Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 19, 1941

              "Il
"i
t 4
5
•, Ti r •
•f
f
Sivu 2 LAUANTAINA, HEINÄKUUN 19 PÄIVÄNÄ
1, ?j ' *
, i * » < *
* -K.
i
'h :
f ' .
il Tr-i
p.
< 4 " ' f
4".
1 i
1941
(Canadan suomalaisten viikkolehti)
Registered at the Post Office Depk,
Ottawa, as sepond class tnatter.
TOanshlnsuit:
i vk. S2JO0
6 kk. lao
8 kk. JBO
yiid3^valtolhin:
1 vk. $2^
' ekk. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 1.40
Suomeen ja muualle ulkomaille:
1 v t $3Ä)-
6 kk. 1J65
Irtonumerot 5 senttiä
Uekkl Umestjy. Jokaisen vSlkcm lau-y*>
ti>.inft „ 12-slvuisena, pjgftlltfft^n parasta
kaimokirjallista luettavaa kaikilta aloil­ta.'
^
Afilamlehille myönnetään 20 prosen­tin
palfcläo.
pyytäkää asiamlesvSlineita jo tft-nfiän.
ILMOITCrsHINNAT: Earjeenvaihto-
Umoitukset $t.0O kerta. Avioliittoon
menneille onnentoivotukset 40c palsta-tuuina.
Nimenmuuttöilmoitukset, 50c
kfertt^ $1.00 kolme kertaa. Syntymä-ilmoit^
icset $1.00 kai;a, $2.00 kolme ker­taa.
^uolenMmllmoitukset $2.00 kerta,
. 60c lisäcuiksu kiitoslauseelta tai m u l ^ -
väreyltä. «alutaan tietää- ja osoiteil-moitukset
-^Oc palstatuuma. — Tflapeis-llmoittajie^
on vaadittaessa lähetettävä
llmoitusma^su etukäteen.
Yleiset ilmoitushinnat 40c ps^statUu-ma.
Ilmoitus, joka julkaistaan neljä-kertaa
samanlaisena SDc palstatuuma.
Alin ilmoitushinta 406^ palstatuuma,
kerta ilmoittaessa.
Erikoisista Ilmoitushinnoista voi tie­dustella
tämän lehden konttorista.
Kustantaja: Vapaus Publlstalng Co.
Xitd.
Toimittaja A. Päiviö.
Toimitusneuvosto-. J. Järvis, Rauha
Bläki, Hilja Aho, E. Suksi, Ester
Kaustinen, Aili Malm, Margit Laaksq
Yrjö Salvo ja Jalmar S^iirl.
Liekkiin aljotat kirjoitukset osol*
lettava:
LIEKKI
F«0. Box 69 gttdbnry, Ont
Toimituksen kulmasta
On melkein säälittävää, kuinka vai­kea
nykyään on joillakin Väinön lap­silla
suhtautua tilanteeseen, kylmiin
tosiasioihin, joista aivan äsken saatiin
lukea ja sitten nähdä tekoina. Vaikea
niitä on muuttaa, mutta täytyy koet­taa
— peitellä, käännellä ja väännel­lä
asiat päälaelleen.
Eihän se Suomi olisi muuten . . .
mutta kun sen raukan täytyi "taas"
ryhtyä puolustamaan itsenäisyyttään
— ja kaikkea muuta rakasta ja kau­nista.
Siksi sen täytyi nousta pyhään
sotaan — ryssää vastaan. Jos se sit­ten
sattumalta joutui natsien sekaan,
niin . . . .
Tuo on sitä vaikut:ista, jota toiset
silmiään rapistellen jatkavat päiväs­tä
toiseen, milloin pcitztymmin, mil­loin
julkeammin. Näyttää olevan se
usko, että kun oikein vahvasti väit­tää,
niin mustakin muuttuu valkoi­seksi.
Oman katraan kesken taas voi
aivan vapaasti jutella, kuinka urhool­lisia
"me" olemme, katsokaahan, mi­tä
saksalaiset veljemme sanovat . . ,
Niin, kyllä me suomalaiset olemme
aika poikia. Ja ne Suomen äidit, jot­ka
ovat nämä urhot synnyttäneet. It-mankos
se Vettenhovi on vuosikym­meniä
meitä kohottanut suuruutem­me
kukkuloille; osoittanut, kuinka
mc olemme maailman kansojen kan­taisiä,
suoraan Aatamista polveutu­neita;
muut, jopa arjalaisetkin, ovat
vain tuollaisia heikompia haarautu­mia.
Seuraus siitä on ollut yleinen
hienoinen hiprakka ja joissakin tuk­kihumala,
josta on vaikea selviytyä
ilman ankaraa krapulaa.
Oman arvon tunto on hyvä, jopa
aivan välttämätön asia elämäntaistc-lussa
kunnolla selviytyäkseen. Niin
suomalaisilla kuin arjalaisillakin.
Muita paisutettuna se vie männik­köön.
Se saa aivan tosissaan usko-
Eräänä, sunnuntaipäivänä istui
Aaprahami Vanhala syventyneenä
tutkimaan Huoneentaulua ja:, sitten
myös sitä, oliko hänellä kaikkea, mi­tä
hurskaan miehen omaisuuteen
kuului. Ensin raha — sitä oli. Kar­tano
— sekin oli. Karjaa — sitäkin
oli Herra siunannut. Ja uskollinen
puoliso, Saara, joka oli niinkuin sana
määräsi. Mutta kuuliaiset lapset —
niitä ei ollut. Hilja meni vastoin isän
tahtoa rengin kanssa naimisiin ja Aa­tami
teki toisin kuin isä määräsi —
juoksi ka&et pyhät kylän raitilla,
muka urheillen^ ja osti jumalattomia
kirjoja, joita > työnlömassakin tutki,
eikä avannut koskaan kirkon ovea,
vielä vähemmän luki Raamattua ja
muita pyhiä kirjoja.- Entä uskolliset
palvelijat — ei niitä ollut. Renki
Kaaleppi oli samanlainen kuin Aa­tami
. . .
Oli taas pyhäpäivä ja pojat kai­voivat
kirjavarastoaan, ja asettuivat
lueskelemaan. Aaprahamin pyhä vi­ha
kuohui ja viimein se pursui huu­tona
suusta ulos, että tupa kaikui.
Hän kirosi syntiset ja näytti, mitä
Huoneentaulussa sanottiin. Mutta
samalla tuli Saara sisälle ja sanoi
rauhallisesti:
"Mitä sinä Aaprahami aina rähi­set?
Ei se mitään pahaa kirjalli­suutta
olej mitä pojat lukevat, vaan
hyödyllistä se on, OR)ii järkiperäistä
taloudenhoitoa ja muuta hyvää, en­nen
kaikkea ajattelemaan omilla ai­voillaan."
^
Aaprahami ällistyi. Oliko Saara,
hänen tietämättään, samanlainen pa­holaisen
riivaama kuin nuo toisetkin?
Tällaista ei oUut ennen (apsihtunKt
sen kolmenkymmenen vuoden aika­na,
minkä he yhdessä olivat eläneet.
Että hänkin rohkenee muuttaa Huo­neentaulun
määräyksiä . . .
Ei ollut ihme, jos Aaprahami jäi
suu auki tollottamaan. Ja siinä hä­nelle
piskahti epäilys, että eiköhän
vain Saarakin ole lukenut noita S3ni-tisiä
kirjoja, mitä ne sitten lienevät­kin.
Samana iltana istui Aaprahami yk­sin
tuvassa ja sekavin tuntein mietis­keli
elämän menoa. Siinä hänen sil­mänsä
sattuivat peränurkassa olevaan
kirjahyllyyn, tuohon kaiken pahen­nuksen
matkaansaattajäan. Mitähän,
mitähän siellä on? . . . Uteliaisuus sai
hänet nousemaan jaloilleen ja sama
uteliaisuus alkoi viedä hänen askelei­taan
kirjahyllyä kohden. Hän vilkai­si
ympärilleen ja jo käsi kopeloi kir­joja,
tempaisi yhden ja sitä hän nyt
katsoi. "Kasvitarhaopas", oli kan­nessa,,
ja siihen oli vielä kirjoitettu
Saaran nimi, niinkuin hän sen ta­vaillen
ymmärsi. Siis Saara luki tuo­ta!
. . . .Aaprahami pisti kirjan ta­kaisin
ja tempaisi toisen. "Maanvil-jelysopas".
Mitä, tarvitseeko siihen­kin
opasta?... Teki mieli ruveta
tuota jo lueskelemaan, mutta jos sat­tuisi
heti Saara tai ne toiset tule­maan,
n i i n . . . Mutta täytyi vielä'"
katsoa, mikä on kolmas. "Työ ja
elämä'*^ sen kannessa oli. — Työ ja
elämä, työ ja elämä, mutisi Aapraha-.
mi ja - veti esiin neljännen kirjaiiv
"Onnellinen koti" — ja taas kul­massa
"Saara Vanhala". — Hm, on­nellinen,
onnellinen — k o t i . ..
Askeleita kuului ja Aaprahami al­koi
muina miehinään kädet selän-takäna
kä)rekennellä lattialla. Mutta
joka pyhä ja - milloin^ suinkin näytti
olevan omaa rauhaaj oli .aaprahami
tästä lähtien tutkimassa kirjahyllyä.
Omituista, kuinka se veti puoleensa
ja kuinka niitä miell3rtti lueskellakin,
palan sieltä toisen täältä. Viimein
hän päätti ruveta lukemaan niitä sala­vihkaa
oikein järjestyksessä, panna
merkin aina, mihin asti oli pääss3rt,
että osasi seuraavalla kerralla jat­kaa.
Ei auttanut sekään, että hän
tunsi antaneensa pirulle sormen ja
nyt se aikoi viedä koko käden. A i ­van
vängällä pyöri mielessä, että
Huoneentaulua pitäisi muuttaa. Et­tä
kuuliaisten lasten tilalla, pitäisi
olla tietoiset lapset ja uskollisen puo­lison
tilalla ymmärtäväinen puoliso,
tai jotain sinnepäin. Ja edelleen tun­tui
siltä, että hän Huoneentaulun
mukaan eläessään ei ollut elänyt ai­van
oikein.
" E i , minä en enää lue näitä var­kain,
vajui istun kuin vääjäämätön
tervaskanto ja luen kaikkien näh­den",
päätteli Aaprahami kerran, kun
istui kirjakädessä pöydänpäähän.
Huomaamattaan tuli Aaprahami
sata vuotta jälestä aikansa tasolle ja
melkein saavutti Aatamin ja Eaale-pin.
Ja kun naapurin isäntä tuli
kerran hänen luonaan käymään, sa­noi
hän muun jutun lomassa yhtäk­kiä:
"Kuulehan Ananias, minä olen vä­hän
muuttanut mieltäni tämän maa­ilman
menosta. Äläkä sinäkään enää
usko, että kaikki ovat luodut sinua
varten, ja että me sitä vain olemme
jumalan kuvia, muut ovat vain mei­dän
omaisuutta, niinkuin me vanhat
karjut olemme uskoneet. Meidän
naisemme ovat kasvattaneet lapset
tietämättämme oikein ja nyt meitä­kin
vedetään tiedon polulle. Ei enää
tarvitse syödäkään vain kalaa ja pe­runoita,
vaan naisemme rustailevat
muutakin, sillä ne tietävät vitamii­neista.
Äläkä hölmistele, on niitä ja
niitä tarvitaan. Maukasta ruokaa ja
elämäniloa. Ja tietoa. Ja koti koti­na.
Niin. Ne harjakset, joiden olem­me
luulleet itseämme kaunistavan, on
uudenajan mieheltä kynitty pois ja
heistä on tullut vain tavallisia pieniä
ihmisiä, jotka eivät ole akkaansa pa­rempia."
ERÄS VANHA.
Suvisena sunnun­taina
Se on sitten ni-erkiUistä,€ftäaki
kun vastukset ottavat viinut kak­kaansa
leikitelläkseen kanssani, nik
ne tulevat kaikki yhdessämpitssa,[i.
ten tiedä miten päin ne hilloinkin
vastaanottaisin. Tahi eihän mun
niitä tarvitse erikoisesti vastaamtks
osaa ne tulla ilman mitään, kuten ti
näänkin:
Ajatelkaas, kun vasikka, pahus, di
sellainen hölmö, että rupesi tekcntccn
tuttavuutta piikkisian kanssa ja.sd
turpansa täyteen piikkejä. OUmm ih­meessä
ennenkuin saimme nc nypi.
tyksi pois. Mutta se oli vasta vasta­ten
alkua. Meillä on myös pictii por­sas,
joka tänä samaisena päivänä kat­soi
sopivaksi lähteä j^loittdmmn
vapauteen, pois pienestä karsinastaan.
Ja se tapahtui juuri kun oUn chtinvi
vaihtaa vasikan nyppimisessä hiesty­neet
vaatteeni parhaaseen juhkpu-kuun
Ja sujauttaa jalkani uusiin km-kiin,
joissa on juhlallisen korkeat kan­nat.
Silloin juuri huomasin pmsacn
tonkivan kukkapenkkiäni. Voi hyvä­nen
aika! Siinä tuli nopea kilpajuok­su,
jossa minä pääsin voitolle — nti-ini
vaikka porsas on sellainen, etid
sitä niin vain kiinni oteta. Muita mi­nä
myös olen joskus sukkela kuin su­lama.
Niinpä sain veitikan takijdki-ta
kiinni ja voitto oli minun. Mvita
nyt oli juhlapukuni niin märkä km
olisin sitä jossakin liottanut, ja mHä
surkeinta, toisesta kengästä oU huk­kunut
kanta, sellainen kaunis ja kor­kea,
niinkuin tiedätte. Löysinsenon­neksi,
mutta miesväki oli parahihi
ehtinyt livistää omille teilleen, ettei­vät
olleet sitä kiinninaulaamm.
Päätin yrittää itse — eihän tm m-tarin
työ niin kummallista ok! Otin
vasaran ja kaksi isonlaista naulaa jn
paukuttelin niin, että kartana kajah­teli.
Mutta voi — se kanta halkesi
kahtia ja peukaloa pakotti ankarasti,
siliä se jäi kerran naulan ja vasmn
väliin: Luultavasti siitä lähtee n\l
kynsi, mutta luultavasti siihen kas:ci
vielä imsi. Ei tarvita mituta kuin kär­sivällisyyttä
ja aikaa, niinkuin-nitn
monen monta kertaa ennenkin csHm-sissa'
kommelluksissa. Min ajattdin,
kun' kyyneleet silmissä hauteUn kyl­millä
kääreillä onnetonta sormeani.
Väki kotiutui ja heti alettiin kHxin
kysellä että— mikä, mikä sinun peu-^
kolossa on, kun on tuollainen stiun^
tukko? Loukkasitko sinä^ Miten sini
loukkasit? Porsasko vai^ . •
miehet sitten ovat uteliaita! En uhil­lakaan
sanonut, mutta kun serkku tu­li
sisään haljennutta kengänkantc^
näytellen ja mitä viattomimntchä
naamalla jutellen: "Siinä se nyi t^^^^-
Miksi et käyttänyt pais t in pannua
saran asemesta . .
Onni, että päivä on taas iUassa.
SJRP.-i-SERKKO-vin
tarina
irj. ELLA
.\jattelin usein, että jospa minä oli­sin
niinkuin muut nuoret tytöt, niin
en surisi. Vaan minä en voinut. Mi­nä
annoin narrata itseäni ja odotin ja
surin.
maan, että yksi meikäläinen vastaa
kymmenen muuta, vaikka todellisuu­dessa
olisi tekemistä yhdessäkin.
Kuinka sellaisilta sitten voisi odottaa
johdonmukaista ajattelua missään a-siässa.
— AP.
.\ina kun hän näki minut jossakin,
hän laverteli minulle kauniisti ja
minä uskoin. Hän puhui minulle
rakkaudesta ja minä olin onnellinen.
Hän lupasi tulla minun luokseni sil­loin
ja silloin, ja mmä odotin ja odo­tin.
Tulen hakemaan sinua silloin kä­velylle,
hän sanoi, mutta ei koskaan
tullut. Sen sijaan minä näin hänet
erään kerran määräaikana erään toi­sen
tytön seurassa. Ei hän hämmäs­tynyt
kuten minä, vaan tuli taas l * ^ -
seni ja puhui kauniisti sitä ]^^'^^\
lupasi: "Huomeniltana tulen ^''^
hakemaan!" .;
Olin iloinen ja onnellinen sen K
vän. Mutta nytkään hän e. tuUu
Miksi hän ei vieläkään tullut? M>^^
minä hänelle olen? Miksi hänen ^ -
kautensa tuli aina sammuu heU
hän erkanee minusta? . . .
Minä mietin ja mietin enU )'-^
märrä. Tunnen vain kuinka vajK
minun on. Haaveilen ja
yksin. Tuntuu kuin minä koeiia-toiselta
varastaa rakkautta.
Jospa minä olisin niinkunv o»-"