1947-11-08-04 |
Previous | 4 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
: ten bellyttlfaiänä muutti ^uxiixikaan
käslcynfaaltijan herra L'Isle-Adamin hänelle
osanotosta erääseen katutappduuB
antaman hirttotuomion kjmamenen vuo-!
den karkoitukseksi. Sen koommin ei r u noilijasta
kuulu mitään. Y l e e n ^ tutkijat
näyttävät olettaneen hänen kuolleen inel-kfiin
> minä niitä nykyisin pidetään!
Englantilaisia m a a h a ntunkeutujia
vastaan käyty Satavuotinen sota (päättyi
V2st2i 1453) oli autioittanut melkein
koko h a n s k a n j a syössyt maan asuja-mis'ton
sellaiseen hätään j a kurjuuteen,
osa K i r j . SENJA.
*Xuuletko tosiaan olevasi villikissa
että voit juosta minulta pakoon! Puhel-een,
mutta
etevämpine havitysvälineineen lie- laan nyt toki toistenmie kanssa. Siitähän
^ missään nim s e l ^ ^ kun olen sinua nähnyt. Ter-ettei
edes viime maailmansota verratto-ko
pian kaiköituksensa jälkeen, hallussani oleva, v. 1933 ilmestynyt, „p ^ g ä n maassa tehnyt niin selvää on ijäisyys
janskankielinen t f e t o ^ n ^ r j a mainitsee jäi^^, Sata vuotta olj mUtei yhtä mit- veisiä nyt ensinnäkin tyttäreltäsi'', aloit-
^ taa tapeltu, rutto ja nälänhädät, villiy- ti Hugo.
tyneet sotilaat — sekä omat että vieraat
— olivat puolueettomasti ryöstäneet,
raiskanneet, polttaneet ja:. murhanneet
kaikkialla. Ranskan uriiea, mutta kuriton,-
edes kuninkaittensakaan ylijohtoon
taistelukentällä alistumatön ritaristo oli
enemmittä selityksittä hänen kuolleen
vasta noin v. 1489 — samaiui vuonna,
jolloin hänen koottujen runojlensa ensimmäinen
painos ifanestyy. OUsI k ^
nostavaa saada jo^aki selville, mihin
tuon ranskalaisen HOiteem tieto Villonhi
verrattain myöhäisestä kuolinvuodesta
ja kaiketi samalla hänessä tapahtuneesta Crccyn, Azincourtin ja Poitiersin taiste-
*'kääntymyksestä» perustuu, sillä_ on i^issa vuodattanut verensä kuiviin. Eng-
"Sinä olet siis viimeinkin uskaltanut
kotonasi käydä, kun en minä ole enää
siellä", sanoi Elsi katsahtamatta puhu-teltavaansa;
^
" N i m . . . Olin tyhmä kun en ennem- peasti Elsin viereen,
min tullut", myönsi Hugo. "LuuKn sen
ritin Utakurssin loppuun ja nn
nauttia sen tuloksista." *
^ '^Aitotka piankin uaimbiin ^Valt.
kknssa?" Hugoa pelotti tuo kysm
vaan hänen täytyi tehdä sen enn4,
oli myöhäistä, Sonjan tähden.
"Se asia kuuluu minuUe ja Walterili
tuU lyhyt selvittämätön \-astaus
Nyt Walterikin saapui Hugoii DK
siamen_kanssa auton luo ja istuutui D
hiukan' vaikea kuvitella Villonin loel-kein
miespolven kyenneen pysyttelet
mään-kaidalla poluUa joutumatta maallisten
enempää kuin hengellistenkään
tuomioistuinten "käsiteltäväksi".
Olkoon, että ystävämme oli lurjus
•— j a yli neljäsataa vuotta haudassa
maanneelle ja lahonneelle runoniekalle
lienee ^nakin hänen -j^kimäineensa i h misenä
melko yhdentekevää. Sitä ei
maksa yrittää kirkastaa jo siitäkään
syystä, että vastakkaisten todistusten
esittäminen o n toivotonta, laiska sellai-lantilaisten
halpasäätyisten, mutta hyvin
johdettujen kevytaseisten jousimiesten
varsijousien l3rijyluodit puhkoivat a i na
kahdensadan askeleen päästä ritarien
rautahaarniskat.- T y k i t k i n jo jyskivät,
mutta aiheuttivat vielä enemmän mdua
kuin todellista tuhoa. — Epätoivoon
ajetut talonpojat kapinoivat, mahtavat
kruunuvasallit sotivat kun sattui sekä
keskenään, että omaa kuningastaan vastaan
en^antilaisten puolella tai "yksi-tjnsyrittäjinä"
— kaaos j a hätä oli sanoin
kuvaamaton. Villiintynyt ja riisiä
ei ole säilynyt*-Mutta — olisiko hä- haton papisto ryösti omien kirkkojen- haa on enää puhua haudatuista asioista.
silloin olevan ainoan pdästukseni."
" N i i n , t? miehet osaatte pitää niin
hyvän hiipien omasta vapaudestanne.
Ajattele, kuinka toisenlainen olisi ollut
elämämme jos sinä olisit silloin ottanut
minut matkaasi, kuten pyysin."
" E n tienn}^ että odotit lasta."
"Enkö minä merkinnyt sinulle mitään?"
Hetkeen ei Hugo tiennyt miten olisi
vastannut, j a ennenkuin hän ehti avata
suunsa» oli Elsi valmis häätämään hänet
luotaan.
"Ole hyvä ja jätä minut rauhaan. T u r -
nen lahjcHllaan varustetusta halpasää-tyisestä
tuona aikana voinut. tullakaan
muuta kuin hirsipuukandidaatti? Ssunt
Beonitin kirkon: kapp^ainen, Guillau-me
Vaion — jota on -epäilty .jopa^-hänen
isäkseenkin —= tosin otti hänet jo-nuo-sa
viimeiset kalleudet hiunmaten ne riettaiden
nunnien j a mnittenhempukoiden
seurassa kunin^at väärensivät hädissään
y l i kolmeen sataan otteeseen omaa,
rahaansa ~ panivat s i i s ^ t ä monta kertaa
inflation liikkeelle. Saalilnhimoisiä
rena kasvatikseen .-ja hengellisellä uralr palkkasotilaita tulvi kynomenin ja sal
a oli tiedossa ainakin varma leipä, usein
lihavatkin tulot j a virkapaikat alhai^-
syntyisiÖekin. Vilion suoritti Parisin y l i opistossa
sekä bakkalaureuksen- että
maisteritutkinnon j a o l i n ^ oHen automaattisesti
tonsuuria kantava hengellisen
säädyn jäsen. P s ^ i s a r v o smänsä pelasti Ranskan englantilaisten ikeestä
dointuhansin onnettomaan , maahan,
kauppa ja normaali' ammatinharjoitus
•- tyrehtyi — kukaan ei rosvojen pelosta
uskaltanut liikkua nuriflettuviUa teillä.
Jeanne d'Arcin, Orleansin"Neisyen, a i kaansaama
ihme ja kansallinen herätys
tiir Iloihin aikoihin silti suinkaan Sulkenut
kaavunkantajaa pois maallisista
iloista, toipahan vain mukanaan moniaita
etuoikeuksia. Mutta -r- miksikään
pienen maalaisseurakunnan kaj^palaisek-si
ei kaupui&iaan y l i kaiken .rakastava
runoilija A^rmastikaan. tuntenut vetoa
^ j a päästäkseen Parisissa. kirjuria tai
luostarivdjeä pitemmälle, oGsiiiänen p i -
. tanyt.jatkaa opintojaan> koskei ^häfiellä
ollut kyllin .vaikutusvaltaisia 'eikä . r i k -
- kaita^uosijoita. Äljnalahjat «lisivat vär-
. masti. riittäneet^jmutta ^enemmän kuin
joskus. vanhuuden Hhissa kangastava
Meillä kump^sellakin on jo toinen."
"Mutta entä Sonja, nieidän lapsemme?
Miksi et ole käynyt «nää häntä
edes katsomassa?"
"laijiletko, raukka, että en ^le kärsinyt
kylliksi?. Voi sinua kurjaa kuitenkin!
" l a u s u i : Elsi itkimsekaisesti.
" E n ynmrarrä -sinua. Xuulisi olevan
hauskaakin tavata omaa lastansa."
Tilanne kävi'Elsille - sietämättömäksi.
Hermostuneesti hän huudatti auton torvea
kiirehtien Walteria
"Älähän noin hätäile. Sandian nyt
missä päin olet-oleskellut, kun en ole
muUa sodan päätyttyä maa oli kuin ennemmin siifua nähnyti^"
henkitoreissaan vääntelehtivä kuoleva.^
-Onko ihme, että tällaisissa oloissa kasvaneesta
pojasta ja nuorukaisesta tuli
hirtehinen? Oikeusolotkin olivat mah-tiollisimman
sekavat. . Kuninkaalla j a .
.valtakunnan mahtimiehillä ^ l i oma tuomiovaltansa,
Pariisin pariam^tilla, y l i -
<>pist<»l]a j a erinäisillä yä^>aakaupungeil-läöniansa^
i Hengenmiestä ei.^mtenkaan.
tuomita . maallisessa . tuomioistuunessa, ^
mutta kuningas^ ja:hänen ^kovÄpu-.
raiset voutinsa n^äisivät sihi nuoran-jatkoksi
^tarvittaessa pappisiniefaenkin.
"Oleneräässä konttorissa työssä. Suo-piiyanhuppa^
hanta vidiattivat P ^ Ja TuhtihaspUspat hirtfivät ja>kiduttivat
kadut, krouvit ja ilotalot, yhoF^flaitten omillaalueiUaan niin ikään kenet mieli-riihatonmeUastus-
ja runonsa. -^^ Kaikki yrittivät kynsin hampain
Ttilin maininneeksi, että Villonia p i - valvoa j a varjella omia etuoikeuksiaan
dettiin sekä väärinpelaajana että yleis- ja vallantäydellisyyttään. Xudvig X I ar-ten
naisten kustannuksella elävänä su- - mahti Meungin p i i n a n vankilassa viru-tenöörinä.
.Aika oli kuitenkin niin mer- van Villonin — Parisin parlamentti niin
killinen, että vielä kuningas Ludvig V I ikään hänen käskjiihaltijansa nuoran-hallituskaudella
1461-1483 oli Rans-- jatkoksi tuomitseman runoniekan. Van-kanmaassa
virallisen luvan a m ^ t i n h a r - kilat oli vuokrattu "yksityisyrittäjille"
joitukseensa lunastaneita j a saaneita ^otka maksusta toimittivat vangeDle mi-väärinpelureita!
Ja Pariisin portot eivät tä tahansa olkikuvosta viiniin ja nai-vankeusrangaistuksen
uhalla saaneet sim — pakokin järjestjn, jos oli va-poistua
heille nuärätyistä asuinkortte- raa maksaa.
leista — heidän enemmistönsä oli muu- Miten ja mistä tällaisessa sekamels-ten-
rjhmittynyt ensi sijassa yliopisto- kassa erivapauksia nauttiva Parisin y l i -
samalla . runoissaan täysin nykyaikainen,
omasta ajastaan kuin irrallaan
oleva ihminen, ensimmäinen Ranskan
j a v*armaan koko maailmankin moderni
lyyrikko, onnettoman Paul Verlainen
veli j a — imkäli -mielimme etsiä jota^^dn
vertausko]]äaa ^omasta runoudestamme
— e m o j e n kuolemantimtojen Jaulaja, ' ihmiset - olemme, että erAdyksista vii
samo^'ihmismielen salatuimpien ja p i - sastuanme, J o s meihin-suhtaadutaan p
mermpienviidakoitten kartoittaja-kuin märtäväisesti, vaan jos meitä soh-auai
UunoKailas. ja h a l v a t a a n niin me painumme aka
. Villon on jättänyt kauas taakseen -maksi. Sinä, rakas, olet viisain ja h lH
\'ie!ä hallitsevana muotina hänen aika- t a i ^ ihminen maanpäällä."
.^Xähtekäärame heti, olen jo ai;^
sairas pelkästä odottamisesu", jaus
E l s i h i u k a n . moittivasti.
"Hy^'ää yötä sitten teille molemai
le. Pitäkää lystiä", toivotti Walter jäj
ville, jotka myöskin loivotUvat hj-vä
. yötä. Elsi tyytyi vain heaauttamaa
kättään sitten kun auto-oli jo liikked
lä. Dian hämäryydestä huolimatta huo
masi Elsi Hugon kaipauksen ja ikä
vän. "KummaUinen mies'', ajatteli hän
E l s i ei tiennyt, mitä kaikkea siDoiii
Hugon mielessä liikkui.
Paluumatkalla täytyi Elsin sehittäi
\^alterme koko lyhkäinen ja suni.
nen elämänsä ilman mitään lisä.^qj
tai valheita. Lopetettuaan tarinana pi
t i hän pienen tauon kääntyen Walte
r i i n , j o k a o l i juuri py.säyttänyt autonsa
" R a k a s Walter, en voinut antaa sinuft
..vastausta ennemmin, sillä halusinenai
sinun tuntevan minut paremmin. Xy
olet-kuullut kaiken."
"Tyttöparkani, paljonpa olet ehtiiiy
-kokea kaikenlaista, vaikka et ole sen
kään vanhempi", sanoi Walter kietoa
kätensä Elsin ympärille. "Mutta mini
. uskon että sinä omistat nyt paljon ja
lomman j a ymmärtäväisemmän sydämei
k u i n silloin kun esinkerran menit nai
niisiin. K a i k k i kärsimykset ja virke
opettavat ihmistä ja siksi minäkin te
nen pitäväni sinusta entisiä enemmän
Olen vakuutettu nyt siitä, että sina e
ole mikään kevytmielinen tj-tönheitui
ka. Sellaista olisikin minunlaisen m
hen vaikea pitää aisoissa."
• "Sinä olet niin hyvä minulle, Walter'
kuiskasi Elsi itonkyyneleiden kimmd
-.täessä.silmissään. '"Olisikinkatkeraai
et olisi ymmärtänyt minua. Sellaisia E
kortteliin ja sen liepeille. Notre-Damen
tuomiokirkon ja Sen kymmenien naapu-rikirkkojen
ja luostarien naapuruudessak
i n he olivat lähellä varakkainta asia-kaspiiriään
— äveriäitä kirkonmiehiä —
jotka sitä paitsi itseltään Pyhältä Pietarilta
saamiensa valtuuksien perusteella
saattoivat vaivattomasti suoda synninpäästön
sekä toisilleen että hempu-koilleenkin!
Saattaa hy\'in ynmiärtää, että nuo
naisparat tosiaan taryitsivat Villonin
kaltaisia tyhjätaskuja, jotka pienestä
korvauksesta olivat valmiit toimittamaan
heidän asioitaan heiltä suljetuissa
kaupunginosissa. Runoniekkamme " s i vuelinkeinoista"
ei siis aiakaan kaksi
opiston varaton kasvatti oppi eroitta-maan
kielletyn ja luvallisen, rikoksen ja
synnin — jotka nekin ajan teologian
mukaan usein olivat kaksi vallan eri
asiaa ?
Mutta älkäämme eksykö puolustelemaa
nmoniekkaarame. Hän oli maistanut
hyvän ja pahan tiedon puusta. Harvoin
hän osaa katua, multa alennuksensa
pohjattomuudesta hän on kauhistuttavan
tietoinen. 30-vuotiaana hän toteaa
tyhjentäneensä häpeän sarkan
pohjaan saakka. Epätoivo, sielun ahdistus
ja hätä soivat ensi kertaa sanan
nykyaikaisessa mielessä hänen säkeistään.
Joskin hän lapscnomaisesti joskus
tur\'aa Jutnalan ja Ncits^-l Marian lo-häncn
aikanaan ollut niin häpeällistä puttomaan laupeuteen ja armoon, on hän
SrVXJ 4 LAUANTAINA; M A R R A S K U U N 8 PÄIVÄNÄ, 1947
naan elä\'än jo verenvähyyteen riutuvan
ritari- ja trubaduurinmoiiden. Ja hän'
on kaupungin runoilija, myös siinä lajissaan
ensis>^lt>^n€n. Yhtään luonnonkur
vausta sanan varsinaisessa mielessä em-rrje
häneltä tapaa, ainoa puu, josta häh
laulaa, on pyövelimäelle pystytetty hirsipuu.
Vihan runoilija hän on myöskin
—• kaukana on Villönista kristillinen an-
•ieeksianto ja karvaimman sappensa hän
vuodattaa kiduttajastaan, Meungin
korskasta piispasta puhuessaan. Pilkata
hän osaa, nauraakin — k o \ ^ , ifetonta
naurua, hirtehisnaurua hirsipuun varjossa.
Mutta — Ranskaa hän rakastaa
ja Orleansin Neitsyt, tuo "hyvä loth-rinkilaineri"
on äitivanhan rinnalla ainoa
nainen, jota hän pyhimyksenä, saavuttamattomana
naisihanteena palvoo
keikaikmatta. Paljon ja usein hän laulaa
rakkaudestakin, järkyttävästi," tus-kantäyteiscsti,
mutta kaiken katoavaisuuden
rinnalla soi hänen lyyransa
silloin vain kuumaa aisti-iloa itse-ivaa,
jo maan päällä kiirastuleen itsensä tuomituksi
tuntevan vihlovaa epätoivoa.
Romantiikkaa etsimme turhaan hänen
naisille omistetuista lauluistaan, mutta
kuolematonta, elävää runoutta ne ovat
yhä tänäkin päivänä, silloin kun hän
kirjoittaa kuulun balladinsa Paksusta
Margotista.
ji hän ^
" K u n p a sinä aina ajattelisit min
noin — sittenkin kun olemme jo v
hoja. Olethan sinä minun omani aija?
" A i n a " , kuiskasi Elsi vastaten"
Idihkeään suudelmaansa.
Sitten saatteli Walter hänet rap
toivottaen vielä hyvää yötä suu
j . ' h3rväil\in
E l s i n mentyä sisälle tunim
teristä toisenlaiselta kuin ennen,
oli kuulunut toiselle ennemmin r
neen ja ruumiineen. Mitähän jos H
vielä muuttaisi mielenpä >-bdemiellatot^
ta hetkellä ja" tahtoisi Elsin omakscö
Tv^tö kyllä sanoi \'ihaavansa
vaan voipiko siihen luottaa?. -Ta
l i i k k u i \Valterin mielessä.
* * *
V i i k k o oli vierinyt edellisistä ta?
mistä j a se oli hauskin viikko
elämässä. Hänellä oli Elsin lupa^
jz hänellä o l i loma, jonka aikana laa
ehtinyt päivettyä maalaillessaan t
sa kanssa Hugon taloa.
"Eipä luulL^i sinun enää konltoru
n i i n olet jo miehen n3k<)inen \ ina««
Hugo häntä viikon lopulla, kun m
työt alkoivat olla suoritetut.
" V i i s i minä siitä miltä nayt3X^
mä vain on'ollut minulla torveellt
tuumi Walter.
"Suomalai.solla haalillahan on
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 8, 1947 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1947-11-08 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki471108 |
Description
| Title | 1947-11-08-04 |
| OCR text | : ten bellyttlfaiänä muutti ^uxiixikaan käslcynfaaltijan herra L'Isle-Adamin hänelle osanotosta erääseen katutappduuB antaman hirttotuomion kjmamenen vuo-! den karkoitukseksi. Sen koommin ei r u noilijasta kuulu mitään. Y l e e n ^ tutkijat näyttävät olettaneen hänen kuolleen inel-kfiin > minä niitä nykyisin pidetään! Englantilaisia m a a h a ntunkeutujia vastaan käyty Satavuotinen sota (päättyi V2st2i 1453) oli autioittanut melkein koko h a n s k a n j a syössyt maan asuja-mis'ton sellaiseen hätään j a kurjuuteen, osa K i r j . SENJA. *Xuuletko tosiaan olevasi villikissa että voit juosta minulta pakoon! Puhel-een, mutta etevämpine havitysvälineineen lie- laan nyt toki toistenmie kanssa. Siitähän ^ missään nim s e l ^ ^ kun olen sinua nähnyt. Ter-ettei edes viime maailmansota verratto-ko pian kaiköituksensa jälkeen, hallussani oleva, v. 1933 ilmestynyt, „p ^ g ä n maassa tehnyt niin selvää on ijäisyys janskankielinen t f e t o ^ n ^ r j a mainitsee jäi^^, Sata vuotta olj mUtei yhtä mit- veisiä nyt ensinnäkin tyttäreltäsi'', aloit- ^ taa tapeltu, rutto ja nälänhädät, villiy- ti Hugo. tyneet sotilaat — sekä omat että vieraat — olivat puolueettomasti ryöstäneet, raiskanneet, polttaneet ja:. murhanneet kaikkialla. Ranskan uriiea, mutta kuriton,- edes kuninkaittensakaan ylijohtoon taistelukentällä alistumatön ritaristo oli enemmittä selityksittä hänen kuolleen vasta noin v. 1489 — samaiui vuonna, jolloin hänen koottujen runojlensa ensimmäinen painos ifanestyy. OUsI k ^ nostavaa saada jo^aki selville, mihin tuon ranskalaisen HOiteem tieto Villonhi verrattain myöhäisestä kuolinvuodesta ja kaiketi samalla hänessä tapahtuneesta Crccyn, Azincourtin ja Poitiersin taiste- *'kääntymyksestä» perustuu, sillä_ on i^issa vuodattanut verensä kuiviin. Eng- "Sinä olet siis viimeinkin uskaltanut kotonasi käydä, kun en minä ole enää siellä", sanoi Elsi katsahtamatta puhu-teltavaansa; ^ " N i m . . . Olin tyhmä kun en ennem- peasti Elsin viereen, min tullut", myönsi Hugo. "LuuKn sen ritin Utakurssin loppuun ja nn nauttia sen tuloksista." * ^ '^Aitotka piankin uaimbiin ^Valt. kknssa?" Hugoa pelotti tuo kysm vaan hänen täytyi tehdä sen enn4, oli myöhäistä, Sonjan tähden. "Se asia kuuluu minuUe ja Walterili tuU lyhyt selvittämätön \-astaus Nyt Walterikin saapui Hugoii DK siamen_kanssa auton luo ja istuutui D hiukan' vaikea kuvitella Villonin loel-kein miespolven kyenneen pysyttelet mään-kaidalla poluUa joutumatta maallisten enempää kuin hengellistenkään tuomioistuinten "käsiteltäväksi". Olkoon, että ystävämme oli lurjus •— j a yli neljäsataa vuotta haudassa maanneelle ja lahonneelle runoniekalle lienee ^nakin hänen -j^kimäineensa i h misenä melko yhdentekevää. Sitä ei maksa yrittää kirkastaa jo siitäkään syystä, että vastakkaisten todistusten esittäminen o n toivotonta, laiska sellai-lantilaisten halpasäätyisten, mutta hyvin johdettujen kevytaseisten jousimiesten varsijousien l3rijyluodit puhkoivat a i na kahdensadan askeleen päästä ritarien rautahaarniskat.- T y k i t k i n jo jyskivät, mutta aiheuttivat vielä enemmän mdua kuin todellista tuhoa. — Epätoivoon ajetut talonpojat kapinoivat, mahtavat kruunuvasallit sotivat kun sattui sekä keskenään, että omaa kuningastaan vastaan en^antilaisten puolella tai "yksi-tjnsyrittäjinä" — kaaos j a hätä oli sanoin kuvaamaton. Villiintynyt ja riisiä ei ole säilynyt*-Mutta — olisiko hä- haton papisto ryösti omien kirkkojen- haa on enää puhua haudatuista asioista. silloin olevan ainoan pdästukseni." " N i i n , t? miehet osaatte pitää niin hyvän hiipien omasta vapaudestanne. Ajattele, kuinka toisenlainen olisi ollut elämämme jos sinä olisit silloin ottanut minut matkaasi, kuten pyysin." " E n tienn}^ että odotit lasta." "Enkö minä merkinnyt sinulle mitään?" Hetkeen ei Hugo tiennyt miten olisi vastannut, j a ennenkuin hän ehti avata suunsa» oli Elsi valmis häätämään hänet luotaan. "Ole hyvä ja jätä minut rauhaan. T u r - nen lahjcHllaan varustetusta halpasää-tyisestä tuona aikana voinut. tullakaan muuta kuin hirsipuukandidaatti? Ssunt Beonitin kirkon: kapp^ainen, Guillau-me Vaion — jota on -epäilty .jopa^-hänen isäkseenkin —= tosin otti hänet jo-nuo-sa viimeiset kalleudet hiunmaten ne riettaiden nunnien j a mnittenhempukoiden seurassa kunin^at väärensivät hädissään y l i kolmeen sataan otteeseen omaa, rahaansa ~ panivat s i i s ^ t ä monta kertaa inflation liikkeelle. Saalilnhimoisiä rena kasvatikseen .-ja hengellisellä uralr palkkasotilaita tulvi kynomenin ja sal a oli tiedossa ainakin varma leipä, usein lihavatkin tulot j a virkapaikat alhai^- syntyisiÖekin. Vilion suoritti Parisin y l i opistossa sekä bakkalaureuksen- että maisteritutkinnon j a o l i n ^ oHen automaattisesti tonsuuria kantava hengellisen säädyn jäsen. P s ^ i s a r v o smänsä pelasti Ranskan englantilaisten ikeestä dointuhansin onnettomaan , maahan, kauppa ja normaali' ammatinharjoitus •- tyrehtyi — kukaan ei rosvojen pelosta uskaltanut liikkua nuriflettuviUa teillä. Jeanne d'Arcin, Orleansin"Neisyen, a i kaansaama ihme ja kansallinen herätys tiir Iloihin aikoihin silti suinkaan Sulkenut kaavunkantajaa pois maallisista iloista, toipahan vain mukanaan moniaita etuoikeuksia. Mutta -r- miksikään pienen maalaisseurakunnan kaj^palaisek-si ei kaupui&iaan y l i kaiken .rakastava runoilija A^rmastikaan. tuntenut vetoa ^ j a päästäkseen Parisissa. kirjuria tai luostarivdjeä pitemmälle, oGsiiiänen p i - . tanyt.jatkaa opintojaan> koskei ^häfiellä ollut kyllin .vaikutusvaltaisia 'eikä . r i k - - kaita^uosijoita. Äljnalahjat «lisivat vär- . masti. riittäneet^jmutta ^enemmän kuin joskus. vanhuuden Hhissa kangastava Meillä kump^sellakin on jo toinen." "Mutta entä Sonja, nieidän lapsemme? Miksi et ole käynyt «nää häntä edes katsomassa?" "laijiletko, raukka, että en ^le kärsinyt kylliksi?. Voi sinua kurjaa kuitenkin! " l a u s u i : Elsi itkimsekaisesti. " E n ynmrarrä -sinua. Xuulisi olevan hauskaakin tavata omaa lastansa." Tilanne kävi'Elsille - sietämättömäksi. Hermostuneesti hän huudatti auton torvea kiirehtien Walteria "Älähän noin hätäile. Sandian nyt missä päin olet-oleskellut, kun en ole muUa sodan päätyttyä maa oli kuin ennemmin siifua nähnyti^" henkitoreissaan vääntelehtivä kuoleva.^ -Onko ihme, että tällaisissa oloissa kasvaneesta pojasta ja nuorukaisesta tuli hirtehinen? Oikeusolotkin olivat mah-tiollisimman sekavat. . Kuninkaalla j a . .valtakunnan mahtimiehillä ^ l i oma tuomiovaltansa, Pariisin pariam^tilla, y l i - <>pist<»l]a j a erinäisillä yä^>aakaupungeil-läöniansa^ i Hengenmiestä ei.^mtenkaan. tuomita . maallisessa . tuomioistuunessa, ^ mutta kuningas^ ja:hänen ^kovÄpu-. raiset voutinsa n^äisivät sihi nuoran-jatkoksi ^tarvittaessa pappisiniefaenkin. "Oleneräässä konttorissa työssä. Suo-piiyanhuppa^ hanta vidiattivat P ^ Ja TuhtihaspUspat hirtfivät ja>kiduttivat kadut, krouvit ja ilotalot, yhoF^flaitten omillaalueiUaan niin ikään kenet mieli-riihatonmeUastus- ja runonsa. -^^ Kaikki yrittivät kynsin hampain Ttilin maininneeksi, että Villonia p i - valvoa j a varjella omia etuoikeuksiaan dettiin sekä väärinpelaajana että yleis- ja vallantäydellisyyttään. Xudvig X I ar-ten naisten kustannuksella elävänä su- - mahti Meungin p i i n a n vankilassa viru-tenöörinä. .Aika oli kuitenkin niin mer- van Villonin — Parisin parlamentti niin killinen, että vielä kuningas Ludvig V I ikään hänen käskjiihaltijansa nuoran-hallituskaudella 1461-1483 oli Rans-- jatkoksi tuomitseman runoniekan. Van-kanmaassa virallisen luvan a m ^ t i n h a r - kilat oli vuokrattu "yksityisyrittäjille" joitukseensa lunastaneita j a saaneita ^otka maksusta toimittivat vangeDle mi-väärinpelureita! Ja Pariisin portot eivät tä tahansa olkikuvosta viiniin ja nai-vankeusrangaistuksen uhalla saaneet sim — pakokin järjestjn, jos oli va-poistua heille nuärätyistä asuinkortte- raa maksaa. leista — heidän enemmistönsä oli muu- Miten ja mistä tällaisessa sekamels-ten- rjhmittynyt ensi sijassa yliopisto- kassa erivapauksia nauttiva Parisin y l i - samalla . runoissaan täysin nykyaikainen, omasta ajastaan kuin irrallaan oleva ihminen, ensimmäinen Ranskan j a v*armaan koko maailmankin moderni lyyrikko, onnettoman Paul Verlainen veli j a — imkäli -mielimme etsiä jota^^dn vertausko]]äaa ^omasta runoudestamme — e m o j e n kuolemantimtojen Jaulaja, ' ihmiset - olemme, että erAdyksista vii samo^'ihmismielen salatuimpien ja p i - sastuanme, J o s meihin-suhtaadutaan p mermpienviidakoitten kartoittaja-kuin märtäväisesti, vaan jos meitä soh-auai UunoKailas. ja h a l v a t a a n niin me painumme aka . Villon on jättänyt kauas taakseen -maksi. Sinä, rakas, olet viisain ja h lH \'ie!ä hallitsevana muotina hänen aika- t a i ^ ihminen maanpäällä." .^Xähtekäärame heti, olen jo ai;^ sairas pelkästä odottamisesu", jaus E l s i h i u k a n . moittivasti. "Hy^'ää yötä sitten teille molemai le. Pitäkää lystiä", toivotti Walter jäj ville, jotka myöskin loivotUvat hj-vä . yötä. Elsi tyytyi vain heaauttamaa kättään sitten kun auto-oli jo liikked lä. Dian hämäryydestä huolimatta huo masi Elsi Hugon kaipauksen ja ikä vän. "KummaUinen mies'', ajatteli hän E l s i ei tiennyt, mitä kaikkea siDoiii Hugon mielessä liikkui. Paluumatkalla täytyi Elsin sehittäi \^alterme koko lyhkäinen ja suni. nen elämänsä ilman mitään lisä.^qj tai valheita. Lopetettuaan tarinana pi t i hän pienen tauon kääntyen Walte r i i n , j o k a o l i juuri py.säyttänyt autonsa " R a k a s Walter, en voinut antaa sinuft ..vastausta ennemmin, sillä halusinenai sinun tuntevan minut paremmin. Xy olet-kuullut kaiken." "Tyttöparkani, paljonpa olet ehtiiiy -kokea kaikenlaista, vaikka et ole sen kään vanhempi", sanoi Walter kietoa kätensä Elsin ympärille. "Mutta mini . uskon että sinä omistat nyt paljon ja lomman j a ymmärtäväisemmän sydämei k u i n silloin kun esinkerran menit nai niisiin. K a i k k i kärsimykset ja virke opettavat ihmistä ja siksi minäkin te nen pitäväni sinusta entisiä enemmän Olen vakuutettu nyt siitä, että sina e ole mikään kevytmielinen tj-tönheitui ka. Sellaista olisikin minunlaisen m hen vaikea pitää aisoissa." • "Sinä olet niin hyvä minulle, Walter' kuiskasi Elsi itonkyyneleiden kimmd -.täessä.silmissään. '"Olisikinkatkeraai et olisi ymmärtänyt minua. Sellaisia E kortteliin ja sen liepeille. Notre-Damen tuomiokirkon ja Sen kymmenien naapu-rikirkkojen ja luostarien naapuruudessak i n he olivat lähellä varakkainta asia-kaspiiriään — äveriäitä kirkonmiehiä — jotka sitä paitsi itseltään Pyhältä Pietarilta saamiensa valtuuksien perusteella saattoivat vaivattomasti suoda synninpäästön sekä toisilleen että hempu-koilleenkin! Saattaa hy\'in ynmiärtää, että nuo naisparat tosiaan taryitsivat Villonin kaltaisia tyhjätaskuja, jotka pienestä korvauksesta olivat valmiit toimittamaan heidän asioitaan heiltä suljetuissa kaupunginosissa. Runoniekkamme " s i vuelinkeinoista" ei siis aiakaan kaksi opiston varaton kasvatti oppi eroitta-maan kielletyn ja luvallisen, rikoksen ja synnin — jotka nekin ajan teologian mukaan usein olivat kaksi vallan eri asiaa ? Mutta älkäämme eksykö puolustelemaa nmoniekkaarame. Hän oli maistanut hyvän ja pahan tiedon puusta. Harvoin hän osaa katua, multa alennuksensa pohjattomuudesta hän on kauhistuttavan tietoinen. 30-vuotiaana hän toteaa tyhjentäneensä häpeän sarkan pohjaan saakka. Epätoivo, sielun ahdistus ja hätä soivat ensi kertaa sanan nykyaikaisessa mielessä hänen säkeistään. Joskin hän lapscnomaisesti joskus tur\'aa Jutnalan ja Ncits^-l Marian lo-häncn aikanaan ollut niin häpeällistä puttomaan laupeuteen ja armoon, on hän SrVXJ 4 LAUANTAINA; M A R R A S K U U N 8 PÄIVÄNÄ, 1947 naan elä\'än jo verenvähyyteen riutuvan ritari- ja trubaduurinmoiiden. Ja hän' on kaupungin runoilija, myös siinä lajissaan ensis>^lt>^n€n. Yhtään luonnonkur vausta sanan varsinaisessa mielessä em-rrje häneltä tapaa, ainoa puu, josta häh laulaa, on pyövelimäelle pystytetty hirsipuu. Vihan runoilija hän on myöskin —• kaukana on Villönista kristillinen an- •ieeksianto ja karvaimman sappensa hän vuodattaa kiduttajastaan, Meungin korskasta piispasta puhuessaan. Pilkata hän osaa, nauraakin — k o \ ^ , ifetonta naurua, hirtehisnaurua hirsipuun varjossa. Mutta — Ranskaa hän rakastaa ja Orleansin Neitsyt, tuo "hyvä loth-rinkilaineri" on äitivanhan rinnalla ainoa nainen, jota hän pyhimyksenä, saavuttamattomana naisihanteena palvoo keikaikmatta. Paljon ja usein hän laulaa rakkaudestakin, järkyttävästi," tus-kantäyteiscsti, mutta kaiken katoavaisuuden rinnalla soi hänen lyyransa silloin vain kuumaa aisti-iloa itse-ivaa, jo maan päällä kiirastuleen itsensä tuomituksi tuntevan vihlovaa epätoivoa. Romantiikkaa etsimme turhaan hänen naisille omistetuista lauluistaan, mutta kuolematonta, elävää runoutta ne ovat yhä tänäkin päivänä, silloin kun hän kirjoittaa kuulun balladinsa Paksusta Margotista. ji hän ^ " K u n p a sinä aina ajattelisit min noin — sittenkin kun olemme jo v hoja. Olethan sinä minun omani aija? " A i n a " , kuiskasi Elsi vastaten" Idihkeään suudelmaansa. Sitten saatteli Walter hänet rap toivottaen vielä hyvää yötä suu j . ' h3rväil\in E l s i n mentyä sisälle tunim teristä toisenlaiselta kuin ennen, oli kuulunut toiselle ennemmin r neen ja ruumiineen. Mitähän jos H vielä muuttaisi mielenpä >-bdemiellatot^ ta hetkellä ja" tahtoisi Elsin omakscö Tv^tö kyllä sanoi \'ihaavansa vaan voipiko siihen luottaa?. -Ta l i i k k u i \Valterin mielessä. * * * V i i k k o oli vierinyt edellisistä ta? mistä j a se oli hauskin viikko elämässä. Hänellä oli Elsin lupa^ jz hänellä o l i loma, jonka aikana laa ehtinyt päivettyä maalaillessaan t sa kanssa Hugon taloa. "Eipä luulL^i sinun enää konltoru n i i n olet jo miehen n3k<)inen \ ina«« Hugo häntä viikon lopulla, kun m työt alkoivat olla suoritetut. " V i i s i minä siitä miltä nayt3X^ mä vain on'ollut minulla torveellt tuumi Walter. "Suomalai.solla haalillahan on |
Tags
Comments
Post a Comment for 1947-11-08-04
