Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 24, 1951

              —.^i
s.
sopisi
,i5et katj
nnittart
He JK;,
insä p?,
OS kat'
, häTii
: ä . -
leikkij:
3noon f
neliirv
niin t'
\ Jcsfr'.
;tua'edi-
Mn s- :
erää:'
;a "ke, ;
' €1 £
;tipefe ;
lä-Afr,;
irillaP^
krikett-jcsK
jaetfli^
Tälläisi
kkal£>.
Niis;^
P35- *
IAJDUKXTJN 10 pnä tuU
*6ulimeek5i 25 .y}?otta Etoo
ujon, suuren runoilijan ja kult-
Staitelijan kuolemasta.
Sn nuorta on suomenkiehnen
CaUisuus, että sen uranuuilÄjat
Suvat aivan silispäivään. Van-iupolvi,
joka vielä eläa kes-jdessamme.
on nähnyt heidät
teiänrt muiana heidän tounin-
Uaan ja taistelussaan,
lino Leino cn harvinainen il-
'ö Suomen kulttuurielämässä,
n monisärmäinen ja monelle
loUe ulottuva on hänen elä-niä
ja työnsä, että vielä tänä-
'ivänäkään ei sen arviointia ole
itu loppuun suorittaa, vaan eri-
'set käsitykset taistelevatkeske-an,
kuten L. Onervan kirjoittai­si
Eino Leinon elämäkerran,,
fael Koskimiehen "Elävän
asallisuuden" ja Raoul Palm­ein
"Suuren linjan" tutkielmat-littavat.
Cino Leinon suurta elämänyoir
Ä osoittaa jo hänen jättilääs- .
linen kirjallinen tuotansa jo-n
kuuluu lähes sata teosta. Hän
huikaissut kolmekymmentä ai- -
peräistä runoteosta, p§ritgrmn<-
intä näytelmää ja samanyexxan
Inaaneja ja kertomuksia. 'Sit$-
jtsi3iän on tehnyt suuria kään-stöitä
suomentaen''mm. Dan-i
"Jumalaisen näytelmän". ,
elleen on hän kirjoittanut es­tä,
kirjallisuus- ja teatteriar-steluja.
Suomalaisen kirjaili-;
liden historian ja lukuisia pa­tioita
sekä muita sanomalehti-
)joituksia. Valtavin osa tästä
kannosta tapahtui kahden-bmenen
vuoden sisällä. 37-
btiaana hän kirjoitti kirjailija-perilleen
L. Onervalle: "Tunnen
jpuni lähestyvän." Hän oli ru-lilija,
joka sananmukaisesti
kti itsensä loppuun lyihyessä
' )issa.
Emo Leinon suurin meiikitys on
hä, että hän pimeänä aikana loi
kon Suomen kansan . tulevai-bteen
kulttuurikansana. Kim
n 17-vuotiaana astui kirjalli-le
näyttämölle, tapasi hän ty!h
•ttä kaikkialla, minne vain kät­kin.
Suomenkielinen kirjalli-is
oli riin alussaan-, että teh­kää
oli joka taholla. Eino Lei-cn
eräässä runossaan säftonut
•tauskuvallisesti, että hunoili-saattoi
näissä oloissa olla vain
tkospuuna suossa", astinlauta-tuleville
ninoilijoille. Mutta
siasiassa Eino Leino oli paljon
smmän. Vitaalisuudellaan hän
rtti tyhjiön toisensa jälkeen
omen henkisessä elämässä. Ei-siinä
kyliin: hän pani liikkeel-myöskin
toiset, antoi sysäyksiä
?k asteluun, arviointeihin ja toi­ntaan
joka taholla, kuten hä-
-n kirjoituksensa 'Päivälehdessä,
ilsingin Sanomissa, "Päivässä"
"Sunnuntaissa" o s o i t.tavat
ittäin suuri oli myöskin se vair
tus, joka oli hänefi kirjeillään
säkenöivällä persoonallisuudel-
K •
Runossaan "I<apin kesä" on E i ­no
Leino tulkinnut niitä tunnel-niia,
jota h ä n e l l ä o l i keskelläi par­hainta
luomiskauttaan. Vaikeata
oli saada hidasta kansaa liikkeel­le
ja paincsta<va o l i se ilmapiiri,
jossa runoilija ja uudistaja joutui
toimimaan.
' Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
maa, ruoho, ohra,
-vaivaiskoivutkin,
Tuot' olen aatellut ma useasti,
' kxin', katson käiisan tämän
valheisiin.
. Miks meillä tkaikki kaunis
A i tahtoo kuolla
j a suini surkastua alhaiseen?
Miks meillä n i i n on montA
, mielipuolta?
Miks evähän käyttäjiä- -
'f. - ' ^ V : IV kanteleen?
Miks miestä täällä käikklalk
kaatuu kuin heinää, — miestä
toiveen tosiaan,
miest' atteen, tunteen miestä,
kaikki maatuu
tai kesken toimiansa katkeaa?
Muualla tulta säihkyy
Iharjcnaahapset,
vanhoissa hehkuu hengen
^ aurinko.
M e i l l ' ukkoina jo syntyy
sylilapset
j a nuori mies on hautaan
X valmis jo.
Tuskinpa koskaan on "sanka­rillisesta
suomalaisestasynkkä-mielis3^
destä" annettu parempaa
määritelmää ikuin tässä Eino L e i ­non
runossa. Eikä ole mitään
epäilystä siitä, e t t ä runoilijan nä­kemys
on tässä iskenyt yhteis-kimnallisista
olosuhteista jchtu-neeseen
kansanluonteen piirtee­seen,
joka vaikuttaa koko henki­seen
elämäämme ja estää kansan
luovien voimien esillepääsyä. Ko­ko
suomalainen runous antaa t ä s ­tä
lisää todistusainehistoa.
Vaikka Eino Leino oli virka-miesperheestä.
joka (käytti ni­meä
Lönnbohm, oli h ä n «vankkaa
suomalaista jum-ta. K a r j a l an
Mustosia. Kotiseudullaan K a i ­nuussa
oli h ä n sitäpaitsi tullut
läheiseen kosketukseen kansan
iamsa. Hän piti itse i t s e ä än K a ­levalan
laulajien työn jatkajana
j a siiheh hänellä oli- oikeus sekä
synl^Tpieränsä että ' runoutensa
laadun vuoksi, - •
Suomalaisen runouden uran­uurtajilla
oli "vaikea työ edessään
koettaessaan yhdistää eurooppa­laisen
runomuodon uuteen ly­riikkaan.
Jo suomenkielen eri­koislaatuinen
rakenne tuotti t ä s ­sä
suhteessa vaikeuksia, Leino et­si
j a löysi ratkaisim näille prob­leemeille:
vanhan suomalaisen
kansanrunouden pohjalta h ä n loi
uuden nmotyylin, joka oli saman­aikaisesti
sekä kansallinen että
yleismaailmallinen. "Helkavirret";
Eino Leinon pääteos, kruimasi tä­män
tyylipyrkimyksen mitä voit-toisimmalla
tavalla. Jo yksistään
tämän uuden runomuodon tuoja­na
ansaitsee Eino Leino kunnia­paikkansa
suomalaisen runouden
h i s t o r i a s i . Mutta lisäksi tulee
hänen runoutensa eläimänmyön-teinen,
kansanomainen sisältö.
Kun puhumme-Etnö Leinon ru­noudesta,
tarkoitamme sillä h ä ­nen
parhaan luomiskautensa r u ­noutta.
V: : n 1917 jälkeen ei h än
enää ollut henkisesti tasapainos­sa.
Kansalaissota 191(8 vei ha­nalta
uskon runoilijantehtävääh-sä,
valitettavasti, myös siihen
kansaan, jonka laulaja h ä n oli o l ­lut.
"Vanha" ja sairas Leino ei
enää ollut miehuuskautensa aja­tuksia
räiskyvä, alati uutta luo­va,
edistyksellisiä aatteita ikan-nattava
Eino Leino:
Eino Leinoa ei yleensä voida ar­vioida
yksinomaan h ä n e n kirjoi­tustensa
perustalla, h ä n on kat­sottava
myöskin ajanilmiönä; Hä-'
nen työtänsä voidaan verrata
tienraivaajan työhön koskemat-^
tomassa metsässäv Atua ei jälki
tullut hyvää, sillä paljon oli kiviä
j a suonsilmiä tienraivaajan edes­sä.
Määrättyä oikeutusta oli
myöskin siinä arvost^ussa, Jon­ka
"Nuoren Suomen" aatteelli­sin
j a taiteellisissa {käsityksissään'
tikimättömln kirjailija, Arvid
J ä r n e f d t , kerran tämän kirjoit-.
tajalle esitti: Eino Leino kir­joittaa
liian laveasti. Hyvää on
vaikeata vlöytää sanarunsauden
keskeltä. ~ "Tuulikannel" on e-r
ä ä n Eino Leinon kokoelman n i ­menä.
Hän. tahtoi laulaa kaikis-
KIRJ. iLARlN-KYÖSTI
01 SI N kauniin metsätien,
)ji€lldlemmn.taika,
p€ kerran kullan vien,
011 kesän aika.
jylhän jyrkänteen
kmas polku joJtti,
mt kaariportteineeny
'rkät kaavat kohti.
"lan silkin siinnon näin
lynn hienot jouhet, '
''-'oskalliolle päin
>iisi vakaat louhet.
ämmiin kuusiin kurkottain
^mi kietoi kättään
'"'''(^n lempipaikan hain
vihreen mättään
Postinkantajia Kobert Frecman ihmettelee, mi­h
i n h ä n j ä t t ä ä St. TThomasissä äskettäin palaneen
k a u p ^ postin. Tämä tulipalo uhkasi koko katu-neliötä
j a aiheutti puolenmiljoonan dollarin vähin-äytelmä
"Niskavuoren Heta
gon. Neljättäkynunenta palokuntalaista taisteli tu­len
kanssa iTiisi tuntia, enhesa^in sai palon Eiont-roUiin
ja iatimellon suoJfelTuRisi.
1:
oh vieno vierelläin.
"^'«, etpä muuta,
;^.2^iptsinsyii^^^^^
^ffikaismpa suuta.
^^>to lempii, leikamoi, .
mn, nurmeen nukkuu,
; P^<^t mkivirttasbi '
r^f^äitäkukkuu!-! •
Ul^"^'ie pmiä päivä
t^^^a f^ukkaisluiita -
•:Jf['^ armasta vain näy,
fcikki on vain Unta.
Juhani Tervapään (Hella Vuo­lijoki)
INiskavuori-sarja on run­saan
kahden vnodlksrmmenen
ajan kimltmut jatkuvasti Suonen
teatterien ohjelmistoon. .Arvoste­l
u ja yleisö on ollut t ä m ä n sar­j
a n nä3^telmille suopea, mikä on­k
i n luonnollista, koska n ä m ä näy­telmät
valoittavat erikoisen lä-h
e i ^ s t i ja; ivöiiiiakkaasti Suomen
kansan Juonnetta niin hyviltä
kuin pahoiltakin ominaisuuksil­taan,
yaakka muutamat näistä
näsTteOmiista katsotaan jo mielkein-p
ä IklasöillisÖisl, sarja vieläkin
jatkuu. Ä ^ e t t ä i n juuri esitet­t
i i n T^i^apääh uusin näytelnaä
"Niskavuoren Heta" ensi kerran
Tatt^ereeri Työväenteatterissa.
i K im näj^elmä esitettiin mm.
myöskäin Kotkassa, keskusteli
KTötkfiSsa ilmestyvän -Baivaaja-lehden
ediistaja piÄelimitse en­nen
esitystä khrjäiUjattafen, Hel­l
a Vuolijoen kanssa j a koska tät-mä
nä3rti^mä ennenpitkää saapuu
myöskin meidän näyttämöllenune
Canadassa, julkaisemme tämän
keskustelun siinä mielessä, että
se osaltaan antaa jonkinlaista
ennakkotietoa niin t ä s t ä näytel­mästä
kuiri tulossa olevistakin
samiaan Niskavuori-sarjaan kuu­luvista
näytelmistä.
— Oliko Niskavuöreri Hetalla,
tällä e r i t t ä in voimaidkäalla oman­arvontuntoisella
nai^a3imolla ol­lut
vastine elävässä elämässä, ky^
syimme ensiksi.
'— Onpa hyvinkin. Koko Nis-kavuoriaiheelle
on olemassa tark­ka
•vastine todellisuudessa. TTäit-ten
näsrtelmien henkilöhaSimöt
ovat liikkuneet hämäläisessä
maaperässä ja niskavuorten j ä l ­keläiset
hoitelevat monia tehtä­viä
nykypäivän yhteiskuntako­neistossa.
INfiskavuori oli vankka
maatalo, jonka peiiheerijäsenistä
j a n ä i t t e n jälkeläisistä on npusr
sut huomattava osaa sivistjsmeis-t
ö ä , m i n i s t e r e i t ä , tohtoreita jne.
— Ohko tämä u u ^ näytelmä jo
kauankin kiteytyarössä ajatuksis­sanne
j a milloin se valmistui?
— Jaa. Näytelmän tapahtumat
ovat olleet noin riiinikuin k y p ^ -
teltä^änä jo IP vuotta, mutta v i i ­me
elokussä iniiiä sen pistin pa­perille.
— Jatkuuko iNfi^tavuori-sarja
vielä?
— NlskaAfuori-aiheesta kirjoi­tan
parasfaikaa uutta näytelmää,
mutta itse sairjanahan tapahtu­mat
päätts^vät jo "NisGsavuörien
leipään". Tässä; viimeisessä näy-telmässänihän
'palattiin ajassa
taaksepäin j a seureAi^ri tai^äihtu-raia
viime vuosisadan IcpUlta 20-
luvulle.
— Saanko ikyayäi minkälairieri
aihe tulee olemaan' nyt kirjoitta­massanne
näytelmässä? '
— Käsittelen kiiriä sddari v a i ­kutusta
niskavuorelal^liii^ siirto^
laiskysymystä jrie. Niskavuoresta
niirikuin muistalari \
joudutttiln vlupyutt^noaap ma^t^
sitrtcrväeUe. Juuxi n ä i t ä origätoia
käsitteleri tässä uuslriurialssa; l i ^ •
tekeilläolevassa^Tvil^^^ :
kavuori-aiheis^sa näiytelmässäni..
— Siinä tainakin tapalituu niin,
e t t ä mies Hopultakin. voiUa^a, nai-<- .
scOT. ^ a i k S a ' Sj^^inboyksfeä; • bnltlri
Hetan mentaliteetilla varustettu
tÄ ajsan aatteista, olla jonkinlai­nen
runouden sanomal^timies. ~
Tässä p i i l i ^aiänen lieikkoiiteaasa.
Mutta samalla se teki h ä n e s t ä i n - .
himillisen j a kiehtovan ihmisen.
Hänen eiämästäänikin t u l i runo.
Soinnun ja rytmin mestarina
on Eino Leino kirjoittanut laulu- .
ja, jotka t ä n ä päivänäkin soivat
Sucmen kansain keskuudessa kan­sanlaulujen
tapaan. Sellaisia ori-mm.
kaunis "Mirjamin laulu". Ja"
mikä mahtava kaiku onkaan h ä ­nen
"Päivän pojallaan", joka a l ­kua
sanoilla "Oi kuulkaatte,
kuinka se sykkäilee. t ä m ä maa
j a sen musta mufta."' Yksistään
niitten laulujen perustalla, jotka
s ä v ö l e t t y h i ä ovat j ä ä n e e t kansan
omaisuudeksi, on Einö Leino kuo^
lomaton.
K u n suuren laulajan muistoa'
jälleen juhlitaan, on syytä to­dentaa
h ä n e n merkitystään oman
aikansa tulkkina j a suomalaisen
kansanrunouden perinteiden jat­kajana.
Väärlu on, kuten pro­fessori
Bafiael K < ^ m i e s "Eläväs­s
ä kansalliskirjtillisuttdiessä^' te­kee,
fkiiiinittää huomiota ejiäoleel.
l i s i in seikkoihin Einot iLetiidri e l ä ­mässä
ja teoksissa j a 'sm nerus-talla
langettaa (hänestä tuomioi-'
ta. Totta on. e t t ä h ä n e n suora-'
sanaiset teoksensa eivät ole h ä n en
parhaimpiaan. mutta niissäkin on •
mitä mielenkiintoisimpia ajatukr
- sia. yhteiskumiallisia tilintekoja
j a tyyhllisiä kokeiluja. Huonoin­k
i n Einö Leinon teos on ainakin
älykkään ihmisen tökemä, mi-•
t ä ei voida saiioä sUuresta osasta
Suomen kirjallisuutta.
V. 1808 «kirjoitu Eino Leino toi- •
sen suuren runoilijan J . L . Oflune- •
bergin päivän vietosta semmvari
ankaran arvostelun, j o t a t ä n ä äot- -
tien aikana on syytä mietiskellä: ~
"Kuolleet eivät saa kummitella
siellä, missä aika menee mytrsky-askelilla
eteenpäin. Mennyt vuo- •
sisata ei saa olla uuden r ä ä t ä l i n ä ..
Meidän isänmaanrakkautemme
on pukeuduttava nykyisen ajan
aatteiden mukaisesti. Tämä on-operettia,
t ä m ä on leiklclsotaa, t ä -
mä on äkseerausta tinasotamie-hillä.
Mutta rnikään kansa ei
. kauan rankaisematta ä k s e e r a a t l - '
iiasotamiehillä. Siitä seuraa su-'
rullirien loppU, kuten aina itsen­s
ä pettämisessä."
Eino Leino julisti alkaijaan''
kulttuurisuomalalsuutta, j o ka
hylkäsi sekä ruotsalaisen että
suomettarelaisen käsityksen Suo­men
kansan asemasta j a kulttuu­ritehtävästä.
Hänen mielestään
Kalevala j a Aleksis K i v i olivat ne'
tuki&ohdat, joista suomalainen'
hengenelämä ainoastaan saattoi.'
mennä eteenpäin. Ruaioilija,n'
kuoleman i25-vuotispäivänä on
meidän syytä miiistäa n ä i t ä Eino
Leinon ajatuksia. Ne tukevat,
niitten piirien käsitystä, joitten
mielestä rauhan, humaanisutiden:
j a laajenevan sivistyksen tie on'
Suomen kansan oikea tie.
KIRL AULIS JUVELA
NIIN kaikki vaikeni, ; 1
kun tummui tienoo
Ja häipyi kirkkaus yltä maan,
kun hämäryyden seitti
silkinlmm " ^ ' - ^ i f l'
liihoitteli yli hurmallaan.
Niin, kaikkiyin^uttm^ ., (
kuin etpofi mäe^ ;. |
kiM käikoHnui ois korven
ja taivaan rarinattömaan)
avaruuteen-yön
onni, autuus sytytetty
ois.
Naiset nuMmvat ibiuoriomiriin
kuin mldhet. Tähän euioksecnfi ;
t u l t i in eräässä seitsemän anaata
käsittävässä, kansan nuikilsuQna-.'
tapoja kosäcevasssttutkimittks^a. .
(EVJimerkikBi •-\^Uaatäiss2..4p\: pros. '
rialsista' käi^i ouiettömuudeBiä,
kmi taas imiehistä ainoastaan:!5
prosentin pii valkeata p ä ä s t ä:
tmeen. Mlistö täriiä eroavaisu^ .
johtuu?-' • • . • '
.Tunnettu ruotsalainen psy­k
i a t r i Faul BJarre riiairiitsl huö-mloittensa
n ö j ä M , etteivSt ne ole -
ensisijassa ;liiaIl^:et|K>npisttik^ ^
j ö t k ä alheultavat riais^^
muuderi. vaan fieriMISkohtalset:
v ä i ^ ^ e t , joista t ä r k g i n on mle- .
ihen älk<^blllhJmb.
(henkilö. i$aurahti; !haastat^tiVr
vämme j a l l ^ i i j c r ä ä n . ettei ole
öikeiri.' soveliasta; jos t i ä n i ^ l i t y i si
kiittelemään omaa n ä s ^ I m ä ä n s ä.
• '"tm
Ci--
4 ptf? ^
'i 11' 't
luu ,)'!
i fi iii iii
il!'
ILauantama, 'helznilnausi^ 24 jpaivani. ;IB51 • Savu S