Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 9, 1954

              npcittllHiuii vaptte aJttCTL"
l^iiitiuuitti Pnckie keskeytti: ''^Mie-
Milä an dtynamiiftiii, evefrtiXanser.*'
'Vangitsitteko hekiät?''
'Kyfil, herra eversti.' Kapteeni Loft
tee faäoen «niBfa Heovat tehneet sii­tä
iaaliiii. KIrpiset ovat voitjiftiieet kir-pSsiMiMerijn.
Teftte pida saJaisttnkyan-ne,
eventi'" ;
Kaivobm sua^naha toitotti ^nfaelfo
vihlovasti. Ja akflUnen^tuulenpaiiska
Lanser sanoi: ''Ilmoittakaa, etta kap- kuljetti kuivaa hint» akanoita vastoi,
teeni Loft vartioi heitä." Hän saavutti Orden sormeili kultaisU med^jonkia.
jälleen tasapainonsa ja hän käveli pe- Hiljaa hän sanoi: "Tiedättekö, herra,
remmälle huoneeseen ja sanoi: "Orden,
näitte^ juttujen täytyy lo[^ua."
Ja pormestari hymyili avuttomasti
hänelle. '"^He eivät voi lopettaa, herra."
Eversti Lanser sanoi tylysti: "Minä
vangitutin teidät pantiksi kansanne hy­vää
käytöstä vastaan. Niinkovat mää-räykseni."
''Mutta sillä ei voida sitä lopettaa",
sanoi Orden yksinkertaisesti. "Te ette
ymmärrä. Kun minusta on tullut este
, kansalle, he tulevat toimeen ilman mi-nu
»."
Lanser sanoi: "Kertokaa minulle suo­raan
mitä ajattelette. Jos ihmiset tietä­vät,
etta teidät tullaan ampumaan mikä­li
he sytyttävät uuden tulilangan, niin
mitä he tekevät?"
Pormestari katsoi avuttomana tohtori
VVinteriin. Ja silloin makuuhuoneen ovi
avautui ja rouva tuli ulos pormestarin
virkaketju kädessään. "Sinä unohdit
tämän", sanoi hän.
"Mitä? Ah, niin", sanoi Orden ja hän
kumarsi päätään ja rouva pujotti ketjun
yli hänen päänsä ja hän sanoi: "Kiitok­sia,
rakas."
Rouva nuhteli: "Sinä unohdat aina
seir. Smä unohdat sen kaikkina aikoina."
Pormestari katsoi kahleen päätä, jota
piteli k ä d e s s ä f l l ^ kultainen medaljon­ki
»^ johon oli kaiverrettu, hänen viras­tonsa
tunfl&s. Lanser painosti häntä.
''Mitä he tulevat tekemään?"
"En tiedä", sanoi pormestari. "tMinä
luulen heidän^tulevan sytyttämään tuli­langan."
"OUksutaan, että te kiellätte heitä
siitä." .
mikään ei voi muuttaa sitä. Teidät tul-
, laan tuhoamaan ja ajamaan pois." Hä­nen
äänensä oli hyvin pehmeä. '*Kansa
ei pidä valloitettuna olemisesta, herra,
ja salaisina he eivät halua olla. Vapaat
miehet eivät voi aloittaa sotaa, mutta
kun se kerran on aloitettu, he voivat
taistella eteenpäin perääntyessä|uikin.
Laamaihmiset, johtajan perässäkävijät,
eivät voi tuota tehdä ja niinpä laumaih-miset
aina voittavatkin taistelut, mutta
vapaat miehet voittavat sodat. Te tu­lette
havaitsemaan asian olevan niin,
herra." ^
Lanser oli kopaa ja jäykkä. "Mää­räyksen!
ovat selvät. Kello yksitoista oli
aika ummessa. sMinä olen ottanut pant­tivankeja.
Mikäli esiintyy väkivaltai­suuksia,
panttivangit tullaan teloitta­maan."
^
Ja tohtori Winter sanoi evefstille:
Koetan kertoa kokemastani, kun kä­vimme
Katharinessa kmiserttia kuule­massa.
Kaarinaa kyllä kauheasti kiu-
Aika on taas viermjt, kesästä oa
lut syksy. Täällä Tyynen meren
nikolla on satanut koko kesän ja aikä
Haluatteko te toteuttaa määräykset Kauan kauniflla kirjoituksillaan kansa-tietoisena
siitä, eitä ne tulevat sortu-ijiaan?"
- .
Lanserin kasvot kovenivat. "Minä tu-
Ien*toteuttamaan määräykseni huolimat­ta
siitä, minkälaisia ne ovat, mutta mi­nä
ajattelisin, että julistus teidän ta­holtanne
saattaisi pelastaa monia ihmis­henkiä."
>
Rouva puuttui keskusteluun valitta-vatsi:
"Minä toivon, että te kertoisitte
minulle mitä tämä kaikki mielettömyys
oikein on."
Se on mielettömyyttä, rakas."
*'Mutta he eivät voi vangita pormes­taria",
rouva selitti hänelle.
kutti, kun kaveri kuudetU käydessä kulunut kesää odotellessa.
Kävm minä sentään aurinkoakin ot.
tamassa, aina Sudburyssa asti. Kylli
siellä ollessani olikin aurinkoa ja lämpj.
miä ilmoja, joista nautin täysin äe^^
mauksin. Kauniita järviä siellä myöskin
näin ja ne muistuttivat minua Suomesta^
Järvien rannoilla on kesäasuntoja ja
saiMJQJa myös, sillä ei suomalainen tule
toimeen ihnan puhtaanapitopaikkaa.
Kohtasin siellä myöskin ystäviä, joita ea
luullut siellä olevankaan ja joita en ollut
nähnyt vuosikymmeniin, toisia en sitten
•kuin Suomessa ja siitä on pitkä aika
yli neljäkynunemä vuotta. KyHä niin'
pitkässä ajassa ehtii tapahtua monenla-sia
asioita, joten puhetta riitti aivan
loppumattomiin:
Katselin kaupunkia ja ympäristöä. Em
ykim olisi osannut liikkua hyvin e n^
•kertalaisena. Varsinainen matkani tat^
, koit us oli käydä katsomassa tvtärtl^
l i kappaleen iansojcn karua kohtaloa, s^dburyn sairaalassa, jossa hän on £
kompuroikotiin kovassa kännissä. K i i ­tos
kunfiollisen krannin kuitenkin, kun
käynnistettiin kaara kohti Katharinaa.
Katselimme kulkiessamme, kuiuka
kessua kasvatetaan, käsitellään kohti
kuivausta. Kovasti kessua kotditaan,
kunnes komeilee katfppojeii isaapeissa
kollikissan kuva kyl jeissään. Kaledonias-sa
käytiin kapakassa kulauttanru^.kol­pakot
kaljaa. Krampin kanssa kävinune
kessukapitalististen kauppalassa kahvihr
la. Kaverit kun kallossa koputteli ko-vanlainen
kohmelo, kävivät kaupassa
katsomassa kappaleai kakkkimakkaräa.
Kahdeksan korvilla-kompuroinune
kaarasta koivet kankeina katsomaan^
kuulemaan konserttia. Korealta kuului
kuotOj kiitos, kaumin kikrfoii kaitsijan.
laisia, kiinnostainit Kaustinenkin kertoi-
Kodikkaalle kanssa kuulosti kuopiolai­nen
kielenk|yttö. K o i n kaipauksen Kal­laveden
kallioille, kuitenkin kaikkefh
kauneimmin kiittäisin kasvavia kansa­laisia,
kun kasvot kirkkaina kuni kesän
kukkaset kajauttelivat känsäkourain
kuultavaksi. Kyröjärven kainalossak
keikkui kftpasia käk^^tain, kaukaisein-nianlun
^kai^uägihjcasvatteja.
Kovasti kokit kaikkea keksineet kän-gin
kehon kunnoksi. Kah^ui kaimani
kanssa kävinune käsiksi kaalikäsUxiihm
kaverin kovasti kehuessa kalalaatikkoa.
Orden hymyili hänelle. " E i " , hän sa- Kyllä kaikki kaupan kävi. Kaunis kiitos,
noi, "he eivät voi vangita pormestaria, keittäjät!
VVinter sanoi: "Eversti, tänä aamuna Pormestari on vapaitten miesten luoma
minä näin pi^ku poikasen rakentavan
lumiukkoa samalla kun kolme aikuista
sotilasta vahti nähdäkseen, ettei hän
karrikoinut teidän johtajaanne. Hän sai
siitä melko näköisenkin ennenkuin he
tuhosivat sen."
käsite. Se tulee väistämään vangitsi­joita."
•
Matkan päästä kuului räjähdyksen
synnyttämä ääni. Ja sen kaiku vyöryi
Klaarille kutsuivat kolme kängistäm-nie.
Kiitos kahvista, kodikkaasta koh­telusta,
kanssa kauniista kamarista.
Katharinaa katseltiin, käytiin kesä-tielläkin.
Kuulkaapa, kerron kuiskaa-jö
vuoden lapsihalvauksen takia,
paljon apua näiltä ystäviltäni tässäpä
asiaissa. Kävin myös katsomassa
tiemme >Vapauden ja Liekin ilmestymis-paikkaa.
Toimittaja Saari otti ystäväHi-sesti
vastaan ja näytteli minulle lato­moa,
jossa nämä meidänkin pakinar
tippuvat rivi riviltä paikoilleen. Kyll^
kehitys menee eteenpäin, kun kokonai­set
sanat ja rivit tulevat ulos-koneesta.
On se toista kuin käsin latoa.
Kävin mytis Vapauden toimituksessa.
Siellä ne toimittajat istuvat tvössään.
Oli oikein mielenkiintoista nähdä paik­ka,
jossa nämä lehtemme toimitetaan,
painetaan ja lähetetään viemään tietoja
ympäri Canadaa ja muihinkin maihin.
Nämä ovat oman luokkamme lehtiä, joi:
den tiedoituksiin voi luottaa. Xe kerto­vat
meille elämämme kohtaloista, jotka
toitotti kaivoksilla kimeätä terävää va- kahta klasia kotoista kreipsikaljaa. Kes-iLanser
ei välittänyt tohtorista. "Otak- roitusta. Orden seisoi hetkisen hyvi^^ jäi- tikö? kjrsytte. Ka, kuta kuinkin,
kaa, että te kiellätte heitä?" hän sukaa nittyneenä ja sitten hän hymyili. Toinen Kotiin käytiin kulkemaan kat
toisti. ^
Orden vaikutti olevan puoliunessa;
hänen silmänsä olivat luodut alas ja hän
koetti ajatella. Hän sanoi: "Minä en ole
kovinkaan urhea mies, herra. Minä ajat-räjähdys
jymiisi — lähempänä tällä ker­ralla
ja raskaampana — ja sen kaiku
vyöryi takaisin vuorista. Orden katsoi
kelloaan ja sitten hän otti ketjunsa ja
kellonsa ja työnsi ne tohtori "VVinterin
telen, että he sytyttävät sen joka ta- käteen. "Kuinka se laulu kärpäsistä me-pauksessa."
Hän taisteli puheessaan, nikään?" hän kysyi.
katu kah­takymmentä.
Kuulimme Kuuselan kii­ruhtaneen
kintereillä kulkien kakkosta,
kotiin kerinneen kello kaksi.
Kalkille kiitos! Käykää kylässä kans­sa.
Kaarina.
*'Torvon, että he tekevät niin, mutta jos
käskisin heitä pidättäytymään siitä, he
olisivat surullisia."
**Mitä tämä kaikki merkitsee?'' ky­syi
rouva. *
"Ole vaiti hetkinen, rakas", sanoi
pormestari.
"Mutta te uskotte heidän sytyttävän
sen?" Lanser uteli. ,
Pormestari puhui ylpeänä: "Aivan, he
sytyttävät sen. Minulla ei Ole valinUa
elää tai kuolla, tehän näette, herra, mut­ta
minulla on mahdoUbuus valita, kuin­ka
sen teen. Jos sanon heUle, että he ei­vät
saa taistella, he tulevat surullisiksi
mutu hyökkäävät. Jos käsken heitä
taistelemaan, ja minä, joka en ole eri­koisen
rohkea ihminen olen tekevä heis­tä
hiukan rohkeampia." Hän hymyili
anteeksipyytäviisti. "Tehän ymmärrät­te,
on helppoa menetellä noin, koska lop­pu
on kuitenkin minulle sama."
Lanser huomautti: "Jos te sanotte
kyllä, me voimme kertoa että te sanoit­te
et; Me voimme kertoa heille, että te
kerjäsitte henkenne puolesta^"
Winter tokaisi ärtyneesti: "He saisi­vat
tktii. Te ette säilytä salaisuuksia^
VkknkliistiQlie piisi iiti yhteni yQaf
ja hia sanoi Uurp&stcfi voittaneen kir-pisp^
cl^ la i i y l koiko kansakunta tQn-kukkuloille
ja takaism jälleen, Vihellin maila, kuinka kokeilin kestääkö Kaarina eivät läheskään kaikki pääty ruusuleh­toon,
vaan työpaikkojen horna.nkuilui-hin.,
Työn Puistossakin kävin. Paikka on
oikein kaunis. Siinäkin on järvi, sekä
saaria, joissa on taloja. Pitkin järven
rantoja on myöskin kesäasuntoja. Tun­t
u i aivan kuin olisi ollut Suomessa. Sau­na
on myöskin Työn Puistossa ja kyllä
siinä saa liat lähtemään. Välillä voi pis­täytyä
järvessä itseään jäähdyttämässä.
Käydessäni Työn Puistossa oli siellä
aluejuhla, jossa oli koko paljon ohjel­maa.
Laulukuoro lauloi ja se tuntui ai­nakin
minusta kauniilta, koska niin har­voin
on tilaisuus täällä kuulla minkään­laista
lauluesitystä.
Kaikista myrkkysavuista huoiimatta,
jotka polttavat puut ja ruohon kesällä
syksyä muistuttavaksi, Sudbur> n ympä­ristö
järvineen on kaunista ja aivan eri­laista
kuin nämä merien ranna:
Nyt, ku%on käynnissä Liekin \ iiys-kampanja,
toivon Liekin saavan uan-sasti
uusia tilaajia.
Elli Mdrhi.
"Kärpäset ovat voittaneet kärpäspa-perin",
sanoi Winter.
Orden huusi: "Annie!" Makuuhuo­neen
oyi aukeni heti ja pormestari ky­syi:
"Kuulitko sinä?"
"Kyllä, herra", Annie vasUsi hämil­lään.
Ja nyt räjähdys jymisi lähellä ja kuu­lui
katkeavan puun ja särkyvän lasin
äägiä, ja ovivartijoitt(^n takana lennähti
auki. Ja Orden sanoi: "Annie, minä tah­don,
että pysyt rouvan mukana niin
kauan kuin hän Undtsee sinua. Älä jätä
häntä yksin." Hän kietoi kätensä rou­van
ympärille ja suuteli häntä otsalle ja
'sitten hän.siirtyi hitaasti kohti ovea,
miÄä luutimniti Prackle .seisoi. Kyn­nyksellä
hän kääntyi ympäri tohtori
Wioteriin pain. "CHto, minä olen Jtukon
velkaa Asklepiukselle"^ hän sanoi peh­meästi.
"Muistatko sinä maksaa velan? '
\Vinter sulki silmänsä hetkeksi, en­nenkuin
hän vastasi: "Velka tullaan
maksamaan."
Sitten Orden hihitti. "Tämänpäs n»-
nä .muistin. En unohtanut sitä." Hän
o j ^ kätensä Pracklen käsivaneHe, ja
'INiin te muistitte^ Vdk» tuOaaa mak>
Eetulta
Kirjoitan tämän Eetun pyynnöstä.
Tulin juuri vieraskäynniltä sairaalasta,
jossa puhuin Eetulle siitä, että tytöt
häntä kyselevät Liekm välityksellä.
Eetu sanoi nähneensä nuo kyselyt, mut­ta
sanoi ainakin tällä kertaa olevansa
avuton vastaamaan ja pyysi minua kir­joittamaan,
miten hän voi ja missä hän
on. Hän myöskin pyysi kiittämään kaik­kia
niitä henkilöitä, jotka muistivat hän­tä
IchtikyselyUlä.
Kuten alussa mainitsin on Eetu sai­raalassa
ja on ollut siellä jo kolme
vuotta, eikä ole tietoa, koska pääsee
pois. Tällä kertaa tämän kylän sairaa­lassa
on kaksi suomalaista pitkäaikais-
, U sairasU, Eetu Sahninen ja Oskari
Pöllö. Meidän paikkakuntalaisten vel­vollisuus
on käydä henkilökohtaisesti
tervehtimässä näitä vanhuksia. Pitempi--
mätkäiset voivat, jos haluavat, kirjoit­taa
pienen paperilapun heille Hearstin
Hospitaaliin, sälä se antaa heille uutta
voimaaMaist<ila pimeää kuolemaa vaa-,
taan.
Kun tiesia uimalaan vaeraduMe men­nessäni,
ettäSNll^onkaksi aiftm«ifltrta
potilasta» niin.oa^
Mikään ei ole vbaralliscmpc
vyydeUe kuin liioitella ystai^-
omaistmUa.
set eivät luottaneet toisiinsa, vaan »a
tivat, että minun piti jakaa ia a:\an
kuin pienet lapset he seurasivat uorit
tamaani hedefanain jakoa. Oskari i -ka
ei näet, kysyi, että.tuliko kummallekin
yhtä nionta, johon Eetu vakavissaan
noi, että ''sinvlla näkyy olevan
isomfii dmena^.
Maistakaa vanhuksia ja sairaiu sai-laalotssaf
a-vk^^
i
Hidfa
ms % »*^^.f rs «.s j« f . 1 :