1942-07-25-10 |
Previous | 10 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
iv » i i ii
• Jr
vi'
1
(
-l M *i -a
?• t l n,
, Uv
A f - » * .
i l
IJ\UANTAINA, HEINÄKUUN 25 PÄIVÄNÄ
Vielä häntäkin tarvittiin
Yleisenä käsityksenä on, että mies
65 vuoden ikäisenä on jo niin valmiik-
«3i kynitty, ettei hän enää kelpaa mihinkään.
Mutta Sam Bartell \nelä
katseli sellaisia ilmoitusosastoja, joissa
oli että "palvelukseen halutaan".
"Näet vielä, Glara", tapasi hän aina
sanoa vaimolleen, "että aika on tuleva
vielä jolloin rukoillaan minun ikäisiäni
miehiä".
telusta öli niin mukavasti leviintynyt
ftänen kaiittaan, niin hän voi ajaa tä^
män Bevosäsiankin. Katselin häntä
siis seudun malliin synkästi silmiin ja
sanoin seudun omalla kielellä: "An-täsköon
se sen Aapon hevosen . . .
paljonkohan se hevonen oKsi sille
isännälle ruokkovelkaa?" Olin oikeassa
paikassa ja oikean miehen luona.
Sukkelammin kuin osasin aavistaakaan
hän vastasi: . . sen kun
annat sata markkaa ruokosta ja kuo-laimien
korjuusta korvailet 12 markkaa
. . . niin se sen antaa." Painelin
taloon. Hevonen oli portilla. Isäntä
oli sen vieressä. Sanaa sanomatta
annoin rahat, 112 markkaa, ja sanaa
sanomatta isäntä antoi ohjakset ja sanaa
sanomatta erosimme. Miten hän
oli saanut sanan minun tulostani, jäi
arvotukseksi. Mutta seikkailu ei ollut
vielä lopussa. Kävelimme, hevonen
ja minä, pitkin tietä, joka johtaa
kotimökilleni. Näin kaukaa, että
konstaapeli hölkki vastaani. Me seisoimme
ainakin viisi minuuttia, hän
toisella puolen tietä, minä toisella
puolen, kunnes hän sitten sanoi: " E i
tarttis siitä puuaurasta . . . tuota
vaikka ei vertailisi sitä niihin ryssien
auroihin." Katselin x hevosta silmiin.
Slmissä tuntui olevan jotain ymmärtämisen
tapaista. Lähdin hevosineni
tieheni ja jätin konstaapelin katselemaan
jälkeeni. Mutta kotiini oli eh-tihut
sillä aikaa saapua se apteekkiop-pilas,
jonka nopeaan tiedonantoon o-lin
jo tottunut. Nyt hänellä oli kolvissaan
pussihousut. Hän oli tärkeän
näköinen. Sanaa sanomatta, kun o-lin
saapunut portille, hän kapusi aidalle
ja keinotteli itsensä isäni hevosen
selkään. Hevonen vilkasi minua,
vuoroon isääni, ja minulta oli päästä
nauru, mutta kuti muistin, että Suo- .
messa ei saa iiaurjui, vaikka näkisi
mitä, niin pidii t i n. H evonen näjrtti
:|käänkuin pyytcUväii antedksi selässään
istujaa, kunne? lämä astui alas
ja sanoi sitten: "l^sytään sitä Suo-inessakln
hevosen selässä . . . ^ikä
teidän tarvitte sanoo, että täällä ei kehitytä."
Silloin minuun meni jälleen paha ja
sanoin:
— Ei sillä Uralille pääse.
Isäni heitti minuun kauhistuneen
•
silmäyksen, mutta hän ereht)ri. Ap-teekkioppilaan
naama levisi jonkinlaiseen
hymyyn ja hän vastasi: "Meittiä
ei pelota". En tälläkään hetkellä
tiedä mitä varten hän kävi mökillä.
Kenties vain todetaksensa, että hevonen
on lunnastettu. Tai kenties hän
haki uusia valtiorikosaiheita Jninua
vastaan. Mutta ainakaan sillä kertaa
ei minua vastaan nostettu syytöstä.
Mutta saat olla varma, että Leppäjär-ven
Vähämöttösen kylässä huokaistiin
helpotuksesta, kun lähdin pois
puolentobta viikon kuluttua. Mutta
isäni kanssa tein sopimuksen, että
yrittäisi tallettaa sen puuauransa \ra-paan
Suomen museota varten, ja hän
lupasi.
F—5.
*'Clara!" huudahti hän eräänä iltana
katseltuaan hetken iltalehteä.
"Tiesinhän sen! Minä tiesin sen!
Minä tiesin sen!"
Clara tuli juoksujalkaa keittiöstä
istumahuoneeseen. "Mitä Sam Hfllin
nimessä sinulle on tapahtunut", hän
tiedusteli.
"Katsohan", sanoi Sam osoittaen
lehdessä olevaa ilmoitusta. "Tässä
sanotaan, että Schaffen and Son -—
kuulehan, minusta tuntuu, että olen.
ennenkin kuullut nuo nimet — ha^
luaa saada miehen, joka tietää jotain
hevosista. Tiesinhän, että hevosten
päivät vielä palautuvat".
"Hevosten?" sanoi Clara hyvin e-päuskoisena.
"Kuulehan, Sara. . Nft-metkut
eivät enää vetele joilla aikoinasi
petkutit tyhmiä hevosenostajia.
Ja niinpä et tule myöskään saamaan
tuota paikkaa".
"Saman tekevä", sanoi Sam. "Tulen
kuitenkin yrittämään sitä. Se
on varmaankin jokin sellainen suun
ajopeli, jota hevoset tulevat vetämään
kohta kun kumin puute tulee oikein
pahaksi. Silloin he tarvitsevat hevos-teij
ostajia, ja hevoset minä tunnen
kuin viisi sormeani."
* * *
Sam Barreli,-ikä 65, jota todisti
hänen pumpulinvalkea tukkansa;
uurteiset kasvot ja hiukan kumara
vartalonsa, tunsi sisäistä onnellista
iloa istuissaan penkillä vastapäätä olevaa
ovea, johon oli "präntätty":
" J . Schaffen, President."
- Jukolauta> hevosten päivät tulivat
sittenkin vihdoin takaisin ja hän, Sam
Bartell ,on silloin vielä aivan mies paikallaan
tähän toimeen. Mitä, kun
muistelen vielä aikaa 40 vuotta takaperin,
jolloin . . .
"Mr. Schaffen haluaa tavata teitä
nyt, herraseni. Olkaa hyvä ja käykää
sisään".
Sam Bartell kiitti tyttöä, joka istui
kirjoituspöytänsä ääressä, nyökäyttäen
samalla valkoista päätään ja
mennen sisään osoitetusta pyesta.
Keskellä tätä huonetta oli suuri kirjoituspöytä
ja sen takana i^tui pak-suposkinen,
silmälasipäinen, keltatukkainen
mies.
"Olen J. Schaffen", sanoi pöydän
takana istuva mies. "Oletan että olette
tullut ilmoituksemme johdosta?"
Sam nyökäytti päätänsä.
"Kuinka vanha olette?"
Sam tunsi katkeran pistoksen sisällään.
Siinä sitä taaskin on, hänen
ikänsä. "Kuusikymmentäviisi,
herra", vastasi hän.
Mr. Schaffen pudisti kieltävästi
päätänsä. "Hiukan liian vanha",
hän mutisi. "Olen pah—"
Sam arvasi mitä oli tulossa. Siksipä,
hän astuikin lähemmäksi ja sanoi hieman
kumartaen: "Katsokaas nyt,
Mr. Schaffen. Tiedän että olen vanha
Mutta pyydän tehdä teille yhden
kysymyksen ennen kuin teette lopullisen
päätöksenne!"
."H)-vä on. Kysykää siis."
"Tehän \'almistaudutte ostamaan
joukon hyviä hevosia, ettekös?"
"Kyllä".
"Siinä tapauksessa, Mr. Schaffen:
Haluatteko sitten ottaa ostajaksi jon-^
kun nuoren miehen, joka ei tiedä yhtään
mitään hevosista, taikka haluatteko
x^anhemman miehen, vieläpä hyvinkin
vanhan, joka tietää joka vietävän
niksin minkä hevosen myyjä
>Tittää asettaa liikkeelle?"
"Te siis olette ollut ostaja?"
Sam pudisti päätänsä kieltävästi,.
" E i . Olen myynyt n i ^
"Olette siis myynyt hevosia?"
Juuri niin. Olen myynyt koppu-roita,
jotka eivät ole olleet 10 dallarin
arvoisia, 50:llä jopa 75 dollarillakin."
"Mutta me haluamme —" alkoi
mies pöydän takana.
Sam Bartell, ikä 65, otti n3rt hyökkäävän
kannan. "Mtä! Muistanpa
ajan jolloin eräs hollantilainen, joka
osti eräälle suurelle liikkeelle hevosia,
tuli minun tallilleni. Minä kohta tutkin
miehen ja heittäytydjdn huonokuuloiseksi
ja mykäksi.; N^^ niykäk-si,
että tämä 4)stajakäänt}ri kaverinsa'
pubieeri ^jsL sanoi: "Ölehpä vär-
„ , „ » . i - i - ' « " " " " ' " '
,.»jmr'ettrt'uo"'"Ä ei
sista yhtään mitään.'
«No nun. Minä annoin häneaiR'
siinä luulossa. Minä näytin
aivan ehdottomasti tervettä w i
ja sanoin, että sillä hevosellaonSI
kymätön patti jalassa: Näytin h ä a J
vieläkin terveempiä hevosia ja
että jokaisella niistä on j o t a^i
kaa. Silloin hän sanoi minulle, enjl
en tiödä vähääkään hevosista, s,;:
noin hänelle, että tiedän sen. MöJi^
setäni on ottanut minut my^jä^
näille hevosilleen ja maksaa siitä iaj::
nulle 150, dollaria kuukaudessa. 54,
ten minä pyysin häntä liqjaamaaJ
etta ei-kerro Setalleni kuinka tiiluBi
otijoiamnzz cunia onma
heidän muutaessaan uuteen kotiinsa
E. E. ja E. Antilla
Airi, Anna ja Y. Mutta
Minnie ja Kalle Vainio
T. ja P. Kivi
Urho, Helka ja Vilho Nyberg
Mr. C. Severinson
Harriet ja Hilja Malm
Martin ja Saima Salo
S. Puttonen
Hilja Snikkari
Mr. ja Mrs. M. Asimiaa
Milja ja W. Räisänen
Väinö Jäskelä, 1928 Venables St.
Mary Gustaf son
Anja, Aili ja Frank Osterblad
Mary ja John Eskelin
Kerttu ja Lauri Ahvenus
Roy, Aimi ja Uuno Piirainen
Mrs. G. Johnson
Lyyli ja M. Lehtonen
Martta ja Eino Suojanen,
797 Keefer St. E., Suite 4
Tim Maasanen, South Wellington, B.C.
Alma ja Alfred W. Johnson
Ida ja Oscar Salonen
Mrs. A. Kinnunen
Alma Kaario
Lempi Myrtti ja Perhe
A. Kiiskinen
M. ja V. Raita;
Aime P^JÖcala
Hilda Böhm
Aih ja Walter Böhm
Ida Ström ja Lal., 1169 Homby St.
Hilma ja Albert Salo, 751 Delta Ave.
Ida ja Aulis Grenlimd
John Lehti ja perhe
Aino Isaacson
Rena. Reeder
Thelma, Tyyne ja V. Vickström
Matti Jokinen
Idän Tailor
Arnold, Fanny ja John Lind
HEINÄÄKUUN11 P. 1942 VANCOUVER, B.C
•uunniu nnmituMimmMiani ijaumnnu«iuiuuniitmttiiiii:iiti(i<im«'i lima**
K I I T O S
Tahdomme lausua parhainunat kiitokset niille tovereille ja ystäville.
Jotka niin suurilulculsina saavuitte yllättäen meidän uuteen
tiimme, heinäkuun 11 päivänä, im. Kiitos arvokkaista ja inlelui^
lahjoista, sekä kauniista kahvipöydästä. Erikoinen kiitos tilaisuuM»
Järjestäjille ja illan emännille. Tämä tilaisuus tulee säilymään ia«
muistossanune.
Toveruudella teidän
. JULIA ja JOHN AALTO
53t COMMERCTIiUL DRIVE» VANCOUVER
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 25, 1942 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1942-07-25 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki420725 |
Description
| Title | 1942-07-25-10 |
| OCR text |
iv » i i ii
• Jr
vi'
1
(
-l M *i -a
?• t l n,
, Uv
A f - » * .
i l
IJ\UANTAINA, HEINÄKUUN 25 PÄIVÄNÄ
Vielä häntäkin tarvittiin
Yleisenä käsityksenä on, että mies
65 vuoden ikäisenä on jo niin valmiik-
«3i kynitty, ettei hän enää kelpaa mihinkään.
Mutta Sam Bartell \nelä
katseli sellaisia ilmoitusosastoja, joissa
oli että "palvelukseen halutaan".
"Näet vielä, Glara", tapasi hän aina
sanoa vaimolleen, "että aika on tuleva
vielä jolloin rukoillaan minun ikäisiäni
miehiä".
telusta öli niin mukavasti leviintynyt
ftänen kaiittaan, niin hän voi ajaa tä^
män Bevosäsiankin. Katselin häntä
siis seudun malliin synkästi silmiin ja
sanoin seudun omalla kielellä: "An-täsköon
se sen Aapon hevosen . . .
paljonkohan se hevonen oKsi sille
isännälle ruokkovelkaa?" Olin oikeassa
paikassa ja oikean miehen luona.
Sukkelammin kuin osasin aavistaakaan
hän vastasi: . . sen kun
annat sata markkaa ruokosta ja kuo-laimien
korjuusta korvailet 12 markkaa
. . . niin se sen antaa." Painelin
taloon. Hevonen oli portilla. Isäntä
oli sen vieressä. Sanaa sanomatta
annoin rahat, 112 markkaa, ja sanaa
sanomatta isäntä antoi ohjakset ja sanaa
sanomatta erosimme. Miten hän
oli saanut sanan minun tulostani, jäi
arvotukseksi. Mutta seikkailu ei ollut
vielä lopussa. Kävelimme, hevonen
ja minä, pitkin tietä, joka johtaa
kotimökilleni. Näin kaukaa, että
konstaapeli hölkki vastaani. Me seisoimme
ainakin viisi minuuttia, hän
toisella puolen tietä, minä toisella
puolen, kunnes hän sitten sanoi: " E i
tarttis siitä puuaurasta . . . tuota
vaikka ei vertailisi sitä niihin ryssien
auroihin." Katselin x hevosta silmiin.
Slmissä tuntui olevan jotain ymmärtämisen
tapaista. Lähdin hevosineni
tieheni ja jätin konstaapelin katselemaan
jälkeeni. Mutta kotiini oli eh-tihut
sillä aikaa saapua se apteekkiop-pilas,
jonka nopeaan tiedonantoon o-lin
jo tottunut. Nyt hänellä oli kolvissaan
pussihousut. Hän oli tärkeän
näköinen. Sanaa sanomatta, kun o-lin
saapunut portille, hän kapusi aidalle
ja keinotteli itsensä isäni hevosen
selkään. Hevonen vilkasi minua,
vuoroon isääni, ja minulta oli päästä
nauru, mutta kuti muistin, että Suo- .
messa ei saa iiaurjui, vaikka näkisi
mitä, niin pidii t i n. H evonen näjrtti
:|käänkuin pyytcUväii antedksi selässään
istujaa, kunne? lämä astui alas
ja sanoi sitten: "l^sytään sitä Suo-inessakln
hevosen selässä . . . ^ikä
teidän tarvitte sanoo, että täällä ei kehitytä."
Silloin minuun meni jälleen paha ja
sanoin:
— Ei sillä Uralille pääse.
Isäni heitti minuun kauhistuneen
•
silmäyksen, mutta hän ereht)ri. Ap-teekkioppilaan
naama levisi jonkinlaiseen
hymyyn ja hän vastasi: "Meittiä
ei pelota". En tälläkään hetkellä
tiedä mitä varten hän kävi mökillä.
Kenties vain todetaksensa, että hevonen
on lunnastettu. Tai kenties hän
haki uusia valtiorikosaiheita Jninua
vastaan. Mutta ainakaan sillä kertaa
ei minua vastaan nostettu syytöstä.
Mutta saat olla varma, että Leppäjär-ven
Vähämöttösen kylässä huokaistiin
helpotuksesta, kun lähdin pois
puolentobta viikon kuluttua. Mutta
isäni kanssa tein sopimuksen, että
yrittäisi tallettaa sen puuauransa \ra-paan
Suomen museota varten, ja hän
lupasi.
F—5.
*'Clara!" huudahti hän eräänä iltana
katseltuaan hetken iltalehteä.
"Tiesinhän sen! Minä tiesin sen!
Minä tiesin sen!"
Clara tuli juoksujalkaa keittiöstä
istumahuoneeseen. "Mitä Sam Hfllin
nimessä sinulle on tapahtunut", hän
tiedusteli.
"Katsohan", sanoi Sam osoittaen
lehdessä olevaa ilmoitusta. "Tässä
sanotaan, että Schaffen and Son -—
kuulehan, minusta tuntuu, että olen.
ennenkin kuullut nuo nimet — ha^
luaa saada miehen, joka tietää jotain
hevosista. Tiesinhän, että hevosten
päivät vielä palautuvat".
"Hevosten?" sanoi Clara hyvin e-päuskoisena.
"Kuulehan, Sara. . Nft-metkut
eivät enää vetele joilla aikoinasi
petkutit tyhmiä hevosenostajia.
Ja niinpä et tule myöskään saamaan
tuota paikkaa".
"Saman tekevä", sanoi Sam. "Tulen
kuitenkin yrittämään sitä. Se
on varmaankin jokin sellainen suun
ajopeli, jota hevoset tulevat vetämään
kohta kun kumin puute tulee oikein
pahaksi. Silloin he tarvitsevat hevos-teij
ostajia, ja hevoset minä tunnen
kuin viisi sormeani."
* * *
Sam Barreli,-ikä 65, jota todisti
hänen pumpulinvalkea tukkansa;
uurteiset kasvot ja hiukan kumara
vartalonsa, tunsi sisäistä onnellista
iloa istuissaan penkillä vastapäätä olevaa
ovea, johon oli "präntätty":
" J . Schaffen, President."
- Jukolauta> hevosten päivät tulivat
sittenkin vihdoin takaisin ja hän, Sam
Bartell ,on silloin vielä aivan mies paikallaan
tähän toimeen. Mitä, kun
muistelen vielä aikaa 40 vuotta takaperin,
jolloin . . .
"Mr. Schaffen haluaa tavata teitä
nyt, herraseni. Olkaa hyvä ja käykää
sisään".
Sam Bartell kiitti tyttöä, joka istui
kirjoituspöytänsä ääressä, nyökäyttäen
samalla valkoista päätään ja
mennen sisään osoitetusta pyesta.
Keskellä tätä huonetta oli suuri kirjoituspöytä
ja sen takana i^tui pak-suposkinen,
silmälasipäinen, keltatukkainen
mies.
"Olen J. Schaffen", sanoi pöydän
takana istuva mies. "Oletan että olette
tullut ilmoituksemme johdosta?"
Sam nyökäytti päätänsä.
"Kuinka vanha olette?"
Sam tunsi katkeran pistoksen sisällään.
Siinä sitä taaskin on, hänen
ikänsä. "Kuusikymmentäviisi,
herra", vastasi hän.
Mr. Schaffen pudisti kieltävästi
päätänsä. "Hiukan liian vanha",
hän mutisi. "Olen pah—"
Sam arvasi mitä oli tulossa. Siksipä,
hän astuikin lähemmäksi ja sanoi hieman
kumartaen: "Katsokaas nyt,
Mr. Schaffen. Tiedän että olen vanha
Mutta pyydän tehdä teille yhden
kysymyksen ennen kuin teette lopullisen
päätöksenne!"
."H)-vä on. Kysykää siis."
"Tehän \'almistaudutte ostamaan
joukon hyviä hevosia, ettekös?"
"Kyllä".
"Siinä tapauksessa, Mr. Schaffen:
Haluatteko sitten ottaa ostajaksi jon-^
kun nuoren miehen, joka ei tiedä yhtään
mitään hevosista, taikka haluatteko
x^anhemman miehen, vieläpä hyvinkin
vanhan, joka tietää joka vietävän
niksin minkä hevosen myyjä
>Tittää asettaa liikkeelle?"
"Te siis olette ollut ostaja?"
Sam pudisti päätänsä kieltävästi,.
" E i . Olen myynyt n i ^
"Olette siis myynyt hevosia?"
Juuri niin. Olen myynyt koppu-roita,
jotka eivät ole olleet 10 dallarin
arvoisia, 50:llä jopa 75 dollarillakin."
"Mutta me haluamme —" alkoi
mies pöydän takana.
Sam Bartell, ikä 65, otti n3rt hyökkäävän
kannan. "Mtä! Muistanpa
ajan jolloin eräs hollantilainen, joka
osti eräälle suurelle liikkeelle hevosia,
tuli minun tallilleni. Minä kohta tutkin
miehen ja heittäytydjdn huonokuuloiseksi
ja mykäksi.; N^^ niykäk-si,
että tämä 4)stajakäänt}ri kaverinsa'
pubieeri ^jsL sanoi: "Ölehpä vär-
„ , „ » . i - i - ' « " " " " ' " '
,.»jmr'ettrt'uo"'"Ä ei
sista yhtään mitään.'
«No nun. Minä annoin häneaiR'
siinä luulossa. Minä näytin
aivan ehdottomasti tervettä w i
ja sanoin, että sillä hevosellaonSI
kymätön patti jalassa: Näytin h ä a J
vieläkin terveempiä hevosia ja
että jokaisella niistä on j o t a^i
kaa. Silloin hän sanoi minulle, enjl
en tiödä vähääkään hevosista, s,;:
noin hänelle, että tiedän sen. MöJi^
setäni on ottanut minut my^jä^
näille hevosilleen ja maksaa siitä iaj::
nulle 150, dollaria kuukaudessa. 54,
ten minä pyysin häntä liqjaamaaJ
etta ei-kerro Setalleni kuinka tiiluBi
otijoiamnzz cunia onma
heidän muutaessaan uuteen kotiinsa
E. E. ja E. Antilla
Airi, Anna ja Y. Mutta
Minnie ja Kalle Vainio
T. ja P. Kivi
Urho, Helka ja Vilho Nyberg
Mr. C. Severinson
Harriet ja Hilja Malm
Martin ja Saima Salo
S. Puttonen
Hilja Snikkari
Mr. ja Mrs. M. Asimiaa
Milja ja W. Räisänen
Väinö Jäskelä, 1928 Venables St.
Mary Gustaf son
Anja, Aili ja Frank Osterblad
Mary ja John Eskelin
Kerttu ja Lauri Ahvenus
Roy, Aimi ja Uuno Piirainen
Mrs. G. Johnson
Lyyli ja M. Lehtonen
Martta ja Eino Suojanen,
797 Keefer St. E., Suite 4
Tim Maasanen, South Wellington, B.C.
Alma ja Alfred W. Johnson
Ida ja Oscar Salonen
Mrs. A. Kinnunen
Alma Kaario
Lempi Myrtti ja Perhe
A. Kiiskinen
M. ja V. Raita;
Aime P^JÖcala
Hilda Böhm
Aih ja Walter Böhm
Ida Ström ja Lal., 1169 Homby St.
Hilma ja Albert Salo, 751 Delta Ave.
Ida ja Aulis Grenlimd
John Lehti ja perhe
Aino Isaacson
Rena. Reeder
Thelma, Tyyne ja V. Vickström
Matti Jokinen
Idän Tailor
Arnold, Fanny ja John Lind
HEINÄÄKUUN11 P. 1942 VANCOUVER, B.C
•uunniu nnmituMimmMiani ijaumnnu«iuiuuniitmttiiiii:iiti(i |
Tags
Comments
Post a Comment for 1942-07-25-10
