Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 3, 1944

              ^Oho, rouva Money ajatteli,—
tuumin niiden saavan ii^nety^^
tvksi, mutta ndxän,näyttävät suoras­ta
Sokaisevan häpet.
Ja sielunsa pohjia, n^öten iloissaan
hän kertoi tarinan • •jneidä^.perfteem-jne
vfpeällä vAakuixaJla ;k<inste^^^^^
asUaslosta". :
Loerdi Hollister-kuuntfH ^nnitty-jjeep
tarkkaavaisena. M^V}^^
punastui ja kalpepi, mutta.^Is^
sanaakaan. ,
Ihmeellistä. Olib^l^n hän 4oppii-jen
lapuksi kateeirmen?
' Mutta Armida-ro«va p i i varma voi­tostaan.
— Ja sitten loordi, ryhtyi
keskustelemaan Minerya-neidin kans­sa,
vaikkakaan ei erikpisep loistavalla
tavalla, mutta ,'Minerva-neiti oli hy­vin
kärsivällinen;jahymymjempeästi
kuin kyyhkynen, kun hänen kavaljee­rinsa
punssilasin jälkeen näytti täysin
unohtavan itsensä katsalitaessaan y i -
(Jatkoa)
Polovtsev toi ulos satulan. He the-nivät
pihaan, ottivat hevoset ja lähti­vät
ravia ratsastaen. Joen poikki me­nivät
huuttorin takana olevan kah­laamon
fcohdaUa. Polovtsev oli kai­ken
aikaa vaitij tupakoimisen hän oli
kieltänyt ja määräsi, että on ratsas­tettava
viitisenkymmenen sylen pääs-sä^
tiestä.
Voiskovajassa heitä odoteltiin. E-rään
Jakov Lukitshille tutun kasa­kan
tuvassa oli parikynmientä kasak­kaa.
Enimmäkseen .vanhoja, Po­lovtsev
kätteli kaikkia, sitten siirtyi
erään kanssa ikkunan luo, jossa viiti­sen
minuuttia keskustelivat kuiski­malla:
Toiset katselivat vaiteliaina
Pölovtseviin ja Jakov Lukitshiin. Ja-haisesti
kauniisiin pöytähopeisiin ja kov Lukitsh oli istuutunut* oven luo
päästi hiljaisen vpimasanan ljuuliensa ja tunsi olonsa kiusalliseksi näiden
jQinJtse. ' vieraiden, enimmäkseen tuntematto-
—Mitä aiotte sanpa, loordi Hoi- mien kasakoiden:joukossa . . .
listerj nuori neito sirkutti odpttavasti. Ikkunat olivat sisältä peitetyt, ik-pyöri*\
Ja tämän vuoljsi me
päätimme kapi ja liityimine tei­dän
'f liittppniie", ymnxärrättekö?
. . ^ Äiutta^nyt.niehqpinaamme,.että sel-tenne,
lierra kapteeni,ole^kuuJJeetsii- ;laisiakpm^unistefeVip^
— Hah, haa, äitinne pn hyvin
hauska nainen : -.
— Äitinikö? En ymnaärrä teitä,
loordi Hollister.
— V^oi, pyydän tuhannesti anteek­si.
Rouva Money osaa" kertoa • erin-kunaluukut
kiinni ja ulkona oli vah­dissa
isännän vävy, mutta kaikesta
.huolimatta Polovtsev alkoi puhua ma­talalla,
-hiljaisella äänellä:
— Herrat kasakat, hetki on lähel­lä!
Meidän orjuutemme aika lop­omaisesti,
minun piti sanoa, mutta puu, on lähdettävä liikkeelle. Mei-sanoin
sen väärin. Söin,liiaii paljon däntaistelujärjestömme on valmiina,
kalaa. Silloin minä en milloinkaan Me aloitamme ylihuomenna, yöllä,
saa oikeita sanoja suustani. Toivon, ,Tä^e Voiskpvajaan saapuu puoli-ettette
käsitä minua väärin.
— En, en, Minerva-neiti vastasi
hermostuneena.
Mutta sitten he eivät enää voineet
saada kunnollista keskuälelua käyn­tiin.
Loordi sanoi jo varhain hyväs­tit
sanomatta ratkaisevaa sanaa, ja
se ylpeä pilvilinna, jonka Minerva-neiti
oli ajatuksissaan pystyttänyt,
tuli monta kerrosta pienemmäksi.
Mutta rouva Money lohdutti.häntä
hellästi:
— Älä ole suruissasi, lapseni. ^Kaik­ki
tulee vielä hyväksi. Nuorimies pn
vain liian ujo. Voihan selvästi näh­dä,
että hänellä oli" jotakin sydämel­lään.
Odota,tyynesti.huprniseen, sil­loin
saamme varmasti kuulla hänestä.
Armida-rpuya oli hyvä ^ennusta ja.
Loordi Hollister antoi todellakin
seuraavana päivänä kuulla itsestään.
Herra Uriah Money sai nimittäin
seuraavana päivänä kirjeen Itfordi
Hollisterin asianajajalta, herroilta'
Cyer & Terminer:
Herra Uriah Money.
Loordi Hollister on antanut tehtä­väksemme
ilmoittaa, että hän eilen
päivällisillä luonanne näki hopea-astiaston,
joka kaksi vuotta aiemmin
varastettiin hänen perheeltään Eng­lannissa.
Loordi Hollister ei aio'oi­keudellista
tietä ryhtyä vaatimaan
'astiastoa takaisin, mutta haluaa nriajc-saa
siitä sama» summan, jonka tekin
olette suorittaneet, »jos olette taipu­vaiset
luovuttamaan sen takaism oi­keille
omistajilleen.
Joka tapauksessa jasiakkaamnie
vaatii, että poistatte hänen vaakunan­sa
hopeista, jos edelleen aiotte pitää
ne.
Kunnioittavasti:
Cyer &• Terminer.
I^ahdeksan päivän kuUittuä onne­ton
astiasto oli matkalla Englantiin,
'^loneyt syövät nyt jälleen ^Meisse-posliiniselta
astiastolta, jossa ai-l^
akaan toistaiseksi ei ole mitään vaa­kunaa.
sotnja ratsumiehiä ja heti ensimmäi­sen
laukauksen kuultuanne teidän on
hyökättävä ja otettava asunnoistaan
nuo . . . agitkolonnalaiset. Ettei yk­sikään
pääsisi herigissä! Teidän ryh­männe
komentajaksi määrään ali-vänrikki
Marjinin. Kehoitan ompe­lemaan
lakkeihin valkoiset nauhat, et­tette
pimeässä luulisi omia vieraiksi.
Jokaisella on oltava valmiina hevo­nen,
sapeli ja kivääri tai vaikkapa
vain metsästyspyssy ja kolmen päi­vän
eväät. Sen jälkeen, kun olette
selvinneet agitkolonnasta ja paikalli­sista
kommunisteista, ryhmänne yh­tyy
teidän avuksenne saapuvaan puo­lisoin
jaan; päällikkyys siirtyy puoli-sotnjan
komentajalle. Hänen mää­räyksestään
lähdette sinne, jonne hän
tä, että . . . Ennen teidän tiikt^nne
me pidimme neuvottelua Jbeskenäi?!-
me , . . Oh ilmestynyt harvinaisen
mielenkiintoinen sanofnalehti . . .
— Mitä-ä? Mitä si!(irp(|hut vaa­ri?—
kysyi Polovtsev kkieästi.
— Sanpn, ,«ttä Mo^koyasf^ on. tul­lut
sanomalehti, ja siinä on painettu
kpko puolueen puheenjohtaijan kirje
• • •
— Sihteerin! — korjasi joku jpu-kosta.
— Aivan niin, koko puolueen sih­teerin,
toveri Stalinin kirje. Tässä
on se lehti, tämän kuun neljänneltä
päivältä — puheli vanhus kiirehti­mättä
ja.otti takkinsa povitaskusta
^siin neljäksi taitetun sanomalehden.
— Me luimme sitä ääneen vähää en­nen
teidän tuloanne ja . . . näyttää kysyi:
siltä, että tämä lehti efoittaa meidät
teistä! Meillä, maanviljelijöille tulee
toinen elämän linja . . . Eilen me
saimme kuulla tästä lehdestä, ja tä­nä
aamuna minä nousin satulaan ja
vanhuuteeni katson^atU käväisin sta-nitsassa,
Levshovin notkon poikki
täytyi uittaa hevosta, mutta ylitse
pääsin, vaikka kyyneleet silmissä. E-räältä
tuttavaltani stanitsassa sain
lehden jumalan nimten pyytämällä,
Pstin tämän lehden ja npaksoin . . .
Viisitoista ruplaa maksoini JMkeen-päin
vasta huomasinime, «ttä siinä on
merkitty hintakin — viisi kopeekkaa.
Mutta vähät siitä, rahat minulle ke­rätään
talpista, kymmenen kppeekkaa
jokaisesta, niin olemme päättäneet.
Ja tämä lehti maksaakin sen, mahdol­lisesti
enemmägikin . , .
— Mitä sinä puhut, vaari? Mitä
sinä höpiset sekä Donilta että.merel­tä?
Oletko menettänyt järkesi van­hoilla
päivilläsi? Kuka sinut on val­tuuttanut
puhumaan kaikkien saapu­villa
olevien nimessä? — kysyi Po-kisin
kone'ktiivitalputeei» ja, kysj^ät-tävSul^
y^t kirlOkola^S^Iin ru^^
tä änkaiamnun ja p i a ^ p-pis virota.
J a ^ me huom^ajnme,;etl^?«iaanyi
Jä .§iata vapahti hengittää, ^Mavjp
on höllennetty, ~ jos tahdot niiiij^^^
ne.]bUektiivil^utee.n, jps.et,.niin is­tu
.yksHyispIemi$es^i. Sjijksime pää­timme
hyväsellä erpta tei$tä . . , An­takaa
meille ne laput, jptka npe.tyh-myydessämme
allekirjoitimme ja
menkää minne haljuatte, me enune
tahdo vahingoittaa teitä, sil^ä itsek^
olemme r>^etettyjä . . .
Polpvtse\'^ siirtyi ikkunan luo, no­jasi
ikkunapieleen ja kalpeni niin, et­tä
kaikki sen huomasivat, mutta hä­nen
äänessään oli luja, kuivaa sävy,
kun hän kaikkia tiitkivasti katsoen
Mitä tämä on, kasakat? Pe­tosko?
I
— Miten vaan haluatte — vastasi
hänelle eräs vanhuksista — mutta
tiemme eivät nyt lyö yhteen. Miksi
me rupeaisimme etsimään muualta
apua, kun itse isäntä on lyhtynytmei­tä
puolustamaan? Minulta esimer­kiksi
on riistetty äänioikeus, tahtovat
karkoittaa minut, mutta minun poi­kani
on Punaisessa armeijassa ja mi­nä
tiedän, että saan oikeuteuni takai­sin.
Me emme ole neuvostovaltaa
vastaan, me olemme vain paikallisia
x^ärinkäytöksiä vastaan, mutta te
tahdoitte kääntä^ meidät koko nai-vostovaltaa
vastaan. Ei, se ei kel­paa!
Palauttakaa meille kirjalliset
lupauksemme, niinkauan kun pyy­dämme
niitä hyvällä . . .
Ja vielä eräs elähtänyt kasakka
puhui, kiirehtimättä silitellen kädel­lään
kiharaista partaansa:
— Erehdyimme, toveri Vo\o\i^
. . . Jumala näee, että erehdyimmeI
Ajattelematta yhdyimme teihin. Mut­ta
sanotaan, että koetellen ei pilaan­nu,
koetettuamme tätä tietä tulem­me
tästä lähtien kulkemaan ilman
mutkia . . .Viime kerralla me kuun­telimme,
kun te lupailitte meille kul­tavuoria
ja ihmettelimme, sillä kovin
Tukholmassa on tavattu Sak-f"
sotilasjohdon laatima kirjanen,
o^^a luodaan katse 20 vuoden kulut-
^>J'ntyviin sotilastarpeisiin. Sii-lovtsev
vihasta värisevällä äänellä.
Silloin seinävierustalta astui esiin
matalakasvuinen, neljänkymmenen
ikäiseltä näyttävä kasakka, jolla oli
litteä nenä ja lyhyet kellertävät viik­set.
Hän astui esiin joukosta, ai- ^ ^
teidät johtaa. — Polovtsev huokasi p^jjua uhmaavas^i ja vihaisesti: paljon te meille lupailitte! Te pu-syvään,
vapautti vasemman kätensä _ ärjykö m^^idän vanhuk- huitte,,että kapman alettua liittolai-sormet
tolstovkapaitansa vyön alta, giUemme, toveri" entinen upseeri, te set tuovat meille aseita ja muita va-pyyhki
kämmenellään otsaltaan hien pletteaikoinanne jo ihan tarpeeksi är- rusteita, että meidän hupleicserame
ja jatkoi kovemmalla äänellä: — M i - jyneet heille. Nyt on teidän herruu- jääväin kommunistien ampuminen.
tenne aika mennyt ja siksi nyt on Mutta jälkeenpäin me ajattelimme
parasta keskustellajlman-raakuuksia, vähän syvemmälti. Aseita he tietys-
Neuvostovallan aikana me olemme ti tuovat, ne ei heille paljon maksa,
unohtaneet tuollaisen kohtelun, kä- mutta kunpa vaan eivät itsekin nou-sitättekö?
Ja vanhus puhui aivan pi- sisi maihin täällä? Ja jos nousevat
kein, että me olemme neuvotelleet maihin, niin heistä et sitten vähällä
keskenämme ja tuon "Pravdassa" oi- pääsekään! Kunpa ei jouduttaisi rau-leen
kirjoituksen jälkeen päättäneet ta kourassa ajelemaan heitä Venäjän
olla kapinoimatta. Nyt meidän tiem- maalta. Kommunistit ovat sentään
me eroavat! Huuttorin johtohenki- meidän rotuamme, niin sanoakseni o-löt
ovat tehneet tyhpiyykslä, ajaneet mia kommunisteja, mutta ne toiset
yhden ja toisen väkisin kpllektiivita- puhuvat hitto ties millä.kleleilä, 'käve-louteen,
tehneet useita keskivarakkai- levät ylpeinä eivätkä keskellä talvea
ta kulakeiksi, käsittämättä sitä, että anna sinulle kourallista lunta. Ja hei-tytölle
voi tehdä väkivaltaa, mutta dän arntdrilleen jouduttua ei tarvitse
koko kansalle ei. Meidän neuvos- hyvää odottaa 1 Minä olin vuonna 20
tomme puheenjohtajahan suitsitti ulkomailla, maistelin ranskalaista lei-meidät
niin, ettemme uskaltaneet ko- pää Galltpolissa ja olin iloissani, kqn
kouksessa virkkaa sanaakaan vastoin pääsin elävänä pois sieltä. Kovin on
hänen mieltään. Lujasti hän kiristi k|tkerää heidän leipänsä. Olen päh-satulavyötämme,
et voinut enää hen- nyt monta kansallisuutta, mutta sa­kea
vetää, mutta hyvä isäntähän ras- non, ettei ole Venäjän kansaa parem-kaalla
tiellä höllentää satulavyötä, paa "ja sydämeltään pehmeämpää,
tahtoo keventää hevosen oloa • • • Konstantinoopolin ja Ateenan sata-
Aikaisemmin me ajattelimme, että se missä työskennellessäni minä näin
on keskuksesta sellainen määräys — ranskalaisia ja englantilaisia. |Cul-puristaa
meistä rasvaa, luulimme että kee sellainen silitetty kyykäärme si-kommunistien
Keskuskomiteasta on nun ohitsesi pää kenossa, sillä sinä
päästetty tämä tällainen propagan- näet olet huonoissa vaatteissa, par-da,
ja puhelimme keskenämme, että roittunut, hiki löyhkää sinusta ja
"ilman tuulta ei tuulimyllyn siivet- häntä oksennuttaa pelkkä sinun nä-nun
kanssani on Gremjatshii Logista
saapunut teille kaikille tunnettu ka-saikka
Jakov Lukitsh Ostrovnov. Hän
todistaa teille, että suurin osa grem-jatshilaisiä
on valmiina lähtemään
yhdessä meidän kanssamme suurta
päämääräämme kohti — taistelemaan
Donin vapauttamiseksi kommunistien
sorrosta. Puhu, Ostrovnov!
Polovtsevin raskas katse nosti Ja­kov
Lukitshin tuolilta. Hän kohosi,
tuntien miten raskaaksi oli käynyt
ruumis ja kuivaksi kurkku, mutta ei
ehtinyt sanoa mitään: hänet esti siitä
eräs kokouiksessa olija, näöltään jou­kon
vanhin kasakka, kirkkoneuvoston
jäsen, joka oli.ennen sotaa ollut va­kituinen
Voiskovajan kirkkokoulurt
holhooja. Hän nousi yhdessä Jakov
Lukitsihin kanssa ja sallimatta hänen
sanoa sanaakaan, kysyi:
—Ettekö te, teidän jalosukuisuu-nä
valitetaan syntyväisyyden alene­mista,
ja että sodassa kaatuneiden ta­kia
"väkiluvun kasvu on pienempää
muutamina vuosina, mutta terve kan­sakunta
pian korjaa heikot kohtansa
ja voimistuu nopeasti. Jokainen v.
1943 syntynyt terve poika on oleva
urhoollinen sotilas v. 1963."