1951-07-21-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
f/t
w
Jatkoa
Heinolaan päästyäni menin heti
jvrängön puoleUe t^ervehtim^ä?i
eitistä nuoruusajan ystävääni
Martta Salosta. Pitkään siellä vierasta
katsottiin. Kehoitin v a in tunnustelemaan
ja lopulta häh sanoi:
'•Kyllä kai sinä olet Minda, ei m i -
Eua muut Amerikasta tuUeet tulisi
terveKtönään.'^
Sanomattakin on selvää, että
meillä riitti juttua n i i n paljon k u in
oU aikaakin, sUlä i l l a l l a piti taas
rientää ajoissa laivalle, ettei myöhästy,
sillä silloin olisi saanut odottaa
viikon, koska laiva kulki tata
väliä vain kerran viikossa; Olimme
yötä serkun luona ja seuraavana
päivänä palasimme kotiin.
Olin taas jonkin päivän kotona,
rieuloin ja pistäydyin naapurissa,
kävelin metsässä ja pistäydyinpä
kotijärven aiiringon länimittämäs--
sä vedessäkin silloin tällÖiö. ' '
Mäenpäähän miniui teki mi^li
ja emälammas.
Hoiten nuorikot puskivat töitä oman
kotinsa hyväksi yhdessä silloin, kun
Erkki oli kotona Ja hänen viipyessään
talon töissä viikkokaupalla, surisi Maijan
rukki pitkät iltapuheet kerätessään
talojen emännille sukkalankoja tai
hamppuja, joka työ ei häneltä hyvän
langan tekijänä loppunut, vaikka olisi
kaiket illat ja yöt rukkia polkenut.
Mutta ikäväksi pyrki joskus mieli painumaan,
kun ei moniin päiviin nähnyt
ristin sielua ja puhellakin. sai -vain leh-mäiJe
ja lampaalle navetassa, sekä kissalle
tuvassa, ettei olisi omaa ääntänsä
luiohtanut. Kun vihuri puhalsi järven
selältä saaden uuninpiipun vonkumaan
ja synkän metsän viheltämään kaikenlaisilla
hornan äänillä, niin joskus r i i -
pa"si pelko sydänalaa ilkeästi ja mieleen
muistuivat rattoisat illat pappilan väentuvassa,
jossa oli kolme piikatyttöä ja
pari renba, joiden kanssa leikkiä laskien
illat kuluivat nopeasti. Nyt hän
oU tullut tänne yksinäisyyteen, hän,
vasta v:ime kevännä kaksikymmentä
lä>1tänyt tyttö, jolla oli jo ollut kosijoita,
vallattomia, nuoria poikia, jotka
pitJA-ät hänen nauravasta ja iloisesta
olemuksestaan. Heitä oU oUut pari sellaista
kevytmielistä miestä, jotka ervät
haankaan ottaneet avioliittoa täysin
vavalta kannalta, sen toki nuori tyttö
tajusi ja antoi empimättä rukkaset,.
* a jomman kumman heistä ottaen
olisi saanut asua kirkonkylässä, jossa
«'seuraa olisi puuttunut. Hän valitsi
Dueluummin tuon vähäsanaisen, mie-miehen,
johon aina voisi täydellisesti
luottaa.
Kuinka suuri olikaan Maijan ilo ja
onni aina silloin, kun Erkki
^Jjantai-Itäisin saapui kotun ja kömpe-tavallaan
osoitti hänkin Hyvän-
J^*n tunnettaan. Piti pusertaa kä-
^:ta, nostaa leuasta, jopa joskus si-vaaleaa,
karheata tukkaa, joka
työssä kovettuneissa käsissään
^««silkinhienolta. Yhdessä sitten
\liv , ' syötiin ja mentiin levolle,
^^luontoinen Maija kyseli koko
kuulumiset ja ^nsiaikoina, kun -te T'''^"''''^ paljon niistä kertoa
^ kun ei yleensä kuunnellut, mis-
Ij^set juttelivat kä^^^^
^ "^^^^ Iiieman suruUiselta-tJlom^
. ^""^ kiinnittää hnomiotaan
j ^ ^ e n juttuihm, joiden perusteella
k:^ Z.""'^' ^^rtoa kuulumiset ko-b
"'^^^«tä kehHtyi vähitel-tava
seurustelutoveri, joka sa-
^0^1 lempeä ystävä.
Jatkuu.
mennä, mutta ei tullut yksin läh.
detyksi ja äidille se matka oli vä«
hän liikaa. Kerran sitten, kun Hilk*
ka bU taas UräjärveUä, lähdimme
käjrmään siellä. Kuinka tie tuntui-kaah
tutulta. Monet monituiset
kerrat olin sen kulkenut, kun har^
joittelimme näytelmiä, pidimme
kokouksia yjn. Kaikki täyt3a pitää
asuntotalossa, kun ei kokous- ja il-tamapaikkaa
muualla ollut. Harjoituksissa
kuljettiin paikasta toiseen.
Mäenpäässä oli parvi nuoria
ja siellä myös olimme hyvin usein.
Kun näytelmä oli harjoiteltu valmiiksi,
niin sitten jonkin talon isossa
tuvassa esitettiin näytelmä tuvan
nurkkaan kyhätyltä näyttämöltä.
Näytelmän loputtua lava pi-hallie,
penkit kasaan ja sitten jalalla
koreasti haitarin tahdissa. Toisinaan
pelimanni pisti pelin penkin
alle ja huusi: "Likat rinkiin!" Sitä
toteltiin ja niin mentiin heipparallaa
niin kauan kuin pelimanni
tupakoi. Mäenpäässä ja Viljasalos-sa
useimmin oltiin. Innostusta oli.
Ei olisi silloin voitu aavistaa, kuinka
kovan kohtalon uhreiksi nämä
toimitsijat joutuisivat, etenkin Vil-jasalon.
Koko matkan muistelin
näitä kaikkia, entiset ajat tulivat
ikäänkuin lähemmäksi.
Mielihyvällä meidät otettiin vastaan
taloon päästyämme. Toinen
pojista piti kotipaikkaa. Vanhin sisar
oli myöskin vielä kotona, yksinäisenä
eläen.
Paluumatkalla poikkesimme vielä
Mäkelässä. Sielläkin isännöi entisiä
nuoruuden ajan tuttavia, joita
oli hauska nähdä ja puhutella.
Vanha Mari-täti, isän serkku, ke-hoitti
käymään luonaan tavatessani
hänet kerran puotimatkalla.
Kerran sitten lähdinkin sinne. Ei
ollut Mari kotona, oli lähtenyt kylälle
ja parmut ovensa lukkoon.
Täytyi palata kotiin niine hyvineen.
Äiti vain nauroi, että eihän se mikään
ihme ollut, ihmeempää olisi
ollut, jos Mari olisi kotona ollut.
Entistä naapurimme tyttären poikaa
Eemeli Virtasta en myöskään
ollut saada käsiini, mutta tapasin
hänet kuitenkin. Ei hän minua paljon
muistanut, vaikka muuten tiesi
minusta paljon, sillä olimme hänen
äitinsä kanssa naapurien lapsia ja
kasvinkumppaneita. Hänkin kuoli
nuorena. Halusin kuitenkin edes
lapsiaan nähdä.
On omituista kun ensin menee
Suomeen niin pitkän ajan kuluttua,
niin tuntuu, että kyllä siellä jo
kaikki ovat minut unohtaneet. Mutta
minulle kävi päinvastoin. Oltuani
jonkin aikaa perillä, levisi tieto
tulostani. Kutsuja tuli aina vain,
mutta ei tahtonut ehtiä joka paikkaan.
Ensimmäisen kirjeen -sain
Hugo Viljasalolta Helsingistä ja
siellä kävinkin heti alkuaikoina.
Hugo oli edellämainitsemiani Vil-jasaloja,
entisiä vastapelureitani
näytelmissä, joita talojen turvissa
esitettiin.
Lahteen takaisin tultuani päätin
tehdä loput vierailut siellä oikein
pikamarssissa, sillä kesä alkaa jo
pian kääntyä syksyn, puolelle. Entistä
Mäenpään Ailia, nykyistä Purasta,
en ollut vielä nähnyt, enkä
myöskään entistä Haayiston Idaa
(Leiyoa). Piti jokaista, ketä vain oli
tilaisuudessa, käydä edes pikipäin
tervehtimässä.
"Tilda-serkun luona vierailin
rnyös- Tällä matkalla sain nähdä
sen Pyhättömän kaupunginosan
Lahdessa. Nimensä se oli saanut sii-
OikeaUa olevaT-vnoHas NortUmFergmm kukktu Saugeen-jokeen ,
Harmoverissa Öni, kun km tneed kuvassa olevan Q-vmHaanvel^
jensä kanssa joen ramaUa olevaan puuhun ja piitosi steUa veteen.
tä, kun siellä työläiset rakeijslvae
paljon kotejaan pyhä- ja löäiapär-vinä.
Näissä paikoissa sanoinkin jo
hyvästit, sillä en mitenkään enää
ollut tilaisuudessa heitä tavata^
Kotiin tultuani oli kaiMUa suut
niin messingillä. Mistähän se nyt
johtuu, ajattelin. Canadasta oli tullut
paketti ja siinä oli Arvolle viulu,
siitä se mielihyvä. Asia pii minulta
jo unohtunut, vaikka itse olin tämän
viulun käskenyt lähettää.
Opettaja oli sanonut Arvolle ke-vääilä
musiikkikoulun päätyttyä,
että hänelle pitäisi hankkia isompi
viulu. Sekin oli rahan panttina siihen
aikaan Suomessa. Muistin, että
meillä kotona oli viulUj jota kukaan
ei soita. Vanhimman pojan sitä piti
ruveta soittamaan, mutta siitä ei
tullut mitään, hänellä ei ollut siihen
innostusta. Nyt viulu oli onnellisesti
saapunut uudelle omistajalleen.
Rakkaat ystävät, tiedättekö, mitä
nyt tapahtui? Minulta katkesi
kynä, eijkä ymmärrä, miten saan tä
män kertomukseni loppuun kirjoitetuksi.
Olenkin tätä jo toista vuotta
töhertänyt. Aina on tullut esteitä,
milloin liiallisia muita töitä,
niilloin huono vointi y.m. Nyt tuli
taas sellainen keskeytys, joka tuntuu
vaikuttavan paJiimmin. Sain
juuri Suomesta sähkösanoman, jossa
oli lyhyt mutta vaikuttava lause:
"Äiti kuollut 14.12.49."
Suljen nyt vihkoni ja jatkan sitten
kuin jaksan.
Tulipa tähän pitkä paussi. Kun
suljin vihkoni, merkittiin v. 1949
joskin hyvin loppupuolella ja nyt
merkitään vuosi 1951 alkupuolella.
Vihkoni on ollut suljettuna toista
vuotta.
Saatuani tuon sähkösanoman en
mitenkään pystynyt jatkamaan tätä
kertomusta, jossa niin usein joudun
äidistä mainitsemaan. Muitakin
kotiaskareita oli raskas suorittaa,
silmäni sumenivat tuon tuostakin.
En itkenyt äidin kuolemaa
siksi, että olisin valittanut, siihen
e:' ollut syytä. Hänellä oU jo aika
päästä lepoon, olihan hänellä jo
yhdeksäskymmenes vuosi alulla. E i
hänen tielleen oltu ruusuja siroteltu,
kovaa oli elämä, mutta hän oli
niitä ihmisiä, jotka kantavat taakkansa
valittamatta.
Joulupaketin olimme lähettäneet
Sylvin kanssa äidille- Beda kirjoitti,
että se meni ihan ennätysajassa
perille, nopeammin kuin muut paketit,
jotka postitimme samaan aikaan.
Sekin aivan kuin riensi perille,
että äiti sai sen vielä itse^va-ta,
mutta mitään hän ei ehtinyt,
käyttää.
Kun työ keskeytyy vähän väliä,
ei tahdo hetkeen ^ikaan päästy,taas-asiasta
kiinni- Joskus tulee Isään-.,
netyksi muistikirjassa liikoja lehtiä
ja silloin jää välistä jotain pois
kuten jo yhden kerran aikaisemmin
tapahtui, että piti perästäpäin mainita
sillä haluan, että kaikki tulee
mahdollisimman tarkasti muistetuksi.
Sain Lainalta, miniältäni Canadasta
kirjeen, jossa oli hänen kahden
serkkunsa osoite, niolexnmat
Järvenpäässä. Häh pyysi jos mahdollista,
että kävisin heitä tervehtimässä.
Eräänä kaiiniina syyskuun lauantaina
nie sitten Marja-iytön kanssa
lähdimme sinne Järvenpäähän.
^ Sattui mukavasti kun Ostin matkaliput
ja sain rahasta takaisin. Ihmettelin,
kuinka liput hiin vähän
maksoivat, jonkin markan vain. E i
kuitenkaan ollut aikaa ottaa siitä
selvää, sillä kova oli kiire. Vasta
junassa aloin tarkastaa lippujamme
ja asia selvisi siten, että lippu-jenmyyjä
oli antanut liput Järve-lään,
joka on muutaman kilometrin
päässä Lahdesta, eikä Järvenpäähän,
joka on lähellä Helsinkiä.
Maksoin konduktöörille lisämaksun
ja niin saimme jatkaa matkaa
perille.
Illansuussa saavuimme Järvenpäähän.
Mikko Kepponen, Lainan
serkun mies oli meitä vastassa asemalla.
Saimme kävellä pikku matkan.
Tie oli huononpuoleista, mutta
kun matka ei ollut pitkä, ei se
haitannut. Perille päästyämme
saimme mennä saimaan, sitten meitä
syötettiin ja juotettiin, että kyllä
jaksettiin yksi ilta pakista.
Seuraavana päivänä lähdimme
oikein joukolla kävelylle katselemaan
Järvenpään kauniita maisemia.
Kuljinune mm. Sibeliuksen
kodin ohi. Se on kauniilla paikalla
puiston keskellä. Otin kuvankin tästä
Ainolasta.
Vierailimme sitten Lainan toisen
serkun luona. Olivat kovin iloisia
saadessaan terveisiä sukulaisiltaan.
Illalla taas otimme Helsingistä
tulevan pikajunan ja hurautimme
Lahteen.
Lapinlahdella nunun oli vielä .
määrä käydä, sillä siellä oli Sulkavan
Martin häätkin, joten niitä ei
voinut sivuuttaa. Ennen sinne lähtöäni
kävin jo sanomassa hyvästit
entisen naapurini pojan Huvisen
perheelle. Matkakirjani oli mukana,
että sain heidänkin nimensä siihen.
Täytyi myöskin hjrvästellä
mm. Rautalassa^ jossa asuu kolme
serkkuani melkein kuin samassa p i hassa.
On omituista, että kun lähdön aika
alkaa lähetä, muuttuu mielialakin
vaiteliaammaksi, jopa surulliseksi.
Koetin aina muistuttaa itselleni
ja sanoa toisillekin, että ei saa
olla pahoillaan. Olkaamme iloisia,
että meillä on ollut tilaisuus olla
nämä hetket yhdessä» ; '
Lähdin sitten L.apinlahdeUe toisen
kerran syyskuun 18 p;nä. Ea-sin
menin Pajulalle ja sieltä sitten
parin päivän perästä Sulkavaan.
Muuttunut oli jo Savon kaunis
luontokin, lehdet kellastuneet, putoillen
tuulen ajamana maahan.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 21, 1951 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1951-07-21 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki510721 |
Description
| Title | 1951-07-21-05 |
| OCR text | f/t w Jatkoa Heinolaan päästyäni menin heti jvrängön puoleUe t^ervehtim^ä?i eitistä nuoruusajan ystävääni Martta Salosta. Pitkään siellä vierasta katsottiin. Kehoitin v a in tunnustelemaan ja lopulta häh sanoi: '•Kyllä kai sinä olet Minda, ei m i - Eua muut Amerikasta tuUeet tulisi terveKtönään.'^ Sanomattakin on selvää, että meillä riitti juttua n i i n paljon k u in oU aikaakin, sUlä i l l a l l a piti taas rientää ajoissa laivalle, ettei myöhästy, sillä silloin olisi saanut odottaa viikon, koska laiva kulki tata väliä vain kerran viikossa; Olimme yötä serkun luona ja seuraavana päivänä palasimme kotiin. Olin taas jonkin päivän kotona, rieuloin ja pistäydyin naapurissa, kävelin metsässä ja pistäydyinpä kotijärven aiiringon länimittämäs-- sä vedessäkin silloin tällÖiö. ' ' Mäenpäähän miniui teki mi^li ja emälammas. Hoiten nuorikot puskivat töitä oman kotinsa hyväksi yhdessä silloin, kun Erkki oli kotona Ja hänen viipyessään talon töissä viikkokaupalla, surisi Maijan rukki pitkät iltapuheet kerätessään talojen emännille sukkalankoja tai hamppuja, joka työ ei häneltä hyvän langan tekijänä loppunut, vaikka olisi kaiket illat ja yöt rukkia polkenut. Mutta ikäväksi pyrki joskus mieli painumaan, kun ei moniin päiviin nähnyt ristin sielua ja puhellakin. sai -vain leh-mäiJe ja lampaalle navetassa, sekä kissalle tuvassa, ettei olisi omaa ääntänsä luiohtanut. Kun vihuri puhalsi järven selältä saaden uuninpiipun vonkumaan ja synkän metsän viheltämään kaikenlaisilla hornan äänillä, niin joskus r i i - pa"si pelko sydänalaa ilkeästi ja mieleen muistuivat rattoisat illat pappilan väentuvassa, jossa oli kolme piikatyttöä ja pari renba, joiden kanssa leikkiä laskien illat kuluivat nopeasti. Nyt hän oU tullut tänne yksinäisyyteen, hän, vasta v:ime kevännä kaksikymmentä lä>1tänyt tyttö, jolla oli jo ollut kosijoita, vallattomia, nuoria poikia, jotka pitJA-ät hänen nauravasta ja iloisesta olemuksestaan. Heitä oU oUut pari sellaista kevytmielistä miestä, jotka ervät haankaan ottaneet avioliittoa täysin vavalta kannalta, sen toki nuori tyttö tajusi ja antoi empimättä rukkaset,. * a jomman kumman heistä ottaen olisi saanut asua kirkonkylässä, jossa «'seuraa olisi puuttunut. Hän valitsi Dueluummin tuon vähäsanaisen, mie-miehen, johon aina voisi täydellisesti luottaa. Kuinka suuri olikaan Maijan ilo ja onni aina silloin, kun Erkki ^Jjantai-Itäisin saapui kotun ja kömpe-tavallaan osoitti hänkin Hyvän- J^*n tunnettaan. Piti pusertaa kä- ^:ta, nostaa leuasta, jopa joskus si-vaaleaa, karheata tukkaa, joka työssä kovettuneissa käsissään ^««silkinhienolta. Yhdessä sitten \liv , ' syötiin ja mentiin levolle, ^^luontoinen Maija kyseli koko kuulumiset ja ^nsiaikoina, kun -te T'''^"''''^ paljon niistä kertoa ^ kun ei yleensä kuunnellut, mis- Ij^set juttelivat kä^^^^ ^ "^^^^ Iiieman suruUiselta-tJlom^ . ^""^ kiinnittää hnomiotaan j ^ ^ e n juttuihm, joiden perusteella k:^ Z.""'^' ^^rtoa kuulumiset ko-b "'^^^«tä kehHtyi vähitel-tava seurustelutoveri, joka sa- ^0^1 lempeä ystävä. Jatkuu. mennä, mutta ei tullut yksin läh. detyksi ja äidille se matka oli vä« hän liikaa. Kerran sitten, kun Hilk* ka bU taas UräjärveUä, lähdimme käjrmään siellä. Kuinka tie tuntui-kaah tutulta. Monet monituiset kerrat olin sen kulkenut, kun har^ joittelimme näytelmiä, pidimme kokouksia yjn. Kaikki täyt3a pitää asuntotalossa, kun ei kokous- ja il-tamapaikkaa muualla ollut. Harjoituksissa kuljettiin paikasta toiseen. Mäenpäässä oli parvi nuoria ja siellä myös olimme hyvin usein. Kun näytelmä oli harjoiteltu valmiiksi, niin sitten jonkin talon isossa tuvassa esitettiin näytelmä tuvan nurkkaan kyhätyltä näyttämöltä. Näytelmän loputtua lava pi-hallie, penkit kasaan ja sitten jalalla koreasti haitarin tahdissa. Toisinaan pelimanni pisti pelin penkin alle ja huusi: "Likat rinkiin!" Sitä toteltiin ja niin mentiin heipparallaa niin kauan kuin pelimanni tupakoi. Mäenpäässä ja Viljasalos-sa useimmin oltiin. Innostusta oli. Ei olisi silloin voitu aavistaa, kuinka kovan kohtalon uhreiksi nämä toimitsijat joutuisivat, etenkin Vil-jasalon. Koko matkan muistelin näitä kaikkia, entiset ajat tulivat ikäänkuin lähemmäksi. Mielihyvällä meidät otettiin vastaan taloon päästyämme. Toinen pojista piti kotipaikkaa. Vanhin sisar oli myöskin vielä kotona, yksinäisenä eläen. Paluumatkalla poikkesimme vielä Mäkelässä. Sielläkin isännöi entisiä nuoruuden ajan tuttavia, joita oli hauska nähdä ja puhutella. Vanha Mari-täti, isän serkku, ke-hoitti käymään luonaan tavatessani hänet kerran puotimatkalla. Kerran sitten lähdinkin sinne. Ei ollut Mari kotona, oli lähtenyt kylälle ja parmut ovensa lukkoon. Täytyi palata kotiin niine hyvineen. Äiti vain nauroi, että eihän se mikään ihme ollut, ihmeempää olisi ollut, jos Mari olisi kotona ollut. Entistä naapurimme tyttären poikaa Eemeli Virtasta en myöskään ollut saada käsiini, mutta tapasin hänet kuitenkin. Ei hän minua paljon muistanut, vaikka muuten tiesi minusta paljon, sillä olimme hänen äitinsä kanssa naapurien lapsia ja kasvinkumppaneita. Hänkin kuoli nuorena. Halusin kuitenkin edes lapsiaan nähdä. On omituista kun ensin menee Suomeen niin pitkän ajan kuluttua, niin tuntuu, että kyllä siellä jo kaikki ovat minut unohtaneet. Mutta minulle kävi päinvastoin. Oltuani jonkin aikaa perillä, levisi tieto tulostani. Kutsuja tuli aina vain, mutta ei tahtonut ehtiä joka paikkaan. Ensimmäisen kirjeen -sain Hugo Viljasalolta Helsingistä ja siellä kävinkin heti alkuaikoina. Hugo oli edellämainitsemiani Vil-jasaloja, entisiä vastapelureitani näytelmissä, joita talojen turvissa esitettiin. Lahteen takaisin tultuani päätin tehdä loput vierailut siellä oikein pikamarssissa, sillä kesä alkaa jo pian kääntyä syksyn, puolelle. Entistä Mäenpään Ailia, nykyistä Purasta, en ollut vielä nähnyt, enkä myöskään entistä Haayiston Idaa (Leiyoa). Piti jokaista, ketä vain oli tilaisuudessa, käydä edes pikipäin tervehtimässä. "Tilda-serkun luona vierailin rnyös- Tällä matkalla sain nähdä sen Pyhättömän kaupunginosan Lahdessa. Nimensä se oli saanut sii- OikeaUa olevaT-vnoHas NortUmFergmm kukktu Saugeen-jokeen , Harmoverissa Öni, kun km tneed kuvassa olevan Q-vmHaanvel^ jensä kanssa joen ramaUa olevaan puuhun ja piitosi steUa veteen. tä, kun siellä työläiset rakeijslvae paljon kotejaan pyhä- ja löäiapär-vinä. Näissä paikoissa sanoinkin jo hyvästit, sillä en mitenkään enää ollut tilaisuudessa heitä tavata^ Kotiin tultuani oli kaiMUa suut niin messingillä. Mistähän se nyt johtuu, ajattelin. Canadasta oli tullut paketti ja siinä oli Arvolle viulu, siitä se mielihyvä. Asia pii minulta jo unohtunut, vaikka itse olin tämän viulun käskenyt lähettää. Opettaja oli sanonut Arvolle ke-vääilä musiikkikoulun päätyttyä, että hänelle pitäisi hankkia isompi viulu. Sekin oli rahan panttina siihen aikaan Suomessa. Muistin, että meillä kotona oli viulUj jota kukaan ei soita. Vanhimman pojan sitä piti ruveta soittamaan, mutta siitä ei tullut mitään, hänellä ei ollut siihen innostusta. Nyt viulu oli onnellisesti saapunut uudelle omistajalleen. Rakkaat ystävät, tiedättekö, mitä nyt tapahtui? Minulta katkesi kynä, eijkä ymmärrä, miten saan tä män kertomukseni loppuun kirjoitetuksi. Olenkin tätä jo toista vuotta töhertänyt. Aina on tullut esteitä, milloin liiallisia muita töitä, niilloin huono vointi y.m. Nyt tuli taas sellainen keskeytys, joka tuntuu vaikuttavan paJiimmin. Sain juuri Suomesta sähkösanoman, jossa oli lyhyt mutta vaikuttava lause: "Äiti kuollut 14.12.49." Suljen nyt vihkoni ja jatkan sitten kuin jaksan. Tulipa tähän pitkä paussi. Kun suljin vihkoni, merkittiin v. 1949 joskin hyvin loppupuolella ja nyt merkitään vuosi 1951 alkupuolella. Vihkoni on ollut suljettuna toista vuotta. Saatuani tuon sähkösanoman en mitenkään pystynyt jatkamaan tätä kertomusta, jossa niin usein joudun äidistä mainitsemaan. Muitakin kotiaskareita oli raskas suorittaa, silmäni sumenivat tuon tuostakin. En itkenyt äidin kuolemaa siksi, että olisin valittanut, siihen e:' ollut syytä. Hänellä oU jo aika päästä lepoon, olihan hänellä jo yhdeksäskymmenes vuosi alulla. E i hänen tielleen oltu ruusuja siroteltu, kovaa oli elämä, mutta hän oli niitä ihmisiä, jotka kantavat taakkansa valittamatta. Joulupaketin olimme lähettäneet Sylvin kanssa äidille- Beda kirjoitti, että se meni ihan ennätysajassa perille, nopeammin kuin muut paketit, jotka postitimme samaan aikaan. Sekin aivan kuin riensi perille, että äiti sai sen vielä itse^va-ta, mutta mitään hän ei ehtinyt, käyttää. Kun työ keskeytyy vähän väliä, ei tahdo hetkeen ^ikaan päästy,taas-asiasta kiinni- Joskus tulee Isään-., netyksi muistikirjassa liikoja lehtiä ja silloin jää välistä jotain pois kuten jo yhden kerran aikaisemmin tapahtui, että piti perästäpäin mainita sillä haluan, että kaikki tulee mahdollisimman tarkasti muistetuksi. Sain Lainalta, miniältäni Canadasta kirjeen, jossa oli hänen kahden serkkunsa osoite, niolexnmat Järvenpäässä. Häh pyysi jos mahdollista, että kävisin heitä tervehtimässä. Eräänä kaiiniina syyskuun lauantaina nie sitten Marja-iytön kanssa lähdimme sinne Järvenpäähän. ^ Sattui mukavasti kun Ostin matkaliput ja sain rahasta takaisin. Ihmettelin, kuinka liput hiin vähän maksoivat, jonkin markan vain. E i kuitenkaan ollut aikaa ottaa siitä selvää, sillä kova oli kiire. Vasta junassa aloin tarkastaa lippujamme ja asia selvisi siten, että lippu-jenmyyjä oli antanut liput Järve-lään, joka on muutaman kilometrin päässä Lahdesta, eikä Järvenpäähän, joka on lähellä Helsinkiä. Maksoin konduktöörille lisämaksun ja niin saimme jatkaa matkaa perille. Illansuussa saavuimme Järvenpäähän. Mikko Kepponen, Lainan serkun mies oli meitä vastassa asemalla. Saimme kävellä pikku matkan. Tie oli huononpuoleista, mutta kun matka ei ollut pitkä, ei se haitannut. Perille päästyämme saimme mennä saimaan, sitten meitä syötettiin ja juotettiin, että kyllä jaksettiin yksi ilta pakista. Seuraavana päivänä lähdimme oikein joukolla kävelylle katselemaan Järvenpään kauniita maisemia. Kuljinune mm. Sibeliuksen kodin ohi. Se on kauniilla paikalla puiston keskellä. Otin kuvankin tästä Ainolasta. Vierailimme sitten Lainan toisen serkun luona. Olivat kovin iloisia saadessaan terveisiä sukulaisiltaan. Illalla taas otimme Helsingistä tulevan pikajunan ja hurautimme Lahteen. Lapinlahdella nunun oli vielä . määrä käydä, sillä siellä oli Sulkavan Martin häätkin, joten niitä ei voinut sivuuttaa. Ennen sinne lähtöäni kävin jo sanomassa hyvästit entisen naapurini pojan Huvisen perheelle. Matkakirjani oli mukana, että sain heidänkin nimensä siihen. Täytyi myöskin hjrvästellä mm. Rautalassa^ jossa asuu kolme serkkuani melkein kuin samassa p i hassa. On omituista, että kun lähdön aika alkaa lähetä, muuttuu mielialakin vaiteliaammaksi, jopa surulliseksi. Koetin aina muistuttaa itselleni ja sanoa toisillekin, että ei saa olla pahoillaan. Olkaamme iloisia, että meillä on ollut tilaisuus olla nämä hetket yhdessä» ; ' Lähdin sitten L.apinlahdeUe toisen kerran syyskuun 18 p;nä. Ea-sin menin Pajulalle ja sieltä sitten parin päivän perästä Sulkavaan. Muuttunut oli jo Savon kaunis luontokin, lehdet kellastuneet, putoillen tuulen ajamana maahan. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1951-07-21-05
