Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 15, 1949

              Elokuun viimeisen päivän iltana läh­dimme
matkaan Sudburysta itää kohti.
Matkamme oli hauska heti Sudburysta
lähtien, ja hauskuutta täydensi vielä
eräs miestuttavamme, joka meille hy­västiä
sanoessaan pisti meille naidUe
l^tosuukkoset. Miehet jumuttivat
sitä pitkän aikaa, mutta me Annin kans­sa
puolustimme itseämme vanhalla sa­nanlaskulla,
että minkäs ihminen sille
tekee, jos hänestä tykätään.
Aamuhämärän tullen olimme ajaneet
viidettäsataa mailia. Emme nähneet
yöllä maisemia, mutta se asia luvattiin
tullessa korjata. Päätimme ajaa Mo­hawk
Trail-tietä, historiallista tietä,
mikä on tehty Mohawk-intiaanien en­tisen
polun mukaan. Nyt se on kaunis
tie korkeine näkötorneineen. Tämä
vuori on 2,172 jalkaa meren pinnan ylä­puolella
ja kun on selkeä ilma, näkee
siltä .Atlantin meren. Monta mailia
saa ajaa alas ilman gasolinia. Kaums
nähtävyys. v'
nialla olimme perillä. Sisko oli jo
odotellutkin j a niinhän sitä sitten kat­seltiin
monta • kaupunkia j a maaseutua.
JFarmarien maat ttinttrivat rappeutu­neen
11 vuoden kuluessa" sitten kuin
olen siellä viimeksi käynyt; H(rfelmä4
puut diivat ruohojen seassa ja parhaat
h^elmät vainr korjataan. Juurrkasveja-ja
perunaa, viljellään jonkin verran Ja
maidon ostavat, eivät tee heinää. Tämä
johtuu siitä, että lapset ovat poissa ko­toa
ja vanhemmat saavat eläkkeet, toi­set
työpaikoistaan, toiset hallitukselta,
sekä jotkut poikansa menettämisen joh­dosta
sodassa. Floridan matkaa us^at
perheet suunnittelivat.
Kun olimme kaksi viikkoa olleet kul­kemisen
touhussa, tuli Jo halu lähteä
kotiin päin. Sanottiin hyvästit ja tul­tiin
toista tietä takaisin. Kyllä Ver-montin
valtiossa olivat tiet. mutkaisia
ja kallioisia. Ajoinune korkeitten vuo­rien
välistä, ettei toisinaan näkynyt
taivasta ollenkaan. Hyvin sivuutet­tiin
tarkastus rajalla ja niin taas-pltiiii
Canadässa. Kyllä Qiieb^sn maakun­nassa
on hyviäJarmimäitä, sileitä! ¥uin '
pöytä jä sitä on satoja maile^^
mäkiä eikä kallioita. Yiidettäkjni^*^
^ i n lehmää oli yksissä joukoissa. Enin
osa siellä oh ransikalaista.väestöä,\wka
on' asunut siellä jo usean miespolven
ajan. Molemmin puolin tietä öli isoja
hautausmaita, en ole koskaan vielä näh-muttä
samassa oli hän saanut tiedon sii­täkin,
että nuo mustat pedot käyttäisi­vät
hänet vanhan tapansa mukaan ruo-aksensa.
Kaksitoista miestä kykeni viciä täis-iemaan.
Näiden kanssa päätti Andreas
koettaa vielä viimeistä hyölckäystä. He
syöksyivät suoraa päätä metsään, vim­mastuneina
ja hurjina kuin haavoitetut
tiikerit. Heillä ei ollut enää mitään
menetettä\'änä; se tieto heidät teki niin
huiman rohkeiksi.
Mutta nytpä nousi metsässä raju,
korvia repivä kirkuna ja huuto. Omi­tuisia,
eläimellisiä ääniä kajahti joka
pensaasta, yhtyen räikäksi uhröimaksi,
joka sai veren tjnrditymään. Ja kuin
maan alta, nousi sädottain^sadottain-alastomia
mustia olentoja, jotka joka
puolelta hyökkäsivätiliuijasti huutaai .
pienen joukon pääle. ' SOnmiräpäykr
sessa: oli* eu{ooi^f>3}aidlta otettu ;;asf*t^-
t e tunayat, ^ ktnnka verenbiäioiset -pä-^
pualaiset.;iaastolvat'iidtä kantojen ja
kivien ylitse. Jumala ties nunne.
(Jatkuu.)
Syksy on saapuiiut. Muuttolintujen
laumat lenrävät kohti etelää j a puut
ovat saaneet kauniin piraaisen ja kel­taisen
värin ennen talvilomalle riisuutu­mistaan.
Vain harvat lehtipuut ovat
£nää . kesäyihreydessaäii, aivan kuin
kylmää tdtmaten. Pilvet, nuo kesällä
niin kauniin p)ehnieän untuvaiset ovat
nyt. lik^sen harmaita j a synkän uhkaa­vina
kiiruhtavat nekin jonnekin. Kai­killa
näyttää' olevan niin loppumaton
kiire, aivan--;: .-kuin pelkäisivät kylmän
talven tuloa^
•Ihmiset kiirehtivät myöskin. Jokai­nen
koettaa valmistaa pesäänsä talven
varalta.- Ja onhan talvi pitkä ja ikävä,
mutta on,siinä paljon kaunistakin, kun­han
vain ensin pääsemme tämän pimeän
syksyn y l i .
Talvi on monessa suhteessa kaunis,
kun vain on^yaraa pukea ja saada koti
lämpimäksi. Ensin on kaikkien yhtei­nen
joulUj jota odottaessa kuluu aika,
ainakin lapsilla, pimeän syksyn y l i a i ­van
kuin huomaamatta. Joulun Jnen-tyä
saamme taas ruveta odottamaan
kevättäi M^täpäsiitäj vaikka siinä vä­lissä
on joku-" pakkasfreLiväkin.
Talven ai^ma saamme muistell.a ke^
sää, niitä se on^ nrcalle" tilonot ja mitä -
pieniä; huN^retkiä olemme saaneet teh=
dä i a pieniä perhepiiHs
neitä .pikku juhlia,^: joita saamme sitten
elämämme varrellä> poimia muistojem­me
kätköistä. Niinpä mekin olemme
saaneet perheeseemme kaksi kultaista
tyttöä.
•Kaikki sellaiset pienet perhetapauk-set
juhlineen ovat kuin helmiä, joita
saamme liittää jiisitoikkoisen, arkipäi­väisen
elämän helminauhaan. Niitä
, saamme sitten ajatella iltapuolella' pal­avaamme,
kun eivät muut turhanpäiväi-'
set huvit meitä miellytä.
Jaa — terveiset sinulle siskokulta
sinne rajan "paremmalle" puolelle.
^Älä' ikävöi enää sitä pientä harmaata
mökkiä siellä vanhassa' kotimaassa.
Vaikka sen kaunasta muistoa palvoroime
sydämissämme,-niin uskon, että sen
kaunis-kuva 'särk3risi, jos se meQIe
-vaikkapaoJahjoitettaisin. Olen varma,
ettemme siellä enää vKhtyisi, sHlä dem-me
niin erilaisissa oloissa tottuneet
täällä olemaan. Olkaamme vain tyy­tyväisiä
täällä Jos Joskus haluat, jiiin
pyörähdäv rääliä,
manlaisen tunnelman. Kesäkainuisin
heräät kuin nuorin sisko (riyt-jö vanha
mummo) Ifehmiä huutelee aamulypsyl­le.
Kuulet kaikenlaisia ääni, että muil­ta
ei puutu kuin käen kukunta, sitä en
voi siniillö^ luvata.
N i i n , ttile pois vain kun mielesi tekee
Suomeen, Yhdessä voimme sitten
muistella pikku .kotiamme; äitikultaa ja
kaikkia, ölet^^ä tervetullut. Tervei-
:set kaikilielKä:^^ "
M A R J A T T A .
Piru oli merras^^^^..
Kirj. Faari
n3rt m i n ^ ^ ^ i g ^ ^ a j i e n lepopaikkoja.
Oltiin ]t^c^jr^|;pikJeUa./^k^
to on niyJ^exlMy^^^^^^ Öi-tawaJoi
»^iy^^^olellä on mifä kau­nein
har|a]^»^" l^^inä synkkää i n ^ t ^
ja se on^^oeäa Q i t e f c ^^
haijsQih^ l&^^täa:^|U]^^
Nyt tsitä^;oi^a^^
Toivon nykyiseDe Liekin toimittajan^
paÄainta" ihei^tysta. ' ^
- .MANDI-MUORl
LU K I J A T ehkä muistavat useinkin
lukeneensa sanomalehdistä monia
mielenkiintoisia kalasUisjuttuja, niin
hyvistä kuin huonoistakin saavutuksis­ta,
isoista j a pienistä kaloista. Mutta
minulla on yksi (ainakin itselleni) mie­lenkiintoinen
juttu, joka luullakseni
pyyhkäisee kaikki entiset alas laudalta.
Se ön ajatuksissani askarrellut jo pitem­män
ajan j a nyt miltei vanhentuneena
pyydän sille tilaa Liekissä.
Seuraava juttu on erään luvattomalla
ajalla ja tavalla kalastaneen kalastajan
suusanainen kertomus, jonka tämän k i r ­joittaja
itse on omin korvin kuullut sa­man
kalastajan omasta suusta ja kerron
sen peittelemättä sanasta sanaan mikäli
sen vielä muistan. Mutta anteeksi arvoi­sat
lukijat ja toimitus,- jos kertomuksen
sisältöön olisi joten kuten päässyt l i ­vahtamaan
pieni pilkku sellaista, jota
ette voisi todeksi uskoa niin totta kuin
se lieneekin.
Kerran, kun puheenaiheena oli kalas­tus,
kertoi edellämainittu kalastaja
seuraavaa:
Mutta kuulkaahan pojat kuinka m i ­nun
kävi kerran. Minulla oli tuolla
syrjäpuolessa pieni farmi, niinkuin
muistatte. Sen l ^ H ä , tiheän viidakon
peitossa oli oikein kalarikas pieni joki
— pieni kyllä, mutta kalat siinä. oKvat
niin .mahdottoman suuria, että sitä on
vaikea uskoa. Olipa niihkin isoja, että
miehellä oli täysi tarakka yhtäkin kalaa
jiamuisinVkotiin kantaa. Mutta minul-!
la oli luotettava, hyvä kaveri, ja me
otimme ensin kaloja vain. onkimalla ke­nenkään
siitä mitään tietämättä, vaikka
kai siitä oli hajua jo kylällekin levin­nyt.
.
Kuulkaahan nyt, miten meille kävi.
Ikävin puoli oli vain siinä, että olivat
kauniit, kesäiset päivät jajmeillä kum­mallakin
oli farmi, joten meidän oli
pakko tehdä farmitöitäkin, vaikka on­kiminenkin
olisi ollut niin mielenkiinr
toista. Erään kerran kaveri esitti, että
tehtäisiin kananverkkoaidasta rysä, p i i ­lotettaisiin
se .päiviksi viidakkoon ja
asetettaisim öiksi sitten joissa oleviin
hyviin pyydyspaikkoihin. No,^ tuumas­ta
toimeen. »Kaveri. teki rysän , ja toi _
sen iltasella tullessaan. "W[idessä .sen .
sitten: veimme joellie, ? Ptsimme hyvän .
piilopaikan päiyiksi j a . kalaisen kurun,
johon panimme sen yöksi.
K u n . aamiilla päivän valjetessa tu­limme
kokemaan pyydystämme, oli
siellä molemmille • täysi kantamus kajo­ja.
Kaverini, joka oli liyvin harvapu­heinen,
tuumi, että tämä oli nyt niin­kuin
ennen' Pietarin kalansaalis ja niin
siinä yhdessä ihmetellen tulimme saa­liimme
kanssa kotiin.
Seuraavana aamuna tulos oli vielä
hirveämpi — oli kolmen jalan pituisista
aina viiteen jalkaan saakka ja kaloja
oli kymmenkunta kummankin olalla.
Tätä jatkui viikon, vähän ylikin, mut­ta
kun eräänä aamuna- menimme pyy­dykselle,
ei ollut ainoatakaan kalaa.
Surullisin miettein saavuimme kotiin,
mutta kaveri lohdutti, että kyllä ensi
yö taas tämän häviön korvaa.
Mutta seuraavana aamuna dli tulos
sama, yhtä surullinen. Silloin jo hie­man
ihmetytti, että mikä kaloja vaivaa;
Sama oli seuraavanakin aamäna. Vii­kon
kuljettuamme samalla tuloksella,-
oivalsin minäasiatn jä sanoinkin kavenl- <
le, että n)rt on itse pijru .merrassa, mut- -
tÄ k y l l ä » si^^ ,
•v»^ «Icamaanisön-a :
:ininä Jiäläan ykinäni n ^ d l ^ - k i i i i ^ se
phii: merrasta lähtee. . - •
• Tiesin .jossain . etäämmaUä.asuvan,
farmarin, joUa oli oikein iso ja-vanha -
kaksipiippuinen pyssy. Vanäem
ihmiset sanoivat raamatuniiisto:
Davidin sitä samaa pyssyä käj-ttäi
siinä sodassa filistealaisia vastaan
sa kuningas Saul löi tuhannen, m\
David kymmenentuhatta. Panin
mullä Lissun •< päpättämään ja a
farmille". Kun" siellä sitten esitin a
ni, oB iarnaadaiininhyväritdit
hyvillä takaistnvientilupauksillani:;
lainasi tuon ^vahfaantestamentin ai]
sen kalliin aarteensa 1 kaikkine sii
kuuluvine tulsuiheen minulle.
Älähän.huoli! Aamusella jo ent
kuin piru oli vielä tohveleissaanka
menin joen rannalle rysämme lähel
ville pensaikkoon, jossa valmistuin
tamäan vastaan kalanvarkaita. Aja
kaapas pojat! Minä tyhjensin h
täyttä' sarvellista kesäisen aurinj
kuivaamaa ruutia kummankin piij
reikään... J a ne reiät olivat isot, kuvii
kaahan, pojat, kuinka isot ne o\v\
Sitten repäisin vanhoista overhaalei
lahkeet, jotka lujasti tamppasin niii
rutikuiyieri rutiiiäi päälle, jonka jälb
kaadoin gallonan sakeaa kimupiin
kumpaankin pyssynpiippuun. Siila
piippujen siiut tiiviisti niin, ettei kiri
piimä päässyt vuotamaan pois.
Asetuin parhaan hollin päähän m
parhaimpaan asentoon,. nostin kt;
mankin py^yn iyontivasar ylös
a||itteliri itsekseni, että minä o;
tan kalänyärkaat käyttämään oike
ihmisten_j,tafk>ja. Kovinkaan kauan
minun tarvinnut odottaa, kun ai
kuulua varovaisia askeleita ja hiljai
puhetta. Viidakosta tuli näkyviin k<
si hartiakasta jättiläiskokoista mies
jotka menivät suoraan nostamaan
sää kurusta! Toinen,. joka seisoi n
nalla selin minuun, sanoi kaverille
jolle rysä näytti olevan raskas nostaa
"Ole varovainen J a muista, että t
on perjantai,. 13 päivä — kyliä mi
ympärysvaärat vahdin."
Mutta- samallavhetkellä oli tarkka:
mäni tähtäimeissaj joka oli kohdistei
pahaa ^aavistamatonta varoittajaa
ti. . Vasara iputostsytyiysnallin pää]
Jolloin rutikuiva; ruuti syttyi ja räjj
dys oli; hiiVeäi.-Tunsin lentäneeni
.mas^:hivomät^väno matfc
«mutta:'pian?ki^
toittentädla i n j i ^ tiicn Jahavaitsin, e
maapallo o l i vielä allani.
•Nyt kuufin kauheaa ääntä.
" V b l hetra auto m voi rakas 1
veri kulta, iniiit ammuttiin päähän
minä kuolen — aivoni valuvat vir
naan pitkin niskaani . . . "
Näin, vafldca tosin sankan savun lä
että valittaja mennä harppoi ryteikkt
j a samaa esimerkkiä aikoi toinen
seurata. Miitta samassa putosi pyss;
toinen Vasara nallin päälle, sytytti
yhtä kuivan ruudin kuin edellisessä!
piipussa oli ollut. Nyi löysin its
•paljon kauempaa ja kun savu hivi
hälveni, kuiilin korvieni tillien lyöm
seasta hirveää M t ^
"Voi. hyvä Jumala! Älä kaveri Jj
ta jätä.- mnakin ammuttiin niin, e
pääni on ianmäs^^^^ aivot mul
kin on- j a liU^na -ja-.laiskan suoni
meni pOikH.kiikkuu nyt tuolla pit
takapafcaröita j a reisiä . .
Jtöntcn: tauottua- k^^^ ranta
" j o s ^ Ä v a ä ^
piimäiset pi^unjäljet: ja savuavia,
d^ön .ofc^;: : t ^ € r f ^ ^
: -lahte^fS*} j^Öä^ ^
täyimä taukOTni^ suuria kah
joita ei^koskÄ^ «Mä sen jälkeen vai
-tettu, eikä'fcaldsta sen koommin p
tetta ollut. .
SIVU 6 LOKAKUUN IS PÄIVÄNÄ^ 1949