Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 9, 1946

              TT^^TO ,,,,, .
I9#
Ystävien pakinaa
K A L A J U T T U A
En oikeastaan osaa kef^tia isois­ta
kalansaaliista, koska en ole erikoi­sen
isöja saaliita sattunut koskaan
saamaan. Vei&kokalastaja saattaa
saada 'joskus hyvänkin saaliin, mutta
hänellä ovat isot menotkin, sillä ver­kot
maksavat paljon^
. Keskhikertainen veridko maiksaa
yli 200 dollaria. Jos^taiiy?^ hoi-,
taen käyttääj ybi silläkia^
sesonkia ja niahdonisesti se kelpaa
hätävarana' kolm^nelleiätt^s^
le. Ei ole mSkään ihme, jos &alamic-hellä
on 500—1,^000 dollaria kiiimi
yksistään verkoissa. Kun lisää vielä
-sioöttofiveneen, 26—^2 jalkaa pit-
— ^ 'I ; " — tän,Tni!kä saattaa nykyään m
50O---^2,S00 dollaria, niin voi ^^^i^^
-Mutta kuin hyvä aate Juolaiiti Jo- ^^^^^5^,^^^
-sepftiine silloin hänen mieleensä.
- "Erottuani teistä ptEhuttelin vii-
Nuori Liekin lukija, 5 kuukaudetk
ikäinm thelma lUjeqvist JdaHa-ttfosta.
••.
m^si Joseph:inea'y sanoi hän totuut-denmukaisesti.
^'Ja hän ölihiio-neessaan
ennen (kello: yhtätoista.? :
. f*Tämä on kummallista ja aivan
. käsittämätöntä", mumisi' . Adare.
. "Miriam poistui vuoteestaan viime
yöhä. nukkuessani
tapahtua luossa
srllä siihen aikaanvJoistäa^ikm^ ikku­nasta
suoraan huon^eseeminö. Kun
hän palasi, heräsin.^ Ja hsmen tidt-^
kansa oli kostea ja hänen yöpt&unsa
luminen. Hyvä Jumala^ hän oli ollut
pihalla melkein alasti! Hah sanot kä-velleensä
unissaan ja heränneensä o--
viaukossa, jouduttuaan tuuleen ja lu­misateeseen.
Tämä on ensi kerta.
En ole aavistanut milloirtkaan hä­nellä
olevan .taipumuksia siihen. Olen
nyt (hirveän huolissani." •
"Xu^kkuuko hän nyt?"
*'En tiedä. Josephine tuli huo-,
neeseemme vähän myöhemmin ja sa­noi,
ettei hän voi nukkua. Miriam
meni hänen kanssaan."
"Syy on ollut varmaankin lapsen",
sanoi Philip lohduttavasti laskien kä­tensä
jAdaren käsivarrelle. "Me
.voimme sietää sen kuitenikin, siMä
mdiän olemme miehiä, mutta heidän
laitansa on erilainen. Meidän pitää
.kesää surumme uljaasti. Emme saa
menettää hitustakaan voimistamme
itsemme emmekä heidänkään vuok­seen,"
V
"Luuletko sen johtuneen siitä?"
huudahti Adare hy%'in kiihkeästi.
"Jos asianlaita on niin, PhiKp, hä­vettää
minua. Miriamissa tapahtu­nut
kummallinen muutos on huoles­tuttanut
minua liian koj^sti. Mutta
nyt ymmärrän. Lapsen syytähän «tä­mä
nillhtävästi ortkin. Olemme elä­neet
sellaisessa hi^^•eässä jännitykses­sä.
Olen kuullut hänen itkevän sil­loin
kun hän on luullut minun nuk­kuvan.
Häpeän itseäni. Ja isku
koslki kuitenkin kovimmin sinuun.
da hyviä saaliita ixriaksaaatseenkidas-tusvälineensä
ja elättääkse«ai per­heensä.
'Eddläkerrottu el ole mtään-jut^
tua, vaan se on todeHisuutta, Mutta
on juttujakin* ' Kalasti&sdla V on
hauktat • ja ikävätr pucJens^a •
kuin millä muulla alaiUa laihansa.
kitty majakoilla, väri- ja vilkkuvä-ioilla
yjn. ja pimeän tullen sumutonvi
huutaa majakasta, joten; kalastaijat
tietävät ottaa suunhan, etteivät aja
kiville.' Nyt käynmie käs&si jut­tuun:
: ;
pii syyskalastuksen ä^a, kun e-räänä
iltana Aapo jä anhm
yhdessä kalastamaan. Lälbidiiaime
pienen kylän rannasta^ilois "rapakol­le".
'Päästyämme kyllin kauas mais-^
ta, soTjutteKnrane ?vei&i4TC ve­neen
jäädessä kiinni verikoh tois
päähän. . * Meöimme-Aapon kanssa
hyttiin ja keitimme^ kahvit,:jota sit­ten
maistelimime rjuttijjeri sa^tyksel-lä.
Hytissä olf niin .mukavan läin^
mn, että .kahvin juonnin JäB^een tun- : • tmmmmmmtimmimt^miiim^^
: tui raukaisevan. ' •-- ; •
Hetkisen istuttuamme äu-kaisimme -verkon cylos, -ailoimme sytkytellä. -M-hytin
oven jä katselimirie ulos.. JEni- jakseoi kompassin ja arvion mi-
- me nähneet mitään, silla kaSt^iiJeit- / kaankotnantaa^ohti.
ti sate sumu. : Pidm?me^^^^^ . Ajdloin»%MjaUeen ja kuropj^^^
vottelun. Tiesimme,-että i^enem- puokllammekoetknme.silmät tapilla
me on verkossa.kiin^iii mutta tiesim- katsellay: ettemnie vain törmäis:. ki-me
rmyöäkm,^ e
-merivirtoien mukana. .Odottdimim^ jettuamane"jysäytimme koneen, kat-.
, ; -'Kuvassa: olevat IJekin ystäT>iit iä'
hettmiät tervefhdyksensa 10-vuvtiad^
. le läikille: Vasemmalla on Emma
' Tyynelä Evelethista, Minn. ja oi­kealla
Liekin yjai Vapauden ^simies
Kay Suonut NolalustajQnt.
isel:\^ttää^ tur5?ä!lisimsniec^
reliä. K^jeat^Äultos^S^^ taä^^sin 1 kotirantaan; ..: Sanamme sK-äffisyytömner
—'—— • • •. ' ' . - \ :. ' ' ', ' . " ^ cpäko&feiiäfeiraksia• tdisilteme. Het-lään.
Hän palaisi Adare^ luo vieden im :hail|tiu jjänen.-kasvoa ilmes-nämä
uutiset hänelle. • - < - tyyän • kirkkaamman ,yärin ^ tieltä.
Kolme neljännestunUa;
min he kohtasivat, toisenpa Tuökasai-lissa.
Katsoessaan Josephineen Phi-,
lip huomasi heti, että Josepbine oli
valmistautunut viimeiseen Tohkeaan
ponnistukseen. Hän oli kammannut
tukkansa kimalteleviin kiemuroihin
melkein 3;ihtä hämmästyöeen. -John
• Adare oli oikean poikamaisen iloinen.
Ateria loppui ja Pbilip ja Adare ai-
.koivat juuri,s>'tyttää sikarinsa, kun
ulkoa kuuluva melu kiidätti heidät
kaikki ikkunaan, josta voitiin nähdä
joiden ajajat huusivat Ja lyWä läi- Aapo, fettä maata on näky
niskansa ja poskiensa ympärille pii- puolet aukeamasta. ' Metsästä . tuli
lottaakseen kalpeutensa. Miriam juuri näky^uin kaksi koiravaljakkoa,
näytti suuresti muuttuneen edellisen
yöii jäEceen. Hänen silmänsä olivat
kirkkaammat. Huolellinen pukeutu­minen
oli piilottanut niiden alla ole­vat
tummat renkaat ja lisännyt vä-ihän
väriä hänen poskiinsa ja huuliin­sa;
- Hän kääntyi Adaren pifcoleen,
kun molemmat miehet tulivat huo-.
•Msen-^^-kuiinneltualmme^ k^ kuin,
-kankaineii^i vaattava fiumutor^^^^
: lähdys^ - Pian t^uxilHnme sen useam­minkin,"
mutta meitä; ihfhety ko­vasti
se, kun ne. mölähdysten väli­ajat-
olivat "niin cepätasarset. _ Siraiu-torvi
tavaliise$ri Jiuutaa» aina puolen
minuutin väliajoin. /
Kuunneltuamme jonkun aikaa su-mutorveii
ääniä, päätimme taas läi-teä
liikkeelle. Hetken ajettuamme
mäHtelivät pitkillä peurannahkaisilla
ruoskillaan^ Philip katsoa tuijotti,
niihin tuntien, että Joseixhine puristi
kovasti iiänen käsivarttaan. .Ei
.kumpikaan -limitavista midhistä oi-..
lut.Jean.
"Mtiudan intiaani ja s^iarotuinen
neeseen, ja murahtaen hyväksyvästi Renault", murahti Adare. "Ermette-ilosta
jättiläinen piti häntärkäsivar- lenpä, mitä asiaa heillä on täime
ren matkan päässä itsestään icatsoen marraskuussa. Heidänhän pitäisi
häneen. olla nyt ansappluillaan." .
"Siitä ei näytä sittei&ään - olleen "Ehkä he ovat tulleet tapaamaan
sinulle minkäänlaisia pahoja seu- ystäviään, isä kulta", vihjaisi Jo-rauksia",
kuuli Philip hänen sano- sephine, "Heistähan ei ole kiikaan
vaij, "Kerroitko sj^dänkäpyselle seik- pitkään aikaan käynyt luonamme,
kailustasi; kultaseni?" Olisin pahoillani, elleivät.alamaisenv
Philip ei kuullut Miriamin vasta- me olisi iloissaan kotiinpaluustanne",
usta, sillä hän ei voinut kääntää kat- • ''Xiirihän se tietysti onkin!" huu-settaan
Josephinen' kasvoista. Jo- dahli Adare. "Hei, Metoosin!" kar-
»
sephine hymyili. Hän.ei koettanut­kaan
piilottaa silmiensä iloista ilmet­tä,
kun Philip kumartui suutelemaan
häntä.
"Viimeinen yö oli varmaankin vai­kea,
kultaseni?"
"Hirveä", kuiäkasi Josephine. "Äi-jaisl"
hän kääntyen oveen päin. "Me­toosin!
Pai-too ta! Wawer sewin!"
Metoosin ilmestyi ovelle.
Sytytä suuri tuli vierasmajan tak­kaan",
käski Adare. "Anna kaikille
"Ja Josep^hineen", lisäsi Philip.
John Adare oli suoristanut hartian­sa
ja tuntien suurta huojennusta Phi- Hän on voimakkaampi nyt aamulla
lip näki entisen ilmeen palaavan hä- Emme saa ilmaista isälle totuutta.'"
non silmiinsä. "Totuutta?"
"Meidän pitää rohkaista heidän Philip tunsi hänen säpsähtävän.
mieltr,im'\ sanoi hän äkkiä, "Kysyn -Hiljaa!" , kuiskasi Josephine.
vissä ja totta tosiaan, näkp-iimme
tuli pieni :läituri. öbjasimme v^
. neemme laituriin ja: kiinnittäesiäm-me
venettä kiinni^ arlutisi Aapo kuin
itsekseen:
"Me ^ ä olfenome majakan laitu­rissa,
kun sunitttorven mölähteKl
• kmiltrvat maatta-pain."
• Minä halusin, päästä tämän SIOTU-
" torven perille. • - Otin yhden Ifndyli-
• tämme'ja lähdm kävelemään laitu­rilta
johtavaa polkua pitkin maalle
Aapon jäädessä veneeseen. Kun het­ken
kuluttua tulin takaisin veneelle,
kysja Aapo, että näinkö ^sumutorvea.
Vastasin myöntävästi j a sanoin sillä
sumu torvella olevan hännänfkin. En
sanonut enempää nähdessäni, etta
Aapolla oK täysi työ pidätellä nau­ruaan.
Kun siinä nukkumaan mennessäni
muistelin sumussa agoa j a sumutor-ven
mölähtelyä, niin totta pu-nuen
ne mölähtelyt kuulostivat jo silloin
hyviii tutuilta. Ja jos v a i n se n^- metsästä tuleville vieraille ruokaa.
Tarjoa tupakkaa, säilykkeitä, jauho- ^^ta^ ^ ^ ^ ^ olisi tuntunut ulapa^e,
ti kertoi minulle koko tapahtuman, ja ja kakkuja. Aitassamme ei ole ^ji^ oKsin voinut hyvin selttää Aa-mitään
liian hj-^-ää heille. Ja lähetä järven epäsäännölliset Hnet.
Jean luokseni! IMissä hän on?" puhunut Aapolle mitään siitii kii-
"Numma tao, ookimow." . toHisuudesta, mitä farmari osoitti
"Poistunutko?" huudahti Adare. ^in^ne silloin yöllä, kun herätin
'•Han ei halunnut 3?äiritä teitä ei- „et unestaan viemään äsken f>3ilii-
Josepliinelta, tahtovatko h e tulla s\%- "^-mmärrät varmaankin tarkoitukse- Ien illalla*', selitti Philip. "Hän sanoi neen lehmän vasikoineen navettaan,
mään aamiaista kanssamme," ni. Ruvetkaamme nyt syömään aa- lähtevänsä varhain tänä aamuna Pi- lehmän ioka oli ollut meille tien^iit-
Poistuessaan huoneesta hän sulki miaista." pestoneen." tana sumussa'a vien t niin h n i a su-oven
ja päätti heti herättää Josephi- Seuraavan tunnin kuluessa PhUip _ _ _ _ _ Jatkuu mu^orv^^o^a^ ^^"^
nen, jos Josephine olisi vielä vuotees- ei voinut olla ihmettelen^ättä Miria- -- Kehoitan toisiakin kalamiehiä he-sa.
MutU hän hämmästyi miel^^^^^^^^ mia. Hän puhui ja iiauroi enemmän K.\X.\NML'NAT.AHR.Vr lähte- räämään talviunestaan ja kirjoHta-vasti
huomatessaan etta seka kum milloinkaan ennen. Hänen pos- vät helposti lusMsta harfcaamalla maan juttujaan Liekkiin.
etta Josephine pukeutuivat parhail- kiensa ja huuliensa keinotekoinen pu- niitä tavallisella suolalla. MUIKK^^'