Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 18, 1957

              A L M A M A T T I L A :
Hänen
silmiensä
• h
MARKKULAN HILJAN kuolema
oli suuri tappio pienelle kuusi­vuotiaalle
Anna-Liisalle, Markkulan ai­noalle
lapselle. — Kuinkahan se tyttö
nyt tuleekaan loimeen, hän kun oli
niin kovasti kiintynyt äitiinsä ja kun
isäkin on sellainen jörrikkä, ei paljon
puhele lapselle, säälittelivät naapurit.
Markkula oli pieni, itsenäinen tila lä­hellä
Moision suurta kartanoa. Se oli
aikoinaan kuulunut Moision torpparei-hin,
mutta uuden vuokralain voimaan
astuttua oli se vapautunut itsenäiseksi
viljelmäksi. Pieni se oli pinta-alaltaan
vain noin kahdeksan hehtaaria ja siitä
oli noin puolet viljeltyä: Markkulan
pikku tilalla oli sentään elätetty kolme
lehmää ja hevonen. Ja hyvin siinä oli
pieni perhe toimeentullut. Markkulan
Hilja oli säästäväinen ja taitava kodin
hoitaja.. Oli ilo astua hänen eläessään
sen kynnyksen sisäpuolelle. Sieltä hui-vahti
vastaan raittiin ilman: ja puhtau-^
den tuoksu. Pieni Anna-Liisakin oli
siististi puettu kuin nukke. Ja Hilja it­se
liik|;ui puhdas, silitetty esiliina yllään
tuvan ja navetan välillä.
Markkulan pientila ulottui kauniin
Moision järven rantaan asti. Markku­lan
Heikillä oli kalanpyydyksensä pie­nessä
ranta-aitassa peltonsa alapuolella
järven^ reunassa. Moision järvi oli saa-ririkas,
iso järvi. Sen ympärillä laaje­nivat
Moision kartanon metsät ja vilje­lykset.
Järvi olikin kokonaan Moi^sion
kartanon omaisuutta, mutta oli Mark­kulan
Heikillä siinä kalastusoikeus sillä
ehdolla,. eUä. hän kesäisin teki kaksi
työpäivää kartanoon vuokirana tästä 6i-ieudestaan.
^ Kartanolla oli lukuisasti
kalastusvälineitä, sillä kartanon omista-^
ja agronoomi Ossian Falkenberg oli itse
innokas •'kalamies, joten hän kulutteli ^
kesäisin pitkät tuokiot kalaHpyyntiret-kiiiä.
' ;
Markkulan Hilja kävi usein miehensä
mukana laskemassa ja nostamassa rysiä
ja -verkkoja. Pieni Anna-Liisakin istui;
usein veneen pohjalla ja katseli hopean-:
hohtoisten. veden asukkaiden nousua
kalamiehen saaliiksi; Kun hän näki,
miten veneen pohjalla kalat heittelehti­vät
epätoivoisestiy kysyi hän siihen syy­tä
äidUtään. ÄiU selitU hänelle, että
kalat kuoUntuskissaan siten tempoile­vat.
Siitä alkaen ei Anna-Liisa enää
halunnut lähteä kalaretkelle vanhempi­ensa
kanssa. Hän jäi mieluimmin yk^
sinään kotiin. ÄitJ näki, miten herkkä-'
sieluinen lapsi hänen pieni Anna-Liisan- .
oli ja iloitsi salaisesti hänen hy-
^ t ä , lempeästä sydämestään. .
' ' Monta.<pitkää tuokiota Istui Anna-
U i s a äidin tuolin yieressä .pienellä jak-'
Jkaralla, kun äiti kutoi <äi kehräsi tuvas­sa^
Sellaisina^^hetkinä,lapsi oppi luke-'
iliisen^ ,?^^^^^f^!^ mdkein kuin. it-1
sestaa»;^^ &*nöitt^hlUtf W usein teki J
^dSiXketiL Itysymyksiä, <jotka «lykkäi^-;
dessaan Win hämmästyttivät äitiäl Sil- i'
•' ti' ' • * *•«, *•^•^r.•..» %
loin äiti myös istutti lapseensa kaiken
joka sitten myöhemmin jihuqäostui sel­viksi
käsitteiksi ja jojden voima kasvoi
kannattavaksi silloin, kun ympärillä
kaikki muu tuntui upottavalta. Sellaisi­na
hetkinä äidin Ja lapsen sielut kasvoi­vat
toisiinsa eroittamattomasti.
HilJa Markkula oli itsekin arka tun-nesielu,
jota elämän arki monasti haa­voitti
harmaudellaan. Erehdys oli ol­lut
hänen liittymisensä karkeaan, mel­kein
kovaluontoiseen Heikki Markku­laan.
Nuoruuden rakastettu oli toinen,
ei hän, joka mieheksi vanhempien tah­dosta
hänelle tuli. Kyllä Markkulan
Hilja hänet usein muisti. Kanniston
Maurin, köyhän renkipojan. Hän oli
päästänyt hänet vielä^erran aittaansa,
vaikka Heikki olikin jo tuonut hänelle
kihlansa. Mauri luuli Heikin olevan
kaukana tukinuitossa ja oli yöllä tullut
Hiljan aitan oven taakse. Hän oli ru­koillut,
etta saisi vielä kerran tulla sa­nomaan
;hyvästit rakastetulleen ennen-,^
kuin tämä tulee toisen omaksi. Houku­tus,
oli ollut JHan suuri, Hilja oli aukais­sut
oven. Ja Juuri, kun jVfauri aamu­puolella
yötä lähti ulos ovesta Hiljan
seisoessa aitan ovella, — silloin tiili
Helkki kiroten- noutuen. Pakoon
-Juoksi Mauri'Ja Hil|^ jäi kuulemaan
Heikki kiroten, j a . n Pakoon
ikeen ei Hilja ollut Mauria nähnyt. Pois
oli, poikaparka mennyt koko seudulta,
V jossia.faäh rakastettunsa menetti..
Heikin Hilja sfttert "otti, jonka kanssa
jo oli kihlautunut.- Vähitellen tottui
hän tämän juroon luonteeseen ja puhe-,
tapaan. Kun sitten Anna-Liisa syntyi,
muuttui äidin elämä sisältörikkaam-maksi
ja viihtyisämmäksi. Anna-Liisa'
oli äitinsä ilmetty kuva. Sinisine, suu­rine
silmineen ja enkelikiharoineen hän
oli viehättävä. Ja hänen luonteeseensa,
joka jo pilkahti esille lapsen toiminnas­sa,
oli varmaan koottuna kaikkien edel­listen
sukupolvien lempeys ja Jjyvyys.
Mutta liian herkkä hän on kovan maail­man,
pideltäväksi, ajatteli äiti joskus
. huolen varjon viivähtäessä hänen otsal­laan.
Isä ei ollenkaan ymmärtänyt hem-peätuontoista
lastaan. Hän leunasi it-sepäisyydekäi
sen, ettei Anna-Liisaa
enää saatu kalaretkille, sekä sen, että
hän lehmiä laitumelle ajaessaan ei voi­nut
lyödä piiskalla niitä, vaikka ne men­nessään
poikkesivatkin tien sivussa ole­vaan
suviviljapeltoon; ja perunamaa­han.
Hän vaan Juoksi lehmäin taakse
Ja tjrönsi niitä menemään, tai houkutte­l
i leivänpalasella pois pellosta. Isä sen
nähdessään sieppasi Joskus Anna-Liigän
>ädessä olleen vitsan Ja antoi hänelle
,siitä.muutamia, äkäisiä lyöntejä. Itkien
duoksi-Anna-Liisa silloin äidin turviin,
Joka ymmärsi lapsen hädän ja riensi"
lohduttemaan.' Heikki Markkula oli
lapselleen, tyly, sen huomasivat myös
lähimmäiset naapuriL Kerrottiinpa et­tei
Markkulan. Heikki ainoastaan tyt-töään
lyönyt vaan' että, vaimokin sai
tuntea hänen kuritustansa ruuniiissa^.
Markkplan.lahi|i i m oli Hakamaa.
Sieltä oli slta!hiihua levite^^^^ ettei se
Hilja vanhakst el^ Markkulan Heikin
kanssa. Niin on hento Ja arka kuin
kukka nurmella. A'äärään paikkaan on
se ihmisparka joutunut, joutiiessaah
3Iarkku]an Heikille.
Eivätkä ne naapurien ennustelut
tainneet vallan tyhjiä ollakaan^ Hilja
rupesi varhain sairastelemaan, valitti
väsymistä ja päänkipua. Tämän tästä
kääntyi hän vuoteeseen joksikin päiväk­si,
nousi taas kuullessaan mieheltään
'laiskan? nimen ja yritti voimiensa mu­kaan
tehdä askareitaan. Lopulta hän
tuupertui vuoteeseen kokonaan. Heik-
\ k i kuljetti hänet lääkärille. Tämä i l ­moitti
Hilja Majkkulalla olevan vai­kean
sydänvian^ joka ennen pitlää veisi
hänet hautaan. Tieto teki äidin mur­heelliseksi
ajatellessaan Anna-.Liisaa.
Lapsi jää silloin orvoksi, kun hän me­nettää
minut, äiti ajatteli
Markkulan Hilja ei enää noussut
vuoteesta; Suru lapsen kohtalosta hä­nen
kuoltuaan heikensi muutenkin heik-koa
sydäntä ja joudutti kuoienian lähe­nemistä.
Hän koetti sairasvuoteellaan
. vaikuttaa mieheensä Ja p3Vsi häntä
^ huolehtimaan Anna-Liisasta. Mies istui
vaieten vaimonsa vuoteen ääressä. Hä­nelle
alkoi nyt vasta selvitä totuudek­si
se, että Hilja on ehkä pian jättävä
hänet ja Anna-Liisan kahden. Oma­tunto
syytti aviomiestä monesta syystä.
Hän oli ollut sydämetön ja kova vai­molleen.
Oliko hänellä ollut siihen to­dellista
syytä, siitä hän vieläkin oli epä­tietoinen.
Mutta^nyt hänestä tuntui,
että hän tahtoisi nyt olla vaimolleen
toisenlainen, jos Hilja vielä paranisi ja
jäisi elämään. Hyvä yaimo oli Hilja
ollut, sen Markkulan Heikki aina itsel­leen
myönsi. Se^kevätaamullinen näke­misensä
vain silloin, kun hän jo oli kih­lannut
Hiljan omakseen, löi kohta hänet
paatumuksen tilaan ja sitä on sitten Jat­kunut
kaikki nämä vuodet, jotka hän
on ollut Hiljan kanssa naimisissa. Jospa
hän vaan olisi voinut uskoa todeksi H i l ­jan
vakuuttelut, ettei lapsi ole sen Kau-niston
Mauriii, niin kaiken muun hän
olisi aikoja sitten voinut unhoittaa. Ty­tön
muodostakaan ei pääse selville; ku­ka
on isä, sillä lapsi on ilmetty äitinsä,
suloinen ja kaunis.
Heikki väänteli levottomana itseään
Hiljan vuoteen vieressä istuessaan. Ky­syisikö
hän nyt vielä Hiljalta asiaa.
Mutta ei hän henno vaivata sairasta,
hänellä on muutenl^in tuskaa, Jos vaik­ka
sitten vielä lisäisin hänen levotto­muuttaan.
Helkki meni navettaan ruok­kimaan
lehmiä. Ei hän ollut ottanut
ketään naista avuksi Hiljan sairauden
aikana, itse hän hoiteli taloutta Ja kar­jaa
ja palveli sairasta vaimoaan. Hän
kävi Hiljaa kohtaan päivä päivältä sitä
hellemmäksi, mitä varmemmaksi hä­nelle
tuli ;Hiljan poismeno. Anna-Lii­salle
hän vaan ei voinut olla hyvä. Lu-m
vatUmasti. pyrki h a o ^
ehkä Kanniston Älauön
Mutta sitten joutui Heaii L i
maan äidin Ja tytön V ä l i s e n k ö
Heikk, palasi juuri n a v e t a T^
hein-a antamasta ja py^tvi Z Z
kuullessaan äidin k e s k u s t e l e j j^
Liisan kanssa. Hänen korviinsa^
tautuivat sanat, "sinun isäsi» ja
rätti hänessä-uteliaisuuden, joka sai IÖ.
net painamaan korvansa oven tskt^
- Sinä et ehkä vielä ymmärrvS
sinulle nyt sanon, mutta kun.tifletran
hemmaksi, sitten kyUä ymmärrät,
äiti tarkoitti sinulle ptihuessaan. - kuule
siis nyt, pikJiu tyttöni. Isäsi on anuBe-tyly
sen vuoksi, että hän luulee j i ,
kun: toisen olevan sinun isäsi.. Ä i ^
oli kerran-hyvin, hyvin rakas yltävä.
Hän tuli äidille sanomaan-hyvästi en.
neukuin äiti tuli tänne isäsi kotiin.
tisi aukaisi- hänelle oven ja antoi, ia-nen
hetken viipyä luonansa. Sntä syys-:
tä isäsi vihaa meitä molempia, sinuakin,
joka olet syytön. Se vierassetä.oliäi-dillesi
oikein hyvä ja äidin oli häntihy.
vin ikävä.- Mutta sinun oma isäsi on tä-.
mä; jota isäksesi olet aina lapsen oikeu-t
della kutsunut. Ole' hänelle, aina kuuli,
ainen lapsi ja^anna hänelle anteeksi; ies
- hän sinulle joskus on liian kova. .
Heikin sydän löi. levottomastiVkuul.
lessaan äidin ja tytön välisen-keskuste­lun.
Raskas syytösten taakka lankd
hänen päällensä sinä hetkenä, Jona-hä.
nelle selvisi se asia7 että Anna-Liisa oli^
sittenkin hänen, eikä Kauniston Maurini
lapsi. Nyt tunsi hän, että hänen tayhy
painua Hiljan eteen ariteeksipjryröiöin
ja tehdä se heti kohta, ennenkufii s^ ön
myöhäistä. :
Heikki laski lehmän juomaämpam
kolahtaen kuistille ilmaisten sitäitäi
vassa olijoille olevansa tulossa''si^e?
Hilja loi vuoteesta häneen tutkiÄ^^ai;^
seen. "(Hän ehkä saattoi epäillä HS^^
kuulleen hänen ja Anna-Liisan va&ea
keskustelun. — Mene nyi:, Änna-Liisa,"
vähän Hakamaan lasten kans^ leiEi*
mään. SinuUa on ikävä oUä^airiasislt-i
lä, puheli Heikki, tytölle. ääneilE;:ioiii
sai Hiljan hämmästymään; sen'lai)i^^
myyttä ja hyväilevää^sä.yyä! Lapsi
sek^:n tunsi, että isä oli nythänell?^y-vä,
parempi kuin pitkään.aikaan._pän
solmi huivin iJäähänsä ja katsoi;^^
— Mene nyt^-lapsi. Ikävähän" anua
on aina olla äidin vieressä, kehoitti.i;^:,
kin. , . //.
— En minä ole kauan, lupäsijapsii.v,
lahtaen kevyin askelin ulos ovesta.
Ulkona ^ paistoi keväinen ^uri^ .
Lmtujen laulukuoro soi valtavana piha-.
puiden latvoissa ja ilman kuultavassa,
sinessä. Kuin keveäsiipinen. perhonen,
kiiti Hinatukkäinen tyttönen pienii*
NYT SAATAVANA KIRJAKAUPASTAMME
SUURI
iÄÄKÄRIKIRJA
Kirjallisuutemme suurimpiin teoksiin kuuluu . 4 5 suomalaisen^Mr-.,
kärm yhceiscyön tuiökseiia syntynyt "SUURI lAÄKÄRIKIRJA .
jonka päätoimittajana on dosentti Niilo Säksela.sanä esitehän::
1,10? sivulla j a 900 kuvalla koto Ä lääfeetieteellinen tietomä&rä.JoKa^
tällä hetkellä on Suomen lääkärikunnan' ensirivin miesten tutki­musten
tuloksena saavutettavaa. " -~
Teoksen toimittaja-kirjan esipuheessa sanoo: ^ v ' ' '
"Nyt ilmestyvän SUUREN LÄÄKÄRIKIRJAN tekijöitten harrfs^
toivomus on, että se todella kykenisi'a:u«tamaari luHJOitään tautien
merkityksen ja luonteen samoin kuin nUden .ehkäisyn, ja n^öon
ymmärtämisessä ja täten osaltaan täyttäisi tehtävänsä nykyausai-,,
sessa yleistajuisen lääketieteen valistustyössä.*-' "
' - A i
ja 90(1 kuvaa. HIN.TA SDD ..«.:..-.a-..iut:,^. v
Teos Hakemistoineen käsiUää IIJUI sivua
, T I L A T K I A A O S O I T T M ^ L L A ; . .i - i
vMtKHffitisiiiiimrm