Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 24, 1951

              Jatkoa
Koko Dalvik Oli liikkeellä.
Kaikkialta kylän asumuksista
tulvi väkeä kohden laivaveistä-onöä.
Jo kaukaa heidän mieliinsä
tulvahti juhlatunnelma.,; sillä
veistämön asu köynnöksineen,
lippuineen ja suurine kiipineen,
jossa oli kookkain kauas näky­i
i n kirjaimin: RKDANSSIA. siin­si
jo etäälle tulijoiden silmiin. Ja
&un he saapuivat veistämölle joh­tavalle
liputetulla tielle, kohosi
juhlamieli hetki hetkeltä voi­makkaammaksi.
Sattui olemaan lämmin, ihana
sää. Harvinainen näin syysmyö-
[hällä, ikäänkuin sekin olisi tah­tonut
olla Redahssian juhlapäi­vän
kunniaksi kaunis ja suosiol­linen.
Anhe-Marie oli siitä rie­muinnut,
sillä hän .oli eilen lap-eekkaassa
mielessään tutmiinut:
"jos on.kaunis päivä, on Redäns-slakin
onnerilaiva", ja nythän oli
£|yksy kuin taikakeinoin purista­nut
itsestään irti viimeisen kesän
tunnun.
; Hän asteli isänsä rinnalla veis­tämölle,
valkoisessa puvussaan, ^
topeilla hartioillaan kevyt huntu,
Sasissaan valkoiset käsineet ja
Äiummälla tukallaan yksi syksyn
RTiimeislsbä ruusuista. - - • - -
VeisianiöIIe olivat^ 3o •'^miltei
DaiCcki "^tulleet; - is^utöitsljä >
dhjasi kohtelias^ti tulokkaat, jlol-
Siln sJEtdat uteliaat • silmäparit
isuimtautuivat, heille vartavasten
osftkennetuUe korokkeelle.- Heirra
\4dains kätteli heitä kohteliaasti.
Samoin ruotsalainen insinööri ja
(myöskin Kariniemen nuori tilän-
^miistaja, joka. oli .raiyaxmut it­selleen
tien noiyÄ^skik j ( ^ t (^ :
2öiden koroldceelle. Hän näytti v
ottavan Anne-Marien kokonaan
Qiuost^ansa, ojensi hänelle istui-anen
ja istui itse hänen viereensä
siiin lähelle kuin saattoi, katsel­len
salaisella ilolla 'kansajoukkoa,
goka näki tömän kaiken.
. Mutta Anne-Marien katse etsi
salassa noiden satojen joukosta
^ a i n eräitä kasvoja ja kun hän
&eksi ne. kiisi hänen huulilleen
rvarkain hymyily. Siellä "Redans-
Biah" pestattujen nuorten mies-iten
parissa istui Sylvester katsel­len
miltei koko ajan merelle.
lAnpe-Marie kyllä tiesi, että hän
oli nähnyt -heidän tulonsa, mutta
iei tahtonut näyttää s i t ä ^ u i l l e.
.Se oli komeata joukkoa tuo
'TRedanssian" miehistö. Herra
iMams oli valinnut heidät oma­kohtaisesti,
kustantanut heille
siuo kalliit tmmnansiniset juhla»
(puvut valkoisine nauhoineen. jot-
% kansalla olisi jotakin katsel-
-/lavaa. Nämä juhlat kokonaisuu-
J^ssaan ihastuttivat häntä it-iseään
sanomattomasti. Hänen
rseistämönsä oli nyt huippusaavu-
. Suksessaan. Siinä oli kaunis, u l -
!§as "Redanssia" valmiina vesille
^ ^ t t a y a i k s i . Noiden satojen .
«Vieraiden «ilmat, katselivat .sitä
ihastellen j a noista katseista her-ffa
Adams imi itselleen kunnian-
Qiimoisen tyydj'tyksensä.
•Torvisoittokunta, puhalsi l i ­imoille
alkajaismarssin, jonka j ä i - ,
^een veistämön isännöitsijä piti
lyhyen puheen^ toivottaen dalvi-ikilaiset
tervetulleiksi juhlatilai­suuteen.
Sen jälkeen pitsi ruot-sinniaalainen
insinööri puheen,
{kohdistaen sen "«Redan^iaan^' ai-ivan
kuin se ei olisikaan ollut
•puusta tehty laiva, vaan elollinen
olento, Jolla oli sielu. Hänen sa­nansa
. tulkkasi isännöitsijä lii­kutettuna
kansalle, joka kuunteli
eitä yämjävin sydämin.
Anne-Marie huomasi tuossa
ipuheessä juuri sen saman hen-jgen,
joka oli vyörynyt häneen ^
Bylvesterin sanoistai joilla hän
C?listeji •'Redänssiaa", Kuinka hy-
.vin hän nyt ymmärsi Sylvesterin
ikaipauksen sen mukaan ulapoille.
»Hänhän oli itse ollut sitä raken­tamassa,-
nakuttanut satoja nau­loja
sen laitoihin, nähnyt alusta
alkaen miten sen uljaat muodot
(hahmoittutvat, tunsi läheisesti
sen fiahon. jolla se luotiäi. ne
itoiveet, joi^a siihen koi^(£tStettiin.
"Redanssianhan** piti olla juuri
sen laivan, joiika piti poistaa
BDalvikih' laivaveistSiinön kirouk­s
e n ; ^ • ' ^-
Hän suuntasi rohkean katseen
^Ivesteriin pSih. ikääii&uih ikat-
^seellaah Sancökse^h: Nyt minä
^ymmärrän sinua, ja häni^tä
öäa-tti siltä kuin Sylvester olisi
kohdannut hänen katseensa ja
QiiSlnyillvt.
Ijopuksi kohdisti insinööri pu-xeensa
"Redanssian*' miehistöön.
Ke sanat kihauttivät Anhe-Ma-arien
silmiin vedet.
— No, Anne-ölärie. eihän vain
(rupea satamaan? sanoi nuori
mies hänen rinnallaan, Anne-
Marien pyyhkäistessä pienellä
nenäliinallaan silmiään.
Ja Anne-Märie hymj-ili hänel­le,
voittaakseen herkän mielen-
Bä, saaden tuolla hymyllään
Eiumppaninsa ajatukset harha­teille.
Hän kumartui aivan lähel­le
Anne-Marieta ja katseli ym­päristöstään
välittämättä häntä
silmiin, kunnes tyttö hienosti
etääntyi hänestä tuskin huomat­tavin,
pahastunein ilmein.
Mutta siellä täällä Dalvikin
kärkkäiden vaimojen parissa kä­vi
hiljainen puheen sipinä. He
olivat nähneet jo kylliksi paljon.
Nimismiehen talossa voitiin pika­puolin
odottaa kiiilajaisia. Tur­han
tähden ei Kariniemen Han­nu
siellä myötäänsä juokse ja
kun ei nimismiehenä ole mitään
sitä vastaan, tulee siitä kyllä
tosi.
— Ja mikäs on tullessa. Kari­niemen
omaisuus ei taida tehdä
pahaa nimismiehenkään kukka­rossa.
Vanhuus.on varmasti tur­vattu.
Sillä isällä on vielä iloa
tyttärestään. Kauneus on aina
ollut kaiääivaltiäs j a etenkin tuo
Anne-iilarien kauneus, joka on
vertaansa vailla.
Puhe taukosi samassa kun oh­jelman
vaihdos tyrehdytti Dal-vikin
vaimojenkin puheliia. Hei­dän
katseensa naulautui korok­keella
seisojiin. -V Aime-^Marien
valkoinen olemus kiinnitti kaik-kien
katseet puoleensa, sillä nyt
piti hänen Jkat^caist^ side, tuo
n ä e n ^ i s o i ^ohut naidaai joka oU
vJeJä .sitovinaan 'fRedianssien" .
vei^tämöh loiviUe telineille.
^ "RedaijsaianV kyJkien alla' oli-
\B,t veist32i£Ön miehet jo Valmiina
antainaah sille alkuvauihclin ja
jännitys kansan keskuudessa
kasvoi 3i€ti ^hetkeltä y h ä ^ u r e m - -
maiksi;.--
He näMVät kaikki miten Ahne-
Marie ;kaÖcaisi naiihan, näkivät
miten '^Redanssian": uijas -ihahmo
liikahti ja kuulivat miten teli-
. neet hiljaa natisivat saanäila ker­taa
kun alus tasaisesti lit&ui si­nisenä
päilyvää mferta kohden.
Sen keula kcöiahti .veteen hal­kaisten
sen tyyiieh pUHiah ja
- n i i n -ui "Redanssia"- Dälvikin
lahdessa, kansanjoukon rajusti
hmratessa.
Eäkä se suinkaan kaatunut,
niinkuin muinoin "Marie". ' Tie­dettiinhän
se, että tämä laiva oli
önnenläiva. AhiferMärie tunsi
-autuasta iloa. Hänen'
säteilivät 'ja koko olentonsa va­pisi
jäimi^kseir lauetessa. Jäl­leen-
hari etsi Sylvesterin katset­ta,:
Snuttasie näytti öl§vän yhä
naulautuneena vesillä kelluvaan
"Redanssiaan". •
Veiötäxiiön isännöitsijä, -joka
toimi juhlien seremoniamestari­na,
kehoittikansajpukkoa siirty­mään
etäänuMäksi ; katettujen
pöytien ääreeni' SifeUä, oli tarjol­la
kahvia ja virvokkeitajeikähä­nen:
tatvinnut 'ksilBie§tf käskeä
kuri Dalvikin vatnäot suuntasivat
askeleensa käsikettyyn suuntaan.
V - -Anne-Marie: kuBu^. ifcahvitärjoi- >:
lupöiytiä - k<^denv < Kariniesnen
Hannun rinnalla;^ Hänen i ^ n sä
•jäi vielä juttiisiUe 'öeira^
sin kanssa, j<mka outo-i persoo­nallisuus
oli herättänyt Ylänen
, mielenkiintoaan pitkin . kesää.
Kansa t«ki heille tietä, sillä oli-i
i a r i AiMierMarie juhlien sanka­ritar
ja kylän mainittavin tyttö,
joiikä ympärille oli pitkin kesää
muodostunut -uteliaisimden ilma­piiri.
Varsir^in nyt kun elet­tiin
aavistella jNotakin ihänen ja
Kariniemen Hannun suhteesta.
Siellä, erään pöydän ääressä,
toimi innc^aästi, Mathildä-muori.'.
Hänen apuaan* tarvittiin
tavallisesti äina tällaisissa tilai­suuksissa.
Anne-Marie suunta­si
sitä pöytää kphden, tervehtien
Sylvesterin äitiä salaisella tutim-oniftisuudella.
Sitten häh sai kä­tensä
kahvikupin, su^uröri vehnä­leivän,
joita kantaen hän asteli
keltaisen vaahteran alle, jääden
sinne istumaan. .
Kariniemen Haimu kiirehti hä­nen
luokseen. Anne-Marie ei
voliiut hiäriestä vapautua j ä toi­saalta
cdikiri parempi näin. Hän
vaistosi tämän seunisteliin Kari­niemen
tilanomistajaa karissa
heittävän eksyttävän himnun
noiden uteliä^iiuderi katseitten
eeten, jos he joskus kesari mit-taiatt
olisivat näihrieet häntä ja
Sylvesteriä yhdessä.
M^pi&emmin alkoi tanssi. K a r i ­niemen
Hannu vei AxiriäS^ien
haltioituneena sen j^örteeseen_
suurelle tanssilavalle, jolla dal-vikUaiset
tapasivat Usein lauan­taisin
tanssia. Siellä keikkuivat
ylinnä *TReäanssiaän'* pestatut
miehet, mutta iSyXvesteriä ei ollut
heidän joukossaäxu Aime-Marien
mielen ylitse käväisi kaipaus. He
oli\Tit tosin päättäneet eilen, et­teivät
tanssisi toistensa kanssa
ihmisten.tähden, mutta h ä n olisi­kin
vain taäitonuit pitkin iltaa
nähdä hänet etäänimältäkin.
Sehän oli jriimeiaen ilta; jonka
Sj-lvesteri vietti I>alvikissia. Huo­menna
puolen.päivän afiaäri jo
suuntasi "RedärisSiä" Dalvikin
lahdesta ensimmäistä lastaus­paikkaa
kohden, joka sijaitsi
kuuden kilometrin päässä Dalvi­kin
veistämön rannasta.
Se kaikki, että Kariniemen
Hannu oli häntä nain lähellä,
tuntui Anne-Mariesta onnetto­malta
väkivallalta hänen sydän­tään
kohtaan, mutta hän koetti
kestää uljaasti kaiken. Tulevai­suushan
oli hänen ja Sylveste­rin,,
tämä kaikki oli ohimenevää,
johon nyt kohtalon pako.sta täy­tyi
alistua.
Äkkiä ilmaantui Sylvester pöy­tien
luota tanssilavaa kohden»
Hän kulki viistoon Anne-Marien
ja hänen kumppaninsa ohitse
luoden pikaisen, hymjrilevän kat-_
seen heihin. Sitten hän otti la­van
vierustalta seisovasta tyttö­joukosta
erään ja meni hänen
kanssaan tanssimaan.
Anne-Marie nousi j ä pyysi
Hannun suureksi hämmästyksek­si
häntä taiissimaan, vaikka juuri
äsken oli , ^^yyttänyt väsymystä.
He hukkuivat iloiseen jou&koon,
tavaten kiinni tanssin iloisesta,
rytmistä. Anne-Marie oli n i in on­nellinen.
. Sylvester suuntahi ta­hallaan
askeleensa ihaneri lähet-tyvUleen
ja he vaihtoivat luke-mattoiiUasalasUxii^
ksiä kerien­kään
näkemättä j ä aavistamatta'
tanssikumpparielttensa-olan ylit­se.
Se oli htirmaavftä leikki. Sii­hen
kätk€ö^t^äiailäpiBrai%3^s teki ^
sen kaksinverrpip Ihariailfei. ^
Sylvester tanssitti poij^eiikset-ta
jokaista tjrttöä» joka hänen
iielleeri eattui. Kaiiyjiiöö^en äär
testä • vassLfttni^^
,sE4so^eUv&t; t a j i ^^
syydessä ja ka4ffieliv?it rnuorten
iloa. Heidän ^ i l i ^ ^
Mäti&tUda-muoriri ^katuiis Sylves­ter,
j<wÄ komea ; V f i w r^
entistäkin - kcmeiämmall^ . tu<^sa
"Re^a^ian" j u ^ a p i i v i i^
— Sitä p o i k ^ . . . h ä n on päät­tänyt
tanssittaa, kaikki Dalvikin
tytöt uuvuksiin ennen Mitöään,
virkahti joku.
i — Kmnma^ ettei h ä n jo ole löy­tänyt
valittuaan... sellainen
mies . . :
*— Olletikin kun ei Dalvikissa
suinkaan ole puute tytöistä.
—r Sylvester on ollakseen» Dal-vikilaiset
eivät Ihänelle kelpaa...
Hän katsoo kai jostakin kaukaa
itselleen valitim, njrt kmi läh-
•;tee. •,
Puhelu taukosi äkkiä. Sylveste­rin
pikiku sisko oli tullut aivan
lavan ääx«lle ja katseli haluk­kaasti
tanssin menoa. Hänen
vielä keskenkasvuinen vartalonsa,
heilahteli tanssin tahdissa ja pos-
; ket i)aloivat innokkaina, n
—- E t ^Ö halua:,mukaan,, huo­m
a u t t i joku hänen vierellään,
-r-^ iMinim aikani ei vielä ole tul­lut,
kuului ty^n itsetietoinen
vastaus. : . v
Siinä on tullut tyttö äitiin­sä.
MatbHda^mnori ei myöskään
milloinkaan jää vastausta vaille,
^sanoi äskeinen (fcy^jä./:.
Syysilta alkoi häinärtyä, anuti
ta tanssin jyske kävi taukoamatta •
lavalla. Turitiiis^^ kuiii dalvi-kilaiset
ölisiyat päässeet vasta nyt
" tanssin makuiin. Soitta^at^ tus­kin
olivat lopettaneet ©dlel3^
. tanssin kun nuoret jo !vaa,tiiyat l i ­sää
väsymättöminä ja Milhkei-n&.
•"'••^ • ^
Anne-Märie oli kuitenkin saa­nut
siitä kyllikseeiL. Hänen ä i n c^
ajatu^nsa oli päästä salaa, ke­nenkään
huomaamatta kotiin. He
oUvat eilen päättäneet, etteivät
enää tapaisi ennen, sylvesterin
lähtöä, mutta se mikär o l i päätet­ty
yön suloisina timteina, jäähy­väisten
aiersyväHärihetkellä, ei ol­lut
samaa enää nyt kuin siHoin.
Jokainen päivä, n i in kauan kuin
he olivat nlolemmat Dalvikissa,
vaati osarisa rakkaudesta. Sen
he kumpainenkin tunsivat.
Ja Anne-Mariesta tuntui' niin
varmalta, e t t ä ©ylvesterkin ajat-
; teli samaa. Hän plietshiyt pitkin
iltaa tilaisuutta vain parin sanan
vaihtoon, mutta tässä kansajou-kossa,
satojen silmien kohteena,
se ei käynyt painsäv
— Anne-Marie, vielä yksi tans­si?
pyysi Kariniemen Haimu. —
Näen, e t t ä sinua alkaa väsyttää.
Sitten saattelen sinut kotiin.
AimeTMarie taipui tahdottoma­na
hänen pyyntöönsä. Hän ei
nähnyt enää ^ I v e s t e r i ä tanssi­vien
joukossa. -Itku pyrki jo vä-räsrtt^
emään hänen mieltään,
kuri h ä n virkkoi kumppanilleen
kesken tanssia:
—- liopetetaan... en tahdo enää
tanssia. M e n ^ etsimään'' isää.
^ — H ä n onmennyt herra Adam­sin
asuntoon, sanoi kariniemen
Hannu.
— Merien kylmään tuleeko
hän jo kotiia.
— Sitä tuskin uskon. Adams
on jiöjlatuulella. j a pitää haus­kaa
vierailleen, sariöi Hannu es-tellen.
Hän olikin kuvitellut
kahdenkeskistä kotimatkaa An­ne-
Marien karissa tänä ihanana
yönä ja paljon muuta,
Mritta Anne-Marie suuntasi it­sepintaisesti
askeleensa Adamsin
asuinrakennusta kohden. Se oli
komea, keltainen rakennus, jon­ka
h ä n e i t i ; ^ -veistämön omis­tajan
jälkeen oli* kokonaari uu-
:^e^jslm-^avim-iaä|tanimen näto'&yEmpäsaIl!ä,,a]z^laa-yähäirj^^^
delleeit korjanriut itselleen. Anne-lytarb
tairtoi hooÄutelia ^isänsä
mukaan,: .^ä^s^kaeen .olemasta
kaJideri .'ke^eirKarJriiemeri iBari-nun
kanssa, joka illan pitöääri oli
osoittäutiatut- e i e t ä m ä i t ö m än
herikkäriueliseksi j a tunkeilevaksi
Anne-Marien nilelestä.
Hän aukaisi hiljaa suuren lasi-kuistiri
oven ja py:§äht(yi kuxmte-lenSaän.
Sisältä kuului herra
Adamsin raaka nauru, jota useat
miesäänet säestivät. Sitten, hän
jatkoi matkaansa saliin puolia­voimesta
ovesta, ja pysähtyi ovel-
, le- /
Herra Adams juhli todellakin
vieraitaiän. Pöydällä oli laseja ja
pilllojä ja salin täytti sankka tu­pakan
sauhu, jonka seasta hän
eroitti riiuutamien miejsten diah-
Mttöt^ niiden joi^ ' riiyoskin
piriari isäösä. ' ' r
HeiTä Adams katseli hetken hä­millään
tulijaa, mutta astui sit-teri
häntä kohden, toivotellen
juo]purieen sopertelevalla taväUa
hänet tervetulleeksi., Mutta sil­loin
liöusi nimismies tuoUltaan,
astui kaksi päättävää askelta ty­tärtään
kohden ja virkkoi tylysti:
. — Mitä sinä tääUä teet, Anne-
Marie. Mene kotiinT
^ Arvelin, (Ettasinakin jo tuli-vsit;
änkytti
- i - E i h ä n tufe.nauroi iherra
Adams i . . . öp^ijäkkiaan kaunis ty-v*
är sinulla ori, jatkoi hän Ä en
nimisiriii^heferi~ kääntyen.
--Merie kotiin, Anne-Marie...
tulen sitten sanoi
nimi<iirnie& ja^Anrie^Marife peräy­tyi
takaisiri" ovea kohden.
Nyt o l i isä ti|as tuollaf tuulella.
Hän oli päässyt taas humalan-makmm
j a Anne-Marie tiesi van­hastaan,
että ny t seuraisi pitkälti
samaa menoa. HäneHe tuli tuol--
laisia viikkoja kestäviä puuskia,
jolloin hän joi mielettömäisti ja
oli aina siUqin tyly ja paha.
Hän oli pahoilla mielin pääs­tyään
ulos herra Adamsin talosta
ja (kiirehti ulkona odottavasta
Hamiusta huolimatta kotiaan
kohden.
iMutta kodiri ilma ahdisti. Hä­nen
elämänsä rauha- oli jollakin
tavalla särkyiyrt. Talon hiljaisuus
$yimytti outoja ajatuksia ja se
ajatus, ettei hän enää • tapaisi-kaari
Sylvesteriä ennen hänen
lähtöään, timtui nyt niin mielet­tömältä.
-Miksi he eivät olleet - sopineet
vielä täksi illaksi kohtaamista
myllyllä. Nythän kaikki olisi
käynyt aivan itsestään, kun hä­nen
isänsäkin oli poissa. Mitä he
olivatkaan ajatelleet eilen 1
Anne-Maxien (kaipaus kasvoi
kasvamistaan. (Hän tunsi itsensä
sairaaksi ja voimattomaksi koto­na
vallitsevan hiljaisuuden kes­kellä
ja aivan kuin varkain pu­jahti
mieleensä ajat^is Oähteä
myllylle yksin, juosta läpi^ pime­nevän
metsän sinne edestakaisin.
Hänen mielensä keventyi siitä
ajatuksesta ja hän alkoi nopeasti
tuumia tUaimetta. Pian hän oli
riisimut yltään valkoisen juhla-puktmsa
ja vaihtanut sen toi­seen.
Hänellä oli nyt jotakin tehtä­vää.
Hän aikoi vain hetken is­tua
myllyrakennuksen hiljaisuu­dessa,
kosketella penkkejä, joilla
he olivat sylikkäin istuneet ja
sitten tulla tokaisin.
Ifön lensi juoksuaskelin, ettei
syvin pimeys ennättäisi. Vielä oU
läntisellä taivaalla rusoittavCtit'
m, juuri sUIa.suinmaUa,^
deriliäto :
:iMutta isittCTt^
eimenkxiiri'!luln
Hän tuskin «xatti,- ixiyllyrätel
nuksen päätyäv'kuföri, aina a^.'
semmin. Ja &ädet.,pjÖssa fi^si
roiden hän kiilkv viimeisen, .imt-:
kari. • v:
Kuinka hän. orsikaan pelännjil
kaikkialla muualla paitsi täsilä'
Tämän paikan;oli Sylvesterin.!!;
hänen rakkautensa vihkinyt sala'
" peräiseen rauhan ja turvallism'
den timnelmaan.-. Mikään
ei Anne-Marien mielesetä voini
kohdata h ä n t ä tällä tiellä. [
Mutta kuinka rajusti hän Mt{
kähti haparoituaan käslUään-öTtj
aukkoa. Myllyhuoneen • nurkf
kauksessa-kaJhaiati jotakin. Hä'
painoivkäden suujleen* tukaihdot.
taakseen huudahduksen, s6iste'
paikoillaan jokaiselta hermoltaa
vayisten. ., -.. , \
— Anne-MäfiSpSSEäat silloi:
tutun, rakkaan äänen pldätet)}!
huudahdus. - ' ' [
— Sylvester?-^ Äxaie-Marie
k ä d ^ tapasivat Sylvesterin, *job;
tilli pimeässä !häMtäkdhden;='-'
Kuinka^ isiriä.^ olet täällä?' \
— Entä sinä? Eri": tiennyt;, .f
Anne-Marie ei- .^^^ taSito-nut
liskoa sltäi^-tödiöksL-' •' f
— i&Cnä tulin täiirie,riukk#%
seni täällä täxäaäiivÖHteisenyB:,
Dalvikissa. '^hdoin mtnsteHa-si-^
n u a . . . Katso, rialnä olen laitta-,
nut itseUenl vuoteen sairnmalfo
ta, Makajäri siinä kuvitellen'inie-;
lessänii että-fiinä- tulisit täniie..;
Kmnmallista Ajmie-Marie; •etti
sinä tillit. V
'•— Kaikki on kummallista, fify!-
vester... E n voi nyt sitä itsöääs;
käsittää. 1
— Siinä näet, Anne-Marie,'^^-
kauden voiman. Se oli miäiD
ajatiösseni, joka toi sinut tänne.
Sylvester johdatti Anne-Mariö
pimeässä huoneeri nurkkaukseea
He istahtivat sariMnalille lähdU.
-toisiaan ja puhelivat hiljaa päi-;
vän kokemuksistaan ja tunn^;'
mistään. Sylvester timnusti, ettij
oli kärsinyt nähdessään KarlIli^
men Hannun hänen kanssaan.
— Niin, eikö sejole lubnnotcBi^
Sylvester, ettemme saa olla niin­kuin
muut, huoahti Anne-Manf;
Sylvester siUtti hiljaa
poskeaan, jonka yöri viileys oJ,
tehnyt Igrhnäksi.. Nyt vasta
käsitti, mitä Anrie-litorien
merkitsi. He oUvat todella lä­heisemmin
kuin" muut ihmiss-toinen
toistensa ajatusten vailaJ-tuksen
alaisia. H^dän rak&a»-
tensa oli oikeata, sellaista, joa
muut eivät olisi ynUnärtänBCi-
— Anne-Marie v.. sinä olet fflj-nim
kanssani täällä tämäa yö»
kuiskasi (Sylvester hiljaa.
Anne-Marie ei vastanruit ää­neen,
mutta häri päätti sen einpi-mättä
ajatuksissaan-menneen
j a - tulevan uhalla
jäi. Sylvester tunsi hänen
tauksensa myönteisyyden ja PJ[
noi hänet rajusti-rintaansa ^
ten. Heidän ympärillään oho^
jaista. .Yöri tuuli toi metsästä
tuoksujav jotka sekoittuivat mp'
lyxakennuksen lahoon tuoUsui^i-1
Oven edessä lepattilevoton »aa-,
pa pudoteUen siUoin tällöin t
tiään maahan j a myllyrakenn^-1
sen ruuduttomista
katsoivat sisään yötä vasten ;
Sivu 4 LauanSalQa« lielmikuui& 24 pai^^äzia* 1951