Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 11, 1950

              i i i
ii!
i
Ei olisi lupa puhua ilmoista, mutia
tällä kertaa omistaa pakinani ilmojen
ialtijalle, koska täällä ei ole viime
aikoina muusta kuullut puhuttavaa
^uin ilmoista. Radio siitä huutaa kaiv
tel päivät ja jos kaksi henkilöä tapaa
iols-^iisa, se on ensimmäinen as*a, jos m-mittain
suu on pysynyt sulana niin pal­jon,
että pystyy puhumaan.
Xiäi. Uuden vuoden päivänä se al­koi
sellaisella tohinalla, että hameen-
•Mniat ja housujcnlahlvcet heiluivat
Siuor.eessakin ollessa. Nämä B. C:n
asunnot eivät ole varustetut tällaisia
pakkasia ja tuulia vastaan. iLämpö-mittari
alkoi nopeasti laskea siihen koh-itaan,
jonka laskuopillisesti ei sano<a
mitään "kauntaavan". Mutta jos eivät
muut, niin nenä ja korvat alkoivat sa­noa,
eitä kyllä nollakin joskus *'kaun-
Siitähän se sitten jatkui joka päivä,
€ttä oltiin jo 35:ssä alapuolella sen
*'kauntaamattoman". Sitten kaunistui
ilma pariksi päiväksi hiukan. Paikal­linen
viikkolehtemmekin ehti jo mali-tipontisesti
julistaa: *'Ukkö talven sel-
• isäranka on taittunut l"'' • .
Niin ei kuitenkaan Idiynyt. Uliko
lalvi kai tuumaili, että taipuu, mutta
ei taitu, koska alkoi saman leikin entis­iä
ankarampana. Kj^mä aalto etsi jo­kaisen
sopukan BC:ssa, lyöden ennen
saavuttamansa ennätyksen lumen ja
Itylmän alalla, "kylmämittarin" osoit­taessa
jossakin paikassa aina S 5 astet­ta
alapuolella *'kauntaamattoman".
Siinä välissä ehti rannikolla jo sataa
ja se pehmitti lumen vuorilla, saaden
siikaan ennenkuulumattomia lumivyö-aymiä.
Junat kummallakin rautati-eiin-jalla
juuttuivat vyörymiin ja kaikki lii­kenne
oli pysäyksissä kokonaisen vii-iLon.
Samoin oli valtateiden laita.
'Ko\ilut suljettiin ja ruoka- sekä poltto­aineet
alkoivat käydä vähiin rannikko-
Itaupungeissa. Eikä näissä pienemmis-säkään
paikoissa nähnyt muuta liikettä
iiuin polttoaineen kuljetusta ja keuh-
Itonsa jäädyttäneiden autojen raahausta
•Isasuasemille sulatettaviksi.
Onneksi Liekki ja Vapaus tulivat us-
^collisesti joka viikko. En tiedä miten
lie ollut rannikon laita.
Eipä tässä ole ehtinyt muuta tehdä
Isuin pitää ''kotieliesi lämpimänä", mi-i
ä varmaan on ollut vaikea tehtävä
monelle työttömälle. Kaikista ponnis­tuksesta
huolimatta nuo yksinkertaiset
ikkunaruudut ovat olleet niin paksussa
jäässä, ettei ulos ole voinut kurkistaa
muuta kuin oven reiän kautta.
Olisikohan tämäk"n osa sitä kylmää
sotaa, jota nyt käydään? Kylmää se
ainakin on ollut ja totisesti, olemme
todellisen rviutaesiripun takana. En
sitten tiedä, ketä siitä sy^ltaisi.
kinuten tämä länsirannikko o!isi ol­lut
mainio paikka niille sotamanovee-v^
reille, ettei olisi tarvinnut mennä Alas-
Saan asti. Kylmää ainakin olisi ollut
(tarpeeksi. Kj^ilähän ne kuuluvat ole­nhan
h\-\-in varustettuja, kun kynttiläs­säkin
kuuluu olevan viisikymmentä
prosenttia ravintoainetta, että kun loi­sien
pää palaa, saa toista päätä jiirsia
suihinsa. Vanha sanonta "polttaa
kynttilä molemmista päistä", on to­teutunut.
•lliksi ei savukkeitakin voitaisi lait-,
^aa ''u-iener^^-makkarae pää&äns? Sil­loinhan
voisi kjTittilän päälle haikujen
i^Tetämisen jälkeen pistää tumppi vaik-jälkiruoaksi.
Tupakka- ja lihayh-
_ fiöt voisivat silloin Imstiutua ja. tehdä
iroltto^iak-öa, entistä «nemmäa. • '. ,.
Siitä on jo kulunut toistakjnmientä
vuotta, kun asetuimme tänne Spence­rin
kontrille asumaan ja sinä aikana on
tapahtunut yhtä ja toista. Olen aina
ihaillut syreenipensaita kvrn ne ovai
täydessä kukassa ja tuuhea pensas on
muutenkin, täyttäen monen tyhjän pai­kan
kodin ympäriliä.
Liljalla siellä IMonessenin mäkitöyryl-lä
oli oikein kuuluisat syreenipensaat ja
aina keväisin hän ei sitä kertaa lähtenyt
ulos, ettei hänellä olsi ollut kukkavih­ko
jollekin ystävälle, eikä kenenkään
hän^n. luonaan käyneen tarvinnut läh­teä
ilman, ettei olisi saanut kukkavihkoa
mukaansa. Minäkin jouduin aina niitä
ihailemaan.
Tässä meidän kämppämme ympäris­tössä
on myöskin paljon syreenejä, mut­ta
kaikki ovat puqjpuran värisiä ja mie-
Iin saada myöskin valkoisen. Kun ai­kani
ihailin Jennin pihamaalla olevia
valkoisia syreenipensaita, sanoi Jenni,
että kaivetaan joku osa juurista ja kat­sotaan,
jos se kasvaisi. Sa'n pari Itol-me
pientä oksaa juurineen ja istutin ne
seinän, viereen eteläpuolelle -keittiötä,
toivossa saada sille kohdalle joskus ik­kunaa,
että sitten voisin ihailla %'alkoisia
syreenejä, istutin aiiden. viereen myös­kin
purppuraisen syreenipensaan.
Viimeksimainittu kasvoi ja kasvoi,
kunnes latva otti räystääseen, mutta
valkoiset kuihtuivat, kunnes jäljellä oli
vain yksi. Päivittäin kävin sitä kas
' telemassa ja hoitelemassa ja niin se vii­mein
juurtui ja alkoi kasvaa. Olin
mielissäni, ^että vihmeinkin sain val­koisen
syreenipensaan, mutta sitten tu­livat
puumiehet rankatuorman kanssa
ja pensaani meni poikki.
Seuraavana keväänä tarkastelin paik •
kaa ja huomasin, että valkoisen pensaan
juuressa oli taas hento alku. Tein taas
tikkuaidan ympärille. Pian siihen tuli
useita oksia juuresta ja yksi runko oli
jo kolme jalkaa korkea. Ajattelin, että
pitäisi siihen jo tulla kukkakin, sillä oH-han
juuri jo kymmenen vuoden vanha.
Purppurainen pensas oli täynnä kukkia
ja oli levinnyt jo laajalle alalle.
Viiime keväänä toiveeni toteutuikin
ja sain ison ikkunan kämppämme ete­läpuolen
seinälle, en vain ihaillakseni
syreenipensaita, mutta saadakseni uu­distuksen
keittiöömme. Mutta kuka
vain tuli luoksemme, huomautti, että
Hohoi! Niinhän tämä maailman vii­sastuu
. . .
Tuon manoveerauksen alku näyttäit
kovin huonolta. Radio näet kuulutti,
että neljääkymmentäneljää ihmistä kul­jettava
lentokone on hävinnyt matkalla
.\laskaan jä etsimään lähteneistäkin
lentokoneista sanotaan yhden hävin­neen
tietämättömiin. Tulee ajatelleek­si,
että kuinkahan monta ihmisuhria nä­mäkin
manoveerit vaativat, kun alku
näyttää noin huonolta.
Näitä miettiessäni tulivat mieleeni
mustalaiset, jotka kerran päättivät las­kea
veneillä Kyröskoskea alas. Ensin
päätettiin laskea muutama mies ko^
keeksi 'toisten jäädessä kosken yläpuo-kiie
odottamaan mien siinä käy. Hei­dän
oli määrä, jos pääsevät onnellisesti
alas, antaa airolla merkki, nostamalla
sen ylös. Niinpä sitten ^\^ne?n murs­kautuessa
kosken kiviin ja heittäessä
lastinsa kosken kuohuihin, taisi airokin
heilahtaa ylös. Silloin loput mustalai­set
tuumivat: ''H\-vin meni, koska mela-vilahti".
Ja laskivat veneineen samaan
kadotukseen. .
H A U T A L A N lÄKKI.
Mrs. EUeen O*Neil pikku poikansa Stephenin kanssa, ollessaan mat­kalla
takaisin Ottamasta kotiinsa Keno HillHn, Yukoh Terrltanes-alueelle.
Stephen on ensimmäinen valkoihoinen lapsi, joka on syn­tynyt
sillä aineella sitten v. 1896. Mr. O'Neil kuljetti vaimonsa 40
mailia koiravaljakolla läfdmpään sairaalaan Stepkenin' syntyessä.
Keno EHlissa on nsein 60 astetta pakkasta, mutta mrs..:0'Ne:il
sanoo, ettei kän kahmisi asm missään mmalla kuin kotmman-Kem-
Hiilissä. ^ • ' /
<-3
x>
<n
o o n. im
vämmän näk
,23. niin para
lelä faarlsti
^atsellakelfu
.akin sitten
äskyäänaPi
lonsti kyllt>
%axi se on.Hän istahl
Ison ja le^-ea
ien siinä Heti
|a leukapaxrj
leipäiksi ;sak
Hen tyngissä
jien vivahdu
f keltaisia |a I
fästä \aeläk
f .tekijä on ke
1 'Niinhän nik
jaumoihin sa
jpäälle — th£
^sekseen, vet
laatikosta - jo
'Siinä oli pui
värisillä jau!
ja, oli mustij
joiset tumm(
,pia. Kyllähi
iunnetaan j
fnätsää ja m
•aari. Hän
jensi yhden
'lällön. Siitj
Hän sekotti;
LI NIIN kirkas Ja aurinkoina työn tarpeellisuisdesta, niin tehdään
"Minun pitäisi .ajaa partani, Idr-joittaa
kirje vanhaan nm^ ' 3 Kuopat
iiän tasoitti
lähän jaiihc
kyllä sitä työtä löytyy, kun vain
on tekijöitä. Mtitta^ eiyäthän nämä
päivä. Tiina käveli rauhattoma- nyt ne Jälkeenjääneet työt; yhdessä
na edestakaisin, katsahti ulos ikku- ja mennään sitten yhdessä ^
nasta Ja sanoi faarille, joka istui
murjotti omissa mietteissään:
"Eikös faari lähdetä vähän ky­läilemään,
kun on niin ihana päivä
ja onhan sitä aikaa täälläkin istua
ja murjottaa, kun talveakin on vie­lä
niin pitkästi jäljellä."
"Hm", murahti faari, "Joko taas
kylättää? Ei minä ainakaan Jouda
tässä kyläilemään, onhan sitä mie­hellä
a|na muutakin tointa, ettei
aina kylässä kulkea. Nytkin on Jo
nsia
astäTrvahän
Sitten iai
peilistä. Or
ilusta ja saa
i otetuksi. H
alla putinkj
^ läii se näyt
Iivari niinku
tällaiset työt sovi yhteisrientoihin, ' kuivuis
ne kuuluvat paremmmkin niinkuin -r;; Putingin
yksityisyrittelijäin hommiin ne" ' ' aan faari o
selitti faari viisaan nälcÖisenä. • volla komisti
"No, mitä sinne Suomeenkin nyt ] ' elin vihrei
tarvitsee kirjoittaa, Jos kerran aiot euan kelme
sinne pian lähteä niinkuinolet tou­hunnut?
Onhan se parempi olla
lauantai Ja tiedät, että viikon työt hiljaa,.niin on hauskempi.y
Suomen sukulaisia, kun eivät^tieda |
tulostasi", -esitteli • Tiina.
"Sitä yllätystä eivät ne tule:näte-|
mään ,kun kerran myöhästyiii..;''!
"Oletko myöhästynyt Junasta, si-j
tä tuskin muistan kuulleenikaan" ij
irvisteli Tiina. . ||
"No muistathan sinä, kun se saa-|j
perin sonni teki tenän, jolloin Sa-g
loma. Mummu Ja Isoäiti . . . " J
"Mitäpä noita surullisia muistoja ^
enää uusit"; lohdutteli Tiina,, val-^
mistelien omatekoisia kyynelkarpa-keittiössämme
on iso ikkuna, mutta sen Joita silmiensä nurkkiin faarn^auk- .
läpi ei näy tielle, kun on noin iso pensas ^aa surkutellen. Faari, joka ei sei-ovat
Jäljessä ,
"Mitkä työt?" kysyi Tiina tiu­kasti
Ja alkoi motkottaa: "Koko vii­kon
on istunut samassa paikassa_
kuin kanto Ja Jos sitä mokomaa
pyytää lauantaina kylään, niin sil­loin
sitten tulee semmoinen kiire,
ettei jouda takapuoltaan istuimelta
kohottamaan. Ja mitä tekemistä
sulia sitten on, Joka on niin kiireel­listä?
Ehkä minäkin voisin auttaa.
Olet aina saarnannut siitä yhteis-sen
edessä. Kun aikani ajattelin asiaa,
päätin, e.tä siitä tä^-tyy katkaista lat­voja,
että tulee näköala tielle.
Tuumasta toimeen. Sanoin Matille,
että hän katkais*si joitain isomp'a ok­sia
pois. IVIatti sieppasi kirveen ja me­ni
pensaitten luo. Menin kanalaan ja
Matti huusi minulle, että tulisin nyt
katsomaan minkä verran pensaista so­pisi
katkaista, että se minulle kelpaisi.
Kun men'n paikal'e, sanoi Matti,-että
tässä nr'nua odotellessaan hän katkaisi
-tuon vaahteran hennon roikaleen pois".
Minulta pääsi kirka-su. Sehän oli mi­nun
valkoinen syreenipensaani! Melkein
itku pääsi, mutta työ oli tehty.
Ei auttanut muu kuin tehdä taas ke­hys
paikan ympärille, jos vie'ä ensi ke­väänä
alkaisi uusia lehtiä versoa. Kylli
sen valkoisen syreenipensaan maan
päälle ja kukoistukseen saakka kasvat­taminen
ottaa lujille, mutta en silti hei-litä,
yTitän vielaliin.
laisesta ivasta tykännyt, ärjäisi vi-hoissaan:
"Lähde nyt Jo, kun mä kerran
sulle Jo sanoin, että se härkähär.|
sen myöhästymisen prillas, eniic
minäkään ole sitä vänäänny!"
Tiina- oli hiljalleen valmistellut;
yksinlähtöään, Jota faari eloHu^;.
huomaavinaan, vaikka häntä iloi|j
sesti kutkuttikin, kun ei tarvinnu*-
lähteä.
Tiina oli Jo ovella menossa, ku'''
hän sanoi: ^
"Joka ei minua halua seurata;
niin se saa Jäädä- ^Raakaa, nyt
ailcaa partasi Ja" komista vähJ
muutenkin itseäsi, että olet.väh^j
siistimmän Ja viehättävämmän Ra­koinen
kun oma kylkiluusi
kotun, ettet ole niin kuin mm^.
variksehpeljätin!" SamaHa ••
painui kiinni.
Hyvä on, hyvältä .kuulostaa, ^
muitsi-laari,; Jäidessään^
•kosl^ fkerran ..käskettiin
i|arvat ja ne:
|. Poski-
|)ytyä'.hyvj
|arasto oli r
|iien ympär;
Ja, .tuumi^
^uikolla ko;
' ihniensä y
äihinsä h
Uuliin mus
iin vähän .
erintomu ta
^un komist
>'ioritettu, k
, ä itseään h
X ihaillen
^, nnistunuttc-
• Olisipa nj
'in, niin olis
lisen, jota 1
Kah, tu
väänkuin
*iaunista or
3 Bilin edessi
' -Ha kaunisl
jianna pulloi
,i 1 Samassa j
jtettävä hyn
U'iinan vasti
pH tuntuva
jSennossa j
pllää sylei:
Nti hän ;
'issaan.
Mikä h .
va täällä
Silloin fai
ipäiamäkc
ä oli sil]
essa hän
Etkö-s:
tkija o<
e puo]
-LALm'TAixA, • H E L M I ^ L T J N , , I I PänmÄ,;,. mo