Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 3, 1950

              ' V - ,
' ' I iii
1
I
Metsolan eläana oli muiitamassa' päi­vässä
kokonaan poistunut entisiltä rai-teiltaan^
vakiintuneet tavat syrjäytetty,
xauliallisuus ja Mljaisuus tipitiessään.
Aamusta iltaan kuultiin nyt nauruaj höi-lotusta
ja iloisia huikkauksia. Ja kai­ken
tämän oli saanut a i k ^ n nuori kesä­vieraamme,
jolla riitti loputtomiin ener-
^ giaa. Sitä paikkaa ei löytynyt, mihin
hän ei olisi nenäänsä pistänyt. -
Aapeli tuntui nuortuneen vuosia. Ei­kä
koskaan väsynyt kertomaan kaläret-kistä,
joilta he kaksi aamuisin palasivat
minun vasta herätessäni. Aapelin ei
enää tarvinnut heitellä kukkia ikkunas­ta,
sillä Leena piti herätyksestä huolen.
Samoin kuin siitäkin, että kaiamiebillä
oli jo lähtiessään kahvi valmiina ja tar­peeksi
vaatetta yllään.
»Leenakin oli muuttunut. Nykyään
kuulin usein hänen iloisen hyräilynsä
keittiöstä. Sellaista ei ollut tapahtunut
kymmeneen viime vuoteen. Hänen ei
myöskään tarvinnut enää itse kantaa
maitoa, , Sen teki Vanhalan ujo Eevert-ti
— Piimätukkain«n -—joka muutenkin
oli ^alituinen vieras talossa. Hän seura-
• si Kitin- liikkeitä ja Ilmeitä kuin-uskplli-;
nen koiranpentu ja oli hyvillään, että sai
joka päivä soutaa hänen kanssaan kir­konkylään,
hakemaan postia. Tähän
. saakka- se oli- haettu • vain ^kerran, .pari'-
viikossa. Niin, 'epäilemättä . Eevertti
olisi ollut valmis soutamaan tytön vaik-
•. ka-•••Kuopioon, |os. tämän -:päähän'';olisi,. •
pälkähtänyt lähteä'^ sinne - veneellä, • Fös- ^.
-•• tissa • -he ainakin' • käivivät,-; tuuli •' tai' -;oli'••
, •tuulematta.
•-Lee-naa!" -kuului-lytön-ääni -eräänä
•••;päi\*äiiä heidän -palatessaan :;?kiFkon-..:
• k y l ä s t ä - - j o metsän • laiteta-huutamn. ,•
"AVvaahan, -mistä sait .kirjeen?" .
• Loikoillessani: pihamaalla. näin Leenan
tulevan ovelle.
' -"Minäkö?". • - , •
"Juuri niin!" Tyttö juoksi hänen
iuoks^en. "Se on aivan Amerikasta ^as­ti.
Onko Leenalla siellä sukulaisia."?"
Leena näytti mielestäni hyvin kalpe­alta.
Sanaakaan sanomatta otti hän
kirjeen Ja meni takaisin sisälle. Nyt
saapui Ee\'erttik!n pihaan." Hän puh­kui
ja puuskutti kuin höyrj?!veturi suu­ren
tavarakantamuksen alla.
"Vie tavarat keittiöön!" «määräsi Kit­ti
kuin kuningatar orjalleen ja tämä läi3-
ti nöyränä täyttämään käskyä.
"Don Pedro", Kitti istahti \iereem,
''miksi Leena oli niin omituinen?"
'Kerroin hänelle, että Leenan mies oli
lähtenyt Amerikkaan minun lapsena ol­lessani
eikä Leena ollut sen jälkeen hä­nestä
kuullut. Varoitin myös, ettei hän
kyselisi mitään, koska se loukkaisi Lee­naa.
"Roisto I" sanoi tyttö juuri sillä het­kellä.,
kuo Eevertti astui takaisin ulos.
Poika parka pelästyi niin, ettei tiennyt' •
mihin kätensä piätäl. Onnettoman nä­köisenä
jäi liän seisomaan siihen paik­kaan,
kunnes Kittikin huomasi hänet ja
purskahti nauruun..
"Herran pieksut! Eevertti, en minä
sinua tarkoittanut. Tule istumaan, älä­kä
seiso siinä kuin mikäkin variksenpe-lätlnJ"
- _
"Tuota - . . tuota . . ," änkytti poika
tulipunaisena, "outtaavaf' ^aiinuva. jo
kQttii, Pitäs käävä kengittämmää he­vosta
. . ."
"No, mene sitten", nyökkäsi tyttö ar- •
irtollisesti. "'Joudatko huomenna pos­tiin?"
"Jou\'anham minä tuas huomenissa,
kini ei on kengittämlstäkkää. Jaa —•
hy\-ästi vuan!"
tyri heinäpellon poikki kotiinsa. Met­solan
niityiltä oli heinät isäni tekemän
sopimuksen mukaan jo vuosia ostettu
Vanhalaan.''
"Miksi kohtelet • poika . parkaa niin
huonosti?" kysyin.
"Huonostiko? Tiedätkö, kuinka He-
"Hnä kohtelee mieMä,. isääkin? Yksi .sil­mäys,
pimeni viittaus, ja he aivan kiemur­televat
hänen edessään. Näkisitpä Ca-ruson!
:iian^^ ettei maa kanna
päällään toista niin suloista, ihanaa, vir­kistävää
naista kuin Helinä."
^'Kuka. ön'Caruso?"
"Se Helinän ihailijoista, joka lupasi
, tehdä- itjsemurhan, Jos Helinä naisi isän.
Hän ei kylläkään pitänyt lupaustaan.
Me sanomme, häntä Carusoksi, koska
. hän laulaa kuin pasuuna ja näyttää ko­mealta.
' Mutta tiedätköj. häntä olisi
mahdoton tukistaa, sillä hänen päälaes­saan
ei kasva ainoatakaan haiventa.
Talo oli hiljentynyt, kaikki menneet
levolle, mutta ulkona oli tuuli herän­nyt.
Silloin tällöin kuului jyrinää, tosin
vielä etäistä ja laimeata. Tuulen voi-
, masta päättelin kuitenkin, ;et-tä ukkos­pilvet
kohta olisivat Muuruvedenkin
yllä ja saisimme sateen, jota Aapeli jo
kauan oli toivonut kasvimaall^n.
Olin- lukenut myöhään. Aikomukseni
oli enää vain sulkea ikkunat ja mennä
sitten itsekm nukkumaan, kun oveltani
kuului koputus. Luulin, että se olisi
Kitti," joka ehkä pelkäsi ukkosta. Mutta
ovella olikin ihmeekseni Leena täysissä
pukeissa.
"Anteeksi, että häiritsen rohvessyö-riä
näin myöhään."
" E i haittaa — tulkaa vain sisään!
Asia on varmaan tärkeä, arvaan.^"
Leena istuutui. Näin hänen hypis­televän
käsissään kirjettä.
^. ...^ — , — ^ . ^'Se koskee tätä kirjettä", sanoi hän ^ i - , —.
Näyttämöllä hän tietysti käyttää |)e- hiljaa. "Mieheni— rohvessyörid kai ^^^^i korkealle ja sai-iisti la,^^^
. ruukkia; silla hän haluaa aina 'kiintyä enää muistakaan häntr'^"ö^
" ^' nuori --"Hän ei häyttö^^^
kuinka jatkaa, joten knriihdm autta-nyt.
Mitä sitten lieneekään t^^^.
J^-oIvir-kokonaan . n c A ^ ^ ^^
jotka olivat <Kio«amaanjäa^^^
löytäneet toisen . . __,iEm nmi
ma ei ollutkaan niin lupäat^~.Jr*;
kuin miltä se meren t a k S . i i ^ -
saan^ näytti. lUelfömätta-oK s ^ i'
tenkm yksi ominaisuus. Kuin suuri 7
lök m nidi kitaansa melkeir. jokZ
joka toran olimerenyHmatl^l:^
Mutta vaikea sitä oli yfrnnä^m^
sen, joka yuosien varreUa oli toh^ '
ja odotuksensa turhiksi^ todemiut
elämänsä sen kaltaisen mieheQ tähd^
kuin hukkaan heittänyt.
: Havahduin' .«nietteistmii siihea m
valtava tuulenpyörre kohahU Ii4
avoimesta ikkunasta. Se tarttui ikkum.
verhoihin kuin aikoen kiskoa ne
tään irti,-lennätti pöydällä olevat p3|^'i
rit hujan hajan ympäri huonetta, p i
si öljylamppuun sellaisella voLnalk
osissa.',
"Ja ihäiletl?b sinä suuresti Helinää?"
"Kaikki, jotka tuntevat hänet, ihai­levat
ja rakastavat häntä", sanoi tyttö
yksinkertaisesti. "Ja me olemme tunte­neet
hänet monta, monta vuotta. Siiiä-
:ki-n .rakastuisit 'häneen, -mbn Pierre.' -Ja
minä aion tulla hänen kaltaisekseen.
'Mutta, luuletko,'että »Leenan'"mies.'nyt
bn lähettänyt matkarahat ja haluaa
..Leenan'-liiokseen?" .'•
Siitä minulla ei ollut aavistustakaan
K i t t i ' pureskeli', heinänkortta ja" iiäytti
hartaasti miettivän jotain.
. - ."Don P^ro",. sanoi hän lopulta.
• "Leenä'"'ei "i?öi' 'lähteä" Äffierikkaani - vaik^
kä miesröikale olisikin tullut kätiimiik-seen."
"• ' ' ',
• il­maan
häntä.
"Kyllä tiedän, Leena. Oletteko nyt
saanut häneltä kirjeen?"
" E i se. ole häneltä, vaan Amerikan
koiisulaatista. Hän on kuollut."
• '"Olen hyvin'payiilahi." '
•'"Kenenkään ••«'itärvitse 'olla pahoil­laan
sellaisen miehen kuolemasta. Se
-ei;-enää-liikuta -minuakaan.'Mutta tässä
taitaa olla jotain lakiasioita. Häneltä
on kai Jäänyt vähän rahaa . . . Rohves-syöri
lukee itse — ymmärrätte parem­min
kuin minä. Sitten pj^ytpsin rok­kasi
.ikään kuin ylenkatseelliseria ikka.
nan perässään kiinni.
• ,• '^r-Rlensia lukitsemaan ..sen ja tuiia a^.
• •telleeksi. 'ikktinoita-Kitin- huoneessa. Oii
ko'hän-maistanut sulkea ..vne?. -Varaii
.-• -tua^kseni vrjsiasta : avasin-hiljaa.-iiifc
--•ovensa. •. 'Salaman,.-.-..•juuri;.; leimiihtaesä
> ••iiäin,-e«ti ne' oEvat sslkoselällääB-ja ifi.
. vin-:'vatpaisilanl •niitä-- -sulkemaan. t)ib
-.^ivan .suotta .kulkenut;va.rpaisillam, sii-la-
saiamsa .jyrähti ukkohsa niin va-
..:insMkiaasei,';«ttä-se «li-varmaan heratg.
;ayt-tytön.: •Toisen.salaman valossa\^(
-kai3in'--häfien--vuöteesesnsa. Se oli
tähden ,ei voisi?" "
"'Koska Leena on rakastunut jääpe­l
i i n ! " paukatitti tyttö.
Jos hän olisi väittänyt maailmanlopun
tulevan tänä päivänä, olisi se tehnyt mi-nuim
yhtä naurettavan vaikutuksen. •
"Leena rakastunut? Ja — hahhah —
Aapeliin?" Mirtua tosiaan nauratti.
"Suotta hahatat. Kenelle luulet iTee-nan
parhaat palat säästävän? Ei sinul­le
eikä minulle, vaan Aapelille. Kenestä
huolehtii hän aamulla ensiksi ja illalla
viimeksi? Aapelista. Kenestä oli hän
aluksi minulle mustasukkainen? Rak­kaasta
Aapelistaan, setä kulta", lasket­teli
tyttö totisena.
"Entä Aapeli, onko hänkin rakastu­nut
Leenaan?" kysyin leikilläni.
"Korviaan myöten", oli yllättävä vas­taus.
"Olen kautta rantain ottanut sii­tä
selvän.. Kehuskellut Leenan kala­kukkoja,
taloudellisuutta ja vihjaissut,
että hänestä saisi hyvän emännän. Ja
Aapeli on myöntänyt, että "oes siinä ak- jestää koko jutun. Älkää yhtään siitä
koo, oespa h\^'innii." Ensi kerran kuu- huolehtiko. Tunnen tuomari Voutilan
Näkemiin!" saaoi Kitti välinpitä-mät-
tömästi ja käänsi Ewerli!le .seikan-,
sä. Mutta tämä vilkaisi vielä kjTinme-nen
kertaa taakseen oikaistessaan Bilte-lin
Kitin puhuvan Aapelin murretta. Se
kuulosti niin sanomattoman hassulta,
että vallan hytkyin naurusta.
" E i , hyvä^lspsi'", sanoin sitten. "Lee­nan
ja AapeliÄ"'suKt€Jen olet erehty;nyt.
Hehän ovat kuin kissa ja koira — kiis­taa,
riitaa^ ^ i l v i Ä loputtomiin.-'
"Se on-vain •"levikkiä. Todellisuudessa
he pitävät toisistaan paljon. Usko pois,
setä Pettep, minä tiedän sen!" Ja Kitti
kiepsahti >ylös ja liiteli tiehensä kuin
kevyt pilvenhattara. Catsahdin taivaal­le
ja huonlasin, että taivaanrant<f näytti
tummalta.. Ilma oli tyvni, hiottavan
tyyni: tuollainen, joka ennusti ukkosta
pitkällisen poudan jälkeen.
Leena oli; sulkeutunut huoneeseensa.
Kukaan ei nähnyt häntä ennen kuin i l ­lallisella.
Silloin näin hänen silmiensä
olevan puna.reuRaiset, ^Muuten — ai­nakin
ulkonaisesti — hän oli yhtä rau-/
hallinen k « l a ' Ä a l l i ^ s t i . Kirjeestä^hän
ei maininnut sanaakaan.
ve%örih-kirjoittamään'-sinne,4tten-iBi.^^- 'i^^ t)- J
• •— - - töstä^näksmyt ••jälkeäkään.; olisiko Ii^
-|Sö!öi5saan--inennytSmian luokse?..:',
• • Mutta ;hän-^ei-ollut LeeMn-ko!is;lfe^
^•simme-^yiiilessä. joka-paikan. © k ä : Ä |
-löytynyt ^koko-talosta.-Juoksin
mään Aapelia. ...
. "Mikäs mennihkäene siellä koloÄ
telloo?" "kysyi' Aapelin uninen äam-.»;
• 'tasta.' , •:. •;••:::-. ;^
"Minun täytyi huutaa hänelle saad^
seni ääneni kuulumaan ukkosen ;yli.If<j
syin, josko hän iiesi minne Kitti oli }%j
tunut. Kuultuaan, että tytöstä oli
mys, ilmestyi Aapelin alushoijsefflsf
olemus heti ovelle. v - " I
"Jotta likkako? Eikös se on öiän#
nä muata? Joha nousoo oekeej ]mM
ilima tänä yösyvämmenä."
"Se on jo noussut. Eikä tyttöä'W
mistään." -
"Noh,, sitä täätyy mäniia ehtifflE
Vejäv vuan housut jaläkaanj jff Butl
yllenj. Kohta se sattoo ronimaattas äaa
korvosta kuatae. Isännännii öes pa®
vettee sajenuttu yllee", kekoitti AaA
En löytänyt sadetakkiani niistääu.r
ten .arvelin sen olevan Kitin yBäjffiiffli::
hän sitten lienee mennytkin: Hiiutä!i!2-|
m.e hänen nimeään. Etsimme kaikälÄ.
mahdottomistakin paikoista saufög
ta, navetastakin. Tuloksetta.
Salamat leimahtelivat, ukkonen jys-|
"siy tuuli ulvoi kuin olisivat kaikii
meyden henget pitäneet konserttia}^/'
sä, ja sade valui virtoina alas. .S^atö,
missä ihmeessä oli tyttö? EBää en öes-nyt
mitä ajatella. Leena istuutui ^-a^f
neenä keittiön pöydän ääiefn ]3 nn
kätensä. Aapeli oli niin m&smm:'-^,
kyennyt puhumaankaan. _ -J:
Jätimme Leenan kotiin ja lähmsg
.Aapelin kanssa uudelleen aIosö^-^^|
seen vöhön. Likomärkinä,
teen pieksäessä vasten kasvojaiai^f i ^ ; |
koimme etsintää. Lopulta ^ ^ . ^ ^^
f a n k i n — ja pysähdyiniKf S^;
lattuina paikoillemme. .KaiIto%-.^^
vaispetäjän kylkeen P^^f^'^.
detakkiini kääriytyneenä is-'"
hä niitä halua."
Otin kirjeen. Mieheltä oli jäänyt mel­kein
kymmenentuhatta dollaria, jotka
nyt lain mukaan kuisluivat Leenäile,
"hän»en villityille vaimolleen. Kirjeessä
pyydettiin todisteita vaimon elossa ole­misesta
ja siinä tapauksessa, että hän
todistetusti oli-elossa, ilmoittamaan mi­ten
ja mihin rahat tulisi lähettää. Vähän
rahaa, sanoi Leena. Tämähän oli pie­ni
omaisuus.
"Miksi ette haluaisi ottaa rahoja vais-
- taan?" kysyin.
"Mitäpä minä niillä, Mikon rahoilla,
kun se ei eläessään edes sanaa itsestään
ilmoittanut. Rohvessyöri kirjoittaa vain
niin kuin sanoin. Enhän minä ymmärrä
niitä lakiasioita."
"Hyvä on, Leena. Jättäkää ne vain
minun huolekseni, kyllä niistä selvitään,
vakuutin. "Tietysti paperissa sentään
tarvitaan omakätinen nimikirjoituksen­ne
ja todistajat. Ja myös asianajajalta
. . . No niin, otan heti yhteyden tuoma­ri
Voutilaan, Kuopiossa. Hän kyllä jär-hyvin
— kai tekin hänet muistatte,
Leena? Hän hoiti kaikki isän lakiasiat."
"Kvlähän. ^linä muistan. Kiitoksia
nyt vain rohvessyörille . . .'
" E i mitään kiittämistä, Leena. Olen
iloinen, että käännyitte puoleeni."
Leenan poistuttua jäin vielä istumaan
paikalleni. Minulla ei ollut aikomusta­kaan
tehdä hänen tahtonsa mukaan.
Leena oH koko ikänsä tehnyt työtä, ol­lut
hyvä ihminen ja päälle päätteeksi
uskollinen aviovaimo. Minulla ei ollut
tietoa siitä, miksi mies oli eläessään
tehnyt niin kuin teki, mutta nyt kuole­mansa
jälkeen hän ainakin osittain tu­lisi
palkitsemaan vaimonsa uskollisuu­den,
koska minä olin saanut sananval­lan
asiassa. Leena rukka . . . Ja kuinka
monta samanlaista naista olikaan maa­ilmassa
ja samaa kohtaloa. Suurin^ toi- -
vein oli moni nuori — ja vanhempikin
— aviomies lähtenyt Amerikasta on­neaan
etsimään — ja sille tielleen jää-
£iVU'4. .LAUANTAINA, KESIKUIJN -3 ' M I V ^ l , ' ' mo