Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 15, 1945

              ~ SIVU 4 LAUANTAINA, JOULUKUUN 15 PÄIVÄNÄ
Kiri ELMER DIKTONIUS.
Suom. Katri Vala.
Herää, G oy a:
on vihollinen täällä taas,
on aseet uudet,
f öiset univormut —
56' sentään sama on,
iäti santa.
Syy taistelunkin sama^
vapaus, ilma, leipä—
vapautemme, camerado,
tuo tuhannen tuhannesti nujerrettu,
nyljetty, korvennettu
ja iukannen tuhannesti nöifssut,
jälleen noussut. . *
Herää, Qoya:
tule, väkevästi piirrä
oikeaan se, minkä väkivalta väänsi;
julmasti, kiduttaen, karmeasti
paljasta totuus:
taas nujerretaan,
nyljetään, korvTnnetaan vapautta.
Raivoisa, hehku
sinuun syttyköön,
syövytysncula varteen asti
vaskeen kaivautukoon —
^tereille maailma säikytä,
'kauhulla ruoski,
ja vapaudenlaiho kasvaa multaan
vertavuotavaan.
Kirj. LYYLI HURiME
V' . \ N HA nainen lepäsi vuoteella.
Harmaa tuuhea tukka oli vaJäJi-tanut
pielukselle kuin hopeanihohta-va
pilvi. Monista tuhansista juurista
ja pienistä hommista väsähtäneet kä­det
lepäsivät niin hiljaisina, työnsä
unohtaneina .valkoisella lakanalla.
Ne olivat omituisen kauniit kapeat
kädet, näppärät kädet, mutta nyt ne
olivat siinä avuttomina kuin tuulen
sähkövalot himmenivät ja • syttyivät
taas toisinaan palamaan kirkkaasti.
Samoin vaihteli vuoteella lepäävän
vanhuksen ajatukset, toisinaan sel­vinä
ja kirkkaina, toisinaan hämäri­nä
ja epäselvinä muistoina.. — Ja
vanha kello seinällä tikutti tik, tak —
jokchän nyt? — tik, tak.
''Jokohan nyt", toisti vanhuskin
ajatuksissaan ja silmät usein odot-irti
riuhtaise^
loon seinällä, ja jossakin kaukana
vihelsi juna. •
Vuoteen vieressä istui sairaanhoi­tajatar
hiljaisena, odottaen hänkin
vain silloin tällöin nousten ja nostaen
mehulasin vanhuksen huulille.
*"**^*'^'**'^**'*^****'**'***' . Lipui siinä vuoteella levätessä dhi
derofn ja d'Alembertin käsitykseen i^oko elämä. Oli aikaa tarkata men-
"tietämättömästä ja järjettömästä nyttä — miten ne nyt kaikki vanhat
niset suonet vain kuulsivat. Niissä
vielä virtasi hiljalleen sammuva
elonneste.
Oli lokakuur Syksyinen kylmä sa­de
pieksi akkunaruutuja ja tuuli o-mituisesti
valitti ja itki, katujen
rahvaasta". Goya oli tuntenut yksin­kertaisessa
kansanmiehessä tulevai­suuden
tuojan.
Ankaria syytöksiä vuotta 1814 seu­rannutta
pimeää taantumusta vas­taan
Rapaamme vanhan Goyan tun­netussa
radeerauskokoelmassa "Dis-parates"
(Eris k u mmallisuitksia).
Näissä taiteellisesti unohtumattomis-^
sa teoksissa on Goyan satiiri saanut
fantastisia muotoja. Tästä johtuen
hän kai vältti yhä uhkaavammaksi
käyvän i^ikvisition.
V:
asiat
sii-tä
niin mieleen tulikin — ihan
ajasta asti kun kymmenvuoti­aana
huutolaistyttönä joutui pappi­laan,
ensin pikku voimillaan toimitel­len
pieniä tehtäviä ja suurempana
suurempia, mitä milloinkin käsket­tiin
tavallisten jokapäiväisten, to­tuttujen
töiden lisäksi.
Omituinen oli Maria tytön asema
ollut suuressa pappilassa: ei ollut pal­velija
eikä ollut kasvatti, olipahan
vain pappilan huutolaistyttö. Hy­viä
ja kohtuullisia ne sentään olivat
1824 lähti 7S-vuotias taiteilija olleet pikku huudokille, niin ruustin-lopttlliscsti
Espanjasta. Hän pakeni na kuin rovastikin, ja ennen kaikkea
porvariston välillä oli liittoutunut
taantumuksellisen Itävallan ja Venä­jän
kanssa Englantia vastaan. Es-ponjan
porvarillinen vallankumous
suuntautui Napoleonia vastaan ja es- Ranskaan, koska hänen henkensä ei vanha Fia, pappilan lasten kotiopet-panjalaisten
vapaa-chtoistcn sajtka- ollut täysin turvassa Espanjassa.
riUinen taistelu Napoleonin artneijaa Hän asettui Bordeaux'hon viettäen
vastaan oli luonteeltaan cdistykselli- siellä elämänsä neljä viimeistä vuot-nen.
_ ta. Sidlä syntyi vielä radeeraus"Ltix
. Goya tunsi alkuaan myötätuntoa e.x tenebris" (valo syntyy pimeästä),
Napoleonia kohtaan. Vielä Napole- joka osoittaa, ettei Goya — ajoit tai-onin
marssiessa Espanjaan "tervehti sesta pessimismistään huolimatta —
hän tätä ja valitsi Napoleonin muse- vielä 80 vuotiaana ollut menettänyt
oon ne espanjalaiset kuvat, jotka o- luottamustaani inhimilliseen tulevai-siftain
ovat vieläkin Louvressa. Mut- suuteen.
ta v. 1S09, kun Espanjan kaman Maalarina Goya on uutta luova.,
vastarinta oli murtunut, seisoi Goya Köyhän espanjalaisen talonpojan po-
Espanjan kansan puolella Napoleo- jan raikkaat, turmeltumattomat sil-nia
1'astassa. mät näkevät kuin ensi kertaa maail-
"Sodan onnettomuusko-sarjassa a- man värikkyyden., Väritaitcilijana
scttuu hän myös Espanjan kansan hän on hyvin merkitsevä ja hänen
kinsa lyyrineen, vakuutti vanha Fia
suojatilleen, että ; jos • Maria haluai­si
suorittaa ylioppilastutkinuon ja
saada valkoisen lakin, niin kyllä Ma­ria
sen varmaan saisi.
Mutta sitten kun pappilaan oli tul­lut,
uusi nuori pelhtoori ja komea'p&i-ka
olikin, oli hänestä, Mariasta —
kaunis hymy valaisee vanhuksen kas­voja
— tullut pian pehtoorin varmo
ja niin se elämä jatkoi. Ja kun joit­tenkin
vuosien jälkeen heille svTityi
kauan kaivattu poika, ei onnella ollut
raSjoja. Ja tuota poikaansa siinä
vuoteella lepäävä äiti nyt odotti —
poikaa, joka oli jo ehtinyt kasvaa
l--isoksi -mieheksi;--- ' •
Hienoinen hellä (hymy häivähti
kuolevan kasvoilla. — Niin, Lauri
poikani, sinusta on tullut jo iso mies.
Oman urasi olet jo ehtinyt uurtaa
elämän karuun peltoon. Monet ko­vat
vuodet me yhdessä ylitettiin, ne­kin
vuodet isän kuoleman jälkeen,
jolloin meidän täytyi muuttaa pois
pehtoorin asunnosta ja asetuimme
läheiseen pikku kaupunkiin, asumaan.
Miten Maria äiti olikin silloin tehnyt
ja ahertanut, pessyt pyykkiä kaupun­gin
"kermalle'V parsinut ja siivonnut
niille ja yöt valvonut kotona korjail­len
Laurin vaatteita, ettei hänen
koulussa tarvinnut näyttää kovin ku­luneelta.
Isän jättämän pikku omai­suuden
oli Maria äiti tarkasti tallet­tanut
pankkiin kaikkein kovimpien
aikojen varalle ja jos Lauri joskus
tarvitsisi.
Lauri oli ollut etevä poika koulus­sa
ja hänellä oli jo piene-stä asti eri­koinen
taito piii^tämiseen, ja niin oli
Laurista kaikkien vaikeiden vuoeien
jälkeen viimein tullut arkkitehti . . .
Varjo vilahti vanhuksen kasvoilla.
taja, liinavaatteiden ja sukkien par-sija
ja lukemattomien muiden hom­mien
tekijä, joka kaukaisena sukulai- Ellasta, Laurin vaimosta, ei Maria äi-sena
oli kerran myös saanut kodin ^^^"^ oikein pitänyt koskaan, ei ol-pappilasta.
' * voinut, vaikka oli yrittänyt. Ella
Miten olikaan ajan kuluessa tämä suurellinen, liian kunnian-kuiva
kalpeakasvoinen vanhapiika himoinen — kaikki piti aina olla yli
giHtmmmiuiunniimtimiimnm>niinimminnii«iHuiimn:iniiHnmnimuiminiiniiuniiimiiintinmiii«
-S
; 5
vapaustaistelun puolelle Napoleonin valoisa "epäakateeminen maalaus-sotajoukkoa
vastaan. Näissä kuvissa tapansa'' on valotnaalauksen edeltä-väemme
joukottain mätäneviä ruu- jä.
miita, kuvattuna paljaasti ja Jltitan
harhaa verrattomalla mestaruudella.
Näemme' sankarinmmiiden "Ailjaan
riisumisen ja xyö$(SH'\ *fHe Ayöiy-vät
siitä^^^hHutaa taitelija. I^äeimne
naisten ja lasten, nälän, bapäisyu.
''Mikä rakkeus*\ pilkkaa^ täifiiUija so­tilaita.
Koskaan ei • telaiiuskQhiit^k- ^
sia ole kuvattu sellaisina brMtaätUla
voimalla kkmn tämä paremman; tule­vaisuuden
^itaisteitjar tekee. '/Kmiil-listä
rakkautta'*. *fE3kö iä(ävas$<uitt
ole olemgsj^a»mitä^t ikeinoa/ - Olette­ko
tätä vttrtctisyntynieet?"'^
Paitsi sodan karhuja Goya on ku­vannut
ntyös^ espanjalaisten; taistelua
valloittajaa vastaan, fyötätil^kevieH
sankarillisuutta, /EitSissä rMueti: ra-deerauksissaan
näemme cspanjtilaisia
talonpoikia jo' työläisiä ja viereUäan
vaimot ja lapset ,pUöiusiamassa itse­ään
Napoiemtin sptftaiden pyssyjä
vastaan tithusa5ti<nila^ kirvcillq,^^ tali­koilla
ja lapioilla. Goyä, kÖybän ta­lonpojan
; poika, ei yhtynyt muuten
niin suuresti kufmioittamaänsa Vi^-
taiteen työtatek€v0n arvcsitelussa,
Hirn ei Voltairen tavoin pitänyt yk­sinkertaista
kansaa **aina raakana ja
iylsänä*\ eikä yhtynyt myöskään Di-kiintynyt
pieneen orpoon — oliko se
oman orpoutensa muisto, tai hellyy­den
kaipio johonkin elävään olen­toon?
Vanha Fia oli myös yksi noita
yksinäisiä ihmisiä, jotka eivät ulko­muodollaan
vaikuta miltään, mutta
joilla on arvo ihmisenä, jos joku sen
ehtii huomata. — Niin, ja pappilan
viimeisintä opettaessaan vanha Fia
sivutöikseen tyhjensi tietovarastonsa
pikku suojatilleen, ja kun vuodet vie­ri
ja pappilan neiti sai valkoisen lak-
IltllllUlli:
ATniTrraWttWö-tt ö Ö u u a a 4 u u u u u <m a 0 0 a 0 0 0 mTrsryjnnnnra-
- e>
(OHJEIiMASSA
Kleonorelte; lOveri; ja- taldetamsinäytöstä. E r i -
vkotoesU-Mncn.paksI- J a j on katso-'
misen firvoiiwn. Hän esittää kaunU^a varvas- Ja tap-tansseja.
iVäUIlä on. laulu- j a solttonmneroita parhailta-Vancouverin
I4UIU-ja musUkJdtalteUijoilta.
Ol^jelman esityksen jäiJceen yleinen^ tanssi
O V I I i l P U l ' 7 5 S E N T T I Ä
Varatkaa liput ajoissa!
äyräiden. — No niin, Ella oli erään
tehtaan insinöörin tytär ja sanottiin,
että Lauri oli "tehnyt ediillisen nai-miskaupan"
ottamalla tämän vähem­män
suloilla varustetun insinöörin
tyttären — se oli avannut ovet Lau­rille
"parempiin piireihin" . . .
Hyvin ja tasaisesti se oli muuten
elämä Ellan ja Laurin välillä sujunut.
Avoimin silmin oli Lauri Ellan vai­mokseen
ottanut ja siten vastuksensa
ratkaissut. Olihan hänellä suunni­telmansa
ja työnsä. Ehkä oli paras
niinkuin oli. Ainoana arkana kohta­na.
Ellan ja Laurin välillä alussa oli
ollut juuri hän, Maria äiti. Kyllä­hän
äiti oli sen. heti käsittänyt, kun
Lauri ensikerran toi ^morsiamensa
kotiin äitiä katsomaan. .Kovin teki
Ellan mieli nyrpistää nenäänsä pik­kumökille
vanhoine, huonekaluineen
ja raidallisine räsymattoineen —
muuten täytyi Ellan myöntää, etia
mökki oli hauskan näköinen ja ääret­tömän
siisti. . Pienet. pirteät kukat
leimusivat akkunoilla. ruukuissaan ja
vanha pitkäanturainen. kiikkutuoli
oli kerrassaan mu^kava istua. Mutta
sittenkin, mitä oli se modernin virta­viivaisen
kodin rinnalla, minkä hän
ja Lauri perustaa — tai Ellan isän
kodin rinnalla. Oikein Ellaa nauraiii
kuvitella Maria äitiä sellaisessa ym­päristössä
ainaisine -esiliinoineen.
Lauri oli puhunut jotakin, etiä
kun he menevät paimisiin, ote'ttai5iin
äiti luokse. Mutta Ella päätti heti
mielessään, että kun he ovat vihityt,
voi Lauri lähettää äidille jonkun
kympin, kuten nytkin,"kuukaudessa,
mutta asumaan heidän kanssaan —-
ei kolaan. MJtä hänen hienostu-