1937-10-16-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
(Jatkoa), . J^oitteleyaan luistinhihnaaii, eikä vas- Huomenna, haiv sanoi t y y t y ^ i - Jf^^^JJ^.- Eljen. jatkoi luottamuksel- - - vien teidät hiihtd^fihääxi Lqne ^^^^^ti: Siellä teekutsuissa nävtif Hi Jlountainille! _ ^ IJilen ravisti päataan/— En,juuri cjaa hiihtää, hän sanoL, Ja- p e ^ ä ^ lukkuloita — kaikkia^korkeita paik- Opettelin hiihtämään voittaak-ä pelkoni. Olisitte vain .pettynyt 5iiiiuuD,kun näkisitte, miten huonos-teekutsuissa näytit niin ylimieliseltä kuin et olisi pitänyt meiltä muita edes ihmisinä. Ja silloin ajaUelin, miten huvittavaa olisi, jos saisin sinut hieman ihastumaan itseeni! Ted nauroi huolitdJun iloisesti. — sinne. Viime viikolla lupasin eräille, han tulla mukaasi katsejemaan. toisille, ihmisiUe, joita halveksit, kos- — No, tulehan sitten! Ted virk-ka he ovat maalareita, kirjailijoita ja koi. > muita mielettömiä, lupasin lähteä hei- Hän vaihtoi majassa ylleen hiihto-dän seurassaan Lone Mountainille. puvun, ja yhdessä he kiipesivät p*it- Asken aioin lähteä kanssasi, mutta kää rinnettä ylös. Kun he pääsiyät nyt —- jos menen, menen heidän seu- huipulle, he näkivät, että joku istui rassaan! — Ellen, tapaan sinut siellä. Opiijstuit erinomaisesti aikomuksis- Mutta tyttö ei kuunnellut häntä. häa sanoi. Tunnen itseni to- Hän kiiruhti nopein askelin majaa rsielläon kaksi mäkeä, Ted v i r k - -della naurettavaksi! Kaikki nuo kohden. Ted lähti hänen'jälkeensä, |oi. T o i n e n o n hyvin loiva, eikä s i i - " typeryydet, joita latelin kirjailijat- mutta kääntyi muutaman äskeleeA la ole minkäänlaista hyppyriä.; L a s - iemme siitä. Lupaattehan tullaa E l - Tyttö lupasi. He luistelivat kau-iajattelematta aikaa,-ja keskuste- Ivat kaikesta, mitä mieleeii juolahti, yrittäen hämärässä saada selvää nii-iivittavista sekä vakavista asioista, ilerkillinen yhteenkuiiltlyai^uuden-luiuie lähensi heitä toisiinsa, • n i in että heistä tuntui kuin. he; ohsivat olleet jo kauan ystäviä.; - Kerran he joutuivat järveji toiseen päähän kauas muista ; luistelijoista. He pysähtyivät rannalle: suuren lumisen p u u n varjoon. ^ . ;;; -Kello on jo paljon y l i yhdeksän, Ellen, T e d sanoi p e h m e ä s t i . : ja den ilmeestä, huvittavaa! Minusta Tietenkin se oli oli suuren- Hiiiie o n tapahtunut,; Olen tunut teihin! Siksi tämä ei ojiisi vain muutamia minuutteja sitten? suudelma kuutamossa — kähdenkes-kmkauniin tytön kanssa.— Hän odotti henkeään pidättäen^ Seuraavassa silmänräpäyksessä^^ hän tajusi tytön astuneen askeleen ^häntä. kohti. Hänen käsivartensa kiertyivät tytön ympärille ja hän- veti tämän täristä, .ja se, mitä sanoin näytelmäs- astuttuaan. Vihaisena häh meni au-täsi, Ellen Frances Harlow, oli todel- tonsa luo. Tulisuutta! Naurettavaa lakin huvittavaa. turhamaisuutta! ^^llenkin nauroi, mutta hänen sil- oliyat samanlaisia! Hän o l i sittenkin mänsä tarkastelivat Tedin kasvoja ollut oikeassa heihin nähden. Ellen ei ollut sen parempi kuin muutkaan, mutta hulluinta oli, että Ted oli todella rakastunut häneen! Ja hän tiesi, että menisi huomenna Lone Mountainille vain sen takia; ett?, heikosti toivoi tapaavansa Ellenin s i e l l ä . .. Kylmä, talvinen aurinko oli jo lasr^ kemassa,kun Ted Folsom saapui vuorelle. Eräs oikukas asiakas, joka alusta alkaen oli aikonut tehdä^vuoden ilmoitussopimuksen erääseen ;hänen lehteensä, mutta halusi; tuUa suoslu-ladun vieressä oleyailla? pehkiU^ tuja oli hento, rusp^Uniäiriea Hänellä; oli 3dla«n; p ^ hiihtopuku,jossa|^i >^levi!^K;V^^ vyö. Hänen vierellään oli pyst suksipari penkkiin j nojaten. • I Puna lehahti hänen poskilleen, k im hänen silmänsä kohtasivat Tedin Kaikki kirjailijat hämmästyneen katseen. — r i H e i p ä hei! hän sanoi. .moista, ettet halunnut nähdä kappalettani. Siitä on pidetty aivan liian melua turhaan — —. Hän vai- Olet kovin myöhäinen. J^Iarjorie ja toiset ovat jo menneet kotiin! ^ En tullutkaan tapaamaan Mar-jorieta, Ted vastasi.—^ Minä . . .Hän keni äkkiä, sillä Ted oli suoristautunut ja kahvikoj usta loistava valo valaisi hänen kasvonsa. Ellen kumartui nopeasti eteenpäin. — Ted, ei kai se, että olen sattunut kirjoittanlaan näytelmän, tee minua yhtään erilaiseksi mielestäsi kuin olin äsken, — nielaisi sanansa riemastuksissaan tullessaan ajatellee^ksi, että tyttö oli odottanut häntä. — Miksi jäit tänne toisten jälkeen? Tyttö hjmiyili viileästi. — Hyvin monet jäivät tänne. Ravintolassa on tanssiaiset. ;— Oh, ymmärrän; Ted mutisi. Ja Tunsin teidät, heti paikalla! P h i l touhusi puristaen Ellenin kättä. Olin. kappaleenne ensi-illassa, sevoH nyt hän viimeinkin huomasi esitellä täukslsiihen^'oK5utt^t'^^ Se riistää sinut pois ulottiivil- k^oko hänen päivänsä., tahi, Ted vastasi katkonaisesti. — Phil Scott, punaposkinen nuori Äsken — tuolla puitten alla — en- inies,. jonka seurassa hän joskus oli nenkuin tiesin, kuka olet, luulin, tehnyt hiihtoretkiä, tuli häntä :vas^ että saisin sinut kokonaan omakseni, taan tiellä ja ilmoitti, että hiihtäjät olivat jo lähteneet takaisiin kaupunkiin, — I Oliko sisareni Marjorie myös suurenmoinen: Nauravat, hälisevät ihmiset-yllätti-rat heidät. Hätkähtäen; he pomiab-' Pystyyn itivät erilleen hieman, hämillään. - Hyvänen aika,.. Ellen! Ellen Hariow! Onko s& mahd(:^lista;i— anäkö se todella olet? eräs-lilirftsi-jöistä huusi. Nyt -— nyt tiedän, etten saisi kuin pienimmän osan sinusta —^ ja sitä en voisi sietää!. Tyttö ponnahti äkkiä kiivaasti täällä seurueineen? Ted kysyin. Hänen entinen hiihtokaverinsa Sinä siis luul^t^ että tuo suu- nyökkäsi.. delma ja kaikki, mitä sanoiny olivat — Marjorie,oli, raivoissaan sinuUel. väin pienintä osaa minusta! hän huudahti ' suuttumuksesta tukahtuvalla äänelläi — Jos sinä arvostelet asioita siUä'tavoin, oli hauskaa . . ., — E l l ^ % odota! Olet käsittänyt Ellen hymyili hänelle hieman epävarmasti. Seurasi hetken kiusallinen hiljaisuus. Ted potki punaisena l u n ta. Philin hurmaantunut hymy hälveni hänen alkaessaanriajutä olevansa hieman ^liikaa näyttämöllä. Hän mutisi vaivaantuneena jotakin siihen suuntaan, että oli ollut-hauskaa saada hän Jlmpitti^r^ Hän oli tuonut, rh^ tutustua Miss Harlowiin, mutta että mi^iä katsomiaan, miten sinä \'Qit^t, hänellä valitettavasti oli jo kiire. Ja m^uut hypyissä, ja sitten heidän .tä nopeasti kumarrellen hän kääntyi ja palata;näkemättä mitä^I; — Palasiyatkp kaikki.kaupuiMtiin?; Kp.k0 lauma. Mptta, kuulehapj - Mutta, Ellen, mitä täraärpiei:kit-see? toinen nauror. . . ^ - Hätt harjoittdee,,näyte;ir^3änsä :Varten! ;,• - Ellen, menemme..meille;,.juhlii n jälkeenpäin!^ Tule-sinäfem "kv.uMtikvlta,olen,muutiiit ktuohänSt mukanasi' ^ ^ ti.V Ikäänkuin.se:seikka, että omaan tässä kylnoässa^tuul Viimein he luistelivat pois nauraen jonkm^^^^ Ted, joka,oli kääntynj^palat^^ meluten. Sanaakaan säiiomatta nut; vastenmieliseksi! Hän kääntyi seen autoonsa,.eparoi.hetki^m.: niinut-väärin-... — Eiy en käsittänyt väärin! tyttö et.kai aio, kääntyä takaisin^laske-^ o i k ^M kiivaasti. Heti paikalla^kun matta edes yhtä kertaa mäk^? Etr ses-, kai,>tybiän,vuoksi ole. ajanut tä^^ Ted ohjasi Ellenin penl^ijile.ja;^^^^ kpyaasti työntäen syrjään mie^ soittaa hänen luistiniiaan. Ell^n den. — Menen,ko,tiin. • • «murahti hieman epävarmasti*; -Ted, aioin juuri kertoa sinulle, he tulivat! : Jfdkiinnitti kaiken huomionsahis^ — Mutta huominen hiihteretki! Si-häbän lupasit,! - — En. tiedä. Mahdollisesti. menen, Lähdetkö kanssani, Phil? — Olen laskenut mäkeä kpko. päir; van, toinen vastasi alistuvaisesti., Ja, jalkani ovat aivan turtuneet. Kävcn lenkin polvet koukussa. Mutta vqin-fonen p e t t ä n y t , luvannut l e i p p — ? ^ ^ P U t k i n k i v e n , luvannut. M^ i n ' P^konnun, m u t t a silti.;, r y y s y p e t ^ v a t pöIyisUlä kaduilla: • Edessä on .synkjg^tul^ii^aif ~ ei tulevalisuu^,^ y?Uinita!h iestä ^"'^^ toivolori, l ^ p j ^ , , k g fe . W kopeloi laukuaan; 1^ .'^nen takaisinpaluupilettiiis^^ e^^^^ ^ ^ a n . . Kummallista, että:^häp:^sen^ ^ ostanut edestakälsql^^iiilean^ _ a oh aikaisemmin- vakaasti jäädä olemaan synnym- ^il^hän käsitti,^ettei tääipÄ^ ; ^ e n kotinsa-eikä häneilä.o|. ^ ; ^ a mitään. sänah^l^;;Äiv ia pysyi vieraanä^HJSidlä J ^ o n sittenkin kneni^ikKaii^ ^iimmallistä, kuiiikk^^^ Ä ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ jo^^-a»to pysähtyi-tmsähtääii^^ - ^nhan, ajai^syömän talo- • % n . . . , ::;;;,:;;:;;:::>>;^ Kiivässa Mi Tdimanov, 11 -vuotms mmmhmelapsi^saa^Ukkaat sm-siönösöituksef, soitettuaan ''Beetkc^ mäsittävissä lasten musiikhkitpat-luissa. Nuori Täm Jankan osaa uudessa neuvositofHmssä "Beethoven Concerto". Ämerikalai^ set ntusiikfcimiek6t^(wat antaneet tettävät läummpimaim tiHtik^ kiiruhti rinnettä alas. — Tuollaista kai sinulle sattuu vähän väliä, Ted mutisi. Kohtaat kaikkialla innokkaita ihailijoita! Se on'varmaan miellyttävää. Ellen ei vastannut; H ^ istui ^ i - van hiljaisena tarkastellen urheilu-kenkiensä kärkiä. Hän näytti niin pieneltä ja avuttomajlta, että Ted sai työntää kätensä taskuun voidakseen olla sieppaamatta häntä syliinsä., Tuntien äkkinäistä liikunnontar-vetta Ted alkoi kiinnittää suksia jalkoihinsa. EJlen kohotti nopeasti katseensa; — Aiotko laskea tuosta hirvittä-västä piitouksesta? hän kysyi pelosta laajentunein silmin. Ted nyökkäsi. — Olisihan typerää kiivetä huipulle laskemjaitta kertaakaan alas,, han v a s t a s i ,— Mutta saatan sinut kyllä ensin alas tietä pitkin, jos haluat? Ellen silmäili häntä, arvosteleva^!. — tuulet siis, että j)elkään laskea? h'äakvsyi. — Sanoithanettä pelkäät kaikkia korkeita paikkoja, Ted muistutti.. Tyttö tuijotti inietteliäänä kimal-tdeVaa, valkeata latua, r — Näytelmäni ei ole kaiken-huippu, hän sanoi epäjohdonmukaisesti. Kukaan ei tiedä, miksi sillä sattui olemaan menestystä. On mahdollista,; etteii koskaan onnistu kirjoittamaan toista yhiä hyvää. Hän>kääntyi katsontaan Tediä levollisesti silmiin. Jollen pysty, ön minun syöksyttävä alas siltä pieneltä kukkulalta, jonne olen oniiistunUt kiipeämään, alas ainaiseen tiiiphdtikseen I; Luuletko, että pelV kään-sitäkin? * IJatktnxl i3s lm im
Object Description
Rating | |
Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 16, 1937 |
Language | fi |
Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
Publisher | Vapaus Pub. Co |
Date | 1937-10-16 |
Type | application/pdf |
Format | text |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Liekki371016 |
Description
Title | 1937-10-16-05 |
OCR text | (Jatkoa), . J^oitteleyaan luistinhihnaaii, eikä vas- Huomenna, haiv sanoi t y y t y ^ i - Jf^^^JJ^.- Eljen. jatkoi luottamuksel- - - vien teidät hiihtd^fihääxi Lqne ^^^^^ti: Siellä teekutsuissa nävtif Hi Jlountainille! _ ^ IJilen ravisti päataan/— En,juuri cjaa hiihtää, hän sanoL, Ja- p e ^ ä ^ lukkuloita — kaikkia^korkeita paik- Opettelin hiihtämään voittaak-ä pelkoni. Olisitte vain .pettynyt 5iiiiuuD,kun näkisitte, miten huonos-teekutsuissa näytit niin ylimieliseltä kuin et olisi pitänyt meiltä muita edes ihmisinä. Ja silloin ajaUelin, miten huvittavaa olisi, jos saisin sinut hieman ihastumaan itseeni! Ted nauroi huolitdJun iloisesti. — sinne. Viime viikolla lupasin eräille, han tulla mukaasi katsejemaan. toisille, ihmisiUe, joita halveksit, kos- — No, tulehan sitten! Ted virk-ka he ovat maalareita, kirjailijoita ja koi. > muita mielettömiä, lupasin lähteä hei- Hän vaihtoi majassa ylleen hiihto-dän seurassaan Lone Mountainille. puvun, ja yhdessä he kiipesivät p*it- Asken aioin lähteä kanssasi, mutta kää rinnettä ylös. Kun he pääsiyät nyt —- jos menen, menen heidän seu- huipulle, he näkivät, että joku istui rassaan! — Ellen, tapaan sinut siellä. Opiijstuit erinomaisesti aikomuksis- Mutta tyttö ei kuunnellut häntä. häa sanoi. Tunnen itseni to- Hän kiiruhti nopein askelin majaa rsielläon kaksi mäkeä, Ted v i r k - -della naurettavaksi! Kaikki nuo kohden. Ted lähti hänen'jälkeensä, |oi. T o i n e n o n hyvin loiva, eikä s i i - " typeryydet, joita latelin kirjailijat- mutta kääntyi muutaman äskeleeA la ole minkäänlaista hyppyriä.; L a s - iemme siitä. Lupaattehan tullaa E l - Tyttö lupasi. He luistelivat kau-iajattelematta aikaa,-ja keskuste- Ivat kaikesta, mitä mieleeii juolahti, yrittäen hämärässä saada selvää nii-iivittavista sekä vakavista asioista, ilerkillinen yhteenkuiiltlyai^uuden-luiuie lähensi heitä toisiinsa, • n i in että heistä tuntui kuin. he; ohsivat olleet jo kauan ystäviä.; - Kerran he joutuivat järveji toiseen päähän kauas muista ; luistelijoista. He pysähtyivät rannalle: suuren lumisen p u u n varjoon. ^ . ;;; -Kello on jo paljon y l i yhdeksän, Ellen, T e d sanoi p e h m e ä s t i . : ja den ilmeestä, huvittavaa! Minusta Tietenkin se oli oli suuren- Hiiiie o n tapahtunut,; Olen tunut teihin! Siksi tämä ei ojiisi vain muutamia minuutteja sitten? suudelma kuutamossa — kähdenkes-kmkauniin tytön kanssa.— Hän odotti henkeään pidättäen^ Seuraavassa silmänräpäyksessä^^ hän tajusi tytön astuneen askeleen ^häntä. kohti. Hänen käsivartensa kiertyivät tytön ympärille ja hän- veti tämän täristä, .ja se, mitä sanoin näytelmäs- astuttuaan. Vihaisena häh meni au-täsi, Ellen Frances Harlow, oli todel- tonsa luo. Tulisuutta! Naurettavaa lakin huvittavaa. turhamaisuutta! ^^llenkin nauroi, mutta hänen sil- oliyat samanlaisia! Hän o l i sittenkin mänsä tarkastelivat Tedin kasvoja ollut oikeassa heihin nähden. Ellen ei ollut sen parempi kuin muutkaan, mutta hulluinta oli, että Ted oli todella rakastunut häneen! Ja hän tiesi, että menisi huomenna Lone Mountainille vain sen takia; ett?, heikosti toivoi tapaavansa Ellenin s i e l l ä . .. Kylmä, talvinen aurinko oli jo lasr^ kemassa,kun Ted Folsom saapui vuorelle. Eräs oikukas asiakas, joka alusta alkaen oli aikonut tehdä^vuoden ilmoitussopimuksen erääseen ;hänen lehteensä, mutta halusi; tuUa suoslu-ladun vieressä oleyailla? pehkiU^ tuja oli hento, rusp^Uniäiriea Hänellä; oli 3dla«n; p ^ hiihtopuku,jossa|^i >^levi!^K;V^^ vyö. Hänen vierellään oli pyst suksipari penkkiin j nojaten. • I Puna lehahti hänen poskilleen, k im hänen silmänsä kohtasivat Tedin Kaikki kirjailijat hämmästyneen katseen. — r i H e i p ä hei! hän sanoi. .moista, ettet halunnut nähdä kappalettani. Siitä on pidetty aivan liian melua turhaan — —. Hän vai- Olet kovin myöhäinen. J^Iarjorie ja toiset ovat jo menneet kotiin! ^ En tullutkaan tapaamaan Mar-jorieta, Ted vastasi.—^ Minä . . .Hän keni äkkiä, sillä Ted oli suoristautunut ja kahvikoj usta loistava valo valaisi hänen kasvonsa. Ellen kumartui nopeasti eteenpäin. — Ted, ei kai se, että olen sattunut kirjoittanlaan näytelmän, tee minua yhtään erilaiseksi mielestäsi kuin olin äsken, — nielaisi sanansa riemastuksissaan tullessaan ajatellee^ksi, että tyttö oli odottanut häntä. — Miksi jäit tänne toisten jälkeen? Tyttö hjmiyili viileästi. — Hyvin monet jäivät tänne. Ravintolassa on tanssiaiset. ;— Oh, ymmärrän; Ted mutisi. Ja Tunsin teidät, heti paikalla! P h i l touhusi puristaen Ellenin kättä. Olin. kappaleenne ensi-illassa, sevoH nyt hän viimeinkin huomasi esitellä täukslsiihen^'oK5utt^t'^^ Se riistää sinut pois ulottiivil- k^oko hänen päivänsä., tahi, Ted vastasi katkonaisesti. — Phil Scott, punaposkinen nuori Äsken — tuolla puitten alla — en- inies,. jonka seurassa hän joskus oli nenkuin tiesin, kuka olet, luulin, tehnyt hiihtoretkiä, tuli häntä :vas^ että saisin sinut kokonaan omakseni, taan tiellä ja ilmoitti, että hiihtäjät olivat jo lähteneet takaisiin kaupunkiin, — I Oliko sisareni Marjorie myös suurenmoinen: Nauravat, hälisevät ihmiset-yllätti-rat heidät. Hätkähtäen; he pomiab-' Pystyyn itivät erilleen hieman, hämillään. - Hyvänen aika,.. Ellen! Ellen Hariow! Onko s& mahd(:^lista;i— anäkö se todella olet? eräs-lilirftsi-jöistä huusi. Nyt -— nyt tiedän, etten saisi kuin pienimmän osan sinusta —^ ja sitä en voisi sietää!. Tyttö ponnahti äkkiä kiivaasti täällä seurueineen? Ted kysyin. Hänen entinen hiihtokaverinsa Sinä siis luul^t^ että tuo suu- nyökkäsi.. delma ja kaikki, mitä sanoiny olivat — Marjorie,oli, raivoissaan sinuUel. väin pienintä osaa minusta! hän huudahti ' suuttumuksesta tukahtuvalla äänelläi — Jos sinä arvostelet asioita siUä'tavoin, oli hauskaa . . ., — E l l ^ % odota! Olet käsittänyt Ellen hymyili hänelle hieman epävarmasti. Seurasi hetken kiusallinen hiljaisuus. Ted potki punaisena l u n ta. Philin hurmaantunut hymy hälveni hänen alkaessaanriajutä olevansa hieman ^liikaa näyttämöllä. Hän mutisi vaivaantuneena jotakin siihen suuntaan, että oli ollut-hauskaa saada hän Jlmpitti^r^ Hän oli tuonut, rh^ tutustua Miss Harlowiin, mutta että mi^iä katsomiaan, miten sinä \'Qit^t, hänellä valitettavasti oli jo kiire. Ja m^uut hypyissä, ja sitten heidän .tä nopeasti kumarrellen hän kääntyi ja palata;näkemättä mitä^I; — Palasiyatkp kaikki.kaupuiMtiin?; Kp.k0 lauma. Mptta, kuulehapj - Mutta, Ellen, mitä täraärpiei:kit-see? toinen nauror. . . ^ - Hätt harjoittdee,,näyte;ir^3änsä :Varten! ;,• - Ellen, menemme..meille;,.juhlii n jälkeenpäin!^ Tule-sinäfem "kv.uMtikvlta,olen,muutiiit ktuohänSt mukanasi' ^ ^ ti.V Ikäänkuin.se:seikka, että omaan tässä kylnoässa^tuul Viimein he luistelivat pois nauraen jonkm^^^^ Ted, joka,oli kääntynj^palat^^ meluten. Sanaakaan säiiomatta nut; vastenmieliseksi! Hän kääntyi seen autoonsa,.eparoi.hetki^m.: niinut-väärin-... — Eiy en käsittänyt väärin! tyttö et.kai aio, kääntyä takaisin^laske-^ o i k ^M kiivaasti. Heti paikalla^kun matta edes yhtä kertaa mäk^? Etr ses-, kai,>tybiän,vuoksi ole. ajanut tä^^ Ted ohjasi Ellenin penl^ijile.ja;^^^^ kpyaasti työntäen syrjään mie^ soittaa hänen luistiniiaan. Ell^n den. — Menen,ko,tiin. • • «murahti hieman epävarmasti*; -Ted, aioin juuri kertoa sinulle, he tulivat! : Jfdkiinnitti kaiken huomionsahis^ — Mutta huominen hiihteretki! Si-häbän lupasit,! - — En. tiedä. Mahdollisesti. menen, Lähdetkö kanssani, Phil? — Olen laskenut mäkeä kpko. päir; van, toinen vastasi alistuvaisesti., Ja, jalkani ovat aivan turtuneet. Kävcn lenkin polvet koukussa. Mutta vqin-fonen p e t t ä n y t , luvannut l e i p p — ? ^ ^ P U t k i n k i v e n , luvannut. M^ i n ' P^konnun, m u t t a silti.;, r y y s y p e t ^ v a t pöIyisUlä kaduilla: • Edessä on .synkjg^tul^ii^aif ~ ei tulevalisuu^,^ y?Uinita!h iestä ^"'^^ toivolori, l ^ p j ^ , , k g fe . W kopeloi laukuaan; 1^ .'^nen takaisinpaluupilettiiis^^ e^^^^ ^ ^ a n . . Kummallista, että:^häp:^sen^ ^ ostanut edestakälsql^^iiilean^ _ a oh aikaisemmin- vakaasti jäädä olemaan synnym- ^il^hän käsitti,^ettei tääipÄ^ ; ^ e n kotinsa-eikä häneilä.o|. ^ ; ^ a mitään. sänah^l^;;Äiv ia pysyi vieraanä^HJSidlä J ^ o n sittenkin kneni^ikKaii^ ^iimmallistä, kuiiikk^^^ Ä ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ jo^^-a»to pysähtyi-tmsähtääii^^ - ^nhan, ajai^syömän talo- • % n . . . , ::;;;,:;;:;;:::>>;^ Kiivässa Mi Tdimanov, 11 -vuotms mmmhmelapsi^saa^Ukkaat sm-siönösöituksef, soitettuaan ''Beetkc^ mäsittävissä lasten musiikhkitpat-luissa. Nuori Täm Jankan osaa uudessa neuvositofHmssä "Beethoven Concerto". Ämerikalai^ set ntusiikfcimiek6t^(wat antaneet tettävät läummpimaim tiHtik^ kiiruhti rinnettä alas. — Tuollaista kai sinulle sattuu vähän väliä, Ted mutisi. Kohtaat kaikkialla innokkaita ihailijoita! Se on'varmaan miellyttävää. Ellen ei vastannut; H ^ istui ^ i - van hiljaisena tarkastellen urheilu-kenkiensä kärkiä. Hän näytti niin pieneltä ja avuttomajlta, että Ted sai työntää kätensä taskuun voidakseen olla sieppaamatta häntä syliinsä., Tuntien äkkinäistä liikunnontar-vetta Ted alkoi kiinnittää suksia jalkoihinsa. EJlen kohotti nopeasti katseensa; — Aiotko laskea tuosta hirvittä-västä piitouksesta? hän kysyi pelosta laajentunein silmin. Ted nyökkäsi. — Olisihan typerää kiivetä huipulle laskemjaitta kertaakaan alas,, han v a s t a s i ,— Mutta saatan sinut kyllä ensin alas tietä pitkin, jos haluat? Ellen silmäili häntä, arvosteleva^!. — tuulet siis, että j)elkään laskea? h'äakvsyi. — Sanoithanettä pelkäät kaikkia korkeita paikkoja, Ted muistutti.. Tyttö tuijotti inietteliäänä kimal-tdeVaa, valkeata latua, r — Näytelmäni ei ole kaiken-huippu, hän sanoi epäjohdonmukaisesti. Kukaan ei tiedä, miksi sillä sattui olemaan menestystä. On mahdollista,; etteii koskaan onnistu kirjoittamaan toista yhiä hyvää. Hän>kääntyi katsontaan Tediä levollisesti silmiin. Jollen pysty, ön minun syöksyttävä alas siltä pieneltä kukkulalta, jonne olen oniiistunUt kiipeämään, alas ainaiseen tiiiphdtikseen I; Luuletko, että pelV kään-sitäkin? * IJatktnxl i3s lm im |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-10-16-05