1943-10-02-02 |
Previous | 2 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
J •
j , 4,
• ' f « . . .
, - s
lfil ' K' ' . ' V lii >
Sivu 2 LAUANTAINA, LOKAKUUN 2 PÄIVÄNÄ 1945
(Voitto) Kurjuuden kuva MVaar an roolin loppn
(Canadan suomalaisten viikkolehti)
Published and printed by the Vapaus
Publishing Company Limited, 100-102
Elm Street West, Sudbury, Ontario.
Registered at the Post Office Dept.,
Ottawa, as second class matter:
Tilaushinnat:
1 vk. ....$2.00
6 klc. 1.10
3 kk .60
Yhdysvaltoihin:
1 vk ...$2.50
6 kk 1.40
Suomeen ja muualle ulkomaille:
1 vk ..$3.00
6 kk l.€5
Liekki ilmestyy jokaisen viikon lauantaina
12-sivuisenä, sisältäen parasta
kaunokirjallista-luettavaa kaikilta aloilta.
Asiamiehille myöhnnetään 20 prosentin
palkkio.
Pyytäkää asiamiesvälineitä jo tänään.
ILMOITUSHINNAT: Yleinen ilmoitushinta
40 senttiä palsta tuumalta ja
kerralta. Alin ilmoitushinta $1.00. Alin
maksu kuolinilmoituksesta $2.00 ynnä
50 senttiä jokaiselta muistqvärsyltä tai
kiitoslauseelta. Erikpishihnat pysyvistä
ilmoituksista. Tilapäisilmoittajien on
lähetettävä maksu etukäteen.
Kaikki Liekille tarkoitetut ma,ksu-osoitukset
on ostettava kustantajan nimeen:
Vapaus Publishing Company
Limited.
Kustantaja ja. painaja: Vapaus Publishing
Company Limited,. 1(M>-102 Elm
Street West, Sudbury, Ontario
Toimittaja. Ä.. Päiviä ,..„,
Liekkiin aijotiit kirjoitukset osoitettava:
Kirj. AUNE IMAIJA
P.O. Bojc, 69. SudbHry, Ont.
Tätnä numero tulee 8-sivuisena pa-perisyystä.
Tästä mahdollisuudesta
mainitsimme jo aiemmin. Asianlaita
on näet sellainen, että lehtemme on
jo' aieminm ''elänyt yli varojensa",
se on, käyttänyt paperia 600 paunaa
yli säännöstellyn osamääränsä, ja se
olisi saatava puristetuksi takaisin.
Juuri sitä tämä tilapäinen pienennys
tarkoittaa, vaikka sillä ei "velka"
vielä lyhene muuta kuin osan. Tuntien
aikamme säännöstelyt ja vaatimukset
lukijamme ymmärtävät tämänkin
ilman pitempiä puheita ja
tyytyvät siihen, vaikkapa lehtemme
muuten ci olisi liian suuri säännöllisessä
koossaankaan.
* *
"Onko kirjeenvaihto-osasto jo lopetettu
kokonaan, kun ei sitä ole näkynyt
moneen viikkoon?" kysyy eräs
avustajamme, jpnka kirjoitus oli jäänyt
mainitsematta, vc-kkakin julkaistiin
juuri kysymykse : aikaan.
Ei sitä ole aiottu kokonaan lopettaa;
ymmärrämme / yllä sen merkityksen.
Joskus vaan tuntuu tarpeettomalta
sen säännö.Hnen käyttäminen
ja osaksi siitäkin syystä kai li-vajitaa
ohi jokunen viikko. Oikeastaan
kirjeenvaihto-osasto, vastatakseen
tarkoitukscnsOi edellyttäisi ei
vain maininnan ''saapunut" (harvoinhan
postia hukkuu) ja "julkaistaan",
vaan useassa tapauksessa jonkinlaisen
annostelun ja Jmomautuksia.
Mutta juuri se on monessa tapauksessa
niin arkaluontoinen asia, ettei se
tuntm sopivan julkisuudelle vaan olisi
siihen käytettävä persoonallista kirjeenvaihtoa
— johon kuitenkaan, sii-henkään,
ci tahdo riittää tarpeeksi
ahkeruutta. Koetetaan kuitenkin kirjeenvaihtoa
jotenkuten jatkaa, ja tulkoon
nyt tällä paikalla samoin tein
kiitosten mukana mainituksi "julkaistaan"
sanan alla seuraavien avus-tajicmme
vuoroaan odottavat kirjoitukset:
Eetu (useita), FUnttilainen.
Isoäiti, Annie Ruissalo, Vieno, Raajarikko,
Tönö, Kulku-setä, Seija, Pa-hankorvat
tummu ja J. H. D. — .4,P.
npALVISEN päivän iltahämärissä
J-laahustaa hiljalleen eteenpäin
noin kymmenvuotias tyttöressu, Lempi
on hänen nimensä, kantaen selässään
likaisen näköistä pussia.
— Voi miksi elämä on tällaista,
ajattelee tyttönen. Käsiäni ja jalkojani
niin paleltaa, kunhan pääsisin
hyvin pian sen hyvän tädin ovelle,
joka ei hauku kerjäläistä, vaan käskee
tulla sisälle keittiöön ja antaa aina
lämmintä ja hyvää syötävää ja
käskee uunin edessä lämmittää käsiään
. . . Mutta tuossahan on sen
rikkaan kauppiaan talo, uskaltaisin-kohan
poiketa sinne, kun se rouva viime
kerralla oli niin vihainen, kun
pyysin leivän tähteitä . . . "
Lempi miettii vähän aikaa kohmet-.
tuneet sormet suussa ja lähestyy
ovea. Vihainen koira alkaa haukkua.
Peloissaan hän koputtaa oveen. Talon
ylpeä rouva avaa oven.
''Sinäkö siellä taas koputtelet^ sen-kih^
kara. Nenäsikin on räässä ja
Py.
syisit kotonasi tällaisella pakkasella.
Kyllä sinun vanhempaisi pitäisi pystyä
sinut elättäniään ilman kerjäämistä,
kun ovat kerran sinut maailmaankin
laittaneet." Ja ilman muuta
rouva louskauttaa oven lujasti kiinni
Lempin nenän edessä.
Suuret silmät kyynelissä Lempi
lähtee juoksemaan. Vaikka tuo täti
olikin niin paha, sittenkin täytyy
pyydellä" vielä pussiin, eihän voi muuten
mennä' kotiin. Niin hän jatkaa
kulkuaan ovelta ovelle. Toiset anta-va.
t, toiset ei.
* * *
'"Missä ihmeessä se t-empi on näin
myöhään, kello on jo pian kymmenen.
Mene sinä Lauri häntä vastaan,
voi hyvinkin pelätä kun tulee pimeässä,
metsän poikki."
"Kyllä minä menen, vaan saanko
panna päälleni tuon isän ^rkatakin,
kun on niin kylmä?"
"Pane toki, eihän isä ole sitä tarvitsemassa
ainakaan kuukauteen."
* * *•
Valjuna lepää paljon kärsinyt vaimo
vuoteella, jos sitä vuoteeksi voi
sanoa — alla olkia, peitteenä kulunut
viltti. Siinä sairaana makaillessa
muistuu niin elävästi mieleen menneisyys
. . . kun hänkin oli nuori, pitkätukkainen
rasavilli, kruununtorp-parin
ainoa tytÄ=
vet, aina ensimmäisenä nuorten jöii-kossa,
milloin luistimilla kiitäen, milloin
suksilla hiihtäen. Entä ne ihanat
kesät -— tuhantena musiikkina
korviin kaikui lintujeii laulu, kaikki
elivät heräävän luonnon hurmiossa...
Asteleepa tietä pitkin tyttö sorja, hy-pähdellen,
keikahdellen. Köykäi-sesti
siinä jalka nousee. Kylän tansseihin
mieli matkalaisen . . - Täydessä
menossa on jo tanssit tuvassa.
Vaalea, pitkä poika tytön tupaan tulon
huomaa, kohteliaasti kumartaen
tanssiin pyytää . . . Siinä, tanssin
.jpjajrteessä, .rakkaus ^rintaan puhtaaseen,
syttyy . . . Aika kuluu, vuosi
vierähtää, kahden nuoren häitä tanssitaan.
Kuinka kaunis on rakkaus,
puhdas, koskematon . . .
Äidin ja isän pyynnöistä huolimatta
nuorikot tehdaskaupunkiin kotinsa
laittavat. Elämä menee eteenpäin
hiljalleen. Kärsimykset ori suuret
vaimppoloisellai Mies on unohtanut
kauniit lupauksensa. Perhe lisääntyy
joka vuosi. Mies on nyt juoppo-retale.
Kurjuus kurkistaa jokapuo-lella.
Rakkaus on muuttunut kirouksiksi
ja tappeluksi . . . Humalapäissään
tappelee mies myöskin työtoverinsa
kanssa. Kolmen kuukauden
tuomion saa ja sitä on nyt juuri suorittamassa
. . . Voi, viina, kumka
monen, ihmisen, elärnän sinä olet turmioon
vienyt, tappanut kaiken kauniin,
rriitä ihmisessä on . . .
* * *
\^aimo havahtuu-mietteistään, kun
ulkoa kuuluu kolinaa. Lempi-tyttö
sieltä tulee kerjuureisultaan Lauri-'
pojan kanssa, jonka, päällä on isän
suuri sarkatakki. Kipeän piston tuntee
äiti rinnassaan, kun hänen täytyy
turvautua tähän viimeiseen keinoon
kurjuudessaan — lähettää, lapsensa
ihmisten oville kerjäämään leipää . . .
Miksi pitää olla näin? Jos kerran
nainen on luotu, ihmiskunnan jatkajaksi,
eikö hänelle ja. lapsilleen kuu-
.luisL leipä luonnosta kerjäämättä,
niinkuin kasvikunnalle elinvoima
maasta? . . .
SKOTLANNISSA työskentelee
noin 1,400 naista metsätöissä.
LENIXGR.\DL\' asukasluku
ennen sotaa 3,191,304;
oli
tuomion. Hand Joutuu sähkötuoliin
tammik. 14 p:nä-
RIO THEVTRE- H
TORST. - PERJANT. - LAUANTAINA
Hazel Street
SUDBURY
SILVER OUEEN
FääosaU:^
GEORGE BRENT JA
PRISCILLA LANE
TOINEN KUVA
Wild Cat of Tucson
Pääos.: BILL ELLIOTT
SunnuBt. keskiyö - Maanani - Tiist - Keskiv.
SEVEN DAYS LEAYE Pääosalla
VICTOR MATURE JA
LUCILLEBALL
TOINEN KUV.%
City Witbdttt Men
Pääos.: Linda Dariiell
Viimeisen kerran tänään: GEORGE WASHINGTON
SLEPT HERE ja TARZAN TRmMPHS
f INUXLA on oma Iivarini ja hyvä
onkin, maailman paras mies
minun mielestäni, vaikka onkin minua
vähän vanhempi. Rakastanko
minä häntä vai en, se ei kuulu kenellekään
syrjäiselle, enkä minä ole
sitä hänelle itselleenkään sanonut —
jostakin syystä — en kiusallakaan
'~-Öte|at^lttt:^,.et^^^^^ ei huomaa sitä
paidastaan jä"ällföstaän::j^-KH^
pöperöistä joita '»hänelle laittelen,
niin olkoon huomaamatta. On niin
mukava tehdä kiusaa hy\^ässä tarkoituksessa.
Ja siitä samasta ''jostakin
syystä'.' minä olen aina ollut sellainen
kylmähkö "en minä perusta' ja vastustellut
lämpimiä läheisyyksiä, vaikka
sitten olenkin muka antanut periksi
ja joskus ihan voimattomana
repsahtanut väkevämmän käsiin.
Olen minä aika eto. Kyllä voisin ottaa
ihan pääroolin näyttämölle, sen
olen aina tuntenut, vaikka en ole sitä
koskaan rohennut pyytää.
Iivarini on aivan toisenlainen,
avonaisen tuntefellinen, ja hän näyttää
joskus kärsivän minun kylmyydestäni
ja ennenkaikkea siitä, ettei
huuliltani koskaan lipsahda se hellin
sana. Tässä toissa iltana sitten tapailtu!
sellainen omituinen kohtaus,
niin pieni ja kuitenkin suuri. Kun
olimme äänettömänä lueskelleet ja
Iivarini oli kai siitä vähän saanut
lämmön aihetta, tuli hän minua vähän
tuolin takaa koskettelemaan, jolloin
tönäsin:
"Mene matkaas siitä!"
Iivarini näytti jähmettyvän, katsoi
minua hetken hyvin vakavasti ia
virkkoi:
"Kyllä olet kummallinen. No sano
sitten suoraan, rakastatko sinä
minua vai vihaatko?"
"Minä. sanon sen sitten vasta si-nim
kuolipyuoteellasi", sanoin ja
olin jatkavinani lukemista.
Tunsin kuinka Iivarini taas katseli
minua hetken äänetönnä.
"Eihän mainari kuole vuoteelle",
hän sanoi ja meni ulos.
Jestas kuinka minä säpsähdin ja
tuli paha olla. Mitä varten hän
noin sanoi? . . .
Pian hän tuli takaisin, vetäisi nutun
selkäänsä, otti lunssipeilinsä ja
lähti, ovessa vilkaisten minuun ja
sanoi "bai, bai", johon vastasin tavallista
lämpimämmin, ja sitten hyppäsin
akkunaan ja katsoin hänen
jälkeensä . . .
Kun-ei ollut mitään tehtävää eikä
enää lukeminenkaan maistanut,
menin vuoteelle. Mutta mitä turhaa,
eihän se uni tullut. Aina vain tuli
mieleen: "Eihän mainari . . Vaikka
kuinka ajattelin ja huomasin, että
harvoinhan nykyään maineissa
kuoleVnia tai pahoja loukkaantumisiakaan
tapahtuu, niin tuosta en
päässyt.
Olin viimein nukahtanut, mutta
heräsin aamiaista laittanuan ja tähyilemään
tielle. Jo kymmenen minuuttia
tavallisesta ajasta yli — n"^"
si häntä ei jo näy? . . . Aivan kuumana
kuhisin ja juoksin jo portaille,
mutta palasin kiireesti kun näin hänen
kuitenkin nurkan takaa tulevan.
Käveli mies niin vaisusti ja allapäin.
Tuli sisään, murahti jonkin tervehdyksen
tapaisen, laski lunssipeilinsä
tiskipöydälle ja painui riisuutumatta
sänkyynsä. Mikähän nyt? . • •
nin hänen luokseen ja kysyin syytä.
"Eipähän paljon mitään', sanoi
häh ja pani silmänsä kiinni.
Jotakin nyt oli tapahtunut, mies
näytti niin kalpealtakin, joten aloin
hätäillä: ...
"Jokin siQuIla on, sano ja heu'.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 2, 1943 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1943-10-02 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki431002 |
Description
| Title | 1943-10-02-02 |
| OCR text | J • j , 4, • ' f « . . . , - s lfil ' K' ' . ' V lii > Sivu 2 LAUANTAINA, LOKAKUUN 2 PÄIVÄNÄ 1945 (Voitto) Kurjuuden kuva MVaar an roolin loppn (Canadan suomalaisten viikkolehti) Published and printed by the Vapaus Publishing Company Limited, 100-102 Elm Street West, Sudbury, Ontario. Registered at the Post Office Dept., Ottawa, as second class matter: Tilaushinnat: 1 vk. ....$2.00 6 klc. 1.10 3 kk .60 Yhdysvaltoihin: 1 vk ...$2.50 6 kk 1.40 Suomeen ja muualle ulkomaille: 1 vk ..$3.00 6 kk l.€5 Liekki ilmestyy jokaisen viikon lauantaina 12-sivuisenä, sisältäen parasta kaunokirjallista-luettavaa kaikilta aloilta. Asiamiehille myöhnnetään 20 prosentin palkkio. Pyytäkää asiamiesvälineitä jo tänään. ILMOITUSHINNAT: Yleinen ilmoitushinta 40 senttiä palsta tuumalta ja kerralta. Alin ilmoitushinta $1.00. Alin maksu kuolinilmoituksesta $2.00 ynnä 50 senttiä jokaiselta muistqvärsyltä tai kiitoslauseelta. Erikpishihnat pysyvistä ilmoituksista. Tilapäisilmoittajien on lähetettävä maksu etukäteen. Kaikki Liekille tarkoitetut ma,ksu-osoitukset on ostettava kustantajan nimeen: Vapaus Publishing Company Limited. Kustantaja ja. painaja: Vapaus Publishing Company Limited,. 1(M>-102 Elm Street West, Sudbury, Ontario Toimittaja. Ä.. Päiviä ,..„, Liekkiin aijotiit kirjoitukset osoitettava: Kirj. AUNE IMAIJA P.O. Bojc, 69. SudbHry, Ont. Tätnä numero tulee 8-sivuisena pa-perisyystä. Tästä mahdollisuudesta mainitsimme jo aiemmin. Asianlaita on näet sellainen, että lehtemme on jo' aieminm ''elänyt yli varojensa", se on, käyttänyt paperia 600 paunaa yli säännöstellyn osamääränsä, ja se olisi saatava puristetuksi takaisin. Juuri sitä tämä tilapäinen pienennys tarkoittaa, vaikka sillä ei "velka" vielä lyhene muuta kuin osan. Tuntien aikamme säännöstelyt ja vaatimukset lukijamme ymmärtävät tämänkin ilman pitempiä puheita ja tyytyvät siihen, vaikkapa lehtemme muuten ci olisi liian suuri säännöllisessä koossaankaan. * * "Onko kirjeenvaihto-osasto jo lopetettu kokonaan, kun ei sitä ole näkynyt moneen viikkoon?" kysyy eräs avustajamme, jpnka kirjoitus oli jäänyt mainitsematta, vc-kkakin julkaistiin juuri kysymykse : aikaan. Ei sitä ole aiottu kokonaan lopettaa; ymmärrämme / yllä sen merkityksen. Joskus vaan tuntuu tarpeettomalta sen säännö.Hnen käyttäminen ja osaksi siitäkin syystä kai li-vajitaa ohi jokunen viikko. Oikeastaan kirjeenvaihto-osasto, vastatakseen tarkoitukscnsOi edellyttäisi ei vain maininnan ''saapunut" (harvoinhan postia hukkuu) ja "julkaistaan", vaan useassa tapauksessa jonkinlaisen annostelun ja Jmomautuksia. Mutta juuri se on monessa tapauksessa niin arkaluontoinen asia, ettei se tuntm sopivan julkisuudelle vaan olisi siihen käytettävä persoonallista kirjeenvaihtoa — johon kuitenkaan, sii-henkään, ci tahdo riittää tarpeeksi ahkeruutta. Koetetaan kuitenkin kirjeenvaihtoa jotenkuten jatkaa, ja tulkoon nyt tällä paikalla samoin tein kiitosten mukana mainituksi "julkaistaan" sanan alla seuraavien avus-tajicmme vuoroaan odottavat kirjoitukset: Eetu (useita), FUnttilainen. Isoäiti, Annie Ruissalo, Vieno, Raajarikko, Tönö, Kulku-setä, Seija, Pa-hankorvat tummu ja J. H. D. — .4,P. npALVISEN päivän iltahämärissä J-laahustaa hiljalleen eteenpäin noin kymmenvuotias tyttöressu, Lempi on hänen nimensä, kantaen selässään likaisen näköistä pussia. — Voi miksi elämä on tällaista, ajattelee tyttönen. Käsiäni ja jalkojani niin paleltaa, kunhan pääsisin hyvin pian sen hyvän tädin ovelle, joka ei hauku kerjäläistä, vaan käskee tulla sisälle keittiöön ja antaa aina lämmintä ja hyvää syötävää ja käskee uunin edessä lämmittää käsiään . . . Mutta tuossahan on sen rikkaan kauppiaan talo, uskaltaisin-kohan poiketa sinne, kun se rouva viime kerralla oli niin vihainen, kun pyysin leivän tähteitä . . . " Lempi miettii vähän aikaa kohmet-. tuneet sormet suussa ja lähestyy ovea. Vihainen koira alkaa haukkua. Peloissaan hän koputtaa oveen. Talon ylpeä rouva avaa oven. ''Sinäkö siellä taas koputtelet^ sen-kih^ kara. Nenäsikin on räässä ja Py. syisit kotonasi tällaisella pakkasella. Kyllä sinun vanhempaisi pitäisi pystyä sinut elättäniään ilman kerjäämistä, kun ovat kerran sinut maailmaankin laittaneet." Ja ilman muuta rouva louskauttaa oven lujasti kiinni Lempin nenän edessä. Suuret silmät kyynelissä Lempi lähtee juoksemaan. Vaikka tuo täti olikin niin paha, sittenkin täytyy pyydellä" vielä pussiin, eihän voi muuten mennä' kotiin. Niin hän jatkaa kulkuaan ovelta ovelle. Toiset anta-va. t, toiset ei. * * * '"Missä ihmeessä se t-empi on näin myöhään, kello on jo pian kymmenen. Mene sinä Lauri häntä vastaan, voi hyvinkin pelätä kun tulee pimeässä, metsän poikki." "Kyllä minä menen, vaan saanko panna päälleni tuon isän ^rkatakin, kun on niin kylmä?" "Pane toki, eihän isä ole sitä tarvitsemassa ainakaan kuukauteen." * * *• Valjuna lepää paljon kärsinyt vaimo vuoteella, jos sitä vuoteeksi voi sanoa — alla olkia, peitteenä kulunut viltti. Siinä sairaana makaillessa muistuu niin elävästi mieleen menneisyys . . . kun hänkin oli nuori, pitkätukkainen rasavilli, kruununtorp-parin ainoa tytÄ= vet, aina ensimmäisenä nuorten jöii-kossa, milloin luistimilla kiitäen, milloin suksilla hiihtäen. Entä ne ihanat kesät -— tuhantena musiikkina korviin kaikui lintujeii laulu, kaikki elivät heräävän luonnon hurmiossa... Asteleepa tietä pitkin tyttö sorja, hy-pähdellen, keikahdellen. Köykäi-sesti siinä jalka nousee. Kylän tansseihin mieli matkalaisen . . - Täydessä menossa on jo tanssit tuvassa. Vaalea, pitkä poika tytön tupaan tulon huomaa, kohteliaasti kumartaen tanssiin pyytää . . . Siinä, tanssin .jpjajrteessä, .rakkaus ^rintaan puhtaaseen, syttyy . . . Aika kuluu, vuosi vierähtää, kahden nuoren häitä tanssitaan. Kuinka kaunis on rakkaus, puhdas, koskematon . . . Äidin ja isän pyynnöistä huolimatta nuorikot tehdaskaupunkiin kotinsa laittavat. Elämä menee eteenpäin hiljalleen. Kärsimykset ori suuret vaimppoloisellai Mies on unohtanut kauniit lupauksensa. Perhe lisääntyy joka vuosi. Mies on nyt juoppo-retale. Kurjuus kurkistaa jokapuo-lella. Rakkaus on muuttunut kirouksiksi ja tappeluksi . . . Humalapäissään tappelee mies myöskin työtoverinsa kanssa. Kolmen kuukauden tuomion saa ja sitä on nyt juuri suorittamassa . . . Voi, viina, kumka monen, ihmisen, elärnän sinä olet turmioon vienyt, tappanut kaiken kauniin, rriitä ihmisessä on . . . * * * \^aimo havahtuu-mietteistään, kun ulkoa kuuluu kolinaa. Lempi-tyttö sieltä tulee kerjuureisultaan Lauri-' pojan kanssa, jonka, päällä on isän suuri sarkatakki. Kipeän piston tuntee äiti rinnassaan, kun hänen täytyy turvautua tähän viimeiseen keinoon kurjuudessaan — lähettää, lapsensa ihmisten oville kerjäämään leipää . . . Miksi pitää olla näin? Jos kerran nainen on luotu, ihmiskunnan jatkajaksi, eikö hänelle ja. lapsilleen kuu- .luisL leipä luonnosta kerjäämättä, niinkuin kasvikunnalle elinvoima maasta? . . . SKOTLANNISSA työskentelee noin 1,400 naista metsätöissä. LENIXGR.\DL\' asukasluku ennen sotaa 3,191,304; oli tuomion. Hand Joutuu sähkötuoliin tammik. 14 p:nä- RIO THEVTRE- H TORST. - PERJANT. - LAUANTAINA Hazel Street SUDBURY SILVER OUEEN FääosaU:^ GEORGE BRENT JA PRISCILLA LANE TOINEN KUVA Wild Cat of Tucson Pääos.: BILL ELLIOTT SunnuBt. keskiyö - Maanani - Tiist - Keskiv. SEVEN DAYS LEAYE Pääosalla VICTOR MATURE JA LUCILLEBALL TOINEN KUV.% City Witbdttt Men Pääos.: Linda Dariiell Viimeisen kerran tänään: GEORGE WASHINGTON SLEPT HERE ja TARZAN TRmMPHS f INUXLA on oma Iivarini ja hyvä onkin, maailman paras mies minun mielestäni, vaikka onkin minua vähän vanhempi. Rakastanko minä häntä vai en, se ei kuulu kenellekään syrjäiselle, enkä minä ole sitä hänelle itselleenkään sanonut — jostakin syystä — en kiusallakaan '~-Öte|at^lttt:^,.et^^^^^ ei huomaa sitä paidastaan jä"ällföstaän::j^-KH^ pöperöistä joita '»hänelle laittelen, niin olkoon huomaamatta. On niin mukava tehdä kiusaa hy\^ässä tarkoituksessa. Ja siitä samasta ''jostakin syystä'.' minä olen aina ollut sellainen kylmähkö "en minä perusta' ja vastustellut lämpimiä läheisyyksiä, vaikka sitten olenkin muka antanut periksi ja joskus ihan voimattomana repsahtanut väkevämmän käsiin. Olen minä aika eto. Kyllä voisin ottaa ihan pääroolin näyttämölle, sen olen aina tuntenut, vaikka en ole sitä koskaan rohennut pyytää. Iivarini on aivan toisenlainen, avonaisen tuntefellinen, ja hän näyttää joskus kärsivän minun kylmyydestäni ja ennenkaikkea siitä, ettei huuliltani koskaan lipsahda se hellin sana. Tässä toissa iltana sitten tapailtu! sellainen omituinen kohtaus, niin pieni ja kuitenkin suuri. Kun olimme äänettömänä lueskelleet ja Iivarini oli kai siitä vähän saanut lämmön aihetta, tuli hän minua vähän tuolin takaa koskettelemaan, jolloin tönäsin: "Mene matkaas siitä!" Iivarini näytti jähmettyvän, katsoi minua hetken hyvin vakavasti ia virkkoi: "Kyllä olet kummallinen. No sano sitten suoraan, rakastatko sinä minua vai vihaatko?" "Minä. sanon sen sitten vasta si-nim kuolipyuoteellasi", sanoin ja olin jatkavinani lukemista. Tunsin kuinka Iivarini taas katseli minua hetken äänetönnä. "Eihän mainari kuole vuoteelle", hän sanoi ja meni ulos. Jestas kuinka minä säpsähdin ja tuli paha olla. Mitä varten hän noin sanoi? . . . Pian hän tuli takaisin, vetäisi nutun selkäänsä, otti lunssipeilinsä ja lähti, ovessa vilkaisten minuun ja sanoi "bai, bai", johon vastasin tavallista lämpimämmin, ja sitten hyppäsin akkunaan ja katsoin hänen jälkeensä . . . Kun-ei ollut mitään tehtävää eikä enää lukeminenkaan maistanut, menin vuoteelle. Mutta mitä turhaa, eihän se uni tullut. Aina vain tuli mieleen: "Eihän mainari . . Vaikka kuinka ajattelin ja huomasin, että harvoinhan nykyään maineissa kuoleVnia tai pahoja loukkaantumisiakaan tapahtuu, niin tuosta en päässyt. Olin viimein nukahtanut, mutta heräsin aamiaista laittanuan ja tähyilemään tielle. Jo kymmenen minuuttia tavallisesta ajasta yli — n"^" si häntä ei jo näy? . . . Aivan kuumana kuhisin ja juoksin jo portaille, mutta palasin kiireesti kun näin hänen kuitenkin nurkan takaa tulevan. Käveli mies niin vaisusti ja allapäin. Tuli sisään, murahti jonkin tervehdyksen tapaisen, laski lunssipeilinsä tiskipöydälle ja painui riisuutumatta sänkyynsä. Mikähän nyt? . • • nin hänen luokseen ja kysyin syytä. "Eipähän paljon mitään', sanoi häh ja pani silmänsä kiinni. Jotakin nyt oli tapahtunut, mies näytti niin kalpealtakin, joten aloin hätäillä: ... "Jokin siQuIla on, sano ja heu'. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1943-10-02-02
