1939-10-14-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
1939 I:AUANTAINA, mKJvKiH^ u PÄIVÄNÄ Sivu 9
MRS Saytherin menestys Daw-sonissa
muistutti lievimmin sanoen
tähdenlentoa. Häh saapui sinne
keväällä koirareillä, ranskalais-kanadälaisen
voyageur-saattueen ke-:
ralla, loisti siellä lyhyen kuukauden
ja jatkoi sitten matkaansa ylös jokea,
kohta kun tämä vapautui jäistään.
Naisista köyhä E)awson ei kyennyt
käsittämään hänen lähtönsä
kiireellisyyttä, ja paikkakunnan
merkkimiehet tunsivat olonsa yksinäiseksi
ja tukalaksi aina siihen asti,
kunnes Nomen kultalöydöt tehtiin ja
vanhat mielenliikutukset -häipyivät
uusien tieltä. Silla Daws!on oli ollut
aivan hurmaantunut Mrs Saytheriin
ja ottanut hänet avosylin vastaan.
Hän oli kaunis, lumoava ja päälle
päätteeksi leski. Kaiken sen, johdosta
hän sai kantapmUeien lojkona^
sen lauman ^Idoradörpprhpjä, \ir-kanriehiä
ja: seikkailunhaluisia nuoria
säätyläispoikia, joiden korvat olivat
kauan kaihonneet hameiden kahinaa.
Kaivosinsinöörit oli vallannut mitä
suurin kimnioitus hänen miehensä,
eversti Saytherin muistoa kohtaan,
ja syndikaatin jäsenet ja kaupungin
huomattavimmat edustajat
puhuivat ihailevasU miehen toiminnasta
ja elämästä, sillä kaukana Valloissa
tämä oli tunnettu .«suureksi käi-vosmieheksi
ja Lontoossa kenties vielä
suuremmaksi. Mutta miksi juuri
hänen leskensä— miksi juuri tämä
nainen — oli tullut pohjolaan, se'se
oli suuri kysymys. Pohjolan miehet
olivat kuitenkin käytännöllistä väkeä,
he antoivat palttua kaikille teorioille
ja pitivät kiinni'^ vain tosiasioista.
Ja hyvin hiiomattavalle
osalle heitä Karen Sayther oli mitä
tärkein tosiasia. Sen, ettei nainen .
katsonut asiaa samalta kalinalta,
osoitti parhaiten nopeus ja kätevyys,
jolla hän jakeli rukkasia niinä neljänä
\iikkona, mitkä viipyi paikkakunnalla.
Hänen mukanaan katosi
tosiasia, mikä oli hurmannut Däw-sonin
miehiä, mutta se suuri kysymys
jäi jäljelle.
Sattuma antoi erään avaimen n arvoituksen
ratkaisuun. Kun lesken
viimeinen uhri, Jack Coughran, turhaan
oli laskenut sydämensä ja viisisataa
jalkaa pitkän Bonariza-val-tauksensa
hänen jalkainsa juureen,
mies juhli tappiotaan kokonaisen yön
humussa ja sumussa. Keskiyön
ajoissa hän sattui törmäämään Pierre
Fontaine'iin, joka ei ollut enempää
eikä vähempää kuin Karen Saytherin
yli-voyageur. Kohtaamista
seurasi toistensa tunteminen> ja. sitä
yhteiset maljankallistelut, ja vihdoin
kumpikin mies, oli kelpo tuutterissa.
"Kuin. . . ka?" sammalsi Pierre
Fontaine hetken kuluttua ääni sor-niksissa.
"Min käkö vuoksi madame
on tullut tähän maah^? Pa-fasta
on teidän totisesti kysyä M -
nehä itseltään. Minä en tiedä yhtään
mitään^ tiedän vain, että hän
koko ajan on kysellyt erään nimista
miestä. Tierre^ sanoi hän minulle,
'teidän pitää löytää se mies... niin
annan teille-paljon rahaa — saatte
tuhat dollaria, jos löydätte sen miehen".
— 7aa-ha, senkö miehen? Ah
Ja sen miehen nimi oli- Da-
^'^dPayne. Oui, m'sieu, David Pay-
"e. Koko aj^n hän puhui siitä ni-
»^^tä. Ja koko ajan minä kukaroin
^^ialle, ponnistelin helvetisti, mut-
^ en saanut kasiini sitä Iprottua
^ t ä enkä myöskään niitä tuhatta
^o|laria. Lempo soikoon!
'Kuin... ka? Ah oui. - Kerran
tuli ^^eä Circle Citystä, ja ne tun-s>^'
at miehen. Hän oli Birch Cree-
^ä, sanoivat nej Entä madame?
Hän sanoii^BonlV— ja näytti ylen
onnelliselta. Ja hän sanoi minulle:
'ierre' sanoi hän, 'valjastakaa koirat.
Jos medöydämme hänet, annan teille
tuhat dollaria lisää.' Ja minä vastasin:
^Oui — nyt hetikö? Allons,
madame!'
"Ja silloin- minä uskoin tietysti,
että: ne kaksituhatta dollaria varmasti
oli minun. Mutta mitä piruja vie-läf-
Tuli paljon muita Circle Citystä,
ja ne^sanoivat, että se David
Payne oli mennyt Dawsoniin vähän
aikaa sitten. Niin madame ja minä
emme lähteneet ollenkaan Birch
Creekiin.
"Oui, m?sieu. Sinä päivänä madame
sanoi'Pierre', sanoi hän ja
antoi minulle viisisataa dollaria,
'menkää ja ostakaa veiie. Huomenna
lähdemme jokea ylös.' Ah oui, huomenna,
jokea-ylös — ja se kirottu
Sitka Chärley antoi minun myös
maksaa viisisataa dollaria veneestä.
Lempo soikaan!'^
SiUä - lailla — sen jälkeen kuin
Jack Coughran seuraavana päivänä
oli kertonut saamistaan tiedoista —
Däwson johtui pohtimaan^ kuka kumma
' Dävid^ Päyne mahtoi olla ja
minkälaista merkitystä hänen olemassaolollaan'
oli Karen Saytherille.
Miitta samana päivänä, aivan kuten
Pierre Fontaine oli kertonut, Mrs.
Saytherin bärMarinen voyageur-mie-histö
sauvoi vastavirtaan hänen venettään
KlÖndyke Cityn itäistä rantamaa
pitkinj souti joen poikki lähsi-rannalle
kifertääkseen kalliojyrkänteet,
jä sitten vene katosi saarten
sokkeloihin etelään.
II
"Oui, madame, juuri tässä se on.
Ensimmäinen, toinen, kolmas saari
Stiiart Riveriä «laskettaessa. Ja tämä
saari on numero kolme."
Samalla kuin sanoi tämän Pierre
Fontaine iski sauvoimensa rantatörmään
ja käänsi veneen perän virtaan.
Silloin keula painui niin lähelle
maata, että muudan ketterä
nuorukainen saattoi hypätä .sinne
jukkonuprä kädessä ja sitoa veneen
kiinni.
"Silmänräpäys, madame, minä
käydä katsomassa."
Kova koiranhaukunta tervehti
Pierreä hänen kadotessaan rantatöy-rään
taaksey ja hän palasi minuutin
kuluttua.
"Oiiij madame/ siellä on maja.
Kurkistin sisälle. SieUä ei oUuf ketään
kotona. Mutta hän ei voi olla
kaukana, sillä" muuten hän ei olisi
jättänyt koiria tänne/Hän tulee pian,
se on varma se."
"Auttakaa minut veneestä, Ker-
London
re. Olen niin hirveän uuvuksissa
matkasta. Olisitte mielestäni saattanut
laatia istumapaikkani hiukan
mukävanunaksiJ' '
Karen Sayther kohosi keskellä venettä
olevalta turkisaluseltaan koko
pituuteensa, niin että hänen joustavuutensa
ja kauneutensa ilmeni täydessä
loistossaan. Mutta vaikka hän
vaikutti liljamaisen hennolta keskellä
seudun alkuvoimaista luontoa,
osoitti hänen olemuksestaan päinvastaista
se luja otej millä häii tarttui
Pierren käteen, hänen käsivarsili-haksiensa
jännittjnmineai sillä het->
kellä, kun hänen ruumiinsa pauio oli
niiden varassa, ja se tarmokas tapa,^
millä hän kiipesi rantatöyrästä ylös.
Vaikka hänen luustoaan ympäröivä
liha oli pehmeätä ja kaunista, hänen
ruumiinsa uhkui voimaa.
Mutta jos kohta hän nousi vaivattoman
kevyesti maihin, hänen
poskillaan hehkui sentään lämpöi-sempi
väri kilin tavallisiesti ja hänen
sydämensä tytkytti kiihkeimmässä
tahdissa. Jä hän vapisi uteliaisuudesta
lähestyessään majaa, ja samalla
hänen poskiensa puna kävi vielä
tummemmaksi.
"KatsokäahanI" Pierre osoitti puupinon
ympärillä olevia lastuja. "Ollut
äskettäin täällä — pari kolme
päivää sitten, ei enempää."
Mrs. Sayther nyökkäsi. Hän koetti
katsella sisälle pienestä ikkunasta,
mutta se oli tehty öljytystä pergamentista,
mikä kyllä päästi valoa
sisälle, mutta esti sinne näkemästä.
Hän kiersi majan ympäri ovelle ja
nosti jo puoleksi sen alkeellisen linkun
avatakseen sen ja mennäkseen
sisälle, mutta sitten hän muutti mieltään
ja antoi linkun pudota kiinni.
Äkkiä hän lankesi polvilleen ja suuteli
karkea veistoista kynnystä. Lieneekö
Pierre Fontaine sen nähnyt,
ainakaan hän ei ollut näkevinään, eikä
hän vastaisina päivinään milloinkaan
kertonut muille tästä muistostaan.
Mutta muudan venemies, joka
aivan tyynesti sytytteli piippuaan,
sai samassa säpsähtää esimiehensä
tavallista tiukeammasta huudahduksesta.
"Hei! Le Goire! Laatikaa madamen
sija pehmoisemmaksil" komensi
Pierre. "Lisää karhuntaljoja! Lisää
huopia.*^ KuulettekOj lempo soi!"
Mutta madamen venesija purettiin
pian senjälkeen ja suurin osa taljoja
ja huopia levitettiin rantatÖy-rään
-harjanteelle, mihin. Mjp Sayther
heittäytyi lepäämään^ rriuka-vasti
odotellakseen. [ Hän loikoi kyl^
jellään ja katseli laajaa Ytikonia.
Vastarannan vuorten yllä taivas oli
himmeänä, etäisien imetsäpatojen savusta,
jä iItai»iväaurinko hohti kel-
Xuiik TiriiitPii (TiaH*^?»"»" soaraaiiraatt maathia aOcftns)
haamu: «Historia kerta» itsensä^
meästi tähiäa ;\-erh6n lävitse^ ja v^oi
e^rämääiSisfä valoa maiseniilie^^ '
hääljH: aavemaisia varjoja.! Joka ilmansuunnalla
näkyi taivaanrantaan
saakka erämaita, joissa ihmisjalka ei
ollut milloinkaan käyiiyt — hongik-kosaaria,
syiikkiä vesiä jii jään uur-telemia
vuorenharjanteita. Ei merkkiäkään
inhimillisestä elämästä havainnut
ympäristön. yksiniiisxfj^des-sä,
mikään ei häirinnyt hiiskumatonta
hiljaisuutta. Maa oli kuin Timte-mattoman
epätodellisuuden kammit-soissa,
sen täytti sama salaperäisyys,
mikä \'äreilee suurten aavikkojen yllä.,
•
Tämä ympäristön luonne ehkä hermostutti
Mrs Saytheria. Silla hän
muutti alituisesti asentoaan, tähyili
milloin \^tavirtaan, milloin myötävirtaan
jbellei tahi antoi tutkivain
katseittensa vaellella pitkin sen svnk-kiä
rantamia etsiskellen puoleksi kätkössä
olevia sivu jokiuomia. Noin
tunnin kuluttua miehistö lähetettiin
maihin yöleiriä laatimaan, ja Pierre
jäi Mrs Saytherui luo auttamaan
tätä tähystelyssä.
"Katsokaa, tuolta hän tulee kuin
tuleekin", kuiskasi mies pitkän äänettömyyden
jälkeen, katse suunnattuna
vastavirralle saaren pohjois-kärkeen.
^
Sieltä lähestyi kanootti, jonka molemmilla
puolilla välähti mela. Perässä
näkyi olevan mieshenkilönkö-kassa
nainen, kumpikin meloi tarkassa
tahdissa. Mrs Sayther ei välittänyt
lainkaan naisesta, ennenkuin
vene tuli niin lähelle, että katse pakosta
kiintyi tämän kauneuteen. Mielikuvituksellisesti
helmillä, kirjailtu
tiukasti-istuva hirvennahkapusero
noudatti uskollisesti naisen ruumiin
kauniskaarteisia muotoja,, ja loistavan
värinen, maalauksellisesti poimu-lettu,
silkkiliina verhosi osaksi hänen
sinimustain hiustensa runsautta.
Mutta naisen kasvot ne — jotka
näyttivät vaskeen valetuilta —vangitsivat
Mrs Saytherin vilkaisevan
katseen. Pari läpitunkevia" suuria
mustia silmiä, joissa oli perinnäinen
vinouden vivahdus, katseli kaunismuotoisen
otsan alta. Poskipäät tosin
olivat korkeat ja ulkonevat, mutta
ne eivät tuoneet mieleen pääkalloa,
jä posket kapenivat sirosti ja
yhtyivät suun luona, jonka ohuet
huulet ilmaisivat yht'aikaa lempeyttä
ja voimaa. Ne kasvot viittasivat kaukaisesti
mongolivereen -— vuosisatoja
kestäneiden vaellusten takaiseen
kar.tasukuun. Vaikutusta vahvensi
hienokaarteinen nenä ohuine värisevinä
sieraimineen ja se kotkanhur-juuden
yleissävy, mikä näytti ominaiselta
sekä hänen kasvoilleen että
koko olemukselleen. Hän oli' totisesti-
tyyppinä ihannemuovaelriia, ja
punaisen mieh^ suku saattaa ylistää
itseään onnelliseksi, jos se -kahdessakymmenessä
polvessa' saa luo-duksi
niin ainoalaatuisen olennon.
Pitkillä;^ voiimkkäiila: tiielanve-doill*
tyttö yhd^sätiiieheii kanssa
käänsi äkkiä pikku aluksen vasta-virtaaii
jä ohjasi sen varovani rari-täan^
Seuraavassa silmänräpäyksessä
hän oli rantaäyräällä, ja hän veti
ote ottedta köydellä veneestä nel-jämidcsen
vastasurmatun hirven ruhoa.
Sitten mies nousi rantaaitj^^Ja
he nostaisivat kiivaalla yhteistem-pauksella
kanootin maihin. Koirat
ympäröivät heidät heti, ja tytön kumartuessa
niitä hyväilemään mies
suuntasi katseensa Mrs Saytheriin,
joka oli noussut pystyyn. Hän katseli
naista, hieraisi vaistomaisesti silmiään,
ikäänkuin epäillen niiden pettäneen,
ja katseli uudestaan.
"Oi, tehän se olette, Karen'', sa-
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 14, 1939 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1939-10-14 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki391014 |
Description
| Title | 1939-10-14-05 |
| OCR text | 1939 I:AUANTAINA, mKJvKiH^ u PÄIVÄNÄ Sivu 9 MRS Saytherin menestys Daw-sonissa muistutti lievimmin sanoen tähdenlentoa. Häh saapui sinne keväällä koirareillä, ranskalais-kanadälaisen voyageur-saattueen ke-: ralla, loisti siellä lyhyen kuukauden ja jatkoi sitten matkaansa ylös jokea, kohta kun tämä vapautui jäistään. Naisista köyhä E)awson ei kyennyt käsittämään hänen lähtönsä kiireellisyyttä, ja paikkakunnan merkkimiehet tunsivat olonsa yksinäiseksi ja tukalaksi aina siihen asti, kunnes Nomen kultalöydöt tehtiin ja vanhat mielenliikutukset -häipyivät uusien tieltä. Silla Daws!on oli ollut aivan hurmaantunut Mrs Saytheriin ja ottanut hänet avosylin vastaan. Hän oli kaunis, lumoava ja päälle päätteeksi leski. Kaiken sen, johdosta hän sai kantapmUeien lojkona^ sen lauman ^Idoradörpprhpjä, \ir-kanriehiä ja: seikkailunhaluisia nuoria säätyläispoikia, joiden korvat olivat kauan kaihonneet hameiden kahinaa. Kaivosinsinöörit oli vallannut mitä suurin kimnioitus hänen miehensä, eversti Saytherin muistoa kohtaan, ja syndikaatin jäsenet ja kaupungin huomattavimmat edustajat puhuivat ihailevasU miehen toiminnasta ja elämästä, sillä kaukana Valloissa tämä oli tunnettu .«suureksi käi-vosmieheksi ja Lontoossa kenties vielä suuremmaksi. Mutta miksi juuri hänen leskensä— miksi juuri tämä nainen — oli tullut pohjolaan, se'se oli suuri kysymys. Pohjolan miehet olivat kuitenkin käytännöllistä väkeä, he antoivat palttua kaikille teorioille ja pitivät kiinni'^ vain tosiasioista. Ja hyvin hiiomattavalle osalle heitä Karen Sayther oli mitä tärkein tosiasia. Sen, ettei nainen . katsonut asiaa samalta kalinalta, osoitti parhaiten nopeus ja kätevyys, jolla hän jakeli rukkasia niinä neljänä \iikkona, mitkä viipyi paikkakunnalla. Hänen mukanaan katosi tosiasia, mikä oli hurmannut Däw-sonin miehiä, mutta se suuri kysymys jäi jäljelle. Sattuma antoi erään avaimen n arvoituksen ratkaisuun. Kun lesken viimeinen uhri, Jack Coughran, turhaan oli laskenut sydämensä ja viisisataa jalkaa pitkän Bonariza-val-tauksensa hänen jalkainsa juureen, mies juhli tappiotaan kokonaisen yön humussa ja sumussa. Keskiyön ajoissa hän sattui törmäämään Pierre Fontaine'iin, joka ei ollut enempää eikä vähempää kuin Karen Saytherin yli-voyageur. Kohtaamista seurasi toistensa tunteminen> ja. sitä yhteiset maljankallistelut, ja vihdoin kumpikin mies, oli kelpo tuutterissa. "Kuin. . . ka?" sammalsi Pierre Fontaine hetken kuluttua ääni sor-niksissa. "Min käkö vuoksi madame on tullut tähän maah^? Pa-fasta on teidän totisesti kysyä M - nehä itseltään. Minä en tiedä yhtään mitään^ tiedän vain, että hän koko ajan on kysellyt erään nimista miestä. Tierre^ sanoi hän minulle, 'teidän pitää löytää se mies... niin annan teille-paljon rahaa — saatte tuhat dollaria, jos löydätte sen miehen". — 7aa-ha, senkö miehen? Ah Ja sen miehen nimi oli- Da- ^'^dPayne. Oui, m'sieu, David Pay- "e. Koko aj^n hän puhui siitä ni- »^^tä. Ja koko ajan minä kukaroin ^^ialle, ponnistelin helvetisti, mut- ^ en saanut kasiini sitä Iprottua ^ t ä enkä myöskään niitä tuhatta ^o|laria. Lempo soikoon! 'Kuin... ka? Ah oui. - Kerran tuli ^^eä Circle Citystä, ja ne tun-s>^' at miehen. Hän oli Birch Cree- ^ä, sanoivat nej Entä madame? Hän sanoii^BonlV— ja näytti ylen onnelliselta. Ja hän sanoi minulle: 'ierre' sanoi hän, 'valjastakaa koirat. Jos medöydämme hänet, annan teille tuhat dollaria lisää.' Ja minä vastasin: ^Oui — nyt hetikö? Allons, madame!' "Ja silloin- minä uskoin tietysti, että: ne kaksituhatta dollaria varmasti oli minun. Mutta mitä piruja vie-läf- Tuli paljon muita Circle Citystä, ja ne^sanoivat, että se David Payne oli mennyt Dawsoniin vähän aikaa sitten. Niin madame ja minä emme lähteneet ollenkaan Birch Creekiin. "Oui, m?sieu. Sinä päivänä madame sanoi'Pierre', sanoi hän ja antoi minulle viisisataa dollaria, 'menkää ja ostakaa veiie. Huomenna lähdemme jokea ylös.' Ah oui, huomenna, jokea-ylös — ja se kirottu Sitka Chärley antoi minun myös maksaa viisisataa dollaria veneestä. Lempo soikaan!'^ SiUä - lailla — sen jälkeen kuin Jack Coughran seuraavana päivänä oli kertonut saamistaan tiedoista — Däwson johtui pohtimaan^ kuka kumma ' Dävid^ Päyne mahtoi olla ja minkälaista merkitystä hänen olemassaolollaan' oli Karen Saytherille. Miitta samana päivänä, aivan kuten Pierre Fontaine oli kertonut, Mrs. Saytherin bärMarinen voyageur-mie-histö sauvoi vastavirtaan hänen venettään KlÖndyke Cityn itäistä rantamaa pitkinj souti joen poikki lähsi-rannalle kifertääkseen kalliojyrkänteet, jä sitten vene katosi saarten sokkeloihin etelään. II "Oui, madame, juuri tässä se on. Ensimmäinen, toinen, kolmas saari Stiiart Riveriä «laskettaessa. Ja tämä saari on numero kolme." Samalla kuin sanoi tämän Pierre Fontaine iski sauvoimensa rantatörmään ja käänsi veneen perän virtaan. Silloin keula painui niin lähelle maata, että muudan ketterä nuorukainen saattoi hypätä .sinne jukkonuprä kädessä ja sitoa veneen kiinni. "Silmänräpäys, madame, minä käydä katsomassa." Kova koiranhaukunta tervehti Pierreä hänen kadotessaan rantatöy-rään taaksey ja hän palasi minuutin kuluttua. "Oiiij madame/ siellä on maja. Kurkistin sisälle. SieUä ei oUuf ketään kotona. Mutta hän ei voi olla kaukana, sillä" muuten hän ei olisi jättänyt koiria tänne/Hän tulee pian, se on varma se." "Auttakaa minut veneestä, Ker- London re. Olen niin hirveän uuvuksissa matkasta. Olisitte mielestäni saattanut laatia istumapaikkani hiukan mukävanunaksiJ' ' Karen Sayther kohosi keskellä venettä olevalta turkisaluseltaan koko pituuteensa, niin että hänen joustavuutensa ja kauneutensa ilmeni täydessä loistossaan. Mutta vaikka hän vaikutti liljamaisen hennolta keskellä seudun alkuvoimaista luontoa, osoitti hänen olemuksestaan päinvastaista se luja otej millä häii tarttui Pierren käteen, hänen käsivarsili-haksiensa jännittjnmineai sillä het-> kellä, kun hänen ruumiinsa pauio oli niiden varassa, ja se tarmokas tapa,^ millä hän kiipesi rantatöyrästä ylös. Vaikka hänen luustoaan ympäröivä liha oli pehmeätä ja kaunista, hänen ruumiinsa uhkui voimaa. Mutta jos kohta hän nousi vaivattoman kevyesti maihin, hänen poskillaan hehkui sentään lämpöi-sempi väri kilin tavallisiesti ja hänen sydämensä tytkytti kiihkeimmässä tahdissa. Jä hän vapisi uteliaisuudesta lähestyessään majaa, ja samalla hänen poskiensa puna kävi vielä tummemmaksi. "KatsokäahanI" Pierre osoitti puupinon ympärillä olevia lastuja. "Ollut äskettäin täällä — pari kolme päivää sitten, ei enempää." Mrs. Sayther nyökkäsi. Hän koetti katsella sisälle pienestä ikkunasta, mutta se oli tehty öljytystä pergamentista, mikä kyllä päästi valoa sisälle, mutta esti sinne näkemästä. Hän kiersi majan ympäri ovelle ja nosti jo puoleksi sen alkeellisen linkun avatakseen sen ja mennäkseen sisälle, mutta sitten hän muutti mieltään ja antoi linkun pudota kiinni. Äkkiä hän lankesi polvilleen ja suuteli karkea veistoista kynnystä. Lieneekö Pierre Fontaine sen nähnyt, ainakaan hän ei ollut näkevinään, eikä hän vastaisina päivinään milloinkaan kertonut muille tästä muistostaan. Mutta muudan venemies, joka aivan tyynesti sytytteli piippuaan, sai samassa säpsähtää esimiehensä tavallista tiukeammasta huudahduksesta. "Hei! Le Goire! Laatikaa madamen sija pehmoisemmaksil" komensi Pierre. "Lisää karhuntaljoja! Lisää huopia.*^ KuulettekOj lempo soi!" Mutta madamen venesija purettiin pian senjälkeen ja suurin osa taljoja ja huopia levitettiin rantatÖy-rään -harjanteelle, mihin. Mjp Sayther heittäytyi lepäämään^ rriuka-vasti odotellakseen. [ Hän loikoi kyl^ jellään ja katseli laajaa Ytikonia. Vastarannan vuorten yllä taivas oli himmeänä, etäisien imetsäpatojen savusta, jä iItai»iväaurinko hohti kel- Xuiik TiriiitPii (TiaH*^?»"»" soaraaiiraatt maathia aOcftns) haamu: «Historia kerta» itsensä^ meästi tähiäa ;\-erh6n lävitse^ ja v^oi e^rämääiSisfä valoa maiseniilie^^ ' hääljH: aavemaisia varjoja.! Joka ilmansuunnalla näkyi taivaanrantaan saakka erämaita, joissa ihmisjalka ei ollut milloinkaan käyiiyt — hongik-kosaaria, syiikkiä vesiä jii jään uur-telemia vuorenharjanteita. Ei merkkiäkään inhimillisestä elämästä havainnut ympäristön. yksiniiisxfj^des-sä, mikään ei häirinnyt hiiskumatonta hiljaisuutta. Maa oli kuin Timte-mattoman epätodellisuuden kammit-soissa, sen täytti sama salaperäisyys, mikä \'äreilee suurten aavikkojen yllä., • Tämä ympäristön luonne ehkä hermostutti Mrs Saytheria. Silla hän muutti alituisesti asentoaan, tähyili milloin \^tavirtaan, milloin myötävirtaan jbellei tahi antoi tutkivain katseittensa vaellella pitkin sen svnk-kiä rantamia etsiskellen puoleksi kätkössä olevia sivu jokiuomia. Noin tunnin kuluttua miehistö lähetettiin maihin yöleiriä laatimaan, ja Pierre jäi Mrs Saytherui luo auttamaan tätä tähystelyssä. "Katsokaa, tuolta hän tulee kuin tuleekin", kuiskasi mies pitkän äänettömyyden jälkeen, katse suunnattuna vastavirralle saaren pohjois-kärkeen. ^ Sieltä lähestyi kanootti, jonka molemmilla puolilla välähti mela. Perässä näkyi olevan mieshenkilönkö-kassa nainen, kumpikin meloi tarkassa tahdissa. Mrs Sayther ei välittänyt lainkaan naisesta, ennenkuin vene tuli niin lähelle, että katse pakosta kiintyi tämän kauneuteen. Mielikuvituksellisesti helmillä, kirjailtu tiukasti-istuva hirvennahkapusero noudatti uskollisesti naisen ruumiin kauniskaarteisia muotoja,, ja loistavan värinen, maalauksellisesti poimu-lettu, silkkiliina verhosi osaksi hänen sinimustain hiustensa runsautta. Mutta naisen kasvot ne — jotka näyttivät vaskeen valetuilta —vangitsivat Mrs Saytherin vilkaisevan katseen. Pari läpitunkevia" suuria mustia silmiä, joissa oli perinnäinen vinouden vivahdus, katseli kaunismuotoisen otsan alta. Poskipäät tosin olivat korkeat ja ulkonevat, mutta ne eivät tuoneet mieleen pääkalloa, jä posket kapenivat sirosti ja yhtyivät suun luona, jonka ohuet huulet ilmaisivat yht'aikaa lempeyttä ja voimaa. Ne kasvot viittasivat kaukaisesti mongolivereen -— vuosisatoja kestäneiden vaellusten takaiseen kar.tasukuun. Vaikutusta vahvensi hienokaarteinen nenä ohuine värisevinä sieraimineen ja se kotkanhur-juuden yleissävy, mikä näytti ominaiselta sekä hänen kasvoilleen että koko olemukselleen. Hän oli' totisesti- tyyppinä ihannemuovaelriia, ja punaisen mieh^ suku saattaa ylistää itseään onnelliseksi, jos se -kahdessakymmenessä polvessa' saa luo-duksi niin ainoalaatuisen olennon. Pitkillä;^ voiimkkäiila: tiielanve-doill* tyttö yhd^sätiiieheii kanssa käänsi äkkiä pikku aluksen vasta-virtaaii jä ohjasi sen varovani rari-täan^ Seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli rantaäyräällä, ja hän veti ote ottedta köydellä veneestä nel-jämidcsen vastasurmatun hirven ruhoa. Sitten mies nousi rantaaitj^^Ja he nostaisivat kiivaalla yhteistem-pauksella kanootin maihin. Koirat ympäröivät heidät heti, ja tytön kumartuessa niitä hyväilemään mies suuntasi katseensa Mrs Saytheriin, joka oli noussut pystyyn. Hän katseli naista, hieraisi vaistomaisesti silmiään, ikäänkuin epäillen niiden pettäneen, ja katseli uudestaan. "Oi, tehän se olette, Karen'', sa- |
Tags
Comments
Post a Comment for 1939-10-14-05
