Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 24, 1946

              1946 LAU.^XTAIN\\, E L O K i m - 2 4 PÄIVÄN :i
r.«u,«..,m«Hn...um«.i,,«,.,m,,„„,„„,„„,,,H„,,,,,,,,,,,„,„,,,,,,,,,„,„„,,,,,,^
Siv»' S
EÄIDE J A K U L T T U U R
Osuuteni ku ttuurikeskuste ussa
Kirj. PJOTR IVAXO VITSIT ISTRAJEV
— Nu, Pjotr IvanovUsh — mimil- desta vanhimmasta veljestäni meillä
ta kavalasti kysyi, tkäänkuin provo- kotona seinillä kauniit oli valokuvat,
kaattori kyljestä nyhjäisten, muuan Esikoinen istuu ruusukorissa; toises-kr\'
pojasistimielinen kansalainen —, sa kuvassa molemmat veljekset 5- ja
miHoitika aijotte Te kapustanne 6-vuotiaina merimiespukuisina ,pal-tvöniää
rokkapataan ja älynne sdia- lilla jököttivät. Tietenkin he äidin ja
maiti sallia kulttuuri kriisi keskustc- isän olivat ihastus ja ylpeys. Mutta
liissa himahddia?
Mutta toinen ihminen, äärtmmäis-kom
mumstimicUnen -boheemi-radi­kaali,
suoraan puolestaan antoi ym-viärtliä,
että parempi vaiti olla asi­oista,
joita ci ymmärrä ja joiden
kanssa ei sy^-npatioita ole. Olla leu-kojaan
loksuttamatta, kun kansan
kuUfuurinälkää ei tunne. " ,
Levottomaksi kävi Meluni radi-kaaU-
bokeevdln vihamielisen asen­teen
johdosta, ikäänkuin hän pitävän
pohjan olisi jalkaini alta nykäissyt,
ja minulta koko horisontti mennyt
vinopfi. Totta onkin, etten ensi tuoli-rivin
kidttuurimies ole; akateemiseen
oppiarvoon en ole päässyt käsiksi,
hyvin vähän nimeihi kirjallisessa
maailmassa tuntevat. "Semmoinen
vain Irstajev, kirjallinen kippakuski"
— olen kuullut sanottavan. "Ei cs-lapsia
tuli lisää, cläynä tiukkeni,
muista sisaruksistani en enää muista
pieninä otettuja kuvia; itsestäni ci
yhtäkään ole valokuvamuistoa alle
16 vuoden iältä, paitsi mikä koulus­sa
otettu jokin luokkakuva.
Isäni kiertokoulun kävncenä taisi
dä, opportunismiako se vai li^^kö
kulttuurini^kää; ellen siiloin vii­saampien
ihmisten kanssa saa haas­tella
tai ajatuksiani päkistää pape­rille,
-silloin kuin.hclve4in korea- /öf-räseinä
ammottaa houkutus edessä­ni,
melkein voittamaton halu tulee
pää juoda tihteen, jotta päästä ais­timasta
ihmisiä, maailmaa, koko ole­massaoloa.
Siifiä minun kulttuuri-kriisini.
Siispä äskenkin, lupaavan ilmoi­tuksen
perusteella, ostin viimeisen
"-iO-luvun". Enkä pettynytkään: oli
lukea ja kirjoittaa, äitini myös ahkc- heti alkupuolella pro f. Kiparskyn
rasti luki "Työmiestä", mutta kir­joittaa
osasi ainoastaan nimensä.
Mistä se johtui, vaikka älykäs ja toi­melias
ihminen oli^ — Hän oli käv-intrcsantti
artikkeli Jeseninistä ja
Majakovskista hienoine runosuomen-noksinccn..
Vaikka itse en runoilijan
maailmantuskaa tiedä, niin huoma­sin:
samanlainen on ihminen, sama
varsinkin boheemi, yhteiskuntajär­jestyksestä
ja kansallisuudesta riip-nyt
ainoastaan rippikoulun. Vasta 5-
vuotiaana menetti isänsä, äiti oli
kuollut synnytyksessä. Tietenkin
joutui huutolaistytöksi, kun ci ku- pumatta, ympäri maailman. Lm.<oton
kaan rikas kartanonomistaja sattu- on sielunsa^ helposti sortuu viinaan,
nut ottamaan ottolapseksi. 7-vuoti- äkkiarvaamatta saattaa hcngenkin
aasta jo elätti itseään lapscnlikkana riistää itseltään. Niin teki kumpai-ja
paimenessa; koulusta ci puhetta- nenkin mainittu runoilija, toinen lyy
kaan, mutta itsekseen oppi kuitenkin rikko, pcsshnistinen resignation ru-se.
it(ikään osaa kirjoittaa, saatikka hikcmaan. Vl-vuotiaana siirtyi pii- noHija, toinen optimistinen, yhteis-runoja;
ei pontevia suorasanaisia, ei aksi lähimpään kaupunkiin, joutui kunnallinen julistaja. Mainioita ru-
•edcs sidottua runomittaa."
Protestin tietenkin tahtoisin esit­tää,
mutta minkäs teet, kun. mihin­kään
koulukuntaan 'et 'kindu. Mutta
selitys ja vahva puolustus. njtriulla
on. Minun tapaukseni veres on esi­merkki
niin sanoakseni nopeasta^
säätykierrosta. Sen kun tiedätte,
niin ymmärrätte: kirjallisia perin­teitä
ci ole, Tiiin kuinka esseiiäkään
kirjoi tl cleisi.
Köyhiä ja kunniallisia olivat van­hempani;
kunniastaanhan köyhä vii­mei
sear saakka kerskaa, mistäpä
muusta voisikaan. Lapsia meitä oli
kfhdrksan. Tyypillinen proletaari-perhe:
mikäli kasvai lapsiluku, sikäli
köyhyyskin onnettomuuksien ja sai­rauden
ohella. Siitä pienen, liikutta­jaan
csijnerkin kerron; sen varmaan
köyhä parhaiten ymmärtää. Kah-famnie
ei tarvitse puhuakaan, se on
niin tietty asia. Turistit kalastavat
monenlaisia kaloja, mutta enimmäk­seen
aiivenia. 'Siellä mekin iltoja
köyhän miehen vaimoksi, tuli suuren noniekkoja molemmat. Marxin "Pää-perhcen
äidiksi. Siinä elämäntarina, omaakin" tutkivat; ei auttanut, lii-
Tätä en tahdo kertoa äiti-vgina- aksi rauhattomia sielultansa. Ole-jaani
moitfiakscni. Itsekin hän hä- massaolon painetta eivät kestäneet,
peili kirjoitustaidotiomuuttaan, mut- vaikka jo eläessään runsaasti tun-ta
myöhemmin, hirmuisessa työn- nustusta ja ulkomaanmatkoja saivat,
teossa, perheen kasvaessa, köyhyy- Sisukkaampi kuitenkin oli meidän
dcn ahdistaessa, ci sitä välttämättä oma Suuri Aleksimme, joka tunnus-välittänyt
täydentää, :kun ei niin j» tukscn ja rahan puutteessa sai van-rin
tarvinnut. Kunnon ihminen hän hcmman naisen leipäsutenakin elää
oji, sisukas tekemään työtä lastensa (^"'^tä tuolle naiselle ikuinen soikoon
hyväksi, leimuavan oikcudcntuntoi- k kunnia!), mutta ei itseään
ncn, niinkuin isänikin, joka kuitenkin roikkumaan ripustanut, vasta järjen
tunteensa paremmin salasi. Onhan pimennykseen sortui.
Saman tien hotkaisin lehdestä kol­men
tutun kansalaisen runot ja ar­vostelun
Ivar Lo-Johanssonisla, jon­ka
"Kuninkaankadun" taiteellista ar­voa
suuresti respcktceraan.
Mutta sitten tuli reaktion vuoro.
Tämä mielestäni on tärkeätä huo­mata
vasemmistolaisen kulttuuri-in­toilijan,
joka on antanut ymmärtää,
että jokainen sepän päällelyöjä-apu-lainen
tai tulenkantaja heti työstä
päästyään, peseydyttyään, syöty­ään
— kuin sonni lehmikarjaan
hyökkää levähtämättä kulttuurin
kuliahalmeeseen, lukien, tutkien,
punniskellen FriedcUin "Nykyajan
kulttuurihistoriaa", tehden muistiin-ja
muu^ariiat^hdrtrSvär tännrai- lukon;'äitini taas jätti minulle Min- P<^"0Ja vahakansivihkoonsa - taik-naisesti
asumaan. Hautamäen maal- na Canthin Kootut teokset, mitä kir- ka tutkien psyko-ja runon analyysia
Ie on tullut kolme Onnelan veljestä jailijaa hän suuresti ihaili. Vielä otin }a Shakespearen draamoja.
perheineen Detroitista. Yrjö Onne- muistoksi vanhasta kodista pöytä-selvää,
että tästä he koko elämänsä
ajan joutuivat kärsimään; onhan
köyhän aina edullisempi peittää aja­tuksensa
ja ääneti niellä nöyryytyk-sensä,
niin jotenkuten pääsee elä­mänsä
läpi väärämielisenkin rikkaan
kannoilla ajaen.
Xyt he kumpikin lepäävät vierek­käin
tuolla Malmin hautausmaalla,
ja hyvällä omallatunnolla —; siitä
olen varma. Jos on tunto rauhallinen
sodassa kaatuneilla, pakkovclvolli-kulutamme,
ja nuotiolla paistamme suutensa täyttäneillä, niin on hcillä-
^<alaa ja keitämme kahvia. kiti; vähän oli heillä iloa elämästään,
I*iilion tänne on saapunut suoma- vaikka hirveästi työtä tekivät.
laisial^in, entisiä saarelaisia, kun ovat (Voin mainita, että isäni kuoltua pc-l^
vlUistyneet suurkaupungin elämään, sästä perin kelvollisen, suuren mima-
; ^ . , T • . i r."*.
Ia on työskennellyt 25 vuotta Fordin
tehtaa.^sa. Hän on naimisissa edes-n^
enneen Mrs. Hautamäen tyttären
E ' V i n kanssa ja perintöoikeudessa
Hautamäen omaisuus tuli Elville, jo­ien
he nyt rupeavat siellä asumaan ja
"etelän suunnitelmanaan on alkaa
y-einen turistipaikka, huviloita sekä tokirjoitukscn sanomalehteen.
^'enesuojia, joissa turistit voivat säi- ^'ämä seikat olen tahtonut maini-lyttäa
veneitään yli talvenkin.Myös- ta — osoittaakseni kulttuuriperintei-aikovat
rakentaa metsästä- • dcn puuttuvaisuuden; siksi en myös-i'IIe
suuren hirsimajan, jossa mak-
^'^[ tulevat olemaan kohtuulliset. Tä-
"^a paikka on saaremme itäpäässä
Vaikka lehdessä muutakin mielen-,
veiis^"millä terää ci juuri enempää kiintoisia huomasin, niin sadot tun-ole
kuin kynäveitscllä; niin on mon- toni: "Täksi päiväksi, poikaseni, .si­tä
tuhatta leipäkxrsää se veitsivan- nulle jo riittävästi kulttuuria:* (O-hus
on perheen suuhun pieninyt. Työ ii"l'on sitäpaitsi edelliscng yönä oUut
väenliikkcen hvväksi vanhempani ie- työvuorossa ja aamupäivällä pienellä
kivat Paljon,'äitini aktiivisestikin; ryytimaa-palstallani käynyt möyri-saihan
hän kuollessaan pitkän mtiis- ^ossa.)
Mitenkä siis reagoin rintaääneni
heristävän etusormen osviitalle?
Olisinko kaivanut konepistoolin
komerosta ja ikkunastani ampunut
Jaanan laJiden rannalla ja paikan ni-tulee
olemaan ''Onnela Bay At-
Wafer".
SIGNE.
kään kulttuurikriisikeskusteluun muutamia lippaallisia, yrittäen, sil-vaativin
elein, pasuunata puhaltaen, miäni punainen usva hämärtäen, ot-mukaan
lähde. — Sisässäni kuiten- taa hengiltä — niitä inhoittavia, li-kiu
levottomuus palaa, kuin etana havia ja kapisia rotanvotjaUtla, jät-sarvensa
ulos fvönnän hoksottimeni, ka kiimaisina, kuUluurinälästä kärsu
kun uusia ajan merkkejä näen, tai västä luomakunnan herrasta välittä-poliittisia
käänteitä vainuan. En tie- mättä, hinkuen ja vinkuen, lappc-levät
ja pyörivät pihassa? Vai mun-tinko
ylleni urheiluasun, jalkoihini
sporttitossut, ja lähdinkö paiikaa-maa
kcihäskeppiä tai juoksemaan
lyhyen maratoonin ennen iltatyöhön
menoa. Vai rupesinko, huoneessa kä"
veliä toppaillcn, tukkaa haroen, Itt-kemaaff
J>rimitivisticn runoja?
Vai vääntäydyinkö selälleni ses-longille
pienen nokkaunen, tupluu-rin,
toivossa?
En. — Eikä alkoholia ollut koto-na.
Vaan kolme paria reikäisiä suk­kiani
kaivoin käsille jH'niitä kahden
tunnin ajan ahkerasti parsiskelin.
Parsimiestyön hyväksi keinoksi elä-mänväsymystä
vastaan olen havain­nut
ja kaunista työtä minä teenkin.
Siinä huomio kiinnittyy neulaan ja
lankaan, järki saa levätä, mutta sa­malla
ajatukset pääskysten lailla sin­koilevat.
Ja muistui siinä mieleen,
ohi vilahtaen, että hullujenhuoneessa
rauhallisemmat asukkaat mieluusti
kangaspuilla kauneita ryijyjä kutoa
paukuttavat — ehkä sukkaakin ku­tovat
ja. parsivat.
Monenlaisia asioita siinä lankaa
vetäessä kevyesti pohdiskelin. Kult­tuuria
mutta muutakin.. Sitä atomi­pommi-
seikkaakin. Muuan sukulais­mies,
kemisti, oli minulle sanonut,
että olisivatpa pudottaneet jenkit sen
pomminsa hänen kesämökkinsä pi*
halle Karjalassa, niin kaatuneet oli­sivat
pilvenpiirtäjät New Vorkrs<tä
ja Lps .'Ingelesissa. Hiroshimassa ja
Nagasagissa maaperässä ei ole uraa­nia
eikä plutoniumia, mutta hänen
mökkinsä pihakallion alla on. Olisi
silloin alkanut molekyylien ja ato­mien
sellainen niöyhysarjaräjähdys,
että itku olisi päässyt jenkeiltä.
(Minä siihen huomautin, että jollei
verot vähene ja ruuat parane, niin
saa ketjuräjähtääkin minun puoles­tani
koko roska.)
Vielä minä mietiskelin sitä DDT-myrkkyä,
Täys-Turoa, Salama-Sur­maa
ja Boxoita. Nyt on ihminen syö­päläisten
herra, luteitten ynnä mui­den.
Luteitten ja kirppujen menoa
en surc^ mutta jos kaikki, kSrpäset,
hyttyset, paarmat ja muut tapetaan,
niin mistä sitten saavat el antonsa
pääskyset, peipposet, leivoset ja
muutkin siivekkäät hauskat ystä­vämme?
Tällaisia ajatuksia päässäni kiersi.
Eiväthän ne kulttuuriaktiivin tekoja
luovia kulttuuri-ajatuksia ole, mutta
paljon tyhmempiakin olen paino­asussa
nähnyt, arvovaltaisella, jopa
pääkirjoituksen paikalla. En voi us­koa,
^cttä ajan hengestä olen tullut
raskaaksi, niinkuin jotkut kirjailijat
itsestään luulevat, että siittäisin aja­tuksia,
joita maailma mullistellen
ihmettelee. Mutta tämmöisiä asioita
vain ajattelen.
Ja kun parsitut sukat takaisin pa­nin
pussiin (vaimoni Annushkan tie­dän
suuresti ilahtuvan, kun ne, suk­ka
pyykkiin ryhtyessään, ehjiksi huo­maa),
niin välähtipä päähäni, ettei
kulttuuria ole vain se, että paljosta
lukemisesta paljon tietää, vaan myös
se, että paljon ajattelee, jaksaa ja
on kyky ajatella. Siitä se ns. sydä-mcnsivistys,
hienotunteisuuskin al­kaa,
joka on havaittavissa monessa,
kouluja käymättömässä ihmisessä.
Voi nöyrää ihmistä, joka yhä uu­delleen
käihttää toisen poskensa, kun
toiselle lyödään!