Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 5, 1952

              Olen kyllä ]waimut(i|seUeni) olla
iuukan ahkerampi kaikin puolin tänä
ivuonna. Se oikeastaan oli sellainen uu-jden
vuoden '^resolution?, vaan eipä sii­t
ä ole mitään tullut, surullista kylläkin.
{Kuinka paljon aioinkaan ehtiä |a pitä­nyt
olisi jo siihenkin katsoen, että sop­pakauhankin
jouduin kämpällä toiselle'
iuovuttaroaan jo tammikuulla, mennes-i^
ni lojuilemaan taas sairaalan suojiin,
fjiinpä sitten uskottelin ehtiväni jos
minnekin kevään mittaan. Mutta kai­vusta
hyvistä päätöksistäni huolimatta
Ibuomaan nyt yhtäkkiä myöhästyväni
Icaikesta. Juhannus on tuossa tuokios-fta
ja kesä etenee pitkin harppauksin
luonti syksyistä pimeää.
Laulu- ja soittojuhlakin on aivan
Jkynnyksellä —jo ohikin, ennenkuin te
kaikki hyvät lukijani saatte tervehdyk­seni.
Kuinka ilolla olisinkaan mukana
siellä! Hauskaa varmaan olisi nähdä
tuhatlukuiset juhlavieraat. Eritote^^ ha­luaisin
tutustua Liekin stmren perheen
kanssa, joka istahtaa siihen toimittajan
lupaamaan kahvipöytluln. (Sääli hiu­kan
hänen kukkaroaan). Ehkä olisin
ihenkOökohtaisesti tavannut lehtemme
pykyisen toimittajan sekä hänen edel­täjänsä,
ansioituneen Aku Päiviön, joka
meille kaikille on tuttu kirjallisten töit-
«ensä ansiosta ja kenen vuosia sitten
sain tavata asustellessaan Alppilan rin­teillä.
Olen niin useasti kuvitellut nä­keväni
kaikki Liekin avustajat yhdessä,
»ttä uskallankohan tehdä pyynnön? Se
on kyllä suurenlainen. Mutta kun nyt
«skotUvästi suurin osa tämän mante-jKen
Liekin perheestä kokoontuu laulu­tpa
soittojtUilaan lehtemme kotikaupun-kiin,
niin ehkä teillä jollakin olisi niin
Sso kamera, että nappaisitte kuvan —
särkymisen uhallakin — ja niin saisim­me
kaikin, mekin, jotka itsekukin syit-tensä
perusteella olemme pakotetut ole­maan
poissa juhlasta, näkisimme koko
fierheen koolla Liekin paTstoilla. Ehkä
monet, kuten nrinäkih, teemme mieliku­via
henkilöistä kirjoitustensa perusteel-ia
samoin kuin kuulemiemme laulajien
^ puhujien äänistä, joten sattuisiko oi-
|:ein päätellä sitten kuvan nähtyämme.
I IPaljon, paljon olisi tuttavia, joita ta-
(vata olisin halunnut Leslievillestä Idan
lierheineen kahville olisin haastanut.
(IPuhehan oli, että taas laulu- ja soitto-
-TS a
matkoja, koska en nuorenakaan sinne
lähtenyt.
Mutta jos Yhdysvaltoihin tulin näin
alkukesästä, niin olisin myös pyrkinyt
Canadaan^ sinne teidän laulujuhlaanne
ja ihan olisin tuppautunut siÖien Liekin
kirjoittajien yhteiseen kahvipöytsön,
sillä olenhan siksi monta kirjoitusriviä
tähän lehteen kyhännyt, että olisin us­kaltanut
joukkoon tuppautua. Tosin
eri nimillä on tullut merkityksi, että en
ole aina käyttänyt oikeaa nuneäni, ku­ten
"Kauneuskuningattaria",^ joka alkoi
jo Päiviön aikana ja pakinoita jos min-kä
sorttisia.
Niin, siellä kahvipöydässä olisi var­masti
nauru helissyt yhteisiä asioita sel­vitettäessä.
Toivon, että teitä on ol­lut
siellä monta kynäilijää jä hauskaa,
josta kukin voi sitten omalla ^tavallaan
kertoa tässä lehdessä toisille ratoksi
(ja harmiksi niille, jotka eivät saaneet
mukana olla). Olisimmekohan, Aku,
tunteneet toisemme? Minusta kyllä sa­notaan,
että niinut tuntee vielä nuoruus-kuvastani,
vaikka monta kymmentä
vuotta on ollut näkemättä. Se kai joh­tuu
siitä, että kun on vanhana syntynyt,
niin siinä ei ole juuri paljon muuttu­mista.
Joopa, joo, te siellä, me täällä, kukin
tavallaan taaplaa. 'Kisavieraita on lu­vassa
tulla paljon ja suuria niistä kisois­ta
tuntuvat odottavan. Saa sitten jäl­keenpäin
kuulla, miten hyvin ne meni­vät.
Jos nyt maailman tilanne pysyisi
sellaisena, että edes tuollaiset yleisur­heilukisat
saisivat kansoja lähentymään
toisiaan ystävinä ja siten rauhaa raken­tavina,
että vihdoinkin jäisivät sanoma­lehtien
palstoilta pois hermoja karmivat
kirjoitukset -"kuin ovat asevalmistdut,
atomipommikokeilul ja toisiaan epäluu­loisina
kyräilevät kirjoitukset.
Sitä minä en lakkaa ihmettelemästä,
että kuinka joku ja jotkut vieläkin us­kaltavat,
suunnitella ^taa, vaikka näki­vät,
kuinka kävi entisiUe sodanlietsojil­le,
kansojen surmaajille ja pääpukareO-le.
Heidät surmattim,. poltettiin j a tuh­ka
tuuleen hajotettiin loppujen lopuksi.
Miksi ei voisi vielä samoin käydä voi­tetuille
ja ainahan sodassa joku häviää,
eikä koskaan alussa tiedetä, kuka jou-
NiiitäaMpästa
Kirjoitin tuonnottain anopeista, ki^m-ka
heistä ei löydy muuta kuin pahaa sa­nottavaa.
Mutta sitten myöhenimin
luin erään vävypojan kirjeen anopeista
ja siinä oli jotenkin näin:
Anoppivitsit ovat ikivanhoja ja ku­luneita,
joita samoja yhäti jankutetaan
eikä uusia tehdäkään, ^ o p i t k i n ^ovat
muuttuneet ajan kanssa.niinkuin kaik­ki
muukin. Nykyajan anoppi on nuore­kas
ja tj^Iikäs, maalaa, laittaa kesto-kiharat,
tulipunaiset kynnet (tämä ei
tietenkään koske meitä viime vuosisa­dalla
S3mt3meitä) ja muutenkin näyt-tää^
nuorelta. Siitä tietysti seuraa, ettei
hän motkota vävypojallekaan, vaan voi
^ihan jTstävystyä hänen kanssaan. Ja
onhan vävypojalla kiitollisuuden vel-
. kaakin, onhan anoppi kasvattanut hä­nelle
parhaan, mikä hänellä on. " Tämä
vävypoika ehdotti, e^tö äidinpäiyänä
vävypoikien tulisi viedä an<qppinsa te^
att«wi ja. ravintolaani
Nykyisin näin nuorekkaana pysjrvän
anopin kanssa kelpaa kyllä koppasta,
niinkuin vanhassa maassa sanottiin.
Mikä ihana näky olisikaan äidinpäivä-nä
Sointulankin kadidia ja onhan
meillä n3rt ravintolakin mihin mennä.
'En nyt^ takaa, että se kirjoitus oli sa­nasta
sanaan näin, mutta tämä siinä oli
ajatuksena.
ISOÄITI.
juhlassa tavataan, vai joko olette uu- tuu lÄviön puoleUe. Siis joutaisivatpa
idelleen Suomeen matkalla?
Niin, mukaan ^ n päSse. Tuumiske­len.
Liekistä hiljan lukemaani, jossa sa­nottiin,
että oikein kun vain päättää,
menee sitä vaikka kuuhun. Minusta se
tuntuu mahdottomalta ^ ehkä monelle
muullekin — mutta halusta tuon kons­tin
oppia tahtoisin, jos se vain on tepsi-peljätä
sotaa, ettei kenkään. sitä aloit­taisi,
vaan rauhassa ja sovussa käytäir
siin kauppaa keskenäänj koska kaup­paa
on kansojen kesken käytävä. Mut­ta
tehdä rehdlistä kauppaa ja toisiltaan
ryöstäen ja toisen omaisuutta hävittäen,
se on asia erikseen. Kun ajattelee, min-kälamen
peto ihminen on ryöstää.
-va. Mutta ajatukseni ovat mukanan- poUt^ tappaa — niin oikein pitää hal-ne
kaikessa ja kertailen Toronton sekä veksia koko ihmissukua — muka sivis-
Port Arthurin menneitä juhlia, molem- tynyttä ihmiskuntaal
pia, joihin olin tilaisuudessa osallistu­maan.
Toivon Sudburyn juhlan onnis­tuvan
entista paremmin. Kaikukoon
soitto ja laulu pilviin saakka. Tuotta­koon
se iloa katsojille; kuulijoille ja
myöskin juhlan järjestäjflle.
MERI.
Suomen Idrje
Kun sisareni tiedustdivat, josko us­kaltaisin
tulla käymään sidla rapakon
takana.. koska nyt on tullut muotiin
kutsua omaisia sinnepäin vierailulle.
Kurikan Manta-flikka toivoo uudeih-paa
muotia rakkaustarinoihin. Aivois­tani
tuU käsky, että alapas kirjoittaa
sillä toisella tavalla, koska nykyaikaiset
sota-avioliitot antavat kyllin aiheita.
Siis täytyy pistää joku tarinan tapai­nen
lähiaikoina. Kuulemim siis ja ter-veisinl
AINO T:NEN.
Olmtt varustautuneet
Kio de Janeiron poliisi katsoi äsket­täin
asialliseksi tarkastaa Brasilian jal-
I^(>aIlomestaruuden loppuottduun sd-niin
\«asta»n, etÄ kyllä uskaltaisin Ien- viytyndden kahden joukkueen taskut,
taen tulla, sUla siinä kyydissä ei ennät- Tulos: 22 veistä ja tikaria s ^ 4 revol-täisi
kovin kauan pdätii kuten Udva- veriä takavarikoitiin,
matkalla läkvisi, jos sattuisivat huonot •
ilmat olmaaii. 'Mutta sitten, kun he
rupesivat sita matkaa oikein todenteol­la
toilhuamiuui, niin minS kiireesti kir-iolttamaaii
»että ei kannata lennättää
mbaa ohmista huvin vuoksi sdfau^ mäköod^
Totuus ja terveys on miehen r&kaus;
tora ja riita on elänuin kppu.
Nako, koko iNkhtavissL, tavat tiety-l
Mekin arvostelusta
Nythän on Sudburyssa laulu- ja soit­tojuhla.
ToivoHj että kaunis ilma suosi
.juhlaa. Oli siellä varmaankin paljon
suomalaisia koolla, luultavasti enemmän
kuin oli Torontossa, jossa mjnäkin olin
mukana. »
Kyllä ne juhlat paljon virkistävät ja
vahvistavat yhteistoimintaa. Siellä
saS paljon uusia ajatuksia, kun kuulee
toisten mielipiteitä.
Liekiissä on puhuttu arvosteluja Liekis­tä,
sen kirjoituksista ja sisällöstä. Olen
niitä lukenut ja ihmetdlyt, miten eri­laisia
ne ovat Joku sanoo, että'naisille
ei siinä ole lukemista, toiset taas, ettei
ole miehflle. Minullaon sellainen aja­tus,
että kun me nykyajan naiset ha­luamme
olla mi^ten kanssa tasavertai­sia,
niin miksi meillä pitäisi olla ILiekis^
sä erilaista lukemista? Eiväthän-lar-jailijatkaan
kirjoita erikseen miehille ja
naisille, me luemme paljon samoja kir­joja
miesten kanssa. Minä ainakin luen
ja samalla luen Liekistäkin kaikki kir­joitukset
>
Luin Agricolan viimeisen jatkokerto­muksen
suurella midenkiinnoUai mutta
yhdessä kohdassa siinä oli minun mie­lestäni
paha virhe. * Hän ssmoi lähte­neenä
**mamuskimetsään" eikä "neito-metsään"
ja minun midestäni ''mamus-ki"
on sellainen nainen,- jolla on~ lapsi.
Luulen, ettei Agricola sdlaista sidta
Valloista tuonut Pul^.utaanhan Kale-
^Tassammekin jo neidoista: Jos olisi
vallan miekka ja vallan valkoinen he­vonen,
niin ajaisin ndtomet^um! ^
Kiitos Spokanen Kallelle mainioista
kirjoistuksistasi!' Tunnen sinut ja tie­dän,
että osaat lauliaa, mutta en tiennyt,
että osaat niin hyvin soittaa, kuten edd-lisessä
Liekis^ kehuit
Toivon, että mrs. HoIsU New Yorkis­ta
on uusinut Liekin tilauksen. CHit
käynyt täällä viime keänä ja kmilin
Naimilta, että pidit Liekistä.
Olisin halusta mennyt laulujuhlaan,
mutta kun en ole voinut oikein hyvin,
en uskaltanut l ä h tÄ Toivon vam, et­te
kaikilla d i hauskaa juhlassa j a että
jokaisen mieli on virkdi kotiin palates-täin
salap^^tä; touhua, k a^
s^JissöBjaina^ O^ ^ o n ' tÄ
.tieea;y'& -vahhakk,^g
C i«"^iiägfiÄ^,ksl
^ tähän nyt jon meno|Ssa: iKijn^tteä»
nä aamuna menin osouskauppaamnfe
niin sidlä yksi nuori misisVeU^^
vähän syrjääniä sanoi,-että phaljm
tulla huomenillalla, haalille, sillä/söa
on meidän koulutyttöjen pukunayttäy
näytellään niitä dressejä, joHä he ooj
itse talven kuluessa tehneet OpettapI
na :ovat olleet Lempi Pillman jaBn
Kallio. -
"Olenhan minä kuullut!" mini hib.
kaisin tä3^ellä äänellä. '^Kiitos kutsus­ta.
» - *
Misis tukki minun suuni: . ^
" E i saa huutaa; 'miehet kuulevatl-
Mutta pitää muistaa'olla täsmallioea."
Kello kahdeksan «suljetaan ovet.eiki.^
yksikään miehenkanttura pääse sisällk''
"Jassoo, kyllä ollaan kärryillä." ;
Tulihan se huomemlta. Kello seit.
semäp minä lähdin, haalille. Eavdm
uuden ravintolamme ohL Siinä seisos-1
kdi joitain miehiä. Minä vain meom
nokka pystyssä, enkä viitsinyt edes hei* ^
dän "hy^^än iltaansa" vastata". Kira-
Iin, että joku §anoi:
"Mihinkähän tuokin vanha miimmo
menee arki-iltana noin tröötättyna?"
Ajattelin, että ettepä saaneet tietai
Kun tulin haaliin sisäHe, täytyi seisoa
ja- siunata, että olipa hyvä, ettea vielä
eilen kuollut. - Oven" kahden puolen oli
katettu pö^^dät, joissa hienot posliinit ja
hopeat kiilsivät Monet ihmeelliset
voileiT^t ja leivokset," koulutyttöjen te­kemiä.
Heitä olivat olleet neuvomas­sa
mrs. Gladys Belveal ja mrs. Murid
Tanner. Näyttämö oli kukkien kanssa
laitettu niin kauniiksi, että enkelien lau­lua
vain puuttui.
'Kello kahdeksan pantiin ovet lukkoda
ja ikkunain rullaverhot vedettiin alas.
Sitten astui Muriel Tanner puhumaan.
Hän tuntui olevan päätoimeenpaneva
kaikessa tässä touhussa. Hän selitti
sitä suurta työtä, mikä meidän käsityö-opettajillamme
on ollut saada meidän
tjrttöjenime {»ähän ensimmäiset neulo­misen
aakkoset ja sanoi, että k>'IIä mei­dän
kannatti tulla katsomaan. Ajatte
Iin, katsoessani edessäni nuoria äitejä,
joiden tyttäret esiintyvät, että kuinka­han
jännittyneitä he ovat, kun minun­kin
polveni pakkasivat vapisemaan.
Sitten alkoi kuulua hiljaista musiik­kia,
ovet aukesivat ja meidän ensimmäi­nen
*«mannekiinityttömnie", kaunis Vi-vian
Vilen käveli näyttämön eteen kau­niissa
kukikkaassa lei^ingissä. Siinä
hän" sievästi pyörähteli niin varmoin as-kelur,
niinkuin olisi ollut Hollywoodissa
opissa. Ja samalla tavalla heitä tuli
paljon. Oli keltaisia leninkejä, oli
**pinkkisiä", oli tanssileninkejä, tehty
kauniista ja hienosta kankaasta.
Miirid Tanner eSitti miten ja minkä­laisesta
kankaasta kukin leninki oli teh­ty.
Ajattdin, että katsdee aivan kuin
dokuvia. Valokuvaajamme leiniautte-livat
tytöistä^ kuvia. Sointula on tä­män
^0 vuoden ajkn ollut kuuluisa kaih
niistä tytöistä. Tytöt ojensivat lahjat
opettajilleen ja Murid Tannerille.
Mrs. Tanner flmoitti näytöksen lo­puttua,
että 3^eisö. istiiu -vain paikofl-laan,
tytöt tarjoavat kahvit Sanoin
siinä naapurilleni; että ensi kerran 5P»Ö-tulan
historiassa saadaan olla oikdn
hienoissa paäfftdssa ja joissa ei
saan» • ' . "
Monet keliset terveiset tutuiDe ^
tuntemattomille tiekin ystävine. Toi­von,
että raiiha ja hyvä sopu ^-afl»!^
feikkien kesken jä loppuisivat kaobetf
sodat
RAUHAN YSTÄVÄ.