Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 10, 1943

              Sivu 3
Jia oH Jbankfcinut Joan ja Fred Mille-
_xUIe useinunat ail^aisemmista sppi-jnukslsta.
Mahdollisesti sieltäpäin
. yoisi nytkin tulla jotakin työtä.
Impressaario otti hänet vastaan
ilomielin, eikä alussa nä3rttänyt ole-
.«an nutään vailieuksia. Vasta ket-
/ken kuluttua pred Auomasi iippres-o3da
tulossa
Tämä saariryhmä, joka pistää A- ainoa paikka jota Japani pitää hal-merikan
manter«^n pohjoisosasta, lussaan. yCorey Ford, hiljattain jul-
Alaskasta, noin tuhannen mailia Iän- kaistussa kirjassaan Oikotie Tokioon,
.teen, ulottuu vain viitisensadan .mai- antaa näistä saarista ja.tuidenmeeki-
Saarion puhuvan asioista alyan sillä Iin päähän Aasian itäisimmistä saa-^ <t Mutta seku-tavalla,
,kuin olisi itsestään selvää, rista, inuodostuu ikäänkuin luQimon va ei ole roatkamiehille «rittäha loh­etta
myöskin Joan tulisi tnukaan . . . valmistamaksi -sillaksi Amerikan ja edullinen eikä rohkaiseva. Saariryh-
• Kun Fred sitten selitti, .että hänen .Aasian mantereen .välillä, ja myöskin
..vaimollaan jo oli sitoumus<tQiseUata> Jyhimmäksi tieksi Aa§ia^n ja sieltä
^iioUa ja että hänen olisi nyt .esiinnyt- takaisin. On siis iluoww)llista, että
tävä ilinan häntä, mieliala la^ki huo- .näistä saarista ,puhutaiW ja kirjoite-
..mattavasti. Mutta oli sentään yksi .taan. Mutta sittenkin tiedot tästä
mahdollisuus: haluaiasiko >Fred läh- "siHasta" avat.yielä nytkin hyyin
.<teä puolisen vuotta kestävälle maa- puutteelliset ja harhaanjohtavatkin,
.seutukiertueelle? Fred harkitsi tar- Toiset pitävät tätä siltaa sellaisena
että liike «itä myöten yoidaan aö«aa
Lauletaan kuin:
"Tukkipoika se lautallansa
on kuin iso herra!"
Kii5/"junne)a" uitossa iautdiam
Jium sotkana fonttukin soutaa
jahhveltähirreUeheilahtain
ne hyUyen hyppivät puomHtaan
-ja yhteen tuhkia mutaa.
Ja muna -se köydessä löitkyttää,
kuinsiU*:i)isilmksimkaa,
jousta. {Lontoosta lähtö merkitsi sa-
.jnaa kuin lähtö Joanjn luota. Ja eh-
.^ä hän menettäisi Joanin ainiaaksi,
jos jo nyt peloittävan leveä-kuilu hei-
.odän välillään tulisi vieläkin leveam-imäksi...
Mutta^toisekseen oli selvä,
•ettei hän voinut oleskella enää tämän
kauemmin työttömänä ja antaa mie­lensä
painua yhä S3nremmälle toivot­tomuuteen.
Kun Fred lähti impres­saarion
luota, oli hän allekirjoittanut
.sopimuksen. Joanille hän soitti heti.
Joanin äänessä oli hiven sydäniiejlis-tä
lämpöä, kun hän huudahti puheli-
»meen: "Rakkaani — jätätkö sinä nyt
minut tänne yksin?" Mutta jo seu­raavassa
hetkessä hän oli kyinään
tyyni ja asiallinen. "Onko -sinulla
todella niin kiire, että sinun on läh­dettävä
jo tänä iltana? Ikävä kyllä,
-en voi tulla nyt luoksesi, mutta mina
;kQetan ehtiä junalle.''
. Joan ei tullut junalle. — Mutta
mä on muojdostunut yhtenäisestä jo-jftosta
:Saaria, jotka vroahdollis^ti
muutamia miljoonia vuosia -sitten o-vat
muodostaneet yhtenäisen vuo4>: se tmyjeHHuokmja muistaa kair
jonon,.mHttauiyt jo pahasti katkea- ^ut^fa^nelaulujaienmttää '
leet, niin että.tbisi3taan,«rillä^.ole-^
.yat huiput vain ovat,enää .^xäkyyis- .
sä. Ne kyllä vieläkin saattavat ko­hota
viitisentuhatta jalkaa meren-minäpäirvänä
tahansa, kunhan japa- pinnan yläpuolelle, mutta ne oyat
nilamen nyt ensin on karkoitettu
Kiskan saarelta, joka on nytcenään
jiFred ei toiselta pubien voinut.tietää,
.että kuljettaja, jonka autossa, Joan
jOli lähtenyt asemalle, oli maistellut
ihiukan liikaa ja aiheutti sen Johdosta
jkaduUa .pienen yhteenajouv jo^
kyynelsilmm han katseU junaa, jon- ^^^^^ sanoa suorat •h.TT^rT'^ punai^t taka- kuljettajaUe, mutta
lyhdyt piB«>»ttivat viela mrm lap». Jhubm^ikih samissa, ettei^nj^öÄ^
Joan Millerm, *^tytön, jolla oli.sa- j-aan sovelias aika nuhtelemiseen.
oli sähkösanoma Frediltä, ja se kuu­lui:
' ^
^'Rakkaani, anna minulle kaikki
anteeksi. Kaipaan luoksesi. Tu­le
tänään minua vastaan asemalle.
Fred."
Oli jo ilta, kun Joan käski kuljet­tajan
kääntää auton kotia kohden.
Matka tuntui hänestä käyvän nyt ko­vin
hitaasti, ja siksi hän koputti ^ ^ l i -
ruutuun ja huusi: '-Ajakaa nopeam­min!"-
Kuljettaja oli hiukan häm­mästynyt,
silla auton vauhti oli täl­laisella
vilkasliikenteisellä kadulla
ns^tkin 'faänen^' mielestä^ aivan tar­peeksi
suuri. Mutta hän oli tottunut
-tottelemaan." ^ -
Jä^kavi^itten niin, kuin kuljettaja
-oli 'hiukan^ mielessään -'peiänniy^tn.
Ei^sää jculina^sessä tap^
ra yhteentörmäys. Joan ^kolhaisi
pääosa -istuimeen töiytäyksen vaiku­tuksesta,
mutta ei kuitenkaan vahin"^
mettiääni", kaari nousi varsin jyr-ikästi.
Hänen lauluaan kuunneltiin
.radiossa, hänen laulamansa äänile-
.vyt Jevisivät maailnaalle miljoonina
{kappaleina, revyy,*jossa hän ensi ker-
.tan esiintyi, sai valtavan menestyk-
^ n , ja parin ^kuukauden kuluttua ;bä-jDiet
oli kiinnitetty filmiin. Oli tosin
:Sellaisiakin, jotka sanoivat, että me-jae^
tys oli vahingoittanut Joan MiUe-riä
ja että hän oli paljon parempi sil-
Auto, jonka kanssa he olivat törmän­neet
yhteen, oli pahoin vahingoittu­nut,
ja siinä ollut matkustaja retkot­ti
verissään autonovesta kuolleen-nä­köisenä.
Joan nousi nopeasti takai­sin
-autoonsa,, sillä veren näkeminen
hirvitti-häntä. Mutta sitä ennen hän
oliehtihyt huomata, että mies tuntui
tavattoman tutulta...
Joanista tuntui, kuin olisi kulunut
kokonainen iäisyys,.ennenkuin hänet
Join, kun oli laulanut ja tanssinut otettiin katsomaan miestään on-iyhdessä
nuehensä kanssa. Mutta
^niinhän puhutaan alnaj kun jollekin
.sattuu käyhän hyvin..,
• Joan ei ollut nähnyt Fredia neljään
ikuukauteen — silloin tällöin hän
nettomuuden jälkeen. THänelle va­kuutettiin,
etteiFredoUut^aanut va­kavia
vammoja mutta että hän kui­tenkin
oli vielä puolitajuttomassa ti­lassa.
Joanin -sydäntä kouristi, kun hän
näki Fredin makaavan sidottuna vuo­teessa.
Kuinka hän oli saattanut
uhrata oman miehensä sen loiston ja
^ i t t i riihen kaupunkiin, jossa tiesi
Jkiertueen kulloinkin esiintyvän, ja
lähetti onnentoivotussähkösanoflua
•ensisikoihin. Mutta milloinkaan hän
jei pyytänyt Fredtä tulemaan Lontoo- kunnian hyväksi, joka ehkä :ei olisi
-eeen häntä tapaankaan. Siihenhän kovinkaan pitkäaikaista! Kunpa
oli liian 3dprä, vaikka tunsikin itsen- Fred vain tulisi pian terveeksi, niin
sä epätoivoisen yksinäiseksi senkin hän sovittaisi kaiken, minkä oli tätä
suunnattoman ihatlijaparven keskel- vastaan rikkonut. Joan istui vuo-.
jyrkkiä ja louhikkoisia ja Vaikeasti
kulettavia, usein vaikeasti luokse-päästäviäkin.
Ja sitäpaitsi ne ovat
toisistaan ^melkoisen matkan päässä,
niin että parin sadan mailin levyiset
salmet eivät ole harvinaisia, jos on
soukempiakin. Ei siis ^yqi tulla kysy­myksenkään
sellaisen yhtenäisen
sillain rakentaminen, joka jatkuisi
saarelta saarelle aina saariryhmän
huippuun asti niinkuin :t^ee .West'iin
johtava maantie, joka kulkee pitkin
saaria kauaksi ulos merelle. Aleu-teinsill^
merkitys on vain lentoreit­tinä
ja laivakulun varrella olevina tu-kipai.
kkoina. ' Mutta sellais^ikin
saariryhmä pn huono, siitä syystä,ret-
,tä ilmaisto on aivan harvinaisen kyl­mä
ja kostea. Saariryhmä sellaise­naan
muodostaa. myöskin Xjynenme-ren
ja Beringin meren välisen väli-aidan,
joka erottaa fcylinän ;B.ecJnglQ
meren,jälämpoisemmän Tyjnaenme-ren
toisistaan. Mutta jiiuri se seik­ka
or^in siinä pahin, sillä kun tällä
j^ajälla nämä kaksi ilmastoa, kyl­mempi
ja lämpöisempi, kohtaavat
toisensa, muodostaa se melkein ikui­sen
sumun, joka vain harvoin ja ly-hyik^
ajoiksi,haihtuu. Sumu suoje^
.1^ saaria^ lämnuttävältä .auringolta»
joten saarilla vallitsee ainainen kyl-m3^
s, lumi ja kosteus. Syviä ja sa­tamiksi
sopivia lahtia ja poukamiäon
kyllä runsaasti, mutta sumu haittaa
niidenkin käyttänustä. Lentoreitti­nä
se taas on yksi naaailman onnetto-mimpia
siitä syystä, että sumu ja
jäätävä kosteus ovat juuri lentäjien
pahimpia ja vaarallisimpia vihollisia,
ylhäällä jäätävä kosteus jäädyttää
lentokoneen siivet ja rungonkin sekä
painaa' alas. Ja alhaalla taas odot­taa
jyrkät jäiset vuorenhuiput ja ku­peet,
sillä tasangolta ei ole olemassa,
mihin tehdä edes Hätälaskuja. Lento­kenttiä
kyllä voidaan suurilla uhrauk­silla
rakentaa, mutta'niiden löytämi­nen
sumussa on melkein mahdotonta.
Niin että lentoreittinä saarista .ei ole
mitään hyötyä. Parempi lentoreitti
sittenkin on etelämpänä, vaikka se
on vähän pitempikin, mutta nykyi­sillä
koneilla jo lennetään pitkiäkin
Sen tyttöset kuulivat pellolleen.
Me varkakin-pensaista kurkkaa,
mut Uisa se kulkevi lyhteen taa
ja pyykkivi poskilta kyynelveen
ja siirtävi huivinsa nurkkaa. —
tt. Kas, tännehän lautta jo soljahtaa,
^^se siellä on Maijankin kulta,
voi, Henna, sun kahvisi kuoltuu jo,
.nyt lautalta sulhoja oottaa saa,
älä pensaihin päästä tulta!"
'Ne niemelle nousi jo venhoistaan,
ne huutaa -ja lehdossa muraa,
ne kääntyvät pellolle, kättä m lyö,
ja keksit ne sirppikin vaihdetaan'
-ja -veikaten kaadetaan kaitraa.
Sai vauhtia työ, sepä juttua toi,
^jat ijtytiäjen lettiä nyppii,
rnehuUmti kuitoo ja naurattaa
ja sirpit välkkyy ja korret soi, ;
4ytöt torjuen syrjään hyppii.
Ne pffktaakin marjoina varresstuaff-ron
katse mm tattis ja arka,
ja kemisiä mäurua huulilla, on '.
^Ja ennerfkun]siinä sen huomaakaan,
jo itäähän on ^päästynä sanka*
Mutjtiisa ^e (luhtiinsa karkasi pois
ja sirppimä heitti hän laihoon,
sillä "piftniep*^ joukossa petturi oH-,
sen sUntiin ei.enään -hän katsoa voi^,
hän mennyttä onnea kaihoo.
Käsihanuria Ansu jo nytkyttää,
ken ehti, se nappasi heilun
ja "junnit" jo \alidissa tempoilee
ja rertgit ne opitko ja hytkyttää^
^tayreijuti,riijuti, reilun!
Mut haassa on ruuna kuin ihmeis­sään;
•kai hanuri sillekin soittaa,
kuin ^nnen se mitorena piehtaroi,
^te hirnuu Jaihuiskivihännällään
ja parhaita hyppy0 koittaa!
lARIN-KYöSTl.
Tämä.tosikertomus on niiltä ajoil^
ta, jolloin Fairbanksiin ei ollut , v i^
rautatietä tai muutakaan kunnolU»-
. , ^ . , ta tietä ia jolloin Fairhanks oli .tui-matkoja.
Parempi taas on myöskin jj^ ^ a j a i n , -etsijäin, .erämiesten ja
lentää palpn.pohjoisempaa^^^^^ seikkaJUjain keskus,
myys JO havittaa sumun ja tekee Ien- ^
non paljon mahdoUisemmaks.i. Yhdysvaltain armeijan- signaali^
sasto sai-pitkän matkan tiedon, etti
. ^ . ^ Muuten saaret ovat aivan paljaat puunha^kkaaja *%ätkä" Mackay
hucrt^as. ty3rt3^^ ja puuttomat. A m e r i k ^ lentä^ fciirbanfcsissa -paMluttanut m o^
« a n l ä h ^ ^ e l l e l l e n iLtÄn"^"^^ ^rJnT^L^^
iiSnen asuntoaan. Odottaa jos PO. sa', hän kuiskasi.-^Mutta miksi et suurella huoleUa. He^kutS^ ^l!^ l^L^ Ä
• u M ~ "^nak'in Kansallispuisto", nollan, lähti 145 mailia pitkälle <de9-
in houmdi. Mista Ei ^le vielä tietoa, milen metsänhoi- t^taisöBe matikalle ja kuljetti *1»t-
^' " kä" MacKayn sairaalaan 18 tunniu
sisällä. Sairaalassa ^^pätfcän" molem^
mat jalat le&attiin pois.
Parannuttuaan sairaalassa
<]£. joka viime aikoina oli :keräättty-
Avt hänen .3mipäriUeen.
Kun Joan eräänä päivänä oli läh-dössä
antomatkalie, näki hän sähko>
ialla olisi jotakin tuomista? Mutta
^eihän se kamiattaisi —vaikka hSnd-
M olisikin sähkösanoma, se sisältäisi
jonkin sitoumustarjoid^sen, eikä hän
teenreunalle ja sivdi hdlasti Fre­din
otsaa, Fred avasi silmän^ ja
tuUut asemalle.. ?"
Fred varmaankin
Mutta
nyt ei kannattanut kysellä mitään.
ijalannut sellaisesta kuulla nyt pu- Sydän hehkuen äidillistä hellyyttä
jhuttavankaan. Hän tarvitsi lepoa.. häa kumartui Fredin puoleen ja sa-
Mutta Joan olisi saanut kokea.iloi- noin: "Olin naatkalla osemalle. Mut-ten
yllätyksen, jos olisi odottanut ta älä rasita sillä nyt mieltäsi. Me
fiähkösonomapoikaa. Tällä nimittäin emme eroa enää milloinkaan . . !"
to Aleutetn saarilla tulee mencsty-tnään,
mutta alku ^kansallismetalle"
on olemassa.
\
Kohtalo ei ota mitään, mitä se ei
ole antanut. — \Seneca.
Mac-
Key tuU takaisin Fairbanksiin, mutta
ihnan jalkoja. Sellaisenaan hän oh
hyödytön ja kyvytön ansaitsemaan