Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 16, 1937

              (Jatkoa), . J^oitteleyaan luistinhihnaaii, eikä vas-
Huomenna, haiv sanoi t y y t y ^ i - Jf^^^JJ^.- Eljen. jatkoi luottamuksel-
- - vien teidät hiihtd^fihääxi Lqne ^^^^^ti: Siellä teekutsuissa nävtif
Hi
Jlountainille! _ ^
IJilen ravisti päataan/— En,juuri
cjaa hiihtää, hän sanoL, Ja- p e ^ ä ^
lukkuloita — kaikkia^korkeita paik-
Opettelin hiihtämään voittaak-ä
pelkoni. Olisitte vain .pettynyt
5iiiiuuD,kun näkisitte, miten huonos-teekutsuissa
näytit niin
ylimieliseltä kuin et olisi pitänyt mei­ltä
muita edes ihmisinä. Ja silloin
ajaUelin, miten huvittavaa olisi, jos
saisin sinut hieman ihastumaan it­seeni!
Ted nauroi huolitdJun iloisesti. —
sinne. Viime viikolla lupasin eräille, han tulla mukaasi katsejemaan.
toisille, ihmisiUe, joita halveksit, kos- — No, tulehan sitten! Ted virk-ka
he ovat maalareita, kirjailijoita ja koi. >
muita mielettömiä, lupasin lähteä hei- Hän vaihtoi majassa ylleen hiihto-dän
seurassaan Lone Mountainille. puvun, ja yhdessä he kiipesivät p*it-
Asken aioin lähteä kanssasi, mutta kää rinnettä ylös. Kun he pääsiyät
nyt —- jos menen, menen heidän seu- huipulle, he näkivät, että joku istui
rassaan!
— Ellen, tapaan sinut siellä.
Opiijstuit erinomaisesti aikomuksis- Mutta tyttö ei kuunnellut häntä.
häa sanoi. Tunnen itseni to- Hän kiiruhti nopein askelin majaa
rsielläon kaksi mäkeä, Ted v i r k - -della naurettavaksi! Kaikki nuo kohden. Ted lähti hänen'jälkeensä,
|oi. T o i n e n o n hyvin loiva, eikä s i i - " typeryydet, joita latelin kirjailijat- mutta
kääntyi muutaman äskeleeA
la ole minkäänlaista hyppyriä.; L a s -
iemme siitä. Lupaattehan tullaa E l -
Tyttö lupasi. He luistelivat kau-iajattelematta
aikaa,-ja keskuste-
Ivat kaikesta, mitä mieleeii juolahti, yrittäen hämärässä saada selvää nii-iivittavista
sekä vakavista asioista,
ilerkillinen yhteenkuiiltlyai^uuden-luiuie
lähensi heitä toisiinsa, • n i in
että heistä tuntui kuin. he; ohsivat
olleet jo kauan ystäviä.; -
Kerran he joutuivat järveji toiseen
päähän kauas muista ; luistelijoista.
He pysähtyivät rannalle: suuren lumi­sen
p u u n varjoon. ^ . ;;;
-Kello on jo paljon y l i yhdeksän,
Ellen, T e d sanoi p e h m e ä s t i . : ja
den ilmeestä,
huvittavaa! Minusta
Tietenkin se oli
oli suuren-
Hiiiie o n tapahtunut,; Olen
tunut teihin! Siksi tämä ei ojiisi vain muutamia minuutteja sitten?
suudelma kuutamossa — kähdenkes-kmkauniin
tytön kanssa.—
Hän odotti henkeään pidättäen^
Seuraavassa silmänräpäyksessä^^ hän
tajusi tytön astuneen askeleen ^häntä.
kohti. Hänen käsivartensa kiertyivät
tytön ympärille ja hän- veti tämän
täristä, .ja se, mitä sanoin näytelmäs- astuttuaan. Vihaisena häh meni au-täsi,
Ellen Frances Harlow, oli todel- tonsa luo. Tulisuutta! Naurettavaa
lakin huvittavaa. turhamaisuutta!
^^llenkin nauroi, mutta hänen sil- oliyat samanlaisia! Hän o l i sittenkin
mänsä tarkastelivat Tedin kasvoja ollut oikeassa heihin nähden. Ellen
ei ollut sen parempi kuin muutkaan,
mutta hulluinta oli, että Ted oli to­della
rakastunut häneen!
Ja hän tiesi, että menisi huomenna
Lone Mountainille vain sen takia; ett?,
heikosti toivoi tapaavansa Ellenin
s i e l l ä . ..
Kylmä, talvinen aurinko oli jo lasr^
kemassa,kun Ted Folsom saapui vuo­relle.
Eräs oikukas asiakas, joka alus­ta
alkaen oli aikonut tehdä^vuoden
ilmoitussopimuksen erääseen ;hänen
lehteensä, mutta halusi; tuUa suoslu-ladun
vieressä oleyailla? pehkiU^
tuja oli hento, rusp^Uniäiriea
Hänellä; oli 3dla«n; p ^
hiihtopuku,jossa|^i >^levi!^K;V^^
vyö. Hänen vierellään oli pyst
suksipari penkkiin j nojaten. • I
Puna lehahti hänen poskilleen, k im
hänen silmänsä kohtasivat Tedin
Kaikki kirjailijat hämmästyneen katseen.
— r i H e i p ä hei! hän sanoi.
.moista, ettet halunnut nähdä kappa­lettani.
Siitä on pidetty aivan liian
melua turhaan — —. Hän vai-
Olet
kovin myöhäinen. J^Iarjorie ja toiset
ovat jo menneet kotiin! ^
En tullutkaan tapaamaan Mar-jorieta,
Ted vastasi.—^ Minä . . .Hän
keni äkkiä, sillä Ted oli suoristautu­nut
ja kahvikoj usta loistava valo va­laisi
hänen kasvonsa. Ellen kumar­tui
nopeasti eteenpäin. — Ted, ei kai
se, että olen sattunut kirjoittanlaan
näytelmän, tee minua yhtään eri­laiseksi
mielestäsi kuin olin äsken, —
nielaisi sanansa riemastuksissaan tul­lessaan
ajatellee^ksi, että tyttö oli
odottanut häntä. — Miksi jäit tänne
toisten jälkeen?
Tyttö hjmiyili viileästi. — Hyvin
monet jäivät tänne. Ravintolassa on
tanssiaiset.
;— Oh, ymmärrän; Ted mutisi. Ja
Tunsin teidät, heti paikalla!
P h i l touhusi puristaen Ellenin kättä.
Olin. kappaleenne ensi-illassa, sevoH
nyt hän viimeinkin huomasi esitellä
täukslsiihen^'oK5utt^t'^^
Se riistää sinut pois ulottiivil- k^oko hänen päivänsä.,
tahi, Ted vastasi katkonaisesti. — Phil Scott, punaposkinen nuori
Äsken — tuolla puitten alla — en- inies,. jonka seurassa hän joskus oli
nenkuin tiesin, kuka olet, luulin, tehnyt hiihtoretkiä, tuli häntä :vas^
että saisin sinut kokonaan omakseni, taan tiellä ja ilmoitti, että hiihtäjät
olivat jo lähteneet takaisiin kaupun­kiin,
— I Oliko sisareni Marjorie myös
suurenmoinen:
Nauravat, hälisevät ihmiset-yllätti-rat
heidät. Hätkähtäen; he pomiab-' Pystyyn
itivät erilleen hieman, hämillään.
- Hyvänen aika,.. Ellen! Ellen
Hariow! Onko s& mahd(:^lista;i—
anäkö se todella olet? eräs-lilirftsi-jöistä
huusi.
Nyt -— nyt tiedän, etten saisi kuin
pienimmän osan sinusta —^ ja sitä en
voisi sietää!.
Tyttö ponnahti äkkiä kiivaasti täällä seurueineen? Ted kysyin.
Hänen entinen hiihtokaverinsa
Sinä siis luul^t^ että tuo suu- nyökkäsi..
delma ja kaikki, mitä sanoiny olivat — Marjorie,oli, raivoissaan sinuUel.
väin pienintä osaa minusta! hän huu­dahti
' suuttumuksesta tukahtuvalla
äänelläi — Jos sinä arvostelet asioita
siUä'tavoin, oli hauskaa . . .,
— E l l ^ % odota! Olet käsittänyt
Ellen hymyili hänelle hieman epä­varmasti.
Seurasi hetken kiusallinen
hiljaisuus. Ted potki punaisena l u n ­ta.
Philin hurmaantunut hymy häl­veni
hänen alkaessaanriajutä olevansa
hieman ^liikaa näyttämöllä. Hän mu­tisi
vaivaantuneena jotakin siihen
suuntaan, että oli ollut-hauskaa saada
hän Jlmpitti^r^ Hän oli tuonut, rh^ tutustua Miss Harlowiin, mutta että
mi^iä katsomiaan, miten sinä \'Qit^t, hänellä valitettavasti oli jo kiire. Ja
m^uut hypyissä, ja sitten heidän .tä nopeasti kumarrellen hän kääntyi ja
palata;näkemättä mitä^I;
— Palasiyatkp kaikki.kaupuiMtiin?;
Kp.k0 lauma. Mptta, kuulehapj
- Mutta, Ellen, mitä täraärpiei:kit-see?
toinen nauror. . . ^
- Hätt harjoittdee,,näyte;ir^3änsä
:Varten! ;,•
- Ellen, menemme..meille;,.juhli­i
n jälkeenpäin!^ Tule-sinäfem "kv.uMtikvlta,olen,muutiiit
ktuohänSt mukanasi' ^ ^ ti.V Ikäänkuin.se:seikka, että omaan tässä kylnoässa^tuul
Viimein he luistelivat pois nauraen jonkm^^^^ Ted, joka,oli kääntynj^palat^^
meluten. Sanaakaan säiiomatta nut; vastenmieliseksi! Hän kääntyi seen autoonsa,.eparoi.hetki^m.:
niinut-väärin-...
— Eiy en käsittänyt väärin! tyttö et.kai aio, kääntyä takaisin^laske-^
o i k ^M kiivaasti. Heti paikalla^kun matta edes yhtä kertaa mäk^? Etr
ses-, kai,>tybiän,vuoksi ole. ajanut tä^^
Ted ohjasi Ellenin penl^ijile.ja;^^^^ kpyaasti työntäen syrjään mie^
soittaa hänen luistiniiaan. Ell^n den. — Menen,ko,tiin. • •
«murahti hieman epävarmasti*;
-Ted, aioin juuri kertoa sinulle,
he tulivat! :
Jfdkiinnitti kaiken huomionsahis^
— Mutta huominen hiihteretki! Si-häbän
lupasit,!
- — En. tiedä. Mahdollisesti. menen,
Lähdetkö kanssani, Phil?
— Olen laskenut mäkeä kpko. päir;
van, toinen vastasi alistuvaisesti., Ja,
jalkani ovat aivan turtuneet. Kävcn
lenkin polvet koukussa. Mutta vqin-fonen
p e t t ä n y t , luvannut l e i p p —
? ^ ^ P U t k i n k i v e n , luvannut. M^ i n '
P^konnun, m u t t a silti.;, r y y s y p e t
^ v a t pöIyisUlä kaduilla:
• Edessä on .synkjg^tul^ii^aif
~ ei tulevalisuu^,^ y?Uinita!h
iestä ^"'^^ toivolori, l ^ p j ^ , , k g fe
. W kopeloi laukuaan; 1^
.'^nen takaisinpaluupilettiiis^^ e^^^^
^ ^ a n . . Kummallista, että:^häp:^sen^
^ ostanut edestakälsql^^iiilean^
_ a oh aikaisemmin- vakaasti
jäädä olemaan synnym-
^il^hän käsitti,^ettei tääipÄ^
; ^ e n kotinsa-eikä häneilä.o|.
^ ; ^ a mitään. sänah^l^;;Äiv
ia pysyi vieraanä^HJSidlä
J ^ o n sittenkin kneni^ikKaii^
^iimmallistä, kuiiikk^^^ Ä
^ ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^
jo^^-a»to pysähtyi-tmsähtääii^^
- ^nhan, ajai^syömän talo-
• % n . . . , ::;;;,:;;:;;:::>>;^
Kiivässa Mi Tdimanov, 11 -vuotms
mmmhmelapsi^saa^Ukkaat sm-siönösöituksef,
soitettuaan ''Beetkc^
mäsittävissä lasten musiikhkitpat-luissa.
Nuori Täm
Jankan osaa uudessa neuvositofHmssä
"Beethoven Concerto". Ämerikalai^
set ntusiikfcimiek6t^(wat antaneet
tettävät läummpimaim tiHtik^
kiiruhti rinnettä alas.
— Tuollaista kai sinulle sattuu
vähän väliä, Ted mutisi. Kohtaat
kaikkialla innokkaita ihailijoita! Se
on'varmaan miellyttävää.
Ellen ei vastannut; H ^ istui ^ i -
van hiljaisena tarkastellen urheilu-kenkiensä
kärkiä. Hän näytti niin
pieneltä ja avuttomajlta, että Ted sai
työntää kätensä taskuun voidakseen
olla sieppaamatta häntä syliinsä.,
Tuntien äkkinäistä liikunnontar-vetta
Ted alkoi kiinnittää suksia jal­koihinsa.
EJlen kohotti nopeasti kat­seensa;
— Aiotko laskea tuosta hirvittä-västä
piitouksesta? hän kysyi pelosta
laajentunein silmin. Ted nyökkäsi.
— Olisihan typerää kiivetä huipul­le
laskemjaitta kertaakaan alas,, han
v a s t a s i ,— Mutta saatan sinut kyllä
ensin alas tietä pitkin, jos haluat?
Ellen silmäili häntä, arvosteleva^!.
— tuulet siis, että j)elkään laskea?
h'äakvsyi.
— Sanoithanettä pelkäät kaikkia
korkeita paikkoja, Ted muistutti..
Tyttö tuijotti inietteliäänä kimal-tdeVaa,
valkeata latua,
r — Näytelmäni ei ole kaiken-huip­pu,
hän sanoi epäjohdonmukaisesti.
Kukaan ei tiedä, miksi sillä sattui ole­maan
menestystä. On mahdollista,;
etteii koskaan onnistu kirjoittamaan
toista yhiä hyvää. Hän>kääntyi kat­sontaan
Tediä levollisesti silmiin. Jol­len
pysty, ön minun syöksyttävä alas
siltä pieneltä kukkulalta, jonne olen
oniiistunUt kiipeämään, alas ainaiseen
tiiiphdtikseen I; Luuletko, että pelV
kään-sitäkin? *
IJatktnxl
i3s
lm
im