Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 18, 1952

              ossa
PUvuien, sykkinen aamu, kylläpä se
voi olla synkkä. Pilvet kulkevat niin
Blhaalla ja vihaisina kuin aikoisivat pu­dottaa
niskaani aikiamoisen lumiryö-pyn.
Mutta ilma on niin raikas ja help­poa
hengittää^ että päätän uhmata pil­viä
ja kävellä kaupungille. Bussi tuol­la
pysäkillä seisoo lähtövalmiina kuin
minua odottaen, mutta tämän kerran
se saa mennä menojaan, minkä kävelen.
Tuolla alempana kiertää katu sivu
kauniin puiston. Tänä aamuna se ei
BayVi kauniilta, mutta tie on lyhempi,
kun oikaisen puiston halki.
Oi, miten surkeata! Viimeöinen pak­kanen
jäädytti syksyn viime kukat ja
nyt ne nuokkuvat elottomina taittunein
latvoin; Koko puisto on niin kylmä
^ alaston, kaunis vihreä nurmikenttä
varisevan lehden peitossa. . Askeltieni al­la
kahisevat kuolleet ja jäätyneet leh-
(det Pysähdyn kuin lumottuna katso­maan
syksyn tuomaa hävitystä. ^
fcertoo niin katkerin kielin elämän ka­toavaisuudesta.
Ja että kuva olisi tä^-
idellinen; kulkee kadulla hiljainen auto-
Sono, hautaussaattuev Siinä saatetaan
tuonen tuville siirtynyttä viime matkal­laan.
Elämän- katoavaisuus ei rajoitu
vain kukkiin ja puiston puihin. Se kos-
Ikee meihin ihmispoloisiin yhtä varmas­ti.
Meidäi\. jokaisen kohdalla koittaa
a^ksy kerran, kenen ennemmin, kenen
myöhemmin. IMutta se on kuitenkin
ijossain tuolla tulevaisuuden mutkan ta­kana
odottamassa meitä, emmekä voi
eitä väistää.
I Tuo saa ihmisen ainaisen taistelun
elämästä näyttämään niin turhalta ja
mennä hunneille? Luuletko, että se on
parempi? Se on se ja sama kuolleista,
tja he—- jospa vain tietäisivät kuinka
paljon täältä on lähetetty pois. Cana-da-
parakki oli halkeamaisillaan täynnä.
iTrokit kulettavat tavaraa saksalaisille
kaiken aikaa. Miksi siis me olisimme
alasti. Minä en ole niin tyhmä. Olen
palellut kyllin kauan."
"Zosha on oikeassa'*, sanoi Joanna
^ ylävuoteeltaan. Emme ole vannoja elä­mästämme.
Nukkukaamme siis yöpai-dassa
niin kauan kuin elämme."
« "Nukkukaa tytöt. Olette varmasti
{Väsyneitä niin monen tulokkaan jäl­keen."
Seuraavana aamuna jälleen leimasin
§a arkistoin kortteja.
Sää oli ihana. Avasin ikkunan. —
Ihmisryhmää johdettiin ulos saunasta.
(Ryhmä liikkui ikkunaani kohti. Ryh-
. män etumaisena käveli kolmetoistavuo­tias
poika. Hän vannaan oli äitinsä mu­kana.
i Takana oli hoikka, vanhanpuoleinen
mies silmälasineen ja pienine partoi­neen,
h>'vin vanha nainen ja rampa
nuori mies. Kaikki olivat hyvin kalpei­ta.
Nuori poika tavattoman viehättä-vine
kasvoineen, veti äitiään kädestä.
ISTainen liikkui vastahakoisesti kuin aa-fvistaeh
että jokainen askel vei häntä
kohti kuolemaa. Me kaikki seisoimme
ikkunan luona. "Ruumispolttimolle",
sanoi Basha joka seisoi takanani, kuis­katen.
^'Näitkö tuo\a poikaa? Eikö
kän ole komea? Krysha, hän ei ole
tehnyt heille mitään."
"Juutalainen", annoin hänelle tavan­mukaisen
vastauksen. Tuo yksi ainoa
tsana oikeutti mihin tahansa.
Sama SS-mies, joka iski ranskalaista
naista edellisenä iltana, käveli ryhmän
perässä. Hän käveli hitaasti heiluttaen
piiskaansa. Hän oli ilmeisesti tyytyväi­nen
itseensä. Oli selvää, että hän oli
ivalpunut omiin persoonallisiin asioihin­sa.
Aika ajoittain hän äkkiä muisti teh­tävänsä
ja silloin hän kohotti piiskansa
5a huusi: "Los weiter ab!"
Ryhmä liikkui pois. Minä näin mi­ten
he astuivat niumi^lttimoon. Vän­kä
herra vilkaisi nieidän suunnallenome.
0fojasm ulos ikkunasta.
Matti Siissahm 7>
Tammikuun 30 päivänä v. 1886 syn­tyi
Säkkijärvellä Annin ja Sunon eri-koispoika.
Matti nimeltään. Puutteesta
huolimatta äidin ja isän ilo oli rajaton
varmaan, kun v i l ^ ja terve pojanve­kara
kehittyi ja kasvoi. iMsi kuoli si­nun
pienenä ollessasi ja muistan, kuin­ka
usein kerroit katkeralla midellä lap­suudestasi,
kuinka iloton oK pienen pai­menpojan
elämä vieraan käskyläisenä,
jollom ei koulunkäynti tullut kysymyk­seenkään.
Mutta mioniusajaltasi jäi
muistiisi paljon hauskojakin hetkiä-ja
niitä kerroit hempein mielin vielä nytkin
vuosien takaa.
•Amerikan kuume tarttui smuun kuten
moneen muuhunkin ja v. 1926 tulit tän­ne
Port Arthuriin, josta sitten tulikin
sinun ikuinen lepopaikkasi. Tuntui u&:
komattomalta, tieto äkfflisestäk^^
mastasi syyskuun I päivänä, että olit
kuollut auto-onnettomuudessa metsä-kämpälle
mennessäsi, sinä, joka juuri
äsken touhusit ja puhuit elämästäsi ja
työtouhuistasi. !Nyt on kohdaltasi
kaikki valmista. Ihmeellistä, kuinka
vähän me Ihmiset tiedämme!
Heikkoutesi oli juoppous', josta pa­heesta
itsekin useinxhalveksuen puhuit.
Sanoit kunnioittavasi aina Ihmistä, jo­ka
on vapaa juoppouden kirouksesta.
Omistit hellän ja kauniin luonteen kai­kista
heikkouksistasi huolimatta. Si­nulla
oli h3rvä lahja se, jota meillä ju­roilla
suomalaisilla ei ole useilla. Sanoit
vaivatta hellän ja hyvän sanan kanssa­ihmisillesi
missä hyvänsä kuljit
Paljon olit saanut kärsiä elämässäsi.
Olit useanunan kerran loukk^ks^tunut
metsätyömailla vaikeasti ja niistä vam­moista
aina toipunut. Olit rehellinen
työmuurahainen.
Syyskuun 4 päivänä, aurinkoisena ja
kauniina iltapäi>^uaä saatoimme sinut
Port Arthurin RIversiden hautausmaa­han
suuren ystäväjoukon tehdessä vii­meisen
palveluksen. Lepää rauhassa
päivätyösi jälkeen. Kepeät mullat hau­dallesi!
KAISU.
toivottomalta. Miksi raataa itsensä
näännyksiin, surra ja murehtia huomi­sesta,
kun jo seuraava päivä voi päättyä
tuohon suureen, mustaan vaunuun, min­kä
perässä ystävämme saattavat meitä
hiljaisessa jonossa pitkälle matkalle. Oh,
tuo toivottomuus kuristaa kurkkuani.
Mutta samassa rikkovat hiljaisuuden
lasten iloiset äänet, kun he koulutunnin
päätyttyä ryntäävät ulos pihamaalle
jatkamaan leikkejään ja huutelevat toi­silleen
kirkuvin, riemuisin äänin. Heitä
ei masenna ohimenevä ruumlssaattue
(oh, niitähän menee siitä ohi joka päi­vä
useitakin, mitäpä niistä), ja kukapa
huomaisi puiston syake3^tä, kun se on
täynnä lasten elämää pursuvaa iloa.
Kas, el tämä olekaan enää synkkä A l ­van
huomaamattani ovat pilvet siirty­neet
taivaanrannan taakse ja aurinko
taikavoimallaan muutti kuolleet lehdet
välkkjnralksi kullaksi. Puiston nurmi­kenttää
koristaa kullanhohtoinen matto
ja sulanut jää nuokkuvissa kukissa on
kuin timanttiketju jokaisen kukan terä-lehdellä.
Koko luonto on täynnä elä­mää,
joka ei koskaan katoa. Se jatkuu
katkeamatta syksystä kevääseen ja ke­väästä
syksyyn, eikä mikään mahti
maailmassa voi sen kulkua pysäjltää.
Keventynein mielin jätän puiston ja
jatkan matks^anl kaupungille arkisiin as-kareihln,
huoliin ja vastuksiin, ehkä
iloon ja onneenkin. Sehän on kaikki
elämää.
SIRPA-SERPCU.
Kuinkahan moni Liekin lukijoista on
ollut siinä luulossa, että Chfcagoh Setä
on varmaankin muuttanut autuaanunfl-le
metsästysmaille, koska sen jälkeen,
kun kirjoitin olleeni sairaalassa ei ole
kuulunut niin pihaustakaan. Syytä on
todella oHut niin luuUs&iii;
As» on n3rt kuitenkin niin, että olisi­han
sitä t>llut aikaa kirjoittaa, koska
olen näihin saakka ollut petin omana,
mutta mikä lie i^nyt halun, vaisuus
jä sairaus kai. Moleminat ovat tekijöi­tä,
joiden kanssa^^i oler lei^Jmistä. .
Jos se jotain kiinneistaa, nlm voin
mainita, että pääsin sairaalasta i>ois
viikon päi^^at sitten. Olihan siinä al­kaa
jo pitkästikin, minkä sairaalassa
vietin. Nyt sanotaan, että Setä on taas
kunnossa, nielkeln yhtä hyvä kuin en­nen
uutena, mutta mene ja tiedä, olisiko
tuohon uskomista.
~ Liekistä näin, että toiniittaja myöskin
sairasteli. Ikävä juttu, mutta
teet; kuin jalat lyödään pois alta, niin ei
auta muu kuin makaaminen. Toivot­tavasti
nyt molemmin mennään aina­kin
jonkin aikaa taas, ennenkuin joudu­taan
makuulle.
Olen Itsekseni ajatellut, että mUlä^
hän tavalla ^Itä pääsisi yhtä halutuksi
ja kuuluisaksi kuin Faari on. Minäkin
olisin mielelläni yhtä kuuluisa. Mutta
taitaa olla turhaa toivoa sellaista, sillä
minun "ulosantini" ei ole yhtä vilkas
kuin Faarin ja se kai se on, joka kaun-taa.
Kyllä Faari on todella aika lipe\^
ja hauskoja juttuja hän kirjoittelee. Se
menee yleisöön, jos mikä.
Eipä tässä oikeastaan taida olla
enempää kirjoittamista tällä kerralla.
Voihan tuota joskus taas lisätä,, asiaa
ilmetessä. Nyt tässä vain lepäilen pit­kän
sairastamiseni päälle ja odottelen
joka viikko Liekkiä. Sen parissa kulu­tan
aikaani ja siinä sivussa vilkaisen
joskus^ muitakin lehtiä. Kuulemiin siis!
CHICAOON SETÄ.
Jaakkona jaloilla, Uotina orsilla,
Perttulina pellon.povessa.
Iloinen sydän kaunistaa kasvot, mut­ta
sy^imen kivussa on mieli murrettu.
Ei ole köyhien tiittu, eikä rikkaitten
hätivara.
Ylpeä saa olla muttei ilkeä.
^ N ruoslcd
Jatkoa 3. sivulta
taan, hiukan sen Upainen, joka nan^
ymmärtämättömät lapset pflkkjZ.
doln saattelemaan rujoa rampa^^.
Mutta rffli^Äkostaakin o m a l l a ^
laan; Kuten mumaisten nAtinaidtt
kyttyräselkäiset hovinarrit, hän sylS
see suustaan totuuden niistä jotka
omahyväisyyteensä hukkumiaU,
kuvittelevat olevansa vaUan mainioita
luomakunnan- koristuksia. KarikatwL
rin Ääntyneet piirteet kuvastavat ihS
siUe heidän oman henkisen epamuotoi.
suutensa, tyhmyytensä, ahneutensa, ka.
teutensa, l i l k o k u l ^ ja
maisuutensa. Tämä tehtävä on aina ol­lut
kdrketas»iseh pääpiirustuksen kan-
. tavana aatteena ja varsinaisena pontit
inena;
M e l ^ päivienune pUapiirustus, jonka
valtavim mittoihm^ p^^ lehtijul.
kaisutoiminnän kysyntä on painanut
pelkacsi ^^tsikuvitukseksi, ei anna ku.
vaa yllä viitatuista moraalbista tarkoi.
tusperlstä. (Meidän on palattava ajassa
koko joukon taaksepäin. Sihnäys 1700.
Juivun alkupuolen- Englantiin ^aJaisee
karikatyyrin kehitystä omantunnon ja
k a n ^ ääneksi.
iParisataa vuotta aikaisemmin alan­komaalainen
Pieter Brueghel oli maa-lauksissaan
ilmentänyt kansanomaista
satiiria. Kirjapainotaidon keksimisellä
se tavoitti rahvaan syvät rivit ja alkoi
esiintyä piolilttisena ja yhteiskunnallise­na
pllapiirustuksena. Juuri BrueghelH-ta
sai V. 1697 syntynyt englantilainen
William Hogarth vaikutteita 1600-lu-vun
pilapiirtäjäin välityksellä. Hogartb
tunnetaan vahhenunan englantilaisen
pUapiirustiiksen suurimpana nimenä.
Kirjakaupplaitten välityksellä hänen
teoksensa levisivät kuparipiirrossarjoi-na
yleisön keskuuteen ja niiden tehtä^
oli suunnilleen sama kuin koulukirjojen
'opettavaisilla kertomuksilla'. INiissä
esitettiin havainnollisesti erilaisia ih­miskohtaloita
ja niiden tendenssi oli jo­tensakin
poroporvarillinen. Tunnetuim­pia
sarjoja" olivat nun. 'Muodinmukai­nen
avioliitto' ja 'Ahkeruus ja laiskuus'.
Näissä Hogarth ihannoi vam'asta kes­kiluokkaa
ja asetti sen negatiiviseksi
vastakohdaksi toimettoman alaluokan
ja yhtä turmeltuneen yMmystön.
Yhteiskunnallisen satiirin rinnalla
kukoisti Englaxmissa poliittinen pila-piirustus,
jonka ilmentäjistä mainitta­koon
Hogarthin rinnalla Gillray, Row-landson
ja Cruikshank. Päivän suuret
poliittiset tapahtumat ja epäkohdat jou­tuivat
vuoronsa perään käsitteh^ koh-
Ihmisen tukoksi keksitään kaikenlaisia murkavälineitä. Kuvassa
näkyvä sukellusvene näyttää ekkä kyvin vaarattomalta ja mitään
tekemättömältä, mutta sen kerrotaan olevan kyvin tehokkaan toi­meensa
— ihmisen ja omaisuuden tuhoamiseen.
T.an»ntaim. loiakttttn 18 1352