Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 8, 1951

              onmtajat kuitenkin
aikkaa kadulta tol­in
tekivät leipurit-
^ssta toiseen tihe­än
muun ammatin
neenpantiin virall].
leipurinammatista
t leipurinammatin
äin tarkkoja, mitä
i puhtauteen tulee^
i ammatissa enem-a
muissa olisi erit-aikinalla
on suuri
aikenlaista likaa ja
in taikinaa veden
aeena".
rrettävää, että mo-tka
asettivat rajoi-itin
harjoittamisel-kin,
kuten Helsin-issä
kotileipomois-
It sellaisia leipurei-t,
f*miten työtä on
«iestä vuoteen uu-in
tarkastuskäyn-uksensa
saivat ai-e
alkoi parantua,
yttäviin tuloksiin
kun työntekijäin
y, yötyö kielletty
malliset leipomot
a.'
nuissakin Suomen
saivat 1890-luvul-alussa
kulutta jäin
en suuren voiton,
n ja leivän myyn-iteettoman
suuri,
houkuttelemassa
)tka kaikin mah-ivat
päästä suh-m
leipurinamma-
L suuresta voitos-prof.
Waris yli-assaan
'Työläis­en
Helsingin Pit-
:e", jota tässä on )
, —- Paakari.
mi Soin . . .
vulta.
uurenmoisen ke-tunut
täällä kai-ksessa
kuin puu-tulee
ajatelleek-
^doUisuudet Ka­nalla
olisi ollut,
laa ja kykenevät
Kuten edellä-havaitaan
yri-aikaan
kaikkea
5en toteaa jo se-älttämättömistä
mä tuli silloin
nttiä päivää ja
>et niin rikkaan
»nimmät ruoka-merestä,
emme
täällä niinkään
un kolmattasa-n
kolme kertaa
jotakin. Viisi
jöytää oli, vain
a. Miehet soi­set
sen jälkeen
lettiin sitä tä­itä
sikäli lisät-
1 oli pakkokin.
puuroa,
ijassa" sanot-
Jaarikoski kun
1 sekotti."
atsalääkäri on
illa on tapana
iessään ja tä-i
siihen, että
hna saa %TÖn
Itä enemmän
itä enemmän
ö'gD J U U " palannut koliin ^viikon kes-vp^
tä huv-imatkaita, joka tapahtui en-tr0m
kerran 20 vuoteen, että ma^
t^nvain omaksi huvikseni ilman mi-
C asiallisempaa tarkoitusta.
jleDomatkani sovitin tuttujen met-
•;täjien kotimatkaan, ettei se olisi tul-
Ctovin kalliiksi. Siinä sitä sitten men-
4orötettiin kahden houndin (koiran)
(kahden metsästäjän seurassa: IKello
'Sätimme Sudburyn, kun ensin oli saa-y
vatsalääkettä toiselle miehistä, ettei
J^ivitsisi kovin usein pysähtyä matM-i
Lääke, ''Wampoles Bismuth Hyd-
%e" osoittautuikin tarkoitukseen so­iksi,
sillä pian mies oli aivan terve,
luin tuon lääkkeen nimen tähäny jos
|lu sattuu sellaista tarvitsemaan.
Ajettiin hiljalleen eteenpäin. Kaksi
mraa komeili auton takana. Ilta ai­toi
hämärtyä ja valot «vilkkuivat kahta
psolta. Sitten alkoi_ sataa, ensin vettä
jjsitten räntää 3a kun laastiin <Huntsvil-
^, niin siellä oli täysi talvi vastassa,
iunta oli tullut jo kaksi jalkaa paksulti
puutta tuli taivaan täydeltä.
Kello 3.30 aamulla oltiin penllä.
Hannes lähti viemään Alpoa-kotiin ja
oina sain tutustua entisen matkatove-nni
Ingridin uuteen ja kauniiseen ko-liiQ.
24 vuotta sitten me näihin aikoi-
Ib vuodesta tehtiin matka Atlantin yli
Helsingistä lähtien. Paljon oli Inga
muuttunut, joten sain päätellä, ettei tä-
Canadan kulta ole ollut kovin help­poa
puuveitsellä vuolla, kuten sitä maa-an
vastatulleet ehkä otaksuvat.
Oli jo melkein aamu, kun alettiin nuk-na,
mutta kukaan ei aamulla lähtenyt
öhön, joten sai aamulla liukkua va­lon
pitempään.
Koko iltapäivän etsin osoitteita ja
soittelin tuttavilleni ympäri kaupunkia.
Hämmästyin, kun moni tunsi heti ää-m,
vaikka ei tienn3rt, että olin edes
tulossa Torontoon.
lOalla tuli Minna hakemaan minua
:otjiosa ja kun siinä aloin etsiä matka-jukkuani
niin huomattiinkin, että mi-iiiin
ja .Mpon laukut olivat vaihtuneet,
utta pian asia korjattiin. Minnan vä-vei
meidät autollaan, kun ensin pis-^
ydyimme tapaamassa Kerttua, jota
olin joskus pienenä hoit^tit kun olimme
orontossa asumassa 23 ^otta sitten,
muuten hauskaa tavata nuoria, jois-oU
jo tullut perheenäitejä.
Torstaiaamuna vei Minna minut Ge­neral
Hospitalin "Outpatient"-osastoUe
korvalääkäriin ja sieltä sain sitten omin
pain selvitä takaisin Cumberland-kadul-ie.
Hyvin selvisinkin, mutta kun sitten
^furaavana aamuna piti mennä sairaa-
^ uudestaan, luulin osaavani sen mat-
^ hyvin, mutta kun aikani kävelin
Avenue Roadia eikä College-katu tullut-
^ vastaani, nim aloin kysellä ja sain
te, että olen amakin kolmen mailin
sairaalasta. Otin katuvaunun ja
pääsin lopulta perUle. -
SairaäTassa oli hyvin ystävällinen kbh-ja
hyvin tulin toimeen. Ensin piti
aittaa kaikki perhesuhteet ym. lo-
"^eeseen, jonka eräs vanha ukko an­toi
täytettäväksi. Sitten sain keltaisen
»örtin, joka maksoi 50 senttiä ja sitten
^eän lipun ja täyttämäni kaavakkeen
P niiden kanssa neuvottim yläkertaan
^ottamaan vuoroani. Noin tunnin ku-
^ttua huudettim nimeäni ja hyvm pitkä,
•^va lääkäri tuli kyselemään ja koetin
*'Jttää, että haluaisin puhdistuttaa kor-
^i; kun ne suhisevat iltaisin ja toisessa
kuulokin huonompi.
Sitten alkoi tarkastus. Ensm piti Icat- -
^ silmiin, sitten ottaa hampaat pois
Pa MuB nlzzmi oiosS
ilmaa ja sitä enenmtiän turpoaa,
tanskalainen lääkäri väittää lisäk­si'
«ttä naisten vyötärö laajenee ateriain
^ enemmän kuin miesten. Hänen
Taiteensa mukaan ei siis ruoka laa-f^
Qta pahastikaan vyötäröä, vaan pu-
Göminen. • ' ^
ja avata suu, sitten tuli nenän vuoro ja
vasta viimeksi korvat. Ei se kyllä ki­peää
tehnjrt, nlutta oli muuten vaikeaa,
kun olivat kaikenlaiset välmeet suussa,
nenässä ja korvissa. Sitten piti vielä
niellä ja sanoa "iii", se oli jo vähän vai­keaa.
Ensin tarkasti lääkäri yksin, mut­ta
sitten tuli useita oppilaita, joille uu­distettiin
sama temppu. Mitään ei enää
sitten maksanut ja sain lähteä pois.
Odotin iltaa, mutta sama surina kor­viini
jäi. En kuitenkaan mennyt uudel­leen
sairaalaan, kun sentään toinen kor­va
on vielä hyvä ja sain varmuuden sii­tä,
että "röörit" ovat selvät.
Kuljin sitten katm^aunulla tuttaviani
tapaamassa, enkä enää eksynyt.
Lauantaina vei Hannes mmua Port'
Creditiin ja siellä oli vanha koulutove­rini
Ester minua vastassa. Heti tun­simme
toisenune 21 vuoden eron jälkeen
ja kyllä puhumista riitti, kun muistel­tiin
kaikki Mallusjoen entiset naapurit
Ja tuttavat. Esterillä oli piha kuin pa­ratiisi,
mutta Califomiaan silti tuntui
halu olevan. Sanoi palelevansa täällä,
vaikka hänellä oli niin länunin ja viih­tyisä
koti ja hyvä toveri.
Sunnuntaina oli kaunis Oma ja Ester
ja Eino saattoivat minut taas takaisin
Torontoon. Ajettiin siinä Sunnysiden
ja muiden kuuluisten paikkojen ohi.
Ingridillä oli lauantai-iltana ollut ikä­vää,
kun toinen koirista oli jäänyt au­ton
alle ja kuollut. Illalla oli peurail-lallinen,
mutta minua tultiin taas hake­maan
kylään ja kun tiesin, että kotona­kin
voin saada peurapaistia, niin lähdin
mieluummin ajelulle Tyynen luo. Siellä
oli pieni pupakaija häkissä sekä pienen
pieniä kultakaloja kulhossa ym. nähtä­vää.
Seuraavaksi Ulaksi oli minut kutsuttu
erääseen herrasväkeen Alpon vieraaksi
ja siellä saatiin samalla nähdä talon Te­levision-
ohjelma, joka oli minulle aivan
uutta. Ei se juuri ollut sen kununempaa
kuin elokuvat, mutta onhan sekin muka­vaa
kun nekin saa kotona katsella ja sa­malla
juoda kahvia.
Torstaina'olin jo käyn}^ Eatonin jou-luhumpuukit
katsomassa ja seuraavana
aamuna päätin lähteä jo kotiin, koska
olin jo melkein kaikki tuttavani tavan­nut.
Nissisen Jussia^ en saanut kiinni
vaikka yritin, mutta kun tiesin, että
Vapauden levityskampanja on parhail­laan
menossa niin en sitä ihmetellytkään.
Toivotan hänelle hyvää onnea kampan­jassa.
Kotiii^>aluu autobussissa oli hyvin
pitkäveteistä. Klo 9 olinune "City Li-mit"-
asemalla ja siitä kesti kello 4.15
North Bayhin, jossa piti ostaa uusi pi­letti
ja muuttaa toiseen bussiin. Kello
.5.15 lähdettiin taas ja kello 7.30 oltiin
Sudburyssa. Vettä satoi koko matkan.
North Baysta sain suomalaista matka­seuraa,
joten se väli meni hauskasti.
Asemalla oli poikani vastassa ja vei
farmariakan kotiinsa, jossa taas on pa­ras
olla ja elon iltaa odotella. Kotona oli
kaikki O. K., joten tässä terveiseni ja
kiitokseni tuttaville kaikesta vieraan­varaisuudestaan.
ELIN.
Meillä ei ole pitkään aikaan ollut mi­tään
naisten toimmtaa. Mutta nyt El­li
PakEala teki uuden aloitteen ja kut­sui
meidät kotiinsa, kehoittaen jokaisen
kokoamaan ystäviään ja tuttaviaan niin
paljon kuin saa ja tulemaan hänen ko­tiinsa
keskustelemaan, et.tä emmekö taas
saisi jotain aikaan kun naiset kaikkial­la
muuallakin toimivat ja asioita olisi
niin paljon, mistä olisi hyvä yhteisesti
keskustella. Yksi tärkeä kysymys olisi
hirveän korkeat hinnat, sillä dollari ei
ole enää kuin 45 senttiä, eikä useissa ta-paul^
sissa sitäkään. On myöskin sodan
vaara, joka koskee kaikkia äitejä ym.
Niinpä noudatin kutsua ja sain vielä
kolme naapuriani mukaani. Emme ol­leetkaan
mitään lapsia, minä olin kai-nuorin
joukossa. Mutta sielultamme
olimme kaikin nuoria §a iloitsimme siitä,
että taas pääsemme yhdessä toimimaan.
Siellä oli jo koolla muitakin ja alku näyt-tflupaavalta.
Elli lupautui hankkimaaii
toimintaohjeita ja sitten aloitamme täy­dellä
höyryllä. ToBvomme, että kaikki
kylänune naiset yhtyvät joukkoomme.
Sitten keskustellaan, missä kokoonnum­me,
haalilla vaiko perheissä. Uskokaa
minua, mis^iän ei ihminen opi niin pal­jon
kuin joukkotyössä. Yhdes^ keskus­tellen
kaikki pulmallisetkin kysymykset
sdviävät. Tervetuloa kaikkii
Lännen Aikaile kiitos terveisistä. Oli­han
minulla puhe tulla siellä käymään,
mutta nim se jäi tältä vuodelta. Kiitos
myöskin sille emännälle, joka on kehoit-tanut
Idillä käymään. Jos elää, niin
mikä tietää vaikka vielä tulisin. Olen
usein ajatellut mrs. Kinnusta, kun hän­kin
on kohtalotoverini siinä, että on me­nettänyt
hyvän elämäntoverinsa. Muis­tan
hyvin Kinnusen ja hänen iloisen ja
hauskan luonteensa. Kyllä se ensim­mäinen
vuosi on kovaa, mutta aika sen­tään
lievittää surua. Voi ajatella, että
hyvä on päästä pois sairastamatta. * Mi­nunkin
Mattini aina eläissään sitä toi­voi
ja sitä, ettei tarvitsisi jäädä yksin.
Luulen, että naiset vanhoinakin tulevat
paremmin toimeen yksin ruoka- ja
muun taloushomman kanssa ja eihän si­tä
voi auttaa, että useamn;iin on toisen
jäätävä tänne. Mutta täyt}^ löytää
elämälleen jotain toimintaa, olla mukana
kaikessa yhteistoiminnassa vointinsa
mukaan, lukea ja seurata aikaansa. Tä­mä
kirjoittaminenkin on yksi hyvä ajan­viete
itselle ja jos siitä on vähän huvia
toisillekin, niin se on hyvä. Olen näin
saanut ystäviä ja kirjetovereita paljon
ja aina terveisiä tuntemattomilta tove-n&
iiSL Se. kaikki tuo Qoa ja sisältöä elä­mälle,
ei huomaa.vanhuuttaan muuta
kuin jalkojen, k^gistumisessa. £1 kos­kaan
pidä ajatella murheitaan sillä mie­lellä,
että olen onnettomin Ihmii^ maa­ilmassa.
Aina löytyy kohtalotovereita
ja vieläkin onnettomampia.
Toivon, että mrs. Kinnunenkin voit­taa
suuremman murheensa ja voi tyy­nesti
ajatella, että on sentään onni kun
on saanut nimkin pitkän elämän dää
hyvän elämäntoverin kanssa ja saanut
kasvattaa lapsensa aikuisiksi, niin ei sen­tään
ole jäänyt aivan yksin.
ISOÄITI.
Voi sentään! Olisipa minulla kirjai­lijan
taipumuksia, niin kaikki sieluni
aarteet jakaisin surullisille ihmisille en­kä
odottaisi sitä, että joku kulisi minul­ta
surullisena neuvoa kysymäään. Len­nokkaasti
kertoisin Liekin palstoilla
ajatuksiani, eitä lukijalta olisi heti su­runsa
pois p30'^hkäistynä, sOlä me ihmi­set
tuijotanuie niin usein vain itseem­me.
Omat kärsimyksemme. tuntuvat
raskailta, mutta silti olenune aina val­miit
lisäämään toisen kuormaa ja nal-jauttamaan
sillä kivellä, joka tepsii.
Njrt minä t3ordyn vain toteamaan, « t -
tä on konsti, joka vie vanhankin nuoruu­teen.
Yksi pikkuinen sana, tai hyvin
pieni lahja. Kaikki loistaa ihmeellise­nä,
uutena edessämme. Joulu! Ihmette­let,
että nyt jo puhun joulusta. Otahan
almanakka "käteesi ja laske, niin huo­maat
,kuinka vähän siihen on enää viik­koja.
Muistat, kuinka aina joulu on
. Sain tässä muutama päivä sitten kir­jeen
entiseltä ystävältäni ja kehoituksen
kirjoittaa Liekkiin useammin. Ystäväni
cli lukenut pakinani ja arvannut kirjoit­tajan,
vaikka en sen alla käyttänyt omaa
nimeäni. Koetan nyt sitten täyttää hä­nen
pyyntönsä, mutta pääkopassani ei
ole mitään pakinan aihetta, se tuntuu
kovin tyhjältä. Pitäisi kai muuttaa sa-^
hajauhot.
Ajattelin kirjoittaa erään tositapauk­sen,
joskin 26 vuotta vanhan. Tämä
tapahtui lapsuuslcodissani Suomessa.
Kotini oli pieni ja köyhä, niin sanottu
torppa. Sinä keväänä, josta tämän kir­joituksen
aiheen otin, oli meillä vain
kahden pienen huoneen asunto, sillä
isompi tuparakennus oli laho ja se pu­rettiin
syltsyllä.
Meitä asui näissä kahdessa pienessä
huoneessa kuusi henkeä, kaksi veljeäni,
sisareni ja minä sekä isä ja äiti, joista
viimeksimainittu oli halvautuneena jok­seenkin
liikuntakyvytön. Minä l ^ i -
parve^tamme vanhimpana koetin hoitaa
' taloutta ja samalla sairasta äitiämme;
Oli pitkäperjantain aattOi Olin teh­nyt
pääsiäisslivouksen ja laittanut kaik­ki
pyhää varten kuntoon. Odotimme
saunavieraita naapuristamme. - Naapu­rinamme
asui vanha pariskunta. He oli­vat
asuneet vihkimättä nuoruudestaan
asti, milcä muuten oli harvinaista Suo­messa.
Se oli onnellisin pari, mitä olen
elämäni varrella tavannut.
Odotellessani heidän tuloaan menin
ulos katsomaan, eikö heitä jo näy. Mai­nittu
mies oli myöskin halvaantunut ku­ten
äitinikin, mutta oli sen verran pa­rempi,
että kykeni kepin avulla kulke­maan
vaimonsa taluttaessa toiselta puo­lelta.
Ulkona en nähnyt saunavieraita,
mutta näin hevoskuorman mustalai­sia
tulevan. Menin kiireesti sisälle ja
sanoin isälle, että noita mustalaisia ei
oteta meille pyhien ajaksi. Isäni oli ni­mittäin
sellainen, että vaikka olisi ollut
viisi hevoskubrmaa mustalaisia, niin yö­sijan
he saivat. Nyt olin juuri saanut
suursiivouksen tehdyksi ja piin päättä­nyt,
että ellei isä kiellä heiltä yösijaa,
niin minä ajan heidät ulos.
Mustalaiset tulivat sisälle. Heitä oli
neljä naista, miehiä ei ollenkaan. Hyvän
illan sanottuaan h^ heti pyysivät saada
olla pyhien yli. Isä ei «vastannut ntu-tään,
mutta minä sanoin että meUlä ei
ole tilaa, joudumme itsekin osa nukku­maan
lattialla, kun ei ole tilaa sängylle.
Silloin yksi naisista sanoi, että "me em­me
kysyneet tyttäreltä, vaan isännältä",
^sä ei puhunut vieläkään mitään ja mi­nä
vastasin: "Te kysytte isännältä, mut­ta
t3rtär vastaa." Silloin säiii" sellaisen
sanatulvan päälleni, etten sitä koskaan
unohda. Sain kaikki haukkumanimet,
millä naista vain voi nimittää. Nauroin
heille, sillä itkeäkään en voinut. Viimeksi
ulos mennessään vielä sanoivat, että mi­nä
en saa koskaan miestä ja joka pai­kassa
lupasivat kertoa, kuinka tässä ta­lossa
on hullu tytär.
Kun mustalaiset olivat menneet, niin
edellämainitsemani pariskunta tuli heitä
vastaan. Heitä olivat mustalaiset va­roittaneet
tulemasta meille, koska "siel­lä
on hullu tytär". Vieraat tulivat hy­vin
varoen, kun luulivat löytävänsä oi­kein
raivohullun. Selitin heille "hulluu­teni"
syyn ja sain heidätkin nauramaan.
Eivät ainakaan kaikki mustalaisten
uhkaukset totueutuneet. Menin naimi-tullut
varkain, hiipimällä. Sitten kai­ken
kiireen keskellä tuskailet, mitä pis­täisit
pukin konttiin.
Jos sinulla, lukija, on äiti ja isä —•
tai jokin niuu läheinen — Suomessa, niin
älä anna heidän turhaan odottaa pientä
ilonpilkahdusta lapseltaan. Koettakaam­me
järjestää Uoa ystävillemme, omaisil­lemme
ja tuttavillemme nyt ja aina.
ULLA.
Lauantaina^ joulukuun'8 päiväni, X@51 Sivu 7