Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 29, 1941

              Sivu 8 LAU.ANTAINA. MARRASKUUN 29 PÄIVÄNÄ
tuivat helposti linnan puolustajien
uhriksi.
Lochmaben linna sijaitsee myös
saarella Caerlaverockin läheisyydes­sä,
samoinkuin Locham-Eilean, joka
oli kuuluisan, ryöstelevän "Badenoc-hin
Suden" pesäpaikka, ja Loch Le-ven,
jossa Maria Stuartia pidettiin
vankina. Onneton kuningatar oli jo
vuod€'n päivät ollut vankina, kun eräs
Duortikainen auttoi hänet pakene­maan,
varastettuääft sitä ennen lin-närihe^
ra;n taskusta avaimet.
Huvittavaa on, että viime v^
dalla varustivat usfeat rikkaat skot­lantilaiset
kauppiaat maatalonsa suo­javalleilla,
torneilla ja ampuma-au­koilla
toivoen, että heitä pidettäisiin
yhtä vaikutusvaltaisina ja tärkeinä
kuin niitä, jotka asuivat vanhoissa
linnoissa ja joiden esi-isät satoja vuo­sia
sitten todella olivat tarvinneet va­rustuksiaan.
Doune Castle kuuluu melko hyvin
säilyneisiin raunioihin. Sen suuresta
aulasta löyhää vielä vanhan tulisijan
paikan ja katosta räppänän. Aulan
toisessa päässä oleva koroke ei anna ,
kovinkaan imartelevaa kuvaa skot­lantilaiseen
pöytätavoista 4—5 vuosi­sataa
sitten. Tässä suuressa hallissa
ruokaili talon koko väki, palvelijat ja
sotilaa*, ja tapana oli heittää kaikki
ruoan jätteet luut y.m. lattialle, josta
talon monet koirat niitä korjailivat.
Koska tällainen törky ei oikein sopi­nut
ylhäiselle lordille ja hänen ladyl­leen,
pystytettiin heitä varten yllä­mainittu
koroke jonka lattiaa nähtä­västi
silloin tällöin lakaistiinkin. Keit­tiö
suunnattomine uuneineen ja ari-noineen
osoittaa minkälaisia ateriat
olivat. Ei suinkaan ollut harvinaista,
että keittiömestari paistoi kolvonaisia
härkiä talon väelle. Kosteat ja pi­meät
vankikopit ja hirsipuu voisivat
kertoa omat kauhuntarinahsa.
Dunotar-linna oli nähtäväsi tar­koitettu
puolustamaan kokonaista
kylää, eikä ainoastaan linnanherran
perhettä. Sen mittasuhteet hämmäs­tyttävät
vieläkin. Aula, sisäpiha ja
muut tavalliset suojat ovat jättiläis-mittojen
mukaan laaditut ja lisäksi
on linnalla oma kirkkonsa, pallokent­tänsä,
pajansa, olutpanimonsa ja lei­pomonsa.
Se oli täydellinen, omava­rainen
yhteiskimta, joka erinomaisen
sijoituksensa takia voi kestää pitkä­aikaisia
piirityksiä. Sisältissodan ai­kana
piirittivät Crottnveliin sotilaat
tätä linhäa kahdeksar^ ktnäcatitta ja
^un se vihdenn aiitau^ii; olivat kihaii-nuh
itafieudeti tijpotiessääft. Taru
rkertoOj lettä «ptastö^in ^van»o>
saäiriit luvaoQiEay^-liiÄe^^
Itätfeeanyt iw pyyk&astiunsa jaTcan-tänut
lie torvälliseinpaan | Ä
Ö l i m i t e n oli, kuir Kaafle i l nonäi
Jälleen valtais^ifiaeBeen mcmtaima
myöhenmttn,iuiä'myönsi
pastorille ja tähmn vaimolle 2jOOO
puiman palkkion vahinko vain,"et-tä
^tinipikin oli ehtin}^ sillä ymiha
kuolla.
Kaikkiin Skotrannin liimoihin liit­tyy
taruja ja kertomuksia. Edinbur-gista
kerrotaan, että Robert The
Brucen miehe*' kiipesrvät eräänä pi­meänä
yönä korkeita kalliotöyräitä
pitkin linnaan siten yllättäen varus­väen
ja vallaten linnan äkkiarvaa­matta.
Joka on nähnyt nämä töy­räät
osaa antaa arvoa tällaiselle ur­heilusaavutukselle:
LinlithgtKvas^
kerrotaan, että sen ollessa englanti­lasten
halliissa^ t0i:ei>äs skotlantilai­nen.
a:jomies päivittäin heinäktiomiia
linnaan. Eiräänä päivänä tarttui rat­taanpyörään
rau^tanko, jonka avul- '
n
Kirj. KÖSSI A Ö M A LA
^Kaupungin seurahuoneen keski-mäinen
kerros ja porraskäytävä lois­tavat
täydessä valaistuksessa. Or-kesterinsoitto
tunkeutuu kadulle
saakka. Siellä puplipimeässä seisos­kelee
ryhmissä vähärahaista nuorisoa
ja muuta köyhää kansaa, tyydyttäen
näin taidejanoäan. • •
Jouhisoittimien äänet erottäiitu-vat
väliin hivelevän pehmeinä, välin
taas öhkaisinä ja vihlovina, aivankuin
tuskasta huutaert. Äkkiä rämähtä­vät
läkkipuhaltimet, tahtoen anas*aa
kaiken vallan, mutta jouhisoittimet ja
huilut liittoutuvat vastapainoksi kes­kenään
ja niiden kirkkaat säveleet
kuuluvat kaiken pauhun ja hälinän
kaaoksesta. Sitten haastelee fagotti
alavalla, rauhallisensävyisellä äänel­lään
ja suostuttelee lopulta keskenään
kilpailevat soitinlajit yhteiseen suu­reen
harmoniaan. Kappale päättyy
finaaliin, jossa läkkipuhaltimet pa­nevat
ilman väräjämään, jouhisoitti­mien
hermostuneen sukkelassa tah­dissa
avustaessa.
Koko keskimäinen kerros loistaa
täydessä valaistuksessa. Kadun var-jokkoihin
heijastavat säteitään juh­lasalin
upeat sähkökruunu*. Juhla­pukuista
valioyleisöä liikkuu edesta­kaisin
pääkäytävässä. Siellä vietetään
syyskauden ensimmäistä hyvänteke-la
nostosilta pudotettiin alas, aseistet­tuja
skotlantilaisia ryömi esiin hei­nien
alta ja heidän toverinsa kiirehti­vät
apuun nostosiltaa pitkin, jolloin
linnoitus vallattiin.
Tällaisia kertomuksia löytyy lop­pumattomiin.
Ainakin puolet Skot­lannin
historian järkyttävimmistä ta-pauksis^^
a kietoutuu jonkin vanhan
linnan vaiheisiin. Mutta nekin lin­nat,
joilla ei ole loistavaa historiallis­ta
taustaa, voivat olla mielenkiintoi­sia.
Todella romanttinen on Lind-sey-
suvun linna, jonka suojavallin si­säpinta
muistuttaa tammilautaa. Jo­ka
toinen neliö muodostaa syvennyk­sen
muuriin ja on tarkoitettu kukka-lavaksi.
Kesäkuukausina loistaa ko­ko
linna kukkamerenä, luultavasti
Lindsay-suvun väreissä.
väisyysjuhlaä isärimäallisella ohjel­malla.
Katipurigih nöblessi on liik­keellä.
•
Hätä on kutstinUt. Pohjoisosaan
maata ohtiflltit fäydelliiiehkalö. Pal­jon
pär^mrnih ei öle itäisehkääri puo-
Kri' lai^.^ KähiälaiSVelyollis ön
täyfeffävä. iJisäk^i Tcierfää jiihlassa
liitä päikkäkuhhäh jä se^h ympätis-:^
ton köyhyyden torjumiseksi.
* Puute oh vakituinen vieras päik-
' kakunnallakin ja sen ympäristössä.
Puute on pitkäpiimäinen vieraissaoli-ja.
Ei sillä näytä kiirettä olevan ky­lästä
minne se kerran on vaivautunut.
• Puiite istuskelee k3^ärpäihinsä no­jaten
paikkakunnan ja sen ympäris­tön
teollisuus- ja maanviljelystyö-iäisten
huonerähjissä, ihan pöydän
päässä.
Pakinöimisen aiheet ovat loppu­neet,
mutta kiiret^ ei ole Puutteel­la.
^ Aikansa kuluksi se siinä istus­kelee
ja katselee . . . Toisinaan tul^
Hätä, ja Hätä on puutteen niiorempi
veli. Mutta silloin havahtuvat hy­vät
ihmiset ja ryhmät toimenpitei­siin
sen karkoittamiseksi vanhemman
veljensä vieräilupäikoilta. Sillä koti­rauhaa
"hyvät ihmiset rakastavat, ja
liiat vieraat eivät tiedä hyvää talon­haltijoille.
Valoisa • on salissa.
~ Ingrid Blom seisöo ihailijoittensa
ympäröimänä. Ingrid Blom on juh­lan
keskeisin kaunotar. Eikä vaan
kaunotar, mutta huomiotaherättävin
muutenkin: Ingrid Blom on keksinyt
aatteen hätää etsiskelevän hyvänteke­väisyyden
harjoittamisessa.
Hymyilevänä ja onnellisena hän
seisoo listoineen ihaili joi ttensa j^^mpä-röimänä.
Kermanvärinen atlaskan-kainen
pjiku poimuttelee kuin Vestan
papittarella. Ryhdikäs ja samalla
kuitenkin naisellinen vartalo kohoaa
juhlivien joukosta todellisena kauneu­den
majakkana. Hopealle helähtää
hänen äänensä. — Vaarallinen on
Ingrid Blom monelle listoineen ja ho­pealle
helähtelevine nauruineen!
Ingrid Blom ei ole nukään "suloi­nen
kananpää", eipä niin. Ingrid
Blom on keksinyt hyväntekeväisyys
aatteen isänsä, tehtaanomistaja
Blomin, y.m, työläisperheitä varten.
Hänellä on aivan parahiksi yhteis-kunnallisia
harrastuksia. Ingria
Bibm pukeutuu tarvittaessa ratsas­tushousuihin
ja ratsastaa vauhkolla
arapiälaiseUä juoksijalla, rakuuna-satulaakäyttäen.—
Hän on aivanpa-rahiksi
nykyaikainen nainen.
Kaksinkertaisesti vaarallinen on
Ingrid Blom uutta naisihannetta u-neksiville
elähtäneille vallasnuorukai-silfeiijoilra
on^ kolmekymmentäviisi
myrskyiätä vuotta takanaan ja koh-tiiM^
men ka^
Ihgrid Bloin oh itse 'täydellisyys
sielun ja riiUmihavuineen, ja hänellä
oh vielä tässä juhlassa jotakin, joka
tekee itse täydellisyydenkin kukku­raksi
ja kilpailussa alakynteen jää­neet
kaunottaret kateudesta kipeiksi:
Ingrid Blomilla on kallein rintakoru
koko kaupungissa. Se on medusapäi-neii
kilpi pakoitetusta pronssista,
mutjtä sen keskustassa hohtaa terävä-
• käPkiseksi tahkottu timantti, suurin
siihen saakka nähty, ja medusasilraät
ympärillä ovat vihreänä safiiria. Se
on tulijaislahja isän ulkomaamatkal­ta,
ja se maksaa kokonaisen omai­suuden.
Se on isän kiitollinen tun­nustus
tyttären etsiskelevästä hyvän-tekeväisyysideasta.
'
Oririellinen, perin onnellinen on
Ingrid Blom, turiti€'ssaan hallitsevan­sa
tilannetta; Esittää taas uudelle
ryhmälle listaansa hädän torjumisek­si
päikkäktinnällä ja-sen läheisimmäs-sä
ympäirisfössä. Orkesteri esittää
väiraikasdittöä; ja vaaratta hän voi
köröttää-katinista ääntänsä ravinto­laan
johtavan oven lähellä.
ii Huomatkaa, herraseni" — puhe­lee
Ingrid Blom — "minä olen köyhä
kerjäläistyttö . . " A h miten kaunis
lapsukainen!" keskeyttää eräs puhu­telluista.
"No, olen minä vähän
suuri tyttönen, mutta teillä täytyy
toki" olla sen verran mielikuvitusta
avuksi. Siis minä olen köyhä tyt^^ö
ja seison ovipielessä ja anon pientä
almua. Ettekä te voi kieltää, minä
tiedän sen, sillä — olkaa nyt kilttejä
elkääkä naurako! — toinen viulukin
merkinnyt Suomen markkaa viisi." —
- Ingrid Blom on teeskennellyn toti­nen,
ja ihailijat purskahtavat naura­maan
ja katsovat nauraessaan laval­le,
jossa tarkoitettu toinen viulu on
muun orkesterin mukana soittamassa.
Canadian Wöm^'s AirForceen f ilmavoimien nxfui tus) kutOthiia Toronton HavergäcoUegen tyttöjä
«nsvormussaan. Tyttöjen sanotaan nopeasti oppivan te/ttäväänsä.