Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 22, 1953

              ' Jatkoa
Paljon oli juttelemista. Vähemmin
" kuitenkin puheli iRolf^ hän näytti un^i<
mieliseltä ja karttelevalta. Pian he
ikiiruhtivatkin lähtemään kotiin, pikku
Salome täytyy saada^ nukkumaan, se­litti
Helinä. "Mutta ylihuomenna tei­dän
täytyy tulla meille illalliselle, K u t ­sun
Joukon ja puotineidiUj niin meitä
tulee parittain. Volnune sitten pelata-ikin
jotain illan kuluksi. ^Rolf tulee
noutamaan, voitte ottaa lapset mukaan.
.QVfeillä käy nykyään niin harvoin ketään
nuorempia."
, Pikku Salome nukkui jo, ennenkuin
Jhe selvisivät matkalle. Pian katosi au­to
näkyvistä.
^ *'Nyt suoriudumme heti nukkumaan,
aamulla saamme taas puhella.'' Heljä
laittoi vuoteet ja pian olivat kaikki un­ten
mailla.
'Hallanevalla olivat sitten juhlat. E l ­ihän
siellä silti mitään erikoista ollut.
Juotiin vähän viiniä j a sitten illallis­pöytään.
Helinä itse oli emäntänä, pal-fvelijat
olivat menneet jonnekin iltaan­sa
viettämään. Ilona auttoi pöytää
ikorjatessa. Hetken he saivat olla kah­den
keittiössä ja siinä ajassa he ehti­vät
kertoa toisilleen elämästään. He­linä
kertoi olevansa onnellinen, mutta
'liian väsynyt. 'Parempi olisi asua kau­pungissa.
Rolfilla olisi työnsä siellä,
'mutta isä Linnala ei halua antaa hänen
yrittää liikealalla ja niin kai näemme
täällä vanhuutemme päivät. Se ei ole
(kovinkaan imarteltava kohtalo."
" M i k s i ei?" ihmetteli Ilona. Jospa
minulla olisi koti täällä, niin miten iloi­nen
olisin. Siellä aivan vieraitten h-misten
keskuudessa tuntee itsensä kuin
eksyneeksi."
"Joutavia! Sinulla on onnea, ihan
ikadehtin sinua. Saada laulaa itsensä
ihmisten sydämiin, saada kukkia ja
ihailijoita . . ,"
"Mitä niistä, oma koti j a oma perhe,
sehän on naisen kaikkein onnellisjn
osa."
" M i k s i ei:V myönsi Helinä, "mutta
joskus kapinoin."
'Ilta kului myöhälle. Urmas kertoili
merimiesseikkailujäan ja postineiti. E n ­si
Autere, oli haltioissaan. — Jospa sai­sin
nähdä häntä useammin: ja kuulla
häiien Jäntään. iNiin sointuva jä mie­hekäs
vieräsklelisine • murteineen. Häd-kaisten
postineiti muisti yksinäiset i l ­tansa
postitoimistossa. (Niitä jatkuisi
raittaamattomiin, kunnes hänet eläk­keellä
olevana potkittaisiin virastaan
pois . Jos elonpäiviä riittää — siinä
oh vaihtoehto .
iHaukotellen salaa poistui Rolf jou^
kosta. Jouko oli hiljainen, itseensä sul­keutunut.
Viimein oli jö aika vierait­ten
lähteä kotiin; Jouko sai ?viedä Rol­fin
autolla Jorman perheen kotia. Ilona
istui hänen vieressään etuistuimella
pieni Kristiina sylissään. iLapsi oli nuk­kunut
ja pyöreät punaiset poskensa lois­tivat.
Vielä unlssaan"kiri lapsi muisteli
matkaansa tädin kotiin.
nisten lakien" vastustajat vetoavat
•juuri näihin seikkoihin ja selittävät, et­tä
'koska toimettomuus on kaikkien pa­heiden
aiheuttaja, ei valtio saa lisätä
pakollista toimettomuutta älyttömillä
lakipykäiaiä.
Tennesseessä pidätettiin ja tuomittiin
yhden ainoan vuoden aikana kokonaista
satallaksikymmentä adventistia vam sen
vuoksi, että he uskontonsa määräysten
ukaisesti olivat pitäneet lauantaita le­popäivänä
ja tehneet sunnuntaina työ­tä.
Nämä kaikki olivat moitteettomia
^kansalaisia, mutta 87 heistä tuomittiin
vankilaan, missä he mfeiiettivätyhteen-ssä
kaksituhatta^ työpäivää. Joiden tulos
muussa tapauksessa olisi koitunut kan­sakunnan
hy\'äksi, kahtatoista adventis­t
i a kohdeltiin kuin pahimpia rikollisia
•ja heidät kahlehdittiin yhteen todellis­ten
rikollisten kanssa ja loput tuomit­t
i i n sakkoihin. Entä millä tavoin he oU>
(vat rikkoneet lakia vastaan? Eräs heis­tä
oli sunnuntama kiinnittänyt nimikil-ven
oveensa, toinen <^i.kalvanut maasta
perunoita päiyälliskeittoä varten j a koI>
mas--r suurestdrP^rhe^^äi^ huolehtiva
lesäcivaimo—=" oli yrittänyt palauttaa
lainaamansa lastenvaunut; joihin oli
lalnakorvaukseksi pannut muutaman
valmiiksi pilkotun puuiikalikan . . : -
> 'Useimmissa valtioissa eivät virano­maiset
kiinnitä erikoisempaa huomiota
"sinisten lakien'* määräyksiin, mutta
nuo lait ON^at kuitenkin olemassa. N i i ­den
vastustajat ovat ryhtyneet laajaan
Ivamppailuun näin älyttömien lakien k u ­moamiseksi.
Heidän tarkoituksenaan
^ i suinkaan die, että synnuntaista teh­täisiin
tavallinen työpäivä; vaan he tah­tovat
kitkeä pois sellaiseh rikkaruohon,
mikä on vain omansa horjuttamaan
asiallisen ja oikeudenmukaisen lain ar­vovaltaa.
Seuraavana päivänä meni Ilona vie­railulle
Päivärinnalle. Sinne hän meni
yksin. Vanha emäntä otti hänet vas­taan
iloisena. : Vaihtelua on vieraiden
käynti hänen yksitoikkoiseen elämään-
**Jospa Helinä asuisi lähempänä,-tai
olisi lapsia. Olisi siinä työtä ja jotain
mielljrttavää askartelua heidän kans­saan.
E i vain ole Joukokaan mennyt
avioliittoon. Olisi kyllä tyttöjä, mutta
ketä kaivannee, ketä odottelee. Palve­lijat
tekevät työt j a me vanhukset
saamme täällä nuutua ja yksinäisyyteen
k u o l l a .
Jouko ^ h t i saattamaai(i Jlonaa kotiin^
Hiljaisina rinnakkain astellen kuluu a l ­kutaival.
Ilonan kirkasvärinen liina oli
pudonnut niskaan, kauniit tummat k i ­haransa
menevät iltatuulessa vähän se­kaisin.
Hän oli kuitenkin suloinen, pik­ku
veitikka.
Jouko katseli häntä sivulta. Miten
kaunis tyttö olikaan. Puhuttiin vain
välttämättömiä asioita. "Jouko kyselee
Ilonan työstä j a sanoo sitten:
^Kuinka kaunista mahtaa olla siellä,
• kun valot syttyvät kaupungissa ja ilta­kävelyllä
olevat ihmiset värikkäine pu-kimineen
liikkuvat kaupungilla kuin
- kukkaismeri. Usein kaipaan minäkin
-pois täältä. Eikö ole ihanaa olla juh­littu
ja jumaloitu, kuten sinä?"
Jouko pusersi.Ilonan kättä varovasti,
sitten kovemmin. .."Kuule, Ilona, olem­me
lapsuustoverit. Etkö voisi tulla m i ­nun
elämäntoyerikseni, jättää kaupun­gin
hyörinä? Olisimme täällä kotona.
Päivärinnassa. Vaikkapa riitelisimme-kin,
kuten .ennen Japsina."
, jlona^ nauroi. ^'Muistatko, kuinka
kiusallinen olit minulle? Sah^t, että et
koskaan välittäisi näin mustasta, j a että >
olin kuin mustalainen. Olen usein muis­tanut
sinua siellä. Mutta on olemassa
este,.minähän, en ole'sopiva avioliit­toon..
Minullahan on yksinäinen lapsi.
Mitä ajattelisivat äitisi j a isäsi? Mah­dotonta!'"
*!-Kuule, Ilona; sanon sinulle jotain.
Tiedän, kuka on lapsesi isä. Rolf, He­linän
mies. Olen aivan vargia siitä."
"Tietääkö «H^lin^?" kysyi Ilona avut-tomasti,
samalla paljastaen itsensä.
" N i i n on, mutta mistä sinä sen tie­dät?"
"Olen nähnyt sen. Rolf, joka on hy­vä
seuramies, menettää heti malttinsa,
kun sinä olet saapu\aila. Hän katselee
aina sinua s<daa^ vakoilee jokaista sa-
.naasi ja lakettasi. On rumaa jättää
tyttö niinkuin hän jätti sinut. Olen
usein säiUinyt sinuau'-
* ^ i puhuta siitä. Olet hyvä, kun
voit ajatdla, ettei syj» ollut yksii^^mi-den
sitten ikäänkuin hengähtäm?-
kän matkan jälkeen. ^ ^ ^ ^
ottivat matkalaukut ja astuh^t a » ^
sillaUe. 'Urmas, joka oU t u l l u i ^ ^
senä päivänä, oh heitä vastassa."^'
kiidätti vuokra-auto heidät J l o n i ?
neen vuokrahuoneeseen., E Ä g V t^
votti ^eraat tervetulleiksi.^
Pian höyrysi kahvi p ö y d k l ! ^^
tä kyseli kuulumisia ja oli
kun Ilona palasi takaisin t y ö f e •
{Laululintua oU jo monasti kvsytty S '
tiakin m imut a iH p i n o ; :
maili kirjeet vain kiireesti, o l Ä i ^
Sitten he laittautuivat kaupiitigfli^l^
kikaupungillä olevaan kulfe^^ia^'
keeseen, missä Ilona ja Jbiikc^ v ^^
vat sormukset. l no--
Pieneen ravintolaan he niehiyät j i'
limaan kihlajaisiaan. Hiljäi^g^i^-
vintolajiuoneessa he istuivat;jäg
otti lionMi pöydän yli Iliaitta;'
silitti sitä hellästi, sarioeiK " • >
"Ilona, oletko onnellinen? '^änöiB^
kastatko riiinuä?'^ ^ ^ ilj
Honä katsoi Joukoa. Kyyiiel-ineäi.'
nun", sanoi Ilona nyyhkyttäen."Kaik­ki
näkivät minussa vain syntisen; Ih­mettelen,
miten jaksoin päästä sen ajan
y l i . Olin niin onneton, mutta nyt olen'
jo päässyt siitä. Laulan ihmisile. Olen
heidän mielestään huono ihmineuyka^
pakkalaulajatar. He voivat kohdella
minua kuin ilotyttöä. Mutta minä e^
ole sortunut. Olen kerran polttanut
siipeni. Olen aina varuillaiii. J o ^ a tie­täisit,
miten tuskallista on köyhän ty­tön
elämä. Joskus ajattelen, että voi­sinko
lähtea ulkomaille,; hukkua simie
ihmismereen. Kukaan ei minua tuiitisi
eikä ojentaisi sormellaähj ei sanoisi,.et­tä
tuo on syntinen." / -
"Älä ole katkera, iliona. K u n lähdet,
niin ajattele siellä miniia j a jos tunnet,
että tarvitset minua j a kotia, niin tu­len
sinut noutamaan; Koetan olla si- ti hänen silmästään, kun häh sanbi^iä-nulle
hyvä. Otan pikkii tyttäresi pmak-^^^ ^ ^^1^^^ • -a:::::: >
seni ja kun joskus saan Päivärinnan n i ­miini,
niin jaamme kaiken Heljän ja
Jorman kanssa. Asumme sovinnossa,
meille kaikille riittää Idpä. Ja ,s^^^^
Ilona, sinä laulat laulujasi, joilla olet
hurmannut ihmiset siellä kaupungissa.
Suostuthan, Hona?"
He seisoivat siinä aivan Hurtin pel­lon
veräjäUä. \
"Suostuthan?" kysyi Jouko uudel­leen^
kiertäen kätensä Ilonan vyötäisil­le./,
y-^'
""Jos huolit minut tällaisena", sanoi
Ilona, " n i i n suostun. 'Mutta ensin on
minun käytävä kokonainen vuosi laula^
massa- ihmisille, minulla on kirjoitettu
sopimus."
Jouko veti Ilohan syliinsä, suiiteli tä­män
punaisia huulia j a kuiskasi:
^ 5f V a i n vuosi ja sitt^^ olet omani, p i k -
ku mustalainen."
* ^ i i n , Jouko, jos minut haljiiat. Koe­tan
tottua siihen, että sinä rakastat m i ­nua.
Ja nyt menemme sanomaan Hel­jälle
ja Jorrftalle salaisuutemme."
Kyynelsilmin onnitteli Heljä Ilonaa
ja Joukoa. Jorma löi veljeään kevyesti
olalle:
"Tämä voi ottaa lujille siellä kotona,
"Jouko, sanon sinulle suoraäii/ eita-
' en tiedä, mitä rakkaiis on, oleiipettynji^
siipirikko. Ellei minulla o l i s i ' d ö ­säni
ollut sellaista pettymystäOa^tS
riiiitta, v bm sanoa- että rakaäfeii; Nyt^
en voi. CÖ^ oleva uskdlineif^uDe;'
Luota minimni tue minua; liiiö jösfily
voin sinua rakastaa. Tahtoisin olla^iffi."
das, viaton tyttö sinulle, mutta öi&loh
ollut, se sumentaa iäksi önnehMtie
"Vaan.^'- :•:^•£;.:•o>i•u;:;•
* ' E i , Ilona!" Koskaan en maimtee^si^'
nulle. siitä, vannon sen rakkautenanöJifi s
-messä.' •..v ;i^n^^:c
^Kiitos, Jouko. Minä vann(Si3ayös,v
että olen aina sinulle uskollinen:^:ra-;
koilen, että voisin joskus sanoa'Eaias^r
tavani sinua."* -.'^zy.-:.
däe nousivat pöydästä. Joako'auttoi'
Ilohan päällysvaatteet. Ilona nejaii-'
tui Joukoon ja tämä kumartui 'Stiutde-'
maan morsiantaan, puristaen tätäoiiR^
jasti rintaansa vasten. Huokaus" nonsi;
Ilonan rinnasta kuiskatessaan • • "
"Jouko, meidän kihlajaisemme.^': >
Hiljaisina he astelivat kadulle^.kut
kien ihmisvirran mukana. r '
Seuraavana aamuna seisoivat .'Bona
*ja Jouko laivarannassa. Urmas pH |äh-mutta
onnen puolesta kannattaa taistel- dösga taas merille.—Iloisena hän tuli,
lakin, velipoika!
lemmille!"
Onnea vain teille mo-
Juna mennä porhalsi eteenpäin. Unet­tava
matka oli päättymässä, Aamu val­keni
j a pian näkyvät pääkaupungin va­lot
syksyisessä sumussa.
Jo heljensi juna vauhtiaan j a kuin
väsyneenä puuskutti vielä jonkin ker­ran,
pysähtyen sitten kokonaan, jää-
- ^ - • .
ANTT! HA VTÄMÄKl:
Elokm
JO saapui taas elokuu
ja sen kuulaat Umat.
Kesähten, umlmain fteltku
saa varjot jo vilpoiscmtttat:
Ei nosta enää elämä hehkua,
joka sydämeen tulta toisi,
. vaan dokmm kuulaissa varjostoissa
kesän muistot vaan ailakoipi.
Ei, maaemon povi enää nosta
ruusuja kukkimaan,
jakevääliä kylvetty vilja
käy kypsyyden kunniaan.
Elokuun kuulaat ilmat
jo meille saapuneet on.
Kesäiset ihanat muistot "
Jäi paisteessa auringon.
Kohta syksyn viimat vihlqaa
ja i^tää osatonta
joll* on vaate vajava
ja keho puutteen runtelema.
vielä heidän luokseen laivasta, joka «11
jo lähtövalmiina.
'"Nyt siis hyvästi, pikku siskoja Jou­ko!
j p i e hänelle hyvä, Jouko. Tyjen:
sitten joskus tuudittamaan. pienoljaus-tänne."
:i
Ilonan Urmas nosti vähvpille käsivar­silleen,
sanoen vielä:
"Hyvästi, sisko r Olisipa mininiiÄ
tällamen tyttö, niin en enää lähtisikä^»
maailmalle!" r -
Vielä käden heHahdus ja Urm^is oli
laivassa. Sieltä hän heilutti viejlhy-västit
laivan edetessä hiljaa laitunstai
Hona j a Jouko lähtivät; takaisinÄ-pungille.
Iltapäivällä matkusti Jouko
takaisin kotiin. Yksin seisoi Ilpna.?»-
masillalla heiluttaen hyvästiä. Kerat
tulisi, niin siHoin noutaisi Jouko hänet
kotiin. Siih<|n saakka on monta ja^
kää ynetonta yötä •
. iMifcsi eläinä antaa koskaan ihmisen
maistaa onnea? Sitä kipeänamm. taas
tuntuu kaipaus sydämessä . . t :
Loppu : •
KaUis pyykki
Mrs. Alfred S. Wilsonilta. kului nel-;
jä tuntia miehensä suojapuvun pes^f:
seen pesukoneessa Ja kustannukset nou­sivat
noin 420 dollariin eli lähemmäs
100,000:een markkaan. R()u\^.
unohti ottaa miehensä lompa.kon ^upja-:
puvun taskusta ja pesukone .teki n''?,
perusteellista työtä, että rouva, .W»^f.
nelisen tuntia sai noukkia pienin p i ^ '^
palasia, jotka kerran olivat oUeet käi*.
piä suuria seteleitä. -
llAuaiiiainB^ «lokiiiiii 22 paii^a. 19S3