1951-03-24-10 |
Previous | 10 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Jatkoa
Aika meni menojaan ja olimme jo
lottuneet valitipalvelukseen. Ilma alkoi
vähitellen käydä keväiseksi, lumikinokset
alenivat ja jopa jossakin seinustalla
pilkisti aivan ••vanhamaa\" näkyviin.
Eräänä päivänä kun patrullivartio palasi
kenttävahti viitosfrlta (matka oli
noin 5 kilometriä), kertoivat pojat näh-aieensä
jotakin erikoista. He sanoivat-lumen
olleen punaista patrullipolun vieressä
ja kun he tarkastelivat paremmin
paikkaa, löysivät he hangen sisältä ver,
risiä vaatteita. Tuo teki oudon vaikutuksen
*ja pani ajattelemaan, että tai-fiamme
sittenkin olla vaarassii taalla
itäisellä rajalla. Kenen veri oli punannut
hangen Rajajoen varrella, se jäi
•meille epävarmaksi. .
\'uodenaika muuttui talvesta keväi-anoen.
Ilma oH päivisin Uinvniintä. ei--
A'ätkä yölkään oileet enää kovin viileitii.
s\'aii''n satoi jo vettäkin. Lumet vähe--
\ivät päivä päivältä ja muuttolinnut olivat
jo matkalla kohti pohjolaa, plinrnve
))aiiBemä5sä kesäiin.
Rajajoen uoma muuttui mustaksi, se
-:alkoi ^ vapautua.• tahisista kahleistaan.
HUjalleen ;soHsten.vaelsivat.isot jäätelit
Suomenlahtea kohti hävitäkseen siellä
näkymättömiin.
'Eräänä päivänä meille sattui oikea
yllätys. Olimme aikamme kuluksi,menneet
seuraaimaan jäiden kulkua. Näytti.
etteivät ne loppuisi koskaan. Kun entiset
pääsivät pois näkyvistä, tuli uusia
aina tilalle, ^
"^Mutta^— (niitä tuolta tulee!" huusimme
yhteen ääneen. Näimme kuinka
erään ison jääpalan päällä oli jotain
pummaa.. jääpala tuli lähemmäksi ja
näimme jo ^Ivästi, että sen piäällä oli
(kaksi miehen ruumista. Ne olivat vallan
kauhean näköisiä. Vaatteet olivat
hieraantuneet niin, että miesten 'keski-ruumiit
olivat aivan paljaina. Ruumiit
olivat turvonneet muodottomiksi ja aulinko
oli' polttanut ne imelkein aiuistan-kiiltäviksi.
Samoja näkyjä näimme lisää samana
päivänä ja vielä seuraavanakin. . (Noiden
mustien "seilarien'" lähtöpaikka ei
tiedetty enempää kuin määräppäätä-kään.
Tulimme niin uteliaiksi, että a-loimme
tiedustella, että mistä nuo i-uu-miit
olivat kotoisin. Kuulimme, että
inkeriläiset olivat samana talvena menneet
rikkomaan rajarauhaa, mutta olivat
tehneet sen omalcsi tuhokseen! Verissä
päin olivat perääntyneet ja kaipa kiirekin
oli. koska kaatiuieitten ruiimiit oli-yat
jättäneet joen jäälle.
Kun jäät olivat loppuneet ja Rajajoki
virtaili vapaana hiljalleen, satuimme
lö>'tämään erään huvilan ullakolta
(kalanpja'dyksen. Siellä näet oli pieni
aniotta. Kun veneitä oli kaikenlaisia,
lälidimme kalaan.
Joen \i^t;aisella rannalla olivat venä-
Jaisten ampumahaudat ja juuri sillä
'kohdalla aloimme vetää nuottaa. Kalaa
tuli kuin tulikin. Ne oli\^t vaBcoik
sia, litt^tä kaloja, i Arvelimme vähän,
että «mitä tekisimme, jos sattuisi musta
ruumis nuottamme perään, mutta ei
tniitä onnesi tullut. Saaliimme veimme
kenttäA-ähtirn, jossa kokkimme -keitti
niistä sopan ja syötäväksi se kelpasi.
Kilo: kirjoit
Koulumnie kesti kolme kuukautta.
Se oli kovaa aikaa. Siellä lyötiin sota-op])
ia päähän enemmän kuin mitä lääkäri
. määräsi. Kun olimme aikamme
hikoilleet täällä sotakoulussa, niin saimme
pikkukihpn ''natsat'' Olallemme ja
meidai palautettiin itsekukin omaan
joukkö-osastoomme.
Kun palvelusaikamme alkoi lähennellä
viimeistä neljännestä; alkoi kuulua,
et^äm.eidät. viedään vielä rajalle palveluksemme
loppua jaksi, mikä pian tapahtuikin...
Tällä;> kertaa jouduin Xo.
1: n kenttä vahdin päälliköksi lähelle
Suomenlahdea rantaa.
Taaslän olimme saman "•vihollisen''
kan.ssa vastakkain, mutta emme enää
pelänneet ..niinkuin ensikerralla rajalle
iulk::^<amme,..Eivät he koskaan meitä
loukanneet, emmekä mekään heitä. Paikalla,
niissäj-.-meidän parivartionmie o l i , '
oli Rajajoen -yli -melkein mitatt:ömäksi:
]-)alanut puusilta, Venäläinen parivartio
.oli-sillaii„.toisess3 päässä, mutta suama-
.laisia -emme. tavanneet heidän joukossaan
tällä seudulla. Vaikka emme yöi--
neet '•vihollisen'/'kanssa \'irallisesti pai-jon
puhua, kävimme silti joskus heidän
luonaan kylässä ja tarjosinrrme heille
Suomen "Klubi ^zää" ja he vuorostaan
tarjosivat meille venäläistä mahorkkaa.
Kerran oli Rajajoella vankien vaihto.
Neuvostoliitosta päästettiin saksalaisia
sotavankeja kotimaahansa ja päinvastoin.
Rajajoen silta, joka oli räjäytetty
kansalaissodan aikana, oli rakennettu
väliaikaisesti uudestaan puusta.
Suomen puoli oli maalattu valkoise^ksija
Neuvostoliiton puoli punaiseksi. Joen
keskipaikalla oli vielä laudoitus poikki
siijan, että varmasti jokainen tiesi oman
puolensa.
Siellä tapasimme aidan toisella puolella
kaksi suomalaista. Heillä oli mus-tatläkit,
joissa oli punatrien tähti. Heidän
nimensä olivat KoMvO ja Rahja ja
he olivat ylenneet Punaisessa Armeijassa.
Upseereiltamme salaa he puhuivat
meille ja kehoittivat meitä tulemaan
rajaii toiselle puolelle. Sanoivat haluavansa
opettaa meifä, kun olemme vielä
nuoria ja pääsemme takaisin, ellemme
"tykkää tyylistä". Silloin ei kuitenkaan
sattunut olem.aan seikkailuhalua, emmekä
menneet. • .
Tsaarin riistovällan kukistamisen jälkeen,
jolloin nuori Neuvostolitto sairasti
s\mn\'ntätautiaan, kun maa oli
sisällissodan ja inter\'entiosötien repimä.
0I4 liikentie ja moni muu taloudelle tärkeä
.alä^^räppiolla, ruoasta ja muista tar-
^^kkelstä oli puutetta. Suomen sotaväellä-
oli' jo sinä aikana ruokaa riittävästi,
mutta kun sotamiehen palkka oli
pieni, täytyi käyttää .joltain sivuneuvo-ja,
joilla sai vähän lisärahaa, voidak-
.semmevijedä Kannaksen tyttäriä tansseihin-
yiiV. -Niinpä. pojat vähän ylempänä
Rajajoen varrella'alkoivat "ulko-maakaupan":.-
"Ylikuljetuslaiva" oli
•pieni — .niuutaman litran vetoinen tak-
• ^kipata,-joka-oli kiinnitetty pitkään na-ruiihC-
"Toinen '^narunpätkä ulottui ulko-imaälle
saakka jä toinen'Suomen puolelle;
Kauppatavarana r: oli 'etupäässä
läski jä kauraryynit. Pieiitä vaihtorahaa
ei tavallisesti käytetty, vaan lastin
hintana oli 500 Smk. Joskus lasti oli
vähän pienempi,. joskus taas isompi,
mutta silti SOO markkaa oll,kuin raja-hinta.
Kun pata vedettiin Suomen puolelle,
sjpurasi kauj^^inta mukana ja
sitten kun se seilasi ulkomaille, oli lastina
joko kauraryynejä tai silavaa.
•Mutta kerran tapahtui onnettomuus.
Kiih kaupaplaiva oli juuri pääsemässä
aluevesistön ulkopuolelle, teki se haaksirikon.
Jostakin syystä se meni kumoon
ja naapurin puurotarpeet sekoittuivat
vähän liian paljoon veteen ja virta vei
ne mennessään. Se oli heidän vahinkonsa,
mutta emme mekään voineet oikein
\'oitollainme kehua w ^
500 markan setelillä kä.imine^^'!;] ^"'"^''^ särkymisestä
O. L. Mitchell:
Kesä oli jo kauneimmillaan, kun meille
tuli taas siirto. Toinen joukko-osasto
tuotiin rajalle ja meidät vietiin Terijoelle
harjoituksiin.
Vaidiempi ikäluokka jo laski, että
kuinka monta herätystä oli vielä jäljellä.
Tämän ikäluokan miehissä oli
auonta aliupseeria, jotka odottivat siviiliin
pääsvään. Täytyi käydä leipo-ma.
in nuorista miehistyi aliupseereita.
Meidänkin komppaniastamme valittiin
joukko, joka sitten lähetettiin Viipuriin
Markovillaan, «vanha venäläinen opettajaseminaari)
joka oli toisen divisionan
aliupseerikoulu. Allekirjoittanut jou-
Jidjviyöskin tuohon joukkoon.. ^ ^
LUKKO ei toiminut.
Pearle Fehton oli polvillaan matkalaukkunsa
ääressä, jonka juuri oli
tuonut teatterilaisten suosimaan yksinkertaiseen
matkustajakotiin. Hän yritr
^ t l epätoivoisesti aukaista kantta, mutta
onnistumatta. Sillom hän muisti
nähneensä lukkosepän mainoskilven alhaalla
kadulla. Hän tiedusteli \aelä
asiaa emätmältä ja lähti juoksuaskelin
liikkeelle. .
Lukkosepän pieni liike' sijaitsi aivan
; vastapäätä kadun toisella puolella ja-iPearle
suorastaan ryntäsi sisälle. Hä-oiellä
oii kiire harjoU^
. SanolväaHqai, hän aloitti.
Sitten hän keskeytti. Hän tuijotti
'rtiiuv^äviin ja totisiin kas\^orhin, etteivät
te voineet olla kotoisin^suurkau-pimgista.
Mutta kasvot olivat miellyttävät.
(Nuori, suojaptikuinen mies nyökkäsi.
— Tarvitsette ehkä apua lukon aukaisemisessa?-
hän sanoi.
Tearle ei voinut olla hymyilemättä.
-*~ Jos teillä on aikaa. Asun kadun toisella
puolella.
'Mies. otti työkalulaukkunsa. — H\vä
^on, tulen heti mukaanne.
•Muutaman hetken kuluttua hän oli
polvilkian .Peärlen matkalaukun edessä.
Hän aukaisi sen käden käänteessä ja
ensimmäiseksi pursui laukusta punainen
iltapuku. Sen alta näk^i harmaa
silkkipuku. Se oli hiukan rxpistynyt
ja mie.s oikoi vaistomaisesti sitä.
—-Se on kaunis, hän sanoi, —- yhiä
kaunis kuin te itsekin.
RÖ\-hkeätä. ^Nlies uskalsi sanoa kohteliaisuuksia.
Tavallinen lukkoseppä
^ hänelle;;^ Xolla .sentään o^^^ .suuressa
re\"yyssä —- tosin vain muutaman repliikin
osa.
— Paljonko Qlen velkaa? Pearle
kysyi lyhyesti.
— Ette mitään, mies vastasi ja hän
teki sen siihen sävyyn 'kuin .rahalla ei
yleensä olisi mitään arvoa.
i^arle kopeloi kukkaroaan.;— Tässä
on viisikymmentä senttiä.;
Mies keräsi työkalunsa. — Ei, neiti,
en~ -voi ottaa tmitääh; muutaman sekun-mm
työstä. Oli ilo palvella teitä.
Ja isitten hän poistui, - :
Pearle Fentonin nimi-oli oikeastaan
5adie Collins ja hän oli kotoisin pienestä
maaseutiikaupimgista.v Hän öli voittanut
erään kauneuskilpailun j ä onnistunut
pysyttelemääh ^kapealla tiellä.
Eräs valhe hänellä kuitenkin oli omallatunnollaan.
Kotim äidilleen ja sisarelleen
Katelle hän oli kirjoittanut olevansa
muotitaiteilija. . .^Miten hän olisikaan
uskaltanut antaa pikkukaupungin
tietää, että hän puuhasi niin hirveässä
laitoksessa kuin rea-j^j^teatteiissa.
Ei ollut sitä paitsi aivan vaivatonta
päästä yhdeksi noista viidestätoista ba-lettitytöstä.
jotka esiintjivät johtaja
iMallisonin ja ohjaaja H i t u s i n revys-sä.
Hän o l i saanut juosta teatterista toiseen,
kunnes sikaria pureskelevat Higgins
oli nipistänyt häntä poskesta ja sanonut,
että han oli melko sievä t\-pykkä.
Lahjoja hänellä ei tietysti ollut ensinkään,
ohjaaja Higgins oli huomauttanut
useaankin kertaan, mutta ehkä hänen
opastuksessaan' jne. Pearle arvasi, mitä
tuo-opastus' tarkoitti jauhanen oli
ollut pari kertaa näytettävä "kynsiään
saadakseen olla rauhassa. Higgins ei
oHut mikään kunnon mies. H ä n
1
kotimaan kauppaa, sanottun b ^ r f ' J telty
se oli väärä. Siinä siitä oli pääcv^T 'i tarpeettomien henkilöi
- ' \ Vetoaminen yle.r.piin p
f nvt päinsä, sillä johtc
I aiatkustanut Eurooppa:
I ta^a olisi kyllä varmasti
I nei. Pearle ajatteli. '^^
ijnies. Sitii paitsi hän c
i Pearle oli nähnyt kai
|se;ta mahdollisuudestj
I Johtaja menisi naimisi
' kanssa. Mallison ei <
hennellyt häntä, muttj
oli kuitenkin tuntunui
herättänyt johtajan m
Mutta nyt oli Pearle
laman tointa, ja saatu
I jecn. jossa tiedusteltiir
f iin liikkeissä annettu
ihan havaitsi, että k)ma
jneUe hyvää. Hän siis
Ile Fentonille ja osti i
^Sadie Collinsille. P
sai jäädä täysihoitolar
|ja päällimmäisenä oi
Ipuku. Äiti Collins,
Imellut," saisi nähdä, ei
lvieläkin.
Pearlen eli Sadien
TOt silkkipuvusta luk
oli nähnyt miehen sillt
jättämä oli tervehtiny
teliaasti. Hän käytti
herrasmies ja oli myös
saada se pois käsistään.
Korkeampi päällystö eioUut^.-/
varma rajalla . palvelevien .jotjv
enempää kuin rajareudun .asu^^J,
mielipiteistä ja siksi annettiin r^^^^l
että kaikkien aliupseerien oli kiri-^'^
tava kirjoitus, jonka aiheena oli i l '
kä käsityksen olen Saanut rajai^^'
asukkaista". Tämä. oli aivan jvuia^K
tosarvi, jonka he luulivat
sotilaiden sisimpään ;päästä^s€€n-t")
inään, mitä itsekukin ajatteli;:
Arvasin missä mennään j^rfnrsti i
rusta aiytoli vedettävä -^ja.siimsr
kin onnistuin.
Aloitin kirjoitukseni^ Karjalan-l;
neudesta, Terijoen ' kuuhtisätinitny'
nat mukaanluettuna. Siirr^diin^.*
seen lähemimäksi rajaa,. haiik^tiä'\i'!
rajaseudun asukkaita -ja: satröiD^i!
koko tuo "sie ja mie"-liern!o .ohj •
naan sellaisia hölittajä. 4^tka-v;^
myydä isänmaan, jos' sääVat-flftiutj:^)
kopeekan "natshajua-^."'' -'
' Vetäydyin• siitäfajaii;"faalöe:1:
"ryssät" aivan patamustiksr/joSfrP
het itse p-leiksi, löiri- sekaan^sip-^
hapankaalit ja tsaijiit. . Saiiöin''C
haisevaan, niin pahalla, että tiiiäen 1=J
Kannaksen petäjätkin ovat aivatib:
latvaisia. Kun mielestäni oliiitdr'
seeni lykännyt kaikki roskat; päniat
kirjekuoreen ja osoitin kirjoitukseiii|
tai Joonan esikimtaän"
'Kirjoitukset saapuivat - perille j
ten alkoi niiden anrastelti:- Näin
kein silmissäni, mite4*??|i?M.fl'Ä:;
seni otettiin avoimin sydämin vajt'
ja kuinka arvostelulautakunijan i|:
rit sanoivat: "Tämä poikahan näk
olevan melkein yhtä-Ml-keäfe svk[
asteella kuin mekin, hän ansaitseel
simmäisen^palkuj^^n." Ja niin sai
kinto tuli, ei tQsin erittäin ar\'ok<'
vain pöytäkello. : ^öi^ka . anot r
toiset palkinnot olrvär, sitä en s.:
tietää.
Sattui kerran, että eräänä iltan
hälytys, joka oli viedä unen sinä
Arverimme, että joko 'sittenkin tu
teenotto mustalakkisten kanssa.
''iii'-
-Meidän komppäi?iärnme pJia|^
soitti kaikkiin keiiti^|vÄ4i3|n ja :|
seuraavan selpstu'k:§^^4a4viaäräykf
''Rajaa kohti F-su(>ila on tulossa
ta divisionaa käsittäv^-' venäläine
oneija. Kukaan ei saa riisua tän3|-^,
muuta kuin arvata takkinsa kaulufe
olevat hakaset. . Kä%ki varusteetllj
t3ry olla kunnoisisäv • 1 iKenttävahdij f
räytyvät tarpeen- tuilen ^lilaan, k
liittyvät komppaniagn/^i^Ilä peräl"
tään Kellomäelle, jeäTiit>tään|:;
Joonaan. Sitten liWn«fe' '^W,f
telua Viipurun asti,,tMift'nes km^^
men sotavoimat on |a^|u\mobilisö^'
siime ja sitten käymme ottamaan
lista vastaan."
Miksi tämä hälytys oli mii
nettu, on minullfe oMöa vielä tänsl,
vänä. Mutta-kylia;äe m?itä pit [
nityksessä sinä yönä.*- -
Kyllähän sita sötayakimsulla
yhtä ja toista, mutta^fÄiK>t lop"
tomatta.
En sota\'äessä ollessani enkä se'
keen ole ollut sodan annattaja
ten en tuota harjoitösla pitiinyt p2
kaan, se teki moniäta" pojista re$-
ja rv-hdikkäitä nuorui^aisia. ^^lii*?|-
lä harjoitettu kiihoitus ja prop^f
oli liikaa. Kuinka -moni Siiomen|
sai uhrata henkensä kahdessa viif;
dassa, niinkuin sitä laulussa i^^l^
laulettiin . . . . v / '|
Lof^pu. s •
MUISTÄKÄi?
HINTA
4 paunaa kahv
2 paunaa valk.
2 pakettia kuiv
1. pauna kuiv. ]
4-4 oz. pak, Sw
V J paiuiaä Bak
2 pakettia savi
1 pari Nylon SI
Koköiiaispsan
HIHTJ
4 paunaa kain
2 paunaa valk.
1 paketti kuivt
1 pauna kuiva
l^S Imssia kar
Kokoiiaispaii
antaisi Pearlen k y l l^ tietää, miten '
käyttäytyä, kunlian' revyy olisi^J"^
näxtelty.' ' •
. ikqiö kruöfejjiid&n, J
HINT
4 pauns
Kokona ispa
^•^at ja sis
alj
Tilatkaa pakettii
S i v u 10 - LaUäiitöiiia; iaayi^ktlun 24'päfvaj2ä. 1951'
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 24, 1951 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1951-03-24 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki510324 |
Description
| Title | 1951-03-24-10 |
| OCR text |
Jatkoa
Aika meni menojaan ja olimme jo
lottuneet valitipalvelukseen. Ilma alkoi
vähitellen käydä keväiseksi, lumikinokset
alenivat ja jopa jossakin seinustalla
pilkisti aivan ••vanhamaa\" näkyviin.
Eräänä päivänä kun patrullivartio palasi
kenttävahti viitosfrlta (matka oli
noin 5 kilometriä), kertoivat pojat näh-aieensä
jotakin erikoista. He sanoivat-lumen
olleen punaista patrullipolun vieressä
ja kun he tarkastelivat paremmin
paikkaa, löysivät he hangen sisältä ver,
risiä vaatteita. Tuo teki oudon vaikutuksen
*ja pani ajattelemaan, että tai-fiamme
sittenkin olla vaarassii taalla
itäisellä rajalla. Kenen veri oli punannut
hangen Rajajoen varrella, se jäi
•meille epävarmaksi. .
\'uodenaika muuttui talvesta keväi-anoen.
Ilma oH päivisin Uinvniintä. ei--
A'ätkä yölkään oileet enää kovin viileitii.
s\'aii''n satoi jo vettäkin. Lumet vähe--
\ivät päivä päivältä ja muuttolinnut olivat
jo matkalla kohti pohjolaa, plinrnve
))aiiBemä5sä kesäiin.
Rajajoen uoma muuttui mustaksi, se
-:alkoi ^ vapautua.• tahisista kahleistaan.
HUjalleen ;soHsten.vaelsivat.isot jäätelit
Suomenlahtea kohti hävitäkseen siellä
näkymättömiin.
'Eräänä päivänä meille sattui oikea
yllätys. Olimme aikamme kuluksi,menneet
seuraaimaan jäiden kulkua. Näytti.
etteivät ne loppuisi koskaan. Kun entiset
pääsivät pois näkyvistä, tuli uusia
aina tilalle, ^
"^Mutta^— (niitä tuolta tulee!" huusimme
yhteen ääneen. Näimme kuinka
erään ison jääpalan päällä oli jotain
pummaa.. jääpala tuli lähemmäksi ja
näimme jo ^Ivästi, että sen piäällä oli
(kaksi miehen ruumista. Ne olivat vallan
kauhean näköisiä. Vaatteet olivat
hieraantuneet niin, että miesten 'keski-ruumiit
olivat aivan paljaina. Ruumiit
olivat turvonneet muodottomiksi ja aulinko
oli' polttanut ne imelkein aiuistan-kiiltäviksi.
Samoja näkyjä näimme lisää samana
päivänä ja vielä seuraavanakin. . (Noiden
mustien "seilarien'" lähtöpaikka ei
tiedetty enempää kuin määräppäätä-kään.
Tulimme niin uteliaiksi, että a-loimme
tiedustella, että mistä nuo i-uu-miit
olivat kotoisin. Kuulimme, että
inkeriläiset olivat samana talvena menneet
rikkomaan rajarauhaa, mutta olivat
tehneet sen omalcsi tuhokseen! Verissä
päin olivat perääntyneet ja kaipa kiirekin
oli. koska kaatiuieitten ruiimiit oli-yat
jättäneet joen jäälle.
Kun jäät olivat loppuneet ja Rajajoki
virtaili vapaana hiljalleen, satuimme
lö>'tämään erään huvilan ullakolta
(kalanpja'dyksen. Siellä näet oli pieni
aniotta. Kun veneitä oli kaikenlaisia,
lälidimme kalaan.
Joen \i^t;aisella rannalla olivat venä-
Jaisten ampumahaudat ja juuri sillä
'kohdalla aloimme vetää nuottaa. Kalaa
tuli kuin tulikin. Ne oli\^t vaBcoik
sia, litt^tä kaloja, i Arvelimme vähän,
että «mitä tekisimme, jos sattuisi musta
ruumis nuottamme perään, mutta ei
tniitä onnesi tullut. Saaliimme veimme
kenttäA-ähtirn, jossa kokkimme -keitti
niistä sopan ja syötäväksi se kelpasi.
Kilo: kirjoit
Koulumnie kesti kolme kuukautta.
Se oli kovaa aikaa. Siellä lyötiin sota-op])
ia päähän enemmän kuin mitä lääkäri
. määräsi. Kun olimme aikamme
hikoilleet täällä sotakoulussa, niin saimme
pikkukihpn ''natsat'' Olallemme ja
meidai palautettiin itsekukin omaan
joukkö-osastoomme.
Kun palvelusaikamme alkoi lähennellä
viimeistä neljännestä; alkoi kuulua,
et^äm.eidät. viedään vielä rajalle palveluksemme
loppua jaksi, mikä pian tapahtuikin...
Tällä;> kertaa jouduin Xo.
1: n kenttä vahdin päälliköksi lähelle
Suomenlahdea rantaa.
Taaslän olimme saman "•vihollisen''
kan.ssa vastakkain, mutta emme enää
pelänneet ..niinkuin ensikerralla rajalle
iulk::^ |
Tags
Comments
Post a Comment for 1951-03-24-10
