Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 9, 1944

              Sivu 10 LAUAXTAIXA, J O U L U K U U N 9 PÄIVÄXÄ • l9^
Kirj^ D E L F I I N I
sitä kaikenlaista hullua maail-
V / massa! Eikö sinulla tyttö ole
yhtään järkeä jälellä — että, voit rak­kauden
tähden uhrata koko taiteelli-^
sen urasi I " pauhasi isäukko Marialle,
kun tämä esitti menevänsä naimisiin
komean Rhoderick Ducanin kanssa.
Kaiken!isäksi on tuo mies vielä juop­po,
j a laiska kuin aasi! jVlitä ihmeen
nimessä sinä tyttö raukka näet tuossa
lurjuksessa?'* '
' " E n tiedä itsekään, mutta unohtaa
en häntä voi, jos iän antaisi minulle
siihen tilaisuuden—-jota hän ei ala­kaan
tehdäl" vastasi tytär huoaten.
Mikä olikaan mennyt häneen, nyt
juuri, kun hän oli valmis konsertti-taisi
hänelle tuon hänen unelmiensa
kodin, mutta se ei näyttänyt toteutu­van
lähitulevaisuudessa.
Vaikka Marialla olikin vähän sääs­töjä,
hupenivat ne aivan liian pian,
sillä Roddy "lainasi" aivan l i i an usein
häneltä"rahaa, vakuuttaen: "Maksan
ne takaisin kun saan työn." Mutta
tuota työtä ei näyttänyt ilmestyvän,
vaikka melkein joka päivä hän lähti
'sitä etsimen. Nuo matkat päättyi­vät
aina läheisen kauppalan oluttu­paan,
ja niin kauan kiiin hänellä oli
dollarikin taskussa, ei hänellä ollut
kiirettä ansiotyöhön.
Mariaa aivan hävetti, kun kuuli
Roddynpöyhkeillen kehuvan kotiaan.
Oliko kumma että mies vajosi aina
alemma, vieden' hänet mukanaan, kun
tällä ei ollut käsitystä ihmiselämästä,
elikö tämä todellisuudessa ollenkaan.
Maria koetti tehdä tuosta hökke­listä
niin kodikkaan kuin oli mahdol­lista
näissä olosuhteissa, samalla koet-
Tällä kertaa hän nimitti tytön Glo­ria
Grace: Tuo nimikin kuulosti niin
romantilliselta — ja Ihan ei ollut vie­läkään
lakannut toivomasta," ettei
kummasta tytöstä hyvänsä tulisi tai­teilija,
jonka suonissa virtaisi äidin
veri. Vaikka tämänkin tytön sormet
olivat aivan liian tylppämäisen lyhyet,
ei hän lakannut toivomasta, ja tuossa
toivossa vaali hän pieniä tyttäriään
pianisti? Miksi hänen täytyikin nyt
juuri tutustua Roddyyn?
Vaikka isäukko koettikin selittää
hänelle avioliittoelämän ongelmia,
cäoittautiii se aivan turhaksi. Kuka-ties,
jos Marian äiti olisi elänyt .
Mutta isä ei ollut koskaan ollut tyttä­reensä
kovin läheinen, jä nyt täm'an"Täeh pitää sormiaan notkeana harjoi-neuvot
hukkuivat kuuroille korville. tuksen avulla. Hän kiillotti pianonsa
Rpddy oli kuvitellut, että Maria kaiken tuon rojun keskelläkin, että
voisi jatkaa taiteellista uraansa sitten- hän voisi opettaa sillä tulevalle lap-k
in kun he olisivat naimisissa ja näin selleen musiikin aakkoset . . . Ku-muodostaa
hänelle helpot olot, mutta katies, jos tällä sattuisi olemaan tai-kohtalo
nauroi miehen seläntakana purnusta , . .
tämän mielikuvituksille. ^ ^ Kun tyttö syntyi, tarkasti Maria
He olivat olleet avioliitossa tuskin tämän sormia. Ne eivät tosin olleet
paria kuukautta, kun Maria huomasi lupaavan näköiset, ollen lyhyet ja
tulevansa äidiksi." Nyt oli jätettävä paksut niinkuin tämän isälläkin, mut-matkustelerainen
kaupungista toiseen ta kenties kun lapsi varttuisi . . .
ja mentävä asumaan .Roddyn jnaa-tilalle,.
josta tämä usein kertoili niin
ylpeänä, aivankuin jos ^larian ura ei
olisi ollut mitään sen rinnalla.
Kun Rhoderick Ducan toi Marian
kotiinsa, oli tämä vähällä pyörtyä
nähdessään sen. Oliko tuo sitten se
Roddyn .maatila, ^'osta hän- oli niin
usein kerskaillen puhunut?
Maria tuijotti kyyneleet silmissä
asuinrakennuksia, jotka oli rakenuet-tu
perätysten, uusi liitettynä vanhaan,
j a mikään niistä ei ollut ehtinyt val­mistua,
vaikka ensimmäinen osa oli jo
hajoamaisillaan, ja ^-ilmeinenkin l i ­säys
pahasti korjauksen puutteessa.
Kaikkialla huomasi tuon saman
epäjärjestyksen; jos jotain olikin alet­tu,
oli se jäänyt kesken, eikä mikään
ollut tullut täysin
huonerykelmä öH kuin haaksirikkou-tunuthylky,
jonka rajumyrsky oli vis­kannut
tähän luojan hylkäämään
paikkaan, ränsistyneiden puuaitojen
keskelle.
Tämä oli sitten Roddyn maatila.
Ränsistynyt hökkeli ja satakuusikym-mentä
eekkeriä hyljättyä maata!
Naapurit kuiskivat takanapäin, kun
!Maria toi Grand-pianonsa tuohon va-riksenpesään,
jossa lattiakin oli höy-läämättömistä
laudoista kyhättj* ja
kalusto samanlaisista aineista kokoon
pantu.
Mutta Roddy lupasi ylpeänä:
" K u n ehdin tässä vähän taas kotiu­tua,
niin teen sinulle uuden talon,
kaikkine uudenaikaisine mukavimksi-neen!"
!Maria odotti kärsivällisenä, koska
tuo aika koittaisi että Roddy raken-rne
tahtovat matkustavaisia eksyttää
hukkumaan heidän peltoihinsa? Ne
ovat tehtaalaisia! Pitävät tiensä i l ­man
aitoja! Onko se ihmisten tapaa?
Koskeen joutaisivat patoineen ja pan-nuineen.
Kaavilla toki osasi ajaa,
kun olivat aidat kahden puolen tietä."
K A A P R O J .
Hän ei kadottaisi toiveitaan.
Mutta Maria ei ollut kuvitellutkaan
että lapsia tulisi useampia, Celia ei
ollut vielä vuoden ^vanha, kun Maria elämä oli puutteellista.
koilleen. Maria syytti siihen huonoa
ravintoa tätä kantaessaan.
Komean pianon kansi saitomuttiu
ja Marian ajasta suurin osa meni Joen
yskiä parannellessa, sillä vaikka mikä
k j i kulkutautia sattui lähistöllä, sai
siitä tuo hintelä-lapsi tartunnan.' ^
Muutenkin.lapsi oli aivan toisen-lainen
kuin Gelia ja Gloria. Sillä ai-kaakun
tytöt temmelsivät ulkona, voi
läpi pyryjen ja "pakkasten. Hän oli Joe katsella etäisyyteen hiljaisena
kuin häkkiin suljettu lintu lumikinos- kuin vaari, Vain /harvoin vhtyen leit-ten
keskellä kyyhöttävässä majas- kiin..
saan. Hökkeli näytti aivan kyyristy- Mutta Maria huomasi usein illalla
vän lähemmäksi maata paetakseen tai- kun laittoi poikaansa vuoteelle, tämän
ven kylmiltä viimoilta, jotka sen y l i käsien kummalliset liikkeet. N%tti
ryöpyttivät lunta. ' siltä kuin lapsi olisi juoksuttanut jo-
* * * tain vaikeaa sävellystä, olettaen peit-teet
pianon kieliksi, ja aina istui tämä
hänen vierellään pianopenkillä, kun
hän joskus soitteli yksinäisyydessään
toisten ollessa ulkona. Lapsen katse
pysyi~aina naulittuna hänen käsiensä
liikkeisiin, kun hänen sormensa liu­kuivat
hellästi kosketellen noita rak-käiksi
käyneitä koskettimia. Oliko
viimeinkin hänen toiveensa toteutu­neet-
Joessa, josta hän kaikkein vä­himmän,
o l i toivonut sitä?
Poika oppi musiikin aakkoset niin
helposti, että äidin täytyi sitä seura­ta
ihmetellen. Jo viiden vuoden van­hana
soitteli pikku Joe helposti juok­sutettavia
kappaleita virheettömästi
ja äiti usein mielenkiinnolla seurasi
kun poika yritti venyttää sormiaan
niin että ne ylettyisivät koskettimiin
pitemmältä, matkaltakin, koettaessa
vaikeampia säj^ellyksiä.
Maria opetti lasta usein iltamyö­hään,
sillä aikaa kun viereisen huo­neen
täytti Roddyn kuorsaus ja ty­töt
olivat jo aikaa sitten levolla. Hän
opettaisi lasta niin pitkälle kuin oli
mahdollista — aika saisi nävtlääio-
- Viimeinkin tuli taas kevät ja lumi
virtasi vetenä alas mäenrinnettä, mis­sä
asuinrakennus kyyhötti. Maria­kin
alkoi jo virkist3'ä, vaikkei sopeu­tunutkaan
tuoksuvan mullan kanssa
niin hyvin kuin Roddy, joka yritti
muokata maata.
Miehessä oli innostusta hetken,
mutta jos olisi- pitänyt työskennellä
pitemmän aikaa saadakseen tuloksia,
kyllästyi hän ja juopotteli viimeiset­kin
talousvarat. Lauden talonraken­tamisesta
ei enää puhuttukaan, sillä
Roddy ei ollut missään ansiotyössä
sen kauempaa kuin oli tarpeellista an­saitakseen
välttämättömimmät talous­tarvikkeet,
ottaen summasta vielä
osan .juopotteluun, yiyt vasta ym­märsi
Maria mitä isä oli hänelle sano­nut
Roddysta, n^utta nyt se oli liian
myöhäistä. Hän ei voinut itsekään
ymmärtää, miksi hän rakasti tuota
vetelystä.
Kun kolmas lapsi syntyi, poika
tällä kertaa, ei Roddy enää yrittänyt­kään
hankkia ansiotyötä, he koettivat
tulla toimeen taloustuotteillä, mutta
huomasi toisen olevan jo matkalla.
Oli kovat talvipakkaset, kun toinen
tyttö syntyi. Tällä kertaa he olivat
jo tosi puutteessa, sillä Marian sääs­töt
olivat jo aikaa sitten huvenneet.
Hän ei voinut mennä edes sairaalaan
synnyttämään pienokaistaan,, vaan
sai se alkaa elämänsä tuossa vetoises­sa
kodissa, kunnan sairaanhoitajan
Maria nimitti tuon pienen ja hinte­län
pojan vain tavalliseksi, jokapäi­väiseksi
Joeksi. Nyt kukaties lak­kaisi
Roddy juopottelemasta, kun sai
pojan, joka seuraisi hänen askeliaan
ja jolle hänen pitäisi näyttää hyvä
esimerkki.
Lapset varttuivat vuodesta vuo­teen,
mutta tytöissä ei vain ilmesty­auttamana
ja joulukuisten viimojen nyt mitään taipumusta musiikkiin,
heilutellessa Risaisia ikkunayerhoja, mieluummin he "työskentelivät isänsä
pahvilla paikattujen ikkunoiden läpi. kanssa navetassa tai pellolla. Tuo oli
Ulkona riehui rajuilma, rämisyttäen suuri isku Marian toiveille ja Joe oli
irrallaan olevia kattopäreitä ja hen- täydellinen pettymys isälle. Poika
ciKu. lu^itau gähdellen sisään seinänraoista, joista oli niin pieni ja sairaloinen, aivari täy-va
mu SI. o 'o ^^ppj aikoja sitten pois karisut. si vastakohta vankkarakenteisille sis-
Toinen Rohmsonm ja Muirin saavutuksia - satakieli pesässään.
pun.
Vuosien vieriessä teki ]Maria kak­sinkertaisesti
työtä, koettaen säästää
hintelää poikaansa ruumiilliselta ra­situkselta
niin paljon kuin mahdollis­ta.
Tytöt taas työskentelivät mie­luummin
ulkona isänsä kanssa, ollen
vankkarakenteisia kuin isänsä. Isa
vaistomaisesti vieroksuikin poikaan­sa
ja kutsui tätä "sissieksi", sillä poi­ka
autteli äitiä usein sisällä.
Tuo loukkasi äitiä ' syvästi, sillä
hän tiesi, että pojassa oli enemmän
neroa yksinään kuin Roddyssa ja tyt­tärissä
yhteensä, ja hän vannoi, ettei
tuo nero saisi surkastua vakan alla!
^ * *
Kun Joe oli kahdentoista vuoden,
kuoli Marian isä. Mutta hänen omai­suutensa
oli kulunut sairastellessa
niin, ettei M a r i a luullut jäävän mi­tään
yli hautauskustannusten. Mutta
kun hän oli palannut kotiinsa, saatet-tuaan
isänsä viimeiseen lepoon, tuli
seuraavana päivänä henkivakuutusyh­tiön
asiamies hänen puheilleen. Kävi
selville, että isältä oli jäänyt henki­vakuutus,
jonka tämä oli määrännyt
maksettavaksi Marialle.
I l a r i a katseli ympärilleen ränsis­tynyttä
asuinhuonetta. Nyt oli tul­lut
hänelle tilaisuus rakennuttaa uusi
talo. Kokonaista viisi tuhatta dolla-
^ ria oli hänen. Mutta hän ei puhuisi
rahasta miehelleen — vasta seuraava­na
keväänä rakennuttaisi hän tuon
unelmiensa talon!
Hän kulki suunnitellen minkälai­nen
talo tulisi olemaan, vaan ei pu­hunut
siitä^muille.kuin Joelle, "hii­dessä
he jakoivat ilonsa, niinkuin oli­vat
jakaneet surunsakin. hiidessä he
tekivät myös talon piirustukset.
Nyt ei ainoastaan, liittänyt heitä
yhteen musiikki, vaan tuo yhteinen
suunnitelma sen lisäksi. IMikä \'iela
jännittävämpää, oli se, ettei toiset
tienneet siitU mitään;