Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 17, 1938

              V drds ja
T TALKOISIIN puettu nuori nai-
•V iien käveli hetkisen edestakaisin
pienen kesiihuvilan edustalla, joka
Aihreine ikkunaluukkuineen näytti
sanomattoman idylliseltä kylpyläkau-
• pungin reunustalla. Sitten hän teki
ropean päätöksen, käveli varmoin as-jjglin
pienen puutarhan läpi johtavaa
täytäväa vihreälle ulko-ovelle ja pai-
Eöi soittokellon nappia. Ei kukaan
tullut avaamaan. Nainen hymyili tyy­tyväisenä.
Aivan kuten hän oli odot­tanutkin.
Talon uusi asukas oli men­nyt
aamiaiselle.
Nainen kiersi talon tarkastellen ik­kunoita.
Eräs kapea, melko korkeal­la
oleva ikkuna oli auki. Hän ei ylet­tynyt
ikkunaan, vaikka hän nousi
varpailleen, mutta sitten hän huoma­si
leveähkön laudanpätkän maassa,
asetti sen. seinää vasten nojalleen ja
pääsi sen avulla ikkunasta sisään. Hän
oli tullut kylpyhuoneeseen. Siellä
Mn asetteli hattunsa peilin -edessä oi­keaan
asentoon ja punasi rauhallisesti
huulensa ja vasta senjälk^en hän ava­si
Jcypyhuoneen oven ja ;m€ni sisä-huoneisiin.
, /
(Nainen ei tarvinnut paljonkaan ai-
-kaa suunnistautuakseen huoneistossa.
Tuossa oli ruokasali, makuuhuone ja
^ärkihuone. Naisen ciriielenkiinto köh-
- distui arkiliuoneessa . olevaan: lipas­toon.
Se oli ainoa paikka, jossa,ta­lon
omistaja hänen-käsityksensä, mu­tkaan
saattoi säilyttää arvoesineitään.
.'Lipasto oli lukittu, .mutta se. ei saat­tanut
naista neuvottomaksi. Hän tii­rikoi
hiusneulallaan iufcon tauki: ja
avasi sitten pienet laatikot fyhden
toisensa jälkeen,ikunnes:hän viimei-ja.
iHän sulloi nopeasti -korut .käsi-sessä
löysi joukon arvokkaita koru-laukkuunsa
naurahtaen kevyesti.
Silloin hän kuuli askeleita taka-
AafP — ja syvän miehekäs ääni ky-hän
äsken \nelä tiennyt, että aioin ot­taa
täähä mitään.
— Riitti jo sekinje.ttä tunkeuduit­te
ikkunasta asuntooni.
— Tuossa pn kaikki, (nitä ehdin
ottaa. Antakaa miiiunpoistuä nyt.
— Hyvä. roistuliaa ' liial^^^^^^
— Mutta eihän hän tilannutkaan
mitään.
—^ Kyllä. Neiti oli jo lopettanut
lounaansa, kun te tulitte. Hän odot­ti
A^ain laskuaan.
— Vai niin.
Kuhaan ei kuullut niitä kaikin
— Mitä teette täällä?
Naiden käännähti ympäri ja niiki
edessään auringonpaahtaman nuoren
miehen.
— pikö minulla ehkä ole oikeutta
tutkia omia laatikoitani? nainen vas­tasi
ylimielisenä.
— Elikäpä voisitte huiputtaa mi­nua,
ellen sattuisi olemaan tämän
asunnon isäntä. * -
— Niinkö! Olen kai varmaankin
erehtynyt talon numerossa.
— Siksi kai kiipesittekin sisään
kylpyhuoneen ikkunasta, vai kuin­ka?
— Kuljen mieluummin ikkunasta
kuin ovesta.
— Xu9 nyt ei ole laisinkaan sukke­laa,
se on hyyin kömpelöä pilaa. Tah­toisitteko
nyt ystävällisesti tyhjentää
käsilaukkunne, ennenkuin teen ilmoi-tvks^
n röyhkeydestänne ja jätän tei­dät
poliisin käsiin?
•— Miksi tyhjentäisin käsilaukku­ni?
Kaikki, mitä siellä on, pn omaa-
•ni. .
— Sen asian saa poliisi ratkaista.
— On kovin arkipäiväistä vedota
tpolijsiin. Luuletteko muuten uhkauk-sterme
pelottavan minua?
— ,Odottakaa vain hetkiiien. Lär
hetin erään pojan .noutamaan pplii-
-sia 5aiimlla,'kun .näin teidän kiipeä^
yän ikkunasta sisään. Ettekö uslco?
Kat^ookaapa .tuonne tielle. Siellä tu-ieyat
jp. poika ja ^p^^^
— Sftisltte hieman ^ Ette-smiman
nope^^ti ikeittiöji oyes.ta, e ^puolin sopimattomia sanoja, joita
neukuin poliisi näkee .tei^Jät. Ilmoi- nuori mies itsekseen mutisi. Mutta
tan hänelle vain ;tuntomerkkinne en
muuta.
— Saatte vielä katua t^tä!
— Poistukaa nyt! Ettekö kuule,
että poliisi soittaa jo o\^kelloä?
Nuori nainen oli kadoni\ut jäljet­tömiin,
kun poliisi pääsi sisälle.
laskut i ä n maksoi.
Seuraa\'ana päivänä lounaisaikaaii,
kun nuori, auringonpaahtama mies
meni: Jiotel Russcllin ravintolasaliin,
näki hän valkopukuisen naisen istu­van
yksinään tyhjän pöydän-ääressä.
Mies kumarsi ivallisesti hänelle ja
sanoi:
— Teitä ei siis vielä ole pidätelty?
Mistä se johtuu? ilmoitin poliisille
yksi tyiskohtaiset turitomerkkinne.
—r Pysyttelenkin nykyisin huonees­sani.
Siinä teette viisaasti. ^litä.mie-iintoista
siinä pöytäliinassa pn.
kun tuijotatte jatkuvasti siihen?
— Muistin vain jotakin, jonka olen
jättänyt tekemättä. Luulenpa syö- —
väni vastaahan myöhemmin. Saatte-^rkea.
Tanssiorkesteri aloitti hysteerisen
metakan ja kertosäkeiden laulaja ul­voi
joitakin idioottimaisia sanayhdis­telmiä
rakkaudesta, kun auringon-paahtama
nuori mies tuli ,hotellin
tanssisaliin ja oli jo ovella törmätä
nuoreen valkoisiin puettuun naiseen.
— Muistelen teidän luvanneen, et­tei
minun tarvitsisi nähdä teitä täällä
tänä iltana, mies sanoi.
— Ette liene kuullut oikein. Sa-noin
vain: ''Älkää pelätkö. Saatte
tulla huoletta." Onko se mikään lu­paus.'^
— Teidän ei tarvitse kiittää. Olen
jättänyt laskunne asianajajani pe­rittäväksi.
Tarjoan aamiaisia peri­aatteessa
väin kauniille tytöille.
— Sen olisitte voinut ilmoittaa ai­kaisemmin.
Mutta' — sitäpaitsi
tänään eräs mies-sanoi minulle, että
olen muka kauniS;
Hän joko valehteli tahi on so-pöytäni
. kaan.
muitahan ei ole väpaana- - Ei kumpaistäkaan. Haluatteko
— KiitPs.
— Hyvästi.
-— Tulette kai tänä iltana tänne
tanssiaisiin? mies ky-syi.
—NKuinka niin?
— Vain sentähd^n, että jos te tulet-
! te, niin minä jään asuntooni. Qlin
näet muussa tapauksessa aikonut tul­ija:,;
^ , r';' /•
— Vain niin. Älkää pelätkö. Saat­tava
ta hänet? \
— En laisinkaan.
— Sepä ikävää. Uskoin hänellä ple-van
aikomuksena kosia minua. Jc
ta vastaan tai mitä mmUa^valtakun­ta,
hyvänsä, jolla oli'20 Jcertaa niin
mqpta soturia. Toisella kertaa esi­tettiin
pontevasti ja mepestyjcs^Uä, et­tä
yhteiskunta menee hajalle,^ jollei
rkansa suostu maksamaan veroa eräille
komeljänteille. J a kerran pii valtion
perikato varma, ellei kansa tahtonut
n^yöntää palkkaa ja professorinvir-kaa.
eräälleherrasmiehelle,;joka oli
:{)istänyt suuren joukon itikoita sink-jqtieuloihin.
'Kun näin saatiin vuodesta- vuoteen
nähdä tylsämielisyyttä -vaalittavan,
palkattavan ja tavoiteltavan, seurasi
s»tä, että monet poloiset 'halusivat
päästä osallisiksi tylsyydestä, koska
se tuotti kunniaa ja rahaa* Ja sit-
Jfn tuli koulujen levittää sitäj mutta
al^kiä se ei käynyt, sillä muisto pidätti
viela ^kansan mieliä kiinni entisyy­dessä,
jossa oli toki oUut järjellisyyt-
^ vaikka se monessa kohden olikin
«»"t-tukalampi. ^Mutta kun he aina
Jaalituisesti näkivät/että vam^mahti-j^
iesten mielipiteiden omaaminen
^otti arvonantoa, täytyi heidän vas-
»om tahtoaan ainakin suullaan tun-
«ystaa hy^•äks}lyt mielipiteet, vaik-
^'"^t sitten olisikaan niin ajatelleet,
he ponnistuksillaan vihdoin
"yvat saaxruttaneet yläluokan katsan-
^^nnan, olivat nämä ajatukset jo
^«ihoja.
syntyi yhteiskunnassa lakkaa-
. Ontääminen, ikuinen riehunta
J ^^ottomuus ja ehtymätön tyyty-
"^«omyys. Jakun vähäväkisetijou-.
. "a nousivat mahtavia vastaan ja
tejj / ! ^^'^tä vallan, nähtiin, e
Olojen pian uusiutuvan ja palaa-
^J^^"n että ne, jotka äsken olivat
ha^^"^"uia, kapinan jälkeen aina
^ J ^ a t olevansa .sortajia^ .mitä
olleet koskaan edes unekshieet.
Ja silloin kaikki ajattelevat ihmi­set
heittäytyivät kiihkeästi pohtimaan
kysymystä yhteiskunnan parantami­sesta,
ja jpukottain syntyi lahkokun­tia,
jotka pyhän innostuksen elähyt-täminä
tahtoivat mihin • hintaan hy-väsä
tehdä lopun onnettomuuksista,
hädästä ja riidasta.
:Eräs lahko, nimeltä engelskannah-kakoulu,
oli sitä mieltä, että yhteis­kunnan
tulisi saada kasvaa rauhassa
.niinkuin luonnonniitty, missä ruoho
ja rikkaruoho saivat haistella; ravin­nosta
silläkin uhalla, että rikkaruoho
• väkevämpänä ehkä, vei voiton.
Toinen, nimeltä risalistit eli pik-
• kulintukoulu, harrasti: yleistä pien­ten,
sairasten, heikkojen, typerien,
laiskojen yhteenliittymistä, jonka no­jalla
heikomman oikeus vahvemman
sortamiseen saavuttaisi perustuslain
pyhyyden.
-Kolmas lahko, nimeltä toivottomat,
.ei nähnyt mitään pelastusta selviä-mättömien
kysymysten selvittämises-sä,
vaan arveli ainoaksi tehtäväksi rä>
jähyttää hajalle koko .TeUus-planee-tin^
jolletyhjästä luotuna olisi parasta
palata alkutilaansa.
Ja sUläaikaa kum nämä ja monet
muut lahkot taistelivat ylivallasta,
pysyi yhteiskunta edelleenkin van-
; hassa kiinni, entisyydestä etsien ny-kyisyyden_
ka^^
den todisteita, omaksuen vanhempia,
aikansa eläneitä muotoja, tehrlen pää­töksiä
ia säädellen lakeja, niin ettei
koskaan ennen ollut sellainen sopu
vallinnut vallanpitäjien kesken, jot­ka
senvuoksi uskoivat ja todistutUvat,
että tämä se oli oikea onnelhsten saa­ri
kun taas vallanalaiset yhä vah­vistuivat
uskossaan, että se sittenkin
oli onnettomien.
LOPPU
vain sanoisitte hänelle .muutaman hy­vän
sanan puolestani, niin jouduttai­sitte
asiaa.
-^Se muuttaa asian. Esitelkää
minut kaikin mokpmin miehelle, että
voin Kertoa hänelle jotakin teistä.
— Uskoinkin teidän tekevän ^en
te tulla huoletta, nainen vastasi hy- vanhan tuttavuuden tähden. Sitten^i
myillen. varas-
—- Riito.s
—• Minä päinvastoin olen kiitoksen
velkaa.
— Mistä.
— Saatte tietää sen hetken kulut­tua.
Hyvästi.
minunkaan tarvitse enää
telia.
— Niin, aivan oikein. Missä se
sokaistu miesrjaukka on?
* — Näin hänet äskettäin tuolla sa­lin
toisella puolella. Ainoa keino pääs­tä
sinne on tanssia puoli kierrosta.
— Tämä on liian suuri uhraus pup-
Auringon paahtama nuori mies tuu- leltani, mutta — olkoon menneeksi.
Nainen poistui nopeasti.
miskeli koko aamiaisensa ajan, mitä
nainen pii viimeisellä hupmautuksei-laan
tarkoittanut. Hän sai sen tietää,
kun tarjoilija toi kaksi laskua.
— Mitä rämä merkitsee?
— Se nuori nainen sanoi, että te
maksatte hänen laskunsa.
He tanssivat kolme kertaa salin ym­päri,
ennenkuin valkoisiin puettu pu­natukkainen
nainen löysi etsimänsä
miehen.
— Tuolla hän seisoo, tuo pitkä, so­lakka
mies, jolla on terävät piirteet.
(Jatkuu)
Helen 'nimi nayitaä olevan tennis- Bernhard, 17^vuotiasmyryQrkilam^t
mestarirnaistenimafiopoUna^ Olemme ] joka voitti vankempien tyttöjen^^^^^
näyttäneet Helen Moodyn, Helen M- vftimestifruUden PMHdäpfiiassfl. Ms-cobsin
Ja iriytmf^ Jä Mn ^vastaanottaa pokaalin.