Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 31, 1949

              astui nuori poika luokseni ja sanoi
kuulleensa, että olin* kirjailija. — Mi­nulla
on kertomus, josta tulee suuren­moinen
elokuva, tarvitsen vam joi&iin
•kokemusta omaavan henkilön pane­maan
seri paperaie. Kirjoittaisin kyl­lä
itse, mutta kun ansaitsen leipäni
työllä, olen iltaisin liian väs3m3rt.
Olin vähän juovuksissa, mutta minul­la
on aina tarpeeksi järkeä ja s&aa,
ikuiinnellakseni, mitä toisella taiteilijal­la
on syc^mellään. — Antakaa kuidua,
sanoin sis. — Jös se OÄ hjrvä, kirj(»tan
sen ja panemme «Metro <^oldW3m-jMayerin
tekemääQ_siitä elokuvan. 'Mitä
teidän tarinasäanne tapahtuu^?
Jos piette milloinkaan saanut jut­tunne
painetuksi aikakauslehteen ja vä­hänkään
liikkunut maalimme, iiliti det-te
vapmasti tavannut ihnusiä, joiden
kertomuksista tulisi suurenmoinen
elokuva. Maailma on täynnä ihmisiä,
joilla on elokuva-aiheita, kaikki pa­rille
panemattoiviia, mutta näyttää kuin
eivät elok-uvascenaristit koskaan tapaisi
heltu, tai jos tapaavat, ei heille kerrota
noita juttuja. Tästä johtuu, että keski­tason
elokuva on kehno, vaikka valmis­taja
olisikin technicolor ja tähtinä Clark
Gable ja Norma Shearer tai joku muu
sellainen. Ihmiset, jotka ammatik^en
tekevät elokuvia, eivät välitä tehdä niis-
•tä hyviä.
Izzyn baarissa ön kerrottu yhdessä
3'ö5sä ainakin kahdeksankymmentäseit''
semän hyvää juonta, vaikk*ei ainutta­kaan
niistä ole ftlmättu.
Sanoin pojalle, että hän kertoisi jut­tunsa.
— Ei sinä ole paljon kertomista, hän
selitti. Näin se alkaa: eräs hep^u
sanoo, etten tahdo olla konttoristina
koko ikääni ja lähtee ^anghaihin.
— Kuka? kysyin aninä.
— Se kaveri. Clark Gable.
— Oh, sanoin minä. — Vai Clark
Cable.
— Astuttuaan laivaan hän kohtaa
•tytön.
—-Tytönkö? sanoin minä.
— Niin, Joan Crawfordiii.
— Ahaa, Joanin, sanoin minä. —
Kntä sitten?
— He rakastuvat toisiinsa.
— Siis poika tekee jotakin ?
— Oikeastaan ei. Vasta lopussa.
— Ymmärrän, sanoin minä. —- Mi­tä
muuta?
— Hän menee naimisiin tytön kans­sa.
' . . ^
— Miten rahojen laita on? kysj-in
mir.ä.—^ Kenellä niitä on?
V —^TytöUä, ja siitäpä se soppa
• alkaakin.
— Xiiit: heppu elole mikään gigolo,
,cikä tahdo naida tyttöä, koska tämä
on rikas.
- ---Miksi ei? kysyin minä.
— Hän kuvittelee, ettei se sovi, vaik
• ku rakastaakin häntä ja niin he rii-lelevät.
kikunnan, joka lähti tutkimaan keski-.
. Amerikan seutuja.
Ralboa saapui Panaman kannakselle^
. j»>ssa hänen oU pakko taistella vihamie-
• lisiä intiaaniheimoja vastaan. Saavut­tuaan
kannaksen korkeimmalle koh-d'.
d^e erään vuoren huipulle, hän näki
laajan valtameren avautuvan näköpii­riinsä.
Balboa oli ensimmäinen emoop-
I^alainen. joka näki Tyynen valtameren,
tai, kuten hän sen nimitti Etelämeren.
-Myöhemmin Balboa joutni juonitte­lujen
uhriksi. Panaman käskynhaltija
vangitutti hänet syytettynä kapinalli­suudesta.
Tuomior-oli l\'hyt ja nopea.
Balboa teloitettiin v. 1517. Balboa oli
kaikkine vikoineenkin aniellyttävimpiä
persoonallisuuksia suurista löytöretkeili-
'jöistä. joten hänen osakseen tullut koh­talo
oli aivan ansaitsematon.
TELLUS.
— Vain näön vuoksi, tietenkm, sanoin
minä. —^ Eihän se voi olla mitään vaka­vaa.
— Onpas, hyvin vakavaa. Tytön on
määrä anennä naimisiin toisen kanssa,
ennenkuin laiva saapun Shanghaihin tai
häneltä jää säjunatta kahdeksantoista-miljoonan
dollarin perintö.
Miten monen? kys3nn minä.
— K^^ksantoista.
—-Luuletteko, että se riittää, kysyin
minä, — kaikkiin menoihin?
— Se on aika summa.
— Joutavia, saöoin minä. — Miten
juttu kehittyy?
—-Niin, tytön sulhanen on keski-ikäinen
pankkiiri. Ei minkään näköi­nen,
eikä tyttö tahdo naida häntä. Ja
n3rt hän saa tnaisuudett toimia.
— Suurenmoista, sanoin minä.
— Poika ja tyttö riitelevät, tyttö sa­noo,
että hän menee naimisiin pankkii­rin
kanssa, tietenkin vain tehdäkseen
•hepun (mustasukkaiseksi.
—- Siinä on toinen anaJidoHisuus teh­dä
jotakin osastaan, sanoin.
— Niin on, ja kapteeni suunnittelee
jo laivahäitä. Ja nyt tässä alkaa fän-nittäväl
Tapahtuu seikka toisensa jäl­keen
hyvin nopeasti: kiinalaiset (meri­rosvot
valtaavat laiyan, ja eräs kiinalai­nen
päättää naida tjrtön, tietysti ilman
vihkimismuodollisuuksia. Pankkiiri viis
välittää, häntä peloU^ mutta heppu
vihaa kiinalaista, hän on nuori, hyvän
koulusivistyksen saanut kiinalainen ja
puhui parempaa englantia kuin kukaan
muu laivalla.
— Niinkö? sanoin minä.
— Kiinalainen ajaa takaa tjrttöä hy-tissä/
ja heppu särkee oven. Kiinalainen
ja heppu tappelevat ja vinosilmä saa he­pun
selälleen lattialle ja vetää esiin ti­karinsa
ja on iskemäisillään heppua.
— Minne? kysyin jminä.
— Suoraan sydämeen. Tyttö iskee
häntä tuolilla päähän/ ^
Tuopa oli suurenmoinen keksin-
\ö teiltä, sanoin minä.
— SilOä välin saapuu laivalle sähkö­sanoma,
jossa käsketään kapteenia pis­tämään
pankkiiri rautoihin kaksinnai-misesta
ja näpistelystä.
— Vain kaksi pientä rikkomusta? sa­noin
minä. ^
— Mahdollisesti murha myös. Elo­kuva
päättyy, kun heppu ja tyttö vaih­tavat
suudelfnan.
— Harvinaisen hyvä loppu, sanoin
minä.
— Miltä kuulosti?
— Hienolta, sanoi» minä.
Tarpeeksi jännittävältä?
— Hehkeä salpaavaa. Etenkin, .kun
kiinalainen jahtaa tyttöä. .
— Minä tiesin, että pitäisitte siitä,
hän sanoi. — —Mieföstäni teidän pitää
ensin tehdä siitä kirja ja myydä sitten
aihe ek)kuvayhtiöller~ r
— Nimpä, jumaliste, tekisinkin, sa­noin
minä, — eMen olisi lopettanut kir­joitteluani
eilen.
Minkätähden lopetitte? kysyi hän.
— Kyllästyin, sanoin minä. Aina
sama vanha veisu.
— Tämäpä ei ole, sanoi hän. — Moiis-takaa
kiinalaista! Itä ja Länsi.
— Vaikkapa, sanoin minä. — Lope­tin
kirjoittamishomman eilen. Kirjoit­takaa
itse.
— Luuletteko, että saan sen paine­tuksi?
kysyi'hän.
— Hullu kustantaja, ellei ota, sanoin
minä.
— Mitä tyyliä käyttäisin? kysyi hän.
— Älkää te huolehtiko tyylistä, sa­noin
minä. — Pankaa juttu paperille
seHlaisena kuin se tidee, työstä päästy­änne,
ja saattepa nähdä, miten täynnä
tyyliä se on. Vielä jää ylikin paria
muuta elokuvaa varten. •
-Kielioppi ei ole vahvimpia puo­liani.
Sanoi hän.
— Ei minunkaan, sanoin minä. —
Älkää sitäkään surko? Se se juuri on
osa tyylistänne, omaperäisyydestänne.
Ellen näet erehdy, olette nero.
— Enkä ole, sanoi hän. — Olen saa­nut
aiheita elokuvista vaikka tusinaa
filmiä ja romaania varten.
— Kirjoittakaa pois ne kaikki, sa­noin,
iminä. Älkää antako niiden-men­nä
hukkaan. Menetätte rahaa jofc'iki-nen
minuutti.
— Onko teillä lyijykynää? kysyi hän.
— Pelkäänpä, ettei, sanoin minä. —
Lopetin kirjoittamisen toissapäivänä.
Miksi pirussa?
—-\iheeni eivät kelpaa elokuviin, sa­noin
minä. — Myyn jutun silloin toisen
Sfiifcjnäkefe, sai»)» ininä. —
dän-er tarvitse enää muuta kuin panna
ne paperille ja t*dette kuuluisaksi ja rik-kaaksi
siiha paikassa.
— Minä kerron teille erään toisen ai
been, sanoi hän.
— Joe, sancHn minä.
—--Joe, tässä on kymmenen senttiä.
Tuo Sjdjykynä.
Joe meni Izzyn luo, ja Izzy katseli ja
löysi lyijykynän, hyvin pienen. Joe toi
sen minulle. Minä ojensin sen pojalle.
— Kuulkaahan, sanoin minä, — teillä
ei ole ^ a a hidkattavana! Tässä on lyi-jykynä,
hyvm teroitettu ja niin edes­päin.
Ottakaa se ja painukaa kotiin pa
nemaan aatteenne paperille. Milie \-an-halle
tahansa. Lincoln kirjoitti kuului­san
puheensa käytetyn kirjekuoren
taakse.
. Hän otti kynän, mutta ei lähteajt.
— Lttullakseni vietän vapaaillan ja
aloitan; huomenna, sanoi hän.
— JEi, sanoin aninä.—- Se ei ole oi
kein. Menkää kotiin suoraa päätä ja
painukaa työhön, kun ajatukset ovat
vielä tuoreina mielessänne.
— Hyvä on, sanoi hän.
Hän pisti lyijykynän nutun sisätas­kuun,
veti hatun silmilleen ja lähti.
—- Joe, san<»n minä.— Kolme lasil­lista
duttal
Yksin fstun^ yksin vain,
ntenneen ajanmuktot luokse My;
eivät sua m rimhaa lain
lievitys^ el mulle konsa näy.
Mä vaiii vuotan
ja toivon, luota»,
ja kafkki tuo turhaa on.
Pois päivyt haipuu,
ei tyynny kaipuu,
mä olen niin onneton,
oOo—
tällöin ja saan kolmekymmentä täi nel-jäkynmientä
dollaria. Elokuva-aiheita
vain en keksi. Uskoin, että keksisin,
kunhan aikaa ktiluisi, mutta kun ei, niin
ei, joten lopetin koko homman.
— Sepä vahinko, sanoi hän. —
Lapsen Tarpaasta
tehtiin sormi
> Erään lontoolaisen pilckutytön va­semmasta
kädestä jouduttiin usei»i vuo­sia
sitten leikkaamaan kaikki sormet
hänelle tapahtuneen onnettomuuden jäl­keen.
Nyt on hänen vasemmasta jalas­taan
siirretty yksi varvas, joka tekee
'hänen • sormettomassa kädessään peu­kalon
virkaa.
Tällä varvas-sormellaan voi t>-ttö pi­tää
haarukkaa syödessään ja hän kuu­luu
tottuvan käyttämään kädessään ole­vaa
varvasta hyväkseen nopeasti.
Poimit tutkivat, mikä aiheutti lavan särkymisen, jolla 45 henkinen kuoro harjoitteli Guelphin Ont, jää-karnevaalia
varten. Kuvmsa yllä oleva linja osoittaa, missä Uva oli ennenkuin se särkvl ja kuorolaiset
putosivat 12 jalkaa. Melkein kaikki kuorolaiset loukkaantuivat, mutta ei kukaan vakavasti.
srv'U4 LAUANTAINA, JOULUKUUN 31 PÄIVÄNÄ, 1949
SIVU 2 lAlJAOTAINA, JOULUKUUN 31 PÄmNÄ, 1949