Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 18, 1947

              LAU-\NTAINA, TAMMIKUUN 18 PXIVÄNÄ Sivu 3
jatuksLssa-n
vieraana
i-ja miiLta-olen
i h 2 i l ­lalla
naut-a
riittäavt
a. virkkaa-täällä
Ca-tanut
kan­in
voinut
nutta clen
eulomalla.
jiin, sieltä
nontakä-an
jolla ei jo-ientä
kvsi-n
teitä kä­y
t kelaan
niin sairas
emiltä v:.i-
I, näinbiii
1 ja T : / y -
blihan A i -
, toivoi::a-
Ja on Sitä
taas oruän
mitäs sitä
I kuin S:;Ö-caa.
Van-ttanut
iiii-i
varojani
tkseni itse-i
kauneira-ny
t Tyyne
t kauniita
ien maiie-äätäsi
vai-sin
yrittiiä
a tai ehkä
sä.
^inä • aiiia
kirjoituk-itain
oppi-ir^
äkin ssl-ijyoittaism
i ole tähän
Ei, mutca
ntuu kuin
ilaissiteitä,
)n samoja
uliakin cn
1, ja myös-ruuden
ai-suljettuna
ien sisälle,
ille Liefcn
at sitä l-.y-
DLAINEN.
bussit
lä avenuct;^
ten busskn
i sunnuntai-oli
kylmä ja
Lamia löyr.'.
ia, jotka
merkilli>e'-!ii
iytäntööi;
paljon ni^-'.-
hen aikiiän
vjaline nt^"
ka siellä lii'--
leellisyykru
11 avonaii'*"
ainion tilii'
ansa pah^i-aikaiset.
TAIDE JA KULTTUURI:
t.
ino Leino ja otooin tärinät
Työvira>i^'i
aan 12,00C'.-
Leraania
hi kouluisy
Helsingin Vapaa Sahassa kirjoit-
R. l. seuraavan muistelman Eino
inon suhtautumisesta aikanaan
\inebcrgin suurimpaan teokseen:
i^^^ Näinä päivinä, jolloin Uusi Suomi
. Jif^lji jälkeen pukeutunut sotisopaan
f-^Vännkki Stoolin tarinoitten*' puo-
X^pBst^f^on hyvä palauttaa mieliin Eino
;:Z^non arvostelu siitä. .Ei ole lain-
^-i^^^kaan ihme, että *'Suometar" oli aina
-''[t&laamassa ja häpäisemässä Leinoa.
'Jditä Ahlqvist-Oksanen ^li Kivelle,
' " Sitä "Suometar" Eino Leinolle. To-
•:^i'iuuden pjihujalle ei suotu yösijaa.
-. tiedämme 7iyvin että kovat sanat ja
ipanettelu katkeroittivat Eino Leinon
elämää ja veivät hänet ennenaikai'
i^seen hautaankin, mutta totuus elää
,vieläk.'n. Ei mahdu laulun mahti
^maan rakohan.
^,^j!Miten sattuva ja ennustuksellincn
. önkajan Leinon arvostelu Runebergin
^suurimmasta teoksesta! Kahden on­nettoman
sotiemme "kunnian päivi-oli
tämä kirja eniten ostettu ja
' Xuettu kirja maassamme. Isänmaal-
Jfinen lehdistö ylisti "vänrikkien" ken-f.
k,eä, äidit ja morsiamet lähettivät si-
' Jä rintamille ja., tämä teos taskussa
'^tuupertui moni kelpo Suomen poi-
,kq... Totisesti hyvää evästä, jolla
m^tä on ruokittu! Näin kirjoittaa
Ehto Leino:
"Maamme ruotsinkielinen runous,
:i^maallisen hengen ilmi herättämä-
•kä, kuvasi Suomen kansaa mitä suu-
.mntmalla rakkaudella, mutta kuiten-
*?|{m ikäänkuin - tarpeellisen välimat-
•}ian päästä. Näin ollen ei suinkaan
oUut sen oma vika, että tuo kuvaus
tm monessa suhteessa muodostui
• hyväntahtoiseksi köyhyydentodistuk-
. seksi. — Suomen kansa, vieraan val-ihm
ja vieraskielisen kulttuurin hol­hoamana,
ei juuri muuta voinut
näyttääkään, katsottuna pienen aka-"
teenUsesti. sivistyneen piirin^päivän-paisfeisilta
kukkuloilta."
RuncbergUe Vänrikki Stoolin tä­rinäin
luojana antaa Leino kylläkin
"täyden tunnustuksen runoilijana.
vaikkakin eräät hänen lauluistaan o-vat
"paraadirunoutta". -— Ja hän
jatkaa:
"Kansalliset näkökohdat voisi vie­lä
sulattaa, jos na todella olisivai
kansalliset. Mutta juuri sitä minä
cn usko niistä näkökohdista, joita
Sitomen' suomalainen kansa tulkitsee
esim. "Porilaisten marssilla". Ne o-vat
valekansallisia. Ne ovat sitä it-sepettdvää
isänmaallisuutta, josta
sen nyt jo olisi pitänyt saada kyliän­sä,
— Taiteelliselta kannalta on kaik­ki
.syy ihailla useitakin "tarinoita".
Mutta nämä eivät ole mikäätt kansal­linen
raamattu, joksi ne ikävä kyllä
sina 180S~l809.f- Vaikka sc olisikin
ollut niin .kaunis ja kunniakas kuin
miksi Runeberg on sen kuvannut, ci
ainakaan Sumen nousevalla suoina-laisella
nuorisolla ole vähintäkään
syytä sitä muulla kuin syvällä mur-.
heella ajatella. Ruotsalaiset kcnraa-rit,
ruotsalaiset päälliköt, liput, ruot­salainen
sota. Sota kahden vieraan
vallan välillä, jossa Suomen kansalla
ei ollut muuta tehtävää kuin olla :—
tykinruokana'
Siinä suhteessa puhuvat Vänrikki
Stoolin tarinat meille veristä totuut­ta.
Missä suomalainen kansanaines,
psykologiasta ja puvusta päättäen —
ovat meillä muodostuneet. Minä qn^ "ryysyvaatfehissa" — siinä esiintyy,
tiedä mitään koomilUsempaa näkyä -on se vain tumtnana taustana sille sä­teilevälle
sankarikunnaUe, jolla Ru-ncberg
ruotsahisia kenraalejaan sep­pelöi.
Ja tämän pitäisi olla meidän
kansallisia kulmakiviämme! Ken­ties
se voi olla ennen, mutta ci enää.
Jo entisyytenä on se meille nöyryyttä-kuin
suomalainen kansakoululapsi
lausumassa luokan edessä "Ven Tuu-vaa"
tahi suomalainen ylioppiltts sor­tovuosina
levittämässä Karjalan sy­dänmaille
— Kalevalan-lataajien ky­liin
— Stoolin tarinoita. Siten ei kas­vateta
mitään kansallisuushcnkcä.
Siten kasvaa juuri se väärä, teesken­nelty,
ontto ja itseihannoiva henki,
joka jo nyt on epämiellyttävimpiä
piirteitä meidän suomalaisessa kult­tuurissamme.
^
" Minä luulen, että me nykyään elä­vät
saman suomalais-ugrilaisen hei­mon
lapset annamme jotakuinkin
palttua sekä Narvan, mullille että
Lutzin kukkuloille. Me tiedämme
varsin hyvin, että meilld ei ole mitäJn
sotamainehikasta menneisyyttä. Me
tiedämme myös, mitä laatua nuo
Ruotsin-aikaiset sodat olivat ja mitä
surullista osaa meidän omat esi-isäm-me
siellä näyttelivät. Suomen kan­sa
ci astunut niihin kuin paraadiin.
Se vietiin sinne kuin karja teurastus-penkkiin,
ja jos siellä joitakin "urho-töitä"
teki — hakkasi poikki enem­män
tai vähemmän pSitä — niin ei
se ainakaan kansana tiennyt sitä teh­neensä
eikä tekevänsä. Sota oli aina
synkkä onnettomuus suomalaisille.
Runeberg on tehnyt siitä loistavan
turnausleikin . . . Ja sitten sota vuo-vä."
". . . Me emme usko Pilven veik­koon,
Porin marssiin, Sotilaspoikaan
tahi Maamme-lauluun. Ne olivat
menneen ajan ihanteita. Meidän täy­tyy
kääntää silmämme^ eteenpä\in.
Pois Sven Tuuvasta, pois Adlercreut-zista,
pois Torpan tytöstä ja Kuole­vasta
soturista. Kenties nc olivat
kerran omiaan todellista isänmaaliis'
ta innostusta herättämään. Nyt ne
vain ylläpitävät sitä valeisänmaalli-suutta,
sitä rummunpäristäi\:ä hum­puukia,
joka täällä joka taholla koh­taa
korviamme.
Ne ovat valhetta nuo "Lurjuksen"
veriset vaatteet meille. ovat ve­risiä
valhetta nuo luutnantti Zidenin
huikeat hurraa-huudot meille. Ken­ties
ne ovat kaitnista valhetta, mutta
se ci auta asiaa. Niiden täytyy pois­tua
jos mieli kansallisen totuuden taas
astua askeleensa eteenpäin.
". . . Mennyt vuosisata kummitte­lee.
Mutta kuolleet eivät saa kum­mitella
siellä, missä aika menee myrs-kyaskelilla
eteenpäin. Mennyt vuo­sisata
ei saa olla uuden räätälinä.
Meidän isänmaanrakkautemme on
pukeuduttava nykyisen ajan aattei­den
mukaisesti. Tämä on operettia,
tämä on leikkisotaa, tämä on äksec-rausta
tinasotamiehillä. Alutta mi­kään
kansa ei kauan rankaisematta
äkseeraa tinasotamiehillä.. Siitä seu­raa
surullinen loppu kuten aina it­sensä
pettämisestä . . . Tälle pohjalle
ei iki tui uutta, lujempaa, cheämpM
ja rehellisempää suomalaista kansal-
Ushenkeä rakenneta.
Harvoin, jos koskaan, olen tunte­nut
niin selvästi, minkä kuilun par­taalla
me oikeastaan vaellamme^'
No bei inen
dynamiitti
K i R j . i C ^ I S U - M I R J A M I R Y D B E RG
Dynamiitin keksijä Alfred Nobel (kuoli 1896) ntääräsi testamentissaan
suuren omaisuutensa korot palkinnoiksi eteville tiedemiehille, kirjailijoille
ja rauhan puolesta ansiokkaasti toimineille ihmisille. Fysiikan ja kemian
palkinnot jakaa Ruotsin Tiedeakatemia, lääketieteen tai fysiologian Tukhol­man
lääketieteellinen tiedekunta, kyjaUisuudcn Ruotsin .Akatemia, rauhan­palkinnon
Norjan suurkäräjäin valitsema viisihenkinen komitea.
"Minkäänlaista merkitystä ci ole annettava ehdokkaiden kansallisuu-delle",
Nobelin testamentissa sanotaan. "Ansiokkain on palkittava, olipa
hän syntyisin Skandinaviasta tai ei." Tänään (14 p. marrask. 1946) Ruotsin
.Akatemia suorittaa kirjallisuuspalkinnon jaon.
Marraskuussa 1944, päivänarvona
Nobelin kirjallisuuspalkinto jaettiin,
Koska näyttelijätär Janis Carterissa ruumiillistuu "terveys,
kauneus'ja rikkaus", ovat Californian grapefruitin kasvattajat va­linneet
hänet kuningattarcksecn, "Citrus Queen-for 1947".
istuin Tukholmassa pääosaltaan kir­jallisessa
seurassa. Sanomalehtimie-hiä,
nuoria kirjailijoita. Oli yksi
vanhakin, joka niin monta kertaa on
mainittu Nobel-ehdokkaana, «fta asi­asta
hänen itsensä ja muiden muka­naolleiden
mielestä ei saanut irti edes
kunnon vitsiä. Vanha kirjailija oli
tanskalainen — Martin Andersen
Nexö.
Vem fan ä . . .?
Kirjallinen seura pani toimeen
muistinverryttelykilpailun. K u ka
muistaa, kuka kulloinkin on saanut
kirjallisuuden Nobel-palkinnon a l ­kaen
vuodesta 1901, jolkiin kaikki eri
palkinnot ensi kerran jaeltiin?
Muistettiin joitakin todella mer­kittäviä
kirjailijoita, joiden nimi on
sälynyt ja säilyy muuallakin kuin
Nobelin palkintojen kohdalla hake­mistoissa.
Vanhanpolven, keskipol­ven
ja miorenpolven sanomaiehtimic-het
todistivat, .että monen palkin­nonsaajan
kohdalla muutkin kuin
suuren yleisön äänet ovat kysyneet:
•Vem fan ä . . T?" (Kuka hemmetis­sä
on . . .?). ^ ^
— Jensen ^ i f t i u t Nobel-palkin­non,
ravintolan hovimestari tuli koh­teliaasti
ilmoittamaan.
— Vem fan ä Jensen? monta a i n ­tä
sanoi yhtaikaa.
— Johannes V. Jensen, hovimejra-ri
täydensi. t
— Vem fan ä Johannes V. Jensen?
monta ääntä kysyi.
— Hyvänen aika, vieläkö hän on
elossa? joku sanoi.
Mitä hän on kirjoittanut? ky­syi
nuori kirjailija.
....— Johannes V. Jensen, tanskalai­nen
sanomalehtimies ja kirjailija,
syntynyt 1873, kirjoittanut "Hi.m-m
e r 1 a n d shistorier" 1898—1910,
"Kongens Fald" 1899—1901, " M a ­dame
d'Ora" 1904, ''Einar Elk . .
Tätä^^lateli kuin läksyä keväällä lut-kintonsa
suorittanut maisteri.
Kaikki ottivat osaa Martin Ander­son
Ne.xön suruun. Oli kaivettu kir­jallisuuden
Jiistoriasta tanskalainen,
joka aikoinaan suinkaan ei ollut mer­kityksetön.
Mutta nyt. Kuka Ta.ns-kassakaan
enää tiesi paljoakaan -vj^o-sikymmenien
takaisesta Jensenistä.
Martin .Anderson Ne.xö naureskeli:
"Minähän juuri olen saanut Npbel-
- palkintoni." (Täyttäessään sen vuo­den
kesäkuussa 75 vuotta, natsien
kynsistä Ruotsiin pelastunut kiVjailija
oli saanut suurella innolla ja rakkau­della
kootun kansalaislahjan.)
• Anderson Ncxön ystävät huomasi-