Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 29, 1953

              •n suuri "
ntutai "
«tokoneidöi
•hetkiään; ,
^evimh^
^ tulevia
»1 edullisesti-i^g]^
» vuosina. Lt
ja vai
ihmisten
ftustiJiupiQattata^
Siksi tuht'
^at eräisiin inaj^
lentokoneiden
^ ä t nimittäiih^i^
^^ssa on paljoin
^aksimiaikpina.on-vaikutus
valic
voisivat
näyttää meri
i6 löytynee jokina
sesti siten,,että
aosinaparer
^ t a luontoon jä(
>ja, joista toiset:
, kun taas toiset j
e. Muuan amc
saan *utkimustöi „
eskitiellä py^gUa
?n, M^ä.äuriti|on||
sivatkii^^
ten; Osa pt^Äi
osti erottuvat pj
mlasinlävit^.1
lajautuu in^
IjatJcuukau^^
ästrojiönnit
Ia oli 15,(
ä kölmekynöne
ja niiden k
m maksimm väli;
Liatta. Joskus sat
i välillä ön väinj
pa 17.
ngonvalon tutkiiDi|
it kuvan pilkkuje
ättiläismäisiä pyö
1 auringOT sisalti
lalla ollen sama
elkaapa 15
remyrskyälvNäis
tkykeskuksista
>isiähitrkkasia,;
ime, sytyttävät'
kaikkia komf
utkjniit tuhps
alkaen muut
:a kalifoi
lihin asti. M€
ssä 10—12. vuode
jan jäJkeen on i
selittää
masta
ttkinut ilmana
) pros. en€
allisesti. Yomali\
iinimi\aiosmai
I maksimivua
)aikkansa Bieng
^nenmerenet€
;ta: paljon inj
a vallitessa,
en yhteenkuulfi
pallon eri os:s
sä sademi
uivuus. Tä
1 osa meteqrolo
seen ep|til«
paljon,.^
•unsaspi
hmisen 51
ateet tosm-le
varmaiiiX
roimakaste,*^
a v a
» * h
SEMME ajassa taaksepäin noin
viisi vuosikymmentä, fSinoin-ta- .
le 109 vuoden-vanhan-mumiiiön,
l^inskän suvun kantaäidin.: ; r
tämän kirjoittaja c>n.tuntenut
[mon. Hän oli niitä vanhoja teryäskan-
Lojajjöbon ei tuo kunntoitettavarikäol-lut
saccttavasti kirvestäni iskenyt.
Päa oli sentään iiukan. ^kjunattunut
I ajan painosta. :Mnuten^<dt liän::kietterä-ja
imorekas.: T s y ^ t^iyget rJii^^ f
[^Ulissaan. Käyntin^oUi^^syfeätlcj^
! pasta mlnv ettei; taiyinil^ts^^
Iseen'muulloin Icuinjiliukkaatr?;jääkeli>'
aikana: ^äppärä/^i-niiimf^
saankifi. Ei oHuto^^nhuMdetfii^
l \ielä; — Toista se^on nieidän\aikanam-> .
me. jHäperrymme ehnenkujri oyat "yii-"
tilden h2mpaatka:an puhenheet".
Mummolla oli muistissaan tarinoita,
joista ei nuori polvi tvgni^t mitään.
jHän oli kotiväen seka lähiympäristön
kunnioittama. Iltapuhteet öli mummo
ympäröity hartaalla kuulijakunnalla.
Etenkin lapset piirittivät hänet, teke-
.«iällä Ijvsymyksiä. Eipä cälut teljon
sitä asi^, josta ei ittui^
säffoä jciakin, naikä kbsfci^^m^
tä; - Nykyisyydestä-'paljoakaan
-liesi.----: •:• - '.••r- -
Bän kuuli pöhutta^in t-^
[i oa^ta''; -t^^^^ y.
Äv^jiMhjh^i irtunaihp^^^
i^ir, sirlä nfe^ olivat; / i i ^
mönini^
: eniien vanteaff: ^ tpimeen il - ^
inkn tuoiralsla metkuja; oli hän sanonut.
; ^Savupirtissä äisuttiim Ja >^iihdas|a
jeip^ syötiin^ joskin ihalla oli toisinaan
yfljän yienyt>^^ että täytyi syödä pettua-tjytyväisinä
elettiin. —.Nyt heillk
täytyy pila lasiset ikkunat ja "ulosläm­piävät"
uunit, Hahlaräuta ei enää kel­paa,
vaan täytyy olla se "hella", jossa
keitetään, päivitteli mummo.
Kesäisin kävi hän karjaa kaitsemas­sa.
;ei uskonut sitä tehtävää muille. Ja
se olikin mummosta mieluista hoaunaa.
Siellä saiomaillä se "pukinsarvikin" soi.
Muriunc olikin mainio soittaja. /Mutta
kotiväki ei siitä paljoakaan välittänyt,
sellaisesta "vanhanaikaisesta" soitosta,
vaan kuunteli "sermakan" soittoa (har­monikan).
— -
Siellä, salon sydämessä, eli mununo
"Vapaana. Muisteli nuoniiiden aikaan­sa
ja soitteli. Lehmät kuuntelivat soit­toa
mielellään. SiUomiuin lakkasivat
syömästä, niin keräänt3^vät päimenen-a
ympärille ja laskeutuivat maata ruo-
^»ikkoon. Ja mimraio soitti — "tuutien
lehmät uneen".
Paimenmatkoillaaii kiskoi liän koi­vuista:
tuohta, ja tekr niisfö^töhveleita
Yksi mies kuoli ja kaksi muuta loukkaantui, kun auto, joUa he ajoivat, syöksyi sillan suojakaiteen läpi ja putosi 60 jalkaa
rraaddaalllhe RBrnrnatinntrfdoi^r diinn hl.ämk eUnä^ *O nftr, ..K^uno. llut on hamiltonilaFinreend erick DartnaU, ftlkaalla oikealla ja vasemmalla Ronald
Moyer, joka loukkaantui vakavasti.
seita ajalta — hänen isoäitinsä^ ajoilta.
Mummolla oli kohiie esinettä, joita ei
bliäi vaihtanut kaiken/maailman kul­taankaan,
ja ne olivat: pukinsärvisoi-.
tin, hopeahelainen piippu ja hyvin ka­peaksi
v kulunut veitsen nysä. Peitsen-päästä'
cdi iculunut väösUiikumimerot,
vanha ^hkätiippi voineen' oK vkiinhitet-kaen
soittaa. Hitaasti kohosi herrain
käsi — ottaakseen hatun päästään. ^He
näyttivät käyneen vakaviksi, sillä soit­to
oli niin mieltälitkiittavaa^ —- Tiio oli
heille uutta ja mielenkiintoista kai-'
kessa. vänhaniaikaisuudessaan, soitin se­kä
s^Hitäja.
-Miimimo soitti vahfaö^
ty vyötärölle. 'Vyössään mummo kan­kansan
lauluja. Ne' olivat koruttomia.
toi myös tupakkäkukkaron, ja- kukka- - iEi^iiitä oltu nuoteista opeteltu, vaan sä­rössä
piti myös piipun. ^ ^ämä kolme" yeleet oli otettu kuusten ja honkain hu­minoista,
lintujen laikuista ja karjan*
kellojen kalkatuksesta, kiryeitten is-esinettä
bltVat lähtöisin seitsemänneltä-töistai
vuosisadalta.
• Jos ne oiishrait voineet puhua, niin
mitä eivät ne olisi jo tienneetkin.
Eräänä keväisenä sunnuntaiaamuna
oli mununo lehmineen Kotijärven ran­tamilla.
(Hän istui kivellä ja soitti —
soitti niin suloisesti. Käki, joka puun-latvassa
kukkui, herkesi kuuntelemaan
soittoa. Järvenpinta oli melkein tyyni.
Kalat hypähtelivät ylös vedestä. "Tuo
tietää sadetta", merkitsi mummo.
Risut rapsahtelevat metsässä. Ja
hetken kuluttua tulee näkyviin kolme
herrasmiestä. He ovat kuunnelleet pai­menen
soittoa ja tulevat tuon satavuo-kiiista
hallaisilla korpimailla, järven lai-neitten
loiskinnasta. Kas niissä pH sä­velten
synnyt. —~ Ja ne pursuivat nyt
esiin uutena ja soinnukkaana. — Kun
soitto oli tauonnut, olivat kuuntelijat
ääneti hetken aikaa.
Viisaustieteen tohtori Winqvist, kerä­si
vanhanaikaisia tavaroita^usepon.
Hän tahtoi saada nyt tuon pukinsarvi
soittimen. Hän pyysi mummolta näh­däkseen
tuon omituisen vehkeen. —
Siinä oli vanha vuosiluku 1670. Ihmet­telivät
herrat sen ikää. Mummo täytti
piippunsa ja alkoi poltella. — Herrat
ANTTI HAUTAMÄKI: • • )
OI ^nllom siimasi luo valoa- taas |
sieluni hhmnäan y^^^ \
Oi tnUhin ^^uttUa Jda» äänesi Itäas,- 1
se'^0iiäi5 fifita
Saanenko koskaan enää korkean povesi
painaa kaipaavaa rintaani vasten?
Tuokohan koskaan enää huuleesi kttrma
mun sieluuni keväisen päivän?
Minä ikävöin nähdä sen hetken vielä
ja kuulla laulusi lumoavan soinnun,
saada sua sylissäni sylkyttää
ja kotiliedestä kuiskia suUe. ,
tiaan luokse, toivottaen hyvää huomen- hymyilivät tuolle tavalle, miten hän
tai täytti piippuaan kukkarosta, rassattu-
Mutta vanlius vaikenee hämmästyk- aan piipun pesän tyhjäksi messinkipui-sestä,
siliä tuollaisia vieraita ei hän ole kolia.
nähnyt vuosik)mimeniin, paitsi vanhaa
kirkkoherraa, kirkossa käydessään.
Herrat alkavat puhutella vanhusta
ystävällisesti, joten mummon kieli pää­see
vankeudestaan ja hän alkaa puhella
vilkkaasti.
Herroilla oli pienet Imtupyssjrt mu-.
kanaan, vaik'ei ollutkaan ampuma-aika,
ja kontteja yjnl "sudtekojisik" ja lu- ^ mutta tietenkm huvin vuoksi, kun ker-sikka-
astioita. ^ ; : : . ran metsälle olivat lähteneet
Näin kului mummbii aika. Väliin sy- Nämä herrat olivat kaupungbta. Yk-
*ytti han vanhan piij^ransXj jo^iika' täyt-
6 kotikasvuisellä tUjpaltalla; jä poltteli
sHä nautinnolla: PiijSulfetöK instoridli-nen
merkitys. Se oli perintönä kaukai-se
voi£i aiheuttaa hiMMhiobhiitiBtta-
Via inuutaksia-norinaaleiiiin toi-nuntoihimme.
Terään uskomuksen
jnnokkain puolusitäja liöiefe venä­läinen
Tsjijevs^ Hän voiki*esit-taa
monta puolestaan piihuvaä huo-jaattavaa
todistetta. Auringonpilk-
™iaksinni oU vubsiiia 1787—«9,
1^0, 1848^ 1870 ja 1937--39, joiden
l^een aina seurasi vällankumo-
|*sia tai sotia. Bhisimmäinen m
* ^ f ^ ^ a oU poikkeus, simW
öa i9n---l4oU t y y p i l i i^
J^f^a ms pilkut vasta lisaytyi-si
heistä oH pahkkititirehtööri. Toinen
<^i vii^ustieteen •tohtori, ja kolmas oli
kaupungin pormestari. Keskenään her­rat-
puhuivat kieltä, jota ei vanhus ym­märtänyt.
— Sitten alkoivat tehdä ky­symyksiä
vanhukselle. Ja mummo vas­taili
kysymyksiin niin vitsikkäästi, että
herroja oikein nauratti. He kysyivät """^^
vanhuksen ikää, johon saivat vastauk­sen:
'TEnpähän ole vanha vanha, enkä
enää nuoruuden hullukaan, 109 vuot­ta
täytin kekrin päivänä. Työ oletta
viel korvan juuret märkänä", sanoi hän.
"Tass' on vanha piippu", mununo sa­noi,
ja veteli paksuja savuja, ja jatkoi:
"Tämä on kuninkaan antama lahja, mi­nun
isoäidilleni." —- lUusi hämmästys
valtasi taas miehet. Pormestari pyysi
piipun, katsoakseen. — "'An"' minun
nyt polttaa ensin se tyhjäksi", sanoi
mummo, ja alkoi entistä kovenunin
imeä piippuaan . . .
Kuningas Kustaa FV Aadolf, matkus­teli
Suomessa 1803. Hän kävi Viipu­rissa
ja s^oililtä-^KarJalassa, nähdäk­seen
kansan elämää ja tapoja. Nuoren
puolisonsa oli hän jättänyt Turkuun,
sillä matkustus oli vaivalloista, — Lu­kuisien
hovimiesteni^ seurassa hän kul-jeskelL
Antoi lahjoja pikkulapsille ja
vanhuksille, milloin ininkinlaisen esi-
Tuota aikaa
muisteli mununo. Sanoi olleensa silloin
12-vuotias, kun kuningas yöpyi
joukkoineen isoäidm savupirtissä. Olki­kupoja
levitettiin lattialle, johon vie­raat
laskeutuivat maata. Ja kun ei oi-
M .
Viiuiei
' si oK 1948^
Ja herrat katsahtivat toisunsa huvi- lut ^ l u s i a kyll&si ,niin.^^^^^^
Luna - harmaapäis et miehet, ja että äit, hrfkoja olkien alle ja vaatteiU m,t-ten
päälle.—/MakealU oh maistunut
uni, pitkän ratsastuksen jälkeen. Pal­vattua
karhunlihaa asetti isoäiti pöy­dälle,
vieraiden eteen.. Olutta oli haari­koissa,
joka oli kotona tehtyä. Voita ja
ieipaä lisäksi ja ateria oli valmtsv Kovin
soivat ja joivat miefelläan. '^Mie istuin
ov««8!tttu> pcnjall» MtsoM'^^
tettuna
"korvantaustat ovat kyllä jo kuivaneet
— olivat he ^iitä varmoja.
Herrat istuutuivat ruohikolle ja pyy­sivät
mummoa soittamaan. Vaikka vie-läji
"tantsin" mummo äanoi iloisena, ja
-että jötu nyt pyytää kuulla Imnen soit-toaany
oli häneHe autuus.
•aäitnostäa-ptilMsatven huulfflcen^^^
Nyildceily on rikollista, '
sanoo parlamentin jäsen
(Belgian parlamentin jäsen MarcelPhi-lippart
on tehnyt aloitteen nyrkkeilyn
kieltämiseksi lailla. Hän huomautti, et­tä
nyrkkeilyottelujen ja tavallisten ka­tutappelujen
välillä ei ole mitään eroa
ja viittaa Belgian lakikokoelman 338.
pykälään, missä tappelu pidetään ran­gaistavana
rikoksena.
«än ehdottaa myöskin, että henki­löitä,
jotka järjestävät nyrkkeilyottelu­ja
nyrkkeiljrn tultua kielletyksi, tuomit­taisiin
vankeuteen, joka vaihtelisi kah­desta
päivästä kuuteen kuukauteen.
Uusi lakialoite on jätetty Belgian ku­ninkaalle,
joka päättää, onko se esitetä
tävä maan parlamentille.
kun herkesivät syömästä, niin kuningas
antoi isoäidille tämän piipun, kun hä- -
nen piippunsa oli melkein huono ja kel­voton.
«Minun päätäni silitti se korkra
vieras ja nauroi. Päivä oU jo koricealla,
kun ne >^liäi^t vieraat läksivät meiltä,
lopetti mummo.
Herrat olivat mietteissään. Pormes­tari
otti piipun ja tarkastelivat sitä kol­misin.
Ja arvan oikein: Piipun hopea-heloissa
dli vanhan kuningassuvun väa*
kuna. "HistoriaUitten piippu!'^ —
ihmettelivät he. Tohtori kysyi, jos
mummo luovuttaisi piipun hänelle?.—
'iiLuuletsie miuva hupsuksi! —- mie nyt
antaisin piippuni — kuninkaan lahjan",
päätteli mummo siekailematta. — Ja he
ojensivat mummolle tuon kalliin aar­teen.
Tuossa heidän edessään istuu "elävä
hbtoria", jonka muistojen lehdiltä saa
lukea sellaista, jota eivät historioiden
kirjoittajatkaan ole onnistuneet saa^-
miaan lehdilleeni : .
; (Herrat nousivat lähtdUcseoi: ja hy­västelivät
vanhuksen .kädestä.*. : >
. Jatkuu