Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 10, 1938

              Sivu 4 LAUANTAINA, JOULUKUUN 10 PÄIVÄNÄ 1938
f f
_ VH f " f
MS
Maanviljelysttiotteideny jyvien] ja juurikasvien, kilpailu yleisissä talvinäyttelyissä varsinkin
aavikkoalueilla muodostuu kiintoisaksi ja tarkkaa arvostelua kysyväksi hommaksi, silla kysymys on
siemenkehityksestä. Yllä J. E. Blakeman lVinnipegistä ja W. D. H ay Lethbridgestä, ylempiä
maanviljelysasiain tuntijoita ja virkailijoita, tuomareina tutkimassa näytteille asetettuja tuotteita.
Oik. alakulmassa on nisuja, jotka N el s Linden, Gwynnestä, Albertasta, on näytteille asettanut ja
saanut parhaan tausunnm. Niiden yläpuolella onChippeiva-niminen uusi perunalaji, jolla George
Elchuk, Murillosta, Ontariostay on saanut parhaan lausunnon perunoista. Lindenillä oli näytteillä
myöskin parhaita ohria.
Kilpakirjoitus
Kirj. Aallotar
MINKÄTÄHDEN en ole yhta sie­vä
kuin sisareni ja veljeni ovat
jä miksi eivät sävelet ole sielussani
yhtä suuret kuin toisilla linnuilla?
Tätä asiaa usein mietti pieni sini­lintu,
jonka laulusta ei pidetty, jota
sanottiin rumaksi.
\'oi mitä antaisinkäan, jos voisin
oppia visertämään luojalle kauneim­man
ylistyslaulun, mitä koskaan on
lintu visertänyt; kuinka onnellinen
olisinkaan, jos joskus löytäisin sen
suuren kaipaamani sävelen, ajatteli
pieni sinilintu. —
Ja niin hän yritti uudelleen ja
uudelleen laulaa, mutta toiset sinilin­nut
nauroivat hänelle: ''Voi et sinä
pieni opi koskaan laulartiaan kau­niisti.
Pienelle sinilinnulle syntyi aatos:
Varmasti jossain maailmassa, jossain
kaukana, hän löytäisi seudun, jossa
hän suuren ylistyslaulun oppisi jä
josta uusia säveliä löytäisi.
Nnneraana pai vana hanyksm lah­ti
lentämään. Lensi yli maiden, yli
merien. Lensi vieraalle maalle, missä
ei sinilintujen sini siintänyt, ei vieno
viserrys ilmoissa kaikunut.
Sillä hän näki outoja lintuja, näki
outoja värejä, kuuli outoja lauluja,
vierasta viserretä, joka hänen mie­lestään
ei ollut kaunista, ja nyt hän
muisti sinilintiisiskojaan ajatellen:
Jospa \^in he näkisix^ät nämä kir­javat
linnut, jospa kuulisivat heidän
ruman vaäkkumisensa^ niin varmasti
myöntäisivät, että sävelet suurimmat
omistan sielussani, enkä yhtä ruma
ole kuin näniä kirjavat linnut.
Nämä räikeänväriset ja rumat lin­nut
eivät myöskään pitäneet pienestä
sinilinnusta. He oudoksuivat hänen
vierasta viserrystään ja katselivat ka­dehtien
hänen ke\'yttä lentoaan,
"Sinun pitäisi oppia laulamaan sa­moin
kuin mekin, sinun pitäisi vär­jätä
siipesi tummemmiksi, että kel­paisit
joukkoomme."
Pieni lintu katseli heitä kummas­tellen,
ihmetteli heidän loistavia vä-rejään,
vieroksui soraääniä.
Täällä, näiden lintujen parissa, en
tule koskaan suurta säveltä löytä­mään,
täällä en koskaan opi ylistys­lauluani,
jota löytääkseni jätin hie­not
sinilinnut. Hän tunsi kuinka nä­mä
kirjavat linnut tahtoivat tuhota
hänet, tahtoivat repiä hänen siipensä,
lopettaa laulunsa.
Minun pitää kiirehtiä, pitää len­tää
kauemmaksi, ajatteli pieni lintii
ja aikoi lähteä jatkamaan matkaansa.
Mutta silloin yhtyivät mustat ja
kirjavat linnut lentämään hänen ym­pärilleen
ja he vaakkuivat uhkaavas­ti.
He tahtoivat tietää mistä tämä
vieras lintu oli tullut ja miksi hän
laulaa viieräita säveliä, miksi hänen
värinsä on erilainen kuin heidän.
• Pieni lintu oli peloissaan heidän kes­kellään,
hän säikähti heidän voima­kasta
joukkoaan ja hän tunsi kuinka
heidän pitkät, kov^at nokat jo iskivät
hänen pehmeisiin siipiinsä. Sillä het­kellä
hän tunsi itsensä pienemmäksi
kuin koskaan aikaisemmin.
Kuinka voi hän paeta, kuinka vöi
hän taistella noin suurta joukkoa
\^staan. Ja silloin häneltä pääsi su­rullinen
viserrys. Sen kuultuaan ah­dista
jat peräytyivät, hämmästyneinä.
Se Viserrys oli vain lyhyt, mutta
se oli niin erilainen kuin mitä he
olivat ennen kuulleet. Ne sävelet la­mauttivat
hyökkääjät, vähensivät in­non
vähäksi aikaa, jolloin pieni sini­lintu
lähti lentämään korkeatIle> ja
pääsr vihdöiti rauhaan ahdistajiltaän.
Hän telisi, äjafttekniatta minne ja
erään kauniin puun latvaan hän py­sähtyi
lepäämään. Yhtäkkiä hän häm­mästyi,
sillä hänen ympärilleen ke­rääntyi
suuri joukko hohtavan valkoi­sia
lintuja. Nämä kaikki näyttivät
sinilinnusta erikoisen kauniilta ja he
visersivät pienelle linnulle suloisen
tervehdyslaulun.
Pieni sinilintu katseli heitä ihail­len,
kuunteli hurmaantuneena heidän
lauluaan.
Näiltä linnuilta, näiden valkolin-tujen
seurassa; varmaankin voin op­pia
sen haluamani ylistyslaulun!
Ja niin pieni lintu päätti jäädä tä­män
hohtavan lintuparven joukkoon.
Pieni lintu ei enään ollut pitkään
aikaan visertänyt muiden kuullen,
sillä hän oli oppinut tietämään, että
hänen lauluansa ei kukaan ymmär­tänyt,
että sävelet, hienoimmat mit­kä
hän visersi, kuuluvasti vieraalta
muille linnuille.
Valkolinnut lentelivät pienen tu­lokkaan
ympärillä, lauloivat parhaat
laulunsa ja hyväilivät häheri siipiään,
koettaen saada häntäkin lauladiaan.
Mutta pieni lintu ei laulanut, häi\
ei uskaltariut, sillä hän pUvi^ä liian
arka, eikä hän halunnut laulaa muu­ta
kuin päästeli vain pieniä viser­ryksiä.
Valkolinnut kehuivat hänen kau­neuttaan,
hiljaa kuuntelivat hänen
pientä viserrystään.
Pienelle linnulle tämä oli kummair
lista, koska hän ei koskaan ollut kuul­lut
kehumista itsestään aikaisemmin.
Mutta eräänä päivänä hän uu­delleen
lähti lentämään ja hän sattui
lentämään yli tyynipintaisen lammi­kon.
Sieltä, veden kalvosta hän sit­ten
sattui näkemään ku\^nsa.
Siinä tuli suurin yllätys, suurin
hämmästys, suurin ilo, kasvava elä­mänhalu,
sillä hän näki, ettei hän
ollutkaan sininen \'äriltään, \'aan oli
hohtavan Aralkoinen.
Pieni lintu uudelleen muisti sini­lintu
siskojaan, mitä he ajattelisivat-kaan
jos näkisivät hänen kuvansa
Äiti * . • • • vetoomus
^ Naiset hiiutavat äänekkäästi kaik­kialla
surun jä vainon tähden jota
kärsivät toverimme ja siskomme Sak­sassa,
Tshekkoslovakiassa, Kiinassa,
Espanjassa ja Itävallassa.
Me opimme heidän kärsimyksis­tään
kuinka meidän täytyy pelastaa
Amerika fasismin ilkivallalta. jNIe
voimme pelastaa Amerikan jos me
naiset sidomme itsemme yhteen voi­malliseen
yhtenäisyyteen.
Kaikilla uskonnollisilla mielipiteil­lä
varustetut naiset, kaiken väriset
ja kaikki kansallisuudet, me voimme
vedota hallitukseemme järjestetyllä
tavalla käioittäen~poiMämääir"vle^
tikiellon Espanjaan, lähettämään yli­jäämä
vehnämme Espanjan kansan
ruokkimiseksi. Ja ennenkaikkea mei­dän
täytyy vaatia tänään ja joka päi­vä,
että kaikki kaupankäynti Sak­san
ja Japanin kanssa tulee ehdotto­masti
pysäyttää.
Joulutavaroitai, leikkikaluja, nyi
jo lähetetään laivalastittain. Pysäyt­täkää
niiden niyynti!
Sillä aikaa kuin koko Europa vär­jyy
imperialistisen sodan partaalla,
rakentakaamme me Amerikassa, mie­het
ja naiset yhdessä, horjumaton
kollektiivinen turvallisuus jota ei voi­da
rikkoa — rauhanpolitiikka, joka
kestää häpeämättä koko maailman
edessä.
Tämä on hätätilanne ihmiskunnal­la.
Ottakaamme vastuunalaisuus ih­miskunnan
puolustajana ja siuojeli-jana
— valistakaamme naapureitam-me,
työläistovereitamnie työpajoissa,
kirkkomme jäseniä, union jäseniä,
kaikilla paikkakunnilla missä asum­me.
Pitäkäämme fasismi pois Ame­rikasta.
Olkaamme uskollisia diemokraatti-sille
periaatteille.
Ojentakaamme kätemme auttaak­semme
ja rohkaistaksemme kaikkien
maiden vainottuja. .
Mobilisoikaamme kaikki naiset pe­lastamaan
Amerikan kodit.
Rakentamaan parempia koteja pe­lastaaksemme
ja suojellaksemme Ame­rikan
lapset.
Tehdäksemme Amerikan turvalli­seksi
demokratialle!
Ella Reeve Bloor.
vedenkalvosta, kaiihiiha, niihkuin oli
itse nähnyt.
Tästä tuli suuri hfetki pienelle sini-valkolinnulle,
sHlä välknolinnut näh­tyään
hän sydämestään myöskin toi­voi
olevansa väkoihen väHtään.
.' Nyt. hän lensi takaisin valkolin-tujen
jöiikikooh, lauloi ja viserteli va­paasti
toisten joukossa, saaden osak­seen
suurta ihailua ja kiitosta.
"Sinun laulusi on kauniimpaa kuin
meidän", sanoivat hyvaX valkolinnut.
"Sinun pehmeistä siivistäsi heijastuu
valoa meihihkin; Ole aina kanssamme,
jää ainiaaksi joukkoomme visertä­mään!"
•
Mutta pieni valkoinen sinilintu
tunsi, ettei hänen viserryksensä vie­läkään
ollut sitä korkeinta ylistys­laulua,
jonka hän tahtoi oppia. Häh
aavisti, että jossain on olemassa se
seutu, jossa hän sen löytää.
Niin hän jätti hyvästit hopealta
hohtavalle valkolintuparvelle, hän
lähti lentämään etelää kohden, löy­tääkseen
uusia lintuja, kuullakseen
uusia säveliä.
V Niin hän lentää ja etsii, kunnes
ehkä. joskus löytää tuon kaipaamansa
suuren sävelen itsestänsä.
LOPPU.
J
VÖlS
••]
yipe
sesti
"I
sesti;
muu!
synt}
tani i
sä n
viisi
Pu
seita
kama
"Is
ken V
nettu
biolog
rakka
Hän 1
kun hi
ihni, e
mun p
vain s
tulimn
tini ki
nulle 1
ei ollu
voinut
j a oli
en halu
tulin tä
saita ek
Hän;
puheise
Rhod
valla nä
ynimärt
muistiin
vaipui s
niset sil
ja sikari
teli vilk
sitä.
Cynth
Crittend(
ti ja ruk
kiä tuli
ta omähi
si hän h
odotti jäi
Critten
Hän yril
Cynthian
ollut a VOI
Mutta oli
ollut väl
bänen kei
mutta häi
tietää yht
ollut puh
tuo "jotei
koska Cyn
tanut suh
rin" mitat
meentulo <
sia tuloja,
pienet hyv
seen omist;
tuhat dplla
Cynthia, jb
järjestetty
''iaan ja jok
^ätön omas
parempaa a
ainakin yrit
Hän oli v
kaan saisi ti(
tavaa, että
aikoi tarjota
teen. Suos
miehen yaro
dotukseenhä
jonka IUonte<