Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 16, 1947

              1947 LAUANTAINA ELOKUUN 16 PÄIVÄNÄ
iimiimmtitt.immtimnintttp^|„^,r^„„,. Sivu 5
KomuKnmimmna
"Arvaa ketä tulee tänne jouluksi?"
''Alice tulee. Mutta en tiedä ke­tään
muita."
« Michael Dawson."
Kren laski kahvipannun kädes­tään
hitaasti pöydälle. Hänen kas­voillaan
tapahtui ihmeellinen muutos.
Ke kirkastuivat kuten — kuten vuo­sia
sitten, kun Julia ^koi kertoa sa­tua
hänelle. .
Edward katsoi häneen. Karenin
katseen kirkastuessa hänen kylmeni.
Hänen suunympäristönsä kävi tiu­kaksi.
Hän työnsi lautasen edestään
kauemmaksi, Tahtomgitttäan hän
muisti tavanneensa Michaelin kau­pungissa
vuosi sitten. Pitkä, tumma-päinen
nuori mies, joka liikkui niin
varmana ja nopeana, jonka katse oli
kirkas ja älykäs. Joka muisteli pien­tä
surusilmäistä Karenia ja koetti
arvailla miten hänen elämmänsä • tu­lee
menemään.
"Voi, miten hauskaa!'<^kuiskasi
Karen.
"ililloin oletkaan nähnyt hänet
viimeksi?" kysyi Edward teeskennel-"
lyllä välinpitämättömyydellä.
"Seitsemän vuotta, juuri näinä päi­vinä",
muisteli Karen Jiymyillen.
"Sinä pidit hänestä?"
"Kaikki pitivät Michaelista."
Hän oli näkevinään hänet metsä­tiellä,
Kuusikkokukkulan kohdalla,
nauraen lähtevän poispäin ja saoen:
"Tulen katsomaan kuinka kaunis si­nusta
on tullut."
"Sinulle tulee Tiauska joulu", sa­noi
Edward sekoittaen kahviäran tark­kaavaisena.
"Xiinl ;Minä järjestän heille jon­kunlaiset
tervetuliaiskutsut, eikö niin
Edward?"
"Niin — kai."
Alice tuli jo seuraavan päivän
aamujunassa. Ja jo iltapäivällä pis­täytyi
Karenia tervehtimään. Hän
oli nukkemaisen kaunis muodikkaissa
vaatteissaan.
"-Maatellä, että sinä jo olet talon
emäntänä ja minä vielä käyn kou­lua!"
Alice pyöristi sinisiä silmiään
lapsekkaasti ja katsoi ylös Karenin
kasvoihin.
Karen tunsi itsensä liian pitkäksi
ja kömpelöksi. Hän vei vieraansa is­tumaan
ja istui itsekin. Näin oli hel­pompaa.
'Kyllä toiset sitten kiirehtivät van­huuteen!
Kaikki ilo on jo elettyä si­nulla,
Karen. Etkä vielä päässyt kun­nolliseen
alkuukaan, kun jo olit nai­misissa."
Karen hymyili. ":MitefT sinä edis­tyt.
Alice?"' kysyi hän.
'En tiedä, jos kärsivällisyyteni riit­tiä.
Sairaanhoitajattareksi ei pääse
helpolla. Työ on sisua kysyvää. —
alutta, nyt kun sota on alkanut ~ "
'-^lice keskeytti itsensä ja kääntyi Ka­renin
puoleen, katsoi häntä huolestu­neena
silmiin. ""Karen, mitä sinä tie-fJät
sodasta? Luuletko että me taälä
Canada.vsakin joudumme kärsimään
siitä?" ^ _
'Koko maailma joutuu kärsimään
- jollakin tavalla", vastasi Karen
vakavana.
'Kikc) olisi kauheata jos — jos ne
J^-^^ta pidämme joutuisivat sotaan
ja kuolisivat?"
^''^ren katsoi hänen pyöreisiin sil-niunsä.
-Alice, oletko rakastunut?"
»^y\vi hän hiljaa.
, '^len. Karen. Mutta hän ci tiedä
s>ta vielä. Mutta olen varma
'^''ce jätti lauseensa puoliväliin,
'oluita Karen kyllä ymmärsi. Alice
°""t vuosien kuluessa muuttunut.
Mitä hän tahtoi, sen hän sai. Niin
oli ollut aina. Silloinkin kun hän vain
Karenia •kiusatakseen tahtoi päästä
sairaanhoitajattareksi. Hän sai mitä
toiset eivät voineet saada, ja hän tah­toi
että sen kaikki tiesivät.
"Kadehdin sinua, Alice. Sairaan­hoitajattaria
tullaan tarvitsemaan
enemmän kuin niitä on ennenkuin so­ta
on lopussi. Voisithah ajatella vaik­ka
yli-meren menoa. Varsinkin jos
hän, jota jrakastat, joutuu mj-ös mene-maan.
-
Alice jäi sanattomaksi. Ajatus oli
kauhistuttava, ja samalla viekoittele­va
suuruudessaan.
"Luuletko että ^Michael joutuu me­nemään?"
kuiskasi hän vihdoin.
"Michael!"
"Niin — se on — hän", sanoi A/ice.
"Hän tulee huomisen junassa ja oii
meiUä sisällä. Me voimme neljän
kulkea tansseissa ja kaikkialla, £.inä
ja Edward, Michael ja minä, emiie-kö?
Voimme järjestää kutsuja kotiim­me.
Voimme saada paljon hauskaa
aikaan, Karen!" Alice nousi ja kur­kotti
katsomaan tulisijan yllä olevia
kuvia. "Mitähän Mishael nyt sanoo
tuosta maalauksesta! Minusta se on
hyvä vieläkin, mutta hän arvostelee
tuonaikaisia töitään toisin. Voi Ka­ren,
vieläkö sinulla on tuo Juliankin
kuva seinällä! Miksi et ota sitä alas?
Äiti .sanoi että se on antanut kyläl­lä
niin paljon puheenaihetta!"
"Mitä varten?"
"Miehesi ensimmäisen vaimon ku­va
seinällä!" sanoi Alice. " E i sellais­ta
tavata tehdä. Ja vielä kun he piti­vät
toisistaan niin paljon. Siitäkin
kylällä yhä puhutaan."
"Minäkin pidin Juliasta paljon",
sanoi Karen hiljaa.
Alice katsoi häneen uteliaana. "Et­kö
tunne mustasukkaisuutta? Olet
niin Julian näköinen! Etkö pidä pa­hana
että — että —"
"Että mitä, .Alice?"
"Että Edward meni naimisiin si­nun
kanssasi siksi kun sinä muistutat
hänelle Juliaa. Sinun kautta hän
ikäänkuin sai hänet takaisin. Niin
kylällä puhutaan."
"Eikö hän voisi minusta pitää sitä
enemmän juuri tuon yhdennäköisyy­den
vuoksi?" kysyi Karen, kuivin
huulin.
"Jollakin tavalla, ehkä. . . Mutta
minä en sellaiseen tyytyisi! Kun mi­nä
menen naimisiin tahdon toisen
laista rakkaautta, usko se! Mutta
mehän olemme aina kaikessa olleet
erilaiset. Sinä olet tyytynyt niin vä­hään!
Taitaa elämä Edwardin kans­sa
olla kyllin sisältörikasta vaikka
— vaikka oikeata rakkauta ei ole­kaan.
^Marthan luona ei sinulla aina­kaan
mitään voinut olla."
Karen katsoi häneen. Hänen mie­leensä
muistui kohtaus koulun pihal­ta.
Senkin rääsyläinen! Olet vain vai­vana
ihmisille. . . ." Hän oli kuulevi­naan
senaikaisen .Alicen äänen, nä­kevinään
hpcn pyöreät, rohkeat sil­mänsä.
.Alice oli sj-dämetön silloin,
sydämetön nyt. Hän nautti toisten
vahingosta, toisten kärsimyksistä. Hä­nen
täytyi muistaa .se. Tämä Alice
tässä oli hyvin vähän muuttunut sii­tä
aikaisemmasta.
"Tiesitkö sinä että Julia tahtoi si­nut
heidän ottolapsckseen, vaan
Martha ei antanut sinua pois? Ed­ward
oli kertonut niin äidille?" -Ali­cen
silmät tanssivat tyydytyksen ilos­ta
kun näki miten Karen vavahti.
"En ole koskaan kuullut siitä mi­tään!"
sanoi Karen.
Karnevaali valoja
Kirj. Lastu
Sinne ajoi toisten mukana Irman­kin
perhe..
Isä oli yhä niin harmissaan äskei­sestä
ettei hän puhunut sanaakaan
matkalla, käähteli vain vaiteliaana
autonsa ohjauspyörää. Oudon äänet­tömiä
olivat toisetkin. Eivät edes
kaksoset saaneet tavanmukaista kes­kusteluaan
vireille, ennenkuin saa­vuttiin
hyppy ripaikalle, missä oli
mustanaan kansaa. Juna kuljetti ih­misiä
tuhansiin nousevat joukot, ja
niiden lisäksi arvioitiin paikalle ker­tyneiden
autojen lukumäärä melkein
4:ksi tuhanneksi.
Täälläkin olevien suomalaisten
yleisenä keskustelunaiheena oli äs­keinen
murtomaahiihto. Siitä kerrot-tiin
niille, jotka eivät itse olleet si­tä
näkemässä. Ja tieto oli muutenkin
kulovalkean tavoin levinnyt yli
paikkakunnan suomalaispiirien.
Ensimmäisten hyppyjen ajaksi oli
Irma kaksosten kanssa kiivennyt
ylös mäenrinteeseen, mutta seisottu-aan
siellä lähes tunnin täytyi hänen
hirveän kylmyyden ja tuulen vuoksi
palata takaisin autoon, missä äiti ja
isä olivat koko ajan istuneet. Näkö­ala
ei täältä ollut mikään kehutta­va
; hyppääjät näyttivät pieniltä kuin
ilmassa lentävät linnut. Autoa oli ti-
^ lanahtauden tähden ollut mahdoton­ta
ajaa lähemmäksi. Oli vain tyydyt­tävä
katsomaan minkä näki. Kilpaili­joiden
nimistäkään ei ollut tietoa,
mutta kevyesti he lensivät — vauhti
oli niin hirve, että katselija tuli pa­kostakin
pidättäneeksi henkeään,
kunnes hyppääjä oli onnellisesti las-keutunut_
maahan. Useat tietysti teki­vät
kuperkeikkojakin, sillä tämä oli'
todellakin urheilulaji, joka kysyi se­kä
taitoa että uskallusta. Ja samalla
urheilulaji, jota oli - suuri nautinto
katsella. Jokainen sai varmaankin
"rahansa edestä."
Osanottajissa -ei ollut yhtään suo­malaista.
Edeltäpäin oli arvelu, että
Pietilän veljekset, kuuluisat suksi-hyppääjät
Yhdysvalloissa, saapuisi­vat
näihin karnevaaleihin. Niin ei
kuitenkaan tapahtunut. Samoin oli
ollut toiveita Norjan hiihtojoukku­een
suhteen, joka par-aikaa vieraili
Yhdysvalloissa, mutta toiveiksi nekin
jäivät.
Palatessaan autoon kalcsoset ker­toivat,
että Toronton 3'|iopistossa o-piskeleva
norjalainen nuorukainen,
Haral Bakke. oli voittanut hypyt,
ja toiseksi oli tullut suomalaisen ur­heiluseura
Alertsnn jäsen, Kaare Bo-gen,
.syntyjään myöskin norjalainen.
Matti tiesi vielä kertoa, ettei murto­maahiihtoja
ajan myöhäisyyden täh­den
lainkaan pidettäisi, vaan yhdis­tettyyn
tulisivat kuulumaan vain hy­pyt
ja huomenna Levackissa suori­tettavat
syöksy- ja pujot tel uh iihdot.
Äiti ja kaksoset jäivät kaupunkiin
tultua pois seurasta, mutta isä halusi
vielä käydä Työn Puistossa siltä va­ralta,
että hiihto sittenkin uusittai­siin,
ja Irma lähti hänen mukaansa.
Suomalaiset hiihtäjät — paria lu­kuunottamatta
— olivat saapuneet
paikalle. Sukset voideltiin ja kun­nostettiin
toistamiseen ja odotettiin,
"Oli onni että ei niin käynyt! Nyt
ei sinulla olisi mie.stä!" nauroi Alice.
Jatkuu.
odotettiin. Toiskielisiä' ei kuitenkaan
kuulunut, ja iltakin alkoi jo hämär­tyä.
Joku ehdotti nyt, että suomalar-set
pitäisivät hiihdot keskenään,
mutta ehdotus hyljättiin. Ja illan pi­metessä
totesivat suonialaiset petty­neinä,
että murtomaahiihto oli lo­pullisesti
mennyt* myttyyn ja alkoi­vat
hajota omille tahoilleen.
Irmaiy isä oli ottanut tuodokseen
kaupunkiin pari miestä, jotka eivät
kotimatkalla säästäneet sanojaan
lausuessaan julki harminsa ja petty­myksensä.
"Hitto vieköön! Ja minä olin lyö­nyt
vetoakin, että Huukin Lasse sai­si
mestaruuden nimiinsä. Voi, yhdek-sänkytnmentä
sentään!" manasi toi­nen
heistä.
."^Minä en tiedä kenessä oli syy,
mutta en ikänä anna tätä anteeksi —
never, sanon minä!" säesti toinen.
"Nolo juttu!" myönsi isäkin.«"Mi-nä
jäin varta vasten työstäkin pois
tänään, mutta — no, turhaa on it­keä
kaatunutta maitoa. Ollaanpahan
toisten viisaampia hiihtojen järjeste­lyssä.
Ikävä vain, että tämä sattui
juuri mestaruuskilpailuissa, kun oli
niin paljon vieraspaikkakuntalaisia,
joita poikamme olisivat kerrankin
saaneet antaa päihin,"
"Ja olisiv-at antaneetkin — aiyärT
varmasti! Saattepa nähdä, niin koko
Canadan murtomaamestaruus on vie­lä
suomalaisten nimissä — parin vii­kon
kuluttua", oli miesten yhteinen
mielipide heidän noustessaan autos­ta
kaupungissa.
Irman ja isän tullessa kotiin oli­vat
toiset illallisella. Matilla oli taas­kin
kerrottavana uutisia. Koiraval­jakko-
ja ajokilpailuissa — jotka oli
suoritettu kaupungissa aamulla, sa­maan
aikaan kuin hiilidot Työn Puis­tossa
— oli niittänyt laakereita Arne
:Mäki, Trout Lakelta. Alle I3-vuotis-ten
sarjassa hän oli yhdellä Jcoiralla
ajaessaan tullut ensimmäiseksi ja koi­ravaljakolla
toiselle tilalle. Matti
pahoitteli vain sitä, ettei hän ollut
jäänyt katsomaan näitä kilpailuja,
sillä ne olivat varmaankin olleet lots
of fun, kun taas hiihdot . . . Mutta
isän ilmeen nähdessään poika viisaas­ti
lopetti lauseen.sa. Eikä hiihdosta
enää puhuttu. .
Heti illallisen jälkeen saapui Tau­no.
Hänkin oli jo kuullut päivän ta­pahtumista
ja pahoillaan kansalais­tensa
puolesta. Keskusteltuaan hetki­sen
isän kan.ssa hän tuli keittiöihi,
missä Irma kuivasi astioita äidin niitä
pestessä.
"Haluaisitko lähteä kanssani ulos,
Irma — elokuviin taijonnekin muu­alle?"
hän kysyi ja lisäsi vastausta
odottamatta äidille: "Peitehän pa­hastu,
jos vien teiltä lyytären, vaikka x
tiedän kyllä, että teilläkin on vain
vähän aikaa enää hänen seurastaan
nauttia?"
"Ja mitä vielä, kuinka siitä pahas­tuisin!
Ei, menkää te nuoret vain ja -
pitäkää lystiä. Olimmehan mc eilen­kin
koko illan teidän vastuksinannc,"
"Äiti, älä puhu .sellaisia!" sanoi
Irma. "Mitä vastusta teistä olisi ol­lut?"
"No, olin minäkin kerran nuori
ja tiedän, ettei ollut yhtään mukavaa
laahata vanhempia mukanaan tans­seihin."
Äiti hynjyili ja otti pyyhe-