Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 27, 1949

              misieiijat 013,5.
Wi&entalle ja:
^ 0 sieltä hä.
a onarssi. KDH
ivat punapukni.
iet-mansaiat ja
in valkoiset ku,
ol%P se nielen-"
ikihpsi vaioli--
t poikaniUnÖB-'
iiiniissa jbukos-een
naiset mais.
I^^^^reäänjfefr"
• Eii seurojö»?
»avoimistelu oli
della kaunista,
lÄtpaijon työtä
iMä ineiiKnkin
: seurassa, miat.
on :..».»:*^ ^
i plja-y^täv}^:
löäaberraa tt»:
uomasi jdta&in,-
inyt, sHlä^;ii5n-ti
siliävältä
fkais ja kiihä^
ten astui hän
ihtui Isoiin, olisi
en. Harmi ja
ien kasvoillan-
Itua.
iki askelin —
noin lihavan
iin pitkiä aske-oJkean
kätensä
iäk)rvään ^iini-a
käheällä ää-ei
teidän puo-npja
ollenkaa»
pelkkää valko-ito
oli puhdas,
vastata sanaa-syytökseen.
Oi-n,
riemuissaan
ihanmyrsky rf-ylitsensä,
vaan
lempein sanoin
tivaa.
^ysi hän, '-mak-parista
pienes-jieniksi
täpÖM
herran rouva,
/an yhtä suun
raha." ' "
livanut täskusj
rahan järup^
nsä oikeaksi.
^ niinkin oliä,
mehulla pois'"
ä vainen? Ha*
Vai sitruunan
.Tiedä sitten;
rä, Itä-Aasiassa
jmaitten
eleesi, että jos
t kaikista aius^
5ta sitrunat »ja
ertaisit kaJköJ
tuja sittenkään
Bebe Shopp,-^äka:lSrVW Anierica"-tUteUnvume
vuonna, pfi S^mP^p^fWt€Aki^, Ku^ hän^ esittää yhudUe J-th-sepkme
Baker J^at^i$sa^^^ Miss^mer4ca^MMtuu-4devan hyvi
tyytyvt^neny^iUamani^
utdiaasuudestar
kin h ä i ^ 1^;nt^^
tutustua t u t ^ n i i a t U i^
Hän ei saanut rauhaa ennenkuin mat­kusti
taupunfciin missä Martta asui tuon
toisen kanssa. Eikä ollut vaikeatakaan
löjtää heitä p&kukaupungissa, smssä
kaikki tunsivat toisensa ja toistensa
asiat Niinpä j o l i u t tiesivät kertoa,
efttä se MattS oli laiska kuin aasi, j a et-t
d se Martta kai olisi nim paljon pitä­nytkään
mennä sen kanssa avioliittoon
— mutta asiat olivat vähän vinossa. Ja
heidän oli pak^o menxiä j^teen .'\ .
Hän näk&in vinnem tuon hintelän
nuorukaisen;, joka olf Martan tnies. Hän
oli ödotdlut tuntikaiJ^paUä kadimristeyk-sessä;
kun tämä palaisi työstä. Kovin
on kalpea; äjatt^^^ hän itsekseen säälin
s^aisin tunitein. ~ Kukatäes vielä sai­raskin;,
i . ? v i ^ ajatus hänen mieleen­sä.
Hän oli'luullut ^voivsgosa vihata tä­tä—^
mmta nyt hän tunsi vam sääliä
tuotahtoista k<d)taan — ki&aties oli
MartJtakin tehnyt nim? Hän ei halun­nut
tutustua paremmin midieen, ^oäke'
minen öli biluft hänelle aivan kylliksi.
V ^ I t om ^^^^ ^ sundllsen ^ kuiduisa
fl^^D|ijtia; l u ^ ^ Työmaita sui>
^ j ^ l ^ -tulivat tavalliseen pm^
V >fyaiei sfinä
i^iJUepuneen aiBd»^>^s^it4^
yö^^.^-. ^^-I >;Ali'iÄ;;^^^
:?! ineäie kerro^^
itäkorjaat- jäfete^r^;suqsiÄ^T^ii^
^ j ^ ^ ^ eosr tilassa",^jyi^^
harvasanainoa mies. Vv;''^--'v..'l'--V:,'^ ' '
-?'Sita en ole aikonut^ dikä tule t e ^
määnkään! En rakasta tji^öä^ - f ^^c^^
silti ettei tyttö olisi hyvä j-^ Inna on
kunnon tyttö . . . 1"
"Mitä sitten menci niin prtkäHe? Vai-niin
ettet . . . ''mumisi, valAemp^ mies,
koettaen maJttaa mieltään.
"Odottakäähäri isä; kun säitän . .
koetti nuori^ainen ^lada puheenvuoroa.
"Irmalla ei ole mitään telbemistä mintin
halpamaiseen käyttäytyrinseeni nähden.
Hän vain hj^änä ystävänä raahasi mi­nut
asuntoonsa selviämään — Jerry Cal*
donin kanssa, jonka jälkeen Jerry toi
mimrt kotiin . .1 IhmeJCtelen-etteivät
nuo «amat näkijät kertoneet mltääm Jer­rystä,
— ja tämän läsnölcxi^ — vaiikfc^
olivat valmiit näkemään pahaa Irman
hyvässä aikeessa' He ovait molemmat,
minun hyviä ystäviäni —- vaikka en ole­kaan
tuntenut Jerryä paremmin ennen
eilisiltaa. Hän on kunnon toveri! Kuka
saisi pois; siinä ne ovat ja siinä ne
pysyvät aina ja iankaikkisesti; joko ym­märrät?"
. ; ' ;
Kovin työlästä oli niaaherran saada
puolisonsa suuttumus /edes hiukkaan
lieventymään, Viimein^ rouva sanatto-maiksi
vaikeni ja meni pois.
Pian sanoi Andreaste jäähyväiset,
saatuaan maaherralta, lupauksen että
hänelle jo moniaaii psUvah kiiluttua an­netaan
virkavapautta ^äinääräiseksi
•ajaksi. V • ;-v
Talosta I p t i e ^ i i ^ Andre^ särki
taaskin portailla, muutamia, neliöitä,,
suunnikkaita ja mpnikulE&ta^
Maaherran talossa oli ^_1^ :saähut it-,
selleen mahtavan ystävän ja suosijan:
ftiaaherrah, ja .mahtavan v ^
ttiaherran rpuvaij ^ >
lUaUispöydassä a i i i ^ sanoi" rouva
mieheHensä: ;;"'^V'. ' i J ' " - -
"Kuules, Hetäri Albertj totta
sinun tämänpäiväinen ^Heraasi ei minua
nr^fellytä ollenkaan." ".. : .
"Mitä jouta^na,; lapsi, nritä joutavia",
^ ' ^ ^ i miaahön^, **ni^
ole toista ixiko ^irtomäa-ann^ijan kö
praaleissa;":'- -'' •••.'^S-Jatkuu.
, . . /
-^tamaiäa - j i i o p u ^ ^ ;
. J^di£»ltt ,sää|Lyw^ -^hs^ta,-sa­amalla:
faämäsääl^i^^>^^^^^
:;jäi4yt€t3^ääoeH ,
' -^kijuiehah- pb&^^ VaCkka- joskus'
^kiohtäat - v a ^ i h k ä y ^ ^öntf m
"iturvaudtt viinaan vain raukat tekevät'
niin.»'-,
^^Lupaan ettei se uudistu!" sanoi poi-
•ka tarttuen isänsä käteerk Hän kertoi
pettymyksestään Martan suhteen. Tä-;
rnä öE ensi kerta kun hän oli edes v8i-jannut
sanallakaan tytöstä kenellekään
" ja isän ymmärtävät nyökkäykset valoi­vat
utftta toivoa nuorukaisen särkyneelle
sydämelle. Hän oli odottanut enemmän
sadatteluja — kukaties korvapuustia,
jonka hän tosin olisi ansainnutkin tuon
eilisiltaisen jälkeen . . .
"Odottelehan poika, kyllä se joka yh­delle
tulee vielä se OJkea, ja joika yhdel­lä
on aina nuoruudessaan pettymyksiä
— mutta älä ikänä vaivu sellaiseen seu­raan
kuin ellen illalla. Seurustele kun­niallisten
tyttöjen kanssa, ja kukatites
rakastut johonkin heistä, yhtä paljon
kuin Marttaankin. Elämäsi on edessäsi,
älä p3äa sitä lankeamalla jupmaseuraan
. , . Viina ei paranna asioita vaan päin­vastoin.
Jos vajoat sen pauloihin, on
vaikea enää sitten nousta ylös siitä lie­justa
johon se yajottaa."
Juhani lupasi isälleen pysyä pois juo-maseurasta.
Kun hän koetti nousta
ylös isän pp'^tuttua huomasi hän sen
melkein mahdottomaksi. Päätä huima­si
niin kovasti ja tuntui kuin kaikki sisä­elimet
olisivat alkaneet toiiinia päinvas­taiseen
suuirtaanv Hänen täytyi todeta
se itsekin, että oli helpompiakin keinoja
tehdä itsemurha kuin väkijtiomaiin avul­l
a — se o l i ainakin pitkäveteistä ja
Mduttavaa höriimaa . . y :
Mitähän isäiikko.oli.mahtanut
nuoruudessaan? Kukaties; tuon väh^
piiAeisuiiden takana p i i l i miuutaklh kuiö^
mitä silmä näki. Rohkenisiko hän ikänä
kysellätaniankokemuk^ta . ^ .'Kuka­ties
oli hänkin r2&ennsellift tuiflentiipia,
jotka olivat luhistuneet elämän t p d ^ -
suudessa? / ' - ; •
Vaikka Juhani olisi kuinka päättä­nyt
"unphtaa Martan ja ttion lapseHiseli;
rpmansi^nsa, niin sittei&in pysyi yhä-;
ti cJijänä hänOT mielessään, ja
kovan hadun tulla tumteflis^
sen, tiion niiiehra, joka O K ^ J ^^
nen ^tyttönsä. Hän ei tiehiiyt mitä
si tai sanoisi, jos sattuisi^ että he tuflfei-i^^
ä0iHsi^^ läheisyydestä; Vaikka
^4im0sg^ eUkm . met^nMiäl
3fu^^iQ^:^| :^ni^ valmQan:^vara£^ niiki-pä^
hi^ s^
tystonniElto^ kuullitty-että siellä
Qtettiin ( t n ^ ^ . . "
: ^ J ^ ^ i a t t ^ pesevän naisen olemuk­sessa
tuntui) niin tutun<Hnaiselta, kun
hän ^ipesi ylös "lounannin offiisUn"
työlistaa-hakemaan. Olikohan se sit­tenkin
Martta? Hänen tä3rtyi kääntyä
vielä uudelleen katsomaan, mutta nai­nen
oli kääntynyt poispäin hänestä, niin
ettei hän voinut olla varma, mutta ta­kaisin
tullessaan hän ottaisi selvän . . .
Mutta hän joutui odottamaan vuo­roaan
kauan, että nainen oli pesusankoi-neen
jo hävinnyt käytävältä. Vain yk­si
silmäys, jonka nainen o l i luonut hä­neen,
oli selvästi ilmaissut, että tämä
tunsi tillijan, -r- tulisi tuntemaan hänet
aina . . . Ja tuo silmäys oli saanut hä­nen
sydämensä sylddmään kiivaammiti.
Kuinka mielellään hän olisi halunnut
vaihtaa jonkun sanan tuon naisen kans­sa
. . . Mutta kukaties oli näin parem­pi
. . . Se oli kai Martan tahto!
Työmaalla tunnettiin Matti hyvi!n=.
Hänkin oU työskennellyt samassa murti-mossa
vielä samana syksynä, mutta mie­het
tiesivät sanoa ettei hän ollut koskaan
kauan paikassaan. L a i ^ a kuin aasi!
tiesi joku täydentää.
. "Miinustahan nä3rtti enemminkin sai­raalta",
aloitti Juhani, mutta toiset kes­keyttivät
Jiänet naurulla, sanoen pilkalli­sesti-",
' ' N i i n kauan kuin kaupunki elättää
hänet avustuksella e i ^ ^ poika tee re­hellistä
t y ö t ä— avustuksen tä^iden kai
hänellä o l i liiin kova kiire ottaa akkakin
. . . . " , irvisti yksi yieiä^rään.
X Tuo niiesten ^lMi|p«unaiijen^iatp?astelu
jätti |juhanun.#a^^ Bi-.
miset olivat ähia valip^ita
j a "Vaikka hän halusikin vihal^ tuota
miestä, niin sittenitiir-Äänen ««natuntcra-sa
sanoi im^ is^k[i,/&t^ä^., Hän
ei tiennyt miksi hän*^|t^issEaail puo­lusti
Mattia se Martan tähden?"
Mutta mies o l i ensinä%^|t^ j ä & u t t a -
nut hänestä sitä
;häh ei^ voinirt'=^Öd^^f^^
Mutta k a f s^
ja Mkrtan kotielämään. Matti on juuri
tulluilääkärin 1 ^ terveytensä tSh-
LäM^ c p i i d i s ^ päätänsä^ssnoen:^
"<Men jpähbillani, mutta tuo avustus-
Ja^punen on vain kahden doUarin arvoi-icnen
— j o s teillä itseSlänne on nuo tarvit­tavat
kolme dollaria lisää ; . . X-säde-ku\'
a maksaa viisi dollaria", kuuli Matti
kuin sumun läpi.
"Mutta eikö iLman X-sädettä voisi
määritdQä kuinka pitkällä tauU oh , . .
* ' E i . Sydäntauti on vaikea luokitel;^
l a / ^ etenkin laajentunut-- epäilen että
se Ott sitä laatua." ^
Mutta Matilla ei ollttt noita kolmea
doUaria ja hänen täytyi poistua pieni
lappu kädessään, jolla hän saisi jotain
lääkettä rohdoskaupasta lääkärin mää­räyksen
mukaan. Lääkäri kielsi, ettei
hän saisi tehdä radcastaruumiillbta työ­tä.
. Mattia nauratti tuo viimeinen. M i l ­lä
hän voisi saada työtä, enempää ruu­miillista
kuin henkistäkään), sillä tervei­täkin
miehiä ajelehti tuhansittain työ-tönnä.
Eikä ansiotyötä olisi saanut os­tamallakaan.
Joka paikasta vaiennet­t
i in työvoimaa. Huono aika! sanoivat
työaiitajat.
Mätti kävi päivä päivältä heikommak­si,
yksin lapsen itkukin tclci hänet her­mostuneeksi.
Mutta hänen täytyi faoi-va3]
ia::sitä Martan ollessa ulkona pinta
pienimässä tai ostoksilla kaupungilla.
Martta ei säästänyt jalk&vaivojaairj jos
väin t t ^ i i i n i t ^ t«Miiii.;avils^ap-
-pusen^venymaän, :ettö-sHlä:saadttt ^^toSc-
'^isiVdt riittäneet kuunioi^mm,
j n i t ^ aittenJäft se- lahtoi aina loqppua.
i ^ i fcuulilai^ Itkua stsalt^ltun
'lavasi oven kylmän koleaan faiRMieeseen:
Mainita «U toisessa huoneessa ^&uorimas-
' sa perunoita päivälliseksi.. . .. * .
''Otatko pojua hetkeksi, että saan nä­mä'
perunat kiehumaan!" Icuuli .Matti
^ Martan hemiosttmeen' äänen kektiön
puolelta. Hänen henkeään salpasi kä­velyn
jälkeen,, j a hän haluaisi levähtää
hetkisen, mutta täjrtyy rientää ottamaan
pojun ylös vetoiselta lattialta. - Se oli
niin • mäikä ja likainenkin konttiessaan
aina lattialla.
Hän istui vuoteen reunalle, haukkoen
ilmaa kuin maalle heitetty kala. Hänen
täyt}^ laskea lapsi vuoteelle ja oikaista
itsensä tämän vierelle. ^ Mutta lapsi ha­luaa
hyväilyä — tai kukaties vain kui­vaa
resua ja alkaa itkeä uudelleen.
Martta tuli huoneeseen kuivaten kä­siään
esiliinaansa ja kysyi:
''No, mitä se lääkäri sanoi?" alkaen
vaihtaa lapsen resua — "sekin raukka
on saanut yskää", mutisi hän itsekseen.
Sanoisiko Martalle* totuuden? miettii
mies itsekseen. Ei, sitä hän ei voisi teh­dä,
olihan Martta kyllin huolestunut
muutenkin. Siksipä hän koettikin tees­kennellä
huolettomuutta sanoessaan^
"Se antoi vähän lääkettä . . . mutta
pitäisi ottaa X-ädekuva ja se lappu on
vain*kahden dollarin arvoinen . . . "
" J a kuva maksaa viisi": täydensi
Martta.
" N i i n " , mutisi mies kääntyen seinään
päin. Vielä kaksi vuotta sitten ei hän,
Matti, olisi uskonut, ettei hänellä oli^i
kolmea dollaria nimissään. SHIoin hä­nellä
oli ollut suuret suunnitelmat —
työ ja Martta! Kuinka vähässä ajassa
olivat osat vaihtuneet. Sairautensa
tähden o l i hän menettänyt työnsä jo
varhain syksyllä ja kaiken lisäksi oli
vielä tuo poju. ;Kuinka toisin olisivat
näsiät,jos hän oUsi saanut pitää työnsä
mutta työ oK- ollut ylivoimaista . . .
.Hän oHi tosin etsiiiyt uutta' tointa —
mutta turhaan, samalla tuntien tervey­tensä
pettävän aina nopeammassa tah­dissa
sitä mukaa kuin huolet lisääntyi-
."Sydänvika", oli lääkäri todennut.
?^utta luota hän ei voinut sanoa Mar­talle.
Kukaties olisi hänellä enää vain .
.Toetut vuodet — kiikaiies vain ktit/kau-d
e t . ; . • • . , • .,
Matin aja&ukset kat&esivat kun
Martta sanoo ripeään tapaansa: '
Kai dnä sentään voit huolehtia la
sesta, että voin mennä päivätöihin —
'm
m
pf
f iml i
i l rt
m .