Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 15, 1951

              o o IS su
PETER tanssi taas 'Chez Pablossa'.
Minun tarvitsi vain hiukan kumar­tua
ja kurkistaa Tablon' kellari-ikku­naan
ja heti näin hänet joutavan selän
ja lummanpuhuvan käden valkoisen
naisen vyötäröllä. Täydellinen gigolo,
mulatti — mahdollisesti kvarteroni —
sensaatio lihavan Pablon pahamaineises­sa
kabaretissa.
Kuljimme juuri 'Chez Pablon' ohi,
Mr. Ricer ja minä, hänen tulkkinsa.
Meillä ei ollut pitkä ja rasittava liike­neuvottelu,
jonka jälkeen tyytyväinen
asiakas oli tarjonnut päivällisen. Mr.
Ricer oli tavallista tyytyväisempi. Hän
oli tehnyt hyvän kaupan — epäilemät­tä
osaksi minunkin ansiostani. Ranska­lainen
liikemies oli lausunut kohteliai­suuksia
sekä 'kielitaidostani että tiiko-muodostani
ja onnitellut Mr. Riceriä,
joka omisti minuhläisem tulkin, vaalean,
pohjoismaisen valkyyrian. — Kävelim­me
laiskasti pitkin yöllistä Pigallea. En
oVtut hituistakaan väsynyt ja mieleni
teki tanssia. Pariisin varhaiskevät huu­masi
ja sähköisti minua. Olin tyytyväi­nen
elämään, itseeni ja Mr. Riceriinkin.
Karhu maisuudestaan huolimatta hän oli
sittenkin inhimillinen ja, ennen kaik­kea,
pysyi gentlemannina kaikissa tilan­teissa.
Vaistomaisesti hidastutin vauhtia
*Chez Pablon' 'kohdalla. Olin korjaavi­nani
kenkääni saadakseni vielä kerran
vilkaista tuota 'Pablossa' poreilevaa ko­hinaa,
kuumetta, värejä . . .
Samassa Mr. Ricer tarttui ponnek­kaasti
käsivarteeni:
— Nyt mentiin, my girl.
— Minne?
— 'Chez Pabloon'. Te vilkuilet­te
ikkunaan joka kerran, kun kuljemme
tästä ohi. Siitä täytyy tulla loppu.
Come along! — Silloin olimme jo 'Pab­lon'
eteisessä, rämisevä rumba tukki
korvani ja salpasi ääneni.
— Mutta, dear Mr, Ricer. — Yritin
huutaa Mr. Ricerin korvaan. — Men­nään
toiste. Te olette väsynyt, en ha­lua
—.
— Mitä vielä. — Mr, Ricer heitti
hattunsa koketisti maalatulle eteisvarti-jattarelle
ja kiirehti edelleni valitsemaan
pöytää,
Olin varma siitä, että Mr. Ricer teki
tämän vain minun mielikseni ja tunsin
itseni hiukan noloksi. Oikeastaan olim­me
nähneet jo aivan taipeeksi kabarei­ta.
Kaiken kukkuraksi hän ei edes huo­mannut
anteeksipyytävää hymyäni.
Mutta oli JO myöhäistä peräytyä.
Joku töytäisi selkääni kynnykseirä.
Olisin lentänyt suoraan Peterin syliin,
ellei hän olisi väistänyt viime hetkessä.
Häkellyin, aivan huomaamattani jäin
tuijottamaan hänen jälkeensä, vaikka
hän oli jo kadonnut, livahtanut ohitseni
jonnekin. Tuo ^ummalliiten, joustava
kiepahdus, jolla hän oli estänyt yhteen­törmäyksen,
oli tosiaankin täydellistä
ruumiinhallintaa, yliluonnollista, aivan
outoa pohjoismaiseen kömpdyyteen tot­tuneelle—
ja minäkin okn sentään viet­tänyt
kesän Mentonissa tanssinopettaja­na.
Löysin Mr. Ricetin ja til^^in heti
pakollisen samppanjapullon. Olin iloi­nen
ja jännittynyt ja auttamattomasti
kiinnostunut Peteristä. Gigolot ovat
vleensä uneliaita ja velttoja, ja siksi
Peterin suunnaton \ntaliteetti ällistytti
minua, .^ina sama' rohkea hymy. ai­nainen
jännittj-nyt va!mius koko ole­muksessa.
Olisin halunnut tietää jota­kin
bärrestä.
— Katsokaahan, my dear, Mr. Ricer
Keskiviikkona suoriteHiin JVedgeportissa N. 5. kansainvälinen kalastUskilpaiiu, missä isrheHukdaS'
tajat Britanniasta, YMysvaUmsta, SkämdimviastayC^ ja Chilestä kUpaUruat parhaasta tuna-kalasaaliista.
Kuva on kdlaseuskUpailmtav. 1949, jolloin kUpailijain päivän kalansaalis on runsain,
mitä näissä kUpathsissa on koskaan saavi4tettu.
hörähti tyytyväisenä särpiessään samp­panjaansa.
Eräs orkesterin vaiheilla
kieppuvista mulattitanssijattarista oli
nostanut jalkansa flyygelin kannelle
muka korjailiakseen irtoavaa nilkkaren-gastaan.
Koko ajan hän katsoi Mr. R i -
ceriin ja hänen syklaaminpunaiset huu­lensa
värisivät — pidätetystä naurusta,
hermostuneisuudesta, väsymyksestä —
ken tietää. — Luuletteko, että tuo —
tuo otus lähtisi tanssimaan kanssani. —
Mr. -Ricer kuiskasi sen korvaani kuin
ujo koulupoika.
— Tietenkin. — Yritin olla mahdolli­simman
vakava ja luonteva. — Hehän
ovat täällä sitävarten. Jos haluatte,
menen kysymään. Ehkä hän ymmärtää
englantiakin.
—- Menkää, dear miss, menkää.
Nousin kuuliaisena. Peter katsoi ui-nuun
vetoavasti salin toisesta päästä.
<Hän yritti ilm^sesti olla hurmaava, ja
oli sitä — gigolo! Säilytin viileän hy-onyni
ja kävelin päättäväisenä mulatti-tytön
hio,
-—Te oletteIcaunis, mademoiselle,
— Kiitos, madams.
— (Haluaisitteko tanssia monsieurin
kanssa, joka on seurassani? Hän on
englantilainen.
— Mielelläni, madame.
Työnsin setelin tytön käteen ja pa­lasin
Mr. Ricerin luo.
— Selvä on.
Mr. Ricer nykäisi kaulustaan. Tyttö
korjasi vielä kerran näön vuoksi ren­gasta^
heilautti siroa varttaan ja lähestyi
pöytäämme.
— Hyvät naiset ja herrat. L^utuu-temme
/Nuits cubaines' — tango —
tanssikaa, hyvät vieraat — orkestenm-ift?
—"ängo^- Koulban tango —.
Kuuluttajan sanat hukkuivat meluun.
Viulu aloitti viiltäA^ kirickaana, sit-ten
saksofonin ilkamoiva vetoomus,
koko oiteterin^ uhmaava pauhu. Toti­sesti
tango!
Mulattityttö öli jo ehtinyt luoksem­me,
mutta hypähti syrjään. Jähmetyin,
sillä Peter seisoi edessäni. Hänen ku­marruksensa
oH s ^ julkea että nÖ3rrä-
En ehtinyt edes nyökätä myöntymystä-ni,
kun hän jo ojensi kätensä — ja me
olimme lattialla. Me, ei keitään mui­ta.
Tunsin Peterin hengityksen kau­lallani,
värähdin vastenmielisyydestä,
otm pari epävarmaa askelta — kunnes
yhfäkkiä tajusin rj-tmin. Tunsin, kuin­ka
se pakotti iäseneneni tottelemaan,
vapauduin, pääsin irti tanssin — ensi
kertaa elämässäni. Olin t-jkehtna Pe.
teristä lähtevään briljantitnin ja neiii-kan
tuoksuun. Katsoin kättäni, jota
musta suuri koura armottomana puristi
ja jäin sitten hätäänt3aieenä tuijotta­maan
Peterin silmien mustaan ja kel­taiseen
sekasortoon. Näin kuviollisia
musta-keltaisia mattoja, levottomia kuin
erämaa ja kirjavia kuin puitten leh­vät,
joiden läpi aurinko polttaa. Pe­terin
iho hohti himmeänkiiltävänä. Tä­mä
on naurettavaa, välähti aivoissani,
mutta samassa hetkessä jo ajattelin, että
naurettavaa oli ainakin se laahaava kä­vely,
jota olin tottunut nimittämään
tanssiksi. Nyt, nyt, vasta tanssin en­simmäisen
kerran elämässäni!
Saksofonin viimeinen ulvahdus, "Kuu­balaiset
yöt' olivat lopussa. Horjahdin
ja tartuin Peterin käsivarteen, meille
aplodeerattiin. Etsin silmilläni Mr. R i ­ceriä,
mutta en nähnyt häntä ja kävelin
Peterin käsipuolessa baaritiskin. luo.
•Katsoin häneen fälleen. Hänen ham­paansa
kiilsivät, hän oli täynnä pulliste?
levaa, pöyhkeää — voitonriemua. Hui­maukseni
hävisi tuossa tuokiossa. Kaik­ki
tuntui käsittämättömältä;;inhotta­valta.
Hieraisin, vaistomaisesti selkääni
— kenties siihen oli jääh3^ suuren mus­tan
kämmenen jälki—^ja valmistauduin
sanomaan jotakin loukkaavaa. Mutta
silloin näin hänen silmissään jotakin
aivan uutta — sellaista, joka aivan -var­masti
oli välähdys todellista Peteriä.
En kyennytkään sanomaan, mitä olin air
konut:
— Kuinka miksi katsoitte noin?
Tiesin, että Peter ymmärsi kysytnyk-seni
— mutta hän käänsi päänsä. iM3is
minusta omituiseen, puolittain viistoon
asentoon.
— Niin, madame.:
— Tehän —. tehän valehtelitte koko
ajan tanssillanne^
- Naurahtiko Peter,:vai nyyhkj^ttikö?
CMotin.
— Tässä korttelin takana on pieni
puisto ja suihkulähde. Tiedän pyytä-värd
snahdottomia, madame, mutta —
tulkaa sinne puhelemaan, kanssani puo­leksi
tuimiksi. Voitte luottaa minuun.
Pöydässämme ei ollut ketään. Mr.
Ricer oli jälleen tanssilattialla mulatti-tyttönsä
kanssa. Tein päätökseni ja
hymyilin PeteriJe.
— Tulen, jos lupaatte kertoa.
Peter nyökkäsi ja hänen suupielessään
oli pieni väsynyt juonne. Lähdimme.
Orkesteri soitti rumbaa.
Yön viileys virvoitti meitä kumpaa­kin.
Tunsin taas tehneeni tyhmyyden.
fäykistyin ja vedin käteni Peterin kaina.
losta. Hän ei edes huomannut sitä tai
ei halunnut huomata ja me kuljimme
vaiteliaina pikku puistoon, syrjäisim-mälle
penkille. Etsin savukekoteloni.
— Haluatteko?
' — E n polta koskaan. — Peterin ääni
oli rauhallinen, vivahdukseton. Sytytin
'King Georgen' ja katsoin tutkivasti hä­neen.
— Kenties olen epähieno, mutta halu­aisin
tietää, onko teidän todellakin pak­ko
nä3^ellä tuollaista hurjaa afrikka­laista
villipetoa? Te ette ole sellainen.
Näen, ettette ole.
— Pakko—. Peter venytti mietti­väisenä
sanaa. — Ei oikeastaan pakko,
mutta se on minulle eduksi — gigoioi
toimessani. Te olette muuten ensiin-mäinen,
joka huomasi sen olevan näyt­telemistä.
'Mikä musertava isku mi­nulle.
Peterin kultrvoitu, ironinen äänihäffl-mensi^
minua yhä enenamän; Mitä haa
mahtoi ajatella minusta? 0:in me*
nyt vaistomaisesti mukaan tuoho& tan­goon,
olin unohtanut itseni. -
- Peter kaivoi käytävän hiekkaa kea-gällään*
— iLuulin teidän olevan samaobissi
kuin muidenkin ulkomaalaisten, jotla
tulevat hakemaan seikkailua 'Chez Pab;
loon'. Romantiikkaa — neekeriroman-
: tilkkaa. Oh! Peter painoi päänsä
siinsä, — Se inhottaa minua, mutta P3i>-
lo maksaa minulle juuri sen tähden -
ja maksaa hyvin. Olettehan nähnyt
mainokset: "Peter, Kuubalainen pj^f
reniyrsky."? Muussa iltatyössä en an­saitsisi
näin paljon. Eikä minun enai
tarvitse kestää tätä kauan.
— Kuinka niin? - Lähdettekö lon^
kin?. .,,03
— Minä valmistun insinööri-mahdotonta
kuvailla Peterin oonellis^.
ylpeän poikamaista äänensävyä.- ^
. —Te? Miten se on mahdollista-
- .—:Viisitoistavuotiaana tarkasii^^^
baltai. Olin^ensin astianpesijana;-^
tarjoilijana, kunnes Pablo
ti otiinut gigoloksi. Luen H
vät. .Raadan. En juo, en tu?3-j
Tanssin ja puhun rakkaudesta--^^j
luen, madame. Koneet ovat koio
mäni. . yt,--:
Katsoin Peteriä, hänen aiapi -
mutta intensiivistä pro^»^^^"' ;v,.
kuvastui kokonaisen rodun ^f^^ •
vä. Karvas pala ^"^^^7'^:i7.
Ojensin käteni hy^-ästlksi. Pete
mannut sitä.