Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 17, 1944

              • • r l 1
! h v - ..
• f
mi
4.H
\4
-m
1 I
^1
m
i i
- i
P
1
LAUANTAINA, KESÄKUUN 17 PÄIVÄNÄ
19^
pikkuasiassa. Tehän olette tunne­tusti
suurin ja vaikutusvaltaisin fil-mijöhtajamme
— oi, älkää olko niin
vaatimaton, herra johtaja, kaikkihan
siitä puhuvat —helmihampaat väl-kähtivät
taas ja pitkien ripsien välistä
leimahti rohkea katse. "Siksi päätin
kääntyä teidän puoleenne ja pyytää,
että te antaisitte minulle seuraavassa
filmissänne pääosan. Aion nimittäin
ruveta filminäyttelijättäreksi."
•'Oho, vai aiotte. Hm, •hm'V johta­ja
Hyöky sanoi pannen silmälasit nev
nalleen. Aito Marlene Dietrich, vaik­ka
-tukka onkin musta kuin hiili. Mutr
ta,silmätI Nyt vasta Jiän huomasi,
kuinka ihmeelliset silmät mustan har­son
takana olivat. Ripset olivat niin
pitkät (liimatut tietenkin), etta sil- Pkyllis Golder(snowjairy).
mistä näkyi vain kapea? rako. Luomet
olivat hyvin tummat ja kapeat kul­makarvat
kaartuivat korkealle. Ja
ripsieii. välistä välähti milloin vihreä,
milloin sininen valo, aivankuin niiden
takana olisi ollut liekki. Johtajasta
tuntui,sillä hetkellä kuin olisivat sil­mät
ilkkuneet-hänelle, mutta kun hän
katsoi tarkemmin näki hän niissä vain •
hartaan, vertdavan katseen. "Aika
vamppi", ajatteli hän itsekseen. Hy­vä
tyyppiy^ muttei-liian yksipuolinen.
Vampyyreillä oli suomalaisissa fil­meissä
tavallisesti sivuosa. Ja tämä
haluaa pääosan, hahhah. Suomalai­sella
koko illan Marlene Dietrichillä
ei olisi menestystä, siksi terve on kan­samme
maku. Mutta muuten — k i ­rotun
sievä nainen. Mikä hän oikein
mahtaa olla? '
•''Oletteko ollut näyttelijättärenä
V. l944suomalamen''Sno'wqiieen" Wellsissä, B. C, on Margaref Loflund. —
Kuvassa vasemmalta oikealle: Alice RM ja Lois Burns (train bearer), Joan
Gilbert (queen atiendatit), Ruth Vear (a ratiring queen), Terry Brown (cromn
bearer), keskellä Margaret- Lojlund (Snoiv queen), Jane Sing ja Betty Step­hens
(queen's attendants), MaralynBeatk, ja Carol Pitsher (train bearers) ja
ennen?"'
"No jaa, olen näytellyt seurapiirien
yksityistilaisuuksissa."
"Vai niin, hm. Oletteko naimisis­sa?"
•'Olen toista vuotta leskenä."
•'\'ain niin, hm, hm", johtaja lii­kahti
levottomasti. "Saisinko nähdä
vartalonne. Olkaa hyvä ja riisukaa
kappa vitanne."
tuulella. Häh nojasi rennosti tuolin
selkämykseen ja napsutteU sormillaan
käsinojaa vihellellen valssia "Iloisesta
leskestä".
Vähän myöhemmin koputettin o-velle
ja vastausta odottamatta syök­syi
sisään sadetakkiin ja -mustaan
baskeriin puettii nuori tyttö.
Johtajan otsa rypistyi. Tulla nyt
tuolla tavalla sisään ilmoittamatta ja
häiritä toista kesken tärkeiden miet­teiden.
"Herra johtaja, minulla on hirveän
tärkeätä asiaa. Katsokaa nyt minua!
Enkö minä ole kuin luotu filmitähdek-s
i l " Hän riuhtaisi lakin päästään
niin, että ruskeat kiharat hulmahtivat
esiin, heitti takkinsa tuolille, ja aset­tui
seisomaan ällist\Tieen johtajan
eteen, ennenkuin tämä oli ehtinyt
sanoa sanaakaan.
, Katsokaa tätä vyötäröä, joka mah­tuisi,
teidän kouraanne, näitä lantioi­ta
. . . " hän siveli käsillään ruumis­taan"
keinuttaen kevyesti lantioi-,
taan, '"näitä olkapäitä, tätä jout­senkaulaa.
Entäs sääret! Katso­kaa!
Ja kohottaen sirolla kädenliik­keellä
hameitaan neitonen sipsutteli
•"Kappako vain?" kauniilla jaloillaan edestakaisin. Sit-
''Niin niin", johtaja sanoi hermos- ^en alkoivat jalat potkia cancanea.
tuneesti. Taas välähti naisen silmis- hurjaa tanssia kevyesti ja vaivatto-sä.
Hän heitti kappansa tuolille ja
aikoi liikkua keyyesti ja sulavasti kuin
mannekiini. Musta puku laskeutui
pehmeästi pitkin siroa vartaloa, jo­kainen
liike oH plastiikkaa. Totisesti
ehkäpä hä«tä saattoi käyttää — jo­honkin.
"Entä säärenne? Filmitirehtöörin
täytyy nähdä myös sääret."
'"tietysti!" Esirippu kohosi pal­jastaen
jaiomu<)toiset, mustien silk­kisukkien
verhoamat sääret ja moit­teettomat
polvet kohoten aivan riittä­västi
niiden yläpuolelle.
'Hm, hy\'i. on", johtaja Hyöky sa­noi
vetäen paksuja savuja sikaaris-taan.
"En voi sanoa tällä kertaa mi­tään
varmaa. . Mutta voitteko tulla
tänä iltana Kämppiin, niin keskuste-masti
kuin eivät ne koskaan olisi muu­ta
tehneetkään. Pää oli heitetty val­lattomasti
taaksepäin, suu hymyili,
silmät nauroivat. Missä hän oli näh­nyt
nuo hampaat ennen?
katseli johtajaa puoleksi* suljettujen
silmäluomiensa alta. Johtaja hät­kähti
tuolissaan. Olisiko se-mahdol­lista?
Jalat, silmät, suu —!
Samassa tyttö taas hypähti pystyyn
ja lensi kirjoituspöydän luo.
^'Ja itkeäv osaan myös, jos; johtaja
ei ota minua filmiin." Ääni muuttui
väriseväksi ja itkunsekaiseksi. "Sil­loin
minulla ei olisi enää mitään, ei
mitään elämässä, voisin yhtä hyvin
vaipua meren syvyyteen, pois iki­ajoiksi
pahasta maailmasta, jossa mi^
nun lahjojani ei ymmärretä." Kyy­neleet
vuosivat virtanaan.
"Isäni on kuollut vankilassa ja ä ir
tini on kunnansairaalassa, ja minä
saan heiltä molemmilta .selkäsaunan,
jos tulen kotiin muuten kuin filmitäh­tenä."
Nyyhkytykset tärisyttivät
hänen hentoa vartaloaan. Tämän
kohtauksen päätökseksi tuli hopean-helkkyvä
nauru.
"Oi, hyvänen aika, olinhan vähällä
unohtaa laulutaitoni!" Tyttö istahti
pöydän ääreen, alkoi liikutella käsi­ään
kuin soittaisi pianoa ja lauloi soin­tuvalla
äänellä, veitikka silmäkulmas­sa:
Filmitähti, filmitähti,
kaikki tytöt hokee,
'Marja pieni myöskin lähti
onneansa kokeen.
Katse täynnä ujoutta,
nokaahan,, kuinka saitte eron en^,
-maisen tyypin ja vamp,min väli?
niin suureksi."
Marja nauroi helakasti, ennenU
vastasi;
"Lainasin vaalean peruukin. ^
maalannut lumliani ollenkaan " ^
lin-vain hiukan rasvalla. Silmäripa
kaansm. ylöspäin tehoslaakseni avöia
v -t^ ja viatonta katsetta. Ja sitten näyt
telin äänelläni, ruumiillani ja kasvog
lani ujoa koulutyttöä. VampyJ
osassa oli minulla musta peruufe
liimasin itselleni pitkät, mustat^
märipset ja punasin huuleni räikeäs|
Maalaamalla silmäluomeni eri värejj^
lä, sain silmäni näyttämään ensin s.
nisiltä ja sitten vihreiltä. Nyt neövat
harmaat, kuten näette. Harso ji
muuttunut olemukseni vaikeutti;i
lisäksi, tuntemista, harson kuviot
peittivät kokonaan nenäni, joka o
vähän kippura. Ja nyt olen maa&a.
nut ainoastaan sen verran, että oliäi
sievä johtajani edessä", hän lopetti
hymyillien.
sanoi "juu" ja "ei".
"Katsokaa nyt,
t empperamen ttia.''
eikö minulla ole
Sitten hän alkoi
leijailla valssia, naisellisena ja peh­meänä,
hyräillen sitä, samaa "Iloista
lesken" valssia, mitä johtaja oli äsken .
vihellellyt. Johtajan katse synkistyi
taas, mutta siinä samassa kumartui
tyttö hänen pöytänsä yli, suipisti suu­taan
ja sanoi jokeltelevalla äänellä
kuin pieni lapsi, joka pyytää ylimää­räistä
karamellia:
"Hyvä rakas kiltti johtaja, saan-
"Liian vähän rohkeutta,
ette pääse, ei".
Tuli tyttö toisen kerran
suurin daamin elein,
toivoa jo jonkun verran
sai hän silmäpelein.
Mutta kolmas ]Marja vasta
sulut rikki sai,
tanssi, lauloi, leikki lasta,
kelpaankohan, vai?
Viimeinen lause tuli nöyrästi, epä-,
röiden. Tyttö jäi kädet sylissä odot­han
minä ruveta filmitähdeksi! Minä tamaan alistuvan näköisenä. Johtaja,
•1l emme asi.a st,a lväuh emmi•n . Tilaan yk, - k^i^ih^a^r mso°^om"^ji^ Pia^ ^h"1oH^ll.>^h 5f>lryr^yrg^e..al iä ja fu.;r - H-vi ökv," j•o ka, i koko ^tä'* »'^" iidyiei.ucin
si.'t,y i.s h, uoneen, mm saamme k1 es,k ust.e1l- aKnugnealiram, omoimnäa ojas ahanu ualjiahaa rapuptuoaa jjaa rtant-- aikana ei
ollut saanut ssuuuunnvvuuoorrooaa .
la asiasta häiriytymättä." sastaa- ja pelata tennistä ja sukeltaa
Mustat silmäripset laskeutuivat ja kävellä käsilläni, Os^^an olla kuin
melkein poskille saakka. S^iiden vä- npyrä ja siveä nunna" — hän "pur-
Ijssä väräji kapea, vihertäyä hehku, jehti" lattian poikki kädet rististtä,
Ääni oli matala ja h>^äilevä sanoes- hartain ilmein, silmät taivaalle luo-saan:
tuina, nenä hieman ylöspäin. Missä
' "Voitte tulla hakemaan mini\a klo kummassa olen nähnyt tuon nenän
9. Osoitteeni on Keskuskatu 36. Nä- ennen? tuumi johtaja.
**Osaan olla vampyyrikin", tyttö
jatkoi. Hän sipaisi käsilaukusta maa­lia
huuliinsa, otti laukustaan pienen
mustan samettihatim, josta valahti
kasvoille musta puoliharso. Hitain,
käärmemäisin liikkein hän istuutui
nojatuoliin, nosti toisen jalkansa toi­sen
yli, niin että alimmainen jalka
paljastui kauniiseen polveen asti, a-kemiin/'-
•'Johtaja soitti", juoksupoika sanoi.
'Osta Wardilta kymmenen tum­manpunaista
ruusua. Tässä on kort­ti,"',
johtaja Hyöky sanoi.
•Rouva Marita Ylhä, Keskuskatu
36", poika luki.
•'Toimitan heti> herra johtaja."
Johtaja. Hyöky oli sangen hyvällä. setti käsivartensa ristiin eteensä ja
kysyi:
"Mikä on nimenne?"
. "Marja Peltonen — tai :\Iarja Lie­ko
— tai Marita Ylhä."
Johtaja työnsi hänen eteensä pape­rin.
"Olkaa hyvä., kirjoittakaa se tähän.
Tämä on viiden vuoden sopimus Suo­men
Elokuvaus Oy:n kanssa."
"Oi, johtaja, ihanko totta, te hy­väksytte
minut!" .Marja oli vähällä
lentää hänen kaulaansa.
. "Niin, neiti Peltonen", johtaja lau­sui
sanat hitaasti ja korostaen jokais­ta
erikseen.
"Teillä on rohkeutta, mielikuvi­tusta,
älyä, kekseliäisyyttä, temppe-r^
menttia, kauneutta, lahjakkuutta.
Te tulette menestymään. Mutta sa-
"'Siinä, te olettekin onnistunut.
sä saatte uuden filmin käsikirjoitiik-sen.
Ti^tustukaa sen pääosaan. Soir^
tan teille, kun alamme harjoitukset^'
"Vielä yksi asia, herra, johtaja. Et­tehän
vain suutu, mutta miriä en-:
minä luulen, että rouva YlhäontiJ
nään estetty..."
Johtaja Hyöky viittasi kädeliääi'
"Hyvä on. Sanokaa rouva YlhäJ-le,
että hän saa valita joko filmin
illallisten välillä. Luulen, että
valitsee filmin. Kun pyysin hanti
illalliselle, en aikonut ottaa häntä fijv
miin. Minä en koskaan yhdistä rak­kautta
ja' liikeasioita."
Ilon välähdys näkyi tytön silnuj-sä.
.Samassa kuului ovelta koputus
ja juoksupoika tuli sisiiän sylissään
suuri kukkakimppu.
"\Vardilla sanottiin, ettäkuoresä
on väärä osoite. Sellaista ei ole öl^|
massakaan kuin Keskuskatu 36"', sa­noi
poika."
Marja helähti nauramaan ja jotol
ja vilkuili nolon näköisenä hänejtij
poikaan..-
"Saat mennä",-johtaja sanoi i>#|
le..
"Rouva Ylhä, suvaitsetteko ottaij
nämä ruusut vastaan onnitteluna en-1
simmäisestä filmisopimuksestamme, j
johtaja sanoi ja ojensi kukat tehdä f
kaikkein hienoimman kumarruksena.]
Marja ei juossut portaita alas.häa
tanssi. Hän lennätti ulko-oven auH
niin, että kolahti ja syöksyi suoraaa
jonkun vastaantulijan syliin. Laii;!
ku lensi maahan ja aukesi - tietysti J
— sisällyksen vieriessä pitkin Ur\
käytävää. Kukkavihko seurasi sJ-j
man tien. :Mutta käsikirjoitus pysyi 1
lujasti kainalossa. Se oli tällä het-j
kellä tärkeintä.
No voi sun, — siellä ne nyt
vat pölyssä kaikki, — musta 5araeta-|
hattu hienoine harsoineen, puutena-j
sia, monet maalipötköt, kami», a^-ai-1
met,. almanakka. Voi turkasen ti^j
kanen! Ja nyt tuo äijä vieläpf\
hen kyhnimään ja poi^'"^^/!L
vlös, ikäänkuin näitä nyt ei > ' t s ^l
ihminen jaksaisi korjata! Suutan^
Miksikäh^ se häntä luulee, kunn^ j
maalipurkkeja on noin tuhotlomi^^|
"Kiitos, kiitos, kyllä
saan,, älkää vaivautuko", >W
noi äkäisesti. M
"Sallikaa minun auttaa, sehf
minun syyni. Pyydän anteeksi • ^ \
jä' sanoi työntäen hänen j^k^"^
kourallisen kadulta poimimiaan
'^Minunhan on pyydettävä an^
si", Marj^ sanoi nolona ja J^^*-^'
jää' silmiin. -Hyvänen aika, ;