Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 25, 1952

              saaliut mitään mab^QUi^^
Vuorineuvoksen poika ei kuitenkaan
ant«uiut periksi. Kun loppumarssi ka­jahti
ja RaiU ja Jukka läbtiyät yhdessä
pois, Umestyi Rolf Massinheimo^^ulkona
feadulla heidän vierelleen.
Haluaisin puhtia kadossasi kahden
ke^en ,hän sanoi Railille.
Raili hymähti.
- r - Tuskin meillä on mitään sellaista
sanottavaa, mitä Jukka ei' yhtä hyvin
voisi kuulla.
-— Siinä kuulitte, Jukka sanoi. -—
Antaa siis vain tiiUa, sillä meikäläisten
täytyy päästä ajoissa nukkumaan, että
herätään aamulla taas töihin.
Tölväisy oli liian kova Rolf Massin-heimon
sivistyksen ulkoktiörelle. Se
särkyi ja nuori keikari sähähti.
Painu sinä helvettiin.
•Näytti sUtä, että hän olisi ollut val­mis
tappelemaan välittämättä seurauk­sista,
jotka olisi voinut hyvin arvata
verratessaan hänen honteloa vartaloaan
raskaan työn ja urheilun jäntevöittä­män
Jukka 'Niemisen olemukseen. Mut­ta;
Jukka sanoi vain tyynesti:
r — Ensiksikään emme ainakaan mi­nun
tietääks^bple vle]^
neet sinunkauppo|a.^T^ise^si fyömie$ on f
jatkuvasti helvetissä niin. kauan kuin
taloudellinen valta on teikäläisten kasis­sa.
Ja kolmanneksi miiitin Jähtemise
ei riipu sinusta vaan Jl^lista.
Raili tarttui Jukkaa käsh^arteen.
— Tule, Jukka. Herra Massiqhei-mon
toivoina keskustelu jääköön toi­seksi
kerraksi, sillä hän. tuskm on nyt
sellaisessa mielentilassa, että hän kyke­nisi
sanomaan mitään erikoisen järke-vaa.
'Kun he kävelivät hiljaisina pitkin
kotikaupunginosaa kohti, Jukka sanoi:
— Olet sinä kumma tyttö. Noin vain
heitit menemään ties kuinka monta sa­taa
miljoonaa, dollarihymyt, Rivierat ja
sun muut.
— Se kaikki on vain maallista ja ka­toavaista.
Enkä minä tahdo joutua l a ­hoamaan
vanhan ja mädäntyy
na. Minä haluan kuulua voittoisaan tu­levaisuuteen,
työväenjiiokkaan. Sinun
rinnallasi. Se on kai sitä määrätietois­ta
rakkautta.
Raitiovaunu pyyhälsi katua heidän
ohitseen kirskuen ja kolisten. Kohdassa,
missä raitiotien linjan johtolangat muo­dostivat
ristikon, leimahti kirkas tulen-1
liekki.
1Se-cäf%iÄ; t a h d e i i l ^ ^^
ti^Mmiff'^n3^yaMÄ
TERVmmKSIÄ
ja vuodenvaikde^^
Liekki ilmestyy joulukuun 20 päivänä erikoisena joulii- j a uuden
vuoden nitinea:*ona, j a tässä juhlanumerossa julkaistaan y^ityisten,
järjestöjen Ja liikelaitosten tervehdyksiä. Jokainen haluaa tieivehtiä
ystäviään j a tuttaviaan tässä erikoisnumerossa. Yksityisen t e r v ^ -
dylasen alhaisin'hinta on 25 senttiä.
liäihettäkäämme siis omaisillemone, ystävill^emme ja tuttavillemme
j o u l u - j a uuden vuoden tervehdys!
Kaikki tervehdykset ja ilmoitnkset tulee olla lehtemme konttorfesa
viimeistään J O U L U K U U N 5^IVÄNi!k;
lOBRiUiJAN NIMI
PAIKKAKUNTA
KlRJOtTTAKÄÄ NIIMCET HYVtN iSl^y^STI
• \ . . " • , . . . . . . . l • , _ T". .
-
>
• -
. . . _ , •
-
Kun kärpäsestä . . ; E ^ A ^^
Jatkoa 1. siyu^
j^lelka, j)i§tivä^^ käymään s ^
käänsivät sen menemään ulapalle. Kun
näihin aikoihin ilmestyi näyttämöUfe
sangen voimakas sumu, sai vene kaikes­sa
rauhassa hukkua lasteineen päivineen
Suomenlahden syvyyteen.
— Nyt olisi voinut koko juttu päät-^
tyä — maltillisemman nimismiehen ol­lessa
saaressa — hänen suorittamiinsa
ensi tutkimuksiin, siten raastuvan an­tamiin
sakkoihin ja mahdollisiin van­keustuomioihinkin;
Mutta silloinen n i ­mismies
:taitiäen, joka hätiköivän käyt-täy
tymisenMl vuoksi myöhemmin joutui
jättämään "virkansa, ilmoittikin jo V i i ­puriin
asti "täällä puhjenneesta ilmika-pinasta'',
jota ti&ahduttamaan sieltä oli
jo kiireesti matkalla 30 poliisia.,
Muutamien '*Antinranuassa'^ istuvien
miesten hupimota kiinnittivät Hpnk*i-niemesta
tulleet laukaukset sekä kova
huuto. Ja uteliaisuuden Tdllitsemin^^
päättivät lähteä katsom^ian, miä. siel­lä
oli tapahtumassa.. Samaan aikaan
kun he saapuvat paikaHe olivat ffeoiyis-tojn
lentävän bomennu^unnan miehet
o i ^ ^ n e e s t . j ^ ^ ^ l t f ^ i »^
syylÖs|y^^^?j^rrf$ii%tx^^
m j ^ uleiiatöäte^a^ygu^
ka tiedusteli, mitä oli oikein tapsditur
nut? Heille ei annettu selittävää vas­tausta,
mutta sen sijaan alkoivatkin po­liisit
pidättää ketä vain eteen sattui.
Eräs heistä meni veneensä rakennus­puuhissa
työskentelevän, jo vanhempaa
ikäpolvea olevan, ukon luokse ilmeisessä
pidättämistarkoituksessa, jolloin eräs
saarelainen nuorukainen, Arppo Talsi,
meni väliin ja sanoi, että "tähän mie-heeii
ette koske". Hän on ainakin syy­tön
ja iisäksi sairas n^ies, jota ei nyt
kohdella aivan tuolla tavoin. . IKuuden
"lentävän" poliisin voiinalla lanniste­taan
kuitenUn nuorul^inen ja hoin. pa­riinkymmeneen
mieheen nousevaa "van-kijouMtoa"
läjb^detöän kuljettamaan
mismiehen asunnolle kaikkein uteliai
pien seuratessa yhä perässä. Virkara-suntonsa
ovella kohottaa nimismies pis­toolinsa,
kehoittaen -Uteliaita Suomen
tasavallan presidentin nimessä poistu­maan.
VakiJQukko hajaantuu.
I^imismies Laitisen hälyttämä apu­joukko,
SD poliisimiestä, saapuu.aamu­yöllä
Viipurista v^tion hinaajaraluksel-la
ja laskee maihin Mustaniemen; ran­nassa.
Se on poliisipäällikkö Mäkelän
komennossa, joka ihmettelee yllä lepää­vää
hiljaisuutta — vaikka saaressa pi­täisi
olla iJroikapina — komentaen kui­tenkin
miehensä kulkemaan ketjussa
kylän laitaan. Sid|akin E^yttää olevan
yhtä rauhallista, sillä v^am kukpn laulu
rikkoo varhaisajununäänettömyyi^^^ ja
poliisipäällikkö Mäkelä on ihmeissään.
Vasta nunismiehen virka-asunnolla
kohdataan ensininiäinen elollinen — ni?
mismies Laitinen itse, joka ylpeinä i l ­moittaa
tulijpilie, että "kapinahan" on- ^
kin jo kukistettu ja että siihen psaUistu-neet
makaavat parhailiaan tämän >*lat-tian
alla". Sen kuultuäzm |wliisipääl^
likkö suuttuu, koska hankin hti^^ '
heti asiaa paisujtietun t u r l ^^
seliä ja 30 poliisin kiireisen tuion yötä
myöten aina Viipurista asti siten muo-'
dostuneen aivan turhaksi toimenpiteek-
» T&nän kirjoittajaan
Mutta hmaaja-alus oli sittenkin tar. tuon kpahtiiman maOidollisimman tasa-peei^
saihan se viedlL seuisavana päivä- puolisesti, tahtomatta tehdä "ylistys-nä.
nimismiel^ suoraa päätä «vangituik-si
julistamat miehet Viipurin läämnvan
kiläan.^
TälUlä miehet — 12 tappelijaa —-
saivat istua -"tutiMtovankeudefssa" 7
viikkoa, eivätkä kaikki varmastikaan
S3g?llismä, koska koko juttu ppttyi lop­pujen
lopuksi *^fifty^fi%yn*' eli kum*
p&in osapuoli yapautettiin syytteestä
ja sai nahoissaan IcjUsi^^
vahvistaa totuuden ja ennustaa tule»
vaisuutta yhtä varma«;ti -kiiin j ^ r t ^ ?^
ikivanhat tuikutkin.
e ^ U S E N konserttipäivänsä aamuna
V J Peter Karadou repi sinfoniansa koU
mannen osan partituurin kappaleiksi fa
päätti peruuttaa konsertin.
Hän mainitsi asiasta kuin ohiraennea
impressaariolleen ja ^ainostajalleea
kun i ^ ä tulivat hänen luokseen aa'
miipäivällä. Nämä miehet tunsivat ne^
roa kohtaan vain liikemiesmielenkiia.
toa. Ja nyt he kauhukseen näkivät
nuotit lattialla kappaleiksi revittyinä.
— Mutta konsiertti! he huusivat yh.
teen ääneen. — Mitä me teemme?
M i s ^ "^iöä tiedän, mitä aiotte
tehdäl Sie on teidän asianne! kuuluisa»
viuluniekkaa vastasi välinpitämättömäsi
ti. Tiedän vain^ että minä en aio^soit-tä£
i tänä Utana andante appassionataa
ni, joka pn hupno!
— Ale-wder Hallin kaikki paikat on
loppUuimiyyty! impressaario valitti. —
Emme vot Piettää ylei|pä tuolla tavoin!
v^fun^^^thlivat
ta^iah m#idott<^
järeisin heidän eteensä jä jrupesi vihel­tämään
'Porsaita äidin oomme kaikki'.
SHIpin mplemmat miehet alistuivat. He
tiesivät, mitä tuo sävel merkitsi. He
olivat kerran vastoin taiteilijan tahtoa
pakottaneet hänet esiintymislavalle, ja
tämä olikin mennyt, mutta ei soittanut
muuta kuin 'Porsaita äidin oomme kaik­k
i ' kaikissa mahdollisissa äänilajeissa ja
muunnelmissa yleisön suureksi hämmäs­tykseksi.
—- Aurinko paistaa! viulutaituri sa­noi.
-^Luulen, että menen ulos aurin­gonpaisteeseen
soittamaan!
'Hän otti viulun kainaloonsa ja huo-lettÖPDQ^
sti. h^ molemmille kiu-snnhengilleen
jätti nämä tuskaisina
seisomaan huoneen lattialle. ^ ^ ^
.Heidän surunlapsensa käveli aurin­koista,
melkdn tyhjää katua. Sitten
oli. pitkällisen' öikeudenkännin aikana
kärsmyt. "Kapinaan" osallistuvien oi­keusavustaja
ajoi näet tarmokkaasti asi-
' aahsaj sillä vaikka hän ei kuulunut sa-iäkuljettajien
ystäS^^^ hän sanoi,
tahtoi hän k u i tÄ paljastaa yhteis-kutmgill^
3illpisiin poliiseihin pesityty-neitä
mätäpäiseltä, jotka aina Koiviston
kpmenhuskunhäh päällikköä Peltonie-nieä
niyöteh siittivät lahjoa asianajajaa
itse^ntiii, kun huomasivat,' että juttu
ei kallistukaan voitoksi. — Tällöin tuH
selville,^ttä pöliishikin, lähinnä Koivis­ton
kbmehnuskunhaii miesten käyttäy­tymisessä,
oli hiin p ^ ^
tä, että se j ö inoniäsa kohdin ylitti in-himiHisyydeh
alkeellisimmatkin rajat.
Kiiväivänaä heidän raakuudelleen oli,
että kiin eräskih pidätetyistä huusi lat­tian
Jdtk vfettä jatiponsa, jolu näistä
"lentävistä" äukÄisi hiukun ja hihkaisi
toverilleen: % u 6 k u Ä ^ «tö
saan korventaa tämän inidien".
-iäHa&en o!i Siis tarina; tästä >uruUi-sesta*
jkäpinasta"2ivuötta sitten, j ^
hermoi1wäh himisniiehen ansiosta sai
vähän liian sntirttiiUcpria
W u a " kumniank4ai> tyväN. M^'*^
jos juttu kaikesta huolimatta antaa joil­lekin
5ubjdtUivisttuden leiman, voinune
lohduttaa, että olemme ottaneet asian
e^e vain s^itaJden, kun "pirtuajat
näyttävät :^fieen tulevan äjankohtai-seksi.
••
taisi lihan JSpi? Onko vaace» o»»P*^