Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 5, 1952

              Jatkoa,
I^iuantai-iltana touhuaa Miija pie-leivoksia
tehden. Aino on ^unaa
Ibamittämäs^. Marja on sitaissut pie­nen
rusetin hiustensa siteeksi fiiuksen-s3
laefaystivät niin somasti hänen, vaa­leat
kasvonsa.
Hiljaa h3nräillen hän siinä paistaa
pikku leivoksia, dsä istuu pöydän ää­ressä.
Ibafllen hän katselee tyttöä.
Oma lapld^ ainoa. 'Miten saisi tämän
ainoan sätlymaän?
' Mirja laulaa faUjaa laulua, jota oli eit
Ien laulettu radiossa:
•Tfdte tatäaa IHmut pihapuissa,
vieiäh$kkH kesän'kukkaset.
Mikti enää det suruissa Sä noissa,
miksi armas enää itkenet?
{ Surätka sä rakkaimpaasi vielä,
janku kerran mistoasä sait?
; m 9ure, laOetta an skM,
\ miksi surustasi turvaa käet?"
Äidin silmät l^ryneltyivät hänen kä-v
ä i s t e s ^ keittiössä, tapsi parka,
huokaa 1^ häjaa ja s a i ^ sitten:
"Mirja> käske i^in tuttaviasi tänne.
Ei ole hyvä tässä aina vain häärätä. Ai­non
kanssa voitte mennä joskus kylälle*
mään ja juhlatilaisuuksiin kirkonkylään.
Isäkin voi lähteä kanäsaiuie. Minä tie«
dän, minäuilaista oh ainoah lapsen eläL^
mä. «ätt jJ» »iin paljoii «vaille Ällais-ta,
mitä ei rahalla osteta."
Illalla on saunottu. Kaikki toiset
ovat jo puhtoisissaan pirtissä hiljaista
leikkiä laskien, mutta Mirja ja Aino
ovat vielä saunassa. On niin suloista ja
, Olostaati, kettoilee hauskojakin tapa-t-
auhalirstaV Mirja juttelee parantolassa
uksia äieltä ja täältä. Mutta i-akkau-
He^taän hän ei puhu, ei jaHsa. Tuntuu
§itä ajafellessakin l(uih kurkkua ahdis­taisi.
Aihoia Mxi katsele kuin pikku
-sinkoa. Ty^tÖ Oh IcäUiUs, >^ta seitse-tnätitoista,
käukäha metsäkylässä kas-^
ATanut, säilynyt lapsellisen viattomana,
lilatrnis tyttö, ipyörea, kauliiSvärtaloi-lien.
vllhäh Mirjaa lyhyempi, vaideä ku-
\fen hänkin. Voisi ^iVan hyviti sisarek­si
sopia.
Silorhituvat siitä tytöt viimein pirt-.
tiih ja vähän ajan kuluttua on koko Var­jolan
^m- unen mäillä. Hiljainen ke-
^työti hämärä kietoo kartanon hun­tuunsa.
• • ( .. .' - . % •
On saatu vieraita Varjolaan. Tuomo- •
lan nuori väki on tullut, komeasti ajoi^
vat Tuomon nuorella juoksijalla.
Elina on iloisen räiskyvään tapaansa
ottanut johdon ^käsiinsä. Hän <m tum­maverinen
kaunotar, joustavaliikkeinen^
ja ytp^htinen, äitinsä, Tuomolan.
"Seija-emanhän tytär.
fonni, huorin kaikista, vukka hänkin
tUi jo kaksikymmentäneljä vuotta van-.
on samianlainett kuiniklina. Vanhin
'iruomo, oh tullut Isaansa, vaalea» vank-
%ä]fak^t4fcinen maandte, tuleva^ Tuo-.
KnolÄii isäntä. ,
MIrjä vie Vieraat, saliin, lain he <iyat
ehsin eteisessä vapautuneet pä^Rys-^
» «ita; missä hirvet «lavat kuin hirvet
: ainakin, eikä kukaan rohkene l^iritä
nutä; mtssä biisonit dävät kuin biiso­nit
pelkäämättä, että nutä ammutaan;
i ^tftfssär|n»itk M ä t i^t^vit taaUa^
; Helamaansa» eikä niitä uU»a kalastajan
icoukku, niin pitäisi toki olla tässä Ame-
- rikassa sellainenkin nurkkaus, jossa nee­keri
vo^ hakea turvaa häntä vainoa-
^ ^ l l a vaHcoihoisata. llusä olisi «hdot-
. 4«ikiasti saatava lakiasetus voimaan.
»«^raavan-kefran hun tapaan meidän
«piiruiinie konttiejisiedustajui, sanoa hä­nelle
ehdfmomasti, etl£ 1 ^ tekisi laki-riOoittcciliiiedEefien
tauMtusalueea pe-
MARJATTA:
iiiiiiHUiiiiiiUii Var n 'Nyt toaia on 4ieIpompaa.
kuoltua ei ollut «nää mftaäntp^^oT,.
tään valvoar Mutta tottunut W ^
enää kaivannut unta. Valveiöa oJi^
miettu, y ö t . .vUsem pi^ytyy ^[|^
huoneessa, huolehtii, ettei tyt^jij.^^
markkinamatkansa, pienessä keittiöka-iniarissa
liukkuii Ei liioin Anna voinut
pyytämään mennä, vaikka joskus tuntui
autius pelottavan, ympärillä.
Muistelee Anna siinä e}ämään3ä, mio-ruuttaankin
ennen avioliittoäan. Yk-toimittaa
heille virvokkeita ja' kahvia.
Elina ei kuitenkaan katian pysy paikoil­laan,
vaan lähtee ulos. Hevoset ja leh­mät
hän haluaa nähdä, sekä puutarhan.
Kotona ei hän paljon noista asH>iSta vä-litä,>
niminäkseen hän on omissa olois­saan
lukien, tai käy kesteissä tuttavis-saan.
Tuomo myöskin menee ulos kahvin . . .
juotuaan isännän kanssa. Hän haluaa aivan pieninä. E i hän heitä paljon muis-nähdä
kesätöiden alkua ja jutella niis-tä.
Samalla hän näkc^ Ainon, joka kar­tanolla
puuhaflee kanojen ja {Mkku va­sikkain
kanssa. Mirja huomaa pian ole­vansa
vain Jonnin seurana. Hupaisesti
kertoilee Jonni kaikkea, kertoo «lamas­taan,
koulustaan, työstään. Hän oh
, Icäynyt kauppakoulun kaupungissa
rantuisi, kun ejLJitsä^ millään
-;:''^AÄ:n^^
lessa. U^oa kuidiuu koiran hiljainea
hauka^u; Palaavat' sidtä^^nö^^;
E n ^ t ä meheel^ttiö^^
jotain ^tävääja^poistuu omaan W
sin hän on ;5aanut aina olla. ^lapset,, neeseensä, riisuutuen^ vuoteelle. Eh^i}
häntä vanhemmat, ov^t kuoUeet ennen uni hetkiseksi- vapauttaa väsyneea Ja
hänen syntymäänsä, kaksi nuorimpaa 'antaa voimaa uutta'päivää varten.,,
-.' *
tanut Äiti ja isä divat ankaria, u^o-vaisia..
Pienimmästäkin häntä nuhdel- ' Varjolaissa. on -ralkanut ^ aivan inia^
tiin, joskus vitsallakin ojennettiin. Ih- -Uusi ^äniä.llo£5laähäärh'ät Mirja^i.^
misarka oli Anna. ASna, kun tuUVie- palvelustyttö Aino. Mirjalle on isäos.^
tanut polkup^^örän^ Jolla on hauska^-*
l a Ä k c t o l qÄ
tn30Q^Ein'^i^^^ j^l
ras, hän hiipi näkymättömiin. - Aina ky­seltiin
ja ihmeteltiin, kuinka-hän oli
eloon jäänyt, kuinka kauaksr. llanä
teki laesta vidäkin. aremman^ poissa
Maaeläjää ei hänestä tule, aikookih olevan\
.muuttaa kaupunkiin, kun saa enemmän
kokemustakauppa-alälia. '
Touhuten tulevat ^itten^Elina jo Tuo­mo
sisälle. Pianpi^y läht^kothhat-kalle.
He pyytävät mukaansa 'kirjaa,
on hauskat tanssitkin kirkonkyl&sä'Il­iailla.
Tuomo on hoomatmut ^Ijensä
Näin olivat imodet menneet |a hän'olt
jo kafadenkymmenen^ikäinen. Oli kau-nis
keää. ^Hinkin ikntsi kesästä ja tis- ^
k ^ i tnehnä jonkin .kenan toisten nuor-'
tea joukkoom Heillä^.oli ^ o i n tyo-'
mi^, kcmieavartaloinei/, l^auniskasvoi^-
iien. ^Ei huomannut^ isä, että mies kat-kiintymyksen
^Mirjaan. Häh oh aina - seli kaunista^ kalpeaa tytt<». «Usein he
tottunut väistymään ja on Jo pyytänyt
Ainoa toverikseen; Elina on hiukan ih­meissään.
Palvelustyttö! No, mitäpä
hän, Jos Mirja haluaa Ainon seuralai-sekseen,
samapa se hänelle. Itse isä-
Juhani lupaa saattaa tytöt ja Jonni lu-
.paa heidät tuoda ehjinä takaisin. Tuo­mo
kuitenkin selittää, «ttä ^Imn on pa­rempi
hevosmies, joten hän saattaa ty­töt
kotiin.
Pian on Varjolansa taas Mjjusta he­vonen
haivyttyä^äkymättömiin kuor­mineen.
Äiti-<Ani)a sisuraa menijöitä
katseellaan niin kauan kuin he ovat.ma-k^
rvis^, ^iifiyeh sitten k:oKjailemaah *
vieraitten jälkiä. Itsekseen hänhuo-
Icailee: —• MahtaakoTolla Mirjalle on- -
tieksi? Miksi;«i, vaihtelua kaipaa nuo- -
ri ihminen jaksaakseen^ eteen{^iin elä-<
män tiellä.
Kuluu ilta siinä odotellee palaavia.:
^Palvelijat ovat menneet mikä minnekin. *
Hiljaista on muurissa huoneissa, ei kuu­lu
muuta kuin seinäkellon hiljainen ti--
kutus ja tuntien lyönti. Niin monta,
kertaa on Anna kuunnellut sitä yksin-tapasrvat
Pekan kanäsa iltaisin. OSei-faän
saa vähih^rin^ialkastaan ni^$aa.
Tokat palv^us^rtöt ovat vähän kated-llsia
Ahiolle/ mutta karj^o-Setout ^
littää^tellle rauhafflisel^, että M i ^ tar-vitsee
v^ttämättaiAioonrseurakseen, ^
hän h j ^ : y k ^ S ^ i ^ kÄea pitkiä aät-i
koja. M h ^ {»il^]|lBie hyvä,ieikä
kaaii v(» hioman nkantaa ^hänelle vihas
tu«]31aisesta. " -
^Ihanaa on:elää, ajattelee Aino^ Voi,
miten iclnraläistaakaan Tuomoa, Tuo-dän
rakkautensa oli kaunbta,-puhdasta, ä^lan tulevaa is^tl».;" Jonm on^^
mutta kun mies pyysi häntä omakseen,
vihille olisi vienyt, kauhistui Anna. Hy­vä
jumala! Hän muisti vasta sitten
isän, joka ei Ruostuisi milloinkaan. V i ­hoissaan
lähti Pekka. Kerran, vuosien
jälestä kirjoitti: omistavansa pienen mö­kin
ja kysyi, Joko Anna uskaltaisi. Mut­ta
myöhäistä se oli jo silloin. Hän oli
Juhanin tnoisian ilman rakkautta . . .
Ei Ahhä e^hsa Uittanut Ei muu­ten^
ktthhäh lapset olisivat eläneet. Uo­tia
olisivat nyt. Mutta kaipa heidän on
hyvä, koska heillä ei ole enää kärsimyk­siä.
Hiljaisessa kahni^ossa he odotta­vat
äitiä s^ujrakseen
Viime aikoina on Anna^mäntä tul­lut
entisensä laiseksi. Hän käy usko-
'vaisten ^uVoissa ja usein käy hänen
duonaan uskonsisaria. Heidän voimal­laan
hän elää hiljaista ei^oelänään-sä.
Emäntä muistelee elämäänsä suuren'
Varjolan emäntänä. Ei se helppoa ole
ollut Paljon työtä ja huolta ja surua
linnut Mirjan Ja liiljaihen Tiiomö <mot»
taitut Ainon suojielukseensa.
Vaieten katselee Varjolan ^emanö
tuota. Voikö Tuonib ottaa Ainon ^räi-makseeh,
vai pettaäkö ja jättää poloi­sen?
Aikapa tiion näjrttää, tuumivat
kaikki. Emähiä kuitenkin S^roittaa
tjrttöä. JEi ole luottänoista miestettsa-hoihih,
petosta oh^ikkialla . ..
OUaan jo'heinäkuiissa. Ilmat ovat
olleet koko kesän tuiäisia ja kuivia. Ei
tule sadetta. -Kasvit ja kevätkyhöt
kärsivät kmvuudesta. Heinä kuivaa en­nen
aikaansa katkaistavaksi. Kaikkial-la
on tulipalovaara peljättävissä. :£i.
ole 4iskallettu 'Var|olassakaan leipoa ta­vallisia
kesäl^ipomisia.
Nyt on kuitenkin satanut jo moiita,
vuorokauttal Ensin se alkoi ko\aUa
ukonilmalla, tasaantuen sitten tavallir
seksi sateeksi. Ilma ön koleaa kuin syk­syllä
ja vettä tulee aivan kaatamällar
läkin. Olisivat Mirja ja Aino sen siir­täneet
pois, mutta hän ei voinut antaa
sitä tehdä. Ei, oli tuntunut kuin olisi
sydän viety rinnasta, jos se olisi viety.
kus aivan uupuvansa luuli. Mistä riit­ti
voimaa pienellä, kalpealla emännäl­lä?
%SteiMltiobiset tsievat:]äi|estä-mm4
to, mutta myös pieniä rakkaitaai tuu- vielä lasteiTsairistaes^, työtä liitä hJil paikassa pidetty kuin
diteMessaan. i vatcssa. Yöt, jolloin toiset nukkuivat ^»'^"ffoa.
Aiina istuu keinutuoUinsa ja sUittää rauhassa, sai hän valvoa. Ei monasti Varjolassa on leivottu peräkkäin mt»-
pikku Paulan %niodetta. Siinä se on vie- silmiään ummistanut, kun oli jo aamu «»««a päh^änä. Emäntä on oUut yokau;
ja oli noustava ensimmäisenä y l k Jos- v ^'''f ^ \ ^f^-^t
Vhan on lämnaittänyt^^u^^
aamuyöstä. i*oinai palvelustytöltä
navetan ;puoielta^^; menn3rt naimisin
ahiah yiinie^ on t ä ^
nyt «irtyu H iMirjan on
isa kieltäni^ Sisin välypmästa. Uutta
palvelustyttöä'w saatu ^
; ^ n a i ^ i k a s s ä / ^ ^ ; ^ ; > , • ; /V
. ^äin w
kun muuaii iiuöri, vaalea nainen tylee
kaveUen 1^ IxUiimaalle-vaateköri
hänellä oh mukanaan. Ara^,
hän astuu eteiseen Ja menee pirttiin^
Hyvän huomenen sanottuaan hän sei­sahtaa
oven.pieleen. Pirtissä ei ote
muita kum emäntä, joka Juuri laittaa
leipiä uuniin.
Emäntä vastaa hyvään- huomeije^
mutta syventyy taas työhönsä. Vieras
Icatselee rähäiTaikaa, laskee sitten
rinsa ja menae kantamaan leipiä
näfle. Tämä katsoo vähän ihmeissä^»
mutta ei ^kuitenkaan sano mitään.
ten, kun uuni on saatu täyteen, kiit^
vierasta ja pyytaa ottamaan kah??!»^
Puhutaan siinä sitten vähän.'
valittaa, ettei' nykyisin saa ^y^'^^^
juuri tässä meni ylfci',palveIustytois»
naimisiin. «Monta vuotta oli navct»-
l«ftmi studio, Sudlmry Oat
^^msssa ^ veiiekset -faampuust^uf' opStdJ^^k^^^„^!^^'
mssa /» inkkari (Katte Sal6) osaittamassa^t^^f^^ti^^
Koivuia) saivaristossa. Noin Z/m kcnkiiötoli 'Jl^rZ^'^^^
S piivliyu 19S2