Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 6, 1938

              LAUANTAINA, ELOKUUN 6 PÄIVÄNÄ
Sivu 5
«jssanniiaRnnnnnnmmnmianimnmta^ » ' l i i ; I I | i l | l l . | < ; i | | i i i i l i : i
L I E k l t l . E KIRJOITTANUT
R K A U S T I N EN
Ei, pois tästä valheen ilmapiiristä!
Valma tunsi kuin ketju hänen jmpä-rillään
puristuisi tiukemmalle päivä
päivältä Lopulta se salpaisi henkeä,
tukahduttaisi, estäisi hänen elämänsä
juoksun. Hän eli kuin aikansa mur­roskautta
nyt vasta, taistellen, py-ristellen,
tunnustellen, kuinka tiu­kasti
hän tosiaan oli juurtunut "Tai­kayön'
saviiun ja sekasotkuun. Hän
päätti voittaa hinnalla millä tahansa!
Mutta mikä hän oikeastaan oli
tässä yhteiskunnan suuressa ilmapii­rissä?
Nainen, pieni isätön, aiditöri
orpo, koditon. Oliko hänelle annettu
muuta kuin tyhjät kädet ja ruumis,
jossa elämä verscri, eli ja taisteli lei­västä,
ihmisarvosta, onnesta ja rak­kaudesta!
Ja rakkauttako oli ole­massa?
Rakkautta! Oli, sitäkin oli
joskus ollut, mutta nyt se oli kuollut
ia kuopattu. Kuinka hän olisikaan
kestänyt menneet vuodet, ellei ollut
jotain, joka katinusti häntä eteen­päin?
Hän oli odottanut kuin lapsi
lupauksen täyttymistä, odottanut
kohtalonsa k ä s k y ä tietäen, että se tu­lee
joskus varmasti, vaatien hänetkin
onnesta osalliseksi...
Se oli tullut — mutlia mennytkin
ja hävittänyt kaiken mennessään.
Mutta hän, Valma, ei murtuisi! Ei!
Hänellä oli. jälellä vielä paljon, pal­jon...
. „. ,
Äkkiä tyttö käsitti ulkonaisen ar-^
vonsa. Kumma, että hän ei ollut sitä
ennen älynnyt! Ihmiset sanoivat, et­tä
hän oli kaunis ja herttainen.. Oli
kai se sittenkin totta. Samassa tuo­kiossa
hän ajatteli tulevaisuuttaan
toisessa valossa — rikkaan ravintolan
emäntänä, isäntänsä tavoiteltuna vai­mona
. .,
•K * •.
Isä Palin oli juuri laskemassa päi­vän
kassaa, kun arka koputus oveen
sekotti hänet laskussaan. Pikaisesti
hän sulloi seteleitä laatlkkooii, joku
putosi lattiallekin. Hänen kätensä
^•apisivat hermostuneesti kuin ryös­töstä
yllätetyn. i\Iitä kummaa, omi-aanhan
hän laski! Varmalla äänellä
hän kutsui odottamattoman häiritsi­jän
sisälle..
"alutta n ä k e v ä t k ö vanhat silmäni
oikein, onko se todella Valma-tyttö
i^aikessa suloudessaan, tullut ilostut­tamaan
isä Palinin yksinäisyyttä?"
" % d ä n , säästäkää kauniit sa­nanne
toistaiseksi. Olen; tullut käs­kemättä
ja pyydän anteeksi,:jos se
on sopimatonta, kuten näen."
Valma äkkäsi ukon: puuhat näh-aessään
suuret setelipinkat sikin sokin
pöydällä. Häntä inhotti samassa
'«uistaessaan, minkälaisista vaikut-
;e>sta hän oli tullut — ikäänkuin
ray>miään itsensä noista tuhruisista
'e^leistä, noista saastaisista välikap­paleista,
jotka oUvat vkuin ihmisen
l^nkirahoja. Häntä kammotti-isä Pa-lihavat
sormet ja.- kalju pää­hän
nyt vapaasti, mikä nuorta sydän-täsi
painaa. Et suinkaan ole rakas­tunut,
vai...?
Siinä-sitä oltiin. Isä Palmin kysy-m3rs
tuli avuksi alkuun.
"Olenpa väinkin. Tulin kysymään,
että ette kai ole unohtanut keskuste­luamme
— tarkoitan sitä kertaa, kun
pyysitte minua vaimoksenne? Olen
ajatellut asiaa ja — suostun."
'Valma, ihanko minä kuulen tä­män
omilla korvillani! Vihdoinkin
olet tullut järkiisi. Olenkin aina sa­nonut,
että sinä olet viisas nainen."
"Lauhtukaahan sentään. Olen aja-tdlut,
että se kukaties on sittenkin
paras osa minulle, kun olen köyhä —
tarkoitan..
neen liikemiehen intohimoa hiipi vä­hitellen
hänen rauhalliselta näyttä­vään
olemukseensa. Hänen silmiinsä
leimahti verestävä, kuumeinen kiilto
ja mustanpuiiainen veriaalto syök­sähti
hänen ohimoilleen. Kuin vapi­seva
viluinen hän aikoi tarttua Val­maan
rasvaisilla sormillaan.
Valma kävi ehkä elämänsä anka­rimman
kamppailun sillä hetkellä ja
koko ajan takoi syytös: itse tulit, ota
vastaan mitä edessäsi on! Mutta par­kaisu
kuin tapettavan eläimen huu­lilta
pääsi tytöltä vapauttavasti, vih­laisten
hetken hiljaisuutta:
"Isä Palin, ei! Odottakaa, ei vielä!
.'^ntakaa minun ajatella vielä kerran
kaikki 3rmpari. En tiennyt mitä tein
tullessani tänne, vain hetki pyy­dän!"
''Tyttö— tyttö — sinä teet minut
hulluksi sulöudellasiT Odottaa, sa­not,
hah, hah, haa! Enkö ole jo
tarpeeksi odottanut — kuusi, kohta
Valman sormet elivät tavattoman
nopeasti naputtaen topatun tuolin
selkänojan kultapuitteisia ruusukkei­ta.
Hän ei uskaltanut riisua päällys-takkiaan
pois ja huone tuntui tukah­duttavan
hikiseltä. Hänen silmänsä
kiersivät levottomasti kuin arvos- seitsemän vuotta? Liian pitkän ajan
telien huoneen jokaisessa esineessä, olen odottanut, lapsukainen. Varoi-
Tämän ummehtuneen ja päivän re- tan sinua enempää leikkimästä kans-hellistä
valoa kaihtavan asunnon hal­tijattareksiko
hän oli itseään täällä
kauppaamassa? Raskaat itämaiset
verhot, maljakot, tuhansia rhaksavat
kayohön" pyrkisi. Ensikerran hän
todella käsitti naisen turvattomuu­den
ja heikkouden miehen raa'an voi­man
rinnalla.
Hän hidastutti askeleitaan, kulki
tuokion väärään suuntaankin kiiin et­sien
jotain olematonta. Häpciillinen
itsesyytös poltti kuin tulisen raudan
jättärtiä jälki hänen tuntoaan. Hän
melkein puhui ääneen itselleenj vä­littämättä
siitä, kuuliko sen joku
muukin.
Eräästä kadunristeyksestä lähti
liikkeelle kiiluvasilmäinen auto. Val­ma
jatkoi matkaansa kiinnittämättä
siihen enempää huomiota. Mutta
kummallisen itsepäisesti seurasi auto
hänen kulkuaan. Jo aukem auton
ovi ja miehen hansikoitu käsi viit­toili
veltosti tyttöä tulemaan autoa
kohti. Valma vilkaisi hätääntyneenä
ympärilleen ja keksi erään matalan
porttikäytävän, jonne hän katosi hä­mäännyttäen
autoilijan epäluulon.
"Helvetti, olin näkevinäni hänen
tulevan 'Taikayöstä'. Muuten saa­marin
sieviä ajankuluja olen saanut
sieltä joskus..."
"Hiisi viekötm, anna hyrrätä."
Valman korva piilopaikassaan oli
taideteokset, alkuperäiset, suurten
mestarien maalaamat tuotteet, veis­tokset
ja monet kymmenet pienet esi-sani.
Valma oli hiljaa alkanut lipua ovea
kohti, jota mies ei intohimonsa so­keudessa
huomannut. Jo seisoi tyttö yhtenä kuulona ja hänen hampaansa
ovensuussa. Onneksi ovi oli jäänyt kalisivat jännityksestä, nojautuessaan
menemättä lukkoon kun hän tuli si- viileäiii tiiliseinää vastaan. Nyt jos
sälle. Äkkinäisellä nykäyksellä tem- koskaan, hän oli kuin ahdistettu jä-neet
puhuivat omaa sy\'ää kieltään pasiValma oven auki ja livisti huo- nis loukossaan. Kunpa tässä-olisi jo
jonka sisäpuolella oli koko epä-l^
ehe ],5yyden kuonan pesäpaikka. iEi-omit
paljon kertomuksia köyhistä,
^unusta tytöistä ja lihavan pulleis-i^^';^^'^^^
ntuReista rähamiehistä,
l^iumitsivat tilaisuutta tarttua
'•^''^t^omaan karitsaan? • Valma
3JUS1 tällä hetkellä olevansa tuol-
J l ^ turvaton olento. Mutta päät-
^^^^est. hän karkoitti mielestään
1.^ ^^^'leen ajatuksen.poimi latUalta
^»^tynyttä viiden mairkan.se-
^^^aja sanoi:
;|^lette pudottanut nämä
^'itos, kultaseni! Mutta kerro-aineellisen
elämän hyvinvoinnista ja
rahan kaikkimääräävästä mahdista.
Suurella tammisella kirjoituspöy­dällä
oh muutamia kuihtuneita kesän
ensi kukkia maljakossa. Veden puut­teessa
olivat kuivuuttaan kuolleet.
Noinko hänkin, Valma, tulisi kuih­tumaan
kuin kukka valon ja veden
puutteessa tässä kultaisessa häkissä?
Hänellä oli kuin kieli suuhun sal-pautunut,
mutta hän sai kuitenkin
puhekykynsä takaisin.
"Kukkanne ovat lakastuneet. Nä­kee,
että naisen käsi ei ole niitä hoi-vannut."
Hänestä tuntuivat sanansa teen­näisen
kuivilta ja huonosti valituilta.
Mies tuskin kuuli tytön huomautusta.
Hän käveli arvokkaasti peilin eteen
ja alkoi sukia harjalla muutamia har­voja
haivenia kuultavalla päälaellaan.
"Hm, tuota, Valma muruseni, teet
minut turhamaiseksi, kun oikein ajat­telen.
Odotahan, niin tarkastan lä­hemmin
- kuinka kirkkaat silmät si-
• . i i
nulla onkaan..."
Tyttöä pöyristytti ajatus, että isä
Palin koskettaisi häntä, nostaisi ehkä;
polvelleen ja ehkä suutelisi kuin ai­nakin
omaansa — ja totta kai miehel­lä
on siihen oikeuskin. Itsehän hän
oli tänne kävelyt ja sanonut: ottakaa
nyt minut, tässä olen! Ei, hän ei
enää halunnut palata kurjuuteensa
- - j a se olisi ollut jo myöhäistäkin.
Ärsytetty eläin on vaarallinen.
Valman katse kiersi apua etsien. Jo­kin
ovi näytti olevan auki. Se vei
sänkyhuoneeseen. Syvä häpeäntunne
puistatti Valmaa, ja hän painoi itse­tiedottomasti
päänsä alas. Sinnekö,
tuotihe toiseen huoneeseen hänen sit­ten
olisi isä Palinin vaimona men­tävä?
Ei, eitnen hän tappaa vaikka
itsensä! Ei vieläkään ole myöhäistä
palata, vaikka peto oli vaarallisesti
ärsj1:etty ja se odotti tilaisuutta.
Mies hieroi hyvinhoidettuja, työn
säästämiä käsiään kuin kauppaa te­kevä
juutalainen, tyytyväisen imelän
hymyn kareillessa huulillaan. Omis­tajan
varmuutta ja ihneistä elähtä-kotiportti,
mutta sille oli vielä pitkä
matka — kaupungin toiseen laitaan.
Hän tunsi suurta heikkoutta ruu­miissaan.
Hän kyyristyi hetkeksi pol-vien.
sa varaan kuin epäilisi tasiipai-neesta
minkä jalat jaksoivat portaita
den pohjasta hän kuuli kaikuna peräs-alas
ja edelleen kadulle. Kuin pimey-sään
miehen kiroukset ja vannomiset.
Kesän lämpö oli sulattanut päivällä
asfalttikäytävät pehmeiksi. Valman nonsa horjuvan. Hänen täytyi pon-terävät
kengänkannat tarttuivat kiin- nistaa, kootakseen kaikki voimansa
ni haitallisesti joka askeleella. Hän kestämäiin kuluneen päivän vaikeu-hengitti
täysin rinnoin raitista illan det loppuun .saakka. Pimeässä hän
viileää ilmaa. Syvä vapauttava huo- eroitti, paikan epämukavuuden ja jos-kaus
kohosi kipeää tekevästi hänen sain portaikossa vainusi koira vieraan
povestaan. .Äskeinen elämä tuntui ihmisen läheisyyden, alkaen vimma-yhtäkkiä
kuin painajaisunelta, oloti- tusti haukkua. Valma nousi ja lähti
laita, josta hän oli selviytynyt voit- suuren kivitalon takaportista seuraa-tajanä.
valle poikkikadulle ja sieltä edelleen
Samassa hän käsitti asemansa to- asuntoansa kohti kuin jonkun takaa-dellisuuden
kaikessa alastomuudes- ajamana Pitkänsillan taakse, komean
saan. Hän oli työtön! Ei ikinä se
päivä valkene, että hän takaisin "Tai-pääkaupungin
vähävaraisten kortte­leihin.
(Jatkuu)
Reipas ja
nuori upseeri,
toivehikas kiinalainen
Yenan maakunnan stoi­laskoulun
oppilas.