Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 18, 1942

              koosta, joita muuten yleisesti käyte­tään.
Ja sitten ovat nämä zutu-härät
siinä suhteessa mainiot, et^ä ne? tyy­tyvät
vähään ja tulevat toiriieen sii­nä,
missä afrikaialshärät nääntyvät
nälkään; sen lisäksi ne ovat iiopsa-jalkaisempia
eivätkä niin pian tule
aroiksi jaloistaan. Minun ostamilla­ni
härillä oli vielä muuan mainio o-minaisuusr
he olivat "kyllin suola­tut*',
kuten Afrikassa sanotaan. Toi­sin
sanoen: ne olivat samoilleet kaik­kialla
eri 'osissa maata jä tottunet
juomaan kaikenlaatuista vettä — suo-lansekaistakin,
jota juomaa monet
härät eivät ollenkaan voi^sietää. Il­keätä
keuhkotautia vastaan ne myös­kin
olivat karaistut. Tämä karkai­seminen
tapahtuu siten, että härän
häntään leikataan haava, ja sitten si-xlotaan
kappale keuhkotautiin kuol-lieeh
härän keuhkoa kiinni hääväan.
Häfkä käy tästä hiUkah huonoksi ja
kadottaa usein häntänsä — mutta ei
koskaan myöskään saa keuhkotautia,
ilorien mielestä tuntunee eläinrääk­käykseltä
noin tehdä eläin hänhättö-maksi,
ettei se voi huiskuttaa kärpä­siä
pois, mutta — eikö totta? — on
parempi uhrata häntä ja pelastaa här­kä,
kun antaa sekä hännän että hä­rän
mennä. Sillä häntä ilman här-,
kää ori jotenkin hyödytön kapine.
Sitten tuli elintarpeiden ja lääkkei­den
vuoro. Kovin paljoa emme voi­neet
ottaa mukaamme, jott^eivät
vankkurit kävisi liian raskaiksi, täy­tyi
valita vain se, minkä välttämättä
tarvitsimme. Onneksi oli God nuo­ruudessaan
tutkinut lääketiedettä ja
oli yhä vieläkin perehtynyt lääkeopin
salaisuuksiin. Sen lisäksi hänellä oli
mainio matka-apteekki ja hyvä jouk­ko
lääketieteellisiä työkaluja. Dur-banissa
oleskellessamme hän leikkasi
eräältä kafferilta isonvarpaän aivan
kuin leikillä vain. Mutta kylläpä hän
vähän äimistyi, kun kafferi leikkauk­sen
päätyttyä virkkoi: "Hyvä on,
mutta enköhän voisi saada uutta var­vasta
entisen sijaan? Voisinhan hä­tätilassa
tyytyä valkoiseenkin", lisä- .
si hän.
Kaksi tärkeätä seikkaa oli vielä
ratkaisematta: aseet ja palvelijat.
Kauan aikaa saimme vaivata pää­tämme,
ennenkuin valitsimme aseet.
Sekä Curtisilla että minulla oli run­sas
valikoima erinomaisia aseita, mut­ta
emmehän voineet viedä kaikkia
pyssyjämme ja revolverejamme ku­ningas
Salomon kaivoksille. Me tyy-dyinnne
seuraaviin:
3 raskasta norsupyssyä, •
3 kaksipiippuista pikatussaria,
1 kaksipiippuinen haulikko,
3 Winchester rihlapyssyä (harxa-naisia
aseita),
3 revolveria.
Norsupyssyistä, jotka olivat takaa­ladattavia
ja painoivat noin 6 kiloa,
oli kaksi valmistettu Lontoossa. Kol­mas
oli minun, sen syntyperää en tun­tenut,
mutta se ampui vallan mainios­ti.
Olen käyttänyt sitä monrfla ret­kellä
ja kaatanut sillä koko joukon
norsuja. Kut€n näkyy, olimme valin­neet'kolme
kappaletta kutakin pyssy-lajia;
siten saatoimme käyttää sa­manlaatuisia
kuulia kaikkiin. kol­meen.
Monen mielestä olen ehkä liian la­veasti
kertonut asevarastostamme.
Mutta vanhana metsästäjänä tiedän,
että kun lähtee sellaiselle retkelle.kuin
me nyt, täytyy välttämättä olla ä-seita
ja ampumavaroja kyllid.
^ hiontako palvriijaa tarvitsimme?.
Kauan aikaa pohdittuamme tätä.ky-^. .
s>'mystä paätinmie viimein ottaa vii-
Juuri saapunut Britannian kuninkaallisten ilmavoimien edustajiston johtaja; iltna-varamarsalkka WU'
liam MacNeeoe Foster^inatkallä Washingtoniin, kuvattuna vaimonsa-ja kahdettt^^^ kanssa
tervehdystilaisuudessa La Guardian lentokentällä New Yorkissa.
si miestä mukaamme, nimittäin: ajo­miehen,
hoputtaLJan ja kolme palveli­jaa.
Ajomiehen ja hoputtajan sain san­gen
helposti, 2 zulua, nimeltä Tom
ja Goza. Pahempi <Ai läyt^ kolme
uljasta ja täysin luotettavaa palveli­jaa
— sellabia, joiden Jcäsijn saattoi
huoleti uskoa henkensä, jos niiksi tuli..
Viimein onnistui minun löytää kaksi
mieleistäni ja minä pestasin ne mo­lemmat.
Toinen oli hottentotti Vent-vögel
(TiuiUhattu) ja toirfenoli Khi-va
niminen zulu. ^ jSiolemmat puhui­vat
sujuvasti englanninkieltä. iHot-tentotin
tunsin ennestään, hänellä oli
erinomainen taito löytää ja seurata
metsänriistan jälkiä, sen lisäksi Uän
oli harvinaisen sitkeä eikä koskaan
väsynyt. Hänellä oli vain yksi vika,
joka muuten on hyvin tavallinen hä­nen
rodussaan, hän joi. Hän oli
kerrassaan mennyttä kalua, kun vain
viinapullo sattui olemaan lähettyvil­lä.
Mutta koska meidän tiemme ei
johtanut kapakkain ohi, en tästä hä­nen
paheestaan sen enempää piitan­nut.
Nyt oli meillä 3iis kaksi palvelijaa,
kolmas vain puuttui. Mutta mistä
löytää hänet? Turhaan koetettuani
saada jotakuta kelvollista, päätimme
viimein heittää asian sikseen ja läh­teä
matkaap niine väkinemme, mitkä
meillä jo oli. Mutta Juuri iltaa-en­nen
lähtöpäiväämme-tuli Khiva luok­seni
ja sanoi, että ulkona seisoi, mies,
joka pyysi saada puhutella minua.
Me olimme juuri aterialla;.syötyäm­me
kutsuin miehen sisään. Hän oli
noin kolmenkymmenen ikäinen nuori,
kaunis nJes ja- hyvin vaaleaverinen
ollakseen zulu. Hän kohotti sauvan­sa
tervehdykseksi ja istuutui sitten
nurkkaan kantapäiUeen kuten alkua­sukkaiden
on t £ ^ Heticen a^aa en
ollut häntä huomaavinani. Sillä ta­voin
tulee näet - aina vastaanottaa-alkuasukkaita.
- Jos heti ryhdyt kes-kusteluunisQlun
kanssa,.pitää hän si­nua
vähi^töisenä henkilönäj ja sinä
<^et kadbttanut arvosi hänen silmis-rään.
Huomasin-kuitenktn,«ttäMn.
oli min kutsuttu ."KesMa" se on
"rengas mies",^hänellä. oli nimittäin.
päässään musta kiiltävä kumirengas, -
joka oH takeHutettu. kiimu hänen
hiukansa. Sdlalsta. rengasta.kä3^tä-^
vät vain vanhimmat ja arvokkaimmat.
zuhit. . . * V
Hetkisen kuluttiia kysäisin:-"Äiikä
on nimesi?" . ;
«^1U ubopa", vastasi mies syvällä
äänellä.
"Olen nähnyt sinut joskus ennen",
sanoin minä.
"Niin, Inkusi (päällikkö) näki kas­voni
leirissä Isandatopan hiona
päivää ennen sUurtatai^elua.^'
Aivan oikein, nyt muistin sen. Sii­nä
sodassa, jossa Napoleon kolman­nen
poika, ranskalainen prinssi, me­netti
henkensä, oHji minä englantilai­sen
armeijaosaston oppaana.'Onneksi
lähetettiin minut päivää ennen äsken-mainittua
taistelua: pois:leiristä opas­tamaan
, muutamia w kuormavaunuja.
Sili'äikaa kiiih odotin härkien valjas­tamista,
jouduin keskusteliiim tämän
niiehen kanssa, joka jonkinlaisena ali­päällikkönä
johti alkuasukkaiden
apujoukkoa. Hän lausui epäilevän­sä,
ettei leiri ollut -niin vahva kuin
miltä näytti. Silloin käskin minä hä­nen
pitää suunsa kiinni ja heittää sel­laiset
asiat viisaampien haltuun, mut­ta
jälkeenpäin muistelin hänen sano­jaan
— hän oli todellakin oikeassa:
leiri ei kestänyt taistelua.
"Muistan kyllä sinut", sanoin mi­nä,
"miitta mitä tahdot?"
"Olen kuullut, että aiot lähteä pit­källe
matkalla kauas pohjoiseen yh­dessä
valkoisten päällikköjen-kanssa,
jotka ovat tulleet merentakaisesta
maasta. Onko se totta, M^uma-^
aahn?"
KafferiL ovat antaneet minulle ni-.
men Makimiiazahn, se merkitsee: val­pas
mies eli sellainen, joka -nousee
ylös keskellä yötä. .
"Se on totta."
"Olen kuullut, että aioUe retkeillä
Lukangavirralle? Onko sekin totta,
Makumazahn?"
"Miksi kyselet meidän matkaam­me?
Mitä se sinuun koskee?", kysyin
epäluuloisesti, sillä olimme tarkoin
salanneet matkasuunnitdmamme.
','Ko^eepa kylläkin, .oi valkoiset
miehet, sillä jos ,te todella, lähdette :
niin kauas, .tahtoisin - minä lähteä .
kanssanne."
Miehen: puhetavassa oli'jonkinlais-ta
axvokkaisuutta,.joka;hämmästytti.
minua;, niinikääa sanoi hän .^oi val­koiset
miehet?;. eikä "oi Inkosis"
(päälliköt), kuten alkuasukkaat. ta­vallisesti
sanoivat. - ,
-"^ialtahanr!': sanoin, ihiukän.tui-mastL
"Sinä et ajattele^ ennenkuin;.
puhut,- ja käytät ^ophnatonta kidtä.
Mikä on nimesi jaimissä oa kraalisi?
Sano se ensin."
"Nimeni on Umbopa. Asun zulu­jen
keskuudessa, mutta samaakaijsaa
^n ole. Esi-isieni kotimaa onkauka
na pohjoisessa,- siellä he elivät tuhat'
vuotta sitten, elävät ehkä vieläkin
. .*. Kraalia - ei minulla ole. Monta
vuotta; olen kuljeskellut paikasta
paikkaan. Jonkun aikaa palvelio O-tewayon
armeijassa, mutta sitten pa­kenin
Nataliin, koska tahdoin nähdä
valkoisen miehen elintapoja. Nyt
t^dpn lähteä takaisin pohjoieeen
päin. Täällä olen vieras. Rahoja ea
tarvitse, mutta leipäni edestä teen
kyllä hyötyä, sillä olen rohkea mies.
Olen puhunut."
En . tietänyt oikein mitä. .ajatella
tästä jiniehestä ja hänen esiintymista­vastaan.
Ymmärsin kyliä, että hän
pääasiallisesti puhui totta, mutta hä­nessä
oli jotain omituista, tavallisista
zuluista poikkeavaa, ja hänen esityk­sensä
palvella meitä palkatta herätti
minussa epäluuloa.
, Tulkitsin hänen puheensa ystäville­ni
ja kysyin heidän mieltään.
. "Käskekää hänen nousta sefeaal-leen",
sanoi Curtis. Umbopa teki
' nim ja heitti samalla yltänsä hartioi­ta
peittäran pitkän soturiviitan. Siinä
hän nyt seisoi edessämme alastonna
kiireestä kantapäähän, vyötäre»
vaan -pieni vaate ja kaulassa leijonan
kynsistä tehty kaulanauha.
Hän oli kerrassaan komea mies-kauniimpaa
miestä - en ollut nähnyt
koko Afrikassa.. Hän oli ainakin kuu­den
jalan pituineff, sopusuhtaisen l^
veä ja kaunisrakenteinen. Hän©
ihonvärinsä ei ollut kovin tumina;
siellä täällä.vain kertoivat sy%ät mus­tat
arvet vanhoista aseegainhaavois-ta.
Curtis astui hänen luokseen ja tar-kasti^
hänen kauniita, ylväitä kasvo­jaan.,
"Kaksi komeata miestä,-eikö tot­ta?"
sanoi, kapteeni God, ja siinä hän
oli oikeassa. .
.. *^Minä - pidän ulkomuodostaflne,
herra Umbopa/ja otan teidät pääa­lukseeni",
sanoi Curtis.
., HähJlaiisui saliansa eiiglan»^
leHä, Jiiutta' Umbq?a 3^"^^'^^
n ä h l ä ^ t i , sUlä häh i-astsäJoä^
Idiä: "^cviL: oiu" Sitten löa^»
lucklenlsihnäykseii valkoisen: mk
köofckaaseea vartaloon: • "^^^ •
sinä ja. niinä, olemme mieb
- . , - Jatkuu.-