1955-12-10-09 |
Previous | 9 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
'•'^'•^ ^^m^al
'^^•^^ valkoisina
Sunnuntai-ii.
^^'^ki puhtaalta
^^""^y palasivat
«Uut kovin
yyskalastus oli
^i^ä tuskin oli
^ lepoon, kun
'le kiikkumaan
kutsuttu '-ajo-i
piti kiikkua
hiukan ala-
^•'erkon toinen
ia toisessa
joka valaisi,
'kkojen päälle,
•äsj-mystä, sa-liväthän
he jo
uottaan. mut-niuikaan,
sillä
a s ta ja voi niin
edes vanhuu-
•vaan täytyy
Liin jalat kanille
ystävät,
linua syntyjille
ja illan
)misista sekä
)nka jätitte
Ile jotka otit
mukana.
;en,
E E
lia, Ontario
storikkaan
äni yhtey-a
on ollut
järjestivät,
lasta.
halahjasta
essä loka-stuitte
ta-s
kulttuu-
11 p. 1955
/•ottavat
töt
ättäen
iCaunis
luiiista
Ä olin
1 näin
(ti.
e lah-rar.
avat. Ja monastikin he löytävät
hautansa meren pohjasta.
Oli lauantai-Uta j a sauna o l i lämmitelty,
oi, k u i n k a se tuntuikaan hyvälle
levähtää kovan viikon jälkeen, sillä
hu^^tai-iltana ei kalasteta. Posti o l i t u l lut
h j v i n myöhään, niin lettei saanut
hakea sitä kuin sunnuntai-aamuna.
luen --en heillekin, vaikkeivät he ole-kaan
oikein h\-\-:ii naapureita, sano:
Sandra.
Sandra pisti huivin harteilleen ja
puolijuoksua riensi naapuriin. He eivät
kyllä ole vuosikausia olleet oikein sovussa,
kun on ollut ainainen riitaky-sj-
niys rajasta. Heidän palstansa välillä
Sadnralla o l i k o v i n kiire näkemään m i - oli korkea aita j a Juholat oli\'at aina
väittäneet, että se on os» heidän maastaan.
M u t t a nyt Sandra unohti kaikki
vanhat riidat j a meni naapuriin. 0\-i on
selkoisen selällään, sUTä o n lämmin aamupäivä..
Sandra meni kiireesti sisälle
keittiöön, jossa emäntä juuri pesi astioita.
Emäntä katsoi kuin ihmeissään
naapurin tuloa ja kysäisi:
— Mikäs n vt on hätänä?
tä posti oli tuonut j a heti kun postitoimisto
a\'attiin, hän o l i j o ensimmäisena
siellä. Kas, 'kirje! J a sehän on
Anterolta. Sandra oikein juosten riensi
kotiin, että saa tietää mitä uutisia kirje
I tuo mukanaan. 'Hän l u k i kirjeen ääneen
Kallelle.
Rakas äiti j a isä!
Minulle on tapahtunut niin paljon
kaikenlaista, etten tiedä mistä päästä
alkaisin kertoa. Ensiksikin,, minä olen
ostanut vanhan talon ja olen sitä korjaillut,
niin että se näyttää jo koko
siistiltä. Se o n lähellä vanhaa Helsinkia,
\antaanjoen rannalla, tai oikeastaan
sellaisella törmällä, josta näkyy
keko joki. J a nyt se talokin on jo siinä
kunnossa, että te voitte tulla sinne
kanssani asumaan.
Kun kävin cnsi'kerran tuota taloa
katsomassa, n i i n jäin miettimään siinä
törmäillä, että kuka minä olen j a ketkä
olivat vanheanpani. Minä aivan r u k o i l in
kohtaloani, että se joskus voisi tuoda
tuon salaisuuden j u l k i j a päästäisi m i nut
aivan kuin tuskasta. J a voitteko
uskoa ihmeen itapahtuneen! ]Minä olen
saanut 'kauniin- sisaren j a veljen. Tuo
veli on niin paljon samanlainen kuin
minä, että olemme k u i n '%aksi marjaa",
ettei 'kukaan meitä »voi eroittaa toisis-i
tamme.
Ilman 'tuota talcnkauppaa en olisi
ehkä löytänyt näin p i a n omaisiani. K u n
menin ostamaan tuota taloa, niin toimistossa
o l i sisareni j a hän Imili minua
AVanja-veljekseen. Niin, tuo \Vanja,
1
II
Il josta olin puhunut teille, silloin k un
I minut löysitte,, on kaksoisveljeni. Siinä
oli kaikenlaista sekamelskaa, niin että
i olimme k a i k k i 'kuin pyörällä päästämme,
mutta k u n se vihdoinkin selvisi,
niin i l o l la ei ollut -enää rajoja.
Tuo herrasväki, jossa L i l j a palvelee,
ovat myös kaukaisia sukulaisiani j a n y t
on L i l j a n k in kanssa välit 'selvät j a me
menemme pian naimisiin. Ja voitteko
uskoa mrnkälaiset vanhemmat minulla
on ollut! Isäni oli puolalainen ruhtinas
ja äitini o l i o l l u t aivan supisuomalainen.
Sentähden silloin • pienenä lauloin ja
•puhuin vierasta kieltä, 'mutta myöskin
puhuin puhdasta Suomea.
Sitten k u n tulette- tänne, niin puhun
kaikki tarkemmin. Te olette minulle
kuitenkin äiti j a isä, sillä muita minä
en ole tuntenut kuin teidät j a kunnioitan
teitä pojan rakkaudella.
Poikanne Antero.
Kumpikaan ei tahtonut saada sanaa
suustaan, sillä niin ihmeelliseltä tuo
ksjikki tuntui-. Sandra nyyhkytti ja
Kalle pyyhki silmiään, mutta Sandra
kuitenkin 'vihdoin v i r k a h t i : .
— Eikö tämä ole k i r i n satukirjaa l u kisi?'
J a mekö n y t sitten sinne Helsinkiin?
Eihän minu^lla ole sellaisia vaatteitakaan,
että 'sinne voisin mennä, ei
muita k u i n tuo vihtoriinipuku, joka on
ostettu j o parisenkymmentä vuotta sitten,
—- M u t t a ethän sinä ole sitä pitänyt
kuin vain kirkkoreissuilla, niin- ettei se
ole vielä kMirnut mistään, sanoi Kalle
ja jatkoi: — N o voi pyhä Luoja sentään!
Ilmankos se p o i k a oli niin herrasmiehen
näköinen, k u n on noin korkeata
sukua. Sanoimmehan monastikin,
^tei hän ole oikein suomalaisen näköi-
•^en. että hänellä o n j o t a k in muuta verta
suonissaan.
—Xo voi l^rrajesta sentään! Kyllä
tämä nyt on ihmeellistä, että ei oikein
tiedä mitä sanoisi j a tekisi. Onkohan
Lilja jo kirjoittanut-kotiinsa? iMinä me-
"^n tämän kirjeen kanssa Juholaan ja
— Oletteko saanut L i l j a l t a kirjettä
tänä aamuna? kysj-i Sandra.
— E i ole tullut mitään tietoa pitkään
aikaan. Olemme kovasti odottaneet.
— Vai e i , vai ei. Minä luen tämän
kirjeen teille, jonka juuri saimme Anterolta,
n i i n saatte kuulla jotakin i h meellistä.
Sandra luki kirjeen n i i n nopeasti, etteivät
naapurit tahtoneet ensin käsittää
uutisia, mutta isäntä, joka oli o l lut
hiljaa j a kuunnellut toisessa huoneessa,
t u l i keittiöön, kuin nuolena ja
sanoi:
— Mitä, mitä perhanaa sinä Sandra
oikein luet?
— Minä vain luen mitä Antero kirjoittaa
tässä kirjeessään.
— Ja ettäkö L i l j a menee naimisiin
j a kosika? kysyi emäntä.
— No, ei tässä sanota sitä että koska,
mutta, kyllä kai hän pian kirjoittaa.
On kai ollut niin yllättynyt tästä k a i kesta,
ettei ole edes voinut kirjoittaa.
Siinä sitten siunailtiin j a ihmeteltiin
Anteron sukua, n i i n että Sandra ja K a l -
lekin nousivat juholalaisten silmissä
korkeammalle. Tähän asti o l i heillä o l lut
myös jonkinlainen luokkaerotus, k un
Juhola oli luotsi j a 'komeili usein tuossa
kiiltonappisessa puvussaan, eikä tarvinnut
kalastuksella ansaita niukkaa
toimeentulosi. Ja ~ a i v an räja-aidatkin
'katosivat pois mielistä. Tuntui siltä,
kuin he olbivat aina olleet parhaita ystäviä.
N y t vasta huomasivat Juholat,
että sanomalehden välissä oli kirjek
i n . Emäntä huudahti:
— No onhan 'tässä kirje meillekin,
ja se on L i l j a l t a I
He lukivat sen suureella kiireellä ja
siinä oli aivan samat asiat kuin Anteronkin
kirjeessä . . . L i l j a sanoo pian
ntenevänsä Anteron kanssa naimisiin ja
kutsuu heitä sinne Helsinkiin häihin
kuukauden päästä.
— No voi pyhä Luoja sentään! Olipa
se nyt vasta yllätys ja tuo kirjekin
oli vähällä jäädä huomaamatta, kun
tuo isä aina ottaa postin ja heti alkaa
lukemaan sanomalehtiä eikä sitten katso
tarkemmin mitä lehtien sisässä on,
touhusi emäntä.
— No, kai sitä sitten mennään häihin?
sanoi Sandra.
— Tottahan toki, sanoo isäntä harvakseen,
— No sehän onkin sitten hauskaa
yhdessä lähteä, kun te olette useikin
ollut Helsingissä, j a me emme ole kum-painenkaan
siellä käyneet. Kalle tosin
ennen nuorena miehenä on siellä käynyt,
mutta minä en koskaan.
Sandra .juoksi takaisin kotiinsa täynnä
uutta elämää. Hän alkoi katsella
vaatteitaan ja ovathan ne vielä hänenk
i n mielestään aivan hyvät. Mutta
päällystakki on hiukan nuutuneen näköinen,
mutta pistän sen väripataan,
n i i n se saa aivan uuden vivahduksen,
päättelee Sandra itsekseen. Sitten hän
kaivaa kirstusta kirkkohuivin, joka onk
i n pysynyt aivan uuden näköisenä,
vaikka jo viimeiset kolmekymmentä
vuotta se on hänellä ollut, mutta kun
ei koskaan ole muualla pitänyt kuin
kirkossa. Hän sanoo Kallelle, joka rauhallisena
istuskelee:
— X o . mutta etkö sinäkin katso l i i u -
kan vaatteitasi, sillä eihiin sinulla ole
ollut pyhäyaatieita ylläsi ties koska?
— Onpahan tuota vielä aikaa, sillä
eihän sitä tiedä mitä vielä sattuu tapahtumaan
kuukauden aikana.
— Sinulla ei ole koskaan kiirettä, ei
milloinkaan, tuhahtaa Sandra.
—- M u t t a miksikä sinä nyt turhaa
noin paljon tohiset? Sanoihan Antero,
että noin kuukauden päästä . . . O i keastaan
hän sanoi, että piakkoin me
menemme naimisiin j a niinä oletan, että
siihen k u l u u kuukausi, ehkäpä enemmänkin.
— Mutta tässä kirjeessii sanotaan,
että sitten k u n tulette tänne, niin hän
puhuu tarkemmin koko asian, joten hän .
odottaa meitä sinne aivan näinä aikoina,
sanoi Sandra.
— No, minä olen valmis lähtemään
vaikka huomenna, sillä ei tuolla kalastuksella
ole nyt enää väliä. J a onhan
meillä 'senverran rahaa, että tuon 'matkan
teemme, sillä silakkasaalis on ollut
koko hyvä tänä kesänä.
— No ei nyt vielä sentään huomenna,
sillä pitää kai Anteron antaa ensin
tietää, että 'tulee meitä vastaan ase-
'malle, sillä emmehän me osaa minnekään
siellä mennä.
— No, kirjoltahan sitten, että t u lemme
jo ensi viikolla. Sinä 'kun olet
parempi kirjoittamaan kuin minä.
— Mutta kun nuo Juholatkin aikovat
Ta!oiuiiies oli paras
kelloekspertti
Äskettäin s:Utui Englannissa North
Elmhamissa sellainen tapaus, että kaupungintalon
satoja vuosia vanha kello
pysähtyi. Ekspertit tarkastivat kellon
j a lausuivat mielipiteenään, että kello
ei ole enää korjattavissa j a että sen t i lalle
tulee ostaa uusi, useita satoja dollareita
maksaA'a kello.
Talonmies ei ollut kuitenkaan samaa
mieltä j ; i r y h t y i myöskin lähemmin tarkastelemaan
'kelloa. Hän havaitsikin,
että kellon suuri heiluri oli tartttiniit
j o l l a k in tavoin kellon sivuun. Hän antoi
sille h\-vän potkun ja kello alkoi käydä
kuten ennenkin.
lähteä sitten kun tulee ne häät, niin
eikö olisi parempi mennä yhdessä, sillä
n i in puhuimme siellä äsken.
— Mitäpä me Juholoista, tulkoot
sinne silloin kuin haluavat. Me emme
mene sinne ainoastaan häiden takia,
vaan haluamme sinne jo mennä etukä-^
teen, että kuulemme kaiken ihmeellisen.
— No, jos sitten alan heti kirjoittamaan,
että joutuu huomiseen ix)stiin.
sillä tuo kirjoittaminen on n i i n kovin
visaa minulle.
Sandra alkoi kirjoittamaan ja Kalle
lähti rantaan katsomaan josko verkot
ovat jo kuivuneet, että taas saa niitä
laittaa valmiiksi >-okalastusta varten.
(Jatkuu)
Liekki ilmestyy JOULUKUUN 24 P:NÄ erikoisena Uuden vuoden
numerona ja siinä julkaistaan yksityisten, järjestöjen
ja liikelaitosten tervehdyksiä. Yksityisten tervehdysten hinta
25c, osoitteen kanssa 50o. Myöskin julkaistaan $1.00 terveli-dyksiä,
joiden nimet ladotaan suuremmilla kirjasimilla.
Kaikki tervehdykset tulee olla lehtemme konttorissa joulukuun
12 päivään mennessä .
KERÄÄJÄN NIMI
! PAIKKAKUNT.4
KIRJtPITTAKAA NIMET H W I N SELVÄSTI
NIMI $
- >
.1
HP
Lauantaina,, joulukuun. 10;päivänä* 1955 Sivu 9
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 10, 1955 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1955-12-10 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki551210 |
Description
| Title | 1955-12-10-09 |
| OCR text | '•'^'•^ ^^m^al '^^•^^ valkoisina Sunnuntai-ii. ^^'^ki puhtaalta ^^""^y palasivat «Uut kovin yyskalastus oli ^i^ä tuskin oli ^ lepoon, kun 'le kiikkumaan kutsuttu '-ajo-i piti kiikkua hiukan ala- ^•'erkon toinen ia toisessa joka valaisi, 'kkojen päälle, •äsj-mystä, sa-liväthän he jo uottaan. mut-niuikaan, sillä a s ta ja voi niin edes vanhuu- •vaan täytyy Liin jalat kanille ystävät, linua syntyjille ja illan )misista sekä )nka jätitte Ile jotka otit mukana. ;en, E E lia, Ontario storikkaan äni yhtey-a on ollut järjestivät, lasta. halahjasta essä loka-stuitte ta-s kulttuu- 11 p. 1955 /•ottavat töt ättäen iCaunis luiiista Ä olin 1 näin (ti. e lah-rar. avat. Ja monastikin he löytävät hautansa meren pohjasta. Oli lauantai-Uta j a sauna o l i lämmitelty, oi, k u i n k a se tuntuikaan hyvälle levähtää kovan viikon jälkeen, sillä hu^^tai-iltana ei kalasteta. Posti o l i t u l lut h j v i n myöhään, niin lettei saanut hakea sitä kuin sunnuntai-aamuna. luen --en heillekin, vaikkeivät he ole-kaan oikein h\-\-:ii naapureita, sano: Sandra. Sandra pisti huivin harteilleen ja puolijuoksua riensi naapuriin. He eivät kyllä ole vuosikausia olleet oikein sovussa, kun on ollut ainainen riitaky-sj- niys rajasta. Heidän palstansa välillä Sadnralla o l i k o v i n kiire näkemään m i - oli korkea aita j a Juholat oli\'at aina väittäneet, että se on os» heidän maastaan. M u t t a nyt Sandra unohti kaikki vanhat riidat j a meni naapuriin. 0\-i on selkoisen selällään, sUTä o n lämmin aamupäivä.. Sandra meni kiireesti sisälle keittiöön, jossa emäntä juuri pesi astioita. Emäntä katsoi kuin ihmeissään naapurin tuloa ja kysäisi: — Mikäs n vt on hätänä? tä posti oli tuonut j a heti kun postitoimisto a\'attiin, hän o l i j o ensimmäisena siellä. Kas, 'kirje! J a sehän on Anterolta. Sandra oikein juosten riensi kotiin, että saa tietää mitä uutisia kirje I tuo mukanaan. 'Hän l u k i kirjeen ääneen Kallelle. Rakas äiti j a isä! Minulle on tapahtunut niin paljon kaikenlaista, etten tiedä mistä päästä alkaisin kertoa. Ensiksikin,, minä olen ostanut vanhan talon ja olen sitä korjaillut, niin että se näyttää jo koko siistiltä. Se o n lähellä vanhaa Helsinkia, \antaanjoen rannalla, tai oikeastaan sellaisella törmällä, josta näkyy keko joki. J a nyt se talokin on jo siinä kunnossa, että te voitte tulla sinne kanssani asumaan. Kun kävin cnsi'kerran tuota taloa katsomassa, n i i n jäin miettimään siinä törmäillä, että kuka minä olen j a ketkä olivat vanheanpani. Minä aivan r u k o i l in kohtaloani, että se joskus voisi tuoda tuon salaisuuden j u l k i j a päästäisi m i nut aivan kuin tuskasta. J a voitteko uskoa ihmeen itapahtuneen! ]Minä olen saanut 'kauniin- sisaren j a veljen. Tuo veli on niin paljon samanlainen kuin minä, että olemme k u i n '%aksi marjaa", ettei 'kukaan meitä »voi eroittaa toisis-i tamme. Ilman 'tuota talcnkauppaa en olisi ehkä löytänyt näin p i a n omaisiani. K u n menin ostamaan tuota taloa, niin toimistossa o l i sisareni j a hän Imili minua AVanja-veljekseen. Niin, tuo \Vanja, 1 II Il josta olin puhunut teille, silloin k un I minut löysitte,, on kaksoisveljeni. Siinä oli kaikenlaista sekamelskaa, niin että i olimme k a i k k i 'kuin pyörällä päästämme, mutta k u n se vihdoinkin selvisi, niin i l o l la ei ollut -enää rajoja. Tuo herrasväki, jossa L i l j a palvelee, ovat myös kaukaisia sukulaisiani j a n y t on L i l j a n k in kanssa välit 'selvät j a me menemme pian naimisiin. Ja voitteko uskoa mrnkälaiset vanhemmat minulla on ollut! Isäni oli puolalainen ruhtinas ja äitini o l i o l l u t aivan supisuomalainen. Sentähden silloin • pienenä lauloin ja •puhuin vierasta kieltä, 'mutta myöskin puhuin puhdasta Suomea. Sitten k u n tulette- tänne, niin puhun kaikki tarkemmin. Te olette minulle kuitenkin äiti j a isä, sillä muita minä en ole tuntenut kuin teidät j a kunnioitan teitä pojan rakkaudella. Poikanne Antero. Kumpikaan ei tahtonut saada sanaa suustaan, sillä niin ihmeelliseltä tuo ksjikki tuntui-. Sandra nyyhkytti ja Kalle pyyhki silmiään, mutta Sandra kuitenkin 'vihdoin v i r k a h t i : . — Eikö tämä ole k i r i n satukirjaa l u kisi?' J a mekö n y t sitten sinne Helsinkiin? Eihän minu^lla ole sellaisia vaatteitakaan, että 'sinne voisin mennä, ei muita k u i n tuo vihtoriinipuku, joka on ostettu j o parisenkymmentä vuotta sitten, —- M u t t a ethän sinä ole sitä pitänyt kuin vain kirkkoreissuilla, niin- ettei se ole vielä kMirnut mistään, sanoi Kalle ja jatkoi: — N o voi pyhä Luoja sentään! Ilmankos se p o i k a oli niin herrasmiehen näköinen, k u n on noin korkeata sukua. Sanoimmehan monastikin, ^tei hän ole oikein suomalaisen näköi- •^en. että hänellä o n j o t a k in muuta verta suonissaan. —Xo voi l^rrajesta sentään! Kyllä tämä nyt on ihmeellistä, että ei oikein tiedä mitä sanoisi j a tekisi. Onkohan Lilja jo kirjoittanut-kotiinsa? iMinä me- "^n tämän kirjeen kanssa Juholaan ja — Oletteko saanut L i l j a l t a kirjettä tänä aamuna? kysj-i Sandra. — E i ole tullut mitään tietoa pitkään aikaan. Olemme kovasti odottaneet. — Vai e i , vai ei. Minä luen tämän kirjeen teille, jonka juuri saimme Anterolta, n i i n saatte kuulla jotakin i h meellistä. Sandra luki kirjeen n i i n nopeasti, etteivät naapurit tahtoneet ensin käsittää uutisia, mutta isäntä, joka oli o l lut hiljaa j a kuunnellut toisessa huoneessa, t u l i keittiöön, kuin nuolena ja sanoi: — Mitä, mitä perhanaa sinä Sandra oikein luet? — Minä vain luen mitä Antero kirjoittaa tässä kirjeessään. — Ja ettäkö L i l j a menee naimisiin j a kosika? kysyi emäntä. — No, ei tässä sanota sitä että koska, mutta, kyllä kai hän pian kirjoittaa. On kai ollut niin yllättynyt tästä k a i kesta, ettei ole edes voinut kirjoittaa. Siinä sitten siunailtiin j a ihmeteltiin Anteron sukua, n i i n että Sandra ja K a l - lekin nousivat juholalaisten silmissä korkeammalle. Tähän asti o l i heillä o l lut myös jonkinlainen luokkaerotus, k un Juhola oli luotsi j a 'komeili usein tuossa kiiltonappisessa puvussaan, eikä tarvinnut kalastuksella ansaita niukkaa toimeentulosi. Ja ~ a i v an räja-aidatkin 'katosivat pois mielistä. Tuntui siltä, kuin he olbivat aina olleet parhaita ystäviä. N y t vasta huomasivat Juholat, että sanomalehden välissä oli kirjek i n . Emäntä huudahti: — No onhan 'tässä kirje meillekin, ja se on L i l j a l t a I He lukivat sen suureella kiireellä ja siinä oli aivan samat asiat kuin Anteronkin kirjeessä . . . L i l j a sanoo pian ntenevänsä Anteron kanssa naimisiin ja kutsuu heitä sinne Helsinkiin häihin kuukauden päästä. — No voi pyhä Luoja sentään! Olipa se nyt vasta yllätys ja tuo kirjekin oli vähällä jäädä huomaamatta, kun tuo isä aina ottaa postin ja heti alkaa lukemaan sanomalehtiä eikä sitten katso tarkemmin mitä lehtien sisässä on, touhusi emäntä. — No, kai sitä sitten mennään häihin? sanoi Sandra. — Tottahan toki, sanoo isäntä harvakseen, — No sehän onkin sitten hauskaa yhdessä lähteä, kun te olette useikin ollut Helsingissä, j a me emme ole kum-painenkaan siellä käyneet. Kalle tosin ennen nuorena miehenä on siellä käynyt, mutta minä en koskaan. Sandra .juoksi takaisin kotiinsa täynnä uutta elämää. Hän alkoi katsella vaatteitaan ja ovathan ne vielä hänenk i n mielestään aivan hyvät. Mutta päällystakki on hiukan nuutuneen näköinen, mutta pistän sen väripataan, n i i n se saa aivan uuden vivahduksen, päättelee Sandra itsekseen. Sitten hän kaivaa kirstusta kirkkohuivin, joka onk i n pysynyt aivan uuden näköisenä, vaikka jo viimeiset kolmekymmentä vuotta se on hänellä ollut, mutta kun ei koskaan ole muualla pitänyt kuin kirkossa. Hän sanoo Kallelle, joka rauhallisena istuskelee: — X o . mutta etkö sinäkin katso l i i u - kan vaatteitasi, sillä eihiin sinulla ole ollut pyhäyaatieita ylläsi ties koska? — Onpahan tuota vielä aikaa, sillä eihän sitä tiedä mitä vielä sattuu tapahtumaan kuukauden aikana. — Sinulla ei ole koskaan kiirettä, ei milloinkaan, tuhahtaa Sandra. —- M u t t a miksikä sinä nyt turhaa noin paljon tohiset? Sanoihan Antero, että noin kuukauden päästä . . . O i keastaan hän sanoi, että piakkoin me menemme naimisiin j a niinä oletan, että siihen k u l u u kuukausi, ehkäpä enemmänkin. — Mutta tässä kirjeessii sanotaan, että sitten k u n tulette tänne, niin hän puhuu tarkemmin koko asian, joten hän . odottaa meitä sinne aivan näinä aikoina, sanoi Sandra. — No, minä olen valmis lähtemään vaikka huomenna, sillä ei tuolla kalastuksella ole nyt enää väliä. J a onhan meillä 'senverran rahaa, että tuon 'matkan teemme, sillä silakkasaalis on ollut koko hyvä tänä kesänä. — No ei nyt vielä sentään huomenna, sillä pitää kai Anteron antaa ensin tietää, että 'tulee meitä vastaan ase- 'malle, sillä emmehän me osaa minnekään siellä mennä. — No, kirjoltahan sitten, että t u lemme jo ensi viikolla. Sinä 'kun olet parempi kirjoittamaan kuin minä. — Mutta kun nuo Juholatkin aikovat Ta!oiuiiies oli paras kelloekspertti Äskettäin s:Utui Englannissa North Elmhamissa sellainen tapaus, että kaupungintalon satoja vuosia vanha kello pysähtyi. Ekspertit tarkastivat kellon j a lausuivat mielipiteenään, että kello ei ole enää korjattavissa j a että sen t i lalle tulee ostaa uusi, useita satoja dollareita maksaA'a kello. Talonmies ei ollut kuitenkaan samaa mieltä j ; i r y h t y i myöskin lähemmin tarkastelemaan 'kelloa. Hän havaitsikin, että kellon suuri heiluri oli tartttiniit j o l l a k in tavoin kellon sivuun. Hän antoi sille h\-vän potkun ja kello alkoi käydä kuten ennenkin. lähteä sitten kun tulee ne häät, niin eikö olisi parempi mennä yhdessä, sillä n i in puhuimme siellä äsken. — Mitäpä me Juholoista, tulkoot sinne silloin kuin haluavat. Me emme mene sinne ainoastaan häiden takia, vaan haluamme sinne jo mennä etukä-^ teen, että kuulemme kaiken ihmeellisen. — No, jos sitten alan heti kirjoittamaan, että joutuu huomiseen ix)stiin. sillä tuo kirjoittaminen on n i i n kovin visaa minulle. Sandra alkoi kirjoittamaan ja Kalle lähti rantaan katsomaan josko verkot ovat jo kuivuneet, että taas saa niitä laittaa valmiiksi >-okalastusta varten. (Jatkuu) Liekki ilmestyy JOULUKUUN 24 P:NÄ erikoisena Uuden vuoden numerona ja siinä julkaistaan yksityisten, järjestöjen ja liikelaitosten tervehdyksiä. Yksityisten tervehdysten hinta 25c, osoitteen kanssa 50o. Myöskin julkaistaan $1.00 terveli-dyksiä, joiden nimet ladotaan suuremmilla kirjasimilla. Kaikki tervehdykset tulee olla lehtemme konttorissa joulukuun 12 päivään mennessä . KERÄÄJÄN NIMI ! PAIKKAKUNT.4 KIRJtPITTAKAA NIMET H W I N SELVÄSTI NIMI $ - > .1 HP Lauantaina,, joulukuun. 10;päivänä* 1955 Sivu 9 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1955-12-10-09
