1953-08-22-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
' Jatkoa Paljon oli juttelemista. Vähemmin " kuitenkin puheli iRolf^ hän näytti un^i< mieliseltä ja karttelevalta. Pian he ikiiruhtivatkin lähtemään kotiin, pikku Salome täytyy saada^ nukkumaan, selitti Helinä. "Mutta ylihuomenna teidän täytyy tulla meille illalliselle, K u t sun Joukon ja puotineidiUj niin meitä tulee parittain. Volnune sitten pelata-ikin jotain illan kuluksi. ^Rolf tulee noutamaan, voitte ottaa lapset mukaan. .QVfeillä käy nykyään niin harvoin ketään nuorempia." , Pikku Salome nukkui jo, ennenkuin Jhe selvisivät matkalle. Pian katosi auto näkyvistä. ^ *'Nyt suoriudumme heti nukkumaan, aamulla saamme taas puhella.'' Heljä laittoi vuoteet ja pian olivat kaikki unten mailla. 'Hallanevalla olivat sitten juhlat. E l ihän siellä silti mitään erikoista ollut. Juotiin vähän viiniä j a sitten illallispöytään. Helinä itse oli emäntänä, pal-fvelijat olivat menneet jonnekin iltaansa viettämään. Ilona auttoi pöytää ikorjatessa. Hetken he saivat olla kahden keittiössä ja siinä ajassa he ehtivät kertoa toisilleen elämästään. Helinä kertoi olevansa onnellinen, mutta 'liian väsynyt. 'Parempi olisi asua kaupungissa. Rolfilla olisi työnsä siellä, 'mutta isä Linnala ei halua antaa hänen yrittää liikealalla ja niin kai näemme täällä vanhuutemme päivät. Se ei ole (kovinkaan imarteltava kohtalo." " M i k s i ei?" ihmetteli Ilona. Jospa minulla olisi koti täällä, niin miten iloinen olisin. Siellä aivan vieraitten h-misten keskuudessa tuntee itsensä kuin eksyneeksi." "Joutavia! Sinulla on onnea, ihan ikadehtin sinua. Saada laulaa itsensä ihmisten sydämiin, saada kukkia ja ihailijoita . . ," "Mitä niistä, oma koti j a oma perhe, sehän on naisen kaikkein onnellisjn osa." " M i k s i ei:V myönsi Helinä, "mutta joskus kapinoin." 'Ilta kului myöhälle. Urmas kertoili merimiesseikkailujäan ja postineiti. E n si Autere, oli haltioissaan. — Jospa saisin nähdä häntä useammin: ja kuulla häiien Jäntään. iNiin sointuva jä miehekäs vieräsklelisine • murteineen. Häd-kaisten postineiti muisti yksinäiset i l tansa postitoimistossa. (Niitä jatkuisi raittaamattomiin, kunnes hänet eläkkeellä olevana potkittaisiin virastaan pois . Jos elonpäiviä riittää — siinä oh vaihtoehto . iHaukotellen salaa poistui Rolf jou^ kosta. Jouko oli hiljainen, itseensä sulkeutunut. Viimein oli jö aika vieraitten lähteä kotiin; Jouko sai ?viedä Rolfin autolla Jorman perheen kotia. Ilona istui hänen vieressään etuistuimella pieni Kristiina sylissään. iLapsi oli nukkunut ja pyöreät punaiset poskensa loistivat. Vielä unlssaan"kiri lapsi muisteli matkaansa tädin kotiin. nisten lakien" vastustajat vetoavat •juuri näihin seikkoihin ja selittävät, että 'koska toimettomuus on kaikkien paheiden aiheuttaja, ei valtio saa lisätä pakollista toimettomuutta älyttömillä lakipykäiaiä. Tennesseessä pidätettiin ja tuomittiin yhden ainoan vuoden aikana kokonaista satallaksikymmentä adventistia vam sen vuoksi, että he uskontonsa määräysten ukaisesti olivat pitäneet lauantaita lepopäivänä ja tehneet sunnuntaina työtä. Nämä kaikki olivat moitteettomia ^kansalaisia, mutta 87 heistä tuomittiin vankilaan, missä he mfeiiettivätyhteen-ssä kaksituhatta^ työpäivää. Joiden tulos muussa tapauksessa olisi koitunut kansakunnan hy\'äksi, kahtatoista adventist i a kohdeltiin kuin pahimpia rikollisia •ja heidät kahlehdittiin yhteen todellisten rikollisten kanssa ja loput tuomitt i i n sakkoihin. Entä millä tavoin he oU> (vat rikkoneet lakia vastaan? Eräs heistä oli sunnuntama kiinnittänyt nimikil-ven oveensa, toinen <^i.kalvanut maasta perunoita päiyälliskeittoä varten j a koI> mas--r suurestdrP^rhe^^äi^ huolehtiva lesäcivaimo—=" oli yrittänyt palauttaa lainaamansa lastenvaunut; joihin oli lalnakorvaukseksi pannut muutaman valmiiksi pilkotun puuiikalikan . . : - > 'Useimmissa valtioissa eivät viranomaiset kiinnitä erikoisempaa huomiota "sinisten lakien'* määräyksiin, mutta nuo lait ON^at kuitenkin olemassa. N i i den vastustajat ovat ryhtyneet laajaan Ivamppailuun näin älyttömien lakien k u moamiseksi. Heidän tarkoituksenaan ^ i suinkaan die, että synnuntaista tehtäisiin tavallinen työpäivä; vaan he tahtovat kitkeä pois sellaiseh rikkaruohon, mikä on vain omansa horjuttamaan asiallisen ja oikeudenmukaisen lain arvovaltaa. Seuraavana päivänä meni Ilona vierailulle Päivärinnalle. Sinne hän meni yksin. Vanha emäntä otti hänet vastaan iloisena. : Vaihtelua on vieraiden käynti hänen yksitoikkoiseen elämään- **Jospa Helinä asuisi lähempänä,-tai olisi lapsia. Olisi siinä työtä ja jotain mielljrttavää askartelua heidän kanssaan. E i vain ole Joukokaan mennyt avioliittoon. Olisi kyllä tyttöjä, mutta ketä kaivannee, ketä odottelee. Palvelijat tekevät työt j a me vanhukset saamme täällä nuutua ja yksinäisyyteen k u o l l a . Jouko ^ h t i saattamaai(i Jlonaa kotiin^ Hiljaisina rinnakkain astellen kuluu a l kutaival. Ilonan kirkasvärinen liina oli pudonnut niskaan, kauniit tummat k i haransa menevät iltatuulessa vähän sekaisin. Hän oli kuitenkin suloinen, pikku veitikka. Jouko katseli häntä sivulta. Miten kaunis tyttö olikaan. Puhuttiin vain välttämättömiä asioita. "Jouko kyselee Ilonan työstä j a sanoo sitten: ^Kuinka kaunista mahtaa olla siellä, • kun valot syttyvät kaupungissa ja iltakävelyllä olevat ihmiset värikkäine pu-kimineen liikkuvat kaupungilla kuin - kukkaismeri. Usein kaipaan minäkin -pois täältä. Eikö ole ihanaa olla juhlittu ja jumaloitu, kuten sinä?" Jouko pusersi.Ilonan kättä varovasti, sitten kovemmin. .."Kuule, Ilona, olemme lapsuustoverit. Etkö voisi tulla m i nun elämäntoyerikseni, jättää kaupungin hyörinä? Olisimme täällä kotona. Päivärinnassa. Vaikkapa riitelisimme-kin, kuten .ennen Japsina." , jlona^ nauroi. ^'Muistatko, kuinka kiusallinen olit minulle? Sah^t, että et koskaan välittäisi näin mustasta, j a että > olin kuin mustalainen. Olen usein muistanut sinua siellä. Mutta on olemassa este,.minähän, en ole'sopiva avioliittoon.. Minullahan on yksinäinen lapsi. Mitä ajattelisivat äitisi j a isäsi? Mahdotonta!'" *!-Kuule, Ilona; sanon sinulle jotain. Tiedän, kuka on lapsesi isä. Rolf, Helinän mies. Olen aivan vargia siitä." "Tietääkö «H^lin^?" kysyi Ilona avut-tomasti, samalla paljastaen itsensä. " N i i n on, mutta mistä sinä sen tiedät?" "Olen nähnyt sen. Rolf, joka on hyvä seuramies, menettää heti malttinsa, kun sinä olet saapu\aila. Hän katselee aina sinua s<daa^ vakoilee jokaista sa- .naasi ja lakettasi. On rumaa jättää tyttö niinkuin hän jätti sinut. Olen usein säiUinyt sinuau'- * ^ i puhuta siitä. Olet hyvä, kun voit ajatdla, ettei syj» ollut yksii^^mi-den sitten ikäänkuin hengähtäm?- kän matkan jälkeen. ^ ^ ^ ^ ottivat matkalaukut ja astuh^t a » ^ sillaUe. 'Urmas, joka oU t u l l u i ^ ^ senä päivänä, oh heitä vastassa."^' kiidätti vuokra-auto heidät J l o n i ? neen vuokrahuoneeseen., E Ä g V t^ votti ^eraat tervetulleiksi.^ Pian höyrysi kahvi p ö y d k l ! ^^ tä kyseli kuulumisia ja oli kun Ilona palasi takaisin t y ö f e • {Laululintua oU jo monasti kvsytty S ' tiakin m imut a iH p i n o ; : maili kirjeet vain kiireesti, o l Ä i ^ Sitten he laittautuivat kaupiitigfli^l^ kikaupungillä olevaan kulfe^^ia^' keeseen, missä Ilona ja Jbiikc^ v ^^ vat sormukset. l no-- Pieneen ravintolaan he niehiyät j i' limaan kihlajaisiaan. Hiljäi^g^i^- vintolajiuoneessa he istuivat;jäg otti lionMi pöydän yli Iliaitta;' silitti sitä hellästi, sarioeiK " • > "Ilona, oletko onnellinen? '^änöiB^ kastatko riiinuä?'^ ^ ^ ilj Honä katsoi Joukoa. Kyyiiel-ineäi.' nun", sanoi Ilona nyyhkyttäen."Kaikki näkivät minussa vain syntisen; Ihmettelen, miten jaksoin päästä sen ajan y l i . Olin niin onneton, mutta nyt olen' jo päässyt siitä. Laulan ihmisile. Olen heidän mielestään huono ihmineuyka^ pakkalaulajatar. He voivat kohdella minua kuin ilotyttöä. Mutta minä e^ ole sortunut. Olen kerran polttanut siipeni. Olen aina varuillaiii. J o ^ a tietäisit, miten tuskallista on köyhän tytön elämä. Joskus ajattelen, että voisinko lähtea ulkomaille,; hukkua simie ihmismereen. Kukaan ei minua tuiitisi eikä ojentaisi sormellaähj ei sanoisi,.että tuo on syntinen." / - "Älä ole katkera, iliona. K u n lähdet, niin ajattele siellä miniia j a jos tunnet, että tarvitset minua j a kotia, niin tulen sinut noutamaan; Koetan olla si- ti hänen silmästään, kun häh sanbi^iä-nulle hyvä. Otan pikkii tyttäresi pmak-^^^ ^ ^^1^^^ • -a:::::: > seni ja kun joskus saan Päivärinnan n i miini, niin jaamme kaiken Heljän ja Jorman kanssa. Asumme sovinnossa, meille kaikille riittää Idpä. Ja ,s^^^^ Ilona, sinä laulat laulujasi, joilla olet hurmannut ihmiset siellä kaupungissa. Suostuthan, Hona?" He seisoivat siinä aivan Hurtin pellon veräjäUä. \ "Suostuthan?" kysyi Jouko uudelleen^ kiertäen kätensä Ilonan vyötäisille./, y-^' ""Jos huolit minut tällaisena", sanoi Ilona, " n i i n suostun. 'Mutta ensin on minun käytävä kokonainen vuosi laula^ massa- ihmisille, minulla on kirjoitettu sopimus." Jouko veti Ilohan syliinsä, suiiteli tämän punaisia huulia j a kuiskasi: ^ 5f V a i n vuosi ja sitt^^ olet omani, p i k - ku mustalainen." * ^ i i n , Jouko, jos minut haljiiat. Koetan tottua siihen, että sinä rakastat m i nua. Ja nyt menemme sanomaan Heljälle ja Jorrftalle salaisuutemme." Kyynelsilmin onnitteli Heljä Ilonaa ja Joukoa. Jorma löi veljeään kevyesti olalle: "Tämä voi ottaa lujille siellä kotona, "Jouko, sanon sinulle suoraäii/ eita- ' en tiedä, mitä rakkaiis on, oleiipettynji^ siipirikko. Ellei minulla o l i s i ' d ö säni ollut sellaista pettymystäOa^tS riiiitta, v bm sanoa- että rakaäfeii; Nyt^ en voi. CÖ^ oleva uskdlineif^uDe;' Luota minimni tue minua; liiiö jösfily voin sinua rakastaa. Tahtoisin olla^iffi." das, viaton tyttö sinulle, mutta öi&loh ollut, se sumentaa iäksi önnehMtie "Vaan.^'- :•:^•£;.:•o>i•u;:;• * ' E i , Ilona!" Koskaan en maimtee^si^' nulle. siitä, vannon sen rakkautenanöJifi s -messä.' •..v ;i^n^^:c ^Kiitos, Jouko. Minä vann(Si3ayös,v että olen aina sinulle uskollinen:^:ra-; koilen, että voisin joskus sanoa'Eaias^r tavani sinua."* -.'^zy.-:. däe nousivat pöydästä. Joako'auttoi' Ilohan päällysvaatteet. Ilona nejaii-' tui Joukoon ja tämä kumartui 'Stiutde-' maan morsiantaan, puristaen tätäoiiR^ jasti rintaansa vasten. Huokaus" nonsi; Ilonan rinnasta kuiskatessaan • • " "Jouko, meidän kihlajaisemme.^': > Hiljaisina he astelivat kadulle^.kut kien ihmisvirran mukana. r ' Seuraavana aamuna seisoivat .'Bona *ja Jouko laivarannassa. Urmas pH |äh-mutta onnen puolesta kannattaa taistel- dösga taas merille.—Iloisena hän tuli, lakin, velipoika! lemmille!" Onnea vain teille mo- Juna mennä porhalsi eteenpäin. Unettava matka oli päättymässä, Aamu valkeni j a pian näkyvät pääkaupungin valot syksyisessä sumussa. Jo heljensi juna vauhtiaan j a kuin väsyneenä puuskutti vielä jonkin kerran, pysähtyen sitten kokonaan, jää- - ^ - • . ANTT! HA VTÄMÄKl: Elokm JO saapui taas elokuu ja sen kuulaat Umat. Kesähten, umlmain fteltku saa varjot jo vilpoiscmtttat: Ei nosta enää elämä hehkua, joka sydämeen tulta toisi, . vaan dokmm kuulaissa varjostoissa kesän muistot vaan ailakoipi. Ei, maaemon povi enää nosta ruusuja kukkimaan, jakevääliä kylvetty vilja käy kypsyyden kunniaan. Elokuun kuulaat ilmat jo meille saapuneet on. Kesäiset ihanat muistot " Jäi paisteessa auringon. Kohta syksyn viimat vihlqaa ja i^tää osatonta joll* on vaate vajava ja keho puutteen runtelema. vielä heidän luokseen laivasta, joka «11 jo lähtövalmiina. '"Nyt siis hyvästi, pikku siskoja Jouko! j p i e hänelle hyvä, Jouko. Tyjen: sitten joskus tuudittamaan. pienoljaus-tänne." :i Ilonan Urmas nosti vähvpille käsivarsilleen, sanoen vielä: "Hyvästi, sisko r Olisipa mininiiÄ tällamen tyttö, niin en enää lähtisikä^» maailmalle!" r - Vielä käden heHahdus ja Urm^is oli laivassa. Sieltä hän heilutti viejlhy-västit laivan edetessä hiljaa laitunstai Hona j a Jouko lähtivät; takaisinÄ-pungille. Iltapäivällä matkusti Jouko takaisin kotiin. Yksin seisoi Ilpna.?»- masillalla heiluttaen hyvästiä. Kerat tulisi, niin siHoin noutaisi Jouko hänet kotiin. Siih<|n saakka on monta ja^ kää ynetonta yötä • . iMifcsi eläinä antaa koskaan ihmisen maistaa onnea? Sitä kipeänamm. taas tuntuu kaipaus sydämessä . . t : Loppu : • KaUis pyykki Mrs. Alfred S. Wilsonilta. kului nel-; jä tuntia miehensä suojapuvun pes^f: seen pesukoneessa Ja kustannukset nousivat noin 420 dollariin eli lähemmäs 100,000:een markkaan. R()u\^. unohti ottaa miehensä lompa.kon ^upja-: puvun taskusta ja pesukone .teki n''?, perusteellista työtä, että rouva, .W»^f. nelisen tuntia sai noukkia pienin p i ^ '^ palasia, jotka kerran olivat oUeet käi*. piä suuria seteleitä. - llAuaiiiainB^ «lokiiiiii 22 paii^a. 19S3
Object Description
Rating | |
Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 22, 1953 |
Language | fi |
Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
Publisher | Vapaus Pub. Co |
Date | 1953-08-22 |
Type | application/pdf |
Format | text |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Liekki530822 |
Description
Title | 1953-08-22-04 |
OCR text |
' Jatkoa
Paljon oli juttelemista. Vähemmin
" kuitenkin puheli iRolf^ hän näytti un^i<
mieliseltä ja karttelevalta. Pian he
ikiiruhtivatkin lähtemään kotiin, pikku
Salome täytyy saada^ nukkumaan, selitti
Helinä. "Mutta ylihuomenna teidän
täytyy tulla meille illalliselle, K u t sun
Joukon ja puotineidiUj niin meitä
tulee parittain. Volnune sitten pelata-ikin
jotain illan kuluksi. ^Rolf tulee
noutamaan, voitte ottaa lapset mukaan.
.QVfeillä käy nykyään niin harvoin ketään
nuorempia."
, Pikku Salome nukkui jo, ennenkuin
Jhe selvisivät matkalle. Pian katosi auto
näkyvistä.
^ *'Nyt suoriudumme heti nukkumaan,
aamulla saamme taas puhella.'' Heljä
laittoi vuoteet ja pian olivat kaikki unten
mailla.
'Hallanevalla olivat sitten juhlat. E l ihän
siellä silti mitään erikoista ollut.
Juotiin vähän viiniä j a sitten illallispöytään.
Helinä itse oli emäntänä, pal-fvelijat
olivat menneet jonnekin iltaansa
viettämään. Ilona auttoi pöytää
ikorjatessa. Hetken he saivat olla kahden
keittiössä ja siinä ajassa he ehtivät
kertoa toisilleen elämästään. Helinä
kertoi olevansa onnellinen, mutta
'liian väsynyt. 'Parempi olisi asua kaupungissa.
Rolfilla olisi työnsä siellä,
'mutta isä Linnala ei halua antaa hänen
yrittää liikealalla ja niin kai näemme
täällä vanhuutemme päivät. Se ei ole
(kovinkaan imarteltava kohtalo."
" M i k s i ei?" ihmetteli Ilona. Jospa
minulla olisi koti täällä, niin miten iloinen
olisin. Siellä aivan vieraitten h-misten
keskuudessa tuntee itsensä kuin
eksyneeksi."
"Joutavia! Sinulla on onnea, ihan
ikadehtin sinua. Saada laulaa itsensä
ihmisten sydämiin, saada kukkia ja
ihailijoita . . ,"
"Mitä niistä, oma koti j a oma perhe,
sehän on naisen kaikkein onnellisjn
osa."
" M i k s i ei:V myönsi Helinä, "mutta
joskus kapinoin."
'Ilta kului myöhälle. Urmas kertoili
merimiesseikkailujäan ja postineiti. E n si
Autere, oli haltioissaan. — Jospa saisin
nähdä häntä useammin: ja kuulla
häiien Jäntään. iNiin sointuva jä miehekäs
vieräsklelisine • murteineen. Häd-kaisten
postineiti muisti yksinäiset i l tansa
postitoimistossa. (Niitä jatkuisi
raittaamattomiin, kunnes hänet eläkkeellä
olevana potkittaisiin virastaan
pois . Jos elonpäiviä riittää — siinä
oh vaihtoehto .
iHaukotellen salaa poistui Rolf jou^
kosta. Jouko oli hiljainen, itseensä sulkeutunut.
Viimein oli jö aika vieraitten
lähteä kotiin; Jouko sai ?viedä Rolfin
autolla Jorman perheen kotia. Ilona
istui hänen vieressään etuistuimella
pieni Kristiina sylissään. iLapsi oli nukkunut
ja pyöreät punaiset poskensa loistivat.
Vielä unlssaan"kiri lapsi muisteli
matkaansa tädin kotiin.
nisten lakien" vastustajat vetoavat
•juuri näihin seikkoihin ja selittävät, että
'koska toimettomuus on kaikkien paheiden
aiheuttaja, ei valtio saa lisätä
pakollista toimettomuutta älyttömillä
lakipykäiaiä.
Tennesseessä pidätettiin ja tuomittiin
yhden ainoan vuoden aikana kokonaista
satallaksikymmentä adventistia vam sen
vuoksi, että he uskontonsa määräysten
ukaisesti olivat pitäneet lauantaita lepopäivänä
ja tehneet sunnuntaina työtä.
Nämä kaikki olivat moitteettomia
^kansalaisia, mutta 87 heistä tuomittiin
vankilaan, missä he mfeiiettivätyhteen-ssä
kaksituhatta^ työpäivää. Joiden tulos
muussa tapauksessa olisi koitunut kansakunnan
hy\'äksi, kahtatoista adventist
i a kohdeltiin kuin pahimpia rikollisia
•ja heidät kahlehdittiin yhteen todellisten
rikollisten kanssa ja loput tuomitt
i i n sakkoihin. Entä millä tavoin he oU>
(vat rikkoneet lakia vastaan? Eräs heistä
oli sunnuntama kiinnittänyt nimikil-ven
oveensa, toinen <^i.kalvanut maasta
perunoita päiyälliskeittoä varten j a koI>
mas--r suurestdrP^rhe^^äi^ huolehtiva
lesäcivaimo—=" oli yrittänyt palauttaa
lainaamansa lastenvaunut; joihin oli
lalnakorvaukseksi pannut muutaman
valmiiksi pilkotun puuiikalikan . . : -
> 'Useimmissa valtioissa eivät viranomaiset
kiinnitä erikoisempaa huomiota
"sinisten lakien'* määräyksiin, mutta
nuo lait ON^at kuitenkin olemassa. N i i den
vastustajat ovat ryhtyneet laajaan
Ivamppailuun näin älyttömien lakien k u moamiseksi.
Heidän tarkoituksenaan
^ i suinkaan die, että synnuntaista tehtäisiin
tavallinen työpäivä; vaan he tahtovat
kitkeä pois sellaiseh rikkaruohon,
mikä on vain omansa horjuttamaan
asiallisen ja oikeudenmukaisen lain arvovaltaa.
Seuraavana päivänä meni Ilona vierailulle
Päivärinnalle. Sinne hän meni
yksin. Vanha emäntä otti hänet vastaan
iloisena. : Vaihtelua on vieraiden
käynti hänen yksitoikkoiseen elämään-
**Jospa Helinä asuisi lähempänä,-tai
olisi lapsia. Olisi siinä työtä ja jotain
mielljrttavää askartelua heidän kanssaan.
E i vain ole Joukokaan mennyt
avioliittoon. Olisi kyllä tyttöjä, mutta
ketä kaivannee, ketä odottelee. Palvelijat
tekevät työt j a me vanhukset
saamme täällä nuutua ja yksinäisyyteen
k u o l l a .
Jouko ^ h t i saattamaai(i Jlonaa kotiin^
Hiljaisina rinnakkain astellen kuluu a l kutaival.
Ilonan kirkasvärinen liina oli
pudonnut niskaan, kauniit tummat k i haransa
menevät iltatuulessa vähän sekaisin.
Hän oli kuitenkin suloinen, pikku
veitikka.
Jouko katseli häntä sivulta. Miten
kaunis tyttö olikaan. Puhuttiin vain
välttämättömiä asioita. "Jouko kyselee
Ilonan työstä j a sanoo sitten:
^Kuinka kaunista mahtaa olla siellä,
• kun valot syttyvät kaupungissa ja iltakävelyllä
olevat ihmiset värikkäine pu-kimineen
liikkuvat kaupungilla kuin
- kukkaismeri. Usein kaipaan minäkin
-pois täältä. Eikö ole ihanaa olla juhlittu
ja jumaloitu, kuten sinä?"
Jouko pusersi.Ilonan kättä varovasti,
sitten kovemmin. .."Kuule, Ilona, olemme
lapsuustoverit. Etkö voisi tulla m i nun
elämäntoyerikseni, jättää kaupungin
hyörinä? Olisimme täällä kotona.
Päivärinnassa. Vaikkapa riitelisimme-kin,
kuten .ennen Japsina."
, jlona^ nauroi. ^'Muistatko, kuinka
kiusallinen olit minulle? Sah^t, että et
koskaan välittäisi näin mustasta, j a että >
olin kuin mustalainen. Olen usein muistanut
sinua siellä. Mutta on olemassa
este,.minähän, en ole'sopiva avioliittoon..
Minullahan on yksinäinen lapsi.
Mitä ajattelisivat äitisi j a isäsi? Mahdotonta!'"
*!-Kuule, Ilona; sanon sinulle jotain.
Tiedän, kuka on lapsesi isä. Rolf, Helinän
mies. Olen aivan vargia siitä."
"Tietääkö «H^lin^?" kysyi Ilona avut-tomasti,
samalla paljastaen itsensä.
" N i i n on, mutta mistä sinä sen tiedät?"
"Olen nähnyt sen. Rolf, joka on hyvä
seuramies, menettää heti malttinsa,
kun sinä olet saapu\aila. Hän katselee
aina sinua s |
Tags
Comments
Post a Comment for 1953-08-22-04