärilleen, kim
jDahat miehet olivat huutaneet, äiti ha­ki
leipää, odotti isää — mutta mamma
ja pappa eivät pidä äidistä eivätkä isäs­tä,
Orvosta, sfskoista eikä serkuista
"Minä menen kotiin, eivät he pidä mi­nusta",
ajatteli Hely.
"Ota nyt vaatteet pois päältäsi ja me­ne
nukkumaan", sanai pappa.
"Saanko mennä huomenna kotiin,
koska juna menee?" kysyi Hely päättä­väisesti.
Hän oli ikäisekseen nähnyt
niin paljon, eivät pöydän antimet häntä
houkutelleet, hän kaipasi h&idän hiok-se,
jotka häntä ymmärsivät.
Hän päätti karata ennenkuin toiset
nousevat. Hän oli kuullut paljon kar­kaamisesta
ja tiesi, mitä se oli.
".Älä vain nuku vaatteet päällä", va­roitti
pappa.
" E n nuku. Katso, kuinka pian saan
\'aatteet pois päältäni."
"Jos otat vielä pikemmin, niin saat
— arvaapas mitä?"
":Markan", sanoi Hely.
" X o , saat senkin tänä iltana, tarvitset
huomenna junalippuusi rahaa. IMutta
se mitä minä ajattelin, oli, että saat aut­taa
minua vetämään nuo keiton pun­nukset",
sanoi pappa tarkaten minkä
vaikutukseni se teki tyttöön. Hän häm­mästyi
kun Hely kysyi:
''Etkö haluakaan minun menevän
pois?" Hely meni lähelle pappaa ja kat­soi
häntä suoraan silmiin, jatkaen: " T i -
däthän sinä sninusta pikkuisen?"
"Paljonkin minä sinusta pidäsi,"
•'Mutta et sinä kiedo' käsiäsi -miBiiB
ympärilleni n i i n k u i n äiti."
'•Näinkö?" kysjT pappa, paonen kä­tensä
Helyn ympäri.
•, " N i i n . " • H e l y tunsi, että- oli--ainakin
yksi, joka piti hänestä.
^Mamma oli. mennyt keittiöön." "Hely
meni pesulle ja näki tmamman tiskaa­van.
"Saanko minä kuivata?"
•'Joskus toisten, nyt on jo niin «myö­hä,
pese nyt vain j a mene levolle.-'
^ -Z ö
:Monta tulevaa vuotta vierähti Helyn
elämästä papan ja mamman luona. Ker­ran
oli Hely vuosien varrella käynyt ko­tona
ja nähnyt uuden siskonsa. Maarja
oli hänen mielestään niin kaunis. Orvo
puhui ja ^larja myös, olihan hän jo kak­si
vuotta vanha. Isä ja äiti kävivät ker­ran
Helyä katsomassa. Toiset lapset
kasvoivat kotona.
Vuodet vierivät. Helvi muutti lasten
kanssa kaupunkiin, johon Hannes oli
niin mieltynyt. Kaikki kiintyivät hil­jalleen
uuteen ympäristöön, samoin Hel­vi,
sillä olivathan he avioliittonsa alku­vuosina
asun-^t Helsingissä.
Lapset kasvoivat ja Helsinki ympä­ristöineen
kahli heidät, Helyä lukuunot­tamatta.
Hely meni kauas ja Helvi muis­teli
taaskin häntä:
Lapseni, olet aina äidin sydämessä,
vaikka olisit kuinka kaukana ja minä
tunnen ja tiedän, että sinä myöskin
anuistat minut ja pidät minusta n i in pal­jon,
että otat aikaa kiireisistä hetkistäsi
ja muistelet joskus minua. Joskus aja-^
tuksesi minusta johdattavat sinut otta­maan
kynän käteesi ja silloin kirjoitat:
''Kuinka äiti kulta oikein voit? Oletko
ter\^e, miten elämänne menee eteenpäin,
tiedota rm*nulle." Lapseni, et voi mi­tään
kauniimpaa minulta kysyä. Sydä­meni
iloitsee, että pidät minusta ja olet
huolissasi, jos minulta jotain puuttuu.
Ei lapseni, ei minulta puutu mitään.
Kun saan kirjeesi, niin elämän huolet­kin
tuntuvat kevyemmiltä.
Sinä annat minun tuntea, että haluat
minun elävän rinnallasi kauan. Kerrot
joskus iloiten tuttavillesi, että sinun äi­tisi
on vielä elossa, sait häneltä juuri
• .kirjeen, j a - . o n .hytissä-voimis^ -ST,
rinnassasi ajatellen, että-, olet - muL^t^
äitiäsi mnmakm TOoden-pälvfeä-ja
• naraiispa:;-ka.ntaan!pen,-tiio smidle^iiri
Minä • tiedänv. .että-- •hai^uaisit 't^dä 'jl f
.•:nullekaikkmliyvää,A«teamiriikiife #
„. raa:. .toivoin^äidill€niw}räE£a'eIm^ '
sinappi. - T e in "kuten sinä, klrjoittelia |i
dilleni iloni j a joskus osan huollstaniUa'
ja nyt olen siitä niielissäm, sillä tiedän
mikä kirjeittaii arvo ja vaikutus oo^.
lut äituni, siliä saan sen nyt itse kokea,;
Haluan varoittaa sinua niinkmn l t | .
nikin aikoinaan varoitti minua: ra-sita
itseäsi ylenmäärin monessa turliaal HI
päiväisessä tehtävässä kodiSsä/ \len-*!'l
määrin puhdas koti ei ole aina onneksi f |
Elleivät lattiasi olisi aina kultävät, niin : ,i
älä vaivaudu ajattelemaan jos joku tu-' j
lee, että imitähän hän sanoo takanapäin.. '
Ilkeämieliset ihmiset näkevät parjatta- 'L)
vaa, he keksivät parjattavaa. Jos väsyt f]
ylenmäärin eläessäsi "ihmisten mielik-si
niin eivät he sitä huomaa omaksi
syykseen, mutta .mitä kuulet heidän
suustaan: "Hän on niin hermostunut".
"Sinun pitäisi nähdä, kuinka hermostu­nut
hän o n ! " Kukaan ei sano: "Olet
niin väsynyt j a rasittunut pitäessäsi ko­tiasi
niin ihanassa kunnossa, •minä autan
sinua vähän, että löytäisit myö^run jos­kus
pienen hetken nauttiaksesi tästä
puhtaudesta." Parempi on, että sano-vai
näin: "Hän on-niin välinpitämätön
talondessa, mntta niin hauska ihmisenä,
hänen seurassaan killuu aika;"
Tuosta 30 huömaät, että se ei aina ole
koti, joka viehättää. Elä itsellesi, ok
oma itsesi. Kun niin teet, niin lapsei'
saavat kauan kantaa punaista ruusua,
äidin elonmerkkiä. Näin kirjoitteli en­nen
äiti Salmivuo ja nyt minä taas muis­telen
illan hämärässä, että olen nuo äi­tini
varoitukset sinulle kerrannut.
"Vaioteelleko niio jäseneni jo näin ai­kaisin
illasta »minua kutsuvat", puheli
Helvi Vaäramo kun tahtoi haukotuttaa.
Nauruun, ääniin ja vaunujen kolinaart
hän nukahti, tuohon kaupungin tuttuur
tuutulauluun, «muistamatta huomistc
synt3rmäpäiväänsä . . .
Jatkuu.
'A
00
Linja-auto hyrräsi aamupimeitä ka­tuja.
Se oli aivan täynnä enemmän
tai vähemmän unisia työhön 'menijöitä.
Ulos ei näkynyt eikä ahtauden takia
edes uusia tulokkaita voinut seurata. E i
ollut pelkoa ettei osattaisi oikealla py­säkillä
pois, sillä kaikki ajoivat linjan
päähän ja jatkoivat vielä matkaa katu-vaunulla.
Nuori, sairaanhoitajan pukuinen tyt­tö
luki ahkerasti jotakin kirjaa. Joku
tylsänä ajatteli, että "onpas siinä mie­lenkiintoinen
kirja". Tj^töltä putosi
kirjanmerkkinä ollut vaunulippu, eikä
elettäkään hän tehnj't nostaakseen sen
ylös. Naapurina istuva mies teki sen
ja asetti kirjan päälle, juuri sille koh­taa
jota hän näytti lukevan. Ei Uikah-dustakaan.
Ihmiset ympärillä hymyili­vät
hyväntahtoisesti, "hän nukkuu".
Auto heilahti ja tyttö hätkähti ja a\'asi
silmänsä. Joku siinä sanoi silloin: "Nei­dillä
on hyvät silmät kun näkee niin
lukea." Tyttö vaan hymyili lempeästi
mitään sanomatta.
^iatka jatkui eikä mikään keskeyttä­nyt
uneliasta olotilaa. Tultiin pääte-pysäkille.
seistiin ahtaasti j a odotettiin
ulospääsyä. Maitomies seisoi aivan ty­tön
takana j a ahtautta hj^väkseen käyt­täen
ei malttanut pitää näppejään eros­sa,
vaan siveli tyttöä olkapäästä alas
niin pitkälle kuin käsi- y l e t t y i . T y t tö
Oi sinä kultainen aurinko, miten ter- .
vetullut olet, varsinkin näin syksyn har
maitten päivien jälkeen. On ollut s£
detta enemmän kuin tavallisesd tääll^
vuoristossa, huonoa metsästysaikaa.
Tänääi^, heti aamun tullen tuntui mr:
l i keveältä, kun aurinko katsoi kok'
naajmallaan ikkunasta ikäänkuin k} j '
syen: "Muistatko minua?" Sen sätcc
koskettivat ja lämmittivät samalla kok(f| i
olemustani ja olin hyvilläni, että aurir-ko
pääsee luokseni keittiön ison ikkuna 1
läpi.
Vastaan, että tunnen sinut, syysaii-rinko,
vaikka en oikein uskalla silmin»
katsoa. Olet vielä niin kirkas, vaik^
et polttavan kuuma. Tiedän niyöskia» ;
— • •—
ei malitunut liikahtamaankaan. 3Iait*
miehen takana ollut mies näki kaik
ja sanoi kuuluvalla äänellä: 'Kyllä n
maitomies erehtyi, sillä ei tämä neiti o
mikään lehmä. On vaan parasta hak^
maito edelleenkin'meijeristä.'-' l^^''
oli hauskaa sillä he aavistivat tapaB-neen.
aiaitomies pyyteli ko\'asti c
teeksi; ettei hän tarkoittanut unta
pahaa. Tyttö ei puhunut taaskaan
tään, mutta heti-ken oli -päässyt ^aut^
ta ulos hän Mäntyi J a antoi kaikuv
.kori^apuustiii :niiefe€!fe,-joka- hakisi ^
-kaita. ^ ^
Tim
V 6 LA-UANTAINA, MARRASKUtJN ,18 PÄI\'ÄNÄ,-eso