Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 28, 1941

              mm
LAUANTAINA, KESÄKUUN' 2S P . \ I \ .Ä^'Ä
Lkktt tyttösten puuhiin, etta hän ei
&feiHuät^°^ huomiptam encm-
InjyÄtiin kuin s i s ä P « ) o i g p^
l - & a n # ^ ajan: ^K^: ruustinr^
ii^tQDi aivan kuin t u l i s t s i i : ^ ^ ^ -;
Ä ^Hän>tui. kyUä teinut^^ :
S r ° i « ^ ^ kuorsannut. . H ä n •
Utdijavain ajatteli. Jospa tietai-
/asian todeUisuuden, niin olisi ^
iaoiieata, n?"^^ tämä epätietoisuus
[ofi ihan.tappavaa
•..••Ai*.>.V'-.>
.'• T^VJ
40>yuotiaalle
EsteriDe
A S T E N K O D I N p^^^ monet konstit ia kujeet ojj^^^,;^
kusteli-1^^^^^ . joukolla, sillä Vili oli jehtajäi^9i^(6ia
omaisen kanssa uuden tulokkaan joh- sankari, joka osasi ja usk^- '
dosta.^Vili,^.k^U^^^ pieniä näpistelyjE^Suii ^Ia kuolet hopean harmaavanään,
•li DäätÖttV Siioittaa la«t<»nlrn- kfnnn^ia ir»;*^ ti,tl-;»fo^=.^- t'--^ ^v*
Sulia nclmkymmcHtäxvoHi^nyt \
on TJosi mcr&lla vferäfitänyt; V
myös myrskyäy kuntoa kysyvää
usein eliut on viimeiset vuotesi nää,
eMäliiatikiu usein, ma luulen.
Käsipäivää ennen Vappua, ilmpit- : k ^ lastenko- . kepposia, joita tutkittaessa!^jäljet^
i rovasti matkustavansa pääkaupun- - tiin koette^ kaikki o l i - . na johtivat Viliin. Kiini^ j o u t^
.ru« koristaa ylväänä ympäri pään.
Sua, äiti, ma muistossain muistelen.
iiin. Seuraavana päivänä jatkoi hä^ hän aina katui ja l u p a s l Ä i pi^n isuihtuvat kukkascinuoruuden,
f- ' -lua ja sanoi, että; häiienä:olija^k^^ kui- edes oHa kiltti, mutta öitjsfestäi^ci^ syystutfktUmmat^h
ig^gissä kirkollisia asioita toun^ tenkin^ulee»:;5yanhe rao- - jattomasta vapaudestaan tänne joti- '-''^'y--^'"'-'^''"^^---^ ^^-^^^ ' • ;'
liitävänä, sekä että hän haltiaa ihyÖs
[tavata entisiä ylioppilastovereitaan.
— "Kirkollisia asioita toimitetta-
Ivana" — toisti ruustinne pitkään ye-
JDyttäen. Sitten hän nousi keinutuo­lista
ja meni Rosalian luokse, kysy­mään,
haluaisiko tämä lähteä hänen
kanssaan Helsingissä käymään, koska
lenimat nytÖn ovat vankilassa, isä duttiiaan,. ei tämä säännöllinen: olo
tappeluista ja äiti moninkertaisista
viinanmyynneistä.
— On se sellainen huligaanin alku,
häntä aina tj^^dyttänyt. : Voimako
toimintahalu pursui yli äyräittensä
ja silloin se purkautui tavallisesti ai­na
johonkin luvattomaan. Koulun­käynnin
alettua, kun"huomattiin",;etla
se hänelle oli kuin leikkiä vaan, joh­tajatar
nimitti hänet toisten yalvo-
^•ttei se teillä kauvaa pysy, sanoo po­liisimies
lähteissään.
V i l i astuu liyt johtajattaren huo­neeseen.
Hän on varustautunut kai-hän
balusi tavata tuon kirjeen k i r - ' ken kuulustelun varalta, •"akkojen'' jaksi. Hänen tuli pitää ":hu^li,'\H^^
jAtajaa ja omin silmin nähdä-miten- " komennettavaksihan hän ei aUstu. ennen leikkeihin ryhtymistä kaikkien
._j^n;-.„„^^.-.^o v Lakin on hän. tahallaan j ä t t ä n j t pää- läksyt tuli öllä luetut. Häh sai joli-hänsä,
rennosti toiselle korvalle ja taa. toisten urheiliiharrastuksia ja-kif-kädet
ovat työnnettynä sy\^älle hou- pailuja ja koska hän aina oli joukolta
^Kun vi^d^^ia^nyt kytfim
sa lä^d^t yli yrittämään,
niin toivomme ois, että sua
kesän tuulet lämmittäis,
myös kaunis muisto tästä jais
ja pitkä ikä vicrclläis .
Sini4llc "iSÄ JA TYTÄR"
[kä asiat todellisuudessa ovat.
Rosalia suostui ruustinnan ehdo-jtnkseen
jä siihenkin, että Vapiinpäi-ranä
aamulla he matkustavat. En­nen
lähtöä ilmoitti Rosalla ruustin­nalle,
että hän ei enää tule tulerhaan
'takaisin pappilaan, vaan että. hän
[tulee lähtemään Airikaan niin pian
kuin saa asiansa kuntoon. Suomelal­le
hän myös sanoi jäähyväiset ja lu-
[pad Ovanbomaalta kirjoittaa . . .
Vapunpäivän • iltapuolfeila Rbsalia
[ja ruustinna erosivat Helsingin ase-
Balla, Ruustinna ajoi issikalla tuon
I kirjeen kirjoittajan asunnolle, toi-l^
oea siellä näkevänsä rovastin — kir­kollisia
tehtäviä suorittamassa — ja
[ Rosalia suuntasi kulkunsa lähetysseu-j
ran taloa kohden.
Vapunjälkeisenä päivänä alkoi Ro-
[ salia järjestää asioitaan kuntoon Af-i
rikaan matkustamista varten. Läh-lövalmistuksia
tehdessään tutki hän
1 samalja myös itseään, uskoaan, onko
rsenyttoidellä horjumaton? Ja olil;o
I Mnen :kristillisyytensä pappilassa
; toflut todelUsemmaksi, syvällisem-
'nälsi?. ' ' \
Usmiman päivän taisteli hän an-
-sisäistä taistelua. Viimein
I myönsi" hän olevansa vain tavallinen,
^>^apäiyäinen ihminen. Hän myönsi,
«öa M >^äisetkin uskonnon rippeet,
•joäaiianeiäoli ollut, olivat pappilas­sa
oDessa'kadonneet, kun bän omin
• ^ o l i seurannut näiden^ tosikris-
•^jaielämää — kappalaista vak-
• **^^»^^ais€n rakastajattarensa kans-
^ . ' ^ ^ ^ rakkautta janoavaa ap-rouvaa
ja nimismiestä, ro-suhdetta
sisäkköönsä. Eikö tä-
:^oDut kristiUisyydeUe antava kuo-ta
iskua.
Jämä oman itsensä tutkimus, itse-iJ^
tiikbVoli Rosalialle todennut, että
uskonsa, joka pikku tytöstä
; oUut hyvin kovien koettele-alaisuudessa,
oli iiäyttänyt
fj°«€n, merkkejä hänen ic^essa jo
.^vuoden ikäinen. Hän tuli va-
«ttä hän ei kuulunut nii-
.^J?«l4oon, jotka saattavat olla to-
^ lähetyssaarnaajia. Jos häh
i : J - ^ ^ i " a uskonnollisilla fcäsi-l^'^
Afrrkaan, Ovanbo-
" 2 ^ ° ° ° ^ ° ja kirkon palveluk-
[•D*S-^ vastaan. Ja. tuo teko-mitä
hän oli nähnyt ympäril-
Johtajatar ei x^astannut. Laitoksen
ohjesäännöissä kiellettiin lasten ruu­miillinen
kuritus, mutta vuosikymme;'
nien kokemuksista hän tiesi, että eri­näisissä
poikkeustapauksissa- se oli
vaikuttanut suorastaan käänteenteke­v
ä s t i . H ä n jmimärsi nytkin Vilin
tarkoituksen, jonka- tämä ehkä vais-toroais^
ti oli esittänyt; hän tahtoi
itselleen nöyrjryttävän muiston, joka
varjelisi häntä viettelevien tilaisuuk­sien
tullen. Asia tuntui vaan niia
vastenmieliseltä, poikahan oli jo lÖ
ruotias. Hän taisteli myöskin oman­tuntonsa
kanssa ja kys)ri itseltään:
tekisinkö sen, jos hän olisi oma poi­kani?
Hetken kuluttua hän kehoitti
poikaa noutamaan ulkoa pajunvitsat
ja sulkemaan oven. —
Kun Vili oli saanut vaatetuksensa
kuntoon vilkaisi hän Tätiin. Tämä
istui kasvot-käsiin kätkettyinä ja
itki. Eliina-Täti, tämä tarmokas, lu-ten
joukkoon ja kehoittaa ystävälli- tömän näköisinä, mennessään mutis- ^ j^j^^jj^^j^^jj nainen, jota kukaan ei
sesti menemään saunaan, koska sat- ' ten lasten liian nykyaikaisesta kasva- milloinkaan ollut nähnyt masentunee-tuksesta.
Seuraavana päivänä kuului
SU'Dtaskuihin. Suu on ivallisessa vir­neessä,
sillä toisessa takataskussa ole­vasta
savukelaatikösta ja toisessa tas­kussa
olevasta .'S-arpu5esta''(neljän-rieslitran
pirtukanisteri) hän odottaa
tulevan ensimmäisen yhteenoton.
Mutta johtajatar, '^Eliina-Täti" on
tarkkana ihmistuntijana pannut mer­kille
pojan korkean, kauniin otsan, ja
vaikka katse onkin arka ja välttele-
. vä, miellyttää häntä p>ojan tiukkaan
suikeutuiiut, päättävä suu. Hän on
vuosikymmehien aikaria oppinut o-malla
tavallaan suhtautumaan tällai­siin
pahantapaisiin lapsiin, niinpä hän
nytkin ilman mitään kuulusteluja o-jentaa
Vilille puhtaat vaatteet, siirtää
kuin huomaamatta savukelaatikoh ja
"varpusen" poisvietävien tavaroit-etevin,
taipuivat toiset lapset nuirise-matta
hänen johtoonsa. ' Näin kultii
joku aika taasen häiriöittä, urheiltiin,
hiihdettiin, jopa hjTkkeiltiinkin. •
Eräänä päivänä saapuivatlaapufit
vakavina keskustelemaan johtajatta­ren
kanssa. Heidän puutarhamaansa
oli turmeltu ja maanalainen käytävä
johdettu heidän puolelleen. Aivan
oikein, lumilinnoja tehdessään oli V i ­lin
mieleen juolahtanut jännittävä
homma; kaivaa syvä. maanalainen
tunneli loiselle puolelle. Ehkäpä se
oli jokin alitajunnassa piillyt muisto
niistä monista pirtukätköistä, joita
hän kodissaan oH nähnyt. Ei sillä
mitään sen pahempaa oltu tarkoitet­tu.
Johtajatar pyyteli tapausta änr
teeksi„ naapurit poistuivat tyytymät-tuu
olemaan saunapäivä ja kaikki toi­set
jo ovat kylpeneet. Tutustuminen
toisiin lapsiin tapahtuisi vasta saunan
jälkeen, illallispöydässä.
Dialla toisten poikien jo raskaasti
nukkuessa, valvoi Vili vielä. Siinä
puhtaaksi pestynä, kahden, \^kean,
lakanan välissä levitessään hän miet­ti
päivän tapahtumia ja kaikki tun­tui
kuin unelta. Jo saunassa alkoi tä­mä
outo olo. Kun saunan löyly si­hahtaen
kohosi kattoon ja sieltä vä-liitellen
kuin lämpimänä vaippana
kietoutui hänen ympärilleen, alkoi
kuin jotain hänessä sulaa. Uhma
hävisi vähitellen ja hän unohtui pit­käksi
aikaa lauteille istumaan. Tuore
vasta tuoksui häneö kädessään ja ak-kimasta
näki hän suoraan merelle,
johon ilta-auringon rusko loi,kultais-ta
loistettaan. ViU ei muistanut kos­kaan
ennen tällaista huomanneensa,
luonnon suurenmoinen kauheus vai­kutti
hänen jossain syvällä piilevään,
kauefiutta rakastavaan lapsen sie­luunsa
ja ensikerran hän tunsi halua
olla hyvä. Oli ihanaa levätä puh­taaksi
pestynä, puhtautta tuoksuvalla
vuoteella, tällaista ei hän muistanut
koskaan kotona kokeneensa. Niin,
koti!
Seuraavat-kuukaudfet loivat lasten­kotiin
paljon levottomuutta. Vilin
esikaupungin takapthoilla oppimat
poikien työhuoneesta korvia vihloya
intiaaniulvonta; he olivat löytäneet
johtajattaren sinne toimittavat nyrk-keilykintaat.
Vihdoinkin täysosuma,
onnistunut keino S2iada poikien pur­suava
voimanmittely- ja tojmintahalu
kohdistumaan vaarattomaan kphtee-seen.
Johtajatar hymyili tyytyväise­nä.
,
Neljä vuotta oli kulimut. Vilistä
oli tänä aikana kasvanut mitä malli­kelpoisin
poika. Vaan yhdestä heik­koudestaan
hän ei ollut kokonaan
päässyt, tavastaan näpistellä silloin
tällöin, N)rtkin juuri viimeisellä vii-kofla
ennen poispääsyään, oli sattu-na,
hän itki!
— Täti! pääsi pojalta. He syseili-vät
kuin äiti ja poika.
— Tästä emme sitten koskaan pu­hu
sanaakaan, sanoi Eliina-Täti.
Vuosia on kulunut. Silloin, täi
löin, usein jouluaatoksi saapuu las­tenkotiin
vieraaksi hienosti puettu
mies. Hän istuu ja katselee vaijeten
lasten touhuja salissa, sitten siirtyen
johtajattaren puolelle. Hän ön V i l i,
nyt suuren kirjapainoliikkeen faktori
ja johtaja. Hän on saavuttanut H i ­keen
omistajan täyden luottamuksen
ja hän kertoilee menestyksestään ja
onnestaan; hän on nyt kihloissa ja
nut tapaus, että johtajattaren yksi- j ^ ^ ^ seuraavaUa kerralla tuoda mor-tyistä
omaisuutta oli hävmnyt. Asias- ^ ^ ^ ^ ^ tuUessaan, että Tätikm hä-ta
ei oltu hiiskuttu mitään, mutta
toisten lähdettyä marjamatkalle, käs­ki
johtajatar V i l i n jäädä koliin. Hän
tahtoi vielä kerran oikein kauniisti
kahden kesken keskustella, pojan
kanssa, ennenkuin eroaisivat. Hän
oli syvästi kiintynyt tähän lahjak­kaaseen
lapseen, mutta hän tiesi
myöskin, että tänään näpistelyhalun
hänessä säilyessä ei hän kauvaakaan
voi?i viranomaisia välttää.
He keskustelivat kauvan keske­nään.
Vili pahoitteli taasen tapaus­ta,
mutta ei bän voinut sitä-koskaan
muistaa silloin kun se tapahtui. Isä­kin
kun aina oli sanonut ettar on
net näkee. He katselevat vielä piha­maan
ja lastenhuoneet. Mutta, aina
kim sivullisten seuraan sattuessa tu­lee
puhe tottelemattomista pojista,
Vili vaihtaa johtajattare kanssa kat­seen
ja he hymyilevät.
Ulikö^iAlLLÄ OLEVAT Vhdys-valtaiii
konsulit on ohjattu kieltäyty­mään
viseeraamasta sfeHaisten henki­löiden
passeja, joilla on sukuiaii^
toisen maan miehittämässä maassa.
-Mitään maata ei erikoisesti mainittu,
matta määräys käsitetään annetitfi
Saksaa mielessä pitäen. —Epäviral-
^«oveUunut hänen omiin Deri- ti hän lähetyskoulun johtajalle, että
hullu iokaei sopivan uTiisutideh tul* : jisesti selitetUin, että seUaisia henki-
Ien .varasta. Se kävi kuityhtiomaa- löitä voidaan saada" toimimaan ulko-|
i«aSl^^^^ ' ' ^ ^ ^ ^ ^ ^ ,hän pulittaa lähtönsä, sekä ^ t t i ^ ^ ^ ^ jälkee^äin m'sitä-m2an:;V aas^ia niiehinä, ppeellooUiftteelleemmaallllaa
..^^^.oikcudemnukainen j a i t - . perusteellisesti syyl, jotka johtivat . j > ^ heitä äiflä, että heidän sukulaisia^
! ! ? c ^ ^ e n . v . : : hänen.tekemään tämän päätöksensä, ^ ^ . täti•Ä9i''mintmer\voidain.saattaa vaikcuksUn,. eUeivät
^ A ^ o a ; - e h n e n kuii:Ro- . j a r r i f i ^ 'mikään sanoi hän äkiaä katsoen'^ he uA^ kpim Y^i^^ — I
* ^ l ä h i r ä ^ f t i a a n i t o i V r ^ ^ toovast/häneen/ V ^ ''^^ ^
Useas-naaas-
I
f
t^ .
1
'A
I'
I
i