1951-07-21-07 |
Previous | 7 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
lIi oa ^ o» O es
etteh-ät
i ke rikkoneet,
^ Sinä paha.
^«•eita amaaa.
'itänyt mainita
'^et viisastua
I^yflä tunma
itsilanossa, he
smanneja, aa.
5en arvon, mi.
laa häntä kai-
Täälläonkyl.
», samanlainen
ikrn Canadas.
Ina sunnuntai,
akin kolmessa
*nua päällek-korttia,
toL«et
Yksi emäntä
udestaan, niin
lii lisää jouk-välillä
ja voi-
"takapiruna".
tä mutta huo.
rtaa, kun olin
rjoittaa. Va-n
tuli pannun
tarjosivat mi-ovat
ainakin
ta älä luule-in
uudestaan.
, sillä ei ole
innistä.
llaisia, jotka
Nyt täytyy
In päättänyt,
;e, niin minä
nokalle, mut-vaihtaneeksi
;lla. Mutta
rupesin ajat-nnkään
voit-iljoa
maksa-ollut
parem-
»xiile mitään
liselle iongr
?maan, se oo
na, ne ovat
lassa."
cieroja kuin
n ja laittau-imo,
joka oli
, Siina kerien
uskoo ja
! runo pitäi-
, se oli niifl.
1 kaupungin
ssa Tyynen
tänne suo-
Tulkaa vietimme
ja öt-ressä!
tö, joka oH
ärääväinen,
sen anifil^
ä miehestä
kari ojaail-Äkaeiniia.
limolta ti.*--
ei ole ^
kertoi hän:
isuntoonsa,
;räällä tö>
mutia mäelleni.
'Mut-oihini
^
Eräänä kauniina kesäisenä lauantai-rtaaa
Eva oli yksin "paratiisissaan" kai-rauhassa.
Lämmitteiiii saunaa ja
gidin hakemaan tiepuolesta sellaisia
^deksia, joilla voi saunan löylyssä lia-bta
sääsken puremia. Huoniasin tietä
Kikin tulevan naapurin Tildan pussi
Lrnalossa ja huusi jo kaukaa:
"Kyllä nuo kaupunkilaiset ovat Me-coja,
kun valkoiset hansikkaat käsissä
kanavastojakin hakevat.»
'^Mitäs sinulla sunä pussissa on?" ky-j\
in. "Varmaankin tuot pätsärille keroja
vehnästä, että saadaan sarnia-bhvit."
"Ei sinne päinkään, täällä on vain sellainen
mekko, jota yöUä pidetään ja pehmeät
tossut, että saan pistää ne väsyneisiin
jalkoihini. En lähdekään täältä
pois kuin joskus huomenna ja nukutaan-tin
kauan huomen aajmuna."
"Sehän kuulostaa hauskalta, kun saa
yövieraita."
Mentiin saunaan ja kyllä siellä sääs-kenpuremat
saivat mita kuuluu. Saunasta
tultuamme olimme punaisia kuin
keitetyt ravut. Keitett'in ja juotiin
saunakahvit ja sitten menimme ulos ihailemaan
kaunista kesäiltaa ja muistelemaan
aikoja, jolloin mekin olimme huoria.'
Sisälle tultua katsottiin, oliko pannuun
jäänyt vielä kahvia, sillä on parasta
se topettaa, yoidaan paremmin nukkua
kun tiedetään, että pannu on tyhjä.
Istuimme pöytään, mutta kahvinjuonti
jäi kesken, sillä ulhoa alkoi kuulua autojen
surinaa. Menimme katsomaan.
Pihalla oli autoja ja toisia tuli portista
sisään. Ensimmäiset tulijat hiiusivat:
"Hei, Manda, nyt mennään naapurikylään
tanssiaisiin!"
"Tulkaa sisälle ja olkaa höpsimättä!
Minä, varJia ihminen nyt lähden tansseihin
ja minulla on täällä yövieraskin."
I "Jos et tule mukaan, niin tanssimme
täällä!"
"Olkoon menneeksi", vastasin.
Vieraat alkoivat kantaa sisälle kaikenlaista
tavaraa, pannuja ja patoja, pussia
ja laatikkoa. "No voi ihmettä", sanoin
minä ja olin todella hämmästynyt. Hämmästystään
näytteli saunavieraanikin,
vaikka oli tämän koko homman alkaja.
Katsahdin ulos ja siellä Rauha ja Niilo
syytivät puita ulos autostaan. Ajattelin,
että kaikkea sitä pitkää olla mukana
kun Eva-pätsärin vieraaksi tullaan, pie-nistetyt
puutkin. Joillakin oli ollut ka-w>
jakm pussissa, koska seuraavana aamuna
kuului pihalta kanan kaakatusta
ja mennessäni navettaan, huomasin, että
minusta oli tehty kanafarmari.
Viimeksi tulivat kuuluisat musiikki-
"niehet, Hurskaisen veljekset soittokonei- '
o«en. Kyllä oU surinaa kuin mehiFäis-
Pesassä. Pelattiin seurapelejä, toiset" pe-
^i^'at korttia, jotkut naiset hääräsivät
jeittiossä patain ja pannujen kanssa,
^alkoivat nuoret naiset Wtaaka}i-
^ja syömistä. ÖU siinä l^iikenlaista
ö^a, kotitekoisia lefvoksi^ ja voilei-fllan
mnistoksi annettiin minulle sie-
^^etti. Tilda, ojentaessaan minulle
ST/ ' sanoi puheessaan, etiaiae lals-i-
övat mmuUe padan tarkoituksella,-
^^.^pyisih Thorhfldissa enammäB ai-
^Ja etta Eva elelisi kauniisti yksmääa
^'Paratusissaan" ja keitteli^ tällä
YUät^vänä saapui tieto, et^ sinäkin.
Helmi, olet siirtynyt sinne, missä tämä
vajavaisuus loppuu ja täydellisuus alkaa.
Olit kyllä huonovointinen jo pitemmän
ajan, mutta silti ahersit ahkerasti
kotisi ja omaistesi hyväksi, vaikka monasti
tunsit itsesi niin Uupuneeksi ja väsyneeksi
ja toivoit itsellesi sitä lepoa,
jonka nyt olet saavuttanut. Vielä viimeisenä
elonpäivänäsi teit työsi ja illalla
töitäsi viimeistellessäsi sait sydänkohtauksen.
Elit vielä aamuun asti, jolloin
kohtaus uudistui ja uuvutti sinut viimeiseen
imeen.
Kesäkuun 30 päivänä saatoimme sinun
kylmennee tomumajasi viimeiseen
lepopaikkaan. Kukkasin ja punaruusuin
hautasi peitinune^
Mitä on ihmiselämä? Vain lyhyt taival
syntymästä kuolinhetkeen. Hetken
kestävät elämän ilot, kärsimykset ja toiveet
täällä unhoituksen hiljaisessa
tarhassa. Koko elämä tuntuu niin turhalta.
Täällä kalmistossa elää niiden
muisto, jotka ovat kerran eläneet, tuotu
tänne kylmin jäsenin ja sammunein sydämin.
He ovat näytelleet osansa loppuun
tässä elämässä.
On kohtalon kulku niin kumma, vie
tuskien kautta elomme tie. Ei ollut
ruusuinen sinimkaan elämäsi, terveytesi
oli riutuva koko elämäsi. Ainaista työtä
ja ^errusta, monet kovat kokemukset
sait elämäsi varrella kestää. Mutta
nyt on sinulla rauha ja lepo niin suloinen.
Sirme eivät ylety enää ne onyrkyl-liset
nuolet, jotka eläessäsi niin monasti
hellän sydämesi haavoittivat.
Tyhjä on nyt kotisi, ei kuulu siellä
enää askeltesi kaiku. Sinne jäi yksin
hyvä puolisosi katkeran surun ja kaipauksen
valtaan. Ei ole enää äiti hymysuin
ottamassa vastaan lapsiaan, kun he
kotiin saapuvat.
M&si toiselle ihmiselle on niin niukasti
suotu elämän valoisimpia puolia?
Onko hän kohta syntymästään saakka
määrätty elämään varjossa? Helmin
elämä näytti nyt viimeisinä vuosina
ikäänku'n seestyvän, kotinsa nä3rtti niin
onnelliselta. Mutta kauan ei hän saanut
siitä, nauttia.
Helmi on mennyt pois, mutta hänen
muistonsa elää. Hän oli tuttu Liekille
ja sen lukijakaunnalle. Hän kirjoitti
a-koinaan tähän lehteen pakinoita ja
kertomuksia nimimerkillä "Erakko".
Kesäiset tuulet nyt kUjaa
haudallaB huminoi.
' SieW on paikka hautakummun alla.
joka sinulle rauhan ja levon soi.
Kaipauksella muistellen ystäväsi
FIINA.
Vuosi on kulunut siitä, kun oKmm^
Port Arthurissa laulu- ja soittojuhlassa
ja siim matkalla oli snäärä onkia, keittää
ja syödä se maailman paras kalakeit-
• . ..
Tänä aamuna naapurit tulivat juuri
kun olimme ukon kanssa makeimmassa
sunnuntaiaamu-unessa ja väkipakolla oli
mentävä mukaan keitföniään ja syömään
heidän hopeaongella saamiaan kaloja
Arthurin reisun muistoksi. Liika väsymyskö
vai liika syönti lie syynä, ettei
tule uni. Piehtaroimme aikamme ja kun
ukko tuossa kahden aikaan aamuyöstä
alkoi jyrsiä hirs a, minä kokosin itseni,
nousin ylös ja keitin kahvit. Nyt olen
aivan virkeä ja kello on vasta puoli kolme.
Ajattelin, että olisi aika näytellä
teille lukijat tätä meidän kyläänime, jos
kuka olisi halukas tutustumaan Sarni-aan,
nin oHa vain hyvä ja lähteä mukaan.
Ensiksi mennään keskikaupungille.
Katselemme toisella puolella jokea nukkuvaa
Port Huronia, joka on itse Amerikkaa.
Näemme postitoimiston kellon
olevan niin paljon, että voimme aloittaa
vaelluksemme Victoria Parkiin, jossa seisoo
ensimmäisen maailmansodan muistomerkki.
Paljon siinä näk)^ olevan
uhrien nimi^vaikka kaupunki oli silloin
noin 14,000 ihmisen koti. Raskas oli
silloinkin uhri.
Menemme kirjaston ohi. Se on myöskin
kaunis muistorakennus. Sen kellarissa
on vanhojen intiaanien muistomu-seo.
Emme nyt pääse sisään, joten kuljemme
soittolavan ohi, jossa kesäisin
soittokunta antaa konsertin kaksi kertaa
viikossa iltaisin. Nyt menemme Sinisen
Veden sillalle, joka on yhdyssiteenä
Amerikkaan. Emme mene nyi yli, koska
sinne on parempi mennä jokipaatilla,
pääsemme suoraan Port Huronin kaupungin
keskustaan. Mutta senkin matkan
jätämme päivän aikaan ja n3rt aamuhämärässä
menemme halki kaupungin,
jolloin näemme, kuinka kaupunkimme
kasvaa. Talo on talon vieressä, toinen
toistaan komeampia. Sivuutamme
pari vihreää kukkaistutuksilla kaunistettua
puistoa, ihailemme kasvitieteellisen
puiston pientä alaa ja ihailemme mitä
monina-sempien kukkien väriloistoa ja
ihmettelenune, mistä voi tulla niin pait
jon oman kodin tarvitsijoita, kun kokonaisia
kyläryhmiä on kasvanut kaupungin
helmaan kiinni ja aina vain on asun.
topula. »
En nyt ehdi näyttää teille tehtaitamme,
vaan käännymme rantatielle ja
ajamme noin 50 mailia, jossa matkassa
riittää jo vähän tilaa pelloille ja farmita-loillekin.
Tulemme hallituksen puistoon
ja katselemme kauniita puita, kukkia ja
teittakyfää, jossa en ainakaan haluaisi
asua. Telttoja ja trailereita on aivan
vieri vieressä ja niiden luku nousee näin
^ kauan kun Aatami.tul©e
^ seHiUe, mitä hänelE oli- Mle-hl
""^^ minulfe liinreän
^ ne?» hän .kysyi cNaet-la
^« minut polveUeen
^ Wot vakavina: 'Älä sitten
^ ^ohda, kuka tässä perheessä
^^taa kousujar "
Vaniouverista.
Avasin käärön ja todellakin, siellä oU
kaunis, kaksikerroksinen pata, kiitos siitä.
Sitten alkoi tanssi ja se oli aika ry-tiaää.
Tanssituin kaikki vanhan ajan
tanssit mitä muistettiin ja kyllä ne pojat
osasiva&in soittaa kaikenlaista. Viimeksi
vctfvät minut keskelle lattiaa, alkoivat
laulaa ja pyöriä piiriä ympärilläni.
Kaikilla näytti olevan hauskaa.
Sitten kaikki alkoivat valmistua kotia
lähtöön. KyUä Evat pitivät Aatame-
- jaan oikem käsikyiMstä kiinni, ettei kukaan
unohtuisi paratiisiin. Me jäimme
Tildan kanssa kahden, mutta eihän siitä
nukkumisesta tahtonut mitään tulla. Oli
tullut tanssituksi Uikaa, ainakin se viimeinen
polkka.
Tästä illasta jäivät hauskat muistot jä-lelle.
ICiitän tässä teitä kaikkia muka-naolleita
yhteisesti. lEäitosmyös k^^ikes-ta,
mitä toitte mukananne. .
Tämän yhteydessä nayöskin kiitos Ellille
Vancouverin terveisistä. Jotka.sain
Vapauden välityksellä. KylUi täältä tullaan,
kun ilmat kylmenevät. Täällä on
niin kaunista k€^!lä, ettei nplt^ lähteä.
Mitähän minä teen niillä kanoilla^ jotka
minulle lahjoitettiin, kun lähdön aika
tutee? Eiliän lahjaa voi ;nsyydäkään.
Kahden kanan alla näkyy olevan munia
ja jonkin ajan. kuluttua niistä tulee ehkä
poikasia, jos mtnä vähänkään olen
kuusalla kanojen lisääntymisestä-
MANDA. .
Kirj. MONA-aSA
mORUUSlempB,
'mmsydämazi empB,"
sUä smm kuikmdeks* tm tyFimyydekss^
^ao>kermmlmjamme sen kel^^,
ettes yksff3 arki viUiaä vm,.
ja sik^ Mn meille ramminkam Ick
Vään rakkauttakin am manemmhta,
opi stsekeskeisiä f& sitten ioiste,^
jo&a kaikkensa vain tahtoo atam, j
jol^ on halu käsiUänsä kantaa /
Mntä, johon lempensä kerran iski.
Rakkaus on kuin rakki eli piski,
joka mukanas* sua seuraa aina J
ja se painaa kivirekem ktiin laina,
joka maksettavaksi eräytyy , \
Huoniaaite kai veljet, että syy,
ett* kuvotuksen: fiäin onnahtelee pahoin
on siinä, että sydämeni on lahoistakki
, lahoin,
ei pysy siellä minkäänlainen tunne.
Sen läpi tunteet puhaltaa kuin tuulia
vaan se maailman lemmestä haastelevan
kuuli.
Sitä liaastetta se kuunteli ja kuunteli,
kunne
se itsekin lemmestä jotain tietävänsä
. Itmli,
Ja innoissani ma tartuin kynän päähän,
vaan kynä-parka — se jähmettyi
sydämeni jäähän,
ke\^tkesällä satoihin, mitä sitten kesäl-
• lä. Monen on pakko asua niissä, sillä
asuntoja ei ole.
Matkaamme eteenpäin. Täällä on jo
vapaampaa, ei ole vielä joka paikassa
asuntoja ja useita amerikkalaisia aset-tuukin
tänne aivan rannalle viikonloppua
viettämään. Kuka omistaa teltan,
kuka nukkuu autossa. Yö kuluu pian,
aamu on kaunis jä aamukylpy ihana sinisessä
vedessä. Hienohiekkaisella rannalla
on suloista paahtaa nahkansa ruskeaksi.
Käydään V elä tuoUa lahden pohjukassa.
Istutaan pienen joen varrella ja
ihaillaan lumpeitteti paljoutta. Kalat
polskivat lumpeitten lehtien alla. Heitetään
onki veteen. Ei vain syö. Mennään
puusillalle ja siinä päivän paisteessa
kutitellaan kalan nenää syötillä. Ei
vain syö, vaan la-skasti siirtää itsensä
etemmäksi. Ei ole syönnin aika, ei kalakaan
syö kun ei ole nälkä.
Tullaan takaisin puistoon ja annetaan
katseen liitää ihaillen pitkin sinistä selkää,
jossa valkökylkiset purjeveneet seilaavat.
Käymme katsomassa pesukarhuja
n'iden häkin luona. Heitetään
''poppia" pullosta kivelle, josta karhu
sen nuolee suihinsa. Emme viihdy täällä
kauan, sillä haju on inhoittava. Elukat
pidetään vankeina, mutta puhtaus
on tuntematon, vaikka se näin kuumien
ilmojen tullen olisi välttämätön jo senkin
takia, ktm telttakylä on aivan lähellä..
,
Tulemme takaisin toista lietä ajaen.
Ajamme ison puna-apilapellon ohi, jossa
on ihmeen tuttu tuoksu, mikä muistuttaa
lapsuusaikaisia heinäniittymatkoja.
Kierrämme entisen kalastajan kautta
ja saamme sieltä ostaa tuoretta lialaa ja
layt kotiin, siliä päfvällisaika lähenee.
Pian on päryallinen valmis, kun kalat
paistetaan. Panemme lumpeenkukan,
jdi&a olemme kähveltäneet, pöydäffie.
vesiastiaan ja siinä on silmäruokaa tarpeeksi.
Ol-pa valunko, kun Mummu meni niin
läheltä ohi, ei ollut kuin yksi katuneliö.
Olisin ollut iloinen, jos olisin saanut
kuulla Hämeen Mimmistä.
Kirjoittamiin—- nyt menen nukkumaan.
•. .HARAKICA.. , .
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 21, 1951 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1951-07-21 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki510721 |
Description
| Title | 1951-07-21-07 |
| OCR text | lIi oa ^ o» O es etteh-ät i ke rikkoneet, ^ Sinä paha. ^«•eita amaaa. 'itänyt mainita '^et viisastua I^yflä tunma itsilanossa, he smanneja, aa. 5en arvon, mi. laa häntä kai- Täälläonkyl. », samanlainen ikrn Canadas. Ina sunnuntai, akin kolmessa *nua päällek-korttia, toL«et Yksi emäntä udestaan, niin lii lisää jouk-välillä ja voi- "takapiruna". tä mutta huo. rtaa, kun olin rjoittaa. Va-n tuli pannun tarjosivat mi-ovat ainakin ta älä luule-in uudestaan. , sillä ei ole innistä. llaisia, jotka Nyt täytyy In päättänyt, ;e, niin minä nokalle, mut-vaihtaneeksi ;lla. Mutta rupesin ajat-nnkään voit-iljoa maksa-ollut parem- »xiile mitään liselle iongr ?maan, se oo na, ne ovat lassa." cieroja kuin n ja laittau-imo, joka oli , Siina kerien uskoo ja ! runo pitäi- , se oli niifl. 1 kaupungin ssa Tyynen tänne suo- Tulkaa vietimme ja öt-ressä! tö, joka oH ärääväinen, sen anifil^ ä miehestä kari ojaail-Äkaeiniia. limolta ti.*-- ei ole ^ kertoi hän: isuntoonsa, ;räällä tö> mutia mäelleni. 'Mut-oihini ^ Eräänä kauniina kesäisenä lauantai-rtaaa Eva oli yksin "paratiisissaan" kai-rauhassa. Lämmitteiiii saunaa ja gidin hakemaan tiepuolesta sellaisia ^deksia, joilla voi saunan löylyssä lia-bta sääsken puremia. Huoniasin tietä Kikin tulevan naapurin Tildan pussi Lrnalossa ja huusi jo kaukaa: "Kyllä nuo kaupunkilaiset ovat Me-coja, kun valkoiset hansikkaat käsissä kanavastojakin hakevat.» '^Mitäs sinulla sunä pussissa on?" ky-j\ in. "Varmaankin tuot pätsärille keroja vehnästä, että saadaan sarnia-bhvit." "Ei sinne päinkään, täällä on vain sellainen mekko, jota yöUä pidetään ja pehmeät tossut, että saan pistää ne väsyneisiin jalkoihini. En lähdekään täältä pois kuin joskus huomenna ja nukutaan-tin kauan huomen aajmuna." "Sehän kuulostaa hauskalta, kun saa yövieraita." Mentiin saunaan ja kyllä siellä sääs-kenpuremat saivat mita kuuluu. Saunasta tultuamme olimme punaisia kuin keitetyt ravut. Keitett'in ja juotiin saunakahvit ja sitten menimme ulos ihailemaan kaunista kesäiltaa ja muistelemaan aikoja, jolloin mekin olimme huoria.' Sisälle tultua katsottiin, oliko pannuun jäänyt vielä kahvia, sillä on parasta se topettaa, yoidaan paremmin nukkua kun tiedetään, että pannu on tyhjä. Istuimme pöytään, mutta kahvinjuonti jäi kesken, sillä ulhoa alkoi kuulua autojen surinaa. Menimme katsomaan. Pihalla oli autoja ja toisia tuli portista sisään. Ensimmäiset tulijat hiiusivat: "Hei, Manda, nyt mennään naapurikylään tanssiaisiin!" "Tulkaa sisälle ja olkaa höpsimättä! Minä, varJia ihminen nyt lähden tansseihin ja minulla on täällä yövieraskin." I "Jos et tule mukaan, niin tanssimme täällä!" "Olkoon menneeksi", vastasin. Vieraat alkoivat kantaa sisälle kaikenlaista tavaraa, pannuja ja patoja, pussia ja laatikkoa. "No voi ihmettä", sanoin minä ja olin todella hämmästynyt. Hämmästystään näytteli saunavieraanikin, vaikka oli tämän koko homman alkaja. Katsahdin ulos ja siellä Rauha ja Niilo syytivät puita ulos autostaan. Ajattelin, että kaikkea sitä pitkää olla mukana kun Eva-pätsärin vieraaksi tullaan, pie-nistetyt puutkin. Joillakin oli ollut ka-w> jakm pussissa, koska seuraavana aamuna kuului pihalta kanan kaakatusta ja mennessäni navettaan, huomasin, että minusta oli tehty kanafarmari. Viimeksi tulivat kuuluisat musiikki- "niehet, Hurskaisen veljekset soittokonei- ' o«en. Kyllä oU surinaa kuin mehiFäis- Pesassä. Pelattiin seurapelejä, toiset" pe- ^i^'at korttia, jotkut naiset hääräsivät jeittiossä patain ja pannujen kanssa, ^alkoivat nuoret naiset Wtaaka}i- ^ja syömistä. ÖU siinä l^iikenlaista ö^a, kotitekoisia lefvoksi^ ja voilei-fllan mnistoksi annettiin minulle sie- ^^etti. Tilda, ojentaessaan minulle ST/ ' sanoi puheessaan, etiaiae lals-i- övat mmuUe padan tarkoituksella,- ^^.^pyisih Thorhfldissa enammäB ai- ^Ja etta Eva elelisi kauniisti yksmääa ^'Paratusissaan" ja keitteli^ tällä YUät^vänä saapui tieto, et^ sinäkin. Helmi, olet siirtynyt sinne, missä tämä vajavaisuus loppuu ja täydellisuus alkaa. Olit kyllä huonovointinen jo pitemmän ajan, mutta silti ahersit ahkerasti kotisi ja omaistesi hyväksi, vaikka monasti tunsit itsesi niin Uupuneeksi ja väsyneeksi ja toivoit itsellesi sitä lepoa, jonka nyt olet saavuttanut. Vielä viimeisenä elonpäivänäsi teit työsi ja illalla töitäsi viimeistellessäsi sait sydänkohtauksen. Elit vielä aamuun asti, jolloin kohtaus uudistui ja uuvutti sinut viimeiseen imeen. Kesäkuun 30 päivänä saatoimme sinun kylmennee tomumajasi viimeiseen lepopaikkaan. Kukkasin ja punaruusuin hautasi peitinune^ Mitä on ihmiselämä? Vain lyhyt taival syntymästä kuolinhetkeen. Hetken kestävät elämän ilot, kärsimykset ja toiveet täällä unhoituksen hiljaisessa tarhassa. Koko elämä tuntuu niin turhalta. Täällä kalmistossa elää niiden muisto, jotka ovat kerran eläneet, tuotu tänne kylmin jäsenin ja sammunein sydämin. He ovat näytelleet osansa loppuun tässä elämässä. On kohtalon kulku niin kumma, vie tuskien kautta elomme tie. Ei ollut ruusuinen sinimkaan elämäsi, terveytesi oli riutuva koko elämäsi. Ainaista työtä ja ^errusta, monet kovat kokemukset sait elämäsi varrella kestää. Mutta nyt on sinulla rauha ja lepo niin suloinen. Sirme eivät ylety enää ne onyrkyl-liset nuolet, jotka eläessäsi niin monasti hellän sydämesi haavoittivat. Tyhjä on nyt kotisi, ei kuulu siellä enää askeltesi kaiku. Sinne jäi yksin hyvä puolisosi katkeran surun ja kaipauksen valtaan. Ei ole enää äiti hymysuin ottamassa vastaan lapsiaan, kun he kotiin saapuvat. M&si toiselle ihmiselle on niin niukasti suotu elämän valoisimpia puolia? Onko hän kohta syntymästään saakka määrätty elämään varjossa? Helmin elämä näytti nyt viimeisinä vuosina ikäänku'n seestyvän, kotinsa nä3rtti niin onnelliselta. Mutta kauan ei hän saanut siitä, nauttia. Helmi on mennyt pois, mutta hänen muistonsa elää. Hän oli tuttu Liekille ja sen lukijakaunnalle. Hän kirjoitti a-koinaan tähän lehteen pakinoita ja kertomuksia nimimerkillä "Erakko". Kesäiset tuulet nyt kUjaa haudallaB huminoi. ' SieW on paikka hautakummun alla. joka sinulle rauhan ja levon soi. Kaipauksella muistellen ystäväsi FIINA. Vuosi on kulunut siitä, kun oKmm^ Port Arthurissa laulu- ja soittojuhlassa ja siim matkalla oli snäärä onkia, keittää ja syödä se maailman paras kalakeit- • . .. Tänä aamuna naapurit tulivat juuri kun olimme ukon kanssa makeimmassa sunnuntaiaamu-unessa ja väkipakolla oli mentävä mukaan keitföniään ja syömään heidän hopeaongella saamiaan kaloja Arthurin reisun muistoksi. Liika väsymyskö vai liika syönti lie syynä, ettei tule uni. Piehtaroimme aikamme ja kun ukko tuossa kahden aikaan aamuyöstä alkoi jyrsiä hirs a, minä kokosin itseni, nousin ylös ja keitin kahvit. Nyt olen aivan virkeä ja kello on vasta puoli kolme. Ajattelin, että olisi aika näytellä teille lukijat tätä meidän kyläänime, jos kuka olisi halukas tutustumaan Sarni-aan, nin oHa vain hyvä ja lähteä mukaan. Ensiksi mennään keskikaupungille. Katselemme toisella puolella jokea nukkuvaa Port Huronia, joka on itse Amerikkaa. Näemme postitoimiston kellon olevan niin paljon, että voimme aloittaa vaelluksemme Victoria Parkiin, jossa seisoo ensimmäisen maailmansodan muistomerkki. Paljon siinä näk)^ olevan uhrien nimi^vaikka kaupunki oli silloin noin 14,000 ihmisen koti. Raskas oli silloinkin uhri. Menemme kirjaston ohi. Se on myöskin kaunis muistorakennus. Sen kellarissa on vanhojen intiaanien muistomu-seo. Emme nyt pääse sisään, joten kuljemme soittolavan ohi, jossa kesäisin soittokunta antaa konsertin kaksi kertaa viikossa iltaisin. Nyt menemme Sinisen Veden sillalle, joka on yhdyssiteenä Amerikkaan. Emme mene nyi yli, koska sinne on parempi mennä jokipaatilla, pääsemme suoraan Port Huronin kaupungin keskustaan. Mutta senkin matkan jätämme päivän aikaan ja n3rt aamuhämärässä menemme halki kaupungin, jolloin näemme, kuinka kaupunkimme kasvaa. Talo on talon vieressä, toinen toistaan komeampia. Sivuutamme pari vihreää kukkaistutuksilla kaunistettua puistoa, ihailemme kasvitieteellisen puiston pientä alaa ja ihailemme mitä monina-sempien kukkien väriloistoa ja ihmettelenune, mistä voi tulla niin pait jon oman kodin tarvitsijoita, kun kokonaisia kyläryhmiä on kasvanut kaupungin helmaan kiinni ja aina vain on asun. topula. » En nyt ehdi näyttää teille tehtaitamme, vaan käännymme rantatielle ja ajamme noin 50 mailia, jossa matkassa riittää jo vähän tilaa pelloille ja farmita-loillekin. Tulemme hallituksen puistoon ja katselemme kauniita puita, kukkia ja teittakyfää, jossa en ainakaan haluaisi asua. Telttoja ja trailereita on aivan vieri vieressä ja niiden luku nousee näin ^ kauan kun Aatami.tul©e ^ seHiUe, mitä hänelE oli- Mle-hl ""^^ minulfe liinreän ^ ne?» hän .kysyi cNaet-la ^« minut polveUeen ^ Wot vakavina: 'Älä sitten ^ ^ohda, kuka tässä perheessä ^^taa kousujar " Vaniouverista. Avasin käärön ja todellakin, siellä oU kaunis, kaksikerroksinen pata, kiitos siitä. Sitten alkoi tanssi ja se oli aika ry-tiaää. Tanssituin kaikki vanhan ajan tanssit mitä muistettiin ja kyllä ne pojat osasiva&in soittaa kaikenlaista. Viimeksi vctfvät minut keskelle lattiaa, alkoivat laulaa ja pyöriä piiriä ympärilläni. Kaikilla näytti olevan hauskaa. Sitten kaikki alkoivat valmistua kotia lähtöön. KyUä Evat pitivät Aatame- - jaan oikem käsikyiMstä kiinni, ettei kukaan unohtuisi paratiisiin. Me jäimme Tildan kanssa kahden, mutta eihän siitä nukkumisesta tahtonut mitään tulla. Oli tullut tanssituksi Uikaa, ainakin se viimeinen polkka. Tästä illasta jäivät hauskat muistot jä-lelle. ICiitän tässä teitä kaikkia muka-naolleita yhteisesti. lEäitosmyös k^^ikes-ta, mitä toitte mukananne. . Tämän yhteydessä nayöskin kiitos Ellille Vancouverin terveisistä. Jotka.sain Vapauden välityksellä. KylUi täältä tullaan, kun ilmat kylmenevät. Täällä on niin kaunista k€^!lä, ettei nplt^ lähteä. Mitähän minä teen niillä kanoilla^ jotka minulle lahjoitettiin, kun lähdön aika tutee? Eiliän lahjaa voi ;nsyydäkään. Kahden kanan alla näkyy olevan munia ja jonkin ajan. kuluttua niistä tulee ehkä poikasia, jos mtnä vähänkään olen kuusalla kanojen lisääntymisestä- MANDA. . Kirj. MONA-aSA mORUUSlempB, 'mmsydämazi empB," sUä smm kuikmdeks* tm tyFimyydekss^ ^ao>kermmlmjamme sen kel^^, ettes yksff3 arki viUiaä vm,. ja sik^ Mn meille ramminkam Ick Vään rakkauttakin am manemmhta, opi stsekeskeisiä f& sitten ioiste,^ jo&a kaikkensa vain tahtoo atam, j jol^ on halu käsiUänsä kantaa / Mntä, johon lempensä kerran iski. Rakkaus on kuin rakki eli piski, joka mukanas* sua seuraa aina J ja se painaa kivirekem ktiin laina, joka maksettavaksi eräytyy , \ Huoniaaite kai veljet, että syy, ett* kuvotuksen: fiäin onnahtelee pahoin on siinä, että sydämeni on lahoistakki , lahoin, ei pysy siellä minkäänlainen tunne. Sen läpi tunteet puhaltaa kuin tuulia vaan se maailman lemmestä haastelevan kuuli. Sitä liaastetta se kuunteli ja kuunteli, kunne se itsekin lemmestä jotain tietävänsä . Itmli, Ja innoissani ma tartuin kynän päähän, vaan kynä-parka — se jähmettyi sydämeni jäähän, ke\^tkesällä satoihin, mitä sitten kesäl- • lä. Monen on pakko asua niissä, sillä asuntoja ei ole. Matkaamme eteenpäin. Täällä on jo vapaampaa, ei ole vielä joka paikassa asuntoja ja useita amerikkalaisia aset-tuukin tänne aivan rannalle viikonloppua viettämään. Kuka omistaa teltan, kuka nukkuu autossa. Yö kuluu pian, aamu on kaunis jä aamukylpy ihana sinisessä vedessä. Hienohiekkaisella rannalla on suloista paahtaa nahkansa ruskeaksi. Käydään V elä tuoUa lahden pohjukassa. Istutaan pienen joen varrella ja ihaillaan lumpeitteti paljoutta. Kalat polskivat lumpeitten lehtien alla. Heitetään onki veteen. Ei vain syö. Mennään puusillalle ja siinä päivän paisteessa kutitellaan kalan nenää syötillä. Ei vain syö, vaan la-skasti siirtää itsensä etemmäksi. Ei ole syönnin aika, ei kalakaan syö kun ei ole nälkä. Tullaan takaisin puistoon ja annetaan katseen liitää ihaillen pitkin sinistä selkää, jossa valkökylkiset purjeveneet seilaavat. Käymme katsomassa pesukarhuja n'iden häkin luona. Heitetään ''poppia" pullosta kivelle, josta karhu sen nuolee suihinsa. Emme viihdy täällä kauan, sillä haju on inhoittava. Elukat pidetään vankeina, mutta puhtaus on tuntematon, vaikka se näin kuumien ilmojen tullen olisi välttämätön jo senkin takia, ktm telttakylä on aivan lähellä.. , Tulemme takaisin toista lietä ajaen. Ajamme ison puna-apilapellon ohi, jossa on ihmeen tuttu tuoksu, mikä muistuttaa lapsuusaikaisia heinäniittymatkoja. Kierrämme entisen kalastajan kautta ja saamme sieltä ostaa tuoretta lialaa ja layt kotiin, siliä päfvällisaika lähenee. Pian on päryallinen valmis, kun kalat paistetaan. Panemme lumpeenkukan, jdi&a olemme kähveltäneet, pöydäffie. vesiastiaan ja siinä on silmäruokaa tarpeeksi. Ol-pa valunko, kun Mummu meni niin läheltä ohi, ei ollut kuin yksi katuneliö. Olisin ollut iloinen, jos olisin saanut kuulla Hämeen Mimmistä. Kirjoittamiin—- nyt menen nukkumaan. •. .HARAKICA.. , . |
Tags
Comments
Post a Comment for 1951-07-21-07
