Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 12, 1951

              l l i C i
Mr. ja mrs. Darfelt Labreiz, Chicagoja kieltäytyi verensiirron
toitrMamisesta viikon vafihalle tyttärelleen', joka ilman verensiirtoa
olisi kuollni.. Xie^&äxm.iparis^ että vcrensiato- on
heidän •u^kcnnollispa käsityksiään avustaan ke kun ovat Ukovanr to-vanr^
crr.man. .iapscnsa nanssa.
Mariatta
Jatkoa 1. sivulta
kannot ole esteenä. Miten \-altavaa jäl­keä
tässä maassa tehdäänkään koneilla,
joitten tiellä eivät ole aidat eivätkä ojat.
OH syksy ja sateet olivat pidättäneet
viljankorjaajia jo pitemmän ajan niin,
että minullakin oii mahdollisuus seurata
k^onibaineja uudenaikaisten, koneelliste­tun
maaialoiiden jättiiäiskoneiden työs-:
kentelyä viljankorjuussa, \-iisikin ko­netta
kuiki vin-oitain vierekkäin, leika­ten
ja puiden ja vieressä ajaville autoil­le
jy\-iä syösten. Näky on maalaukselli­nen
ja vaikuttava varsinkin kun siihen
1 iityy taustalia kohoa\-H vuori, jonka
iinteeliä savuaa jättiläistehdas ja kun
lakeuksia samalla halkoo monilankaiset
ja korkeat voimajohdot. Kieltämättä
näky rac-niieiecn" Stalinin ajatuksen
iraataloustyön muuttumiseksi osaksi kc-neeliisesta,
ieciiisesta työstä ja maaseu­dun
ja.kaiipur-gin välisen .eron häviämi­sestä.
, ,. ••
Paiaiitiaäkseni muistiin minkälaisista
mittasuhteista on kysjmiys, kun puhu­taan
Siperiasta, mainitsen, että Siperia
on kaksi kertaa suurempi A^istraaliaa,
suurempi kuin;kokö Eurooppa- ja —^. yie^- .
Jäpä,.. suurempi: kuin .'Kiinakin. Sen pin-^
ta-^ala-003 -yli- 14. cnilj.- neliökilometriä.
Siperian >äutatie halkoo "luota valtavaa
a^ustla suunnilleen^ keskikohdalla- ja liik- .
kuu suurimmalta-Gsaitaan. niin sanotulla
taigalla - «li Siperian !metsä\^'öhykkeel]ä
— ta-kemipin-saneen, sen. etelärajalla.
Juna tunkeutuu kuitenkin usei&sa koh­din
myöskin Siperian viljelyskelpoisille
aroaiueiiie, joista suurimmai — Junasta
päätellen — olivat Oniskin ja Krasnojar-skiu
seutuvilla. Taiga muodostaa suua-nattoinat
metsävarat Neuvosioiiiioile,
sillä yli It) miij. neliökm, — suurempi
alue kuin kaikki Euroopan maai yhteen­sä.
Euroopan \.enäjä mukaanluettuna
— on metsän peitossa. Alueen pituus
CCI n.7,000 ja ltVN?ys etelästä pohjoiseen
Jiolmattatuhatta kilometriä. Varsinai­sen
taigan puut ovat etupäässä havup^-
ta, mutta pitkät taipaleet Urallita erot­tua
ovat myöskin ns. suotaigaa, jossa
pajut, koivut ja haavat näyttelevät pää­roolia.
Mitä etelämmäksi Siperiansa
joutuu ,sitä kuivemmiksi paikat tulevat.
Maasto muuttuu aromaisemmaksi, jossa
siellä täällä kasvaa yhä harvempaa !ja
kituvampaa koivumetsää. Vielä eteläm­pänä
kuivuus ja kesän kuumuus tekevät
sitten elämän n^.etsälle mahdottomaksi
ja puuton,' lisein hedelmäliinenäro al­kaa.
Alueen eteläisimmissä osissa on
taas paikoin suuriakin autiomaita, joissa
aromainenkaan kasvullisuus ei viihd3%
vaan jossa mustanhiekan valtakunta le-vittäj^
tjy. kaikessa karmeudessaan. !
:• Viikkoja kestävälle junamatkalle vai-,
mislau-dutlaessa liikkuu varmasti jokai­sen
ajatus njissä; mahdoilisissa ^ mulfa-vuuksissa
tai hankaluuksissa, joita' vau-n;:
ja imak uuhytli, tarjoaa. Siperian .mat­kallahan
ei voida.oikeastaanpuhua.TO^
kustsmisesta junassa, ^vaan asumisesta
•siinä, joten on ymmärrettävissä, että
'ÄITNIS toukokuun, aamu^' Aur-nko
- nostaa juuri reunaansa •-räiheisen
r..«lsän takaa/ kullat-eti pie2j|eri'Mrmäan-mökin
pielen aukean keskellä. Varoen-se
kuTkistaa. pi€Tj£stä ikkcnästä sisälle.
Ensin sen säteet osuvat vanhan ränsisty.-;
ueen takan hona laip^OQöy .siirtyen siitä'
liiljalleen alemmaksi,/,'kunijes"©suy^^^
m-iraaQtuneeseen: vuöteesesn^-hyväillen
siinä lepäävän vanhan -miiiirimon käsiä.
Työn kovettamia, ja ^^ylimyisiä k)rmia
ne haparohat hiljaa siinä peitollau Sit­ten-
siirtää aurinkp säteensä snunimQn
kaui^k ja kasvoille, kultaa harmaan­tuneet
hiukset ja saa löpuita mumMcm
avaamaan heikkonäkpisk silmänsä.
Munimo herää. .Väsyneet kädet liik­kuvat
a^vuttomastlr Ei jaksa nousta
ylös, ei ole jaksanut moneen päivään.
Kuume on ottanut hänet käsiinsä. Sii­nä
on hän avuttomana, välistä tajutto­mana
ollen elänyt ja muistellut mennyt­tä
elämäänsä. -
Aurinko siirtjy lattialle, luo siihen
ristikon kuvaisen ikkunasta. Mummon
katse siirtjy siihen. Hän vaeltaa taas
muistoissaan. Hän muistaa tulonsa ensi
kerran tähän tupaseen. Silloin hän oli
roiori, kaunis, Anselmin juuri vihitty
nuorikko. Suuresta Heteojan talosta
bän oji tänne lähtenyt, oli ollut siellä .
pakelijana -vuosia. Varoittaneet olivat
n»net: '\\lä hyvä ihminen mene, köy­tän
vaimona on pahempi olla kuin rik-
Palvelijana. Anselmilla ei ole ani-ti^,
vain velaksi ostettu tupa. 'Kaunis
on katsella, mutta ei hän vaimoaan elä-
Ole Heteojassa, tääll^ on leipää ja
leivän sänintä . . . "
Ei uskonut Anna-Liisa. Ei, Anselmin
t^anssa hän vain meni. AVarat Heteojan
^^at jäivät ja ensin tuntui aivan seinät
^distayan. Mutta tottui, tottui sitten
Anna-LiL^a, pienen tupasen siistiksi lait-joi-
Udessä käytiin työssä, Anselmi lä-teisellä
sahalla ja .^na-Liisa taloissa
5-;^oamassa ja pjykUlä. - Kovaa oK työ
Sinelle. Heteojassa hän oK ollut sisäk­könä,
c: tarvinnut, mitään-Raskaampaa
tehdä. .
JJ^ii&uin kenellä muulia tahansa. Hän-
^ oH ^ielä niin nuori ja elämä oli pit-
^Juttasitt^nUn..-. sittenkin . . .
itketti Syhr^terin muiston ^n^^^^
Jatkuu' r -
kia kuntoon. Anna-Liisa oli onnellinen.
Joskus häii' väsyneenä nukahti-portaal-
. le "katsellessaan .Aaiselmin;touhua piha-'
.iTvaälla-tämän, koettaessa ^^r pientä
riasvisimäatia.-'• ^•
Näin meni alussa hyvin. Kului -en­simmäinen
onnen-^vuosi oman orren al-
. b. Anna-Liisa äJkoi seuraavana kevää­nä
tuntea huimaavaa väsymystä, ei tah­tonut'
jaksaa mitenkään aamulla lahteä
-työhön. Anselmi pyysi häntä usein jää-imääii
kotiih, mutta hän väin Jahti, kun­nes
viimein oli pakko jäädä. Meni kesä
ja syksyllä s>'ntyi tyttönen, saaden ni-niekseen
Ilona Elmiina. Se oli Hete­ojan
tyttärenkin nimi.
Anna-iLiisa oli y\pt& kauniista tyttä­restään
ja tyyt>'väinen oli Anselmikin,
vaikka häh olisi ensin toivonut poikaa,
Miitta hyvä näinkin. Lapsi oli terve
ja vankka. «Pian hänestä olisi apua äi­dille,
kunhan a'uodet vierivät . . .
Mummo jatkaa muistojaan. A»urin-gonvalossa
leikkii Ilona. Monta iloa oli
hänellä katsellessaan Ilonaa valkeaksi
pestyllä lattialla, kun tämä tavoitteli rä­symaton
kirkkaita raitoja . . .
Syntyi toinen lapsi, Lassi-poika, isän
ilo ja ylpeys. Hyvin oli menty eteen­päin,
ei ollut hätää. Anna-Liisa tosin
oli saanut jättää työnsä kodin ulkopuo­lella,
mutta hän oli näppärä käsitöissä.
Suotta ei hän ole ollut Heteojassa, jossa
tytöt saivat talvisin oppia käsitöitä. An­na-
Liisa kutoi kauniita kankaita, joita
parempiosaiset kävivät ostamassa.
Elämä meni eteenpäin. Mutta sitten
sattui onnettomuus. Anselmi putosi jäi­seen
veteen tukkien sekaan sahalla, saa­den
ankaran kuumeen. Näennätsesti
hän kyllä parani, mutta entiselleen ei
tullut. Hiipivä riritatauti sai otteen hä­nessä.
Vuosia ja vuosia sairasti Ansel­mi,
joskus enää jaksoi työhön.
iLapsia syntyi useita ja Anna-Liisan
oli taas koetettava mennä ulos työhön.
Vanhin, Ifona, jo hoivaasi nuorempiia ja
sairasta isäa." .Kaikkiaah seitsemän las­ta
<>li syntynyt, mutta aivan pieninä hei­dät
oli saatu \saattaa kirkkomaahan.
Väin t-aJKi jä Helmi olivat enää elossa
silloin kun isä .Anselmi sinne saatettiin
' MumiT;o. muistaa Ilona El-miinan, en-simmaisiansanäntä
kaikkein: enimmän
kaivaten.. Ilona oli.elänyt kahdentoista-
%?uotiaaksi,. sitten- kuollut hänkin vähän
ennen isän .k.uoleg:iaa. Nyt, .ovat kaikki
. ppi-ssa. H^lmi läxiti tnaai.lmalle X-assin
jäädessäiki^ä. äidin kanssa. Kauhea so-
• \ta vei- hänetkin: Sinne, jäi,;ei palannet.
Kyyher\n.erähtää; äidin laihtuneelle
poskelle .muistellessaan rakkaitaan.
. ;3-iim.?. keväänä' oli .\nna-Liisa_ ollut
Hetec^iassa käsi^itä tekemässä.- .Oli ku­tonut
kapioitarHeteojan nuorimmalle,
Pirjo-Kaarinalle/. Voi, miten kultainen
lapsi . tuo ; tyttö oli. Äidinpäivänä oli
vienyt koululle Aiina-Liisan ja 'rintaan­kin
kauniin kukkasen paraiut. Itkien
oli Anna-Liisa sitten kukkansa paperiin
käärinyt kotiinpalattuaan. Eivät olleet
omat lapset koskaan kukkaa antamassa.
Lassi oli ollut hj-vä poika ja ^lienenäai-nr>
tupiiut fceyätesikoita pienissä kurai­sissa
käsissään. .Missä oli Helmi? Huo­menna
on äidinpäivä. 'Niin, jospa Hel­mi
toisi kukkasen, muistaisi äitiä . . .
Ovi avautuu. Naapurin Maria sieltä
tulee, touhuten:
"Voi, voi, en ole luullut mummun ole­van
kotona, mutta tulin kuitenkin kat­somiaan."
Vaikeasti selittää mummo sairastu­neensa:
Maria laittaa tulen. Mummon
ruokavartakin ovat -vähissä. Maria
juoksee takaisin kotiinsa ja tuo omista
pienistä varoistaan yhtä ja toista, hiu­kan
kahvia, sokeria ja kermaa. Maria
on leski,, mutta hänellä on sentään leh­mä.
ILapsia hänellä on kolme, joista
vanhin poika käy jo työssä. Siltikin hän
voi auttaa vähän naapuria ja usein hän
käykin Aima-Liisan mökillä ja harvoin
hän tyhjin käsin menee.
Katrin, tyttärensä, Maria lähettää
Heteojalle sanomaan, että oaummo on
huono\'ointinen, puhuen sekaisin äidin-päivästä.
Helmi-tyttöään odottaa, rauk­ka,
mutta eihän se tyttö tähän hätään
tiile. 'Hän varoittaa Katria, että onuis-taa
sanoa tämän Pirjo-Kaarinalle, että
tämä tulisi mummoa katsomaan.
"Munrino on pukahtanut,' mutta herää
oven ävaut-uessa.- Maria laittaa kahvia
ja rmummo virttyy välrasen. Ilaria
siivoaa sairaan vuoteen ja snuuttaa: ko-,
toa tuomansa puhtaan lakanan ja tyy­nynliinan,
sekä sairaalle puhtaan pai­dan.
Lämpimällä vedellä, hän pesee
Tnummon ja inu iitt.aa vaatteet. Kiitolli­sena
katselee' mummo'kj^jT.eisil^ hy­vää
naapuria, joka on niin monta-ker^a
tullut hädän fetkellä auttamaan. V
PäivävLer^tää iltaan." Katriina liäy-nyt
mumhMjn luona ]a. äiti tulee I}3)syPä^
käytyään sairaan lU^^ise- Levbt-tomana
käantyilee Anna-Liisa koko yön,
ei tule rauhallinen • uni. Kuume ei ole
laskenut, välistä hän on tajuiss^n^ja
sitten taas puhuu mitä sattuu. Lapsiaan
hän kaipaa, Helniiä kyselee Marialta,
että eikö häntä jo näy, •
Tulee viimein aamu, kaunis aurinkoi­nen
päivä. Maria hoivailee sairasta,
Ichdutellen ja luvaten lähettää san^n
Helmille, että tämä tulisi äitiä katso­maan.
Päivä on jo iltapuolelle kallistumassa,
kun ovi avautuu ja Heteojan Pirjo-Kijia-nna
tulee touhuten sisälle. Hänellä on
varattuna mummolle tuomisia, on kau­nis
kukkakin, jonka hän on taittar^ut
omasta ruusustaan . . .
Miimmo kuulee jonkun tulevan. Kä­det
ojentuvat ja hän kuiskaa:
''Helmi, lapseni, tulit viimeinkin . . .
tule lähemmäksi . . ."
Maria katsoo kuin rukoillen Pirjo-
Kaarinaa. Tämä nyökkää myöntyen.
Hiljaa hän menee muminon luokse hy­väilee
tämän harmaita hiuksia ja sancto:
"Tulin, äiti, toin sinulle äidinpäiyä-lahjan
ja katso, kauniin ruusun annan
smulle."
"Lapseni, rakas 'Helmini, sinä tulit
. . . odotin sinua . . . nyt voin sulkea sil­mäni
iäksi. Tää hyvästi . . . "
Pirjo-^Kaarina ja Maria ristivät kä­tensä
vuoteen vieressä ja Maria kuis­kaa:
"Siunattu olkoon tämä meidän pieni
petoksemme. Munnno nukkuu rauhai­saa
unta, luullen Helmin, kadonneen
tyttärensä tulleen hänelle tuomaan äi-dinpäiväkukan.
Kaipa me saamme pe­toksemme
anteeksi."
Ilta hämärtyy jo heidän sulkiessaan
oven ja. lähtiessään vainajan luota. Huo­menna
tulisivat, kunnan huoltajat'ja
korjaisiyat mumixbnyii^
; Sellainen on -köyhän- ja yfeinäisen o^ä
-tässä maaihnassa.
'M iä'.
1 '
1 1
. 5 ' ,
i
i
1 1
. 1
3i Uk'hi^- :