Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 30, 1946

              Sivu 4 L A U A N T A I N A , M A A L I S K U U N 30 PÄIVÄNÄ -•-••ii*''?-:
a 6 O O a-v> » W B aa o aa ^ T t - m o o o o d a ötf-ya a 6 a a o a a o-a^fl a a a 5 o o fr oa a a a a a a ö taö a ^ o o o o o o 6 o o i i a b o o « . ^ d a
etssa
Q O O O O O O I I O O P Q P O O O O O Q O O O O O O O O O O Q P ^ Q O Q P ^
. Jatkoa.
X V LUKU.
Hyvin usein elämä toivon «nur-
.taa, harvemmin ihmeitään ihmisille
lahjoittaa. Mattilan talon koihdalla
(kuitenkin tuo ihme tapahtuu. P i ­ristyy
Mattilan isäntä lopulta sai­raalansa,...
aJkaa, mutta
tkuitenkin. Ennättää talvi lumen­sa
sadella ja kevät hanget pois sula­tella
ennenkuin ihän taloonsa palaa.
E i , o l e komeasta miehestä jäljellä
paljon muuta kuin varjo. Monesti
on sairaalassa häneen kiiume iskenyt.
Monesti ovat lääikärit hänen vuo­teensa
vieressä neuvottomina seiso­neet.
Mutta aina on elämä päässyt
voitolle.
- —Mattilaan syntyy poika, kuulet-teikö!
Se on minun poikani, «ikä
Saulin. Noin ovat valkopukuiset
hoitaljattaret kuulleet Mattilan kuu-jn€<
houreissaan puhuvan. Mutta hoi­tajattaret
kutflevat niin paljon vai-keitten
seinien sisässä, mi^cään ei ole
outoa ja kuaxvmallista.
— Joku ihmeellinen voima pitää
"sitä. miestä hengissä, sanovat lääkä- '
rit! —Ihme se on! sanovat he sit­ten
sinä päivänä, kun. Mattila jättää
sairaalan. Miehen kysymykseen,
tuleeko hän ihan terveeksi, kohaut­tavat
he olkapäitään, — Eipä taida
«työntekijäksi olla, arvelevat he. —
Mutta henki on joka tapauksessa
tallella toistaiseksi.
AnnJkki on noutamassa miestään.
Hellävaroen hän tämän pehmustetul­le
kiesin istuimelle laittaa. Päivet­tynyt
on Mattilan nuori emäntä ja
kädet, jotka pitelevät ohjaksista,
ovat työssä ja kevät-ahavassa tul­leet
karkeiksi.
— T i i e n hiiflcan toisella kädelläni
selkääsi,' sanoo hän miehelleen, kun
h€<vonen lähtee liikkeelle.
— Etihän sinä jaksa, estelee mies.
— Jaksan minä. ~ Olethan sinäkin
4ukenut minua. Nyt on minun vuo»
roni. ' . • -
- He katsovat toisiinsaja naurahta«
vat onnellisin silmin: -Kai^unki,jää
•taakse. Tie kaartaa kevätvehmaa»
seen- metsään. Lintujen taukoama­ton
liverrys käyttää ilman. N-uori
•luomi aukeavin kuMcasin -kuvastuu
4ietä <^lttavaan puroseen. Kieseis­sä
istujat vaikenevat. Nojaavat hiu­kan
toisiinsa ja kätseitten yhtyessä
hymyilevät. -Tämä on uusi kevät!
Heidän uusi ^Smieellinen keväänsä,
hevonen astuu käymäjalkaa. E i ole
kiirettä matkaJaisiUa. ; Minne olbi
Itiire.^un-kevät ja onni ja rakkaus
ovat kaikki tässä.
- — Saai-a^ kirjoitti sieltä Helsingis­tä
pari-päivää sitten, v i r k k a a , v i i ­mein
Annikki.
— No, mitä? kys)ry mies. kuin ha*
vahtuneena muistamaan, että maaiU
tnassa on muita&in ihmisiä,
• — Että -menee naimisiin siellä
Käski sen kirstunsa . liettämään,
vastaa Annvkki.
. — Eikö lupaiHut Mattilassa käy­mään
tidia?
' — E i . CMisitko toivonut hänen
tulevan?
— Enhän minä . . . Aiinikki . . .
Saara tcflii paljon pahaa.
— Jai&ko, äls&än, ehättää Anntk-kV
— Jokaisella meillä on ottiat v i r -
/heemme, j a Saara piti sinusta,
— Talosta pJti kai. — Eikö hän
muuta kirjoittanut kysyy mies.
— Sinulle oli terveisiä, ja sinulle se
oli korttikin. En olisi sitä lukenut­kaan,
ellei se kortti olisi ollut.
— Mutta e i sinulle terveisiä ollut?
• — E i . . - - . . • _ ' . -
—Arvaahan Saaran.
Taas ajetaan äänetitöiriinä. Pujah­tavat
metsän loppuessa esiin Matti­lan-
pellot. Punainen rakennus lois­taa
siellä peltoaukeamart keskellä,
— Koti! sanoo Mattila käheäsfti,
likutettuna. On kuin palaisi kuole­man
virran takaa uudelleen elämään.
— Niin. Antiikki nyökkää. Pitää
katsoa pois, etteivät vedet silmistä
esiin tulvahtaisi.
— Kaura on jo hyvällä oraalla,
virkahtaa Annikki sitten.
— Niin näyttää olevan: Kunnos- ,
sa on kaikki. Eipä kaipaile Matti­lan
talo tällaista feäntaä.
—^ Ja^koj et kai sinä ole katkera
nyt?' Annikki hymyilee ja katsoo hiu­kan-
ntihde^Ien miestään srJmiin. Mut­ta
mies e i vastaa nyt hymyyn.
' —^Ajattelin, vain, kun olen tällai­nen
heikko, sanoo hän ja raskaus las­kee;
äsken valoisille kasvoille.
'— 'Turhia,' JaaKko, nuhtelee' An­nikki.
— Vormistuthan vielä.
— Tervetuloa takaisin -. kotiin,
isäntä! Elijas on vastassa pahassa
ja ottaa ohjat Annfkilta. Pois pitää
kääntyä Elrjaksen,- ja käden selällä
silmiä pjry^ikäistä. Varjoksi, varjok­sipa
on mennyt isätftä, aivan vanhaa
sydäntä kouristaa.
— Kiitos vain, Elijas, hyTOähtää
Mattila katkerana. Häft on'huoman­nut
Elijaksen liikutuksen ja ahdistus
tulee sydämeen.
— Tällainen minä nyt olen, ojatkaa
hän, alkaen laskeutua'kieseistä.
— Tällainen, totta k a i ; kylläpä s i ­nä
nyt, sanoo Annikki topakasti. —
E i kai kukaan sairaalassa eh-omriiaksi
tule. Siellä ori Riitalla valmiina t u l i -
jaiäkafhvit. Tulkaa sisälle tekiuy E l i ­jas,
kun oOlette riisunu t hevosen.
Jaakko, annas kun minä talutan s i ­nua..
• ' '
Istun ensin hetken tuossa aitan
rapulla j a katselen kotia, vastaa Mat­tila.
— Mutta jos sinä et jaksa, epäilee
Annikki.
—Jaksan minä. mmä. Mene sinä
vain katsomaan Riitan hommia.
' — Mutta älä sinäkään nyt vielä
kovin kauan istu, vilustut.
^ —^Kesällä nyt!
— - O n hidkan viileä tuuli vielä.
Anhfljfci menee ja tniiehen katse
seuraa häntä, kunnes ovi menijän
jäljestä sulkeutuu. • Sittien silmäilee
hän y l i pihanj 5oka jäileen hennossa,
uudessa vJhrcydes^änhfiloittaa, Pih­laja
aittojen päässä on kukkanupuil­la.
Pääskyspari pesii aitan punaisen
räystään -alla. Kevät! Ihan saman­lainen
kevät oli silloinkin, kun A n ­nikki
ttfli Mattilaan, • Mitä on ollut­kaan
välillä ja miksi? Kipeä viilios
tuntnii taas istujan sydämessä. Mah­taako
Annikin huolehtiminen nyt­kään
oKceaa dlla?
—-On teillä, isäntä, oSkein touhun
Kesä ja uintiaika on pian tulossa. Harvalia meistä tosin on ti­laisuus
uida näin kauniissa altaassa kuin Vera Ellenillä on mutta
hän onkin naytttlijätär ja tanssijatar.
-i vaimo, sanoo Eiijas luokse tullen
isännäil; >toeiea istahtaen.- Hahea
vanh^^dämensä.kaipaa nähdä h-
• pultäkui onnea tämän p!häh väleg-
' l a . Saaran lähdettyä talosta ön sen
ilrnä ikäänkuin puhdistunut. % se
saisi jo lopiuliisesti kirkastua. —
se, Annikki, oikein emännän mm
jatkaa «Elijas, kun isäntä vain hy!
•mähtää. — Sitä on pienessäkin sisaa
ja. sitkeyttä, ,kun oikea aika tuke.
Annikki-emäntä se on täällä valvonut
ja järjestänyt kaiken eikä suinkaan
ole säästänj^t itseään. Vaikka nain.
. hän mijnä jo iifloin ensi päivänä, kua
hän Mattilan pellolla kuokkaa heilut­t
i , että tekiijä se on, tyttö. Elijas
> imaisee piippuaan ja tuijottaa my.
häily suupielissään aittapolkua.
Mutta Mättilaii kasvoilla viipyy
synkkä varjo. Epäilys on jälleen saa-nut
sijan sydämessä. Mitäs se An-nikky_
tällaisesta miehestä. Touiiuaa
" vain talon perimisen toivossa. Ei hz-nestä,
miesraukasta-ole eläjäksi pit-
•kastikaan. Parempi kun olisi kuol-
- lut sinne vaikeitten seinien sisälle. Ei
olisi tarvinnut katsella omaa kuihtu­mistaan
ja Annikin iloa,
— Voi, voi, miten «mäntä tonihusl
kevätkylvöjen'aikanakin, sanoo:nau­reskellen
-Elijas, — N i i n k u i n enmina
nyt olisi ymmärtänyt, paljonko Ikau-raa
parinaan. Mutta en ollut tietä^-
senikään. O l i niin mukavaa naida
sitä touhua ja huo5ditimista.
—^Jaa—^ sanoo Mattila kovin äa-n^
skäästi tuohon ja nousee jaloilleen,
•—{Eiköhän mennä ny t Annikin M -
ville* «ennenkuin se jäähtyy, jaöaa
hän j a lähtee tupaa kohden.
Puolitiessä ehättää Annikki vas­taan.
•— Annahan kun minä vähää
talutan, sanoo hän lämpimästi, a^^
ringon tuoma punerrus posikillaan. ;
Mutta Mattila työntää tylysti autta­van
käden syrjään.
— Eh minä tässä vielä taluttel^
mistä tarvitse, sanoo hän. —VaMa
näytänkin kuolevalta, kirahtaa'hän,
hetken kuluttua jatkoksi.
Annikki ei sano mitään. XopeasU'
vain sipaisee katse ohi astuvaa mies­tä,
ja. kohtaa'vanhan Elijaksen sil­mät.
Sitten vajrsi ikäänkuin suoris­tuu
entisestään. Pää kohoaa pystyyn,
ja hän astuu tyynenä miehensä jäl­keen
tupaan.
Viikkoa ennten juhannusta syntjy
Mattilan taloon poJka, mutta ei tm
tapaus'sitä onnea taloon, jota on odo­tettu.
Tokihan sentään piendkaisen
tulosta ilpitaankin. Käy sitä heti
katsdmassa Mattilan isäntäkin. Kai^
an katsoo lasta ja A^nnikkia poskdle
taputtaa, mutta siinä sitten^^2^
o^kin. ' Menee taas isäntä siitä ka­mariinsa,
ja kummallinen hiljaisu-Ji
hiipii • hänen askeleissaan.
•Annikin poskille vierivät kyynelet
salaa. Ensi päivästä sairaalasta pa-
Itfuiisa jälkeen on Jaakko ollut tuol­lainen.
Kamarissaan oleskdee «;
nfoimäkseen. Ei puhu mitään eiii
tvle terveemmäksi, jos ei sairaala­kaan
liene. On .Annikki ensin ti«ä«öa
yrittänyt syytä kysellä, mutta kyse­lynsä
turhaksi huomaten on
Ollit- hänkin. Kaivanneekö Jaa3^
Saaraa? ajattelee hän pieniä
tavia kasvoja vieressään katse
JTa hän-huilu kun oli luullut
syntymän sovittavan kaiken,
ten hän siitä olrkaan jo iloinnut ti-käteen.
Ei mikään työ eikä vaiva
lm raskaalta tuntunut. Jaakon
Jaakon rakkaus, oli hän väs>^^
uhatessa ajatellut ja jaksanut ^
Mutta Jaakko ei välittänytkään^
1946
sesta eikä hänestä. Saara se
kin on, josta mies välittää.
sitteo-kuuli
Saafäii^
hän muuttui
itkee Annikki
vojen vieressi
Mutta vääi
HyUä 3Iattila
'kastaa ia r a
poikaansakin,
jonka pettym;
lys on p\'5tytl
kas pilvi auri
heila ole v o in
—• Syntyi s
Ie. Iloitsee se
ettei talo käsi
kuoleekin, a jc
lyksien myrky
•vanakin, joka
vaksi.
Päivä on f ui
rikki on sinä
teestä ia askc
tehtäviä Riita
Kalpea hän c
tuntuvat vähäi
l i Riittakin s i i
takaisin, että h
tehdä ja autts
Liisa. :Mutta 1
ki jää. Ka'tk<
tästä nyt sairas
hinköko se o n !
kin puolin o l l a.
kmmat pois, pc
sä sairaalassa
muuttanut här
perässä olevaan
itse lapsen kan;
rissa. Onhan h
niarit tulisivat ;
ei oJe käynyt,
omassaan j a här
Kamarissaan
sitten sinä päivä
tulee. Hän k u i
tavan astioita
kyynillisesti hy
laas A n n i k k i pu;
Annikki. Riitt
juuri pihan y l i
päivälypsylle 1
J^-ies siinä synk
pihapolulle. Hä
ssi vain h i u k an
näkisi kukkivan
<i>"S5ä- Se on
''äin juhannukse:
«a ei katso mies ]
ni}Tkyttää mielts
' c^-ilisen palan ki
rwTpi tuijottaa
f i k u k i . Xostaa
,*^äntä katseensa
^ätkäihtäen nost;
astuu vieras talo
'^uolentonta j a j
f" Juo astunta. „
Sauli Helani
^•jolettoman näk
ia päivän pa
•^an Mattilasta lä
mies rappua
\f olisi jälkiinsi
r^l^ekose nyt h
, Tuon tajuten li
['^^"an äärestä k
'--^maan siihen,
nstaaveri. Käsi
alas taas.
f':' tervehdA-ks<
r^'^^ elämän
l^^^a Annikki vai:
' • «^ia>.oon sitte
. % tuvan i t''''- Taytvv
r:'' '^^3A-invähi
^ ' ' J ^ ^ i a vähi
n^^mi tuvass;
r.^^tsunut tulei
r^^^t väärin h i
Jat]